moi!aloin täs kirjotteleen kun on niin hirveä olo et ei tiedä miten päin olis.Tuntuu kuin kaikki menis päin p.tä,avopuoliso ryyppää joka pvä on korkeintaan yhen pvän viikosta selvin päin ja sillonki kamala kankkunen ja kärtyää vaan sohvalla ja mun pitäs päivästä toiseen jaksaa huolehtia kodista ja meidän 2vuotiaasta lapsesta kun jätkä ei vaivaudu sitä koskaan katsomaan,eikä koskaan mukaansa ottamaan koska sehän on päivän selvä et minä katson ja teen kaiken muunki.No on tullu sit sellanen olo et tätäkö tää elämä muka on,en koskaan pääse yksin minnekkään aina lapsi mukana..en sillä ettenkö rakastais lastani ja hoitaisi häntä kun olen tähän maailmaan tehnytkin..olisi vain kiva joskus saada aikaa itsellekkin ja omille harrastuksille,kavereille ym.olisi kiva tietää onko kellään muulla näin asiat..no hyvää kesän jatkoa kaikille...
mistäköhä moinen ahdistus.....
miuliini
3424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ytimekkäästi sanon sinulle: Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa! Miehelläsi on jäänyt juoksut juoksematta ja haluaa niitä jatkaa!Sinuna antaisin monoa persauksiin, jos ei tyyli muutu! Jaksele!
näinhän se on...kunpa olis vain niin helppoo,kun sentään kaikki tunteet ei ole viel kuollu,mut pikku hiljaahan sekin tapahtuu..pitäis vain ottaa ittee niskasta kii ja lähtee käveleen..kyllähän se sattuu ja varmaan minuunki mut kyllähän kaikki aikanaan unohtuu..jopa tämä itsekäs jätkäkin..kiitti vain sulle ku jaksoit kommentoida!!!
Ihan samaa olen minäkin kokenut.Lapsen syntymän jälkeen mies alkoi juosta enemmän kaupungilla ja juoppoutui siinä vuosien varrella.Joka päivä töitten jälkeen kapakkaan kunnes ei enää muistanut mennäkkään töihinsä.Minä olin kotona illat ja viikonloput lapsen kanssa aina.
Aluksi se tuntui vaikealta kun itsekkin olin tottunut menemään.Onneksi minulla oli äiti ja siskot samassa kaupungissa että sain vapaata harrastuksilleni ja kesäisin lapsi pääsi maalle sukulaisten luo aina kun halusi.
Neljä vuotta minä jaksoin sitä menoa.Puolet siitä ajasta minä tein ajatustyötä onko oikein erota vai odottaa parannusta.
Kun parannusta ei vaan alkanut tulla ja mies oli jo ihan holtiton joka ei välittänyt enää mistään.
Yhenä kauniina aamuna sanoin hänelle että voi lähteä kotoa lopullisesti.Emme jaksa enää.Jo lapsenkin takia se ratkaisu tuntui pakolliselta.
Nyt siitä on kulunut aikaa ja lapsi on menestynyt opinnoissaan.Yksinhuoltajana minä olen hänet kasvattanut ja olen tyytyväinen tulokseen.
Onko sinulla ystäviä, sukulaisia jotka voisi auttaa sinua lapsen hoidossa.
Jos tilanne on toivoton ,perheneuvola on paikka josta saa apua.
Jos olisit lähellä ,auttaisin sinua.
Alkoholin kanssa kamppailu on niin toivotonta,
se sairastuttaa koko perheen.
Älä jää odottamaan kovin pitkäksi aikaa muutosta.
Älä anna ahdistuksen jatkua kauan.Se vaikuttaa lapseenkin.
Näin pitkän saarnan kirjoitin ,muistan sen kivun vielä mitä nämä asiat aiheutti .
Tämä mies oli elämäni rakkaus joten päätöksen teko oli vaikeaa.
Hyvää kesää ,jaksamista,ajatustyötä muutoksen tekemiseen.