Siihen pitää vaan lisätä luominen myös, juuri niin paljon ja sillä tavalla kuin sitä on. Tätä eivät biologit vielä osaa. Se meneekin silloin filosofiaksi, teologian puolelle.
Evolultionismi, evoluutioteoriaan perustuva filosofia on virheellinen. Luomisen kanssa evoluutioteoria on ihan hyvä.
Siinä on ratkaisu tähän ikuiseen vänköykseen. Ateistit eivät tietenkään hyväksy, muttei tiede ole ateistista. Naturalismi kyllä on, se kieltää Jumala- selitykset.
Evoluutioteoria on hyvä
41
368
Vastaukset
"Siihen pitää vaan lisätä luominen myös, juuri niin paljon ja sillä tavalla kuin sitä on."
Mikään ilmiö biologiassa ei vaadi selitykseksi luomista.
"Se meneekin silloin filosofiaksi, teologian puolelle."
Tähän on hyvin yksinkertainen filosofinen työkalu, Occamin partaveitsi. Koska biologia ei tarvitse minkään ilmiön selitykseksi luomista, se leikataan turhana monimutkaistavana selityksenä pois Occamin partaveitsellä. Noin, edes teologiaa ei tarvittu tämän ratkaisun tekemiseen.- Anonyymi
Valtavan monimutkaisen solun ja äärimmäisen monimutkaisen, täydellisenä kokonaisuutena toimivan DNA:n olemassaolon selityksistä ainut looginen on, että ne on luonut älykäs olento. Yksisoluiset oliot eivät ole koskaan ryhtyneet muodostamaan monisoluisia eliöitä. Oliko se jopa niin, että kaksisoluisia olentoja ei ole olemassa?
Tekoäly Grok joutui myöntämään, että luominen on loogisin ja matematiikalla perusteltavin vastaus kysymykseen, miten kaikki on olemassa. Kuunnelkaa Youtube-kanavaa 'Answers in Genesis'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtavan monimutkaisen solun ja äärimmäisen monimutkaisen, täydellisenä kokonaisuutena toimivan DNA:n olemassaolon selityksistä ainut looginen on, että ne on luonut älykäs olento. Yksisoluiset oliot eivät ole koskaan ryhtyneet muodostamaan monisoluisia eliöitä. Oliko se jopa niin, että kaksisoluisia olentoja ei ole olemassa?
Tekoäly Grok joutui myöntämään, että luominen on loogisin ja matematiikalla perusteltavin vastaus kysymykseen, miten kaikki on olemassa. Kuunnelkaa Youtube-kanavaa 'Answers in Genesis'.Villi veikkaus on, jos kysyisin Grok ohjelmalta tuota kuten sinä mainostat, niin se kaataisi väitteesi.
En vain luota kyseiseen Elon Musk ohjelmaan ihan lähtökohtaisesti.
Alkujaan muuten mainitsit, ettei ohjelma saa käyttää tiedettä tuossa sinun jutussasi. Nyt olet jättänyt sen mainitsematta, koska olet valehteleva kreationisti, ja tiedät valehtelevasi. Anonyymi kirjoitti:
Valtavan monimutkaisen solun ja äärimmäisen monimutkaisen, täydellisenä kokonaisuutena toimivan DNA:n olemassaolon selityksistä ainut looginen on, että ne on luonut älykäs olento. Yksisoluiset oliot eivät ole koskaan ryhtyneet muodostamaan monisoluisia eliöitä. Oliko se jopa niin, että kaksisoluisia olentoja ei ole olemassa?
Tekoäly Grok joutui myöntämään, että luominen on loogisin ja matematiikalla perusteltavin vastaus kysymykseen, miten kaikki on olemassa. Kuunnelkaa Youtube-kanavaa 'Answers in Genesis'."Valtavan monimutkaisen solun ja äärimmäisen monimutkaisen, täydellisenä kokonaisuutena toimivan DNA:n olemassaolon selityksistä ainut looginen on, että ne on luonut älykäs olento."
Unohdit kokonaan perustella väitteesi. Niin ja niin suureen monimutkaisuuteen vetoaminen on täysin merkityksetöntä, jos et osaa kertoa mikä raja monimutkaisuutta on mahdollista ilman että älykäs olento on sen luonut.
Ja selität että monimutkaisuus on mahdotonta ilman luojaa, mutta sitten täysin epäloogisesti tämä paljon luomisiaan monimutkaisempi luoja voi olla olemassa ilman omaa luojaansa.
"Yksisoluiset oliot eivät ole koskaan ryhtyneet muodostamaan monisoluisia eliöitä."
Kyllä ovat, ja niin on käynyt kirjaimellisesti tutkijoiden silmien edessä (linkki varsinaiseen rutkimuspaperiin on jutun alussa):
https://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/monisoluiseksi-ihan-tuosta-vain/
"Tekoäly Grok joutui myöntämään, että luominen on loogisin ja matematiikalla perusteltavin vastaus kysymykseen, miten kaikki on olemassa."
Äläpä vääristele. Se on loogisin vastaus vain jos etukäteen tekee oikeasti rajoitukset siihen, mitä kaikkea saa ottaa huomioon vastauksessa. Kyseessä on siis pelkkä ajatusleikki, ei todellisuutta kuvaava vastaus
.
"Kuunnelkaa Youtube-kanavaa 'Answers in Genesis'."
Miksi? Sen jutut ovat niin täydellistä roskaa, ettet koskaan kykene puolustamaan niitä, vaan pakenet niiden saamaa kritiikkiä. Et koskaan suostu keskustelemaan tuon kanavan väitteistä, vaan ainoastaan saarnaat ja mainostat.santtunen2 kirjoitti:
Occamin partaveitsi voi aiheuttaa, että totuus unohdetaan, ei se joka asiaan aina päde.
Höpsistä. Oletus, jota ei tarvitse minkään selittämiseen, ei ole totuus. Se on harhaista kuvitelmaa.
- Anonyymi
Mikä niistä sadoista ellei tuhansista luomissaduista halausit liittää evoluutio tutkimiseen? Ja mitä hyötyä siitä olisi?
Ja miten voidaan kieltää olematon, kuten jumalat?Minä kannatan Raamatun kertomusta. Muissakin on Jumala, Ukko jne.
Jumalasta ei ole todistettu, että kuuluu olemattomien joukkoon.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Minä kannatan Raamatun kertomusta. Muissakin on Jumala, Ukko jne.
Jumalasta ei ole todistettu, että kuuluu olemattomien joukkoon."Jumalasta ei ole todistettu, että kuuluu olemattomien joukkoon."
Niin ei ole kaikista niistä miljoonista jumalista. joten miksi suljet nämä pois?
Ja jumalasi on yhtä todellinen kuin nämä muut jumalat.
- Anonyymi
Etkö vieläkään ole selvittänyt sitä mitä evoluutio on? Voin antaa vinkin; se ei liity elämän syntyyn mitenkään.
Evoluution on elämän synty aineen kehityksen johdosta ja sitten kaikkien lajien kehitys ensimmäisistä soluista. Luominen on, että tähän on puututtu eri vaiheissa ja Jumala on ollut jo ennen maapallon syntyä, siis elämä ja tietoiset olennot, ja ne ovat vaikuttaneet maapallon ja se elämän ja ihmisen kehitykseen.
Molempia on voinut olla.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Evoluution on elämän synty aineen kehityksen johdosta ja sitten kaikkien lajien kehitys ensimmäisistä soluista. Luominen on, että tähän on puututtu eri vaiheissa ja Jumala on ollut jo ennen maapallon syntyä, siis elämä ja tietoiset olennot, ja ne ovat vaikuttaneet maapallon ja se elämän ja ihmisen kehitykseen.
Molempia on voinut olla.Eli et tiedä edes mitä evoluutio on. Miksi taas puhut aiheesta mistä sinulla ei ole mitään hajuakaan?
- Anonyymi
Tulit sitten puolustelemaan nuoren maan kreationisteja?
Mutta filosofia palstalla jo kerroitkin, että olet yksi niistä nykyään. Uskot luomiseen Raamatun mukaan 6000 vuotta sitten.
Jännä miten vuosi vuodelta vaivut vain pahemmin fantasioihin. Toivottavasti minulle ei käy noin.
Filosofia ja teologia ovat humpuukia lähes kokonaan. Niillä ei ole mitään annettavaa luonnontieteille.
Tuossa tulikin jo esille Occamin partaveitsi, joka ottaa pois sinun osuutesi ihan filosofiassa. Mutta ethän sinä tunne filosofiaa.
Siinä olet oikeassa ettei tiede ole ateistista. Se ei saa olla myöskään dogmaattista, mitä sinä yrität puskea.
Ja tiede ei ole huuto äänestys, kuten sinä luulet. Se että sinua ei oteta tosissaan johtuu vain siitä, että juttusi ei ole todellisuudessa enää kiinni.Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten. Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä. Jumala oli jo kun maapallo syntyi. Samoin koko universumi galakseineen.
Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten. Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä. Jumala oli jo kun maapallo syntyi. Samoin koko universumi galakseineen.
Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys."kehittynyt ja luotu"
Ei ole. Luomisesta tai luojasta ei ole mitään jälkeäkään. Satuja molemmat. - Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten. Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä. Jumala oli jo kun maapallo syntyi. Samoin koko universumi galakseineen.
Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys."Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten."
Avaisitko mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ehkä se herättelisi sinua tajuamaan sen järjettömyyden.
"Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä."
Mitä luomista on tuossa välissä ollut ja koska?
"Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys."
Avaa nämä edelliset väittämäsi niin on helpompi arviota sinun tilannetta.
Toivottavasti se herättelisi sinua itseäsi siihen, kuinka paha tilanteesi on kun sinun pitää ihan oikeasti kertoa siitä.
Tosiaan silloin vuonna nakki ja kivi kun näin sinut ensimmäisiä kertoja ateismi palstalla, niin juttusi ei ollut näin kaukana todellisuudesta kuin nykyään. - Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten. Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä. Jumala oli jo kun maapallo syntyi. Samoin koko universumi galakseineen.
Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys.Unohdit vastata tänne tuosta väitteestäsi maapallon luomisesta ja järjestyksestä 6000 vuotta sitten. Haluan kuulla tämän, koska se vaikuttaa fundamentalistiselta ja näkyy varmasti heti kun avataan.
Todista, että olen väärässä. - Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Maapammon nykyinen järjestys on kehittynyt ja luotu ja alkanut 6000 v sitten. Sitä ennen maapallo on ollut 4,8 miljardia vuotta, jne. kuten tiede sanoo, ja silloinkin luomista aina välillä. Jumala oli jo kun maapallo syntyi. Samoin koko universumi galakseineen.
Fundamentalistit ovat ihan erilaisia kuin tämä minun käsitys.Et ole edelleenkään vastannut tähän, vaikka uhmaisit ja tiedostot asian toisella palstalla.
Eli olin oikeassa. Tiedät itse olevasi fundamentalisti ja tiedät juttusi olevan täysin uskonnollista humpuukia, joka ei kestä päivänvaloa.
Tässä on todiste. Ei kai muuta tarvitse. On meinaan ollut aikaa jo ihan hyvin vastata.
- Anonyymi
Näyttää silt että kaikki periaatteet oli valmiina kun maailman ikuisuudesta luotiin.
Mitä tuli; sitä tiede tutkii.
On erotettava mielipide ja tosiasiat toisistaan.
Diili, siinä ei ole moraalia eikä etiikkaan, kolmannen korvapuusti.
Kaikki on kaupallistettu, kuten BDSM: perversiot.Maailma on luotu ja kehittynyt. Molemmat.
Universumi on ikuinen, ja Jumala on ikuinen. Ei luotuja, ikuisia.
Siinä yksi filosofia.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Maailma on luotu ja kehittynyt. Molemmat.
Universumi on ikuinen, ja Jumala on ikuinen. Ei luotuja, ikuisia.
Siinä yksi filosofia."Universumi on ikuinen, ja Jumala on ikuinen. Ei luotuja, ikuisia.
Siinä yksi filosofia."
Vale tuo, ei mitään muuta.
- Anonyymi
Eli hyväksyt evoluutioteorian vain jos siihen liittää uskonnollisen ideologian. Surullista kuulla tuollaista vanhalta ihmiseltä.
Lisäksi taidat sekoittaa filosofisen naturalismin metodologiseen naturalismiin, ne eivät ole sama asia.Evoluutioteoria on ihan hyvä tieteellinen teoria. Luominen siihen pitää liitää, että se vastaisi todellisia tapahtumia maapallolla. Luomisella on täällä osansa. Ei sitä mikään "tiede" kiellä, vaan ateismi ja naturalismi. Metodologinen naturalismi on naturalistista filosofiaa, ei sitä mikään metodologinen näkökulma pelasta.
Totuus on totuus, ja teorioiden tehtävä on lähestyä sitä paremmin ja paremmin. Jos luomista on, niin sitten on. On olemassa filosofisia ja teologisia näkemyksiä että sitä on, ja ne ovat varteenotettavia ja kehittämisen arvoisia, vaikkei luomista ja evoluutiota vielä kovin hyvin osata yhdistää. Niitä saa kannattaa tieteessä. Vain naturalismi ja ateismi yrittävät kieltää sen. Se on manipulaatiota ja tieteen vapauden vastaista. Lapsi voi mennä pesuveden mukana, totuus asiassa.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Evoluutioteoria on ihan hyvä tieteellinen teoria. Luominen siihen pitää liitää, että se vastaisi todellisia tapahtumia maapallolla. Luomisella on täällä osansa. Ei sitä mikään "tiede" kiellä, vaan ateismi ja naturalismi. Metodologinen naturalismi on naturalistista filosofiaa, ei sitä mikään metodologinen näkökulma pelasta.
Totuus on totuus, ja teorioiden tehtävä on lähestyä sitä paremmin ja paremmin. Jos luomista on, niin sitten on. On olemassa filosofisia ja teologisia näkemyksiä että sitä on, ja ne ovat varteenotettavia ja kehittämisen arvoisia, vaikkei luomista ja evoluutiota vielä kovin hyvin osata yhdistää. Niitä saa kannattaa tieteessä. Vain naturalismi ja ateismi yrittävät kieltää sen. Se on manipulaatiota ja tieteen vapauden vastaista. Lapsi voi mennä pesuveden mukana, totuus asiassa."Luomisella on täällä osansa. "
Luomisella tai luomisella ei ole mitään osaa koska kumpikin on satuja. Mihin luomista tai luojaa tarvitaan? Eihän ne selitä yhtään mitään.
"Vain naturalismi ja ateismi yrittävät kieltää sen. "
Mitään ei edelleenkään kielleteä, koska olematonta on vaikea kieltää.
Miksi taas puhut asioista mistä sinulla ei ole mitään hajuakaan? Anonyymi kirjoitti:
"Luomisella on täällä osansa. "
Luomisella tai luomisella ei ole mitään osaa koska kumpikin on satuja. Mihin luomista tai luojaa tarvitaan? Eihän ne selitä yhtään mitään.
"Vain naturalismi ja ateismi yrittävät kieltää sen. "
Mitään ei edelleenkään kielleteä, koska olematonta on vaikea kieltää.
Miksi taas puhut asioista mistä sinulla ei ole mitään hajuakaan?Jumalan olemassaolo on ikuinen kysymys. Jos on olemassa, luomistakin on. Kyllä tämä pitäisi jokaisen ymmärtää!
Manipulaatioyrityksesi ei onnistu. Ikävä kyllä se on kyllä tieteessä onnistunut, muttei kaikkien kohdalla.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Jumalan olemassaolo on ikuinen kysymys. Jos on olemassa, luomistakin on. Kyllä tämä pitäisi jokaisen ymmärtää!
Manipulaatioyrityksesi ei onnistu. Ikävä kyllä se on kyllä tieteessä onnistunut, muttei kaikkien kohdalla."Jos on olemassa, luomistakin on. "
Ja millä ihmeen perusteella oletat näin? Mutta hienoa että sinäkin myönnät että ei ole mitän todisteita näistä satuolennoista. Se on vain uskoa, ja usko ei ole tietoa.
"Manipulaatioyrityksesi ei onnistu. "
Ei tuo ollut mitään tuollaista, vaan totuus.
- Anonyymi
Jumala ja maailma pitää katsoa ikuisuudesta käsin, Jeesus tuli taivaasta toisesta luomakunnasta korjaan sen mikä meni pieleen.
Tämä on tosiasia olkoon sitten uskovain tai ateisti.
Totuus ei mielipiteillä muutu, aurinko paistaa tahdot tai et, olet sitten mitä mieltä hyvänsä.
Media luo todellisuutta mutta se muuttaa menneisyyttä mielipiteillä: tapahtunutta; se on propagandaa. Tapahtunutta ei voi muuttaa.- Anonyymi
"Tämä on tosiasia olkoon sitten uskovain tai ateisti."
Ei ole mitään muuta kuin satua. Niin, Taivas on olemassa, ja henkimaailma. Vain ateismi ja naturalismi kieltävät tämän, ei tiede!
Ei ole satua, vaan mahdollista.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Niin, Taivas on olemassa, ja henkimaailma. Vain ateismi ja naturalismi kieltävät tämän, ei tiede!
Ei ole satua, vaan mahdollista." Taivas on olemassa, ja henkimaailma. "
Ei ole, vaan satua.
" Vain ateismi ja naturalismi kieltävät tämän, ei tiede!"
Ei olemattomia asioita voi kieltää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Taivas on olemassa, ja henkimaailma. "
Ei ole, vaan satua.
" Vain ateismi ja naturalismi kieltävät tämän, ei tiede!"
Ei olemattomia asioita voi kieltää.Mistä nuo ajatukset tulee? Olemattomasta, vai asuuko ne aivoissasi?
- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Niin, Taivas on olemassa, ja henkimaailma. Vain ateismi ja naturalismi kieltävät tämän, ei tiede!
Ei ole satua, vaan mahdollista.Taivas ja henkimaailma ovat olemassa vain konsepteina pään sisällä.
- Anonyymi
<< Ei ole mitään muuta kuin satua.<<<
Mutta satu muuttaa ihmisen sisältä ja moraaliseksi hyvää tavoittelevaksi Jeesuksen rehelliseksi lampaaksi taivaan valtakuntaan.
Pois tästä: ihminen on ihmiselle susi! - Anonyymi
Uskontoa ja tiedettä ei pidä sekoittaa keskenään, se johtaisi Neuvostoliittomaiseen totuuskomissioon, jossa päätetään miten tiedettä saa tehdä ja mitä saa, julkaista, jotta uskovaisten tunteita ei loukattaisi.
- Anonyymi
"Tätä eivät biologit vielä osaa."
Ja joku arrogantti diletanttiko kuvittelee tietävänsä paremmin?
Jos omahyväisyyttä ei lasketa, niin millä perusteella kuvittelet?Minä olen filosofinen kirjailija, intellektuelli, sivistynyt ja oppinut, perehtynyt näihin asioihin. Mollaaminen ei auta yhtään, lisäksi se on argumenttivirhe.
- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Minä olen filosofinen kirjailija, intellektuelli, sivistynyt ja oppinut, perehtynyt näihin asioihin. Mollaaminen ei auta yhtään, lisäksi se on argumenttivirhe.
Hulvatonta :D
Jos uskonnolla päänsä polttanutta harhaista dilentanttia sanoo sellaiseksi, se ei todellakaan ole argumentti. Se on vain sivullisten huomio.
Intellektuellia sinusta ei saa tekemälläkään, oppinut et ole ainakaan asioista joista täällä jankutat, ja sivistystä ei löydy sitä pintaraapaisua enempää. Mihin lienet sitten perehtynyt, se on jäänyt kaikille epäselväksi. Tieteestä ja sen tekemisestä et ymmärrä edes alkeita.
Kaltaisiasi harhaisia inttäjiä löytyy 13 tusinaan. Tälläkin palstalla eräs toinen kreationistisen tieteen kärkinimi Göögle-ChatGPT-Töhtöri on kaatanut ainakin evoluutioteorian, geologian, ison osan fysiikasta ja kvanttimekaniikan. Nämä monesti useaan kertaan päivässä. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, joka on käännetty jopa englanniksi. Eli sinulla riittää melko paljon kirittävää että otat palstan kylähullun kiinni. Ehkäpä sinun vain kannattaisi pysyä siellä filosofiapalstalla "suunnattoman suurien" ajatustesi parissa. Anonyymi kirjoitti:
Hulvatonta :D
Jos uskonnolla päänsä polttanutta harhaista dilentanttia sanoo sellaiseksi, se ei todellakaan ole argumentti. Se on vain sivullisten huomio.
Intellektuellia sinusta ei saa tekemälläkään, oppinut et ole ainakaan asioista joista täällä jankutat, ja sivistystä ei löydy sitä pintaraapaisua enempää. Mihin lienet sitten perehtynyt, se on jäänyt kaikille epäselväksi. Tieteestä ja sen tekemisestä et ymmärrä edes alkeita.
Kaltaisiasi harhaisia inttäjiä löytyy 13 tusinaan. Tälläkin palstalla eräs toinen kreationistisen tieteen kärkinimi Göögle-ChatGPT-Töhtöri on kaatanut ainakin evoluutioteorian, geologian, ison osan fysiikasta ja kvanttimekaniikan. Nämä monesti useaan kertaan päivässä. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, joka on käännetty jopa englanniksi. Eli sinulla riittää melko paljon kirittävää että otat palstan kylähullun kiinni. Ehkäpä sinun vain kannattaisi pysyä siellä filosofiapalstalla "suunnattoman suurien" ajatustesi parissa.Kaikki me ollaan intellektuelleja jotka täällä keskustelevat. Suvaitsevaisuus puuttuu sinulta tarvittavista luonneominaisuuksista, että voisi edistyä.
- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Minä olen filosofinen kirjailija, intellektuelli, sivistynyt ja oppinut, perehtynyt näihin asioihin. Mollaaminen ei auta yhtään, lisäksi se on argumenttivirhe.
Mitä arvon intellektuelli tekee suomi24 kaltaisella roskapalstalla, ja vieläpä roskakorin pohjalla eli kreationismi osiossa?
Joku Tiede-lehden keskustelufoorumi voisi olla sopivampi paikka.
Vai onko taka-ajatuksena että täällä on vähemmän ihmisiä jotka voivat haastaa näkemyksesi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä arvon intellektuelli tekee suomi24 kaltaisella roskapalstalla, ja vieläpä roskakorin pohjalla eli kreationismi osiossa?
Joku Tiede-lehden keskustelufoorumi voisi olla sopivampi paikka.
Vai onko taka-ajatuksena että täällä on vähemmän ihmisiä jotka voivat haastaa näkemyksesi?No tuohan tuolla hörhöllä on tarkoituksena; kun kesksutelee samanmielisten hörhöjen kanssa, niin saa sen tunteet että olisi oikeassa. Vaikka ei selvästi ole. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1267578Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937224Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit287149Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t656296Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t66190Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1095661Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465448Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa675287Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475180Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset304943