Miksihän kaupunkimaiseman näkyvimmän kohteen kirkontornin kello on aina väärässä? Olen asunut paikkakunnalla parikymmentä vuotta eikä ikinä tuona aikana kello ole ollut viikkoa pidempään oikeassa. Pitäisikö kirkkovaltuuston lähteä opintomatkalle Rovaniemen keskustan kirkontorniin tutustumaan kelloon, joka näyttää oikeaa aikaa? Melkoista saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä seurakunnalta. Vaikka kaupungissa voisi asiat olla paremminkin niin tuskin seurakunnan tehtävänä on antaa paikkakunnasta ensivaikutelmaa, että täällä on kaikki päin persettä.
Kirkontornin kello kokoajan väärässä
5
327
Vastaukset
- Anonyymi
Kirkkovaltuustoss sanottiin joskus, että Kari Lahtela huoltaa kirkon kelloa. Siellä tornissa linnut laulujansa visertää kauniisti ja kostavat saman tien kaikkimalla rakenteisiin. Enpä tiedä, mikä on tilanne nyt. Mutta voipi olla viisari värähtämättä, jos skeidaa on välissä.
- Anonyymi
Aika ontuva selitys. Reijät saa tukittua. Minä voin käydä ilmaiseksi jos seurakunta puolestaan huolehtii kellon kuntoon. Tämänkin asian olisi voinut hoitaa helposti kattoremontin yhteydessä puolenkymmentävuotta sitten.
- Anonyymi
Tuskinpa kattomiehillä oli kellosepän koulutusta.
- Anonyymi
Tuommoiseen tuskin kelloseppää enään tarvitaankaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031217
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110642