mitkä on teidän mielesttä paras/parhaat nais kitaristit/basistit/rumpalit??????
mun lista.... kitaristit:
kelly johnsson, chris bonacci,Jan Kuehnemund
kim mcauliffe..
BASISTIT: enid williams, gil weston,Lynn Louise Lowrey,,
RUMPALIT: Denise Dufort, Kat Kraft
mun lista.... kitaristit:
kelly johnsson, chris bonacci,Jan Kuehnemund
kim mcauliffe..
BASISTIT: enid williams, gil weston,Lynn Louise Lowrey,,
RUMPALIT: Denise Dufort, Kat Kraft
Vastaukset 8
Vanhimmat
yhtäkään nimeltä. Mistäköhän se johtuu..?
Kitaristit: Ritchie Blackmore, Joe Satriani ja
Jimmy Page
Basistit: John Paul Jones, Roger Glover
Rumpalit: John Bonham, Ian Paice
kysyinki.. NAIS puolisia.. mut ei se mitään...
Vanha kunnon heavy on parasta... =)
kitaristit: Ritchie Blackmore,Jimmy Page
basisti: Roger Glover
Rumpalit: Ian Paice, Cozy Powell
Rainbow´sta ja Ritchien nykypoppoosta Blackmore´s Night´stä?
Suzi Quatro - ehdottomasti.
KYL GIRLSCHOOL on vaan mun mielestä NUMBER
ONE!!!!!!!!! on se niin kova... :)
mut makunsa kullakin.. =)
GIRLSCHOOL : “Believe” CD
(Communique Records)
1990-luku aina uudelle vuosituhannelle asti oli sangen sekavaa aikaa Girlschool-leirissä. Yhtye yritti tehdä ilmeisen tosissaan läpimurtoa jenkkilässä vuonna 1986 ilmestyneellä Nightmare at the Maple Cross -levyllään. Amerikan valloituksen epäonnistuttua yhtye kyllä julkaisi harvakseltaan uusiakin levyjä, mutta Suomesta niitä on ollut aika vaikea saada. Girlschool ei ollut periaatteessa telakalla kuin pari vuotta vuosina 1990–1992, jolloin jäsenet toimivat projektibändeissä kuten She Devilsissä ja Strange Girlsissä.
Vuonna 2002 kuultiin pitkästä aikaa uutta tyttökoulua Not that Innocent -albumin muodossa. Uuden Believe-levyn kokoonpano on lähes sama kuin yhtyeen perustamisvuonna 1978. Ainoastaan vuonna 2000 bändistä eronneen alkuperäisen soolokitaristi Kelly Johnsonin on korvannut uusi tyttökoululainen nimeltään Jackie Chambers.
Girlschoolia on koko uransa ajan pidetty naispuolisena Motörheadina. Kun kuuntelee uuden levyn sanoituksia vaikkapa biisissä We all love to (rock 'n' roll), tulee selväksi, ettei yhtye ole kokenut ikuista yhtäkuinmerkkiä Motörheadiin rasitukseksi. En usko, että kukaan ihan tosissaan on pitänyt Girlschoolin tuotantoa ja tyyliä kovin verrannollisena Motörheadiin. Viimeistään Believe tekee moottoripäävertailuihin lopullisen pesäeron: Motörhead on levy levyltä milteipä nostanut tempoa, kun taas Girlschool antaa uutukaisellaan enemmän tilaa sävyille ja nyansseille. Siis mikään uusi Hit and Run tai Screaming Blue Murder tämä levy ei ole.
Uusi soolokitaristi Jackie Chambers on todellinen löytö. Vokalisti-kitaristi Kim McAuliffe ja Chambers osaavat kutoa yhtä tarttuvia riffejä kuin eräät Youngin veljekset. Basisti Enid Williams Ja Denise Dufort (jonka veli muuten rumpaloi NWOBHM-ryhmässä Angel Witch!) hoitavat myös leiviskänsä tyylipuhtaasti lähes 30 vuoden kokemuksella.
Levy on täynnä hyväntuulista ja energistä rokkausta vanhan brittirockin malliin. Vaikka nopeutta on hivenen laskettu, on biiseissä myös jykevyyttä, joka suojaa tyttökoulun perustuksia.
Ainoa lähes balladin tunnusmerkit täyttävä biisi on Crazy, mutta siis vain lähes. Tuossa kappaleessa tosin tulee esille, kuinka upeasti Kim McAuliffen ääni on vuosien saatossa kehittynyt. We all love to (rock 'n' roll) on kuin Hanoi Rocksia (Kim muuten seurusteli Razzlen kanssa ja hänen kuolemansa jälkeen myös Mike Monroen kanssa 1980-luvun puolivälissä) tai Demolition 23:a. Yes Means Yes on mukavaa katurokkia, joka tuo mieleen Ramonesin. Secretin loppuhäivytys kosiskelee Dead Kennedysin Moon Over Marinin vastaavaa. Play Aroundin loppuvingutuksessa Chambers tekee kunniaa kultaisen trion Fast Eddielle.
Tuottaja Tim Hamill on onnistunut löytämään uudestaan kitarasoundi, jonka Motörhead hukkasi kolmen ensimmäisen levyn jälkeen. Äh, ei tältä levyltä huonoa biisiä löydykään. Tervetuloa takaisin Girlschool, jälleen kerran!
8/10 – Tuure Heikkilä
http://www.miasma-mag.net/arviot_0404.htm