Juoksu-urheilu, vainko rikkaille

Pappa betalar. Suomessa on paljon Nokia miljonäärejä ja suurituloisia johtajia tänä päivänä. Tyhmä töitä tekee.

Millä tuloilla ammattijuoksija Ietu reissaa joka viikonloppu kisoissa? Kysyn vaan. Ei ole köyhien hommaa kerätä sata urheilumitalia hölkköttelytapahtumista.

Hiihdossa on ollut jo vuosikymmenen ns. sadantonnin citymaasturi-indeksi eli autot joilla lapset tuodaan hiihtokisoihin. Välineet maksaa.

Mutta kallein on ammattitapa urheilu. Sille tielle on Suomessa hankala varattoman asettua. Euroopassa puolustusbudjettia käytetään edustusurheilijoihin, täällä pussinperällä ei, urheilija näkee vain tyhjän rahapussin pohjan.

Yksinkertaiset poliitikkomme ajavat linjaa, jolla slummeista noustaan vain huumejengien kautta.

S
urkeaa.

Miksei juoksijalehti esittele nuoria itähelsinkiläisiä toimeentulotuki juoksijoita? Tai duunarijuoksijoita. Aina vain keski-ikäisiä ylempiä toimihenkilömiehiä tai nuoria somesponsoroituja valkoisia naisia.

Maajoukkueen takana olevat urheilijat roikkuvat löysissä hirsissä eli jonkinlaisissa osa-aikatöissä, jotka vievät energian harjoittelusta. Moni lahjakas ei jaksa tuota kiikkua pitkään.

Tämä selittää surkean urheilumme tason. Pitäisi olla edes jonkinlainen olki kortena.

Mutta jos murtaudut huipulle, vain taivas on kattona. Ilona muuten kaataa esteitä sadantonnin Hyihundalla, Tusconilla. Rupes maastossakin tossut läpsymään.

Juoksija-lehteen juttu työttömästä joka alkoi juosta ja ahnehtii kilometrejä kun ei muutakaan tekemistä.

Ammattikunta nimeltään urheilumanagerit.

Tekevät sopimukset ja hoitavat palkkionsa, erityisesti omansa. Mutta ensin pitää olla näyttöä ja tie huipulle.