Vihreä Sirpa Iivari muuttaa Kempan politiikan

Vihdoinkin Vihreät aatteet otti tilaa Kemijärvellä. Iivarin Sirpan päivitykset on nyt sitä luokkaa, että voihan Vihreät. Valtuuston puheenjohtaja Iivari on kuin Sodankylän Karppinen. Valtuusto on nyt viimeinkin aitojen vihreiden hallussa. Nyt se viimein tapahtui. Kunhan uudet vaalit tulee niin parivaljakko Sirpa ja Sirpa ottaa valtuuston ja kunnanhallituksen hoitoon. Perussuomalaiset ja keskusta jää oppositioon tällä menolla. Hyvä Vihreä Sirpa Iivari. Nyt vain valtuustolta vaaditte kielteisen kannan Pumppuvoimaloihin, kaivoksiin ja tuulivoimaan.
29799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ihmis tuntemukseni mukaan tässä taas halutaan ärsyttää kansaa ja toivotaan, että päästäisiin taas suunsoittoon ja riitelyyn. Kemijärven väestö on pääasiassa vanhempaa väestöä joka ei hevillä periaatteita muuta.

Äänestä

Karppinen menetti paikkansa Vihreän vouhkaamisen ja ukkonsa vuoksi.

Äänestä

Vihreää muutosta politiikkaan Kemijärvi.

1Äänestä
  • Ei olis pahitteeksi vihreä aate. Järvi on jo pilattu, ja metsät alkaa olla muisto entisestä. Kovin on rumat nuo hakkuuaukot ja harvoin näkee enään kolmenleikon tukkipuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei olis pahitteeksi vihreä aate. Järvi on jo pilattu, ja metsät alkaa olla muisto entisestä. Kovin on rumat nuo hakkuuaukot ja harvoin näkee enään kolmenleikon tukkipuuta.

    Vihreät jyrää änkyrät persut. Hyvä Iivari.

    Äänestä

Lukekaa sen päivitykset. Persut romahtaa kun me Vihreät jyrätään.

Äänestä

Höpöhöpö eihän Kemijärvellä ole vaalien jälkeen enää pumppuvoimaloista paljon mitään puhuttu, se oli vaalien aikaista, joka päivä Puskaradiossa oli kirjoituksia, nyt on hiljaisuus ja yksimielisesti myös sitoutumattomat ja PS hyväksyi Nivalan valinnan kaupunginhallituksen johtoon se siitä mellastamisesta!

1Äänestä
  • Se on YKY eikä sitoutumattomien ryhmä. Oikia Sitoutumattomat ry jäi rannalle. Tämä on Yhteinen Kemijärvi Yhteislista. Useita Keskustan, vasemmiston, persujen ja Kokoomuksen entisiä luopioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se on YKY eikä sitoutumattomien ryhmä. Oikia Sitoutumattomat ry jäi rannalle. Tämä on Yhteinen Kemijärvi Yhteislista. Useita Keskustan, vasemmiston, persujen ja Kokoomuksen entisiä luopioita.

    Se sitoutumattomien lista oli loikkareiden loikkareiden jämälista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se on YKY eikä sitoutumattomien ryhmä. Oikia Sitoutumattomat ry jäi rannalle. Tämä on Yhteinen Kemijärvi Yhteislista. Useita Keskustan, vasemmiston, persujen ja Kokoomuksen entisiä luopioita.

    Luopioita? Tästä juurikin johtuu jatkuva riitely Kemijärvellä. Muita ei arvosteta kuin itseään, toisia osataan kyllä haukkua ja pilkata, ei minkäänlaisia käytöstapoja.

    On hankala vetää raja kuka on luopio, ja kuka jotakin muuta, vai kuuluuko kaikki samaan jätökseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se on YKY eikä sitoutumattomien ryhmä. Oikia Sitoutumattomat ry jäi rannalle. Tämä on Yhteinen Kemijärvi Yhteislista. Useita Keskustan, vasemmiston, persujen ja Kokoomuksen entisiä luopioita.

    Vai luopioita. Kyllähän tämä Torvisten lista oli niitä pullollaan jos näin halutaan nimitellä. Onneksi tuo sitoutumattomien ryhmä pesi loikkarilistan mennentullen. On aika katsoa eteenpäin eikä nostella kaunaisia juttuja menneestä. Riitelijät tiputettiin ja sen vuoksi on nyt rauhallisempaa. Ketjun aloittaja ja välihuutelija on yks ja sama tyyppi, jonka mielestä äänestäjät pitäis vaihtaa kun äänestivät väärin.

    Äänestä

  • Onko uimahallin saneeraukset jotenkin ryssitty??
    Ei kai poliittisin perustein. Ettei vaan ole em. Aho, joka on tunnettu rakentamisen taitaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vai luopioita. Kyllähän tämä Torvisten lista oli niitä pullollaan jos näin halutaan nimitellä. Onneksi tuo sitoutumattomien ryhmä pesi loikkarilistan mennentullen. On aika katsoa eteenpäin eikä nostella kaunaisia juttuja menneestä. Riitelijät tiputettiin ja sen vuoksi on nyt rauhallisempaa. Ketjun aloittaja ja välihuutelija on yks ja sama tyyppi, jonka mielestä äänestäjät pitäis vaihtaa kun äänestivät väärin.

    Torvinen ei kuulu asiaan. Jättäkää hänet rauhaan. Ei ole sairauseläkkeellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Torvinen ei kuulu asiaan. Jättäkää hänet rauhaan. Ei ole sairauseläkkeellä.

    Ei Torvinen ole ryssinyt uimahallin saneerauksia, vaan Leinonen tai sitten se ( Aho)

    Äänestä

  • Ainakin sinä arvostella osaat, mitähän lie itse saanut eläissäsi aikaan? Yleensä nämä arvostelijat ovat itse luusereita.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Torvinen ei kuulu asiaan. Jättäkää hänet rauhaan. Ei ole sairauseläkkeellä.

    Sitoutumattomalla listalla oli entiseltä Aulikin listalta yksi ehdokas, sitten entinen Kepu, Kokoomus, PS ehdokas ja entinen PS, Sininen, Kokoomus. Oli kai vielä yksi toinen entinen Kepu. Eli loikkareiden superlista. Kannatus riitti 0 valtuutettuun. Luottamuksen romahdus oli täydellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Onko uimahallin saneeraukset jotenkin ryssitty??
    Ei kai poliittisin perustein. Ettei vaan ole em. Aho, joka on tunnettu rakentamisen taitaja.

    Ei tuu uimahallin remonttia. Leinonen Leinonen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei tuu uimahallin remonttia. Leinonen Leinonen.

    Miten Leinonen on voinut uimahallin remontin ryssiä. Eikö remonttia voisi siirtää muutamalla vuodella. Taas.?

    Äänestä

Älytöntä loukata yhtä arvostettua miestä, Masa on osa meidän kylän historiaa. Ja saatte huomata että YKY paljastuu ihan turhakkeeksi. Ja katoaa kuin pissa lumeen.

Äänestä
  • Eräs valtuustosta pudonnut tässä ketjussa mainittu nimi on eläkeläinen ja nollatulosta (Lähde Asiakastieto) takova firmansa rekisteröity Rovaniemelle toisin kuin edellä parjattujen henkilöiden Palojärvi, Niemelä, Iivari , Virkkula firmat. Ei siis kannata kehuskella.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eräs valtuustosta pudonnut tässä ketjussa mainittu nimi on eläkeläinen ja nollatulosta (Lähde Asiakastieto) takova firmansa rekisteröity Rovaniemelle toisin kuin edellä parjattujen henkilöiden Palojärvi, Niemelä, Iivari , Virkkula firmat. Ei siis kannata kehuskella.

    Ei Iivari voi olla yrittäjä. Ei voi. Sen nimi Ei ole Valviran luettelossa. Puhuu olevansa psykoterapian yrittäjä. Hah hah. Katsokaa verotulot Iivari. Torvinen satatonnia...

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei Iivari voi olla yrittäjä. Ei voi. Sen nimi Ei ole Valviran luettelossa. Puhuu olevansa psykoterapian yrittäjä. Hah hah. Katsokaa verotulot Iivari. Torvinen satatonnia...

    Tehkää Iivarista kantelu Valviraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei Iivari voi olla yrittäjä. Ei voi. Sen nimi Ei ole Valviran luettelossa. Puhuu olevansa psykoterapian yrittäjä. Hah hah. Katsokaa verotulot Iivari. Torvinen satatonnia...

    Lexlappia onkin oikeasti Kairankulkija, rekisteröity Rovaniemelle. Miinustulos, kävin tsekkaamassa rekistereistä jotka löytyy netistä. Onko kellä kokemusta kyseisestä firmasta, voiko suositella? Alkoi kiinnostamaan.

    Äänestä

Ihan turha jauhaa tätä ja mollata ketään. Maltetaan nyt odottaa valtuustosyksyä ja katotaan vaikka lokamarraskuussa miten menee. Siihen asti tämän keskustelualustan vois vaikka sulkea. Tai hankkikaa vaikka elämä, että olisi jotain tolkun tekemistä.

Äänestä
  • Talvella on uudet vaalit.

    Äänestä

  • Keskustelua ei voi katkaista, koska aloitetaan välittömästi uusi. On oikeasi hyvä että täällä saavat ihmiset purkaa patoutuneita tunteittaan, jospa se vähentäisi henkistä pahoinvointia.

    Kemijärviläiseen kulttuuriin kuuluu eripuraisuus ja toisten mollaus se helpottaa monella omaa oloa. Aina pitää olla joku hampaissa jota saa haukkua, myös muutama valitus pitäisi olla vireillä.
    Ne jotka lähtevät politiikkaan, tai ovat kaupungin viroissa vaatii henkistä turnauskestävyyttä.
    Toivon heille voimia, ja ymmärtämään että niin hyvää ihmistä ei ole olemassakaan joka riittäisi kemijärviläisille.

    Äänestä

Ei Sirpa saa mitään aikaan.
Hajoaa kohta tähän jatkuvaan arvosteluun ja syyttelyyn.

Äänestä
  • Kerroppa samalla kuka siellä on saanut aikaan jotakin? Eikös sitä alamäkeä ole tultu jo pidemmän aikaa. Sirpa tietääkseni on ollut nuijan varressa vasta yhden kerran. Mitä olisi jo pitänyt saada aikaan?
    On teillä vaatimukset, oletteko ihan tosissaan?

    Äänestä

Täällä räkyttävät vain ne, jotka eivät tulleet valituksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihdoinkin Vihreät aatteet otti tilaa Kemijärvellä. Iivarin Sirpan päivitykset on nyt sitä luokkaa, että voihan Vihreät. Valtuuston puheenjohtaja Iivari on kuin Sodankylän Karppinen. Valtuusto on nyt viimeinkin aitojen vihreiden hallussa. Nyt se viimein tapahtui. Kunhan uudet vaalit tulee niin parivaljakko Sirpa ja Sirpa ottaa valtuuston ja kunnanhallituksen hoitoon. Perussuomalaiset ja keskusta jää oppositioon tällä menolla. Hyvä Vihreä Sirpa Iivari. Nyt vain valtuustolta vaaditte kielteisen kannan Pumppuvoimaloihin, kaivoksiin ja tuulivoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu