Evankeliumin uskominen pelastaa kadotustuomiolta

Anonyymi-ap

Usko siihen että Kristus on kuollut meidän pahojen tekojemme tähden, haudattu ja noussut kuolleista, pelastaa. Tässä evankeliumissa piilee Jumalan vanhurskaus, eli sen kautta me ihmiset voimme pahoista teoistamme huolimatta, kelvata pyhälle ja täydelliselle Jumalalle.

Halusin tehdä toisen aloituksen tästä aiheesta, koska mikään ei ole niin tärkeää.

Kun monet väittävät että ihminen voi olla kelvollinen Jumalalle ilman Jeesusta ja Jeesuksen työtä, nämä monet pilkkaavat Jumalaa. He tekevät hänet epäpyhäksi ja valehtelijaksi. En nyt puhu ateisteistä, vaan ihmisistä jotka opettavat ja puhuvat Jumalasta, mutta kieltävät hänen Sanansa ilmoituksen ja sitä vastustavat. Puhun niistä jotka ovat edustavinaan Kristusta, mutta eivät kuitenkaan julista sitä mitä Jumala tahtoo julistettavan.

1. Korinttilaiskirje 15:1-4 FB38
[1] Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte [2] ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. [3] Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, [4] ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,

Kuinka voin olla varma että tämä evankeliumi uskottuna pelastaa? Koska luotan Jumalan Sanaan:

Roomalaiskirje 10:1-13 FB38
[1] Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. [2] Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; [3] sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. [4] Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. [5] Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä. [6] Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas, [7] tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista. [8] Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. [9] Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; [10] sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. [11] Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". [12] Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. [13] Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Tässä Paavali puhuu Jumalan vanhurskaudesta siis siitä miten joku on Jumalalle kelvollinen. Hän ei puhu siitä mitä meidän on tehtävä pelastuaksemme. Sensijaan, hän puhuu uskosta ja Kristuksen sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta. Hän puhuu Jeesuksen olevan Herra. Kuka huutaa avuksi Herran nimeä? Se joka on tullut synnintuntoon ja on valmis uskomaan pelastuakseen. Kuka tunnustaa Jeesuksen Herraksi? Se joka on tullut uskomaan.

Tänä aikana pelastavan evankeliumin sisältö on se, kuka Jeesus on ja mitä hän on meidän hyväksemme tehnyt ja meidän uskomme häneen. Jumala ei odota meiltä mitään muuta, vaan kun olemme tulleet uskomaan, hän sinetöi meidät pelastukseen:

Efesolaiskirje 1:13-14 FB38
[13] Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, [14] sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi — hänen kirkkautensa kiitokseksi.

Monet hylkäävät tämän opin. Tilalle otetaan sekoitus siitä mitä on evankeliumeihin kirjoitettu, Jumalan laki jne. Vaaditaan lain noudattamista, tunnustekoja, kasteita, lihallista parannuksen tekemistä. Onko Paavali väärässä? Onko sittenkin lisättävä ihmisen omia tekoja? Vai onko niin, että Kristus ilmoitti uusia asioita Paavalille meidän aikaamme varten? Itse pidän jälkimmäistä totena.

Tituskirje 3:3-7 FB38
[3] Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. [4] Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, [5] pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, [6] jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, [7] että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Aikaisempi avaukseni:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19016756/jumalan-vanhurskaus-joka-saavutetaan

10

309

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuka sadoista jumalista?

    • Anonyymi

      Kuule sinä tietämätön,se jeesus on kaksinaamanen sinisilmänen valehtelia jolla on narsistinen homoseksuaalinen luonne ja on myös luulotautlnen sekä pedofiili.Sen jeesuksen ihme tekoihin kuuluu semmonen että:runkkaa 5v.pikkupojille ekan orkasmin ja syöttää siemennestettä omalla kämmenellään jotta tuntisi sen sairaan jeesuksen paremmin(oli jeesuksen selitys).Erotkaa kirkoistanne sillä sebaot on homo eikä mikää jumala ja jeesus on lasten hyväksikäyttäjä.Vatikaanissa jeesus tekee,varkauksia,petoksia sekä raiskauksia.Erotkaa kirkoistanne sillä se on homojen temmellyskenttä.Syntisin on kaikista on juutalais-syntynyt jeesus joka pitää itseään herrana kuten pidätte sebaottia,mutta jeesus on pelkkä lähettiläs eikä mitään muuta.Älkää luottako raamattuun sillä se on juutalainen juoni sekä kusetusta.

      • Anonyymi

        Ylläoleva tiivistettynä: Räkyräkyräkyräky.. äksykiukku yhhyyyy!!


    • Anonyymi

      aku ankka kuoli puolestasi ja pitää sinusta huolen ?

      • Anonyymi

        Pilkkaaja pilkkaa ja kiukkuaa, se äksyää ja raivoaa.. 🪗 🎶


      • Anonyymi

        Jeesus oli pilkkaaja ja kiukuttelija.


    • Anonyymi

      Pilkkaajat pois.
      Tämä aloitus on oikeamielinen.
      Rukous: pelasta Jeesus kaikesta väärästä.

      • Anonyymi

        Aavikon hiekassa on paha ketään pelastaa.


    • Anonyymi

      Tulkaa jo lopultakin järkiinne.
      Lähi-idän paimentolaisheimon myyttisten tarinoiden henkilähahmot eivät pelasta ketään miltään, ei vaikka niihin uskoisi miten paljon vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1260
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1198
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1132
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      49
      827
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      815
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      196
      708
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe