Edelliset neljä ketjua tulivat täyteen joten jatketaan keskustelua.
Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.
Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).
Mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitoista 5.0
191
640
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä vaan, että avioliitto on aina miehen ja naisen liitto.
- Anonyymi
Kyllä!
- Anonyymi
Sitä se on juurikin.
- Anonyymi
Näin se on eikä siitä muuttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se on eikä siitä muuttu.
On jo muuttunut. Etkö seuraa aikaasi?
Anonyymi kirjoitti:
On jo muuttunut. Etkö seuraa aikaasi?
Ne seuraavat mennyttä aikaa.
Huvittavaa.- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Ne seuraavat mennyttä aikaa.
Huvittavaa.Olet ollut palstalla 20 vuotta. Olet mennyttä aikaa.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Ne seuraavat mennyttä aikaa.
Huvittavaa.Miksi kuutio on vielä laiskempi kuin sinä?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olet ollut palstalla 20 vuotta. Olet mennyttä aikaa.
Samat jutut ollut koko ajan. 😂
Anonyymi kirjoitti:
Olet ollut palstalla 20 vuotta. Olet mennyttä aikaa.
17 vuotta . Esimerkiksi yksi minun vihaaja on kuollut.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
17 vuotta . Esimerkiksi yksi minun vihaaja on kuollut.
Kohta kuolet sinä.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
17 vuotta . Esimerkiksi yksi minun vihaaja on kuollut.
Rakastit Pertsaa.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
17 vuotta . Esimerkiksi yksi minun vihaaja on kuollut.
Pertsa oli suurin rakkautesi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kuutio on vielä laiskempi kuin sinä?
Vätyksiä molemmat.
- AnonyymiUUSI
Lyhyesti juuri noin.
- AnonyymiUUSI
On Homo seksuaalisuus luonnon vastaista ja Syntiä. Vaan miksi ei naisten lespoilua katsota niin karsaasti kuin miesten homoilua?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vätyksiä molemmat.
Todella Iaiskoja.
- AnonyymiUUSI
Se on hyvin kiteytetty.
- Anonyymi
Niin nehän tuli täyteen sinun ja rakkaan torresi horinoita suolentoiminnasta jne.
- Anonyymi
Sellaisia toimintoja sinulla ja rakkaalla Turrellasi, Repe.
- Anonyymi
Sinä ja torre ne täytitte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä ja torre ne täytitte.
Heimo on ollut mukana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18935704/mita-raamattu-sanoo-samaa-sukupuolta--olevien-avioliitosta-2-0#comment-135486967 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heimo on ollut mukana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18935704/mita-raamattu-sanoo-samaa-sukupuolta--olevien-avioliitosta-2-0#comment-135486967Tuo on tosiaan totta ja muutenkin tuota kiinnostaa nuo peräasiat aivan liian paljon ollakseen hetero.
- Anonyymi
Sinä ne täytit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä ja torre ne täytitte.
Joo, länkyttävät keskenään.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Heimo on ollut mukana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18935704/mita-raamattu-sanoo-samaa-sukupuolta--olevien-avioliitosta-2-0#comment-135486967Kappas, MrMorden siinä jälkeen Niuvasta käsin.
🤓
- Anonyymi
Aloitus on hyvä ja asiaa. Homoudesta kyllä varoitetaan että kuinka se tuhoaa ihmisen sisältä ja ulkoa.
- Anonyymi
Homous on loukkaus Jumalan luomistyölle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous on loukkaus Jumalan luomistyölle.
Älä nyt! Kyllä sullekin tekis niin hyvää kun joku poika sua vähän pussais! 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous on loukkaus Jumalan luomistyölle.
Eli jumalasi ei luonutkaan kaikkea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt! Kyllä sullekin tekis niin hyvää kun joku poika sua vähän pussais! 😉
Sinulleko teki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jumalasi ei luonutkaan kaikkea?
Ihmisen vapaa tahto saa jotkut homoilemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jumalasi ei luonutkaan kaikkea?
Onko homous materiaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen vapaa tahto saa jotkut homoilemaan.
Mutta eikös jumalasi olisi voinut helposti estää tämän kun ei olisi luonut homoutta?
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen vapaa tahto saa jotkut homoilemaan.
Ei se vapaata tahtoa sinänsä ole kun huomaa tykkäävänsä oman sukupuolensa edustajista.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei se vapaata tahtoa sinänsä ole kun huomaa tykkäävänsä oman sukupuolensa edustajista.
Lihan himoja ei pidä toteuttaa, varsinkaan homouden. Toteutus on homon oma valinta.
Anonyymi kirjoitti:
Lihan himoja ei pidä toteuttaa, varsinkaan homouden. Toteutus on homon oma valinta.
Homo elää elämäänsä kuten muutkin. Turhaa yrität rajoittaa muiden elämää.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homo elää elämäänsä kuten muutkin. Turhaa yrität rajoittaa muiden elämää.
Ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homous ei ole tuhonnut missään päin. Turha varoitus.
Mutta viimeisellä tuomiolla tuhoaa!
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Vai niin. Onko siihenkään todisteita?
On.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eikös jumalasi olisi voinut helposti estää tämän kun ei olisi luonut homoutta?
Jumala ei ole homoja luonut, vaan ihminen on itse lähtenyt väärään suuntaan, pirulaisen kelkkaan!
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole homoja luonut, vaan ihminen on itse lähtenyt väärään suuntaan, pirulaisen kelkkaan!
Kun lapsena huomaisin tykkääväni kauneista miehistä ja pojista, niin olinkin lähtenyt pirulaisen kelkkaan. Enpä huomannutkaan.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Kun lapsena huomaisin tykkääväni kauneista miehistä ja pojista, niin olinkin lähtenyt pirulaisen kelkkaan. Enpä huomannutkaan.
OIit ruma silloinkin.
Ja et huomaa ikinä mitään.
- Anonyymi
Ihans sama mitä tuhannen ja yhden yön satukirjassa on kirjoitettu. Onko Aku Ankassa koskaan sivuttu asiaa mitenkään?
- Anonyymi
Ei näytä olevan ihan sama kun jaksat vuodesta toiseen tuota tällä kertoa.
- Anonyymi
Kylläpä olet innokas homofiili!
Homofiili on homoseksuaalia tarkoittava sana, joka on johdettu kreikan sanoista homos (sama) ja philos (rakas). Seksin sijaan etymologia painottaa siis rakkautta. Homofiili oli alkujaan psykologiassa käytetty termi (vrt. ”heterofiili”).
Ei se mitään. Vähemmistöissä ovat ihmiset ihan samanlaisia kuin enemmistöissäkin, jotkut kivoja jotkut ei.
Sulla näyttää toi raamatunjakeiden toistaminen jääneen päälle.
Kannattaisko yrittää elää nyt ja tässä. Ei sullakaan ole kuin yksi, ainutkertainen elämä!
Hyvää kesää ja koita irrotta ajatuksesi homoista. Ei nekään susta mitään ajattele vaikka olisit hetero.- Anonyymi
Evlut kirkon piispat ovat siis homofiilejä?
- Anonyymi
Homoja on eläimissäkin ja lesboja! Sekä niitä, jotka voivat vaihtaa sukupuolta naaraaksi tai urokseksi.
Luonnossa on yhtälailla sukupuolettomia eli kolmas sukupuoli.
Ovatko nämä sitten jumalan luomia?
Jos murrosikäisen pojan rauhaset eivät ala toimia, ei silloin kasva karvat ja myös rinnat alkavat kasvaa. Mikä on sukupuoli silloin?
Koska Raamattu ei tiennyt edes sitä, että maa kiertää aurinkoa (mikä olisi jättänyt monet ihmiset henkiin), niin eipä se tiedä sitten paljon vaikeampia asioita.
Pelkkää sontaa koko kirja!- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tai se pyörii kyllä.
Kappas, kuuluisin Bottom ja Pérvohan se siiinä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas, kuuluisin Bottom ja Pérvohan se siiinä!
Turhaa sinä aito_lainen väsäät noita aloituksiasi. Tee vaan seuraavaksi lyhyt avaus jossa siirryt suoraan sinun sydämenasiaan eli takapuolelle. Kaikki tietää mitä näillä r**kkuketjuillasi haet joten älä turhaan kursaile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa sinä aito_lainen väsäät noita aloituksiasi. Tee vaan seuraavaksi lyhyt avaus jossa siirryt suoraan sinun sydämenasiaan eli takapuolelle. Kaikki tietää mitä näillä r**kkuketjuillasi haet joten älä turhaan kursaile.
Jälleen oIet kanki kovana aito.Iaisen perässä, Repe.

Sellaista r**kkausta sinulla, RäyhäRepe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista r**kkausta sinulla, RäyhäRepe.
Noloja nämä sinun touhusi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa sinä aito_lainen väsäät noita aloituksiasi. Tee vaan seuraavaksi lyhyt avaus jossa siirryt suoraan sinun sydämenasiaan eli takapuolelle. Kaikki tietää mitä näillä r**kkuketjuillasi haet joten älä turhaan kursaile.
Juuri noin😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleen oIet kanki kovana aito.Iaisen perässä, Repe.
Repe himoitsee aitolaista.
- Anonyymi
Vai sairaat eläimet ja ihmiset on sinun argumenttisi kumota Jumalan Sana. 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Repe himoitsee aitolaista.
Kuka niin rumaa ihmistä himoitsisi? Ja näkeehän aitolaisesta että hän on se joka sitä seksiä kaipaa miehiltä ja on kateellinen muille jotka sitä saavat. Mutta jos hän muuttaisi asennettaa vähemmän ihmisvihamieliseksi, voisi hänellekin käydä tuuri.
- Anonyymi
Häiriintyneitä on todella kaikissa ryhmissä. Mutta ei se tarkoita, että ne pitäisi hyväksyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka niin rumaa ihmistä himoitsisi? Ja näkeehän aitolaisesta että hän on se joka sitä seksiä kaipaa miehiltä ja on kateellinen muille jotka sitä saavat. Mutta jos hän muuttaisi asennettaa vähemmän ihmisvihamieliseksi, voisi hänellekin käydä tuuri.
Väität siis nähnreesi hänet?
Ettet nyt valehtelisi. 😆 Anonyymi kirjoitti:
Väität siis nähnreesi hänet?
Ettet nyt valehtelisi. 😆Itse olen luultavasti nähnyt. Tuli minun Facebookiin ilveilemään. Huonon näköinen nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väität siis nähnreesi hänet?
Ettet nyt valehtelisi. 😆En väitä, miksi taas valehtelet? ihminen voi olla myös ruma käytöksensä takia. Mutta mitäpä sinä mistään käytöstavoista tietäisti mitään. ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka niin rumaa ihmistä himoitsisi? Ja näkeehän aitolaisesta että hän on se joka sitä seksiä kaipaa miehiltä ja on kateellinen muille jotka sitä saavat. Mutta jos hän muuttaisi asennettaa vähemmän ihmisvihamieliseksi, voisi hänellekin käydä tuuri.
OIethan sinä tosiaan susiruma kuten Turrekin, Repe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En väitä, miksi taas valehtelet? ihminen voi olla myös ruma käytöksensä takia. Mutta mitäpä sinä mistään käytöstavoista tietäisti mitään. ;)
Sellaisia käytöstapoja sinulla juopolla, Repe.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Itse olen luultavasti nähnyt. Tuli minun Facebookiin ilveilemään. Huonon näköinen nainen.
OIet henkisesti sairas ja näet näkyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OIethan sinä tosiaan susiruma kuten Turrekin, Repe.
Hihi etkö taaskaan keksi edes omia herhoja vaan joudut taas matkimaan muita? Sen lisäsksi että olet ruma, näytät olevan vielä tyhmäkin. En yhtään ihmettele että ihmiset nauravat sinulle. ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia käytöstapoja sinulla juopolla, Repe.
Hienoa että tulit taas ihan itse todistamaan kaiken mitä sinusta on sanottu. Et taida olla mikään penaalin terävin kynä, kun jatkuvasti ammut iteäsi jalkaan? ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihi etkö taaskaan keksi edes omia herhoja vaan joudut taas matkimaan muita? Sen lisäsksi että olet ruma, näytät olevan vielä tyhmäkin. En yhtään ihmettele että ihmiset nauravat sinulle. ;)
Sellaista keksimättömyyttä taas sinulla, Repe.
OIet tosiaan yhtä heikkoIahjainen ja susiruma, kuten Turrekin. Minkäs sille mahdat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että tulit taas ihan itse todistamaan kaiken mitä sinusta on sanottu. Et taida olla mikään penaalin terävin kynä, kun jatkuvasti ammut iteäsi jalkaan? ;)
Osui ja upposi taas sinuun rumiIukseen, Repe.
🤓 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että tulit taas ihan itse todistamaan kaiken mitä sinusta on sanottu. Et taida olla mikään penaalin terävin kynä, kun jatkuvasti ammut iteäsi jalkaan? ;)
OIetko edelleen Niuvassa hoidossa, Repe🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista keksimättömyyttä taas sinulla, Repe.
OIet tosiaan yhtä heikkoIahjainen ja susiruma, kuten Turrekin. Minkäs sille mahdat.Onneksi en ole niin ruma kuin sinä. ;)
Anonyymi kirjoitti:
OIet henkisesti sairas ja näet näkyjä.
En Kyllä unohda sitä kiivasta keskustelua minun Facebookissa. Lähinnä samaa mitä sinun kanssasi. Menee yks yhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi en ole niin ruma kuin sinä. ;)
OIet tosiaan kaikkein rumin, Repe.
Ja itsestäsi ja rümuudestasi jälleen puhutkin.
🤓 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OIet tosiaan kaikkein rumin, Repe.
Ja itsestäsi ja rümuudestasi jälleen puhutkin.
🤓No sentään niin ruma kuin sinä, kun edes homot eivät halua antaa sinulle. ;)
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuka niin rumaa ihmistä himoitsisi? Ja näkeehän aitolaisesta että hän on se joka sitä seksiä kaipaa miehiltä ja on kateellinen muille jotka sitä saavat. Mutta jos hän muuttaisi asennettaa vähemmän ihmisvihamieliseksi, voisi hänellekin käydä tuuri.
OIet järkyttävän ruma, Repe.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No sentään niin ruma kuin sinä, kun edes homot eivät halua antaa sinulle. ;)
Sellaista sinä rumiIushomo projisoit jälleen itsestäsi.
🤓 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Noloja nämä sinun touhusi.
OIet todella nolo, Repe.
🤓
- Anonyymi
Mitä sanoo Raamattu yleensä avioliitosta?
- Anonyymi
Paljonkin. Lue ihan itse.
- Anonyymi
Ja mitä väliä sillä on mitä se kertoo?
- Anonyymi
Ja kuka sinä luulet olevasi määrittelemään kenenkään avioliittoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuka sinä luulet olevasi määrittelemään kenenkään avioliittoa?
Kerron miten asiat ovat.
Turha sinun Híntin on siitä hikeentyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuka sinä luulet olevasi määrittelemään kenenkään avioliittoa?
Toteaminen ei ole määräämistä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron miten asiat ovat.
Turha sinun Híntin on siitä hikeentyä.Avioliitto on määritelty laisssa, eikä uskonnoilla ole asian kanssa mitään tekemistä.
Etkö edes näin yksinkertaista asiaa tiennyt?
Ja miksi minä hikeentyisin sinun tietämättömyydestä? Lähinnä aiheutat sääli ätuolla sinun typerällä käytöksellä, jolla häpäiset uskontosi.
Ja mitä väliä sillä on olenko homo vai en? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toteaminen ei ole määräämistä!
En puhunut mitään määräämisestä, vaan määrittelystä. Mutta ymmärrän kyllä että suomen kieli on teille maahanmuttajille vaikea oppia.
Anonyymi kirjoitti:
Kerron miten asiat ovat.
Turha sinun Híntin on siitä hikeentyä.Kerrot miten asiat eivät ole. Olet säälittävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioliitto on määritelty laisssa, eikä uskonnoilla ole asian kanssa mitään tekemistä.
Etkö edes näin yksinkertaista asiaa tiennyt?
Ja miksi minä hikeentyisin sinun tietämättömyydestä? Lähinnä aiheutat sääli ätuolla sinun typerällä käytöksellä, jolla häpäiset uskontosi.
Ja mitä väliä sillä on olenko homo vai en?Et tiedä edes yksinkertaisista asioista mitään.
NeuvostoIiitossakin oli täysin huIIuja lakeja, kuten kommarina hyvin tiedät. Sekopää Turre on myös vanha kommunisti.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kerrot miten asiat eivät ole. Olet säälittävä.
Se toinen Iihavakin on säälittävä vätys.
Ei tee mitään koskaan. Anonyymi kirjoitti:
Et tiedä edes yksinkertaisista asioista mitään.
NeuvostoIiitossakin oli täysin huIIuja lakeja, kuten kommarina hyvin tiedät. Sekopää Turre on myös vanha kommunisti.
🤓Uskonnonvapauslaki on kyllä ihan hullu laki, eikös?
Minä en ole koskaan ollut kommunisti, vaikka paras kaveri koulussa oli. Huomasin, että ei kannattanut puhua politiikkaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tiedä edes yksinkertaisista asioista mitään.
NeuvostoIiitossakin oli täysin huIIuja lakeja, kuten kommarina hyvin tiedät. Sekopää Turre on myös vanha kommunisti.
🤓Sinähän se tässä näytät olevan se tietämätön kun et edes tiennyt että avioliitto on määritelty laissa ja sillä ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa.
Ja mitä tämä sinun sekoilu jostain neuvostoliitosta oikein on? - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Uskonnonvapauslaki on kyllä ihan hullu laki, eikös?
Minä en ole koskaan ollut kommunisti, vaikka paras kaveri koulussa oli. Huomasin, että ei kannattanut puhua politiikkaa.Miten vihreiden politiikka eroaa kommunistien politiikasta?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Uskonnonvapauslaki on kyllä ihan hullu laki, eikös?
Minä en ole koskaan ollut kommunisti, vaikka paras kaveri koulussa oli. Huomasin, että ei kannattanut puhua politiikkaa.OIit kommunisti ja nykyään olet Putinin joukoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se tässä näytät olevan se tietämätön kun et edes tiennyt että avioliitto on määritelty laissa ja sillä ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa.
Ja mitä tämä sinun sekoilu jostain neuvostoliitosta oikein on?Et ymmärrä lukemaasi, todella hupaisaa.
🤓 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten vihreiden politiikka eroaa kommunistien politiikasta?
Ei millään tavalla.
Anonyymi kirjoitti:
Miten vihreiden politiikka eroaa kommunistien politiikasta?
En tiedä. En tunne mitä kommunistinen puolue tekee.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En tiedä. En tunne mitä kommunistinen puolue tekee.
Et siis edes sitä tiedä?
Anonyymi kirjoitti:
Et siis edes sitä tiedä?
En ole koskaan ollut kiinnostunut. Teininä sain siitä tarpeeksi, kun Kittilässä oli niitä liikaa.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Kerrot miten asiat eivät ole. Olet säälittävä.
Miksi Kuutio on sinuakin Iaiskempi🤔
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
En tiedä. En tunne mitä kommunistinen puolue tekee.
Kuutio se vasta Iaiskamato on.
- Anonyymi
Neljä edellistä ketjua eivät ole tulleet täyteen, joten aloittaja VALEHTELEE!
- Anonyymi
Höpöhöpö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö!
Tässä sulle mytomaanille höpöhöpöä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19024116/mita-raamattu-opettaa-samaa-sukupuolta-olevien-aviolitosta-4-0
- Anonyymi
Aloituksessa ei mainittu mitään avioliitosta.
Joka tapauksessa, ainoastaan jumaluskoinen on riittävän tyhmä huolehtimaan asioista, jotka eivät hänelle kuulu.- Anonyymi
Lue uudelleen.
- Anonyymi
Sanokoon mitä tahansa mutta ällöttävää se on.
Ihanmpaa kuin naisen kanssa.
Kuten Daavid: Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihanmpaa kuin naisen kanssa.
Kuten Daavid: Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.Kyllä, veljesystävyys voittaa aina seksuaalisuuteen perustuvan rakkauden.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, veljesystävyys voittaa aina seksuaalisuuteen perustuvan rakkauden.
Kuka veljes on tehty kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden!?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka veljes on tehty kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden!?
Jos olisit edes hivenen sivistyneempi tietäisit mitä veriveljeys on.
He olivat jotain muuta. En ole kuullut ystävistä samaa tarinaa. En edes missään seurakunnassa. Että joku mies kehuisi toisen miehen rakkauden oleva ihanampaa kuin naisen rakkaus.
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisit edes hivenen sivistyneempi tietäisit mitä veriveljeys on.
Joonatan muutti sinne missä Daavid asui, ja rakastuivat. Saul sitten sanoi huomanneensa poikansa "mielisistyneen". Hän haukkui poikansa säädytttämän naisen pojaksi.
Melkoisen ystävyyden näet.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
He olivat jotain muuta. En ole kuullut ystävistä samaa tarinaa. En edes missään seurakunnassa. Että joku mies kehuisi toisen miehen rakkauden oleva ihanampaa kuin naisen rakkaus.
Katso itseäsi peilistä.
Näet ruman kaljun, ryppyisen hoitamattoman naaman, tekohampaat, isot miestissit, valtavan mahan, leveän persiin, kampurat jalat ja epämuodostuneet jalkaterät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso itseäsi peilistä.
Näet ruman kaljun, ryppyisen hoitamattoman naaman, tekohampaat, isot miestissit, valtavan mahan, leveän persiin, kampurat jalat ja epämuodostuneet jalkaterät.Olipas siinä miehekkään yksityiskohtaisesti havainnoitu miehen ulkoisia kehonosia.
Miehet on kummallisia. Anonyymi kirjoitti:
Katso itseäsi peilistä.
Näet ruman kaljun, ryppyisen hoitamattoman naaman, tekohampaat, isot miestissit, valtavan mahan, leveän persiin, kampurat jalat ja epämuodostuneet jalkaterät.Olet hieman väärin nähnyt. Esimerkiksi takamus on pienentynyt.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olet hieman väärin nähnyt. Esimerkiksi takamus on pienentynyt.
Leveä on kuin seitsemän leivän uuni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas siinä miehekkään yksityiskohtaisesti havainnoitu miehen ulkoisia kehonosia.
Miehet on kummallisia.Näkymä ei ole sukupuolisidonnainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas siinä miehekkään yksityiskohtaisesti havainnoitu miehen ulkoisia kehonosia.
Miehet on kummallisia.HomosteIukaveriasi Turrea siinä kuvailtiin.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
He olivat jotain muuta. En ole kuullut ystävistä samaa tarinaa. En edes missään seurakunnassa. Että joku mies kehuisi toisen miehen rakkauden oleva ihanampaa kuin naisen rakkaus.
Sellaista luulet, olivat ystäviä.
Mutta siellä kaksi nàismaista paatunutta Hinaajaa.
Todella sairasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso itseäsi peilistä.
Näet ruman kaljun, ryppyisen hoitamattoman naaman, tekohampaat, isot miestissit, valtavan mahan, leveän persiin, kampurat jalat ja epämuodostuneet jalkaterät.Se toinen on vielä Iihavampi.
🤓 Anonyymi kirjoitti:
Sellaista luulet, olivat ystäviä.
Mutta siellä kaksi nàismaista paatunutta Hinaajaa.
Todella sairasta.Onko sinun seurakunnassa ystävämiehiä, jotka rakastavat toisiaan ja sanovat miehen rakkautta ihanammaksi kuin mitä on naisen rakkaus?
Vastaa rehellisesti.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et ole viime aikoina nähnyt.
Järkyttävän Iihava, kuten se toinenkin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onko sinun seurakunnassa ystävämiehiä, jotka rakastavat toisiaan ja sanovat miehen rakkautta ihanammaksi kuin mitä on naisen rakkaus?
Vastaa rehellisesti.Siellä kaksi paatunutta nàismaista Hínttiä tosiaan.
Lavikin nauraa makeasti teille. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onko sinun seurakunnassa ystävämiehiä, jotka rakastavat toisiaan ja sanovat miehen rakkautta ihanammaksi kuin mitä on naisen rakkaus?
Vastaa rehellisesti.Etkä häpeä sitä toistakin? Soinia paksumpi.
Anonyymi kirjoitti:
Järkyttävän Iihava, kuten se toinenkin.
Paino laski 17 kiloa, mutta jäi siihen.
Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi paatunutta nàismaista Hínttiä tosiaan.
Lavikin nauraa makeasti teille.Lavi on tosiaan nauravainen, toisin kuin mitä Veikko näkyi olleen. Kerran Lavi itki, kun kuuli minun auttavan yhtä afrikkalaista. Hän ajatteli, että minua huijataan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Lavi on tosiaan nauravainen, toisin kuin mitä Veikko näkyi olleen. Kerran Lavi itki, kun kuuli minun auttavan yhtä afrikkalaista. Hän ajatteli, että minua huijataan.
Sinua säälii kaikki, olet säälittävä hyväksikäytetty tolvana. Sinua todellakin huijataan. Olet narsisti joka tekee mitä vain, että saisi kehuja.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Paino laski 17 kiloa, mutta jäi siihen.
Höpöhöpö! Yhtä läski olet kuin aina.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et ole viime aikoina nähnyt.
Olet kuin vanha ämmä myös perästäsi mitä aina esittelet, olet sairas!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua säälii kaikki, olet säälittävä hyväksikäytetty tolvana. Sinua todellakin huijataan. Olet narsisti joka tekee mitä vain, että saisi kehuja.
Tuo sen hyvesignaIointi on niin läpinäkyvää.
Kun täynnä Pahuutta on todellisuudessa. Anonyymi kirjoitti:
Sinua säälii kaikki, olet säälittävä hyväksikäytetty tolvana. Sinua todellakin huijataan. Olet narsisti joka tekee mitä vain, että saisi kehuja.
2009 huomasin, että minua huijataan. Tein seuraavalle testin, ja hän vaikutti luotettavalta. Koulukirjat olivat hänellä 30 euroa, kun muilla 300.
Siitä päädyttiin siihen, että perheeseen tuli Jouko JNR.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Lavi on tosiaan nauravainen, toisin kuin mitä Veikko näkyi olleen. Kerran Lavi itki, kun kuuli minun auttavan yhtä afrikkalaista. Hän ajatteli, että minua huijataan.
Entä tunsitko Veikko Siltavuorta?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
2009 huomasin, että minua huijataan. Tein seuraavalle testin, ja hän vaikutti luotettavalta. Koulukirjat olivat hänellä 30 euroa, kun muilla 300.
Siitä päädyttiin siihen, että perheeseen tuli Jouko JNR.OIet aivan älytön ToIIo.
Ja täynnä Pahuutta. Anonyymi kirjoitti:
OIet aivan älytön ToIIo.
Ja täynnä Pahuutta.Niin eivät kaikki sentään ajattele.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Niin eivät kaikki sentään ajattele.
Yleinen mielipide sinusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua säälii kaikki, olet säälittävä hyväksikäytetty tolvana. Sinua todellakin huijataan. Olet narsisti joka tekee mitä vain, että saisi kehuja.
Hihi Helvetissä tavataan! ;)
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hihi Helvetissä tavataan! ;)
Tapaat siellä sitten torren.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Niin eivät kaikki sentään ajattele.
Ihan kaikki!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Katso itseäsi peilistä.
Näet ruman kaljun, ryppyisen hoitamattoman naaman, tekohampaat, isot miestissit, valtavan mahan, leveän persiin, kampurat jalat ja epämuodostuneet jalkaterät.Erinomainen kuvaus Turresta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tapaat siellä sitten torren.
Ja Kuution.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
He olivat jotain muuta. En ole kuullut ystävistä samaa tarinaa. En edes missään seurakunnassa. Että joku mies kehuisi toisen miehen rakkauden oleva ihanampaa kuin naisen rakkaus.
Siellä kaksi nàismaista.
Kuutio veteli pienellään perääsi.
- Anonyymi
Kauheeta, että jotkut jaksaa vainota vähemmistöjä. Kai se jotenkin nostaa omaa potenssia.
Epäileekö moni että et ole edes mies?
Ketä oikeesti kiinnostaa noin paljon ettei muusta vaahtookaan, vaikka Venäjä tappaa Ukrainassa, tuhoaa mustan mullan maan ja Israelin fasistihallitus tekee kansanmurhaa kieltämällä ruoka ja vesikuljetukset Gazan kaistalle, joka on kuivaa maata, missä mikään ei kasva?
Eikö ole muuta elämässä kuin homojen miettiminen?- Anonyymi
Kiitos kun kerroit, ettet ajattele muuta kuin homoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kun kerroit, ettet ajattele muuta kuin homoja.
Repellä ei ole muuta mielessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kun kerroit, ettet ajattele muuta kuin homoja.
Hmm, kerrohan omat huolenaiheesi? Mitä olet tänään tehnyt ilmastonmuutoksen torjumiseksi?
Itsellä ei enää seksuaalista viettiä, olen luonnonsuojeluksessa ja heterona elin, nyttemmin leskenä. Mutta tunnen pari 'poikkeavaa' ja enemmistön valtaväestöä. Ja pakko sanoa, että henkisempiä ja empaattisempia ovat he, joita on elämässään vainottu ja halveksittu. He ymmärtävät ihmistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm, kerrohan omat huolenaiheesi? Mitä olet tänään tehnyt ilmastonmuutoksen torjumiseksi?
Itsellä ei enää seksuaalista viettiä, olen luonnonsuojeluksessa ja heterona elin, nyttemmin leskenä. Mutta tunnen pari 'poikkeavaa' ja enemmistön valtaväestöä. Ja pakko sanoa, että henkisempiä ja empaattisempia ovat he, joita on elämässään vainottu ja halveksittu. He ymmärtävät ihmistä!Uskovaisillakin kai tuomio tulee kun pitää tiliä tehdä hyvyydestään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaisillakin kai tuomio tulee kun pitää tiliä tehdä hyvyydestään?
Mitä sitten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm, kerrohan omat huolenaiheesi? Mitä olet tänään tehnyt ilmastonmuutoksen torjumiseksi?
Itsellä ei enää seksuaalista viettiä, olen luonnonsuojeluksessa ja heterona elin, nyttemmin leskenä. Mutta tunnen pari 'poikkeavaa' ja enemmistön valtaväestöä. Ja pakko sanoa, että henkisempiä ja empaattisempia ovat he, joita on elämässään vainottu ja halveksittu. He ymmärtävät ihmistä!Omalla logiikallasi sinä itse olet homo kun puhut heistä aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omalla logiikallasi sinä itse olet homo kun puhut heistä aina.
Voi olla että olenkin viiden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsen homomummo?
Jännä ajatus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla että olenkin viiden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsen homomummo?
Jännä ajatus.Ei sen puoleen, ei mua kiinnosta toisten seksielämä. Eikä itselläkään ole.
Harmittaa outous mistä kaikesta toisia voidaan mollata ja vähätellä ihmisinä.
t. Homomummo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sen puoleen, ei mua kiinnosta toisten seksielämä. Eikä itselläkään ole.
Harmittaa outous mistä kaikesta toisia voidaan mollata ja vähätellä ihmisinä.
t. HomomummoHomous on väärää seksuaalisuutta. Se tulee voida sanoa suoraan.
Anonyymi kirjoitti:
Homous on väärää seksuaalisuutta. Se tulee voida sanoa suoraan.
Sinun sanaasi ei voi luottaa. Heität omia uskomuksiasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous on väärää seksuaalisuutta. Se tulee voida sanoa suoraan.
Ja väärää kenen mielestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous on väärää seksuaalisuutta. Se tulee voida sanoa suoraan.
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut tekee. Huolehdi omasta seksuaalisuudesta ja yritä edes joskus päästä sitä toteuttamaan. Siinä jo yhdelle ihmiselle riittävästi koska tuskin kyttäät muitakaan seksuaalisyntejä. Epänormaalia moinen kiinnostus tuota kohtaan siis heterolta ja jos hetero olet on viimeiset ajat herätä . Pitää alkaa kiinnostumaan oikeasti miehisistä asioista ei näistä tämänkin ketjun homorummutuksista tai pitäisikö kirjoittaa sana joka myös alkaa r- kirjaimella ja seuraava on u.

Sellaista sinulla Híntillä mielessä jatkuvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja väärää kenen mielestä?
Homous on väärin absoluuttisesti. Se ei ole mielipide, joka voi vaihdella eri ihmisillä. Se on totta, eikä mielipide.
Anonyymi kirjoitti:
Homous on väärin absoluuttisesti. Se ei ole mielipide, joka voi vaihdella eri ihmisillä. Se on totta, eikä mielipide.
Kyllä tuo on mielipide.
Toinen, joka on enemmän totuus, että homous on yksi sukupuolinen suuntaus, ja siten ihan oikein.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla että olenkin viiden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsen homomummo?
Jännä ajatus.”viiden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsen homomummo?
Jännä ajatus.”
Todella jännää, kun et tiedä oletko viiden vai kahden lapsenlapsen homomummo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut tekee. Huolehdi omasta seksuaalisuudesta ja yritä edes joskus päästä sitä toteuttamaan. Siinä jo yhdelle ihmiselle riittävästi koska tuskin kyttäät muitakaan seksuaalisyntejä. Epänormaalia moinen kiinnostus tuota kohtaan siis heterolta ja jos hetero olet on viimeiset ajat herätä . Pitää alkaa kiinnostumaan oikeasti miehisistä asioista ei näistä tämänkin ketjun homorummutuksista tai pitäisikö kirjoittaa sana joka myös alkaa r- kirjaimella ja seuraava on u.
Honoudesta saa olla myös erimieltä kuin sinä (itsesi petkuttaja) olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja väärää kenen mielestä?
Biologian ja evoluution.
Anonyymi kirjoitti:
Honoudesta saa olla myös erimieltä kuin sinä (itsesi petkuttaja) olet.
Homoudesta on vaikea olla eri mieltä. Mitä eri mieltä sinä olet?
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Homoudesta on vaikea olla eri mieltä. Mitä eri mieltä sinä olet?
Siellä tosiaan kaksi nàismaista.
Lavi nauraa makeasti teille. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siellä tosiaan kaksi nàismaista.
Lavi nauraa makeasti teille.Kaikki nauraa. Mustat silmät ja hirveät mahat.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki nauraa. Mustat silmät ja hirveät mahat.
Järkyttävä näky tosiaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki nauraa. Mustat silmät ja hirveät mahat.
Ryyppääkö ne päivittäin?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ryyppääkö ne päivittäin?
Näkee sen päällekin päin,
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Biologian ja evoluution.
Oletko oikeasti ottanut selvää biologian ja evoluution suhteesta homoseksuaalisuuteen? Homoutta esiintyy myös eläinkunnassa, vaihtelevassa määrin.
Saattaa nimittäin olla aivan järkevää lajin kannalta, että jotkut yksilöt eivät keskity kasvattamaan omia biologisia jälkeläisiä, vaan omistautuvat muunlaisille tehtäville. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko oikeasti ottanut selvää biologian ja evoluution suhteesta homoseksuaalisuuteen? Homoutta esiintyy myös eläinkunnassa, vaihtelevassa määrin.
Saattaa nimittäin olla aivan järkevää lajin kannalta, että jotkut yksilöt eivät keskity kasvattamaan omia biologisia jälkeläisiä, vaan omistautuvat muunlaisille tehtäville.Häiriintyneitä on toki, muutta evoluution mukaan heistä on vain haittaa populaatiolle.
Anonyymi kirjoitti:
Häiriintyneitä on toki, muutta evoluution mukaan heistä on vain haittaa populaatiolle.
Homoista ja lesboista tuskin on haittaa ollut. Maailma on hyvin pärjännyt.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Häiriintyneitä on toki, muutta evoluution mukaan heistä on vain haittaa populaatiolle.
Evoluutio olisi jo karsinut homouden, jos se olisi kielteinen ilmiö. Sen sijaan homous on pysyvä, vakaa ilmiö ihmisyhteisöissä.
- Anonyymi
Ottakaa vakavasti.
- Anonyymi
Ei Hempukka aito_Iaisen aloittamia copypaste -ketjuja voi ottaa vakavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Hempukka aito_Iaisen aloittamia copypaste -ketjuja voi ottaa vakavasti.
Yritä nyt hillitä himosi, Repe! 😹🦆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritä nyt hillitä himosi, Repe! 😹🦆
Vielä yrittää….
- Anonyymi
Ei sinua ole kukaan ottanut enää aikoihin vakavasti. Kyllä sen näkee helposti mistä sinulla puristaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinua ole kukaan ottanut enää aikoihin vakavasti. Kyllä sen näkee helposti mistä sinulla puristaa.
OIet käveIevä vitsi, Repe.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vielä yrittää….
Mutta ei onnistu.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Yritä nyt hillitä himosi, Repe! 😹🦆
Onko käynyt vetelemässä jo Turrea perään?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onko käynyt vetelemässä jo Turrea perään?
Ilmeisesti.
- Anonyymi
Oikein opettaa.
- AnonyymiUUSI
Kd:ssa Päivin ja Sarin hinkkausjuhlat?
- AnonyymiUUSI
niitä odotan
- AnonyymiUUSI
Mielesi on ilmeisesti sairas?
- AnonyymiUUSI
Raamatun kirjoitusten mukaan ketään meistä nykyihmisistä ei ole luotu, vaan olemme miehen ja naisen välisen seksin seurausta. Naisessa me olemme kehittyneet ja naisesta olemme syntyneet.
Luomiskertomuksen mukaan ainoastaan yksi ihminen luotiin. Luodun ihmisen kylkiluusta tehtiin nainen ja Luodun ihmisen jäänteisiin pesiytynyttä oliota alettiin kutsua mieheksi.
Seuraavat ihmiset saivat ilmeisesti alkunsa miehen ja naisen välisen seksin seurauksena, nainen tuli raskaaksi ja synnytti heille jälkeläisiä.
Aika harvinaista ja uskomatonta käsittääkseni on, että nainen parittelisi sellaisen miehen kanssa jonka kylkiluusta hänet on tehty.
Kiinnostaa siis, miksi aloittaja toteaa ettei Jumala ole luonut homoseksuaalisia ihmisiä, kun eihän meitä heteroitakaan ole luotu (ellei Raamatun kirjoitukset käsittele hedelmöitystä-raskautta-syntymää luomisen).
Mistä ihmiselle tulee tarve/halu tehdä Jumalan tahdon vastaisia tekoja kun kaikki olemassaoleva on käsittääkseni Kaikkivaltiaasta lähtöisin. Onko siis olemassa jokin voima joka on Kaikkivaltiasta voimakkaampi ja kykenee toimimaan Kaikkivaltiaan tahdon vastaisesti jolloin Kaikkivaltiasta ei edes olisi?
Mehän rukoilemme Jeesuksen opettamalla tavalla Isämeidän rukouksessa mm; "äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta..."
Toisin sanoen, mitä aloittaja haluaa kertoa tekemillään johtopäätöksillä
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle312582Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362541Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532534Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921966Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle331845Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3121698- 1501506
- 731368
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231108Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271093