Vitun lakkoilijat, Kaukaan paperitehdas menee kiinni. Pitkällä lakolla muutama vuosi sitten ette saavuttaneet mitään. Vittuilu Wahlroosille ei tehonnut, mutta nyt portit menee Lappeenrannassa kiinni, eikä portilla ole liivijengi uhkailemassa töihin menijöitä. Ei tarvitse.
Keväällä UPM:llä lakkoilitiin Kymissä, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Teoliisuusliitto veti vesiperän.
VIime vuonna AKT ja sama Teollisuusliitto järjesti satamien sulkemisen kuukaudeksi. Lakon takia tuotantoa ajettiin alas monissa tehtaissa. Miljoonavahingot. Siitäkään lakkoilusta ei ollut mitään hyötyä työntekijöille. Lakot oli pelkkää ay-pomojen kiukuttelua, Demareiden poliittista pelleilyä. Sekin oli omalta osaltaan vaikuttamassa UPM:n päätöksiin: Suomessa suljetaan kapasiteettia.
1990-luvun lama oli ay-pellejen syytä: silloinen Paperiliiton pomo Mäki ja silloisen Metallin pomo Lundh kiukuttelivat hallitukselle, minkä takia tuli pakkodevalvaatio ja syvä lama.
SAK-lainen ammattiyhdistysliike on suurin työttömyyden aiheuttaja Suomessa. Johtuuko lakkoilu järjen köyhyydestä ja jäsenistön koulutuksen ja sivistyksen puutteesta?
Onneksi on YTK. On pakko kuulua kassaan, että saa ansiosidonnaisen. Kassan jäsenyys on noin 400 euroa halvempaa joka vuosi verrattuna ammattiliiton jäsenyyteen. Sama palkka on ammattiliitossa tai ei. Lain mukaan liittoon saa kuulua tai olla kuulumatta.
Teollisuusliiton ja Paperiliiton lakot vievät työpaikkoja
54
699
Vastaukset
- Anonyymi
Hävetkää lakkoihin osallistuneet! Hävetkää!
- Anonyymi
Voihan se pyllynsilmää pienemmästä, mutta toki samalta tuoksahtavasta aukosta tirkistellen maailmanmeno tuollaiseltakin näyttää.
Enempihän tässä on kuitenkin kyse sinun omasta pahasta olostasi, ja pelosta että se pikkuinen henkilökohtainen hyvinvointisi on menneiden lakkoilu-nimisten belsepuupin aikaansaannosten johdosta uhattuna.
Muistathan kuitenkin ottaa huomioon sen, että ilman ammattiliittoja sinäkin tekisit vähintään kuusipäiväistä työviikkoa ilman kesälomaa, ja kaikenlaiset haittatyökorvaukset olisivat märkä unonen vain. Ja kielesikin ruskettuisi, ei sanoiksi puhuttujen ajatustesi, vaan pomon tyytyväisenä pitämisen aiheuttamien tarmokkaiden ponnistusten johdosta.
Jäitä siis hattuun, ja lukisit mieluummin kuin kuvittelisit.
Jos viitsisit, tai pystyisit, niin asiaan otsikkoa ja oletuksia syvällisemmin perehtymällä voisit hoksata, että tämä nykyinen maailma nyt vain tarvitsee ihan penteleen paljon vähemmän paperia kuin aika entinen. Voithan toki visertää, että liiton penteleet senkin ovat saaneet aikaan ja sillä tavalla ainakin agendasi pysyy vakaan sekavana.- Anonyymi
Hyvä, että olet siitä samaa mieltä, että ilman liittoja täällä tehtäisiin edelleen töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että olet siitä samaa mieltä, että ilman liittoja täällä tehtäisiin edelleen töitä.
Aivan mykistävä luetun ymmärtämisen taito, wautsi! Kuuluukohan sinun henkilökohtainen avustajasi johonkin liittoon, toivottavasti.
- Anonyymi
Oliko lakoista hyötyä?
- Anonyymi
1950-luvulla oli eri asia kuin 2000-luvulla, jolloin lakoista ei ole ollut kuin haittaa työntekijöille.
Murikan opit ovat vanhentuneet.
- Anonyymi
Kaukaan kohdalla ei auta vaikka työ tehtäisiin ilmaiseksi. Halpa Venäjän puu ja pystyyn vanhentuneet koneet. Thats IT.
- Anonyymi
Kymillä edessä sama kohtalo. Katsotaan kuinka kauan sieltä massimiesten apinatarhasta paskan hajua riittää. Ei ole helppoa paperipenoilla, mutta koneet kun ajetaan alas, niin rupeaa sellu sepoillakin punttit tutisemaan. Sitten voi massimiehet miettiä, että minne se parin viikon palkka oikein mahtuukaan! 🫢
- Anonyymi
paljonko venäjältä tulee puuta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljonko venäjältä tulee puuta?
Eipä tule enää. Ilmeisesti et seuraa muuta kuin pornoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymillä edessä sama kohtalo. Katsotaan kuinka kauan sieltä massimiesten apinatarhasta paskan hajua riittää. Ei ole helppoa paperipenoilla, mutta koneet kun ajetaan alas, niin rupeaa sellu sepoillakin punttit tutisemaan. Sitten voi massimiehet miettiä, että minne se parin viikon palkka oikein mahtuukaan! 🫢
Taitaa kuule penoilla ja sepoilla olla sen verran massia ettei niiden tarvitse enää muuta tehdä kuin tuhlailla rahoja eläkettä venttaillessaan sen jälkeen kun tehdas sammuu. Yritäs nyt ajatella jos pystyt; hyvin tuottavat sijoitukset jotka kasvaa koko ajan , velattomat talot, mökit, veneet, autot jne jne -unohtamatta tulevaa 400 päivän ansiosidonnaista joka on nettona n. 4 x sen verran mitä sinä saat kelasta työttömyyskorvauksia.
Tarkottaa siis sitä ettei tarvitse enää ikinä töihin lähteä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa kuule penoilla ja sepoilla olla sen verran massia ettei niiden tarvitse enää muuta tehdä kuin tuhlailla rahoja eläkettä venttaillessaan sen jälkeen kun tehdas sammuu. Yritäs nyt ajatella jos pystyt; hyvin tuottavat sijoitukset jotka kasvaa koko ajan , velattomat talot, mökit, veneet, autot jne jne -unohtamatta tulevaa 400 päivän ansiosidonnaista joka on nettona n. 4 x sen verran mitä sinä saat kelasta työttömyyskorvauksia.
Tarkottaa siis sitä ettei tarvitse enää ikinä töihin lähteä.Pystyitkö kirjoittamaan ihan koko rimpsun ottamatta hörppiä/pössyjä välillä? 😂
Siinä vaiheessa kun se paperijullin emännän "ikuinen" ostosparatiisi vaihtuu katkeran löysänakin 24/7 seuraan, on niitä luettelemiasi ihania maallisia lahjoja ihan tasan puolet käytössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pystyitkö kirjoittamaan ihan koko rimpsun ottamatta hörppiä/pössyjä välillä? 😂
Siinä vaiheessa kun se paperijullin emännän "ikuinen" ostosparatiisi vaihtuu katkeran löysänakin 24/7 seuraan, on niitä luettelemiasi ihania maallisia lahjoja ihan tasan puolet käytössä.Ihan hivenen on havaittavissa kateutta.... Kävele jokeen, se helpottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pystyitkö kirjoittamaan ihan koko rimpsun ottamatta hörppiä/pössyjä välillä? 😂
Siinä vaiheessa kun se paperijullin emännän "ikuinen" ostosparatiisi vaihtuu katkeran löysänakin 24/7 seuraan, on niitä luettelemiasi ihania maallisia lahjoja ihan tasan puolet käytössä.Me on elelty lähinnä vaimon palkalla kun meikän palkasta on n.40 k€ vuodessa sijoiteltu. Nyt kun iässä puoli vuosisataa lähestyy molemmilla on kertynyt ihan kohtalainen "salkku" ja jokunen asuntokin joten loppuelämän elintaso onkin turvattu vaikka työt loppuisi molemmilta heti huomenna.
- Anonyymi
höpö höpö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me on elelty lähinnä vaimon palkalla kun meikän palkasta on n.40 k€ vuodessa sijoiteltu. Nyt kun iässä puoli vuosisataa lähestyy molemmilla on kertynyt ihan kohtalainen "salkku" ja jokunen asuntokin joten loppuelämän elintaso onkin turvattu vaikka työt loppuisi molemmilta heti huomenna.
Meikäläinen, teikäläinem = paskiaimen. Elon lyhyellä matematiikan opilla paskiaisen pitäisi näkyä verotilastoissa, mutta kovinkaan montaa paperipenaa siellä ei ole näkynyt. Missä vika massimiehet? Huvittavaa paskaa osaatte kyllä kirjoittaa, mutta siitä ei valitettavasti makseta mitään.
- Anonyymi
höpö höpö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljonko venäjältä tulee puuta?
kysymys ei ole venäjän puusta, eikä kysynnän laskusta, vaan siitä, että suomalainen työntekijä ei halua tehdä töitä, hänet pakotetaan liittojen taholta vahingoittamaan omaa työnantajaa. ja nämä lampaat määkivät Hakanimen mukaan, vaikka siitä ei ole hyötyä. Lakkopalkka on vissiin liian suuri. Onko verot maksettu? Pöllöt eivät ymmärrä, että palkasta kertyy eläkettä ja lomahaa ja massia kotiin vietäväksi. Liitot eivät anna töitä, eikä maksa palkkaa.
- Anonyymi
Se on voiton päivä kun Kymi suljetaan ja luonto kiittää.
- Anonyymi
Vai lakon takia paperitehdas suljetaan. Olisiko kannattavuus parempi jos ei oltaisi lakkoiltu ja paperin kysyntä kasvanut ilman lakkoa. Lakkoiltiinko Saksassakin kun sielläkin tehdas suljetaan tänä vuonna.
- Anonyymi
Ja Voikkaallakin ilmeisesti lakkoiltiin kun koko tehdas suljettiin.
- Anonyymi
Noilla lakoilla ei ole mitään merkitystä tehtaan sulkemisen kanssa. Syy on se ettei paperi mene kaupaksi.
- Anonyymi
Ihan oikeasti? Ketä haittaa jos tehdas suljetaan? Ne ihmiset menevät muualle töihin, ovat osoittaneet että käyvät töissä ja tekevätkin jotain. Toisin on aika monella muulla. Ja yleensä suurimman ininän pitää sairaseläkeläiset.
- Anonyymi
Se alkaa näköjänsä työtöntä loisijaa pelottamaan että joutuu itse lähtemään töihin kun ei paperimies enää maksa veroillaan hänen loisimistaan. No valitettavasti niin tulee monelle Lappeenrannan pummille käymään, myös aloittajalle.
- Anonyymi
Aloittajahan on asioista ihan yhtä pihalla kuin vanha laho lipputanko.
- Anonyymi
Oisko tuota Pride-Porukkaa.
- Anonyymi
Enemmän se on perillä kuin sinä pönttölaho.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko tuota Pride-Porukkaa.
Sinäkös se Sompasella huussin takana vatkailit piliä? Vai oliko se joku paperiliiton jäsen, jolla on alkanut pikkuhiljaa remmi luistamaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkös se Sompasella huussin takana vatkailit piliä? Vai oliko se joku paperiliiton jäsen, jolla on alkanut pikkuhiljaa remmi luistamaan
Huhujen mukaan siellä vatkaili muniaan hipalta joku, jolla remmi on ulvonut jo kolmatta vuotta. Eikä kukaan ollut kiimoissaan vaivautunut hihna sprayta suihkauttaa. Toista se on täällä sellulla, täällä autetaan toisia, jotta kukaan ei joutuisi noin noloon tilanteeseen!

Taitas sellulla tulla puukkoa selkään ennemmin kuin hihna sprayta. Vai mitä 🐿?
- Anonyymi
Selkeä provo-aloitus trollilta. Kaikki tietävät puun hinnan Suomessa olevan liian korkealla, jotta siitä kannattaisi täällä mitään jalostaa. Omistavan luokan ahneus on mennyt liian pitkälle.
- Anonyymi
Suomessa on ikävät työntekijät, jotka vielä tässäkin kuilun reunalla yrittävät siirtää syyn johonkin kolmannelle. Syypää on lakkoilevat työntekijät. Se on syy ja piste. Katse peiliin työttömäksi joutuvat.
Lakot aiheuttavat yrityksille miljoonavahingot, joita kompensoidaan tehostamistoimilla.
Lakoista ei ole ollut vuosiin hyötyä työntekijöille. Se on totuus. Lakot ovat olleet demareiden vittuilua hallitukselle ja yritys lisätä kannatusta. Varsinainen aivopieru, että vahingonteko lisäisi kannatusta. Lakkoilijoille on maksettu lakkopalkkaa, mutta onko niistä peritty vero vai tuleeko mätkyjä kohtapuolin? Kuinka paljon tuli lakon takia ansiomenetyksiä, joita ei koskaan saa takaisin. Palkka kerryttää eläkettä ja kesälomarahoja. Lakon ajalta nietu.
Kyllä on SAK-lahkolaiset perin tyhmää porukkaa. - Anonyymi

Kyllä on SAK-lahkolaiset perin tyhmää porukkaa.Parin-kolmen lakkokuukauden vaikutus eläkkeeseen on olematon. Tekisi mieli sanoa että laske mutta matematiikkasi näyttää olevan eskaritasoakin heikompaa, aina laskutaito mikä sinulta löytyy on housuunlaskutaito ... mutta toisaalta... mitäpä se työtön kelapummi laskutaidolla tekisikään.
"lakkopalkka"??? Mikä se on???? 🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parin-kolmen lakkokuukauden vaikutus eläkkeeseen on olematon. Tekisi mieli sanoa että laske mutta matematiikkasi näyttää olevan eskaritasoakin heikompaa, aina laskutaito mikä sinulta löytyy on housuunlaskutaito ... mutta toisaalta... mitäpä se työtön kelapummi laskutaidolla tekisikään.
"lakkopalkka"??? Mikä se on???? 🤣🤣🤣🤣🤣 Sinultahan tuota laskutaitoa näyttää löytyvän rutkasti, kun menit ladkemaan jätevesiä jokeen. Ps. Ei kannata ottaa kauhalla jos on annettu tee lusikalla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on ikävät työntekijät, jotka vielä tässäkin kuilun reunalla yrittävät siirtää syyn johonkin kolmannelle. Syypää on lakkoilevat työntekijät. Se on syy ja piste. Katse peiliin työttömäksi joutuvat.
Lakot aiheuttavat yrityksille miljoonavahingot, joita kompensoidaan tehostamistoimilla.
Lakoista ei ole ollut vuosiin hyötyä työntekijöille. Se on totuus. Lakot ovat olleet demareiden vittuilua hallitukselle ja yritys lisätä kannatusta. Varsinainen aivopieru, että vahingonteko lisäisi kannatusta. Lakkoilijoille on maksettu lakkopalkkaa, mutta onko niistä peritty vero vai tuleeko mätkyjä kohtapuolin? Kuinka paljon tuli lakon takia ansiomenetyksiä, joita ei koskaan saa takaisin. Palkka kerryttää eläkettä ja kesälomarahoja. Lakon ajalta nietu.
Kyllä on SAK-lahkolaiset perin tyhmää porukkaa.Koko tuotannon lakkautus ei ole tehostamista. Alkuvuoden UPM konserni tuottanut voittoa vain 400-500 miljoonaa euroa. Joten kovia toimia siis tarvittiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣 Sinultahan tuota laskutaitoa näyttää löytyvän rutkasti, kun menit ladkemaan jätevesiä jokeen. Ps. Ei kannata ottaa kauhalla jos on annettu tee lusikalla!
Laskutaitoni taitaa olla paljon parempi kuin sinun kirjoitustaitosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣 Sinultahan tuota laskutaitoa näyttää löytyvän rutkasti, kun menit ladkemaan jätevesiä jokeen. Ps. Ei kannata ottaa kauhalla jos on annettu tee lusikalla!
Sinultahan taittuu hyvin sitten potenssi laslut, kun olet impotenssi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinultahan taittuu hyvin sitten potenssi laslut, kun olet impotenssi.
Opettele nyt hyvä lapsi kirjoittamaan.
- Anonyymi
Kohta on Sompasella ruuhkaa! 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele nyt hyvä lapsi kirjoittamaan.
Sinä sompasen seppo se oletkin täydellinen äidinkielen maisteri, mutta opettele sinä persreikä käyttäytymään!
- Anonyymi
Pojat lakkoili itsensä työttömäksi.
- Anonyymi
Miten lakkoilu ja maailmanlaajuisesti aleneva paperin kulutus korreloituu toisiinsa? Ennen sinäkin lähetit työttömyyskorvaus- ja toimeentulotukihakemuksesi kirjeinä, nyt sähköpostilla. Sinä olet syyllinen.

No kaikki normaalit asian ymmärtää miksi tuotantoa supistetaan. Suomi 24 on kuitenkin hyvä paikka noille sekopäille purkaa huonoa oloaan ja elämäänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kaikki normaalit asian ymmärtää miksi tuotantoa supistetaan. Suomi 24 on kuitenkin hyvä paikka noille sekopäille purkaa huonoa oloaan ja elämäänsä.
Tarkoitatko normaalia yleisellä tasolla, vai kouvostoliittolaista normaalia?
- Anonyymi
Tsihihiiiiii!!! 🤡
- Anonyymi
VITUT , KAIKKI ON OSAKKEEN OMISTAJIEN AHNEUDEN SYYTÄ
- Anonyymi
Olen osakkeenomistaja. Omistan asunto-osakkeita sekä pörssiyhtiöiden osakkeita. En kuitenkaan ole ahne mutta haluan tottakai hyvän tuoton sijoituksilleni ja siksi en umpin osakkeita ostakkaan.
- Anonyymi
Tyhmä keskustelun aloitus, mutta niin on muutama kommenttikin. Jokainen tehtaan lopetus koskettaa suoraan tai välillisesti muutamaa sataa ihmistä. Kaikki raha on pois kansantaloudesta. Vastaavaa rahavirtaa on vaikea korvata.
- Anonyymi
No mitä siinä kitiset? Senkun pistät paperitehtaan pystyyn ja teet halvalla ja myyt vielä halvemmalla paljon paperia. Kansantalous kasvaa ja rahavirrat virtailee.
- Anonyymi
Paperin kysyntä maailmalla ei todellakaan vähentynyt lakkojen vuoksi!
Se on vain normaali suuntaus nykymaailmassa. - Anonyymi
Miksi Kymille on joutunut töihin kaikki apukoululaiset?
- Anonyymi
Sitä ollaan täällä niemessä mietitty suuremmalla porukalla, mutta ei keksitä kyllä syytä. 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ollaan täällä niemessä mietitty suuremmalla porukalla, mutta ei keksitä kyllä syytä. 🤔
Ehkäpä sen takia ette keksi syytä, kun olette apukoulun käyneitä ja osa senkin reputtaneita. 😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä sen takia ette keksi syytä, kun olette apukoulun käyneitä ja osa senkin reputtaneita. 😅
Köyhä 🤡 valittaa kun sitä harmittaa
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082485
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401634Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411286Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2931086Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3141036Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22975- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19814Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58783