tuparit

Olivia

Mitä mieltä olette? Onko pakko kutsua anoppi ja appi tupareihin?
Itse en kutsunut, kun talomme valmistui. Halusimme viettää juhlat ystäviemme seurassa aamupuolille yötä.
Kuulimme jälkeenpäin, että appelat olivat vetäisseet herneet sieraimiinsa, kun eivät päässeet juhliin. Apen mielestä hänen olisi kuulunut päästä saunaan, kun oli ollut rakentamassa taloamme.
Oli ja siitä kiitos, korvaamattomana apuna ja teki rutosti töitä.
Ei kyllä auttamissopimukseen kuulunut juhlien järjestämisiä heille, mutta itse kuvittelivat pääsevänsä. Olivat ostaneet tuparilahjan. Se oli minusta typerää, ei kai me heitä kutsuta sen tähden, että saataisiin heiltä lahja.
Nyt ovat pysyneet vanhukset kuukauden verran pois tontiltamme kuin kostona. Typerää. No, ei se tietysti meitä haittaa, joskin muutamassa pikkuhommassa olisi ehkä vielä tarvittu apua. Mutta pärjätään näillä näkymin ja saadaan ne loppufiksaukset itse tehtyä.
Mielestäni tuparit ovat enimmäkseen nuorten juhla. Olisi muuten pitänyt kymmenen aikoihin sanoa kuusikymmpisille appelaisille, että menkääpäs ottamaan iltalääkkeet. :)
Jotenkin se olisi kankeuttanut tunnelmaa, kun appi olisi paasannut ja muistellut nuoruudenaikaisia rakentamisiaan juhlissa. ÄÄH!

250

106175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Thui

      Taidat olla hieman lapsellinen ihminen?
      Mikset järjestänyt kaksia juhlia, toiset "kalkkiksille" ja toiset sitten omille ystäville. Ei mikään ihme että tuolla asenteella rakentamishommissa auttamassa olleet appivanhempasi ovat loukkaantuneet...

    • Repe23

      Kyllä on itsekästä meininkiä...Ei voi kuin hämmästellä, et ole todellakaan saamasi avun arvoinen.

    • Mies

      ne olis pitäny kutsua! Kyllä kai ne olis sieltä ite tajunneet lähteä, jos/kun meno olis alkanu hirvittämään. Nyt anteeksi pyytämään ja saunailtaa järjestämään, jos on yhtään järkeä päässä.

      "Mielestäni tuparit ovat enimmäkseen nuorten juhla"
      Miten niin?

    • Nainen23v.

      Minun mielestä olis ollut erittäin ystävällistä kutsua heidätkin, kun ovat olleet teitä auttamassakin. Syystä ovat loukkaantuneet. Ja kuten edellä jo mainittiin niin olisitte voineet ihan hyvin järjestää kahdet juhlat, jos vanhempien läsnäolo häiritsee. En ala kuitenkaan syyttelemään.

      Itselläni appivanhempien mukaan kutsuminen ei siinä mielessä olisi mahdollista, kun ovat uskovaisia, eivätkä tiedä, että juomme alkoholia.. (siitä se sota vasta syntyisi), mutta järjestäisimme kyllä heille omat tuparit sitten joskus, kun on oma talo ja muuta...

      Koettakaahan saada välinne kuntoon..:)

    • Rakentaja raju

      Paskat jo housussa!
      Tuparit eivät ole erityisesti vain nuorten juhla! Eikä naiminen pelkkä nuorten ja kauniiden asia. Myös elämää kokeneet ihmiset elävät edelleen. Tulette huomaamaan, jos ette nuorena kuole. Ei iäkkäämmät ihmiset välttämättä "aikuisten bailuihinsa" lapsiaan pyydä tai nämä osaavat korrektisti kieltäytyä jos eivät sellaisiin halua. Ja päinvastoin! Mutta hyvään käytökseen kuuluu mielestäni esim. rakentamisprojektiin eritavoin osallistuneille lähipiirille jotenkin huomioida heidän panoksensa.
      Aivan totta on että vanhempi ihminen helposti "vaivaannuttaa" tai tekee varauksellisemman olotilan juhlivaan nuorisoon varsinkin jos perhesuhteet eivät ole aidot ja luonnolliset tai jos se appi hiprakassa erehtyy paasaamaan "toista maailmansotaa"
      Itse olen kolmet tuparit järkännyt ajoin tuplina huomioimalla kulloisenkin ajankohdan "appivanhempien" terveydellisen tai muun tilanteen.
      Kyllä jokaisen ihmisen mieltä lämmittää asiallinen huomioiminen osallistuttuaan toisen ihmisen projekteihin. "Saunottaminen" tuntuu hyvältä ja jättää kauniin muiston, eikä maksa paljon kuten ei kohteliaisuus ja toisen huomioiminen muutenkaan.

      • Olivia

        Sehän tässä oli, että appelat ei käytä kuin kotikaljaa ja limsaa. Vaikka ei ne varmaan olisi ollut huomaavinaan meidän alkoholeja niin silti. Jotenkin vaan alkoi tuossa rakentamisen loppuvaiheessa rassaamaan apen ainainen höpötys, että aattelin että jokainen saa kutsua kotiinsa kenet haluaa.
        En nyt tosissani viitsi alkaa järjestää kakkosjuhlia, kun ollaan väsyneitä rakennusprojektista. En minä kiellä appeloita tulemasta kylään, kunhan ilmoittavat etukäteen. Ja täytyy kai anopille uudet huonekalut näyttää.
        Meillä vain sattui olemaan niin samanhenkistä cityporukkaa vieraina, että ajateltiin niiden vierastavan varsinkin appea.
        Vaikka jotkut sanoo, että appi on hauska, mutta minusta kuusikymppinen, anteeksi vaan on aika ikääntynyt.
        Anoppi nyt on sellainen nyyssönen, että se ei paljon ota kantaa mihinkään. Aika väritön persoona valitettavasti.
        Ei me enää rakenneta varmaankaan, joten ei niiden appeloitten enää varmaan meitä tarvitse tulla auttamaan uusissa projekteissa toiste.

      • Redel
        Olivia kirjoitti:

        "Ei me enää rakenneta varmaankaan, joten ei niiden appeloitten enää varmaan meitä tarvitse tulla auttamaan uusissa projekteissa toiste."

        Luuletko tosiaan että vielä tulisivat???
        Kun kasvat (henkisesti) tuosta hieman (ainakin toivottavasti), huomaat että olinpas silloin typerä ja moukka.

      • Olivia
        Redel kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

      • Ettäpä oikein

        akateemisten tuparit!

        No, eihän sinne nyt voikaan kansakoulupohjaisia korkeintaan amattikoulun käyneitä kutsua.

        Jep, ymmärrän oikein hyvin.

        Ziisus?!?

      • Redel
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Valitettavasti moukat pärjää miltei ammatissa kuin ammatissa...Ja tutkintojakin voi olla ilman sielun sivistystä.
        Mutta älä nyt turhaan keitä edes kahvia appeloille (meidän hirnujien takia), jollet sitä itse ymmärtänyt tehdä...

      • Rakentaja raju
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Myöhäistä on kun on jo PASKAT housuissa! Mieti sitä miksi näin on!
        Joskus jotkin epäonnistumiset etenkin ihmissuhteiden hoidossa on kyllä viisaampaa jättää paikkaamatta. Menee vaan huonompaan suuntaan!
        Toivottavasti et itse joudu vastaavaa tarkoituksellista aliarvostusta ja syrjään(=piiloon)siirtämistä kokemaan. Vaikka omaatkin korkeamman tutkinnon!

      • kääk!

        opettanu sulle vanhempien kunnioittamisesta, ei mitään vissiin..Mä en enää sun luokse tulisi vaikka polvillasi rukoilisit. Olisin kertakaikkiaan verisen loukkaantunut, apu kelpaa, mutta juhlissa ei iletä näyttää appivanhempia. Onko sun mies yhtä itsekäs ja moukka kuten sinä, vai eikö hänellä ollut sananvaltaa kun kutsuja järjestelit.
        Toivottavasti kompastut siihen ylöspäin olevaan nokkaasi.
        Enää ei taida saunottamiset auttaa tuohon mokaan.
        ..eivät ole kuin kansakoulun käyneet, olisivat vain olleet tiellä siellä.
        Toivottavasti vanhempasi saavat lukea tämän ja häpeävät sinua. Hyi miten ilkeästi tehty!

      • Olivia
        kääk! kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

      • mari

        Luoja suokoon, etten sinunlaisiisi fiksuihin ihmisiin törmää missään.

      • Olivia
        mari kirjoitti:

        Luoja suokoon, etten sinunlaisiisi fiksuihin ihmisiin törmää missään.

        Okei! Okei! Olen myöntänyt nyt, että keitän ne sampetin kahvit niille ja varmaan seurustelen siinä heidän kanssaan.
        Annan ihan erityishuomiota korvaukseksi, kun eivät päässeet juhliin, ja kun kerran appeloilla on herneet kai vedetty ihan poskionteloihin asti.
        Mitäs tässä muuta voi, kun yrittää lahjoa?
        Parempi kai se on kuin ei mitään.
        Kyllä minä miehelleni selitin, kun tupareita suunniteltiin, että olisi vain oman ystäväpiirin juhla yllämainituista syistä: koulutus, ikä, kulttuuri, kielitaito ym.
        Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen.

        Avioliittosi ei tule olemaan pitkäikäinen:
        "Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen."
        Ruahahhahaahaaaaa...

      • ja sitten vasta
        Olivia kirjoitti:

        Okei! Okei! Olen myöntänyt nyt, että keitän ne sampetin kahvit niille ja varmaan seurustelen siinä heidän kanssaan.
        Annan ihan erityishuomiota korvaukseksi, kun eivät päässeet juhliin, ja kun kerran appeloilla on herneet kai vedetty ihan poskionteloihin asti.
        Mitäs tässä muuta voi, kun yrittää lahjoa?
        Parempi kai se on kuin ei mitään.
        Kyllä minä miehelleni selitin, kun tupareita suunniteltiin, että olisi vain oman ystäväpiirin juhla yllämainituista syistä: koulutus, ikä, kulttuuri, kielitaito ym.
        Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen.

        nuo pippalot "valitulle seurallesi". Sinähän teet itsesi täälläkin ihan naurettavaksi valikoimalla väkeä tuolla tavoin. Appi ja anoppi kelpaavat kyllä töihin, mutta eivät osittain rakentamansa talon tupaantuliaisiin? Onko mokomaa nähty? Ei ihme, jos ottivat itseensä tuommoisesta loukkauksesta.

      • loppuunkin asti
        Olivia kirjoitti:

        Okei! Okei! Olen myöntänyt nyt, että keitän ne sampetin kahvit niille ja varmaan seurustelen siinä heidän kanssaan.
        Annan ihan erityishuomiota korvaukseksi, kun eivät päässeet juhliin, ja kun kerran appeloilla on herneet kai vedetty ihan poskionteloihin asti.
        Mitäs tässä muuta voi, kun yrittää lahjoa?
        Parempi kai se on kuin ei mitään.
        Kyllä minä miehelleni selitin, kun tupareita suunniteltiin, että olisi vain oman ystäväpiirin juhla yllämainituista syistä: koulutus, ikä, kulttuuri, kielitaito ym.
        Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen.

        olisit voinut suunnitella.?

        By the way?
        Vainko vanempsi ovat viettäneet kansainvälistä elämää.? Sinä et siltä juuri kuulosta. Merde!?

      • Olivia
        loppuunkin asti kirjoitti:

        olisit voinut suunnitella.?

        By the way?
        Vainko vanempsi ovat viettäneet kansainvälistä elämää.? Sinä et siltä juuri kuulosta. Merde!?

        Sinä et ainakaan vaikuta kansainväliseltä.
        En " elvistele" sillä, että vanhempani sattumoisin eivät asu Suomessa.
        Eikä se tuparijutussa ollut pääkysymys.
        Huonosti tuli juhlat suunniteltua, kai ne olisi pitänyt kutsua nurkkaa komistamaan.
        Vaikka olisi ne loppujen lopuksi kärsineet siitä, ja ei ne olisi pitkään viihtyneet.
        Ajattelin liikaa heidän puolestaan heidän viihtyvyyttään. Minusta on ollut aina tärkeää illan emäntänä, että JOKAINEN nauttii juhlatilanteesta.
        Anoppi ja appi eivät olisi nauttineet, olisivat juoneet hätäiset kahvit ja poistuneet vähin äänin.
        Nyt kaduttaa, sillä heidän kutsumisensa olisi ollut MINUN kannaltani parasta.

      • mann
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Tämän koko jutun on pakko olla provo? Eihän noin lapsellista ja itsekästä talonrakentajaa voi olla olemassa?

      • eli siis
        mann kirjoitti:

        Tämän koko jutun on pakko olla provo? Eihän noin lapsellista ja itsekästä talonrakentajaa voi olla olemassa?

        kieltäydyn uskomasta moiseen törppöön. Taitaa tuon nimimerkki "Olivian" takana olla joukko teinejä, jotka kihertelevät kirjoitellessaan noita puppuviestejä tänne.

        Mutta joitakuita ovat näköjään onnistuneet huijaamaan.

      • itku
        eli siis kirjoitti:

        Onhan tämän voinut kirjoittaa se loukattu osapuolikin, nähdäkseen millaisen tuomion maailma antaa heidän fiksusta ja filmaattisesta miniästään. Mutta kyllä Olivian tapaisia cityihmisiä on oikeasti olemassa! Olin itsekin kerran sukulaisen häissä, jonne oli kielletty tuomasta lainkaan lapsia! Enemmistö oli juuri sellaisia cityihmisiä, nuoria ja kauniita. Hienot juomat virtasivat ja naisetkin tupakoivat kuin korsteeni ja keskustelu kävi tätä rataa: viimeviikolla, kun tulin Barbadokselta... mutta seuraavaksi menen Havajille, jne.

      • karata.
        Olivia kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

        Oletpa perusteellisen kylmä ja laskelmoiva tyyppi.
        Kansakoulupohjainen apu kyllä kelpasi mutta "höpinät" olivat liikaa sinun akateemisesti "sivistyneelle" persoonallesi, joten et sitten kutsunutkaan appivanhempiasi kylään.
        Toivottavasti et saa lapsia ´(taloasi sotkemaan)
        koska silloin apu appivanhemmiltasi olisi taas tervetullutta.

        Mutta kai sinä kylmän laskelmoivana ihmisenä senkin klaaraat, tietenkin.

        Hyvää jatkoa vaan sinun loppu elämääsi.

        Varo vanhuutta, se tappaa.

      • joo
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        "Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu."

        Oletpa härski rasisti. Keitäs nyt ne kahvit ja leivo parhaat (osaatko leipoa??) kaakut niille sukulaisillesi!

      • helvetti
        Olivia kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

        mistä näitä oikeen sikiää!!?

      • kansakoulunkäynyt

        vedä ittes hirteen.kyllä se on parasta eikä kukaan kaipaa.

      • Perhonen72
        Olivia kirjoitti:

        Sehän tässä oli, että appelat ei käytä kuin kotikaljaa ja limsaa. Vaikka ei ne varmaan olisi ollut huomaavinaan meidän alkoholeja niin silti. Jotenkin vaan alkoi tuossa rakentamisen loppuvaiheessa rassaamaan apen ainainen höpötys, että aattelin että jokainen saa kutsua kotiinsa kenet haluaa.
        En nyt tosissani viitsi alkaa järjestää kakkosjuhlia, kun ollaan väsyneitä rakennusprojektista. En minä kiellä appeloita tulemasta kylään, kunhan ilmoittavat etukäteen. Ja täytyy kai anopille uudet huonekalut näyttää.
        Meillä vain sattui olemaan niin samanhenkistä cityporukkaa vieraina, että ajateltiin niiden vierastavan varsinkin appea.
        Vaikka jotkut sanoo, että appi on hauska, mutta minusta kuusikymppinen, anteeksi vaan on aika ikääntynyt.
        Anoppi nyt on sellainen nyyssönen, että se ei paljon ota kantaa mihinkään. Aika väritön persoona valitettavasti.
        Ei me enää rakenneta varmaankaan, joten ei niiden appeloitten enää varmaan meitä tarvitse tulla auttamaan uusissa projekteissa toiste.

        Ja tuskin haluaisivat tullakkaan tuommosen kohtelun jälkeen. Ajattelet aika itsekkästi, täytyy myöntää.

      • Perhonen72
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Mitä miehesi on mieltä siitä, kun haukut hänen vanhempiaan??????

      • Nimetön
        Olivia kirjoitti:

        Sehän tässä oli, että appelat ei käytä kuin kotikaljaa ja limsaa. Vaikka ei ne varmaan olisi ollut huomaavinaan meidän alkoholeja niin silti. Jotenkin vaan alkoi tuossa rakentamisen loppuvaiheessa rassaamaan apen ainainen höpötys, että aattelin että jokainen saa kutsua kotiinsa kenet haluaa.
        En nyt tosissani viitsi alkaa järjestää kakkosjuhlia, kun ollaan väsyneitä rakennusprojektista. En minä kiellä appeloita tulemasta kylään, kunhan ilmoittavat etukäteen. Ja täytyy kai anopille uudet huonekalut näyttää.
        Meillä vain sattui olemaan niin samanhenkistä cityporukkaa vieraina, että ajateltiin niiden vierastavan varsinkin appea.
        Vaikka jotkut sanoo, että appi on hauska, mutta minusta kuusikymppinen, anteeksi vaan on aika ikääntynyt.
        Anoppi nyt on sellainen nyyssönen, että se ei paljon ota kantaa mihinkään. Aika väritön persoona valitettavasti.
        Ei me enää rakenneta varmaankaan, joten ei niiden appeloitten enää varmaan meitä tarvitse tulla auttamaan uusissa projekteissa toiste.

        ajatteletko tosiaan kuusikymppisistä tuolla lailla? Omat vanhempani ovat lähempänä 7-kymppiä ja ovat aivan varmasti kutsuttujen joukossa jos pidämme tupareita. Arvostan vanhempiani ja on hienoa huomata mitä elämäkokemus tuo tullessaan! Miten olet voinut ottaa rakennusaikaisen avun vastaan, eikö tullut kesken työn mieleen hoputtaa vanhuksia iltalääkkeilleen? Nelikymppisen elämänkokemuksella olen huomannut että sen sitten edestänsä myöhemmin löytää jos on jossain asiassa hutiloinut. Cityhenkisille kavereille olis varmaan terveellistä heräillä arkielämään viettämällä aikaa ns. vanhusten seurassa, vanhempamme ovat meidät kasvattaneet ja meistä huolen pitäneet! Cityhenkinen - miksi rakentaa taloa? Vanhanajan talkooperinne on aina mennyt niin että talkooväelle järjestetään juhlat! Mitä ne cityhenkiset kaverit teki raksalla? Todennäköisesti eivät mitään...

      • ___Pasi
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        En tiedä mitä teet ammatiksesi, jos siinä ei moukkuudella pärjää, mutta mitä tuo moukkuus tarkoittaa?

      • seurustelitte?
        Olivia kirjoitti:

        Okei! Okei! Olen myöntänyt nyt, että keitän ne sampetin kahvit niille ja varmaan seurustelen siinä heidän kanssaan.
        Annan ihan erityishuomiota korvaukseksi, kun eivät päässeet juhliin, ja kun kerran appeloilla on herneet kai vedetty ihan poskionteloihin asti.
        Mitäs tässä muuta voi, kun yrittää lahjoa?
        Parempi kai se on kuin ei mitään.
        Kyllä minä miehelleni selitin, kun tupareita suunniteltiin, että olisi vain oman ystäväpiirin juhla yllämainituista syistä: koulutus, ikä, kulttuuri, kielitaito ym.
        Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen.

        65-vuotiaana akateemisena henkilönä henkilönä olen äärettömän loukkaantunut appivanhempiesi puolesta.
        Ihmisen fiksuus näkyy toisen kunnioittamisessa ja arvostamisessa (mm auttamisessa, palvelemisessa)!

      • Maailamnranta opetta
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Ei kielitaito tai koulutus tee kenestäkään parempaa ihmistä kuin joku toinen on . Se on pelkkää hilettä . Moukka on se jolta puuttuu sydän rinnasta . Mutta olet kai nuori vielä ja ehkä maailma koulii niin etttä sinusta tulee Ihminen , eikä vain kävelevä luu ja lihakasa aivokompuutterilla varustettuna . Ole kiitollinen jos vielä appivanhempasi sinua jaksavat ihmisenä pitää ja kärsiä tyhmyyttäsi ja aiheetonta ylimielisyyttäsi . Siinä he osoittaisivat todellista sivistystä . Möykkäjäisissä ei todellakaan kukaan fiksumpi viihdy , ne eivät ole juhlia , vaan jotain ihan muuta , barbarismia . . Tämän tulet kyllä itsekin myöhemmin vielä toivottavasti käsittämään .

      • Ehkä älyät
        Olivia kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

        Häpeä kotonasi hiljaa

      • Maria Airam
        Olivia kirjoitti:

        Sinä et ainakaan vaikuta kansainväliseltä.
        En " elvistele" sillä, että vanhempani sattumoisin eivät asu Suomessa.
        Eikä se tuparijutussa ollut pääkysymys.
        Huonosti tuli juhlat suunniteltua, kai ne olisi pitänyt kutsua nurkkaa komistamaan.
        Vaikka olisi ne loppujen lopuksi kärsineet siitä, ja ei ne olisi pitkään viihtyneet.
        Ajattelin liikaa heidän puolestaan heidän viihtyvyyttään. Minusta on ollut aina tärkeää illan emäntänä, että JOKAINEN nauttii juhlatilanteesta.
        Anoppi ja appi eivät olisi nauttineet, olisivat juoneet hätäiset kahvit ja poistuneet vähin äänin.
        Nyt kaduttaa, sillä heidän kutsumisensa olisi ollut MINUN kannaltani parasta.

        Vain minä minä minä , kauhea on vanhempiesi kasvatuksen tulos . Mutta toivoa on , kun olet nuori kai . Vaikene jo , niin et nolaa itseäsi lisää .

      • hoh hoijakkaa
        Olivia kirjoitti:

        Sehän tässä oli, että appelat ei käytä kuin kotikaljaa ja limsaa. Vaikka ei ne varmaan olisi ollut huomaavinaan meidän alkoholeja niin silti. Jotenkin vaan alkoi tuossa rakentamisen loppuvaiheessa rassaamaan apen ainainen höpötys, että aattelin että jokainen saa kutsua kotiinsa kenet haluaa.
        En nyt tosissani viitsi alkaa järjestää kakkosjuhlia, kun ollaan väsyneitä rakennusprojektista. En minä kiellä appeloita tulemasta kylään, kunhan ilmoittavat etukäteen. Ja täytyy kai anopille uudet huonekalut näyttää.
        Meillä vain sattui olemaan niin samanhenkistä cityporukkaa vieraina, että ajateltiin niiden vierastavan varsinkin appea.
        Vaikka jotkut sanoo, että appi on hauska, mutta minusta kuusikymppinen, anteeksi vaan on aika ikääntynyt.
        Anoppi nyt on sellainen nyyssönen, että se ei paljon ota kantaa mihinkään. Aika väritön persoona valitettavasti.
        Ei me enää rakenneta varmaankaan, joten ei niiden appeloitten enää varmaan meitä tarvitse tulla auttamaan uusissa projekteissa toiste.

        Hei,kirjoitatko tätä nyt ihan tosissaan.Jos kirjoitat niin olen kyllä hyvin,hyvin hämmästynyt.Voiko joku noin itsekkäästi ajatella?
        Saa kai jokainen kutsua omaan kotiinsa kenet haluaa,periaatteessa.Mutta alkeellisiinkin käytöstapoihin kuuluu toisen ihmisen jonkin asteinen kunnioittaminen.Ollaan niin väsyneitä rakennusprojektista ettei nyt jakseta järjestää appiloille mitään juhlia.Onkohan he yhtään väsyneitä teidän auttamisesta,kun ovat niin ikääntyneitä ja värittömiä ym,ettei oikein kelpaa teidän tasolle?
        Oletettavasti tapoihisi kuuluu myös mahdollisten lastenlasten hoidattaminen appivanhemmilla,silloin kuin teille sopii ja teidän säännöillä tietysti ja teidän aikatauluilla,unohdinkin sen mainita.Muulloin,pysytelkööt poissa jaloista,tarkalleen ottaen ovat niin mitäänsanomatonta ja tylsää porukkaa.HUH HUH!

      • tapojako
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Ei kyllä näytä akateeminen tutkinto automaattisesti oikeuttavan minkäänlaiseen sydämen sivistykseen.Sääli.

      • kommenttia
        Olivia kirjoitti:

        Okei! Okei! Olen myöntänyt nyt, että keitän ne sampetin kahvit niille ja varmaan seurustelen siinä heidän kanssaan.
        Annan ihan erityishuomiota korvaukseksi, kun eivät päässeet juhliin, ja kun kerran appeloilla on herneet kai vedetty ihan poskionteloihin asti.
        Mitäs tässä muuta voi, kun yrittää lahjoa?
        Parempi kai se on kuin ei mitään.
        Kyllä minä miehelleni selitin, kun tupareita suunniteltiin, että olisi vain oman ystäväpiirin juhla yllämainituista syistä: koulutus, ikä, kulttuuri, kielitaito ym.
        Hän ymmärsi, tai ei ainakaan sanonut mitään vastaan siihen.

        Heippa hei .Kyllä meillä samaan kahvipöytään on mahtuneet minun vanhemmat,vaikka on keskusteltu englanniksi ja espanjaksi.Vaikka on vain vanhemmillani se kansakoulupohja ja kielitaitona suomi.Mun lapset tulkkasi keskustelua ja hyvin sujui. ja oli ihan välitöntäkin jopa.Ongelmana on vaan joidenkin ihmisten liian suuri ego.

      • ulkosuomalainen n
        Olivia kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

        Taitaa olla sinun ulkomaillakäyntisi rajoittuneet Vaasa-Uumaja-risteilyyn ja kerran Lapista tullessa Haaparannassa käyntiin.

        Suomalainen moukka olet, ei kukaan oikea ulkosuomalainen puhu tuollaista paskaa kuin sinä.

      • Anonyymi
        Olivia kirjoitti:

        Minun vanhempani eivät ole paljonkaan asuneet Suomessa, ovat silti suomalaisia. Aika monipuolisesti kielitaitoa on kertynyt vanhemmilleni. He jotenkin ymmärtäisivät minua tässä tuparijupakassa.
        Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa.
        Appi ja anoppi eivät ole käyneet Tallinnaa ja Tukholmaa pitemmällä. Nyt sattui olemaan sellainen juhlaväki paikalla, joka pyörii globaalisti ulkomailla kuin kotonaan.
        Sorry appeloille. Ei voi mitään.
        Vaikka kyllä minä olen kiitollinen pyytettömästä avusta. Ajattelin minä kyllä jouluna muistaa paremmin, vähän isommalla lahjalla kuin tavallisesti. Onko kellään hyviä ideoita?

        Se , ettet enää nokkaasi näytä heidän kodissaan. Ettei tyhmyys tartu.

      • Anonyymi
        Olivia kirjoitti:

        Sinä et ainakaan vaikuta kansainväliseltä.
        En " elvistele" sillä, että vanhempani sattumoisin eivät asu Suomessa.
        Eikä se tuparijutussa ollut pääkysymys.
        Huonosti tuli juhlat suunniteltua, kai ne olisi pitänyt kutsua nurkkaa komistamaan.
        Vaikka olisi ne loppujen lopuksi kärsineet siitä, ja ei ne olisi pitkään viihtyneet.
        Ajattelin liikaa heidän puolestaan heidän viihtyvyyttään. Minusta on ollut aina tärkeää illan emäntänä, että JOKAINEN nauttii juhlatilanteesta.
        Anoppi ja appi eivät olisi nauttineet, olisivat juoneet hätäiset kahvit ja poistuneet vähin äänin.
        Nyt kaduttaa, sillä heidän kutsumisensa olisi ollut MINUN kannaltani parasta.

        Yhä vain pahenee mitä enemmän selität,yhä tyhmemmältä kuulostat

      • Anonyymi
        Olivia kirjoitti:

        Ei niiden tosiaankaan tarvitse! Uuteen raksaprojektiin menee aikaa, ja appelat majailee siinä vaiheessa hoitokodissa.
        Minä olen henkisesti kunnossa, on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää.
        Minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat valitettavasti eri maata kuin appelat, joilta on koulut jääneet johonkin peruskouluun vai kansakouluko se oli ja sitten on ammattikoulu. Kaikkineen ei tule kymmentä vuotta yhteensä. Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa. Olisi ne siellä juhlissa jääneet jalkoihin.
        Täällä nyt alettiin hirnumaan, kun jäi vanhukset kutsumatta.
        Okei, okei. Kai se on viisainta niille tuparikahvit keittää, ja keitänkin sellaiset sumpit, että lusikka ei kupissa kierry. :)

        Olen iloinen ettet ole minun miniäni. Vaikutat penskalta ,et aikuiselta. Aivan lasten juttuja kirjoitat. Ihmiset ovat samanlaisia,iästä riippimatta. Lapset tietysti vielä lasten kaltaisia.

      • Anonyymi
        Rakentaja raju kirjoitti:

        Myöhäistä on kun on jo PASKAT housuissa! Mieti sitä miksi näin on!
        Joskus jotkin epäonnistumiset etenkin ihmissuhteiden hoidossa on kyllä viisaampaa jättää paikkaamatta. Menee vaan huonompaan suuntaan!
        Toivottavasti et itse joudu vastaavaa tarkoituksellista aliarvostusta ja syrjään(=piiloon)siirtämistä kokemaan. Vaikka omaatkin korkeamman tutkinnon!

        Näin sanoi myös T... Ulmanen Iisalmessa. Törkeä ihminen.. Emme halunneet enää nähdä häntä ,sai jäädä koko sikseen.

    • mari

      minulla on appiukko, joka on 75v yrittäjä ja painaa täysillä hommia iästä huolimatta. Vastikään hankki itselleen uuden metsästyskoiran pennun, kun edellisestä aika jätti viime kesänä. Olette loukanneet appivanhempia pahan kerran, kun ette edes keskustelleet vaihtoehdoista. Oma tyttäreni piti tuparit ja asia keskusteltiin, minä en mennyt nuorien puuhia häiritsemään. Vaihtoehtoja ja puhumista pitää olla!

      • Nainen23v.

        Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei 60-vuotiaat todellakaan ole vielä vanhoja. He ovat kokeneita ja elämää nähneitä, joiden neuvot kannattaa ottaa vakavasti. Nykypäivänä voisi sanoa 8-kymppisestä, että se on vanha. Ja niidenkin joukossa voi vielä olla tosi riskejä yksilöitä. Keskimääräiset eliniät ovat kasvaneet viime vuosikymmenien aikana. Joskus 70-luvulla olisi voinut jo sanoa 6-kymppisten olevan vanhoja..En oo ite kyllä kuitenkaan elänyt vielä silloin. Oma mummoni kuoli vuonna 83 ja oli "vasta" alle 70-vuotias.. Nykyisin monet elävät hyvinkin yli 8-kymppisiksi..

      • Olivia
        Nainen23v. kirjoitti:

        Ei kuusikymppinen ole nuorikaan. Kyllä siinä iässä ollaan lähtökuopissa jo, eli kuolema kulman takana. Ainakin biletysmielessä.
        Jos joku järjestää nuorten aikuisten juhlat, niin ne ovat nuorten aikuisten ja kuusikymppinen on toista mennyttä sukupolvea, kun televisiokin oli harvinaisuus.
        Mutta uskotaan, uskotaan, kyllä minä ne sumpit appeloille keitän, ja pullaa laitetaan myös tarjolle. Ihmettelen, että kaksytkolmevuotias sanoo, ettei 60-vuotias ole vanha.
        Ei sen puoleen, täytyy sanoa, että appi on hyvässä kunnossa, ( ehkä paremmassa kuin minä ) ei sillä ole mahaa, on treenattu vartalo. Se ei ole kai istunut itseään pilalle. Eikä tajua tietokoneista yhtään mitään. Raksamies se on, vanha kansan duunari. Pyöräilee tosi pitkiä matkoja.

      • Grogo

        Voi kun joku voi olla noin pissis....Typerä penska, mää mää, mulle mulle.

      • Olivia
        Grogo kirjoitti:

        Minulla on kyllä ihan terävät aivot!
        Ja hiukkasen enemmän koulutusta kuin jollain toisilla, sekin opiskelu muualla kuin Suomessa.

      • Grogo
        Olivia kirjoitti:

        Minulla on kyllä ihan terävät aivot!
        Ja hiukkasen enemmän koulutusta kuin jollain toisilla, sekin opiskelu muualla kuin Suomessa.

        Terävät aivosi eivät nähtävästi riitä edes kunnolliseen suomenkieleen....Liikaa ulkomailla?
        Luulet tosiaan olevasi jotenkin parempi kuin muut?
        Ja ulkomailla asti opiskeltu, voi vitsi mikä krediitti nykyaikana, noussut pahasti hattuun?
        Sinulle ei nyt auta muuta kuin vähän kasvaa, toivottavasti se auttaa....

        Ei nyt hattuun ole noussut, silti, on tosiasia. Itse pidän sitä sulkana hatussa työelämässä. Ja sen todistaa yleensä työnantajat, ne jos ketkä tietää.

      • Nainen23v.
        Olivia kirjoitti:

        Ei kuusikymppinen ole nuorikaan. Kyllä siinä iässä ollaan lähtökuopissa jo, eli kuolema kulman takana. Ainakin biletysmielessä.
        Jos joku järjestää nuorten aikuisten juhlat, niin ne ovat nuorten aikuisten ja kuusikymppinen on toista mennyttä sukupolvea, kun televisiokin oli harvinaisuus.
        Mutta uskotaan, uskotaan, kyllä minä ne sumpit appeloille keitän, ja pullaa laitetaan myös tarjolle. Ihmettelen, että kaksytkolmevuotias sanoo, ettei 60-vuotias ole vanha.
        Ei sen puoleen, täytyy sanoa, että appi on hyvässä kunnossa, ( ehkä paremmassa kuin minä ) ei sillä ole mahaa, on treenattu vartalo. Se ei ole kai istunut itseään pilalle. Eikä tajua tietokoneista yhtään mitään. Raksamies se on, vanha kansan duunari. Pyöräilee tosi pitkiä matkoja.

        sitten melko lailla erilaiset. Itse kunnioitan syvästi vanhempaa ikäpolvea. Olen heille kiitollinen siitä, että saan asua ja elää hyvässä, rauhallisessa maassa, jonka ovat omalla työllään meille nuorille perinnöksi jättäneet.

        Onhan minua ennenkin sanottu vanhanaikaiseksi, mutta jos tämä tekee minusta vanhanaikaisen.. olkoon niin, en välitä. Ihmettelen nyt tuota sinun asennettasi. Oletko tosiaan itse niin paljon parempi kuin muut, kun sinulla on tuolla tavalla vara arvostella? Ovat ne ennen hyvin pärjänneet ilman tietokoneita, mutta osaatko itse mitään fyysistä työtä? Kirjoituksesi antaa sen vaikutelman, että et. Kuten monet ovat jo sanoneet.. kasva aikuiseksi! Muilla on pahempiakin ongelmia..

      • Sen
        Olivia kirjoitti:

        Minulla on kyllä ihan terävät aivot!
        Ja hiukkasen enemmän koulutusta kuin jollain toisilla, sekin opiskelu muualla kuin Suomessa.

        kyllä huomaa,että opiskeltu on. "Tietoa" on mutta empatian taitoa sitä vähemmän.

        Empatiahan on heikkoutta mitä suuremmassa määrin;)

      • ulkomailla opiskellu
        Olivia kirjoitti:

        Minulla on kyllä ihan terävät aivot!
        Ja hiukkasen enemmän koulutusta kuin jollain toisilla, sekin opiskelu muualla kuin Suomessa.

        Et sinä ole opiskellut kuin Suomessa ja sait peruskoulun juuri ja juuri lävitse. Kymppiluokkallakin jäit vielä luokallesi.

    • eloise2

      Rakas Olivia! Ennustan avioliitollesi lyhyttä loppua. Rakentaminenhan jo rassaa ihmissuhdetta saatikka sitten tämä jupakka appivanhempiesi kanssa. Hieman kunnioitusta ja toisen työn arvostusta, myös miehesi työn arvostusta. Mitä sinä silloin teit, lakkasitko kynsiäsi? Vai arvostelitko jo kaikkea tehtyä. Oliko lopputulos onnistunut, vaiko paljon vikoja?

      • Olivia

        Lopputulos oli onnistunut ja sisustukseni viimeisteli sen. Minulla oli näet tietty teema, henki ja väritys kautta linjan, joka kattoi suunnittelun aivan pienissäkin yksityiskohdissa alusta asti. Tietysti jouduin sitä tyyliäni monasti puolustamaan, kun apen käsityskyky ei riittänyt. Tai siis tyylitietoisuus. Apen ratkaisut olisivat olleet tavanomaiset ja ei niin spesiaalit. Sitä en häneltä vaatinutkaan.
        Enhän minä ole moittinutkaan apen rakennustaitoja, hän on täydellinen raksaduunari ja teki pitkiä päiviä rakentamisen aikana.
        Minun on kyllä pakko pitää kynteni kunnossa työn takia, mutta olin minä monta kertaa rakennuksella mm. maalasin. Minä pidän maalipensselin heiluttamisesta.
        Anoppi hoiti roskat ja siivoukset, kun en tykkää tuosta siivouspuolesta, se ei ole minun heiniä oikein. :)
        Kyllä minä arvostan miestäni, joskin hän on hiljainen. Tunnen mieheni uskomattoman hyvin, luulen, että hän on kovasti rakastunut minuun. Tosin hänellä on kamalan paljon töitä, ja on aivan liikaa poissa kotoa sen vuoksi. Luulen, että hänelle se on ikävä juttu, tai ainakin hän on selittänyt niin.
        Se on minulle stressi, mutta muuten menee hyvin ja ystävät on meille tai ainakin minulle tärkeitä.

      • Tuide

        Tää on pakko olla provo, ei kukaan normaali ihminen voi heittää tuollaista läppää....

        Hyvä Olivia!
        Huomaan että elät elämäsi parasta aikaa. Olet saanut unelmiesi kodin. Nauti siitä. Järjestä appivanhemmillesi leppoísa grilli- ja saunailta. Huomioi miehesi ja näytä hänelle miten arvostat hänen ja appivanhemipiesi työtä. Myös anoppisi siivousta, sehän on ikävää hommaa. Ole iloinen, nauti kesästä, uudesta kodistasi ja hoida rakasta ihmissuhdessasi. Ehkä nyt on sinun vuorosi hoitaa.....ihmissuhteita.

      • Olivia
        Tuide kirjoitti:

        Tää on pakko olla provo, ei kukaan normaali ihminen voi heittää tuollaista läppää....

        En tajua, miksi olisin provo? Voi olla, että vaikutan erilaiselta, en ole asunut koko lapsuuttani Suomessa. Silti olen suomalainen, suomalaisista vanhemmista.
        Minulla on opettelemista tässä ilmapiirissä ja kulttuurissa, sen myönnän, ja siksi kirjoitin tämän ongelman tälle foorumille.

        Joka puolella maailmaa, jossain vielä enemmänkin kuin Suomessa, arvostetaan vanhempia ihmisiä, siinä ei ole mitään erilaista ilmapiiriä.
        Sinä olet vaan "kaikki tänne heti mulle ja nyt" -lapsi, sillä ei ole mitään tekemistä täkäläisen ilmapiirin kanssa...

        En sanoisi itseäni lapseksi, olen työssä ja ansaitsen leipäni. Ja tässä talossa elää mieheni myös, ei tätä yksin minulle rakennettu.

      • Tuide
        Olivia kirjoitti:

        En sanoisi itseäni lapseksi, olen työssä ja ansaitsen leipäni. Ja tässä talossa elää mieheni myös, ei tätä yksin minulle rakennettu.

        Jollet olisikaan enää fyysisesti lapsi, psyykkisesti kylläkin edelleen...

      • itsekin nuori miniä
        Olivia kirjoitti:

        Lopputulos oli onnistunut ja sisustukseni viimeisteli sen. Minulla oli näet tietty teema, henki ja väritys kautta linjan, joka kattoi suunnittelun aivan pienissäkin yksityiskohdissa alusta asti. Tietysti jouduin sitä tyyliäni monasti puolustamaan, kun apen käsityskyky ei riittänyt. Tai siis tyylitietoisuus. Apen ratkaisut olisivat olleet tavanomaiset ja ei niin spesiaalit. Sitä en häneltä vaatinutkaan.
        Enhän minä ole moittinutkaan apen rakennustaitoja, hän on täydellinen raksaduunari ja teki pitkiä päiviä rakentamisen aikana.
        Minun on kyllä pakko pitää kynteni kunnossa työn takia, mutta olin minä monta kertaa rakennuksella mm. maalasin. Minä pidän maalipensselin heiluttamisesta.
        Anoppi hoiti roskat ja siivoukset, kun en tykkää tuosta siivouspuolesta, se ei ole minun heiniä oikein. :)
        Kyllä minä arvostan miestäni, joskin hän on hiljainen. Tunnen mieheni uskomattoman hyvin, luulen, että hän on kovasti rakastunut minuun. Tosin hänellä on kamalan paljon töitä, ja on aivan liikaa poissa kotoa sen vuoksi. Luulen, että hänelle se on ikävä juttu, tai ainakin hän on selittänyt niin.
        Se on minulle stressi, mutta muuten menee hyvin ja ystävät on meille tai ainakin minulle tärkeitä.

        En voi uskoa, että olet tosissasi tässä koko jutussa alunperinkään. Ei noin moukka voi olla... onko tää provo?
        Saisit hävetä silmät päästäsi, appivanhempasi ovat tehneet raskaat työt talonne valmistumisen hyväksi, sinä tykkäät maalailemisesta? Appivanhempiesi nuoruudessa ei ole ollut niin helppoa lähteä ulkomaille opiskelemaan jne, mitä korostat omassa elämässäsi.. nykyaikana se on niin yleistä, mutta näköjään sulle joku välttämättömyys ollakseen jotain.
        Sun jutuista paistaa läpi itserakkaus ja tarve näyttää jotain.. luulet olevasi muita parempi, hah! Miestäsi käy sääliksi, jos juttusi tosiaan on alunperinkään totta.

        Onneksi en tunne sua :/ Ai niin, miten voisin tunteakaan, kun en pinnallisista ihmisistä perusta sitten ollenkaan, vaikka itsekin koulutettu olen (kuten lähes jokainen nykynuori, oletko huomannut?).

      • sbkdsakö
        Olivia kirjoitti:

        En tajua, miksi olisin provo? Voi olla, että vaikutan erilaiselta, en ole asunut koko lapsuuttani Suomessa. Silti olen suomalainen, suomalaisista vanhemmista.
        Minulla on opettelemista tässä ilmapiirissä ja kulttuurissa, sen myönnän, ja siksi kirjoitin tämän ongelman tälle foorumille.

        Mitä helvetin väliä sillä on míssä olet asunut ja mikä koulutus sinulla ikinä olisikaan..
        Olet loukannut ihmisiä jotka auttoivat sinua/teitä..
        Vaikka sinun mielestäsi teit oikein et tehnyt niin heidän mielestään..
        Tee asialle jotain tai sit jätät tekemättä!!!!!!

      • oisko näin?
        Olivia kirjoitti:

        En sanoisi itseäni lapseksi, olen työssä ja ansaitsen leipäni. Ja tässä talossa elää mieheni myös, ei tätä yksin minulle rakennettu.

        ...mistä on kysymys. Mikähän on tää ihmeellinen korkeata koulutusta vaativa työ, joka edellyttää kynsien kunnossa olemista? Tulee kieltämättä mieleen että elätät itsesi maailman vanhimmalla ammatilla... Koulutus ulkomailla, hahahaa...

      • miehesi uusi vaimo
        Olivia kirjoitti:

        Lopputulos oli onnistunut ja sisustukseni viimeisteli sen. Minulla oli näet tietty teema, henki ja väritys kautta linjan, joka kattoi suunnittelun aivan pienissäkin yksityiskohdissa alusta asti. Tietysti jouduin sitä tyyliäni monasti puolustamaan, kun apen käsityskyky ei riittänyt. Tai siis tyylitietoisuus. Apen ratkaisut olisivat olleet tavanomaiset ja ei niin spesiaalit. Sitä en häneltä vaatinutkaan.
        Enhän minä ole moittinutkaan apen rakennustaitoja, hän on täydellinen raksaduunari ja teki pitkiä päiviä rakentamisen aikana.
        Minun on kyllä pakko pitää kynteni kunnossa työn takia, mutta olin minä monta kertaa rakennuksella mm. maalasin. Minä pidän maalipensselin heiluttamisesta.
        Anoppi hoiti roskat ja siivoukset, kun en tykkää tuosta siivouspuolesta, se ei ole minun heiniä oikein. :)
        Kyllä minä arvostan miestäni, joskin hän on hiljainen. Tunnen mieheni uskomattoman hyvin, luulen, että hän on kovasti rakastunut minuun. Tosin hänellä on kamalan paljon töitä, ja on aivan liikaa poissa kotoa sen vuoksi. Luulen, että hänelle se on ikävä juttu, tai ainakin hän on selittänyt niin.
        Se on minulle stressi, mutta muuten menee hyvin ja ystävät on meille tai ainakin minulle tärkeitä.

        Ei sun miehelläs mitään työkiireitä ole. Olen sen salarakas. Sut heitetään kohta sun ah niin ihanasta kodista ulos, kun meidän vauva syntyy ja me perheenä muutetaan sun kotiis.

        Olemme jo miehesi kanssa suunnitelleet, miten sisustamme, kun sisustuksesi on kummankin meidän mielestä aivan kuvottava.

    • tytsy

      En mä ainakaan ole kutsunut appivanhempia tupareihini, enkä aiokaan kutsua. Ei ole pelkästään kyse heidän iästään tai koulutuksestaan. Koko ajatus on vain ihan mahdoton. Eivätkä omat appelat edes haluaisi tulla mihinkään tilaisuuteen, missä kaikki muut vieraat ovat 20 vuotta nuorempia. Jos on nuorten aikuisten juhlat niin sitten on.

      Appelat voi kahvittaa erikseen, pitää heille ikään kuin omat tuparit. Mielestäni tämä olisi kyllä kohteliasta, varsinkin kun ovat auttaneet rakentamisessa.

      • Olivia

        Siihen minäkin myönnyin, kun täällä nousi hirveä haloo ja tosiaan appelat oli älyttömän suuttuneita. Mieheni ei kunnolla uskalla sinne mennä käymään.
        Appi polki pyörällään suutuksissa melkein neljäkymmentä kilometriä, kun kuuli ettei ne kelvannut meidän juhliin.
        Voin kuvitella kuinka tulipunainen se oli sen reissun jälkeen.
        Mutta se saa sumppinsa, kunhan vähän lauhtuu.

      • Analysti

        Etkö nyt Olivia tosiaan ymmärrä, että kyse ei ole jostain sumpin tarjoamisesta appivanhemmillesi, vaan siitä, että ET KUTSUNUT ALUNPERINKÄÄN SINUA AUTTANEITA APPIVANHEMPIA JA LOUKKASIT HEITÄ SITEN syvästi. Kuinka luulet, joku myöhempi kahvitarjoilu voisi asiaa korjata?! Sinun olisi kyllä syytä syvästi katuen pyytää heiltä anteeksi!!

    • poika

      siitä että, minkälaiset suhe sinulla on heihin, mutta olisihan se nyt ollut vähintääään "kohteliasta", mutta valinta on vapaa ja sinä teit oman valinnan

      ja jos oli mukana rakentamassa, niin en usko että, suhde on huono ?

      ehkä voit yrittää selitttää asian heille ?
      tai ainakin kannattaa yrittää !

      • Olivia

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

      • Vai osansa

        Sä olet itse tuhonnut ne linkit...Mammari ei ota vastuuta...

      • Raaraa
        Olivia kirjoitti:

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

        Voi jumalaut kun ihminen voi lapsellinen....

      • Thuide
        Olivia kirjoitti:

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

        Siis olet täydellisesti vastuullinen asiasta!
        Pissis, koita kerrankin ottaa vastuu...

      • kaikki on kiinni
        Olivia kirjoitti:

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

        Apet ja omat vanhemmat tulevat ERITTÄIN hyvin toimeen keskenään kuin myös ystäviemme kanssa erinäisissä juhlissa joita ollaan elämämme varrella järkätty. Niin isot kuin pienetkin pippalot.

        Ja jos juhlat jatkuu pitkälle myöhään yöhön, niin iltavirkut jatkaa ja aamuvirkut painuu pehkuihin.

        Se, että ihmisillä on eritaustat vain antaa lisäpotkua keskusteluihin!! Ei todellakaan ole mitään nokkimisjärjestystä. Poislukien iän tuoma "etuoikeus" ja heidän (vanhempien) nauttima ylimääräinen kohteliaisuus. Vanhemmat ovat sentään kasvattanut meidät ja pitänyt huolta.

        Voinen pitää itseäni erittäin onnellisena ihmisenä tämän suhteen maallisista saavutuksistani huolimatta.

        Kyllä elämä vielä opettaa Oliviaa kovalla kädellä - ota opiksesi kun et muuten tajua kuin pahimman kautta.

      • mölö
        Olivia kirjoitti:

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

        Kaikella tekemisellä on aina seurauksensa. Sulla misu kuule petti arviointikyky pahan kerran, ihan millä kielellä tahansa arvioituna.

      • sananlaskut
        Olivia kirjoitti:

        Tuossa äsken mieheni soitti vanhemmilleen ja pyysi kohteliaasti kahville.
        Appi vastasi pojalleen melko äreästi, ettei tule meille pitkään aikaan.
        Tässä mietin nyt, mitä linkkiä pitkin saisi kontaktia heihin, mutta taitaa olla viisainta matalalla profiililla hiukkasen aikaa.
        Mies sanoi, että tämä tästä saatiin aikaiseksi, että olisi pitänyt sitten kutsua.
        Tosin minä en suostu yksin ottamaan koko vastuuta tapahtuneesta ja kyllä miehenikin lopulta sen myönsi. Osansa on hänelläkin.

        sun kuningasideaan mollata tulevien lastesi isovanhempia. Saattavat ensinnäkin kavereilleenkin "kehuskella" sivistymätöntä miniäänsä. Entäs kun tulee lapsia? kait sun appivanhemmat jätetään kutsumatta ristiäisiin kun eivät ole kneet kuin kiertokoulua ja sitäkin vastapäivään. Mutta se moukkuus tarttuu kyllä susta eikä sun appivanhemmista, niin ulkomailla kun oletkin asunut.

        SANANLASKU tähän: Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
        Kertokaa lisää sananlaskuja.

      • Olivia
        sananlaskut kirjoitti:

        Nyt kuitenkin mieheni yrittää saada sovintoa äitinsä eli anoppini kautta.
        Appi on lähtenyt yksin veneilemään, joten miehelläni on tilaisuus keskustella äitinsä kanssa tilanteesta.
        Emme me halunneet, että olisi tullut välirikkoa, varsinkin kun appiväki oli meitä auttanut.
        En tiedä, mitä mieheni on puhumassa äidilleen, sillä hän halusi soittaa kännykällä rauhassa, niin etten minä olisi kuulemassa.
        Nyt paistatellaan päivää ja odotellaan tuoko se sovintoa tullessaan. Taloon olen kaikin osin tyytyväinen ja tilaratkaisuihin.
        Epäilen vain, että appi on aika pitkävihainen.
        Täällä on minulle ennustettu lapsia kuin siitä minulle tulisi jokin ikuinen tuomio. Niitä ei ole kuitenkaan suunnitelmissa, en halua toistaiseksi niitä, vaikka tämä "kolhoosi" sellaista on vihjaillut toivovansa. Sillä kolhoosilta vanhusten touhu alkaa tuntua tämän tuparisodan aikana. Vanhapari ei osaa niistää herneitään nenästään ulos.
        On tällä foorumilla ollut sentään jokunen, joka on ymmärtänyt vaikeuteni. Heille kiitos. :)

      • xxx
        sananlaskut kirjoitti:

        sun kuningasideaan mollata tulevien lastesi isovanhempia. Saattavat ensinnäkin kavereilleenkin "kehuskella" sivistymätöntä miniäänsä. Entäs kun tulee lapsia? kait sun appivanhemmat jätetään kutsumatta ristiäisiin kun eivät ole kneet kuin kiertokoulua ja sitäkin vastapäivään. Mutta se moukkuus tarttuu kyllä susta eikä sun appivanhemmista, niin ulkomailla kun oletkin asunut.

        SANANLASKU tähän: Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
        Kertokaa lisää sananlaskuja.

        että kukaan haluaisi lisääntyä ihan täydellisen idiootin kanssa.

    • nainen38

      Teit oikein kun et kutsunnut appivanhempiasi tuparehin.Tottakai saa juhlia tupareita kavereitten kanssa ja juhliin ei tarvitse kutsua appivanhempia.Teillä on oma elämä ja saatte kutsua juhliinne ketä itse haluatte.

      • tottakai

        Mehän aina saadaan , se minkä me haluamma?

        No, olet sen saava ; vahingossa tai ansaiten?

      • kyseisen pytingin

        rakentamisessa. Olisivat mielestäni olleet itseoikeutettuja vieraita ja nimenomaan tupaantuliaisissa. Muille kamuillehan voi aina järkätä pileet muuten vaan!!!!!!

    • neitiseni

      entäs ku tulee lapsia, ja mites häissänne, ja niin edes päin.
      olet joko tavallista tyhmempi tai provosoit tahallasi
      useinhan ns. akateemiset ihmiset ovat muita tyhmempiä mitä tulee normaaliin elämään ja ihmissuhteisiin.

      • Olivia

        Entäs kun tulee lapsia? No niitä ei tehdä vielä pitkään aikaan. Ja mitä tämä tuparijuttu lapsentekoon vaikuttaa? Ei yhtikäs mitään.
        Lasta en kuitenkaan anopillani hoidata, ja kuten kirjoitin, se on aika liberaali henkilö, ei ota paljon kantaa mihinkään, paitsi tietysti nyt kun jäi näistä hemmetin tupareista paitsioon.
        Oli kai sitten "tyhmää" jättää apet kutsumatta. Jos olisin aavistanutkaan, kuinka täällä foorumilla on tuomittu kutsumatta jättäminen, niin kai ne sitten olisi pitänyt kutsua sinne nurkkaan jököttämään.
        Ei kai niitä olisi edes huomattu siellä.

      • ghyui

        mitä sillä on väliä, olisivar olleet onnellisia kutsusta, tietenkin.
        Kait nyt aikuiset osaa lähteä pois jos ei juhlat miellytä.
        Susta saa tämän jutun perusteella kuvan,että olet kylmä ja tunteeton, pröystäilevä koppelo.

      • sunny
        Olivia kirjoitti:

        Entäs kun tulee lapsia? No niitä ei tehdä vielä pitkään aikaan. Ja mitä tämä tuparijuttu lapsentekoon vaikuttaa? Ei yhtikäs mitään.
        Lasta en kuitenkaan anopillani hoidata, ja kuten kirjoitin, se on aika liberaali henkilö, ei ota paljon kantaa mihinkään, paitsi tietysti nyt kun jäi näistä hemmetin tupareista paitsioon.
        Oli kai sitten "tyhmää" jättää apet kutsumatta. Jos olisin aavistanutkaan, kuinka täällä foorumilla on tuomittu kutsumatta jättäminen, niin kai ne sitten olisi pitänyt kutsua sinne nurkkaan jököttämään.
        Ei kai niitä olisi edes huomattu siellä.

        Olet todella tehnyt suuren luokan etikettivirheen, mutta varmaan korvaat sen ihan hetimiten kutsumalla aivan VIP henkilöinä ja kunniavieraina appivanhemmat ehkä joidenkin muiden tupareista poisjätettyjen sukulaisten tai iäkkäämpien tuttavien kera, missä osoitat pienellä pöytäpuheella appivanhemmille kauniin kiitoksen avusta mitä olette saaneet. Kannattaa korjata tilanne ja yrittää selittää ensimmäisten tuparien olleen sellaiset railakkaammat nuorisojuhlat. Et kai tosissasi voi olla niin kiittämätön kuin miltä vaikutat. Vanhemmat kelpaisivat mielestäsi vain "nurkkaan jököttämään", kuin kauneusvirheinä, taloon jota ovat rakentaneet? Esitä edes sivistynyttä tämän kerran. Muuten lapsiakaan ei varsinaisesti "tehdä", ja vaikka osaat estää niitä tulemasta, et voi vannoa saavasi niitä, kun sitten joskus haluat. Minkähän lapsen elimen osaisit tehdä? Mitä jos lapsesi puolisoineen kohtelisi teitä samalla tavoin, jos joskus autatte heitä talon teossa?

      • araas

        Sinun käsityksesi sivistyneisyydestä on hyvin pinnallinen. Sydämen sivistys arvostaa muita huolimatta heidän koulutuksestaan ja kielitaidostaan. Kelpasihan teille duunariapen taitava rakennusapu ja anopin siivoukset. Oletko siis vain hyväksikäyttäjä sivistyksesi varjolla? Ellet sitten ole melko taitava kirjailija ja roolin vetäjä, joka on täällä saanut ihmiset haukkomaan henkeä lausuntojasi lukiessaan. Vaikutat sukulaissielulta aiemmin Wilhelmiinan ninmimerkillä rehvastelleelle miniäkammotukselle. Vai sivistynyt!! Voin sanoa itsekin kielitaitoisena, matkustelleena ja korkeipien akateemisten arvojen haltijana, että sivistyksellä ei varsinaisesti ole näiden asioiden tai työelämän menestyksen kanssa tekemistä. Vaatimattomuus kaunistaa, rakas Olivia.

      • Olivia
        sunny kirjoitti:

        Olet todella tehnyt suuren luokan etikettivirheen, mutta varmaan korvaat sen ihan hetimiten kutsumalla aivan VIP henkilöinä ja kunniavieraina appivanhemmat ehkä joidenkin muiden tupareista poisjätettyjen sukulaisten tai iäkkäämpien tuttavien kera, missä osoitat pienellä pöytäpuheella appivanhemmille kauniin kiitoksen avusta mitä olette saaneet. Kannattaa korjata tilanne ja yrittää selittää ensimmäisten tuparien olleen sellaiset railakkaammat nuorisojuhlat. Et kai tosissasi voi olla niin kiittämätön kuin miltä vaikutat. Vanhemmat kelpaisivat mielestäsi vain "nurkkaan jököttämään", kuin kauneusvirheinä, taloon jota ovat rakentaneet? Esitä edes sivistynyttä tämän kerran. Muuten lapsiakaan ei varsinaisesti "tehdä", ja vaikka osaat estää niitä tulemasta, et voi vannoa saavasi niitä, kun sitten joskus haluat. Minkähän lapsen elimen osaisit tehdä? Mitä jos lapsesi puolisoineen kohtelisi teitä samalla tavoin, jos joskus autatte heitä talon teossa?

        Kylläpäs! He olisivat joutuneet jököttämään, en minä olisi itse ehtinyt kumminkaan ohjailemaan heitä yleisiin keskustelunaiheisiin, koska minulla oli muita vieraita. Ja vieraiden kanssa ON seurusteltava, ja tutustutettava vieraita toisiinsa. Vaikka ei siellä monta toisilleen tuntematonta kaveria ollut.
        Appi ja anoppi ei siltä kantilta vieraita olisi kuin muut, jotka minun olisi pitänyt ensimmäisenä huomioida.
        Joten kyllä he yleiseurooppalaisista ja cityhenkisistä keskusteluista olisivat tipahtaneet kuin eno veneestä. Tai kuin appi veneestä :)

      • tuulia
        Olivia kirjoitti:

        Entäs kun tulee lapsia? No niitä ei tehdä vielä pitkään aikaan. Ja mitä tämä tuparijuttu lapsentekoon vaikuttaa? Ei yhtikäs mitään.
        Lasta en kuitenkaan anopillani hoidata, ja kuten kirjoitin, se on aika liberaali henkilö, ei ota paljon kantaa mihinkään, paitsi tietysti nyt kun jäi näistä hemmetin tupareista paitsioon.
        Oli kai sitten "tyhmää" jättää apet kutsumatta. Jos olisin aavistanutkaan, kuinka täällä foorumilla on tuomittu kutsumatta jättäminen, niin kai ne sitten olisi pitänyt kutsua sinne nurkkaan jököttämään.
        Ei kai niitä olisi edes huomattu siellä.

        Teit ihan oikein kun jätitte kutsumatta appi ja anoppi tupareihin.
        Minä olisin tehnyt ihan samoin sinun sijassasi ja en olisi kutsunnut heitä tupareihin jos minä olisin rakentamassa taloa niin omat ystävät minä sinne kutsuisin eikä mitään vanhoja ihmisiä.

      • samaiseen
        tuulia kirjoitti:

        Teit ihan oikein kun jätitte kutsumatta appi ja anoppi tupareihin.
        Minä olisin tehnyt ihan samoin sinun sijassasi ja en olisi kutsunnut heitä tupareihin jos minä olisin rakentamassa taloa niin omat ystävät minä sinne kutsuisin eikä mitään vanhoja ihmisiä.

        Rakentamisen aikana appivanhempien apu siis kelpasi kovinkin mieluusti. Mutta nimenomaan tupaantuliasiin he eivät kelvanneet?

        Kyllä moinen logiikka on itserakkaiden tekosivistyneiden logiikkaa.

      • Sokean opas...
        Olivia kirjoitti:

        Kylläpäs! He olisivat joutuneet jököttämään, en minä olisi itse ehtinyt kumminkaan ohjailemaan heitä yleisiin keskustelunaiheisiin, koska minulla oli muita vieraita. Ja vieraiden kanssa ON seurusteltava, ja tutustutettava vieraita toisiinsa. Vaikka ei siellä monta toisilleen tuntematonta kaveria ollut.
        Appi ja anoppi ei siltä kantilta vieraita olisi kuin muut, jotka minun olisi pitänyt ensimmäisenä huomioida.
        Joten kyllä he yleiseurooppalaisista ja cityhenkisistä keskusteluista olisivat tipahtaneet kuin eno veneestä. Tai kuin appi veneestä :)

        Jos siellä ei kerran ollut niitä tuntemattomia kovin paljon niin mikä olisi estänyt sinua "ohjailemaan heitä yleisiin keskustelunaiheisiin"..ääh

        Voe, voe tyttörukka...Mutta asiaan ehkä sinunkin kannataa jotenkin osallistua tuohon sillan rakennustyöhön appivanhempien kanssa, eikä jättää sitä pelkästään miehesi tehtäväksi. Vieressä kuuntelu ei ole sitä...selkeesti vaan anteeksi pyytämään.
        Aikaisemmin oli mainittu joku juhla johon kutsutaan pois jääneet&muut..ei huono idea!

        Elä ihmisiks...ja muista että työssä ja muussa elämässä on eri säännöt!

    • TIK

      Olen nyt lukenut koko viestiketjun läpi. Minulle on ihan sama kutsuitko appesi ja anoppisi tupareihin, itsekään en varmasti olisi kutsunut jos oli tullut vain "kavereita" ja pelkät appivanhemmat heidän lisäksi. Eli ymmärrän pointtisi loistavasti.
      MUTTA, olen niin totaalisen ärsyyntynyt tavasta jolla kirjoita duunareista ja ylistät omaa koulutusta, työtä ym. Oletko koskaan ajatellut kuinka teidän talo olisi valmistunut jos ei olisi duunareita, kuka leikkaisi hiuksesi, myisi ruokasi, valmistaisi huonekalusi, tarjoilisi/valmistaisi ruokasi, korjaisi putket taloosi ym ym ym. Itse akateemisen suvun ainoanan "duunarina" nousujohteista uraa tekevänä, näen niin kirkkaan punaista tuollaiselle ihmisten luokittelemiselle, joka on niin ominaista akateemisille ihmisille (hieman yleistäen).
      Jos olisi pelkkiä akateemisesti koulutettuja, ei yhteiskunta pyörisi, valitettavasti teidän kannalta.

      • Olivia

        Eikö ihminen saa olla ylpeä, että on jaksanut vetää itsensä pitkän koulutusputken läpi. En minä ainakaan ala tekonöyristelemään duunariseurassa SEN vuoksi.
        Ja olenhan arvostanut, kirjoittanut monta kertaa, että appeni teki loistavaa työtä. En ole aliarvioinut hänen työtään ikinä! Hän laatoitti esimerkiksi meidän kylpytilat, jossa on monenlaista uloketta ja kuviota, ( käytin mallina kreikkalaista mosaiikkitaidetta ), siinä vuodatettiin apen kanssa verta, hikeä ja minä kyyneliä. Ei se kuule niin helppoa ollut.
        Joten voin sanoa, että olen ajatellut.
        Tiedän uskomattoman hyvin, että duunareita tarvitaan, mutta tarvitaan myös akateemisia. Ei heidän tarvitse mennä kaapin alle häpeilemään.
        Ja olen kaikille ilmoittanut, että ne kahvit nyt järjestetään appelaisille, kunhan saadaan yhteys appeen. En tiedä, mitä mieheni on anopin kanssa puhunut. Vaikka anopistani on vaikea mennä sanomaan, onko se lintu vai kala. Se ei pahemmin ilmaise mielipidettään. Varsinainen "diplomaatti". Sen verran tiedän tuosta puhelinsoitosta, että appi oli varoittanut anoppia, että oli kuulemma arvannut poikansa soittavan äitimuorille.
        Minä alan olla ahdistunut koko touhusta, alkaa käydä hermostoon tämä vuosisadan jupakka.

      • iines-65

        voi voi luin vasta nyt noita muita vastauksia ja sinun Olivia juttujasi......
        En oikein ota uskoakseni....ja harmittaa että lainkaan luin ja vastasin...olen ollut siivoojana,ja olemme rakentaneet ja muuta sellaista,mutta en ymmärrä että voi olla tuollainen ihminen..mitä haet täältä???luuletko tosiaan että joku olisi sinun puolellasi???
        Miten ihminen voikaan olla noin itserakas...

      • Olivia
        iines-65 kirjoitti:

        En tajua, minua väitetään täällä itserakkaaksi. Lapsena olen ollut tosi arka ja hiljainen. Tällä hetkellä olen enemmän paniikissa ja ahdistunut.
        Mutta itserakas? Minä puolustan itseäni, ehkä se saa näyttämään minut sellaiselta.
        Olen etsinyt täältä vastausta tähän tupariongelmaan ja vastauksia on tullut, mutta ei sellaisia kuin kuvittelin. Vain pari on ymmärtänyt.
        Arghhh! En kohta tiedä, mitä teen. Tällä foorumilla olo on pahentanut vain kriisiä. Vaan itsepä tulin tänne valittamaan.

        Kannattaisi lopettaa tuollainen puolustuskannalla oleminen ja yrittää ottaa viesteistä hieman onkeensa...
        Olet töpännyt ja pahasti, siinä ei mitään, mutta pahempaa on se että itse et tunnu ymmärtävän, miksi ja miten.

      • proffa
        Olivia kirjoitti:

        Eikö ihminen saa olla ylpeä, että on jaksanut vetää itsensä pitkän koulutusputken läpi. En minä ainakaan ala tekonöyristelemään duunariseurassa SEN vuoksi.
        Ja olenhan arvostanut, kirjoittanut monta kertaa, että appeni teki loistavaa työtä. En ole aliarvioinut hänen työtään ikinä! Hän laatoitti esimerkiksi meidän kylpytilat, jossa on monenlaista uloketta ja kuviota, ( käytin mallina kreikkalaista mosaiikkitaidetta ), siinä vuodatettiin apen kanssa verta, hikeä ja minä kyyneliä. Ei se kuule niin helppoa ollut.
        Joten voin sanoa, että olen ajatellut.
        Tiedän uskomattoman hyvin, että duunareita tarvitaan, mutta tarvitaan myös akateemisia. Ei heidän tarvitse mennä kaapin alle häpeilemään.
        Ja olen kaikille ilmoittanut, että ne kahvit nyt järjestetään appelaisille, kunhan saadaan yhteys appeen. En tiedä, mitä mieheni on anopin kanssa puhunut. Vaikka anopistani on vaikea mennä sanomaan, onko se lintu vai kala. Se ei pahemmin ilmaise mielipidettään. Varsinainen "diplomaatti". Sen verran tiedän tuosta puhelinsoitosta, että appi oli varoittanut anoppia, että oli kuulemma arvannut poikansa soittavan äitimuorille.
        Minä alan olla ahdistunut koko touhusta, alkaa käydä hermostoon tämä vuosisadan jupakka.

        Kun käytät sulkuja, älä laita tyhjiä lyöntejä tekstin ja sulun väliin. Toivottavasti appivanhempiesi sinulle "typerästi" ostama tupaantulijaislahja on sivistyksen kultainen opaskirja. Vielä on pitkä matka sivistykseen noilla asenteilla. Älä kuitenkaan heitä toivoasi, anoppisi on viisaampi puhumattomuudessaan kuin arvaatkaan ja appesi osaa purkaa pahan mielensä fyysiseen rasitukseen ja ulkoiluun. Koulutusputki taisi sinulla ottaa tosi koville, kun vielä opit antamaan arvon toisenlaisia taitojakin omaaville, olet oikealla tiellä.

      • Olivia
        proffa kirjoitti:

        Nyt kun minulla alkaa olla henkisiä voimia vastata, niin vastaan, että kirjoitukseni ei ole tarkoitettu diplomityöksi, jonka sulkumerkkien ja välilyöntien tarkastajana toimii proffa.
        Paniikissa ei tule katsottua oikeinkirjoitusta, enkä ole palkannut oikolukijaa!
        Kuinka monta kertaa minun on toistettava, että arvostan appeni TYÖTÄ!
        ARVOSTAN, ARVOSTAN, SIIS ARVOSTAN.
        Arvostan myös itseäni, minulla on siihen oikeus.

      • hekoheko hekoheko

        "Arvostan myös itseäni, minulla on siihen oikeus."

        Mutta kulta pieni, jos arvostat itsesi muiden yläpuolelle tuolla tavoin kuin mitä olet kirjoitellut, niin olet vetänyt yli jo kauan sitten. Yritä vähän hillitä tuota omaa arvostustasi ja mene itseesi.

        Usko jo, että olet töpännyt pahemman kerran, ja sinun kuuluu pyytää anteeksi.

      • Olivia
        hekoheko hekoheko kirjoitti:

        Hyvänen aika sentään!
        Ensin pitää arvostaa itseään, ennenkuin voi arvostaa muita. Siis näin päin se menee: 1. Minä arvostan itseäni. 2. Itsearvostukseni pohjalta kunnioitan myös muita.

      • hekoheko hekoheko
        Olivia kirjoitti:

        Hyvänen aika sentään!
        Ensin pitää arvostaa itseään, ennenkuin voi arvostaa muita. Siis näin päin se menee: 1. Minä arvostan itseäni. 2. Itsearvostukseni pohjalta kunnioitan myös muita.

        tai käsittänyt täysin väärin jollakin ihmeen tavalla. Mutta en usko, että edes kirjoittelet tosissasi, sillä ei noin törppöjä ihmisiä voi olla olemassakaan.

      • Sokean opas
        Olivia kirjoitti:

        En tajua, minua väitetään täällä itserakkaaksi. Lapsena olen ollut tosi arka ja hiljainen. Tällä hetkellä olen enemmän paniikissa ja ahdistunut.
        Mutta itserakas? Minä puolustan itseäni, ehkä se saa näyttämään minut sellaiselta.
        Olen etsinyt täältä vastausta tähän tupariongelmaan ja vastauksia on tullut, mutta ei sellaisia kuin kuvittelin. Vain pari on ymmärtänyt.
        Arghhh! En kohta tiedä, mitä teen. Tällä foorumilla olo on pahentanut vain kriisiä. Vaan itsepä tulin tänne valittamaan.

        Suomessa ihmisluonne on kovin erilainen kuin muualla maailmassa. Itseä ei korosteta niin paljon kuin sinä teet, siksi sinua luullaan itserakkaaksi...

        Siis olet etsinyt ymmärrystä, tukea itsellesi, et vastausta ongelmaan ja siksi sinulle se kritiikki mitä olet kohdannut on aiheuttanut ongelmia...

        Koeta jaksaa

      • Nimetön
        Olivia kirjoitti:

        Eikö ihminen saa olla ylpeä, että on jaksanut vetää itsensä pitkän koulutusputken läpi. En minä ainakaan ala tekonöyristelemään duunariseurassa SEN vuoksi.
        Ja olenhan arvostanut, kirjoittanut monta kertaa, että appeni teki loistavaa työtä. En ole aliarvioinut hänen työtään ikinä! Hän laatoitti esimerkiksi meidän kylpytilat, jossa on monenlaista uloketta ja kuviota, ( käytin mallina kreikkalaista mosaiikkitaidetta ), siinä vuodatettiin apen kanssa verta, hikeä ja minä kyyneliä. Ei se kuule niin helppoa ollut.
        Joten voin sanoa, että olen ajatellut.
        Tiedän uskomattoman hyvin, että duunareita tarvitaan, mutta tarvitaan myös akateemisia. Ei heidän tarvitse mennä kaapin alle häpeilemään.
        Ja olen kaikille ilmoittanut, että ne kahvit nyt järjestetään appelaisille, kunhan saadaan yhteys appeen. En tiedä, mitä mieheni on anopin kanssa puhunut. Vaikka anopistani on vaikea mennä sanomaan, onko se lintu vai kala. Se ei pahemmin ilmaise mielipidettään. Varsinainen "diplomaatti". Sen verran tiedän tuosta puhelinsoitosta, että appi oli varoittanut anoppia, että oli kuulemma arvannut poikansa soittavan äitimuorille.
        Minä alan olla ahdistunut koko touhusta, alkaa käydä hermostoon tämä vuosisadan jupakka.

        Juuri näin... En ymmärrä mikä teillä " ylempiarvoisilla! akateemisen tutkinnon suorittaneilla sekoittaa tuon pään. valitettavasti tunnen liiankin monta akateemisen koulutuksen saanutta henkilöä. Ja KAIKKI HE ovat saman laisia itseään ajattelevia ihmisiä. Meidän " vähempi arvoisten" apu kyllä kelpaa aina ja kaikkialla, mutta sitten kun olisi aika saada sitä kiitosta tekemästään työstä, akateemikkojen nokka nousee kohti taivasta ja korvat kuuroutuvat kummasti.. Kun työ on valmis, ei työväelle tarvitse edes osoittaa pientä kiitosta!!!!

        Säälittävämpää tapaa saa hakea!!!!!!! Ärsyttää suunnattomasti tuo tuollainen luokkajako...

        Ei me enää eletä missään 1800 luvulla jossa oli rikkaat, papisto, porvarit ja kaikkein surkeimmat työläiset. Jos et ole huomannut, nykyään on joka toisella melkein korkeampi tutkinto. ja ulkomailla opiskelukin on ihan arkipäivää nykyään..

        Että en näe syytä syrjiä appivanhempiasi jotka sentään olivat auttamassa rakennuksilla.. Ja toiseksi. Oletko tosiaan noin itsekäs että rakennuksillakin teetät raskaat siivous hommat anopilla kun samalla itse huiskuttelet maalipensseliä..

        Kyllä olet niin pilalle hemmoteltu etten ole toista nähnyt.. Ja sitten kun sinä menit sotkemaan välinne appivanhempiin, niin mieshän se sitten hoitaa ne välit takaisin kuntoon, sillä aikaa kun sinä hoidat kynsiäsi, syvennät rusketustasi ja teet sitä akateemisella koulutuksellasi saamaasi työtä

        Itse muutan 1.3. uuteen kaupunkiin.. jossa on jo paljon uusia tuttavuuksia minulla. mutta silti pyydän sekä vanhat että nuoret sukulaiset ja tutut kyläilemään uudessa kämpässä tupareiden merkeissä..

        Juhlat pidän kahtena päivänä, ENSIN vanhemman väen juhlat joissa tietenkin käyvät myös ystäväni joille tämä tupari päivä sopii paremmin.. Ja SITTEN seuraavana päivänä on nuoremmalle väelle omat juhlat..

        Ja jos sattuu ensimmäisenä päivänä ystäviä pamahtamaan paikalle enemmänkin vanhojen ihmisten sekaan, niin en todellakaan aio hävetä vanhempaa sukupolvea. Vaan esittelen vieraat toisilleen ja jatkan juhlien emännöintiä KAIKKIEN vieraiden viihtyvyydestä huolehtien.

        En voi kuin toivoa että joudut vielä tosiaan kärsimään teostasi!!

        Kamalinta mitä ihminen voi tehdä, on syrjiä juuri niitä jotka meille ovat tämän maan sotineet itsenäiseksi, ja muutenkin rakentaneet lähes koko maan..

        Itse kunnioitan vanhoja ihmisiä jopa niin paljon, että hoidan naapurin mummon lumityöt täällä vielä asuessani.. ilman että edes tarvitsee minua siihen pyytää. ja availen vanhoille ihmisille ovia jos satun esim kaupan tai kirjaston ovelle yhtä aikaa :)

        Ja tulevassa kämpässä asuu naapurissa mummo, jolle aion myös tehdä selväksi että jos tarvitsee apua missä vain asiassa, niin aina voi tulla soittamaan meidän ovikelloa :)

    • iines-65

      hmmmm........tottahan toki olisi kuulunut myös heidät käskeä,mutta eri aikaan!!
      Eivät kai he olisi nuorempien joukossa viihtyneet...(mikä sitten ikähaarukka olikaan..?)
      Ja vähän pisti silmään että olisitte vielä hieman tarvinneet apua,mutta että saatte itsekin...Vähän tuntuu että oli heistä hyötyä,kun auttoivat,mutta eivät ansaitse juhlia!!!?
      Eiköhän kannattaisi pyytää ihan omiin tupareihin ja vaikka muita samanikäisiä yhtä aikaa,jos sellaisia sattuu olemaan....

      • Olivia

        Tässä nyt yritetään niitä kahvituksia järjestää, kunhan saadaan appi kiinni veneilyreissultaan ja yleensä puheväleihin.
        Alan ahdistua tästä, että kohta en tiedä, olenko itse kahvituksissa edes paikalla.

        kaikki uskoo jo varmasti, että pohjoisen pallonpuoliskon typerin uhminen on nyt löydetty!

      • ressu
        Olivia kirjoitti:

        Tässä nyt yritetään niitä kahvituksia järjestää, kunhan saadaan appi kiinni veneilyreissultaan ja yleensä puheväleihin.
        Alan ahdistua tästä, että kohta en tiedä, olenko itse kahvituksissa edes paikalla.

        Mieheni on tohtoriksi väitellyt professori, itse olen filosofian maisteri ja kielitaitoinen virallinen kääntäjä. Olemme peukalo keskellä kämmentä, emme lajittele ihmisten sivistystä koulutuksen vaan heidän käytöksensä mukaan. Olemme myös yli 60-kymppisiä, mutta emme sentään haudan partaalla. Voisit vihjaista, missä olet hankkinut tuon mainitsemasi yleiseurooppalaisen ja cityhenkisen sivistyksesi. Montakohan sivistysmaata löytyy, missä tuollaista suhtautumista appivanhempiin opetetaan? Olet mielestäni ihan itse anteeksipyynnön velkaa apellesi ja sinua paljon fiksummalle anopille, joka ei ole suutaan diplomaattisesti aukaissut, vaikka aihetta olisi ollut, sen sijaan että laitat miehesi asialle ja lupailet mokomia sumppeja. Kyllä kai he kahvia ja pullaa saavat muuallakin, kysymys on ihan aiheellisesta loukkaantumisesta.

      • Thui
        Olivia kirjoitti:

        Tässä nyt yritetään niitä kahvituksia järjestää, kunhan saadaan appi kiinni veneilyreissultaan ja yleensä puheväleihin.
        Alan ahdistua tästä, että kohta en tiedä, olenko itse kahvituksissa edes paikalla.

        Tuntuu että et edelleenkään osaa hävetä käytöstäsi? SINUN pitäisi hoitaa asia nyt kuntoon (vaikka toivonkin ettei se helposti kävisi)...

      • Olivia
        Thui kirjoitti:

        Tuntuu että et edelleenkään osaa hävetä käytöstäsi? SINUN pitäisi hoitaa asia nyt kuntoon (vaikka toivonkin ettei se helposti kävisi)...

        Koko ajan olen yrittänyt, monin tavoin. Katso allaolevasta: olen laittanut kaiken toivoni jopa uuteen koiranpentuun, jonka toivon hellyttävän anoppini sydämen.

      • hekoheko hekoheko
        Olivia kirjoitti:

        Koko ajan olen yrittänyt, monin tavoin. Katso allaolevasta: olen laittanut kaiken toivoni jopa uuteen koiranpentuun, jonka toivon hellyttävän anoppini sydämen.

        Jos sinulla todellakin on sellainen asenne appivanhempiasi kohtaan kuin mitä olet täällä paljastellut, niin siihen "sairauteen" ei auta mikään muu lääke kuin oman asenteesi muuttaminen. Sori vaan, ei siis mitään helppoa yskänlääkettä tai rokotetta.

        Joudut varmaan työstämään itseäsi vuosikaudet.

      • miehesi soitti
        Olivia kirjoitti:

        Koko ajan olen yrittänyt, monin tavoin. Katso allaolevasta: olen laittanut kaiken toivoni jopa uuteen koiranpentuun, jonka toivon hellyttävän anoppini sydämen.

        äidilleen, itse et ole tehnyt muuta kuin vinkunut

    • cerelia

      Et kyllä paljoa ole täällä ihmisiä saanut puolellesi... Enkä ihmettele! En edes tiennyt, että sinunlaisia ihmisiä on todella olemassa. Vaikka en olekaan kovin korkeasti koulutettu, niin pidän itseäni paljon parempana ihmisenä. Itse olen saavuttanut jotain paljon parempaa elämässäni kuin työ ja koulutus, vaikka nuori olenkin vielä. Sivistynyt ihminen omaa myös ystävällisyyden ja hyvät käytöstavat! Ehkä sinun pitäisi vielä sivistää itseäsi jotenkin... ihan näin pienenä vinkkinä tulevaisuutta varten.

    • Luin

      tämän viestiketjun ja sillä perusteella voin sanoa etten ole pahasti väärässä todetessani että sinulla on itseäsi viisaammat appivanhemmat!

      Uskomatonta kiittämättömyyttä sinun puoleltasi! Jos kerran kaikki ystäväsi, sinä mukaan lukien olette niiiin kovin fiksuja maailmaa nähneitä, akateemisia cityihmisiä, niin miksi ette sitten osaa myös käyttäytyä siten. En millään voi uskoa, että fiksut ihmiset luokittelevat tuolla tavalla toisia. Kuusikymppisetkö niin kalkkiksia jottei heitä kehtaa tupareissa näyttää? Ikä ei tee ihmisestä tyhmää, vaan oma käytös.

      Olisit laittanut ne paremmat ihmiset sitten sinne raksahommiin vai oliskohan kauluspaidat rypistyneet ja housujen prässiit menneet vinoon?? Epäilen kuitenkin, että nämä rakkaat akateemiset ystäväsi eivät olisi osanneet mitään siellä tehdä. Kaikki kunnia appiukolle!!

      Kehtaatkin puhua kalkkiksista,lääkityksestä sun muusta ja laittaa kuitenkin appesi raskaisiin rakennushommiin!! Hyi helvetti mikä ämmä!
      Vielä ihmetellään miksi anopit ja miniät eivät tule keskenään toimeen.
      Tais akateemiselle tulla pieni etikettivirhe juhlien järjestämisessä.

      Ps. Niin ja muuten minä kyllä tunnen Oikeita akateemisia ihmisiä, sinusta en sitten tiedä.

    • Oliver

      Oletko ymmärtänyt että puhut nyt puolisosi isästä ja äidistä? Kun kohtelet heitä huonosti, kohtelet pahoin myös puolisoasi. Jos häpeät appivanhempiasi, häpeät jollain tasolla myös miestäsi.

      Kerroit aiemmin, että miehesi ei oikein uskalla mennä vanhempiensa luokse käymään ja että hän haluaa puhua äidilleen niin, että sinä et kuule.
      Olet varmasti pahoillasi tukalasta tilanteesta, johon olet puolisosi ajanut. En usko, että asiat appivanhempiesi kanssa tulevat koskaan todella korjaantumaan. Sinua lyödään tällä vielä monesti, kuulet siitä itse tai et.

      Aina voi oppia ja olla jatkossa viisaampi.

      • anoppi

        Olet anteeksipyynnön tai ainakin selityksen velkaa appivanhemmillesi. Marssit itse anopin luo ja katsot silmiin ja selität kuinka haluat kutsua heidät ja muut sukulaiset ja naapurit jne..illallisille ja sitten esität heille ja muille mukana auttaneille kiitospuheen. Tupaantulijaiset olisi pitänyt jäejestää ensin työssä mukana olleille ja läheisille ja toiset sitten muille, elleivät olisi mahtuneet samaan pöytään. Yritä myös muistaa sanottu sana on kuin ammuttu nuoli, et enää voi perua, mutta vahinkoa voit yrittää lievittää. Tärkeintä ei ole miten monella kielellä puhuu vaan mitä ja miten puhuu. Toivon, että opit kunnioittamaan toisia ihmisiä ajatuksissa, sanoissa ja töissäsi.

    • ja vapaus

      Mitä mieltä itse olet, onko pakko pitää tuparit ystäville?

      • oma tahto

        Ihmisellä on oma vapaus ja oma tahto.
        Olivia tätä todella toteutti järjestämällä bileet "ystävilleen". Joskus on vain tehtävä kompromisseja tämänkin asian kanssa.
        Kuinka moni niistä "ystävistä" oli talkoissa mukana tekemässä taloa?
        Tuolla joku kirjoitti-loukkaamalla appivanhempia, loukkasi puolisoaan myös-olen samaa mieltä asiasta.
        Ei tupareita ole pakko pitää.

    • vellu

      Näistä viesteistä voisi joku psykologi tai muu akateeminen tehdä tekstianalyysin, miten suomalaiset suhtautuvat appivanhempien antamaan talkooapuun ja miksi se johtaa usein konflikteihin. Ollaan liian läheisiä, syntyy odotuksia, joita ei huomioida ja sitä kautta loukkaantumisia. Jos työ olisi teetetty vieraalla, minkä maksamiseen Olivian hyvä työura varmaan olisi tarjonnut resurssit, kukaan remonttireiska ei loukkaantuisi siitä ettei kutsuttu tupareihin, koska hän on saanut maksun työstään rahassa. Läheisyys ja sukulaisuus ovat vaikeita asioita, joihin ei oikein saa koulutusta muuta kuin oman perheen puitteissa. Tässä ovat törmänneet rajusti kaksi erilaista perhekulttuuria, ja foorumin tuomio on ollut murskaava Oliviaa kohtaan. Helpompaa hänellä ei liene tule olemaan tulevaisuudessakaan, vaikka jos välit tasaantuvat, molemmat osapuolet varmaan ovat ottaneet oppia tapahtuneesta ja varovat sekä tarjoamasta apuaan että pyytämästä sitä. Eihän appivanhempien kanssa mikään pakko ole seurustella, mutta parempi olisi silloin teettää työtkin vierailla, vai mitä? Kysyit neuvoja Olivia ja niitä olet totisesti saanut - on lyöty kuin vierasta sikaa. Toisten virheet on aina helpompi nähdä kuin omansa. Varmasti moni muukin on oppinut tästä jotain. Tekosi ei ole anteeksiantamaton, voit korjata sen. Iloista kesähellettä!

      • Tämän viestiketjun

        lukeminen on ollut hauskaa viihdettä. Sinulla on selvästi kirjallisia kykyjä. Kirjottaisit varmaan tuosta vaan saippuasarjaan käsikirjoituksen. Osaat niin mainiosti esittää täydellistä ääliötä.

      • Olivia

        Kiitos Vellu, että olet nähnyt ahdistukseni. Kiitos myötätunnosta!
        Nyt tosiaan tajuan, että ei olisi pitänyt päästää appea ja anoppia rakentamaan taloamme. Olisi pitänyt teetättää työ vierailla.
        Kalliiksi se olisi tullut, mutta kallista oli tämäkin. Minua pidetään täällä ääliönä ja moukkana. Minä olen ihminen silti, enkä halua tuntea itseäni typeräksi.

        Jos olet käyttäytynyt typerästi, olet typerä. Ei auta, vaikket haluaisikaan tuntea itseäsi typeräksi. Noin se vaan silti on.

        Yritä edes oppia parempaa käytöstä.

      • itseäni
        Olivia kirjoitti:

        Kiitos Vellu, että olet nähnyt ahdistukseni. Kiitos myötätunnosta!
        Nyt tosiaan tajuan, että ei olisi pitänyt päästää appea ja anoppia rakentamaan taloamme. Olisi pitänyt teetättää työ vierailla.
        Kalliiksi se olisi tullut, mutta kallista oli tämäkin. Minua pidetään täällä ääliönä ja moukkana. Minä olen ihminen silti, enkä halua tuntea itseäni typeräksi.

        typeräksi.ethän siihen pysty vaikka olet korkesti ulkomailla koulutettu.

    • Istu ja pala

      Tämä tökerö "Olivia" voittaa kaiken tänä kesänä lukemani kirkkaasti. Onnea vaan, tässä saat provopalkinnon 1-luokkaa!

    • Paris Hiltonille...

      Kyllähän nämä nykynuoret pitävät itseensä niin älykkäinä, lukeneina ja viisaina.( Siis tuskin mikään provo on). Ennenkaikkea puuttuu kunnioitus näitä vanhempia kohtaan. He varmaan tuntevat itsensä hyväksikäytetyiksi. Ensin ylpeänä teidän rinnalla rakentavat taloa ja sitten heitetään kun rukkaset nurkkaan. Jos olisin sun anoppi Olivia niin minä kaataisin ne sumpit sun niskaan. "Älä pidä nokkaas niin yläällä että et kompastu kiviin".

    • xerox

      Et kutsunut MIEHESI vanhempia juhliinne. Vetoat siihen, että he eivät olisi viihtyneet. Sinäkö siitä päätät? Onko sinun tehtäväsi jättää heidät kutsumatta, kun omassa päässäsi ajattelet että appelat häpeisivät nurkassa koko ajan? Mistä sinä tiedät niin varmasti? Ehkä he olisivatkin nauttineet. Mutta sinä et antanut heille edes mahdollisuutta. Kai he olisivat tienneet itse lähteä, jos ei olisi ollut mukavaa. Mutta idea siitä, että olisit edes kutsunut heidät olisi ollut hyvä. Sitten -tulivatpa appelat tai eivät- olisivat tienneet, että ainakin osoitit kunnioitusta heitä kohtaan ETKÄ tehnyt etikettivirhettä.
      Mutta sinä ikään kuin päätit appeloidesi puolesta, että he eivät sovi joukkoon. Good job Olivia!!

    • *hihii*

      "Aikuinen" ihminen, joka arvostaa ihmistä ainoastaan jos tämä on
      - akateeminen
      - alle kuusikymppinen
      - cityihminen
      - bilettäjä

      Aplodit Olivialle, hyväksikäyttäjien kruunamattomalle kuningattarelle vuoden parhaasta provosta!

      PS. Olivia, jos oikeasti olet ihminen, niin mene itseesi ja muista käyneesi!

      • provoilu?

        Toivon myös, että olisi "ptkäksimennytvitsi".

        Vaan ku tää ns. nuoriso oikkein näin käyttäytyy- ja työ sanoo myös sen...?

    • Olivia

      En olisi aavistanut, että jonkun ihmisen tupariongelma aiheuttaa hirveän myrskyn tällä foorumilla! Joka tapauksessa kaiketi täytyy kiittää vastauksista, jotka hämmästyttivät ja yllättivät, vain kaksi vastausta miellytti minua.
      Minä, joka yritin parastani juhlan järjestäjänä, siis olen epäonnistunut täysin joidenkin vastaajien mielestä.
      Anoppini on lähtenyt sisarensa luokse toiselle puolelle Suomea, hänen kännykkänsä on kiinni. Olisin halunnut puhua tämän asian selväksi hänen kanssaan, ja kertoa avoimesti oikean syyn, miksi emme kutsuneet heitä tupareihin. Aion selostaa jutun juuria myöten hänelle, kun tilanne rauhoittuu.
      Toivoisin, että anoppi ymmärtäisi minun ajatuksiani. Uskon, että hänen on vaikea vastustaa avoimuutta. Luottamus ja rehellisyyshän ovat ihmissuhteiden peruspilarit.
      Appi lymyää mökillään kuin parhain pyhimysmarttyyri ja veneilee. Mieheni keskittyy auringonottoon terassillamme. Hän sanoi, ettei suostu puhumaan sanaakaan koko fiaskosta eli tupareista. Hän ei suostu puhumaan muustakaan. Hän sanoi olevansa lukossa.
      Tämä on tilanne tällä hetkellä. Jotenkin on vaan ihme olo minulla, sellainen vähän kuin olisi lyöty päähän.
      Kiitos silti vastauksista. Hyvää kesää!

      • näin...

        Nyt sinulla on oikea asenne. Mikä parasta haluat oikeasti välinne kuntoon. Kyllä asiat varmasti saa selvitettyä vaikkei tehtyä saa tekemättömäksi. He ovat kuitenkin nähneet suuren vaivan auttaessaan teitä.

        Perustele hyvin asiasi. Sallittaneen pieni valkoinen valhe, että olitte ajatelleet järjestää vanhemmille ihmisille/sukulaisille/naapureille "asiallisemmattuparit" ja nyt oli vain nämä kavereiden remujuhlat joissa appennen tuskin olisivat viihtyneet.
        Toivottavasti saatte välinne kuntoon!

      • me on jo naurettu

        En kyllä usko, että tuommoisia törppöjä kuin "Olivia" esittää on oikeasti olemassakaan!

      • Olivia
        me on jo naurettu kirjoitti:

        En kyllä usko, että tuommoisia törppöjä kuin "Olivia" esittää on oikeasti olemassakaan!

        Appeni se provokaatio on!

    • Dalmiina

      Aikoinaan, kun seurustelin ensimmäisen poikaystäväni kanssa :) Avoppi ja appi olivat erittäin herkkä vihaisia muutenkin ja sitten menin heitä (osaksi tahallani ja osaksi vahingossa) loukkaamaan, niin että he eivät enää suostuneet tapaamaan minua saatika sitten poikaansa..

      Meni ainakin vuosi, kun viimeinkin sain itsestäni niskasta kiinni ja menin selkä suorassa pyytämään avopilta ja apelta anteeksi..

      He huusivat minulle ja olivat edelleenkin älyttömän loukkaantuneita ja vihaisia.. otin haukut hiljaa ja nöyränä vastaan ja pyysin uudelleen anteeksi ja sain..

      • appiukon

        sisääni kunnolla 20/5cm mitalla!!

      • Olivia

        Eilen olin aivan masentunut, eikä edes mieheni osaa lohduttaa minua. Hän vain paahtaa itseään päätyökseen terassillamme.
        Olen pysytellyt sisällä ja vuodatellut lohduttomia kyyneleitä, joita kukaan ei ole nähnyt.
        Hyvä Dalmiina, arvaan miltä sinusta tuntuvat "herkkävihaiset" appivanhemmat. Minä tiedän, koska olen kokenut samaa elämäni farssissa, jonka appivanhemmat järjestivät.
        Mutta oletko varma, ettetkö olisi liikaa alistunut miehesi vanhemmille?
        Minä en olisi pystynyt kahta kertaa pyytämään anteeksi. Minun mielestäni yksi kerta nöyryyttä on riittävä.
        Tuossa oli jo alistamisen makua.

    • aina pitänyt

      eri bileet sukulaisille ja kavereille. Nyt teet numeroa väärästä asiasta.

      • Olivia

        Numeron tupaantuliaisista teki appi ja anoppi.
        Jos he eivät olisi ottaneet nokkiinsa, tuskin olisin huomannut koko asiaa.
        Appi luuhaa edelleen mökillään, pitää kännykkänsä kiinni, anoppi taas on sisarensa luona. Luulen, että minua haukutaan siellä.
        Tänä aamuna väsäsin appeloille henkilökohtaiset kutsukortit, oikein privaatit ja suurin kirjaimin. Siinä pyydän heitä tupaantuliaiskahville. Ja erikseen heille järjestetty, joihin kekkreille ei tule ketään muuta.
        Uskon, ettei anoppi voi vastustaa kiusausta tulla katsomaan uutta sisustustani.
        Eri bileet... siis eriytetyt bileethän minä järjestinkin ystävilleni. Se vaan ei sopinut vanhuksien kuvioihin.
        Nyt vain odotellaan tarttuvatko mieheni vanhemmat täkyyn!

      • Olivia

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

      • pilli

        Kiva kun teit ne kutsukortit. Ei ole harvinaista että tupareita järjestetään useita eri porukoille. Heidän ei olisi vain pitänyt kuulla niistä ensimmäisistä ja luulla pääsevänsä mukaan. Pettymys ja loukkaantuminen on inhimillistä ja ymmärrettävää. Mutta ei sitä kaikkea voi etukäteen arvata. Varmasti olet parhaasi yrittänyt ja kaikki vielä järjestyy. Onnea hienoon uuteen kotiisi!

      • taidat olla
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        Hirveesti viestejä tälläsestä paskanjauhamisesta..hyvin keksitty juttu saada ihmiset näkemään punaista;) Typeriä ihmisiä on, muttei nyt ihan noin typeriä tai jos Olivia olet todella tuollainen, niin jiiihaaaa ja onnex olkoon!!! Kyllä se arki tulee vielä vastaan;)!!!

      • Teukka
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        Onpas mielenkiintoinen threadi...
        No, joo, täytyy myöntää, että appesi kyllä hieman ylireagoi, vaikka ymmärrän, että on loukkaantunut. Tosin loukkaantuminen saattaa johtua pikemminkin siitä, että ne "umpisuomalaiset kalkkiset" ei oikein miniälle kelpaa ja tämä tuparijuttu nyt vaan oli pisteenä iin päällä. (enkä viittaa nyt ylioppilastodistukseesi)
        Kaksien tupareiden järjestäminen ei varmaan olisi ollut ongelma (toisiin esim. molempien vanhemmat) Varmaan omat vanhempasi tulisivat paljon paremmin juttuun apeksiensa kanssa kuin uskotkaan. Ainakin, jos ovat tytärtään älykkäämpiä (toivon näin olevan)
        Ei siinä mitään, että mittaa itseään koulutustasolla/asemalla työelämässä/matkailuaktiivisuudella(!) mutta että tarvitsee vielä täällä palstoilla vielä sillä itsensä nolata...

      • tuppari?
        Olivia kirjoitti:

        Numeron tupaantuliaisista teki appi ja anoppi.
        Jos he eivät olisi ottaneet nokkiinsa, tuskin olisin huomannut koko asiaa.
        Appi luuhaa edelleen mökillään, pitää kännykkänsä kiinni, anoppi taas on sisarensa luona. Luulen, että minua haukutaan siellä.
        Tänä aamuna väsäsin appeloille henkilökohtaiset kutsukortit, oikein privaatit ja suurin kirjaimin. Siinä pyydän heitä tupaantuliaiskahville. Ja erikseen heille järjestetty, joihin kekkreille ei tule ketään muuta.
        Uskon, ettei anoppi voi vastustaa kiusausta tulla katsomaan uutta sisustustani.
        Eri bileet... siis eriytetyt bileethän minä järjestinkin ystävilleni. Se vaan ei sopinut vanhuksien kuvioihin.
        Nyt vain odotellaan tarttuvatko mieheni vanhemmat täkyyn!

        Kuka aiheutti ja mitä? Kumpi on syyllisempi, se joka loukkasi vai se joka loukkaantui?
        Sinä katsot, että saat järjestää tupaantuliaiset omille ystävillesi niin kuin itse haluat. Hyvä niin. Sinun appesi saa veneillä mökillään ihan niin kuin itse haluaa, eikö vaan? Hän saa upottaa tuparilahjanne (=hänen omaisuuttaan) keskelle järveä. Ainoa mistä häntä voi syyttää on ympäristörikos. Anoppisi saa lomailla ihan missä haluaa. Hän saa pitää kännykkänsä päällä ihan oman valintansa mukaan. Älä kiusaa miestäsi.
        Koita nyt rakentaa jonkinnäköinen laiha sopu. Siinä ehkä auttaisi, jos näkisit omassa toimnnassasi jotain moitittavaa.
        Tämäkin oli varmaan sellainen vastaus, joka ei miellytä sinua. Voi voi. Mutta kun kirjoittaa julkiselle palstalle, pitää varautua siihen, etteivät kaikki kommentit miellytä. C´kaöl cun. Se on siansaksaa ja tarkoittaa hyvää kesänjatkoa.

      • höh?
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        "Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?"

        Miksi ei olisi? He olivat sen ostaneet ja maksaneet, eivätkä ehtineet lahjoittaa eteenpäin, se oli siis heidän omaisuuttaan. Mikäpä heitä tai appeasi olisi estänyt heittämästä sitä järveen, jos siltä tuntui? Se ei ollut sinun.

      • näistä mielipiteistä
        Olivia kirjoitti:

        Numeron tupaantuliaisista teki appi ja anoppi.
        Jos he eivät olisi ottaneet nokkiinsa, tuskin olisin huomannut koko asiaa.
        Appi luuhaa edelleen mökillään, pitää kännykkänsä kiinni, anoppi taas on sisarensa luona. Luulen, että minua haukutaan siellä.
        Tänä aamuna väsäsin appeloille henkilökohtaiset kutsukortit, oikein privaatit ja suurin kirjaimin. Siinä pyydän heitä tupaantuliaiskahville. Ja erikseen heille järjestetty, joihin kekkreille ei tule ketään muuta.
        Uskon, ettei anoppi voi vastustaa kiusausta tulla katsomaan uutta sisustustani.
        Eri bileet... siis eriytetyt bileethän minä järjestinkin ystävilleni. Se vaan ei sopinut vanhuksien kuvioihin.
        Nyt vain odotellaan tarttuvatko mieheni vanhemmat täkyyn!

        Olet niin tyhjäpäinen, itsekeskeinen, itsekäs, pinnallinen, ja niin yksinkertainen, että voi vain ihmetellä, miten miehesi jaksaa elää kanssasi. Olet varmaan hyvännäköinen. Se menee ohi, mutta luonteesi (tai sen puute) pysyy.

        Tupaantuliaiset järjestetään asianosaisille, ja jos talon olisi rakentanut "duunariporukka", hyvien tapojen mukaan heidät olisi kaikki kutsuttu. Sinä olet niin uskomattoman epävarma imagostasi, ja etsit hyväksymistä noilta citytuttaviltasi, ja häpeä, jota olisit heidän edessään tuntenut miehesi äidin ja isän vuoksi (oman kehittymättömän järkeilysi takia), oli vahvempi kuin haparoiva halusi käyttäytyä sielultaan sivistyneen ihmisen tavoin.

        Et voi parantaa tilannetta mitenkään muuten kuin nöyrtymällä pyytämään anteeksi. Mutta vain vilpitön, rehellinen anteeksipyyntö auttaa. Joten sinun on itse ensin ymmärrettävä surra omaa itsekkyyttäsi. Ajattele omaa lastasi (jos vielä osaat) - kasvatat häntä vuosikaudet, ja autat kykyjesi mukaan, ja sitten tuollaisella tärkeällä hetkellä he päättävät, etten ole tarpeeksi edustuskelpoinen heidän tuttaviensa seuraan. Luuletko, että saat kutsun poikasi häihin? Sinun kasvattamanasi hän ei varmaan arvosta sen ikäistä ihmistä kuin silloin olet. Kutsuu vain nuoret ja kauniit ystävänsä. Siinä sitten Olivia saa itkeä tihuuttaa, miten omat lapsetkin ovat ilkeitä. Ja sinä kun et ole tehnyt koskaan mitään väärin!

      • kelvannut
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        vaikkei lahjanantaja. Mutta pitäähän siitä nyt tietysti lahjastakin valittaa. Varsinkaan, kun se nyt sitten meni sivu suun. Voin kuvitella, miten appi ja anoppi halveksivat sinua, ja rakastavat poikaansa, eivät muuten olisi auttaneet hänen kotinsa (tai talonsa - ei se sinun kanssasi eläessä voi olla koti) rakentamisessa.

        Suokoon kohtalo appiparille pian paremman miniän.

      • Oikeasti?
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        Jos olet provo (mitä toivon TODELLA paljon) niin ansaitset aplodit.

        Jos olet ihan oikeasti tuota mieltä ja olet sellainen ihminen kun kirjoituksesi antaa ymmärtää...

        ...itseasiassa en osaa pukea sanoiksi sitä suunnattoman suurta vastenmielisyyden tunnetta, jota tunnen sinua kohtaan. Olet mahdollisesti itsekeskeisin ihminen, johon olen ikinä törmännyt. Toivottavasti en ikinä törmää kaltaisiisi ihmisiin livenä.

        Sinun kaltaisesi ihmiset eivät ole millään tasolla yhteydessä todellisuuteen. Toivon todella, että olet ainoa lajissasi.

        Ikävä kyllä en keksi tähän loppuun enää mitään positiivista toivotettavaa sinulle.

      • fertyh

        entäs jos se kuitenkin oli aito Vallgren ja nyt se makaa siellä järvenpohjassa? Holy cow, nyt nyppii...

      • laske
        Olivia kirjoitti:

        Vielä lisäystä vääristä asioista.
        Onko tämä oikein, kun kuulin mieheltäni apen heittäneen tuparilahjamme järveen?
        Siis appi veneillessään oli heittänyt lahjan keskelle järven selkää ja oli omien sanojensa mukaan pirun hyvin uponnut se pienoispatsas sinne.
        Patsas oli varmaan jotain halpahallin kiinalaisrojua, että se siitä. Ei se varsinaisesti minua sureta.
        Tämä tieto tuli anopin kautta miehelleni. Minulle ei anoppi vastaa. Se siitä diplomatiasta.
        Se patsas oli kaiketi tarkoitettu pihalle suihkulähteemme reunalle.
        Minä en tiedä enää mitä teen. Jos joku sanoo, että minä teen numeron väärästä asiasta, niin hän on väärässä.

        Olette varmaan laskeneet, miten paljon säästitte, kun appi teki teille töitä? Sillä hinnalla ostat itse vaikka miten hienon patsaan! Teetimme itse talomme peruskorjauksen naapurin reiskalla, joka veloitti 60 euroa tunti ja venytti 2 kuukauden työn puoleksi vuodeksi. Siihen meni koko omaisuus eikä paljon naurattanut. Pienet laskelmat saamanne avun arvosta voisivat auttaa arvostamaan apen työpanosta.

      • Olivia
        Oikeasti? kirjoitti:

        Jos olet provo (mitä toivon TODELLA paljon) niin ansaitset aplodit.

        Jos olet ihan oikeasti tuota mieltä ja olet sellainen ihminen kun kirjoituksesi antaa ymmärtää...

        ...itseasiassa en osaa pukea sanoiksi sitä suunnattoman suurta vastenmielisyyden tunnetta, jota tunnen sinua kohtaan. Olet mahdollisesti itsekeskeisin ihminen, johon olen ikinä törmännyt. Toivottavasti en ikinä törmää kaltaisiisi ihmisiin livenä.

        Sinun kaltaisesi ihmiset eivät ole millään tasolla yhteydessä todellisuuteen. Toivon todella, että olet ainoa lajissasi.

        Ikävä kyllä en keksi tähän loppuun enää mitään positiivista toivotettavaa sinulle.

        Siis olen Olivia.
        Minulla on mies, talo, appi ja anoppi.
        Siis tietysti talo on yhteinen miehen kanssa.
        Kohta luulen omistavani myös koiran.
        On tilauksessa ja syntynyt, mutta ei ole luovutusiässä.
        Viimeistään silloin, kun koira tulee taloon, arvelen, että anoppi ei voi vastustaa tuota suloista karvapalleroa.
        Ehkä hauvamme murtaa appivanhempieni sydämen. Positiivisena ihmisenä en voi kuin uskoa sen.

      • Olivia
        laske kirjoitti:

        Olette varmaan laskeneet, miten paljon säästitte, kun appi teki teille töitä? Sillä hinnalla ostat itse vaikka miten hienon patsaan! Teetimme itse talomme peruskorjauksen naapurin reiskalla, joka veloitti 60 euroa tunti ja venytti 2 kuukauden työn puoleksi vuodeksi. Siihen meni koko omaisuus eikä paljon naurattanut. Pienet laskelmat saamanne avun arvosta voisivat auttaa arvostamaan apen työpanosta.

        Luultavasti ostammekin sen patsaan. Ja luultavasti se on kalliimpi kuin apen ostama. Vaikka ei se kalleus ole pääasia. Tyylikästä saa kohtuuhintaan. Välttämättä kuusikymppinen raksamies ei ole niin tyylin päälle ymmärtänyt. Tai mistä minä tiedän hänen ymmärtämystään, en jaksa enää ajatella koko patsasta. Maatkoon siellä järven pohjassa!

      • pässinpää

        Kuinka kaksi noin sivistymätöntä duunaria kuin appivanhempasi ovat saaneet aikaiseksi sellaisen miehen, joka on sinulle kelvannut?

    • MIES-25

      nyt itsekin varmaan tajunneet lähteä ajoissa
      himaan, mut oishan se ollu ihan asiaankuuluvaa ja kohteliasta kutsua ne. mokasitte! eläkää sen kanssa!

      • Olivia

        No enkös sitten kutsu, tuossa aiemmin kirjoitin tehneeni kutsukortit. Tosin appelat ei enää halua olla tavoitettavissa. Minkäs teet? Minun keinoni ovat vähissä. Ja sen kanssa tässä todella eletään.

      • jäi kiinnostaan

        et mikä se sun ammattis oikein on...

      • ja myös akateeminen city-
        jäi kiinnostaan kirjoitti:

        et mikä se sun ammattis oikein on...

        ihminen!

        Buah-ha haa!

        Hyvin kuvattu kaikkien em. pahimmat piirteet.

        Jos jostain kummasta syystä olisitkin totta - kamalinta on, että melkein vertaisiisi olen törmännyt - niin HA- HA-!

        Että, Silleen sitä ollaan "kansaanvälisiä seikkailusankareita".

      • ystävällistä
        Olivia kirjoitti:

        No enkös sitten kutsu, tuossa aiemmin kirjoitin tehneeni kutsukortit. Tosin appelat ei enää halua olla tavoitettavissa. Minkäs teet? Minun keinoni ovat vähissä. Ja sen kanssa tässä todella eletään.

        Eleesi on alentuvainen. Kohtelet appivanhempiasi kuin he olisivat lapsia, jotka voi lepytellä kahvikupposella. Voin kuvitella, miten sinulla on pieni katkera itsetyytyväinen, ivallinen hymy suupielessäsi kun niitä kupposia täyttäisit. Katselisit kelloasi, että eiköhän ne nyt jo ala ymmärtää lähteä, ja miettisit, että pitäisikön tiedustella, jos appi viitsisi sukeltaa hakemaan sen patsaan, siltä varalta, että se olisikin tyylikäs.

        Tupaantuliaisissa olisit voinut todella luoda pohjaa hyville suhteille, ja laajentaa omaa pikku kivisydäntäsi. Olisit kierrättänyt koko porukan talon joka nurkassa ja esitellyt kaikki ne yksityiskohdat, joissa appesi todella oli pannut parastaan. Olisit pannut kätesi hänen hartialleen ja esitellyt hänet ylpeänä "maailman parhaana rakennusmestarina". Olisit antanut hänen selittää, miten kukin kohta tehtiin, jos siinä oli jotain erityisen taidokasta. Olisi Apen naama loistanut, ja olisi sulanut kauna sinunkin sydämestäsi. Heillä olisi siitä riittänyt puhumista keskenään ja tuttavilleen pitkän aikaa.

        Tuparit, häät ja muut sellaiset juhlat voivat tuoda yhteen monenlaista väkeä, ja sehän juuri on tarkoitus. Miksi kaiken pitäisi olla niin homogeenista sössöä?

        Jos mikään muu ei auta, niin ainakin sinun pitäisi laskea appivanhempiesi työtunnit ja lähettää heille rahallinen korvaus siitä. Ja älä suotta sure, saathan sen sitten pian perintönä takaisin, koska ovat jo niin vanhoja.

      • kiinnostaisi
        jäi kiinnostaan kirjoitti:

        et mikä se sun ammattis oikein on...

        Minkähänlaisen viran tuollainen ihminen mahtaisi nähdä kyllin hyväksi itsensälaiselle täydelliselle (hölmölle)? On tainnut naikkonen hävitä nuolemaan haavojaan ja itkeä kituuttelemaan, kun ei ole tullut takaisin.

        Olen olut todella iloisesti yllättynyt siitä, että suomalaisilla on osoittautunut olevan noin paljon lähimmäisenrakkautta ja käytöstapojen ymmärtämistä, että niin monet ovat vaivautuneet kirjoittamaan ja kertomaan mielipiteensä. Ehkä Suomi ei niin huono paikka olekaan. Nuo oliviat voisi lähteä muualle, jossa oman jumalallisuuden kilo karisisi nopeammin kuin Suomessa, jossa he luulevat olevansa kukkona tunkiolla.

    • Erre

      Olet Olivia hyvä tyyppi!
      Älä välitä noista mielipiteistä. Ihmisillä, joilla itsellään on paha olla, on suurin tarve arvostella toisten tekemisiä.

      Useimmat haluaisivat silti olla niin kuin sinä. Sinähän nimittäin sanot ääneen sen, mitä useimmat uskaltavat vain ajatella.

      Loistava juttu, että löytyy sinunlaisiasi itsenäisiä nuoria naisia. Nuo kaavoihin kangistuneet perseennuolijat eivät edes unissaan uskaltaisi toimia tavallasi.

      Sinä kutsut juhliisi kenet haluat. Piste.
      Sinä arvostat ihan ketä haluat. Piste.
      Sinun ei tarvitse nuoleskella appivanhempiasi yhtään enempää. Piste.

      Tupareihin, häihin, syntymäpäiville... kutsutaan ihan vain sellaisia vieraita, joita tekee mieli kutsua. Eihän sinun tarvitse edes perustella, miksi kutsut jonkun tai jätät jonkun kutsumatta.
      Sinä arvostat itseäsi ja se on todella hyvä asia. Turha tässä maailmassa on nöyristellä tai arvostella itseään, sillä muut tekevät sen varmasti puolestasi (kuten koko viestiketjussa on nähty). Appivanhempiasi sinun ei tosiaankaan tarvitse lepytellä yhtään enempää. Jos aikuinen mies mököttää ja kieltäytyy puhumasta, niin kertoopa tuo paljon siitä miehestäkin. Ei siis koulutus tai ammatti vaan käytös tekee miehestä idiootin.

      Kiukuttelemallako se appi asiansa hoitaa? Eikös mene vähän tuonne päiväkotiosastoon tuollainen tahdonilmaisu?

      Monikohan tämänkin ketjun vastaajista tosiaan pitää muita ihmisiä tasa-arvoisina ammattiin, koulutukseen, ihonväriin tai ikään katsomatta?
      Tai arvostaa edes itseään?
      Näkeehän tuon jo kirjoitusten sisällöstä, että päässä ei liiku mitään muita kuin padottua ahdistusta. Raivoavat, koska uskalsit elää oman pääsi mukaan. Usko pois, että raivoajat ovat kateellisia sinulle, koska itse elävät pakko-tehdä -elämää ja pyörivät koko kesänsä pakko-nähdä -sukulaisissa.

      Sinun ystäväsi minä mieluummin olisin kuin niiden kirjoittajien, jotka pyörivät omissa nurkissaan tietämättä, että elämää on niiden nurkkien ulkopuolellakin.

      • hekoheko hekoheko

        ... ei kuule edes naurata yhtään enää, tää juttu on viety niin pitkälle jo...

      • Clarissa

        Jos tässä joku menee päiväkotiosastoon niin tämän ketjun aloittaja, jos hän on todellinen henkilö mitä sitäkin vahvasti epäilen. Laskelmoivuus ja oman edun tavoittelu paistaa niin läpi, että tuntuu voiko tuollaisia ihmisiä todellakin olla olemassa. Erre (jonka takaa todennäköisesti löytyy Olivia) sanoi haluavansa olla Olivian ystävä mieluummin kuin niiden jotka peräänkuuluttavat inhimillisyyttä ja hyviä tapoja. Ongelma on vain siinä että tuollaisen henkilön ystävä on todella vaikea olla jos ystävyys perustuu vain siihen, että saa paistatella tietynlaisen koulutuksen omaavan henkilön loisteessa. Oikein puistattaa tuollainen luokittelu.

        Lisäksi on erittäin totta se, että sydämen sivistys on aivan eri asia kuin kirjoista päntätty sivistys ja edellä mainittua ainakin allekirjoittanut arvostaa huomattavasti enemmän. En ymmärrä miten se että appivanhemmat eivät ole käyneet Tukholmaa ja Tallinnaa kauempana olisi ollut esteenä heidän juhliin kutsumiselleen. Keskustellaanko Olivian pippaloissa taukoamatta matkoista ja elämästä maailmalla. Jos, niin se ei ole kuin osoitus huonosta itsetunnosta jota epätoivoisesti yritetään pönkittää. Oikeasti sivistynyt ihminen ei pidä meteliä itsestään ja tekemistään ja antaa arvon toisille, itsestään poikkeavillekin ihmisille.

        Jos todella kuvittelet että kaikki kuittaantuu sillä että nyt alentuvasti heille kahvikupposen tarjoat, säälin sinua.

      • Erre
        Clarissa kirjoitti:

        Kyllä, Olivia on oman edun tavoittelija. Älä kuvittelet etteivätkö ihmiset sitä nyt yleensäkin olisi. Harva meistä toimii täysin epäitsekkäistä lähtökohdista käsin, mutta vain tollot eivät halua sitä myöntää.

        Ihminen on itsekäs. Halusitpa sitä tai et. Ja jokainen meistä luokittelee toiset ihmiset tavallaan, mutta eihän sitä nyt myönnetä. Saattaisi menettää kasvonsa ihan kokonaan, jos olisi oma itsensä. Siispä teeskennellään sitten täysillä suvaitsevaa ja arvostellaan toisia, vaikka oma elämä on tekopyhää teeskentelyä suuntaan ja toiseen.

        Monikohan duunari kettuuntuu siitä, että akateeminen pitää duunaria jotenkin alempiarvoisena? Monikohan duunari arvostaa esimiestään? Olen nimittäin ollut aika usein todistamassa, ettei duunarissa mitään vikaa ole, mutta pomo on se täysi p.

        Monikohan itseään "sielultaan" sivistyneenä pitävä asuu mielellään maahanmuuttajien naapurina? Jokunen aika sitten otin yhteen aika monen ns. sivistyneen duunarin kanssa sen vuoksi, että maahanmuuttajalapset eivät jostain syystä olisi mahtuneet samaan pihaan heidän kanssaan.

        Tuo kaikkien arvostus on pelkkää p-puhetta. Puhumattakaan siitä, että tähän maahan mahtuisi useimmilla yhtään enempää mielipidettä kuin se ihan ikioma. Niin kuin nyt sinäkin. Et näköjään voi hyväksyä sitä, että löytyy yksi, joka on iloinen siitä, että Olivia on olemassa. Minä en nimittäin todellakaan ole Olivia. Eikä näytä siltä, että Olivian pitäisi vastata omiin viesteihinsä, sillä keskustelua on syntynyt riittävästi muutenkin. Seurasin keskustelua aikani, eikä se vain tuntunut etenevän nimittelyä kummemmalle tasolle.

        Pointtini siis on, että me kaikki ihmiset olemme Olivian tapaisia. Arvostamme kukin asioita, joista joku toinen ei välitä pätkääkään. Mutta emme tietenkään hyväksy toisten mielipiteitä tai tapaa elää, sillä olemme niin ITSEKKÄITÄ.

        Luulenpa, että useimmat täälläkin haukkuvat Oliviaa vain siksi, että saa oman olonsa tuntumaan paremmalta. Sitä vartenhan meillä on suvuissakin mustalampaamme. Ei tarvitse niin kiinnittää huomiota niihin omiin vikoihin, kun on helpompi huomata ja puhua toisten vioista.

        Kirjoitit, että "Ongelma on vain siinä että tuollaisen henkilön ystävä on todella vaikea olla jos ystävyys perustuu vain siihen, että saa paistatella tietynlaisen koulutuksen omaavan henkilön loisteessa."

        Eihän se nyt noin mene. Ei minun ainakaan tarvitse paistatella kenenkään koulutuksen omaavan henkilön loisteessa. Kun itselläkin on se tietynlainen koulutus, niin ei tarvitse kadehtia sitä toisilta.

        "Keskustellaanko Olivian pippaloissa taukoamatta matkoista ja elämästä maailmalla. Jos, niin se ei ole kuin osoitus huonosta itsetunnosta jota epätoivoisesti yritetään pönkittää."

        Kyllä meidänkin pippaloissa keskustellaan niistä asioista, mistä ihmiset pitävät, mitä tekevät ja mitä harrastavat. Se ei ole osoitus huonosta itsetunnosta, vaan saman tyyppisistä harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Se, mitä useimmiten tehdään, on että kutsutaan paikalle ne pakko-kutsua -vieraat ja teeskennellään sellaista kiinnostusta, mitä ei oikeasti ole.

        Sanot itsekin, että oikeasti sivistynyt ihminen antaa arvon itsestään poikkeavillekin ihmisille. Siinä tapauksessa tässä viestiketjussa ei ole ollut vielä paria poikkesta lukuunottamatta yhtään ainutta sivistynyttä ihmistä. Eihän kukaan ole antanut arvoa Olivialle, kirjoittajasta itsestään poikkeavalle ihmiselle.

        Hoh hoijaa omalle kapealle ajattelutavallesi. Et hyväksy Olivian mielipiteitä, etkä muidenkaan mielipiteitä, jos ne poikkeavat omistasi.

        Siis kumpi onkaan rehellisempää, olla itsekäs ja laskelmoiva ja myöntää se, vai olla itsekäs ja laskelmoiva ja kieltää se kokonaan?

        Missä ne kaikki epäitsekkäät muita arvostavat ihmiset ovat, jotka täällä kirjoittelevat? Ainakaan tavallisessa elämässä ei ole tullut montakaan vastaan?

      • itsekkäitä
        Erre kirjoitti:

        Kirjoitat: "Harva meistä toimii täysin epäitsekkäistä lähtökohdista käsin, mutta vain tollot eivät halua sitä myöntää." Sanoisin paremminkin, että viisas yrittää muuttaa sellaiset rumat luonteenpiirteensä, ja tekee todella työtä itsensä kanssa parantuakseen. Eikä tuo Olivia ole itsekkyyttään edes itse oivaltanut, vaikka se kaikille muille hänen sepustuksiaan lukeneille ilmeistä onkin. Hänhän on mielestään niin kovin antelias, kun olisi sitten kuitenkin kupin kahvia antanut, pitkin hampain ja alentuvasti.

      • Olivia

        Tämän vastauksen minä tulostan ja pidän itselläni MUISTONA, sillä tämä PELASTI minun elämäni ja jään sittenkin henkiin! Nyt jo angstini helpottaa!
        KIITOS! KIITOS!

        Siis tuo edell. viestini kiitos kuuluu Errelle!

      • pitäisi?
        Olivia kirjoitti:

        Tämän vastauksen minä tulostan ja pidän itselläni MUISTONA, sillä tämä PELASTI minun elämäni ja jään sittenkin henkiin! Nyt jo angstini helpottaa!
        KIITOS! KIITOS!

        Lyhytaikaisen avun saat angstiisi, kun seulot palautteesta ne, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Pysyvän avun saat, kun otat opiksesi ja alat kasvaa ihmisenä.

        Se tasapaksu homogeenisuus tuntuu olevan ainoa olotila, jota voit sietää omassa latteudessasi. Sama oireyhtymä kuin vaikkapa rotuerottelussa; vain ne, jotka ovat samanlaisia, voidaan hyväksyä, muut on suljettava ulos. Omia ennakkoluuloja ja luonteen vikoja ei rohkene kyseenalaistaa.

        Kerää rohkeutesi, Olivia, ja katso itseäsi silmiin. Myönnä, että vaikka jokaisella ihmisellä on oikeus elää (sinullakin), rakkaudella ei ole rajoja. Ei sinun tarvitse rajoittaa seurapiiriäsi, jottet pilaisi julkisivuasi. Paremminkin, laajenna tuttavapiiriäsi, niin kasvat ihmisenä.

        En minä sen parempi ihminen ole kuin sinäkään, mutta sinun asenteesi tosiaan ovat kuin punainen vaate härälle, joten olipahan puhkuttava hiukan.

      • Olivia
        pitäisi? kirjoitti:

        Yritän epätoivoisesti korjata tilannetta, mutta se on lukkiutunut suuttumukseen apen ja anopin puolelta.
        Nämä toiset tulevat "yksityisemmät" tuparit, eli kahvittelut saisivat seurakseen pullat ja piparit ja lautasliinat plus kattaukset sääntöjen mukaan. En ole saita ihminen.
        HALUAN välit kuntoon mieheni vanhempiin!
        Minä arvostan KAIKKIA ihmisiä, siihen katson myös itseni kuuluvaksi.
        Juhlien emäntänä kuvittelin, että samanhenkiset viihtyvät paremmin yhdessä.
        Seuraavan kerran teen luettelon, että tulevat kaikki rodut edustetuiksi, kaikki ammattiryhmät, ikäryhmät myös. Onkos sitten kivaa? Kysyn vain.
        Järjestättekö te kaikki minua moittineet lasten syntymäpäivät samalla mentaliteetilla?
        Kymmentä kiljuvaa tenavaa kohden löytyy kymmenen horisevaa seniiliä? Kymmenen duunaria, kymmenen proffaa, kymmenen maanviljelijää, kymmenen milanolaista, kymmenen kissaa, kymmenen koiraa. Viimeksi mainitut eläinkunnan edustajina.
        Niinkö? Tosiaan?

      • mutta kuitenkin

        siitä vielä paistaa läpi se, ettet mielestäsi tehnyt mitään väärin (tai ehkä 'väärin' on väärä sana - eihän näihin asioihin lakeja ole), kun et kutsunut talonne rakentajaa talon tupaantuliaisiin. Minä olisin loukkaantunut verisesti, vaikka olisin sen ehkä osoittanut muuten kuin mököttämällä. Olisit saanut sarkastisia kommentteja vielä pitkään, ja olisin järjestänyt omat juhlat (synttärit, hopeahäät tai mitä niitä nyt on), enkä olisi sinua kutsunut. Kukin reagoi tavallaan. Sinä omallasi, appivanhempasi omallaan. Ja minä seuraan sivusta ja morkaan.

        En halua enää vatvoa asiaa. Lähden nyt matkoihini, pudistellen päätäni, omahyväisesti myhäillen.

        Kuulostaa kuitenkin, että olet hiukan muuttunut... Kyllä se vielä siitä.

      • Teukka
        Olivia kirjoitti:

        Yritän epätoivoisesti korjata tilannetta, mutta se on lukkiutunut suuttumukseen apen ja anopin puolelta.
        Nämä toiset tulevat "yksityisemmät" tuparit, eli kahvittelut saisivat seurakseen pullat ja piparit ja lautasliinat plus kattaukset sääntöjen mukaan. En ole saita ihminen.
        HALUAN välit kuntoon mieheni vanhempiin!
        Minä arvostan KAIKKIA ihmisiä, siihen katson myös itseni kuuluvaksi.
        Juhlien emäntänä kuvittelin, että samanhenkiset viihtyvät paremmin yhdessä.
        Seuraavan kerran teen luettelon, että tulevat kaikki rodut edustetuiksi, kaikki ammattiryhmät, ikäryhmät myös. Onkos sitten kivaa? Kysyn vain.
        Järjestättekö te kaikki minua moittineet lasten syntymäpäivät samalla mentaliteetilla?
        Kymmentä kiljuvaa tenavaa kohden löytyy kymmenen horisevaa seniiliä? Kymmenen duunaria, kymmenen proffaa, kymmenen maanviljelijää, kymmenen milanolaista, kymmenen kissaa, kymmenen koiraa. Viimeksi mainitut eläinkunnan edustajina.
        Niinkö? Tosiaan?

        Koita nyt tajuta, että sä loukkasit appivanhempiasi. Ja vastauksistasi voi päätellä, että sua ei juurikaan kaduta. Ymmärrän, että turhauttaa, jos appesi pitää mykkäkoulua, mutta ymmärrän häntä todella hyvin. Olet varmasti antanut hänen ymmärtää olevansa duunari-tollo, koska täälläkin olet sellaista puhunut. Tupareista poisjättäminen oli todennäköisesti vain loppusilaus.
        Ja ilmeisesti alkuperäinen tarkoituksesi ei ollut järjestää muita kutsuja, kuin kavereille, joten ymmärrettävää on appivanhempiesi loukkaantuminen. Nyt yrität korjata tilannetta (mutta et ilmeisesti kovin kovasti, koska et ole mielestäsi tehnyt mitään väärää, etkä niin välitä suhteistasi appivanhempiisi)
        Ja mitä ihmettä sä horiset jostain ihmisryhmistä?? Olet ollut kyllä niin sinnikäs, että olet varmaan todellinen, vaikken sitä voi uskoa kuitenkaan...

      • Clarissa
        Erre kirjoitti:

        Kyllä, Olivia on oman edun tavoittelija. Älä kuvittelet etteivätkö ihmiset sitä nyt yleensäkin olisi. Harva meistä toimii täysin epäitsekkäistä lähtökohdista käsin, mutta vain tollot eivät halua sitä myöntää.

        Ihminen on itsekäs. Halusitpa sitä tai et. Ja jokainen meistä luokittelee toiset ihmiset tavallaan, mutta eihän sitä nyt myönnetä. Saattaisi menettää kasvonsa ihan kokonaan, jos olisi oma itsensä. Siispä teeskennellään sitten täysillä suvaitsevaa ja arvostellaan toisia, vaikka oma elämä on tekopyhää teeskentelyä suuntaan ja toiseen.

        Monikohan duunari kettuuntuu siitä, että akateeminen pitää duunaria jotenkin alempiarvoisena? Monikohan duunari arvostaa esimiestään? Olen nimittäin ollut aika usein todistamassa, ettei duunarissa mitään vikaa ole, mutta pomo on se täysi p.

        Monikohan itseään "sielultaan" sivistyneenä pitävä asuu mielellään maahanmuuttajien naapurina? Jokunen aika sitten otin yhteen aika monen ns. sivistyneen duunarin kanssa sen vuoksi, että maahanmuuttajalapset eivät jostain syystä olisi mahtuneet samaan pihaan heidän kanssaan.

        Tuo kaikkien arvostus on pelkkää p-puhetta. Puhumattakaan siitä, että tähän maahan mahtuisi useimmilla yhtään enempää mielipidettä kuin se ihan ikioma. Niin kuin nyt sinäkin. Et näköjään voi hyväksyä sitä, että löytyy yksi, joka on iloinen siitä, että Olivia on olemassa. Minä en nimittäin todellakaan ole Olivia. Eikä näytä siltä, että Olivian pitäisi vastata omiin viesteihinsä, sillä keskustelua on syntynyt riittävästi muutenkin. Seurasin keskustelua aikani, eikä se vain tuntunut etenevän nimittelyä kummemmalle tasolle.

        Pointtini siis on, että me kaikki ihmiset olemme Olivian tapaisia. Arvostamme kukin asioita, joista joku toinen ei välitä pätkääkään. Mutta emme tietenkään hyväksy toisten mielipiteitä tai tapaa elää, sillä olemme niin ITSEKKÄITÄ.

        Luulenpa, että useimmat täälläkin haukkuvat Oliviaa vain siksi, että saa oman olonsa tuntumaan paremmalta. Sitä vartenhan meillä on suvuissakin mustalampaamme. Ei tarvitse niin kiinnittää huomiota niihin omiin vikoihin, kun on helpompi huomata ja puhua toisten vioista.

        Kirjoitit, että "Ongelma on vain siinä että tuollaisen henkilön ystävä on todella vaikea olla jos ystävyys perustuu vain siihen, että saa paistatella tietynlaisen koulutuksen omaavan henkilön loisteessa."

        Eihän se nyt noin mene. Ei minun ainakaan tarvitse paistatella kenenkään koulutuksen omaavan henkilön loisteessa. Kun itselläkin on se tietynlainen koulutus, niin ei tarvitse kadehtia sitä toisilta.

        "Keskustellaanko Olivian pippaloissa taukoamatta matkoista ja elämästä maailmalla. Jos, niin se ei ole kuin osoitus huonosta itsetunnosta jota epätoivoisesti yritetään pönkittää."

        Kyllä meidänkin pippaloissa keskustellaan niistä asioista, mistä ihmiset pitävät, mitä tekevät ja mitä harrastavat. Se ei ole osoitus huonosta itsetunnosta, vaan saman tyyppisistä harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Se, mitä useimmiten tehdään, on että kutsutaan paikalle ne pakko-kutsua -vieraat ja teeskennellään sellaista kiinnostusta, mitä ei oikeasti ole.

        Sanot itsekin, että oikeasti sivistynyt ihminen antaa arvon itsestään poikkeavillekin ihmisille. Siinä tapauksessa tässä viestiketjussa ei ole ollut vielä paria poikkesta lukuunottamatta yhtään ainutta sivistynyttä ihmistä. Eihän kukaan ole antanut arvoa Olivialle, kirjoittajasta itsestään poikkeavalle ihmiselle.

        Hoh hoijaa omalle kapealle ajattelutavallesi. Et hyväksy Olivian mielipiteitä, etkä muidenkaan mielipiteitä, jos ne poikkeavat omistasi.

        Siis kumpi onkaan rehellisempää, olla itsekäs ja laskelmoiva ja myöntää se, vai olla itsekäs ja laskelmoiva ja kieltää se kokonaan?

        Missä ne kaikki epäitsekkäät muita arvostavat ihmiset ovat, jotka täällä kirjoittelevat? Ainakaan tavallisessa elämässä ei ole tullut montakaan vastaan?

        Niin tottakai jokainen keskustelee mieluiten siitä mikä on itselle läheisintä, mutta mielestäni sivistynyt ihminen pystyy sopeutumaan tilanteeseen jutella erilailla suuntautuneen ihmisen kanssa. Tarvitsematta joka tavulla ja eleellä painottaa oppineisuuttaan ja ylenkatsettaan erilaista ihmistä kohtaan. Niinpä en edelleenkään ymmärrä sitä että erilaisia ihmisiä ei voisi kutsua samaan tilaisuuteen. Jokaiselle on jotakin annettavaa toisille.

        Lähinnä tässä oli kysymys siitä että Olivia käyttää appivanhempiaan hyväksi.Apu kelpaa mutta seurapiireille ei sitten kehdata vanhuksia näyttää niin että kahvit voisi yhtä aikaa juoda. Huono on Olivian itsetunto jos se tuosta hajoaa. Taitaa olla melkoinen pintaliitäjä jolle on tärkeintä tulla nähdyksi tietyissä seurapiireissä. Ikävä kyllä vuodet vierivät ja kohta samat seniilivuodet odottavat Oliviaakin. Mikähän silloin pitää pystyssä kun elämä on ilmeisesti hänen mielestään silloin ohi.

      • Clarissa
        Olivia kirjoitti:

        Yritän epätoivoisesti korjata tilannetta, mutta se on lukkiutunut suuttumukseen apen ja anopin puolelta.
        Nämä toiset tulevat "yksityisemmät" tuparit, eli kahvittelut saisivat seurakseen pullat ja piparit ja lautasliinat plus kattaukset sääntöjen mukaan. En ole saita ihminen.
        HALUAN välit kuntoon mieheni vanhempiin!
        Minä arvostan KAIKKIA ihmisiä, siihen katson myös itseni kuuluvaksi.
        Juhlien emäntänä kuvittelin, että samanhenkiset viihtyvät paremmin yhdessä.
        Seuraavan kerran teen luettelon, että tulevat kaikki rodut edustetuiksi, kaikki ammattiryhmät, ikäryhmät myös. Onkos sitten kivaa? Kysyn vain.
        Järjestättekö te kaikki minua moittineet lasten syntymäpäivät samalla mentaliteetilla?
        Kymmentä kiljuvaa tenavaa kohden löytyy kymmenen horisevaa seniiliä? Kymmenen duunaria, kymmenen proffaa, kymmenen maanviljelijää, kymmenen milanolaista, kymmenen kissaa, kymmenen koiraa. Viimeksi mainitut eläinkunnan edustajina.
        Niinkö? Tosiaan?

        Ilmeisesti et edes halua ymmärtää missä meni pieleen koska poikkeat aivan sivuraiteille lasten synttärikutsuhöpinöilläsi. Mitä ne tähän asiaan kuuluvat? Nyt oli kysymys siitä että käytät appivanhempiasi törkeästi hyväksi, kysyt ihmisten mielipidettä mutta kun se ei ole mielesi mukainen, vedät itse herneen nenään. Nimenomaan näille kutsuille olisi nimenomaan heidän mukaankutsumisensa ollut tärkeää koska heidän ilmeisesti rahallisestikin merkittävä apunsa oli sinulle kelvannut ja nyt juhlittiin nimenomaan tämän projektin valmistumista. Kai tuttavapiirissäsi on joku toinen vanhempi pariskunta jonka olisit voinut pyytää jos niin epäilit heidän viihtymättömyyttään nuorten joukossa.

        Itseäni tuo asia ei sinänsä niinkään pöyristyttänyt mutta sen jälkeiset kirjoituksesi ovat antaneet kuvan niin itsekkäästä, omahyväisestä, laskelmoivasta tyypistä että toivonpa että en sinunlaiseesi "sivistyneeseen city-ihmiseen" koskaan elämässä törmää. Seurustelen paljon mieluummin vaikka lukutaidottomien ihmisten kanssa jos heiltä vain löytyy enemmän inhimillisyyttä. Tiesitkö sen että oikeasti sivistyneen ihmisen ei tarvitse koulutustaan ja fiksuuttaan korostaa. Toiset huomaavat sen itse, jos nimittäin on jotain huomattavaa...

      • kuules

        tuollasia ihmisiä kutsutaan sivistymättömiksi moukiksi!! Etkö ymmärrä, että appivanhemmat ovat auttaneet talon rakentamisessa. Mites oli tupaantulijaisporukan laita, tuskin laittoivat korttansa kekoon nuo cityjuntit.
        Kiittämättömyys on maailman palkka.

      • Perhonen72

        Heh, mä meinan tukehtua nauruun. Onhan se kiva että on itellä oma mielikuvitusystävä.... HAH HAH ja HAH

      • olen samaa
        Clarissa kirjoitti:

        Ilmeisesti et edes halua ymmärtää missä meni pieleen koska poikkeat aivan sivuraiteille lasten synttärikutsuhöpinöilläsi. Mitä ne tähän asiaan kuuluvat? Nyt oli kysymys siitä että käytät appivanhempiasi törkeästi hyväksi, kysyt ihmisten mielipidettä mutta kun se ei ole mielesi mukainen, vedät itse herneen nenään. Nimenomaan näille kutsuille olisi nimenomaan heidän mukaankutsumisensa ollut tärkeää koska heidän ilmeisesti rahallisestikin merkittävä apunsa oli sinulle kelvannut ja nyt juhlittiin nimenomaan tämän projektin valmistumista. Kai tuttavapiirissäsi on joku toinen vanhempi pariskunta jonka olisit voinut pyytää jos niin epäilit heidän viihtymättömyyttään nuorten joukossa.

        Itseäni tuo asia ei sinänsä niinkään pöyristyttänyt mutta sen jälkeiset kirjoituksesi ovat antaneet kuvan niin itsekkäästä, omahyväisestä, laskelmoivasta tyypistä että toivonpa että en sinunlaiseesi "sivistyneeseen city-ihmiseen" koskaan elämässä törmää. Seurustelen paljon mieluummin vaikka lukutaidottomien ihmisten kanssa jos heiltä vain löytyy enemmän inhimillisyyttä. Tiesitkö sen että oikeasti sivistyneen ihmisen ei tarvitse koulutustaan ja fiksuuttaan korostaa. Toiset huomaavat sen itse, jos nimittäin on jotain huomattavaa...

        mieltä.

        Se lastenkutsu olisi aiheuttanut samanlaisen tilanteen, jos olisit päättänyt olla viidestä lapsesta kutsumatta kuin kolme, koska viides ei olut tarpeeksi edustava.

        Vanhemmillasi oli oikeus odottaa julkista tunnustusta pyyteettömästä työstään. Se oli vähintä, mitä olisit voinut tehdä, jopa siinäkin tapauksessa, että olisit maksanut heidän työstään.

        Näyttelijätkin kutsutaan elokuvan ensi-iltaan. Ja käsikirjoituksen kirjoittaja, ja ohjaaja, ja valomiehet ja lavastajat. Koska he osallistuivat projektiin, yhdessä sen valmistumista sitten juhlitaan. Niin ainakin Suuressa Maailmassa, ei ehkä siellä Junttiperällä.

      • ei o hyvä
        olen samaa kirjoitti:

        Siis viisi miinus yksi on neljä - hei, osasinpahan lopulta. Kyllä sinäkin opit, Olivia! Oppimassahan me täällä ollaan.

      • Teukka

        "Sinun ei tarvitse nuoleskella appivanhempiasi yhtään enempää..."
        ...kuin oli tarpeen saada kreikkalaiset mosaiikit kylppäriin.

        Juu, en puolustele apen käytöstä. Ja tokihan sitä saa kutsua bileisiinsä keitä haluaa. Mutta päätöksillään antaa usein signaaleja ihmisille, tapauksesta riippuen.

        Koetapa eläytyä seuraavanlaiseen tilanteeseen:
        Oletetaan, että kaverisi olisi menossa naimisiin ja pyytäisi sinua järjestämään kirkkoon ohjelmaa. Satut laulamaan kuorossa, joten hoidat kirkkoon mukavan kvartetin (ilman maksua), jossa itse myös laulat. Kun pari päivää ennen häitä kysyt kaveriltasi pääseväkö muut kolme myös paikalle? Käykin ilmi, että paikassa on liian vähän tilaa tms. ettekä kukaan pääse juhliin. Miltä tuntuisi? Ajattelisitko, että jokainen kutsuu häihin ketä haluaa ja hoitaisit kavertetin tyytyväisenä paikalle?

      • ei olisi kertonut
        Teukka kirjoitti:

        ennenkuin vasta kuorolaulun jälkeen, että häihin ette nyt sitten pääse, ja kiitos vaan laulusta, ja kutsumme teidät sitten kahvikupilliselle joskus myöhemmin, jottette ottaisi "herneitä neniinne"?

        Pitihän hääparin varmistaa, että saavat ilmaiset viihdykkeet, ennenkuin näyttävät todellisen nahkansa.

      • Pauliina
        Olivia kirjoitti:

        Tämän vastauksen minä tulostan ja pidän itselläni MUISTONA, sillä tämä PELASTI minun elämäni ja jään sittenkin henkiin! Nyt jo angstini helpottaa!
        KIITOS! KIITOS!

        Olivia, olet täysi moukka. Omaan nilkkaan tulee joku päivä tuo käytös.

      • Eeveli
        Clarissa kirjoitti:

        Jos tässä joku menee päiväkotiosastoon niin tämän ketjun aloittaja, jos hän on todellinen henkilö mitä sitäkin vahvasti epäilen. Laskelmoivuus ja oman edun tavoittelu paistaa niin läpi, että tuntuu voiko tuollaisia ihmisiä todellakin olla olemassa. Erre (jonka takaa todennäköisesti löytyy Olivia) sanoi haluavansa olla Olivian ystävä mieluummin kuin niiden jotka peräänkuuluttavat inhimillisyyttä ja hyviä tapoja. Ongelma on vain siinä että tuollaisen henkilön ystävä on todella vaikea olla jos ystävyys perustuu vain siihen, että saa paistatella tietynlaisen koulutuksen omaavan henkilön loisteessa. Oikein puistattaa tuollainen luokittelu.

        Lisäksi on erittäin totta se, että sydämen sivistys on aivan eri asia kuin kirjoista päntätty sivistys ja edellä mainittua ainakin allekirjoittanut arvostaa huomattavasti enemmän. En ymmärrä miten se että appivanhemmat eivät ole käyneet Tukholmaa ja Tallinnaa kauempana olisi ollut esteenä heidän juhliin kutsumiselleen. Keskustellaanko Olivian pippaloissa taukoamatta matkoista ja elämästä maailmalla. Jos, niin se ei ole kuin osoitus huonosta itsetunnosta jota epätoivoisesti yritetään pönkittää. Oikeasti sivistynyt ihminen ei pidä meteliä itsestään ja tekemistään ja antaa arvon toisille, itsestään poikkeavillekin ihmisille.

        Jos todella kuvittelet että kaikki kuittaantuu sillä että nyt alentuvasti heille kahvikupposen tarjoat, säälin sinua.

        ...nämä keskustelut käydään jokainen eri kielellä, koska appikset eivät olisi Olivian mukaan KIELITAIDOTTOMUUTTAAN partyissa viihtyneet.

        Hivenen arvostelukyvyn puutetta Olivialta. Pitää appiksiaan kädestä talutettavina idiootteina, tuskin on edes näitä nähnyt bileissä minglaamassa maailmaanähneiden kanssa. Ja jos vielä mahdollista, näiden cityliitäjien maailmankuva olisi entisestään laajentunut, tuskinpa heidän matkustelunsa ovat lehmänhajuiselle Suomi-landelle tai raksaduunareiden Juoksuhaudanteille suuntautuneet (hüi,hüi!). Kielitaitoa olisi voinut kartuttaa kotimaisella murteella...

        Mitäs meni naimaan moisen miehen, jonka taustaa ei kestä. Myönnän, että itsekin miehen pedigreetä tulee arvioitua, mutta jos tuollaisen ratkaisun tekee, eikä voi olla naimatta häpeällisiksi katsomistaan oloista olevan terassillapaahtujan, niin sitten siihen pitää osata suhtautua.

    • nikke

      Kaikenlaisia idiootteja tänne edes viitsii tulla kertomaan moista sontaansa. Anoppi tai appi, kuka tahansa joka toista mäessä auttaa niin olisi syytä kunnioittaa annettua apua. Itsekkyyttä tässä maailmassa on jo muutenkin ihan riittämiin.

      Ehdit varmaan sitä kaljaa juoda myöhemminkin kavereittes kanssa.

      Säälittävää omaan napaan tuijottelua..

      • ????

        Saunantaakse sais viedä koko ämmän... prkl

    • m54

      olivia Hyvä !
      Itse aloitit viestiketjun ja kerroit appivanhempiesi ottaneen herneen nenäänsä, kun et kutsunut tupareihin. Taisit itse ottaa herneen nenääsi vastauksista, joita sait.

    • TÄRKEIN PERSE

      Etpä taia ajatella muutako ittiäs,luulen et olet just semmoinen ei pidetty kaveri joka ei varmasti lainaa edes parhaalle kaverilleen 5e.jos pyytäis.

      • ämmä

        Tämäpä oli mielenkiintoisin lukemani viestiketju. Ajattelemisen aihetta tuli rutosti varoittavan esimerkin muodossa.

        Olivia-rakas: olet erittäin ainutlaatuinen tapaus! Nyt se on viimeinkin löydetty -siis se puuttuva lenkki ihmisen ja apinan väliltä..

        Ja erre-kuomaseni: ei se olivia sulle pilluu anna, vaikka kuinka mielistelisitkin.

        Joku kyseli sanontoja aikaisemmin, nämä tuli mieleen:

        Kusi virtaa ja paska tekee patojaan, päässä.

        Sais panna turkin hihaan ja nussia uudestaan, city-ihmisen.

    • aaa

      en itsekään kuhtuisi appivanhempiani tupareihin mutta järjestäisin niille ja muille "vanhuksille" oman sauna ja kahvi-illan.
      kyllä kavereitten kanssa on mukavampi tuparit viettää!

      • rakentajaa

        tupaantuliaisiin?

        Jos kiitollisuuttaan ei halunnut osoittaa maksamalla työstä palkan, niin vähintään olisi ainakin voinut antaa julkista tunnustusta sille, joka työn teki.

        Niille kavereille olisi sitten myöhemmin voinut toiset pippalot järjestää, mutta tuparit on tuvan tekijöille.

        Jos vanhemmat ovat niin hävettäviä, ei olisi pitänyt sallia heidän apuaan, varsinkin kun ovat "vanhoja" ihmisiä, ja työ sen takia sitä raskaampaa heille.

    • nunnekki

      Tottakai appivanhemmat mukaan tupaantuliaisiin. Hillittyä ruokailua, hyvää juomaa ja kivaa keskustelua, saunaa tms. Iloisen illan eväät! :) Paljon ihanampaa kuin kännisten "kavereiden" sikailu ja sotkeminen... hyi...

    • kauhistus

      "Anoppi hoiti roskat ja siivoukset, kun en tykkää tuosta siivouspuolesta, se ei ole minun heiniä oikein."

      JÄRKYTTÄVÄÄ!! Kuka nainen NYKYAIKANA voi sanoa noin??? Kyllä paskaisia ihmisiä maailmaan mahtuu näemmä, joilla ei ole mielessä kuin kaljoittelu ja mukahienot tavat. HÄPEÄ!

    • olla..

      Olivia sielunsisaresi puhumassa "koulutuserojen ongelmista" tuolla parisuhdepalstalla...

      • minä vaan...

        Me taisimme tehdä samantyylisen mokan. Eli me ollaan mieheni kanssa hommaamassa uutta kotia, siis meille uutta. No appivanhemmat lupasivat lainata meille rahaa tämän toteuttamiseen. Joudumme kyllä ottamaan pankistakin lainaa ison summan.

        Löytyi sitten talo. Kävimme mieheni kanssa sitä katsomassa ja tykästyimme. Halusimme näyttää taloa myös minun isälleni jolla on kohtalaisen pitkä kokemus talojen rakentamisesta ja remontoinnista. Ikä vaan hällä painaa jo sen verran, ettei hänestä ole meille taloa rakentamaan/ remontoimaan.

        Anoppi taasen on erittäin säästäväinen, ja hänen mielestään kaikki irtain pitäisi kuulua kauppaan ja hinnasta pitää tinkiä hirmuisesti. Eli mikään ei saa maksaa mitään hänen ostaessa, mutta kun hän myy, on asia aivan toinen...

        No erehdyimme mainitsemaan anopille ja apelle, että olemme pyytäneet isäni katsomaan taloa ja näin päin pois. Anoppi rääkäisi siihen rumasti, että meidän rahat kyllä kelpaa, mutta appiukkoa ei pyydetä katsomaan. Muuten kyllä juu, mutta kun tulee appi tulee myös... Ja tämä oli mieheni päätös. Anoppi olisi hyvässä lykyssä sabotoinut meidän talokaupat/katsomiset vaatimuksillaan ja tinkauksillaan. Olisimme joutuneet välittäjän silmissä noloon asemaan. Anoppi otti nokkiinsa, mutta on jo asian yli päässyt. Mutta minä tuskin koskaan unohdan sitä rääkäsyä...

    • hohhoijaa

      Tuttava pariskunta tarjosi appivanhemilleen/vanhemmilleen ulkomaanmatkan kiitoksena talonrakentamisavusta ja tietysti myös kutsu tupareihin tuli.
      Ei mielestäni kiitoksen tarvitse suuri olla, mutta kyllä se on jotenkin osoitettava. Ja parasvaihtoehto olisi ollut varmaan kahdet tuparit.
      Ei mikään "sumpin keitto pullan kera" vaikuta paljon pask**kaan enää...

    • aikku -54

      Olen kolmen vävyn ja yhden miniä anoppi ja huokaa syvään,ihmettelen miten muuten tulet toimeen appivanhempiesi/omien vanhempiesi kanssa toimeen? Me appivanhemmat ei kyllä olla vasta ku viisikympisiä(ei siis sinunkaan mielestä vanhoja,kylläkin tyhmiä,ei koulutusta,ei kielitaitoa yms.)Meillä kuitenkin nuorison kanssa tehdään Ruotsin/Tallinan risteilyjä useita vuoden mittaan,diskossa tanssin vävyjen kanssa(en osaa edes tanssia),karaokessa lapset laulaa kilpaa keskenään,kaljaa kipataan yhdessä myös vappuna,juhannuksena ja uutena vuotena,joskus myös kesäiltana,mukaan mahtuvat myös nuorisomme kaverit(niin tytöt ku pojatkin).Nuorisomme harrastaa autoja,toinen osa tietokoneita ja silti me tullaan hyvin toimeen.Ei heistä ketään ole kyllä rakennanut omaa taloa,mut me rakennettiin ja samalla korjattiin miu vanhempien asunto,asuimme SIIS samankaton alla useita vuosia.Väliin erimieltä asioista,usein sit kuitenkin sopien asiat.Kunnioitimme minun vanhempia ja meidän nuoriso ottaa meidät huomioon.
      Miekin olisi vähän suuttunut,Tarjositko appillesi edes harjakaiskaljat?Pyydä anteeksi ja ole aidosti pahoillasi asiasta.Kaikkea hyvää teille kaikille.

    • ----

      MOI!
      Tässä näyttää nyt menneen lapsi pesuveden mukana. Periaatteessa taidan ymmärtää alkuperäisen pointtisi. Eli toisaalta halusit myös suojella appivanhempiasi. Tosin en olisi itse toiminut noin vaaan olisin muistanut rakentajia joko kiitos-illalla (saunaa, hyvää ruokaa jne.) tai sitten jollakin lahjalla esim. kylpylälahjakortti tms. tai jokin tavara.

      Hyvää kesän jatkoa sinulle! Äläkä välitä näistä hyvin agressiivisista viesteistä.

      • ---

        Lopun piti mennä näin: Äläkä välitä näistä osasta hyvin agressiivisistakin viesteistä.

    • Olivia

      Minä olen äärettömän väsynyt.
      Mieheni kauhistui, kun paljastin hänelle keskustelun tällä foorumilla.
      Hän ei käsitä, kuinka olen saattanut kertoilla yksityiselämästämme näin.
      Hän pelkää, että ystävämme tunnistavat meidät.
      Tehty, mikä tehty. En arvannut, että saisin kauhean vastausryöpyn.
      Emme ole ikinä käyneet raadollisempaa kamppailua koko suhteemme aikana. En näe siinä mitään kaunista. Katsoin peilistä, kasvoni ovat kauhean näköiset.
      Sota se oli. En ole miestäni nähnyt niin raivopäänä.
      Paniikki on lievä sana, mikä minua kuvaa. Tämän kirjoittaminen vaatii ponnistelun, minä olen itkenyt ja itkenyt ja itkenyt. Itken.
      Yritän laittaa ajatuksiani muualle, ne juuttuvat samaan, suuttuneisiin appeloihin.
      Kelaan ja kelaan tapahtumia.
      Tulostan koko foorumin vastausketjun, myös omat vastaukseni, laitan yhteen pinoon.
      Lähetän vastauspinon appivanhemmilleni ja he saavat olla minusta mitä mieltä haluavat.
      He saavat ajatella minusta mitä haluavat. Minä otan kaiken vastaan.
      Tunnen itseni kanaksi, joka laittaa pään mestauspölkylle.
      He saavat sanoa minulle, mitä haluavat.
      He saavat tupaantuliaiset, kahvit ja pitopöydän.
      Minun mieheni sanoi häpeävänsä itseään. Minä olen äärettömän väsynyt.
      Kiitän kaikkia olitte sitten vastanneet mitä tahansa. Oli se hyvää tai pahaa. Kiitos ja arrivederci!

      • moivaanvaan

        Hauskaa juttua Olivia, kirjoita kirja :)

      • miten tämä
        moivaanvaan kirjoitti:

        Hauskaa juttua Olivia, kirjoita kirja :)

        romaani vielä jatkuu...

        Niin ethän helposti näyttänyt suuttuneen vaikka sinua moitittiin. Joku suuttuisi todella helposti.

        Elämä se on meidän jokaisen oikea koulu. Se opettaa ja ohjaa meitä.

      • ollut mutta

        ehkä olet oppinut (tai vieläopit) tästä tapauksesta, ja muutut mukavammaksi ihmiseksi. Olet jo muuttunut, huomaan sen. Teit rumasti, mutta olet nyt valmis parhaasi mukaan asian ratkomaan. Kaikki meistä tekevät virheitä joskus, paitse ne täydelliset tietysti.

        Älä pelkää riitaa - aiheutit sen itse. Käytä tätä kriisiä hyödyksesi, opi siitä. Älä sääli itseäsi, sääli niitä, joita kovuutesi haavoitti, ja pyydä enteeksi. Et ole tappanut ketään, et ole tehnyt mitään todella rikollista. Olet vain keskivertokamala nuori nainen, jolla on vielä paljon oppimista. Niinkuin minullakin, vaikken ole enää niin nuori:)

      • Toivon sinulle voimia selviytyä tästä kaikesta. Me kaikki olemme erilaisia ja suhtaudumme asioihin eri tavalla. Joskus tarvitaan taistelua, hikeä ja kyyneleitä, jotta asiat järjestyvät. Älä menetä uskoasi ja rakkauttasi. Kerää voimasi ja rohkeutesi ja tee jotain sellaista mitä et olisi koskaan uskonut voivasi tehdä tällaisessa tilanteessa. Usko ja luota sinun ja miehesi väliseen rakkauteen ja siihen, että vaikeuksien jälkeen aurinko nousee kirkkaampana ja kauniinpana.

        Tosiasia on, että elät tätä elämää miehesi kanssa. Appivanhempien on hyväksyttävä, että teillä on oma elämänne, jossa teette omat päätökset. Päätöksien ei aina tarvi miellyttää muita, kunhan olette miehenne kanssa niistä samaa mieltä.

      • rohkeutta
        miten tämä kirjoitti:

        romaani vielä jatkuu...

        Niin ethän helposti näyttänyt suuttuneen vaikka sinua moitittiin. Joku suuttuisi todella helposti.

        Elämä se on meidän jokaisen oikea koulu. Se opettaa ja ohjaa meitä.

        ja kun lopulta ymmärrät, mikä tämän kriisin sai aikaan (sinä, ei appi), olen varma, että sinulla on tarpeeksi selkärankaa tehdä mitä voit asian korjaamiseksi. Olet ehkä tyhmä, mutta rohkea.

        Kiität palautteesta, hyvästä ja huonosta. Toivon, ettet katso hyväksi palautteeksi vain sinua kehuvia kommentteja.

        Hei, yksi idea. En usko, että tuttavanne teidät tämän keskustelun perusteella tunnistavat, mutta jos niin käy, voithan ottaa yhteyttä aikakauslehteen ja pyytää heitä tekemään artikkelin, jossa sitten on kuva, kun pyydät nöyrästi anopilta ja apelta anteeksi, ja esittelet oikein kansallisessa lehdessä, miten hienosti appi rakennuksen viimeisteli. Eiköhän se sulattaisi loputkin jäät, ja sinä voisit olla aidosti ylpeä, kun olet osoittanut julkisesti, että arvostat tosiaan heitä ja olet pahoillasi, ja olet ottanut opiksesi. Sinustahan voi tulla julkkis. Kun olet varmaan niin kauniskin, että lehti varmaan mielellään tekee jutun.

        Ja me ulkopuoliset voisimme jatkaa jankutustamme, ja kiistellä tupareistasi vielä monta viikkoa. Kaikki hyötyisivät.

      • rohkeutta kyllä

        (Tämä viesti ei jostain syystä pääse eteenpäin, onkohan vika omassa koneessa vain muualla... Yritän uudestaan.)

      • uskomaan tätä

        En usko tähän juttuun. Tämä ei kertakaikkiaan voi olla totta! Ei kukaan voi olla noin tyhmä.
        Ei kukaan voi olla noin itsekäs. Tunnen ja olen valitettavasti elänytkin ihmisten kanssa, joilla on eriasteisesti narsistinen persoonallisuushäiriö. Hekin ovat tähän Olivia-hahmoon verrattuna todella sydämellisiä, empaattisia ja anteliaita. Tämä ei voi olla totta. Tai tämä ei saa olla totta. Ei muuten jaksa enää uskoa maailman parempaan tulevaisuuteen, jos ihminen on vajonnut jo näin alas. Tee siis "Olivia" meille kaikille palvelus ja kerro, ketä tämän tarinan takana on!

      • cityjuntti

        Mitä pahaa KANAT sinulle ovat tehneet? Jos joskus vielä pääset puheväleihin appivanhempiensi kanssa, niin appesi voi valistaa sinua siitä, että kana pitää laittaa teurastyspölkylle, ei sekään ole niin tyhmä, että itse meneisi.
        Et taida olla edes elämäntapa-diplomaatti?

      • Teukka
        uskomaan tätä kirjoitti:

        En usko tähän juttuun. Tämä ei kertakaikkiaan voi olla totta! Ei kukaan voi olla noin tyhmä.
        Ei kukaan voi olla noin itsekäs. Tunnen ja olen valitettavasti elänytkin ihmisten kanssa, joilla on eriasteisesti narsistinen persoonallisuushäiriö. Hekin ovat tähän Olivia-hahmoon verrattuna todella sydämellisiä, empaattisia ja anteliaita. Tämä ei voi olla totta. Tai tämä ei saa olla totta. Ei muuten jaksa enää uskoa maailman parempaan tulevaisuuteen, jos ihminen on vajonnut jo näin alas. Tee siis "Olivia" meille kaikille palvelus ja kerro, ketä tämän tarinan takana on!

        Täytyy kyllä myöntää, että itselläkin on hieman usko horjunut koko homman todenperäisyyteen. Niin naurettavia puheet manner-Eurooppalaisista akateemisista city-ihmisistä on, mutta muuten homma on kyllä liian mielikuvituksellinen ollakseen keksitty. Tarinahan on oikeasti edennyt (tuparilahja järveen oli niin mahtava juttu! mutta sekin oli tyylitön patsas jostain halpahallista... tosin Olivia sanoi hankkivansa tilalle, jokun toisen paremmalla maulla tietysti... (repeen!!))
        Jos joku on saanut provottua tälläisen vastausryöpyn, en usko että kenelläkään olisi pokka pitänyt näin pitkään.
        Gallup:
        Uskotko, että Olivia kertoo todellisista tapahtumista ja henkilöistä?
        Minä vastaan kyllä.

        Kyllä

      • niin tyhmä

        Mutta olisi kiinnostavaa saada kuulla myöhemmin, jos hän muuttaa mielensä, ymmärtää motiivinsa ja häpeää ja katuu. On niin mukava vierestä katsella, kun erehtyvä ihminen nöyrtyy. Ei ole vielä nöyrtynyt, joten kivitetäänhän lisää.

        Häpeän hiukan omaa tuomitsevuuttani, mutta nautin tästä. Saa minut tuntemaan itseni niin hyväksi, että.

      • eeveli

        Nyt äkkiä googlettamaan, saiskos jostain vielä giljotiineja, vähän käytettykin kelpais. Se sitten tilataan postitse Olivian appivanhemmille. Hänhän lupasi tarjota päätään pölkylle. Eikä siitä päästä oikein muuhun näytä olevankaan.

        Löytyisköhän jostain Ranskan suunnasta, ootko Olivia matkoillas moisiin törmänny? Siis käyttökelpoisia?

        Sopis muuten Oliviankin suuhun: "Syökööt sitten leivoksia..."

      • kullervo

        pellehän sinä olet

      • itku

        Väsymys on molemminpuoleista, tämä ketju on jauhanut itsensä loppuun. Vielä kuitenkin ilmestyy sen vasta löytäneitä ihmisiä, joiden on ihan pakko päästä sanomaan tuomion sana. Mutta jos joku on joskus itse todella peruuttamattomasti mokannut jotain, tunnistaa tuon kelaamisen ja ajatusten juuttumisen. Kuitenkaan tehtyä ei saa tekemättömäksi. Monia virheitä ei voi enää korjata. Tämänhän voi - kyllä apet rauhoittuvat ja ymmärtävät. On paljon pahempia asioita, joita ei todellakaan saa tekemättömiksi. On mennyt henki tai terveys tai omaisuus omien töppäysten vuoksi. Mitä tämä nyt on sellaiseen verrattuna? Omahyväisyys on kukoistanut näissä vastauksissa ja ovatpahan anoppien haukkumispalstalla viimein ne yleensä niin kamalat appivanhemmatkin saaneet ansaittua arvostusta. Jos olet oikea, Olivia, rauhoitu jo unohda tämä foorumi äläkä tuhlaa paperia näiden juttujen printtaamiseen. Olet ihan yhtä hyvä ihminen kuin me muutkin, ehkä vähän rehellisempikin.

      • .....
        Teukka kirjoitti:

        Täytyy kyllä myöntää, että itselläkin on hieman usko horjunut koko homman todenperäisyyteen. Niin naurettavia puheet manner-Eurooppalaisista akateemisista city-ihmisistä on, mutta muuten homma on kyllä liian mielikuvituksellinen ollakseen keksitty. Tarinahan on oikeasti edennyt (tuparilahja järveen oli niin mahtava juttu! mutta sekin oli tyylitön patsas jostain halpahallista... tosin Olivia sanoi hankkivansa tilalle, jokun toisen paremmalla maulla tietysti... (repeen!!))
        Jos joku on saanut provottua tälläisen vastausryöpyn, en usko että kenelläkään olisi pokka pitänyt näin pitkään.
        Gallup:
        Uskotko, että Olivia kertoo todellisista tapahtumista ja henkilöistä?
        Minä vastaan kyllä.

        Olivian kaltaisia valitettavasti löytyy näistä mannereurooppalaisista akateemisista cityihmisistä. En halua ajatella, että ovatpa pässinpäitä, vaan että "kyllä elämä vielä opettaa". Hyvin mielenkiintoinen aihe kylläkin. Kyllä ne vanhemmat ja appivanhemmat loukkaantuu paljon vähemmästäkin, se on fakta, mutta tämä oli kyllä ihan ylittämätön tapaus. Ihmissuhteet tässä elämässä ovat kyllä se kaikista isoin haaste.

    • mittumaari

      Olet aika kova aliarvioimaan ja luetteloimaan ihmisiä koulutuksen, kielitaidon sun muun perusteella.
      Appivanhempasi varmaakin osaavat arvostaa sinun rehellisyyttäsi kun kerrot heille että sinä häpeät heitä etkä sen takia kutsunut juhliin. Ja kyllä, se häpeä paistaa kirjoutuksistasi aika hyvin läpi.
      Kyllä minuakin loukkaisi jos raataisin jonkun apuna rakennuksella, eikä edes tupareihin kutsuttaisi! Mikset heti alusta asit tehnyt heille selväksi että järjestätte kahdet juhlat, kavereille yhdet ja sukulaisille toiset. Kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että esittelet mielelläsi loistavalla maulla valittua sisustusta ja taloa niin olisiko se nyt niin kamalan vaikee ollut järjestää kahdet juhlat?

    • Nimetön

      Luin jutun tupareistasi, lisäämiäsi kommentteja ja joitain saamiasi vastauksia. Ei voi kuin todeta, että opiskelemalla ei hankita sivistystä, tietoa kylläkin. (ja itsekin olen akateeminen, joten tää ei ole mitään kateellisen piikittelyä...) Onko tämä juttusi joku provo, vai voitko tosiaan olla noin itsekäs ja tollo omahyväinen p...ka. Ja muka sivistynyt ja hienossa virassa... olisi kiva kuulla työkaveriesi rehelliset kommentit sinusta. Moukkamaisuutesi ei ole voinut jäädä huomaamatta muissakaan asioissa.
      Apu kyllä kelpaa, mutta auttajaa halveksitaan. No olihan hän kieltämättä tyhmä kun sinua auttoi... tai tietenkin hän auttoi ensisijassa poikaansa. Jos nyt niin kovasti häpeät appejasi, niin olisit tyhmä järjestänyt niille ja muille vanhemmille henkilöille omat kekkerit. Ei olisi kova homma, eikä liian suuri "palkka" avusta. Eikö sulla ole alkeellisintakaan käsitystä kohteliaisuudesta, toisen huomioimisesta yms... Olen lähes sanaton, vaikka tässä jotain sekavaa tekstiä kirjoitankin. Itse järjestimme tuparit kaikille kerralla, sinne mahtui mukaan niin "työläiset" kuin eliittikin, jos käytetään sinun jaottelua ihmisistä. Minulle ei merkitse mitään se mitä ihminen tekee, se ratkaiseen millainen hän ihmisenä on. En ikipäivänä olisi kehdannut jättää kutsumatta talkoissa paljon ollutta isääni, ja vaimoni ei todellakaan vastustanut sitä, itse asiassa siitä ei kyllä edes keskusteltu, sehän oli itsestään selvä asia. Lisäksi ostimme vanhemmilleni, jotka eniten auttoivat rakentamisessa, muutaman päivän kylpyläloman, jossa saivat huuhtoa rakentamisen pölyt itsestään.
      Totta on se, että aina ei jaksaisi kuunnella kaikkien ihmisten juttuja. Samoin mulla oli välillä hermo tuikalla isänikin kanssa, kun väsymys ja stressi painoi rakentamisen aikana. Mutta kuule ihminen, se on elämää. Ei aina kaikki ole ruusuilla tanssimista, sen kanssa pitää oppia elämään ja jos mokaa niin sitten kannattaa pyytää anteeksi.

      Toivottavasti opit edes jotain tästä episodista!

      Ps. Ihmetteln kyllä millainen hissukka sun miehesi on, kun salli tuon tapahtua. Se uuden asunnon tarve voi yllättää piankin, en itse kyllä viihtyisi saman katon alla noin itsekkään ihmisen kanssa...

    • Olive

      Olivia pistää nyt kyllä parastaan. Ei tuommosia ihmisiä ole olemassa. Keksittyä on koko juttu. Mutta saipahan Olivia melkoisen kirjoitusketjun aikaan. Keskitytäänkö nyt tärkeämpiin asioihin - jooko?? Ja Oliviahan voi kehittää kirjoittajan kykyjään jollain toisella nimimerkillä ja toisella aiheella. Katsotaan tuleeko yhtä paljon palautetta.

    • repe

      ei missäänb nimes appeja sotke hommaa taloo voi näyttäämuillekki jos sil pitääkehuu heikkoo egoo

      • ja ulkomailla olo

        sekä loistokkaat työpaikat ja vastaavanlaiset ystävät eivät ole estäneet tytärtäni ja vävyäni kutsumasta bileisiinsä minun lisäkseni myös 81-vuotiasta äitiäni. Eivät he häpeä sukulaisiaan, mutta ei heillä ole tarvetta hävetä myöskään itseään tai omia tekojaan.
        Ystäväpiiri ja sukulaiset ovat tavanneet yli kymmenen vuoden ajan erilaisissa tilaisuuksissa.

        Toki me vanhemmat myös itse harkitsemme, mihin tilaisuuksiin osallistumme.

        Sydämen sivistys ja hyvät käytöstavat eivät haittaa uran luomista.
        Ja ikää tulee kaikille vuosi kerrallaan. Kaikille se ei kuitenkaan tuo ymmärrystä.

    • VVo

      Kyllä olisi kuulunut kutsua apet kylään, ku ovat auttaneetkin.
      Kai olisitte eri iltoina voinu kutsua heidät.
      Kaverit toisena iltana ja apet toisena.
      Olisit sinäkin säästyny moisilta puheilta ja noloudelta.
      Muistat vaan ensi kerralla, että et appea pyydä auttaan... kun et itse viitsi edes saunaa hänen vuokseen lämmittää.

      • Oliver

        Olivia, mitäs jos vaikka sairastut? Onpas halveksittavaa. Tai vammaudut. Ja miehesi jättää? Oletpas taas halveksittava, heikko, epätäydellinen.

        Mitä jos saat nelikymppisenä Altzheimerin? Sitäkin tapahtuu, eikä ole koulutuksesta tai sivistyksestä kiinni.

        Kaikki me vanhenemme ja kuolemme ennen pitkää. Sinäkin, Olivia.

    • minäminäminäminäMINÄminämin...

      Voi kun ryhtyisivät toimeenkin, eikä vain kiukuttelisi. Minä appenasi/anoppinasi joko tulisin ja purkaisin kaiken, mitä olen tehnyt. TAI ilmoittaisin verottajalle, että olen tehnyt tälle ja tälle henkilölle töitä tämän verran talonrakennustöitä...Luottaen verottajan kykyyn keksiä kaikesta maksettavaksi kelpaavaa veroa, he tulevat hyödyntämään tämänkin työn teiltä verotettavaksi.

      • maksamattomista

        rakennusmiehen palkoista. Mutta on appi varmaan liian hieno ihminen tuollaiseen (tuli minun sairaasta päästäni, sori). Hyvän hyvyyttään auttoivat, "vanhat", ja sitten siitä ei edes kiitosta saanut, vaan arvostelua, kun kiittämättömyydestä pahastuttiin.

        Etkö ole yhtään huolissasi, että vanhukset rasittivat itseään liikaa? Ehkä joudut vielä maksamaan korvauksia. Hei, mutta eihän tämä rahakysymys ole, vaan toisten arvostamiskysymys.

        Eikö Olivia, miehesi voisi ostaa sinulle hyvä käytöksen opasta? Olet vielä niin nuori, että siitä olisi sinulle apua.

    • tipu

      no olisit saunottanu sen appiukon päivällä ennenkö ne varsinaiset tuparit alko, sillähän siitä olis päässy. olisit selittäny että ystäville pidetään tuparit illalla.

    • Gege

      Huima kesätarina. Kertoo enemmän suomalaisista ja korkean koulutuksen antamasta "sivistyksestä" ja ylemmyydentunteesta kuin moni tv-sarja.

      Ilmiselvä provo/trollihan tämä on, mutta jos ajatellaan, miten OLISI pitänyt menetellä, niin mieleen tulee seuraavaa: ensin rakentajille kahvittelu- ja saunailta, sitten vähän myöhemmin "sivistyneille" ihmisille se ryyppäys-, orgia- ja biletysilta.

    • leia

      Miksi et järjestä jotain pienimuotoista tuparihommaa appivanhemmillesi??
      Kutsut vaikka appivanhempasi ja miehesi sisarukset..
      Ei kai se niin raskasta ole???
      Sillä tavalla ilahduttaisit esim heitä jotka auttoivat teitä rakennushommissa..
      Ei kai se ole liikaa pyydetty..
      Hyvinhän teillekin kelpasi heidän apu..
      Ja nähtävästi heille olisi tärkeätä päästä tupareihin niin miksi et vosi edes niin paljon nähdä vaivaa heidän puolesta..

    • tiina78_

      Täytyy todella myöntää, että tämä on toistaiseksi paras piilotrolli, mitä olen tältä palstalta löytänyt. Siis juuri sellainen, että kukaan ei voisi tosissaan laukoa tuollaisia manööverejä, mutta johon porukat sitten kuitenkin tarttuu näppikset sauhuten :)

      Pari hassua esimerkkiä:
      -"En minä kiellä appeloita tulemasta kylään, kunhan ilmoittavat etukäteen." pst, eikös kylään kutsuta?

      -"Ja täytyy kai anopille uudet huonekalut näyttää." Tässä meinasi jo ote lipsahtaa ja trolli puskea läpi ihan vahingossa :)

      -"Meillä vain sattui olemaan niin samanhenkistä cityporukkaa vieraina". Oma suosikkini :) ja heti perään...

      -"Minä olen henkisesti kunnossa,on arvostettu ammatti ja työpaikka. Siinä ammatissa ei moukkuudella pärjää." Aivan loistavaa! Muistuttaa erästä ystävääni, mutta hän ei tosin ollut henkisesti kunnossa tuolloin. Sai apua ja nyt on.

      -"Ei ole korkeampaa tutkintoa, eikä kielitaitoa." hihii :) Varmaan parhaat tuparithan ovat tunnetusti sellaisia, missä vaaditaan akateeminen loppututkinto.

      Nyt herää yksi kysymys: minkähänlaiselle metropolille tämä uusi kansainvälisesti ansioitunut ja cityporukkahenkinen torppa nousi, jos umpilandepaukkuappila on kuitenkin aivan vieressä?

      Mutta kerrassaan loistava provo :)

    • kökkäläisiä

      ensiksi ennen kuin tupareita järkkäätte? Ei olisi vieläkään myöhäistä kunhan huolehditte että kestitykset on runsaat ja kiitos avusta vilpitön.

      Kakarat asialla.

      • ja pyh!

        Aloitus tehty 5v sitten, miksi näitä vanhoja juttuja pitää kaivaa esille? en ymmärrä. Tuskin aloittaja on enää edes naimisissa silloisen miehensä kanssa.

      • Vieras Anpooi
        ja pyh! kirjoitti:

        Aloitus tehty 5v sitten, miksi näitä vanhoja juttuja pitää kaivaa esille? en ymmärrä. Tuskin aloittaja on enää edes naimisissa silloisen miehensä kanssa.

        Olen lukenut läpi koko viestiketjun. Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä " romaani " on jatkunut. Vieläkö miniä on noin itsekäs ja onko kyseinen avioliitto kestänyt ? :-)

    • Lahjakas

      Et siis vieläkään ole saanut aikaan tupareita, ei paljon osoita aloitteellisuutta.

      Monet ovat tässä ajassa jo kerinneet erotakin. Teillä vasta mietitään tupareita. Elääkö ne vanhukset edes?
      Nehän on pian jo 65-vuotiaita. Eli siirtymässä eläkkeelle.

    • Olivia Kakkonen

      Hyssykkä sentään, mistä näitä vanhoja juttuja oikein tulee?
      Kuka nää kaivaa esiin. Juttu on kirjoitettu 5 vuotta sitten. Liekö jo Olivian hieno talokin myyty ja erottu pariin kertaan. :D

      • svärmor

        Tuli vaan mieleen että jos mies on jättänyt ja talo myyty ja hienot city ystävät eivät enää pidä yhteyttä ja tunnet olevasi yksin niin pitäisi saattaa sinut yhteen mun miniän kanssa - niin samanlaisia kun olette.

      • provo ;)

        Välillä on ihan hauskaa, että näitä vanhoja keskusteluja kaivetaan esiin. Luin koko tämän ketjun läpi, ja täytyy sanoa, että hyvää viihdettä oli!

        Oli kyllä harvinaisen taitava trolli tuo "Olivia". Aluksi uskoin juttuun, mutta jossakin vaiheessa Olivian typeryys ja itsensä korostaminen sai niin absurdit mittasuhteet, että minäkin haistoin peikon käryä. Tässä vaiheessa verenpaineeni laski, palkokasvi tipahti pois sieraimestani ja aloin nauraa hekottamaan.

        Tämän "Olivian" takana oleva kirjoittaja lienee oikeastikin turhautunut joihinkin tuntemiinsa tyhmiin, sivistymättömiin ja moukkamaisiin city-juntteihin, jotka kuvittelevat, että koulutus = sivistys. Onhan Olivian tapaisia ihmisiä oikeastikin olemassa.

    • kunnioitus

      Kyllä itse olisin järjestänyt illanvieton tai edes kahvituksen appivanhemmille tuollaisessa tilanteessa. Aika epähienoa käytöstä teiltä.

      Ja jos appiukko on ollut saunan rakennusapuna, on vaan oikeus että pääsee myös saunaa testaamaan. Nämä nyt ovat sellaisia pelisääntöjä mitä normaaliyhteisöissä noudatetaan. Mutta jo haluaa loukata, ei voi mitään.

      Meillä appivanhemmat saavat kyllä ihan omat tuparit, vaika nyt eivät ole olleet tämän talon pystytyksessä mukana.

      "niin metsä vastaa kun sinne huudetaan"

    • huomioimista

      Miksette järjestäneet toisia juhlia appivanhemmille ja joillekin läheisille sukulaisille?Olisin itsekin ehkä ollut jonkin asteisen pahoillani vastaavassa tilanteessa ja tuntenut oloni hyväksikäytetyksi.Ja mitä vanhuksia 60-vuotiaat on,hyvin jaksoivat kai avustaa talkootöissä?Omat vanhemmat on 75 ja jaksaa hyvin reissata ja kiertää lavatanssit.

    • Viivi ja possuliini

      Miten tyhmä olet oikein olivia, en tekisi itse noin ikinään. Tuparit kuuluu niille kaikille jotka sinne rakennukselle on tulleet töihin.
      Kun me mieheni kanssa rakennettiin, niin kaikki kutsuttiin jokka oli rakentamassa. ei mitää puoleellisuutta ollut, tai ketkä hienompia.
      Ruoka oli tavis ruokaa, suomalaista. Appivenhemmat ja minun vanhemmat oli mukana saunottiin, veneiltiin.
      Onneksemme meillä oma kotitalo rannassa, viittä vailla valmis sillon kun oli juhlat.
      Myös miehen koko suku paikalla, setät ja tätit.
      Olet hienosteleva eukko, sorri jo näin sanot, mutta sellanen on kirjoituksestil.

      • ihminen on pieni

        Kaikki ei kaveeraa 6-kymppisten kanssa, vaikka itse teetkin niin. AP:llä on ollut oikeus pitää tuparit kavereilleen ilman vanhuksia. Mutta vanhukset tulisi kutua sitten erikseen.

        AP ei tällä kirjoituksellaan osoita olevansa hienosteleva eukko, vaan ehkä vaan turhan itsekäs ja tajuamaton tilanteesta ja sen vaatimasta menettelystä.

        "Onneksemme meillä oma kotitalo rannassa, viittä vailla valmis sillon kun oli juhlat." -mikä ihmeen pointti tuolla oli -näpäyttää omalla rahvaan hienostuneisuudellaan alkuperäistä, vai? :)

      • Viivi ja possuliini
        ihminen on pieni kirjoitti:

        "Ihminen on pieni": Joo niin, varmaan oli oikeus pyytää eläkeläiset rakentaan tönöä itteleen, niinkun toi mäntti on vaatinu, mut sittenkon pitäis itte kärsii ne tupareissaan, niin kummasti ne rakentajavanhukset onkin ihan hole porukkaa.

        Myötähäpeen tota Oliviaa tai mikä pissis onkaan.

      • ...............
        Viivi ja possuliini kirjoitti:

        "Ihminen on pieni": Joo niin, varmaan oli oikeus pyytää eläkeläiset rakentaan tönöä itteleen, niinkun toi mäntti on vaatinu, mut sittenkon pitäis itte kärsii ne tupareissaan, niin kummasti ne rakentajavanhukset onkin ihan hole porukkaa.

        Myötähäpeen tota Oliviaa tai mikä pissis onkaan.

        Tais mennä pissittelyt kirjoitusasusta päätellen nyt ihan omalle nassulle :)

    • hyvät tavat?

      Enpä ole itse koskaan pyytänyt tupareihin edes omia vanhempia, miksi sitten appisamoja. Ihan älytöntä suuttua moisesta. Mutta toisaalta...miksi ette voisi kutsua heitä erikseen joku toinen kerta?

      Jos joku olisi rakentamssa meille taloa, olisi kyllä itsestäänselvyys meille järjestää jonkunlaiset harjannostajaiset porukoille. Jotta ymmrrän ettette kutsuneet heitä ystävienne sekaan, tilaisuus oli väärä. Mutta en ymmärrä jos ette kutsu heitä muuten juhlimaan talon valmistumista.

      • pahat tavat?

        Miksi erikseen joku toinen kerta? Ei kai ikä tee ihmisistä spitaalitautisia.
        Vai pitääkö tuparitkin järjestää erikseen 0-3v ja 4-7 v. 8-12v, 12-16v, 16-20v, 20-30v, 30-40v, 40-50v, 50-60v, 60-100 vuotiaille.
        En jaksaisi pitää noin monia juhlia erikseen. Sitten vielä sosiaalisen statuksen mukaan järjestettynä ja köyhät viimeisemmäksi soppajonoon portille.

      • tos...
        pahat tavat? kirjoitti:

        Tuparibileet. Ei tuparikahvittelut. Etkö muka koskaan ole pitänyt oikeita tuparibileitä? Ei sinne kutsuta eläkeläisiä pinttyneine tapoineen tai vaippaikäisiä.

        Kaffettelut ja saunailta perheen kesken on sitten ihan eri asia.

      • Rauno reipas
        tos... kirjoitti:

        Tuparibileet. Ei tuparikahvittelut. Etkö muka koskaan ole pitänyt oikeita tuparibileitä? Ei sinne kutsuta eläkeläisiä pinttyneine tapoineen tai vaippaikäisiä.

        Kaffettelut ja saunailta perheen kesken on sitten ihan eri asia.

        Tupaantuliaiset omakotitalossa! Ne eivät ole teinien tai opiskelijoiden tuparibileitä.
        Tupaantuliaiset niille jotka ovat olleet rakentamassa talkoilla, yleensä ystäviä ja sukulaisia, silloin ei ole ikärajoitusta.
        Jos on iästä huolimatta kelvannut rakentamaan ilmaiseksi talkoilla, niin pitää kelvata tupaantuliaisiinkiin.
        Se on kiitoksen osoitus kaikille rakentamiseen ilmaiseksi osallistuneille sukulaisille ja ystäville.
        Tässä Olivian tapauksessa meni puurot, vellit ja biletykset ym. hienostelut ihan soossiksi.

    • ugigui

      Kas, vanha trolliketju päässyt tapetille.... :-D

      Tulipahan mieleeni että vaikka se keksitty kaveriporukka olisi mitä jetset-väkeä, niin kyllä niitä talon rakennus saattaa silti kiinnostaa, olla jopa ajankohtaista? Olihan se sitä Oliviallekin vaikka onkin paremmista piireistä. Olivian keksityt kaverit olisivat hyvinkin voineet olla kiinnostuneita keksityn appiukon turinoista....

    • Olivia alkup.

      Sattuipas somasti, mutta minä olen se aito Olivia. Tämä vanha juttuni elää vielä! Aina aika ajoin olen kurkannut, kun se nousee joskus pintaan. En vain ole halunnut vastailla, syystä kyllä, ettei minua tunnistettaisi suvussamme.
      Valitettavasti minä kertoa, että olen eronnut. Pääosin minä pidän mieheni vanhempia syynä tragediaamme, joka on koskenut sukuumme kovasti.
      Häpeän aiheuttivat siis appi, hän varsinkin. Talo on myyty.

      • Peili hukassa???

        Mitäs eivät olleet akateemisa kaupukilaisia...Siis anoppi ja appi.

      • Frihet bäst

        Ihanaa että olet eronnut, saavat miehen vanhemmat ehkä miniän seuraavalla kerralla jolla on käytöstapojakin, ja toisen ihmisen kunnioittaminen. Ja joka ei hyödynnä toisen apua ja sitten jättää huomioimatta kun toiset saavat juhlat. Vaikka en usko että sinun antiset appivanhemmat olisivat viihtyneetkään sinunlaisesi seurassa, ja kun ajattelee että samanlaiset lapset leikkivät yhdessä niin luulen että ystävä piirisi kuuluu samaan kastiin kun itse olet. Loppu hyvin kaikki hyvin.

    • Janne J. Kouvola.

      "Taidat olla hieman lapsellinen ihminen?
      Mikset järjestänyt kaksia juhlia, toiset "kalkkiksille" ja toiset sitten omille ystäville. Ei mikään ihme että tuolla asenteella rakentamishommissa auttamassa olleet appivanhempasi ovat loukkaantuneet... "

      No niin todellakin on!
      Ja aivan liian lapsi asumaan saati rakennuttamaan taloaan kun lukee noita sen "Ikäkriteerejä"...
      Ei taida kovin aikuinen olla kun pitää "bilettää" :D

      • -J.

        "Ja itseasiassa oli silkkaa kohteliaisuutta jättää appelat kutsumatta, he olisivat, luulisin niin, olleet peräti vaivautuneita ja jääneet ulkopuolisiksi keskusteluissa"

        Ulkopuolisiksi keskusteluissa jäävät he, joidenka ympärillä on sivistymättömiä lapsia :) Sivistynyt keskustelija ottaa kaikki vieraat huomioon.

    • Tämä tästä

      Tuotapa tuota, näistä tupareista.

      On olemassa jonkinlaiset kohteliaisuus tavat. Jos appaivanhemmat ja omat vanhemmat ovat puurtaneet kotinne eteen vuosokausimääriä ja osin osallistuneet rahallisestikin, on suorastaan velvollisuus kutsua heidät siihen valmiiseen kotiin ja ihan ensimmäisiksi saunavieraiksi, kuten muukin takooväki, tämä tilaisuus voi olla vain näille auttajille kiitokseksi, sillä he ovat todella antaneet teilel hyvin paljon.

      Sitten nämä kaverituparit ovat ihan toinen asia, tuskin vanhampanne edes haluaisivat sinne. Toivottavasti eivät nekään ole mikään juoppojuhla, eikä näytösesitys vaan tavallaan kiitosjuhla siitä, että teillä on nyt uusi oma koti.

    • pinkkiä popparia

      Ja terveisiä Porvoosta!

    • J..ki

      No onpas iso vaiva kutsua Apet kaffille ja vaikka enemmänkin porukkaa. Ehkä he eivät odottaneetkaan kutsua nuorten bileisiin, mutta päiväkahvit olisi voinut samana päivänä tarjota ja lämmittää saunan.

      Itse järjestimme sukulaisille omat tuparit ja kavereille omat. Ei paljoa rasittanut vaikka apet ei ollutkaan mukana rakentamassa (toki olivat muuten apuna paljon esim lastenhoidossa jne.)

    • HHHHHHHHH/

      Hullu mikä hullu

    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi järjestää erilaisia tupareita.

    • Anonyymi

      Eikö voi pitää tupareita kavereille ja sitten löhiomaisille toiset? Onhan aika tytlyä, jos ei juhlita auttavaisia appivanhempia, vaan jätetään pois kusuilta.
      Äkkiä nyt uudet hipat, jonne kaikki talkootöissä avustaneet on kusuttu.

    • Anonyymi

      Olisi hyvä tapa kutsua auttaneet aluksi kahville talon valmistuttua,ruokakin tarjota. Sitten ystävien kanssa tuparit erikseen,niin ei tule pahaa mieltä.

    • Anonyymi

      Pitäkää vanhemmalle väelle toiset tuparit.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2651
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1198
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      125
      979
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    9. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe