Onko vanhempien lempilapsi vanhin vai nuorin? - Tutkimuksella on tähän vastaus
Moni on saattanut joskus miettiä, onko vanhemmilla, joilla on useampia lapsia jokin lapsista se "lempilapsi".
Useat ovat myös itse kysyneet tätä omilta vanhemmiltaan, mutta luultavasti saaneet vastaukseksi, että kaikki heidän lapsensa ovat tasavertaisia ja yhtä rakkaita.
Asiaa tutkittiin kyselyllä, johon osallistui 384 sisarusta, joilla ei ollut ikäeroa keskenään enempää kuin neljä vuotta. Myös vanhemmille esitettiin kysymyksiä.
Sisaruksilta kyseltiin kysymyksiä, miten vanhemmat olivat kohdelleet heitä. Vastauksien perusteella he pystyivät päättelemään, kuka sisaruksista oli saanut erityisempää kohtelua.
Tutkimuksissa myös selvisi, että 74 prosenttia äideistä ja 70 prosenttia iseistä myönsi, että heidän ensimmäinen lapsi oli lempilapsi, kirjoittaa Viral Thread [lähde].
Moni on saattanut joskus miettiä, onko vanhemmilla, joilla on useampia lapsia jokin lapsista se "lempilapsi".
Useat ovat myös itse kysyneet tätä omilta vanhemmiltaan, mutta luultavasti saaneet vastaukseksi, että kaikki heidän lapsensa ovat tasavertaisia ja yhtä rakkaita.
Asiaa tutkittiin kyselyllä, johon osallistui 384 sisarusta, joilla ei ollut ikäeroa keskenään enempää kuin neljä vuotta. Myös vanhemmille esitettiin kysymyksiä.
Sisaruksilta kyseltiin kysymyksiä, miten vanhemmat olivat kohdelleet heitä. Vastauksien perusteella he pystyivät päättelemään, kuka sisaruksista oli saanut erityisempää kohtelua.
Tutkimuksissa myös selvisi, että 74 prosenttia äideistä ja 70 prosenttia iseistä myönsi, että heidän ensimmäinen lapsi oli lempilapsi, kirjoittaa Viral Thread [lähde].
Vastaukset 38
Vanhimmat
Juu, tykätään. Olen ainoa lapsi. Mulla on kaksi ja kummassakin on omat upeat kuten ärsyttävätkin piirteensä. Joten ei ole lempi lasta. On vain asioita mitkä sujuu helpommin toisen, kun toisen kanssa ja se on ihan sitä kaikkien muittenkin kanssa. Siitä ei mitään lempi lapsia saa aikaiseksi.
Jasu
Tähän hyvä todeta, että itsestä voi olla jäänyt vanhemmille se totuudentorvi ja vihaa ja raivoa perheessä aiheuttanut? Isoveli oli se, joka halusi aina synnyttää ärtymystä minussa, oli mestari manipuloimaan ja provosoimaan minua. Itse spontaanina ärsyynnyin tilanteista ja saimme isän vihat kokea monesti ja pelottavallakin tavalla.
Ala-aste ikäisenä sitä oli aika spontaani ja ärsytettynä tilanteet kärjistyivät monesti. Minusta tuli rauhaton, keskittymiskykyni kaikkeen olivat rajallisia. Elin turvatonta elämää ja tukikin oli näin enemmän nimellistä. Riidat olivat aina broidin aiheuttamia, itse olin enemmän pakotettu niihin osallistumaan, broidi tiesi miten minut on helppoa ärsyttää jne.
Lapset pelaa riidoissaankin narsistisesti, vanhempi voi olla se, joka nauttii niistä ja hyödyntää tätä pelaamista niin, että syyllinen on aina kåjoku muu kuin hän. Ja onnistuessaan tämä ruokkii hänen itse varmuuttaan, ei ymmärrä vielä sitä, kuinka paljon tällainen toiminta tuottaa sitä pahaa mieltä ja vaikuttaa toisen loppuelämään negatiivisesti?
Itse nuorimpana voin todeta, että luottamus muita kohtaan on huonoa, koska tuntunut aina siltä, että olen ollut se huonommassa asemassa oleva, joka ei saa sitä tukea ja varmuutta siitä, että oikeudenmukaisuus palkitsee lopulta?
Katkeroituminen mahdollista? Toivon mukaan osaat lastesi riidat hoitaa oikeudenmukaisesti ja vääntää lapsillesi rautalangasta sen, että mikä on oikein ja mikä väärin, että tietävät jatkossa, että se väärin tekijä kärsii aina eniten riitatilanteiden jälkeen.
Kyllä mä olen rehellinen ja reilu, en suosi kumpaakaan ja tartun epäkohtiin ihan sama kumpiko tötöilee. Samalla kyllä muistan kertoa, että ongelma ei ole itse ihminen vaan toiminta jonka voi aina muuttaa jos tuli tehtyä huonosti.
Mimusta mun lapset on sanoneetkin, että hyvä kun ei persoonaan käydä vaan siihen mitä tehtiin tai tekemättä jätettiin.
Jasu
nuorin lapsi kai aina saa kaikki edut ja on rikollisin perheessä.
Älähän nyt. Olen kuopus mutta en rikollinen. On minua kohdeltu paremmin kuin perheen vanhempia lapsia, huomasin sen kyllä. Mutta siinä kävi niin että sisaruksenikin hyväksyivät sen. Uskoisin kuitenkin että vanhemmat siitä syystä etteivät enää oikein jaksaneet komennella. Sain elää aika lailla miten halusin tai sitten vain toimin niin etten suurempia kämmejä järjestellyt eikä tarvinnut usein ojentaa. Olin aika kiltti ja vielä nytkin minun on helppo noudattaa ohjeita. Ei ole jäänyt lapsuudesta mitään hampaankoloon.
Nuorin lapsi joutuu käyttämään vanhempien sisarusten vanhoja vaatteita.
Meillä oli " isobroidi" minulle se, joka toimi epäreilusti ja hänestä tulikin vanhemmalla iällä johtaja- tittelin omaava ja narsistinen luonne (opin näkemään sen puolen hänessä). Hän osaa toimia fiksusti, peitellä sitä pahuuttaan. Osaa olla julma ja hyvä hyville, jotka häntä hyödyttävät ja ovat monella tapaa mieleen. Valitsee narisistin alaisekseen, jos tietää hyötyvänsä hänestä.
Lisään. Itse olen nuorin. Ja tuntuu, että rikollisin mieli taitaa olla broidilla ym. tavalla.
Näin se valitettavasti menee. Itse kasvoin komean isoveljen varjossa, mutta eihän hän sille voi mitään, että sai paremmat geenit.
Ennen vanhaan poikalapset olivat ilmeisesti suositumpia ja hän on aina ollut äidin ihme. Annoin jossain vaiheessa äidille anteeksi tämän.
Mun on vaikea olla pitämättä veljestäni, eli rakastan häntä, koska hän on empaattinen ja lahjakas.
Olemme veljeni kanssa luonteiltamme monissa asioissa samanlaisia. Molemmat olemme aika temperamenttisia ja toinen saattaakin huomauttaa, jos alkaa tunnelma kiristymään, että "Milloin viimeksi olet syönyt?" 😅
Olen sisaruksista nuorin ja ikäeroa seuraavaan lähes 10 vuotta. Vanhemmat sisarukset nimittelivät lellipennuksi. Lapsuuteni jouduin paljon viettämään yksin suuren ikäeron vuoksi ja se varmaan muovasi osaltaan mieleni yksinäiseksi introvertiksi. En ole osannut sitoutua kaveripiireihin vaan vaellellut kaveriporukasta seuraavaan. Toki hyviä nuoruuden ystäviä on vieläkin.
Äiti jumaloi vanhinta veljeä. Minä olin näkymätön lapsi.
Ai niin.. äiti.. siis lempilapsi?
Äitini kaikki energia meni työntekoon ja kodin ylläpitoon. Rakkaudelle ei jäänyt juurikaan sijaa.
Tavallaan olin jossakin vaiheessa kai lempilapsi, mutta asia muuttui kun kasvoin hankalaksi. Olin jo pienenä omapäinen ja selkäsaunat tuli tutuiksi.
Isää ei ollut, joten en ollut hänenkään lempilapsi.
Vanhemmillani ei ollut "lempilasta" eikä itsellänikään.
Tietysti on eri asia syntyykö esikoisena vai kuopuksena tai jostain siltä väliltä. Perheen tilanne muuttuu, aika muuttuu.
- Sheena
Vnhemmat ei erityisemmin tykännyt minusta kunnes tajusivat, että olivat sylkeneet tähän maailmaan poikkeuksellisen yksilön.
Muut ihmiset yleensä tykkää minusta. Tuon aina elämää heidän muuten niin kuolleesen olemiseen,
Kerroppa millä tavalla poikkeuksellisen tapoitko ensimmäisen oravasi jo viisi vuotiaana vai perheenne lemmikki kissan
Et sinä palstasedältä kyselijä ihan hakoteillä ole tämän oman elämän rikosprofiloinnin suhteen.
Junttipelle hokee palstasetää, kuten myös elämässään epäonnistuneet perusjunttipellet
Keskimmäinen oli lempilapsi aina ja kyllä mä sen aina tiesin en ole osannut olla asiasta koskaan katkera. Miksi olisin. Heillä oli saumaton yhteys meillä ei.
Suosittelen jättään lapset tekemättä jos noin arvotat lapsesi esikoinen on erityinen monelle vanhemmalle mutta luultavammin siitä syystä että esikoinen on se jonka kanssa vanhemmuutta harjoitellaan/opetellaan
Ei kyllä vinksahtaneet vanhemmat ole hyvä juttu.
En minä sen kummempi ole muita. Kerran vetaisin pikkuveljeä turpaan, niin sain ympäri korvia..
>simiti<
Ei ole mahdollista olla tasapuolinen kaikkia lapsiaan kohtaan, aina on suosikkeja jotka saavat erityisetuja.
Ei kyllä ole noin mustavalkeeta, toki jos ihminen on puolueellinen eikä osaa järkeistää asioita, niin sitten noin.
Jasu
Tasa-arvo voi olla joko tietoinen päätös tai arvo jonka mukaan toimii automaattisesti. En ymmärrä näitä suosikki lapsi juttuja yhtään. Jotenkin kiero suhtautuminen lapsiinsa vanhemmalla, jos noin.
Jasu
Kannattas miettiä asioita vähän uudelleen semmosen vanhemman, missä menee oma pää pieleen.
Jasu
En koskaan ajatellut olevani lempilapsi. Ystäväni arveli että olisin ja siskoni arveli etten olisi, mitä hieman järkytti minua. Tai ajatus siitä, että hän olisi sanonut niin. Arvelin kuitenkin, että äiti antoi kaikkien tuntea salaa olevansa lempilapsi. Toisaalta en välittänyt, sillä minulle riitti, että äiti oli suuri aurinko minulle.
Olin sulkeutunut lapsi, joka ei halunnut näyttää välittämisiään oikein kenellekkään. Muistan äidin sanoneen, että olin kaunis lapsi. Kauniilla ja läheisellä on merkityksenä paljon eroa. Tajusin asian pienen kissan kohdalla, joka ei ottanut kontaktia niin pitkään, kuin sen helllyydenkipeämpi lajikumppani oli elossa. Sitten se muuttui kuin toiseksi.
Ei tykätty. Olin samaan aikaan sekä helppo, että vaikee. Helppo siks kun olin hyvin omatoiminen, mutta vaikee kun olin niin itepäinen. Halusin tehdä asiat itse ja sillälailla, niin kuin ite halusin. Mä olin tasasen hankala koko kehityskaaren. Ei mulla ollu mitään kapinointijaksoja. En vaan niitä ykskertasesti tarvinnu, kun ei tullu mitään patoutumia.
Jos lapsi on liian mielyttämishaluinen, voi tulla vaikee teini ikä. Samoin puolisoksikaan ei kannata ottaa liian kilttiä, niin kuin monessa ketjussa täälä onkin todettu.
Liian miellyttämisen haluselle voi tulla vasta vaikee keski-ikä. 😅.
Mä olen kuullu vanhemmiltani olleeni aina touhukas, eläväinen lapsi mutta helppo kun ei testaillut rajoja. En mä vieläkään ole tahalleen hankala, oma mielipiteeni mulla on ja pysyy ja se voi monista tehdä minusta hankalan, kun en muuta sitä toisen mieleiseksi toisen tahdosta.
Jasu
Hankaluus on myös helposti sitä ettei muokkaudu ja anna muovailla itseään ja niin moni mieluusti sitä tekisi. Sitten menee herbeet nenään, kun toinen ei oo muotoiltavissa.
Se on silloin automaattisesti hankala.
Jasu
rahallinen apukin esimerkiksi olisi jollekin rehellistä tukea miljoonalla, ja toista tukea sadalla eurolla jotta olisi tasapuolista.
Tjaa, ei ainakaan vanhin omassa tapauksessa...tai olinhan minä äidin komea poika siihen asti kunnes tavallaan jäin sivuun kun tuoreempia tapauksia ilmaantui maailmaan, täysin ymmärrettävää.
Vähän samoin on käynyt omassakin piirissä, vanhemmat lapset menneet jossain määrin ohi ja nuoremmat ovat selkeästi tutumpia.
Tuoreempia tapauksia 🤭 no joo, voihan se olla niinkin 😅 tai ainahan se on, että pienin saa eniten huomiota ainakin aluksi.
Niin ja tämä suku on kuulemma pitkävihaista, pitänee paikkansa ainakin äidin puolelta.
Kävin pikkuveljen säästöpossulla luvattomasti ollessani 13 vuotias, bensarahaa mopoon tietenkin 😄.
Siitä lähtien olen ollut suvun musta lammas viime vuosiin saakka, nyt on vähän osakkeet korjaantuneet...hiukan ainakin, ei siihen mennyt kuin 45 vuotta 😁.
Noh vielä 45 vuotta ja ehkä se menneisyyden anteeksiantamaton rikollinen teko on sitten jo unohdettu, saattaa lukea kyllä testamentissakin vielä kun se aika tulee 😂
Samaa vikaa 😅 Lainasin kerran omin luvin isosiskon kesätöillä Helsingistä hankittua takkia. Nahkatakkn selkään repesi kamala palkeenkieli piikkilanka-aidasta, eikä sitä voinut enää korjata. Ei sekään varsinaisesti ylevöittänyt välejä. Voi olla jopa vieläkin mielessä 😂
Eli olet 58 vuotias.. hmm...
Vähän ylikin jo, 58+sopeutusaika 😁. Ei täällä mieli vaihdu viikossa tai kahdessa, seuraava 45 vuoden sykli on käynnistetty
Halvalla meni minunkin maineeni, kaiken lisäksi vielä savuna ilmaan...oliko se nyt 10 vai 20mk 😄
Paljon riippuu lapsen persoonasta, ja yleensä se, joka on samankaltainen kuin kasvattaja, niin siitä tulee vanhemmalle lempilapsi,
Ja se joka ei ole vaikka samaa mieltä tai sattuu olemaan villimpi lapsi tai "vaikea" , niin siitä ei vanhemmat tykkää. Sitä saa aina hävetä yms.
Tämä yleensä jos perheessä on kaksi lasta, heille yleensä tulee tässä jo se kilpailuasetelma. Nuorempi joutuu hakemaan huomiota vaikka oikuttelemalla, jolloin on juuri se "vaikea" lapsi.
Vanhempi lapsi saa kaiken uutena ja nuorempi saa tyytyä vanhemman lapsen vanhoihin vaatteisiin yms. Jolloin vanhempi lapsi tottuu siihen, että hän saa kaiken, joka näkyy sitten myös aikuisiällä. Tämä ei ymmärrä aikuisena, ett kaikessa ei olekaan ykkönen.
Nuorempi on aina lapsena kakkossijalla, ja aikuisena huomaa, että on aina ollut vanhemman lapsen varjossa.
Vaikka lapsia pitäisi pitää samanarvoisina niin harvemmin se niin menee.
Myös miehille ilmeisesti on tärkeää, ett heillä olisi poika lapsi.