Joo.
Kyllä minä käsitän vähemmälläkin, että te olette pelkkää paskaa.
Olen käsittänyt jo viimeiset kymmenen vuotta. Ja teillä ei tunnu olevan parempaa tekemista kuin änkeä minun likeeni todistaaksenne minulle (joka tiedän) ettö te olette paskaa, pelkkää paskaa, ettekä osaa mitään muuta kuin haista pahalle ja levittää tauteja.
Pitäkää saastaiset partavetenne ja purukuminne minusta kaukana ja olkaa paskaa keskenänne. Sitä voitte olla. Mutta jättäkää ihmiset (minut ainakin) rauhaan.
Suunnitteilla on tällä hetkellä seuraavaa: mikäli on tuonpuoleista "elon" jälkeen, Janne pistää keskitysleirit pystyyn. Vain teitä varten. Tarkoitus ei niinkään ole hankkiutua teistä eroon, vaikka tämä onkin osa suunnitelmaa; pikemminkin päämääränä on tuotta maksimaalinen määrä fyysistä kipua, jotta teidänkin rappeutuneet ja saastuneet aivonne ja sielunne jo saattaisivat tajuta, ettei minua VITTU VIEKÖÖN KIINNOSTA TEIDÄN SONTANNE! OLKAA PASKAA KESKENÄNNE.
Ja muistakaa: aiomme tulla peräänne. Emme peräaukkoonne. Vaan peräänne. Epäkiitos siitä että olette onnistuneet pilaamaan sen vähänkin hyvän, joka Suomessa joskus oli. Ja haistakaa paskanen vittu.
Kyllä minä käsitän vähemmälläkin, että te olette pelkkää paskaa.
Olen käsittänyt jo viimeiset kymmenen vuotta. Ja teillä ei tunnu olevan parempaa tekemista kuin änkeä minun likeeni todistaaksenne minulle (joka tiedän) ettö te olette paskaa, pelkkää paskaa, ettekä osaa mitään muuta kuin haista pahalle ja levittää tauteja.
Pitäkää saastaiset partavetenne ja purukuminne minusta kaukana ja olkaa paskaa keskenänne. Sitä voitte olla. Mutta jättäkää ihmiset (minut ainakin) rauhaan.
Suunnitteilla on tällä hetkellä seuraavaa: mikäli on tuonpuoleista "elon" jälkeen, Janne pistää keskitysleirit pystyyn. Vain teitä varten. Tarkoitus ei niinkään ole hankkiutua teistä eroon, vaikka tämä onkin osa suunnitelmaa; pikemminkin päämääränä on tuotta maksimaalinen määrä fyysistä kipua, jotta teidänkin rappeutuneet ja saastuneet aivonne ja sielunne jo saattaisivat tajuta, ettei minua VITTU VIEKÖÖN KIINNOSTA TEIDÄN SONTANNE! OLKAA PASKAA KESKENÄNNE.
Ja muistakaa: aiomme tulla peräänne. Emme peräaukkoonne. Vaan peräänne. Epäkiitos siitä että olette onnistuneet pilaamaan sen vähänkin hyvän, joka Suomessa joskus oli. Ja haistakaa paskanen vittu.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Eikä niinkään teurastusta ruoaksi. Mutta pikemminkin avaruusalusten polttoaineeksi (kunhan sukkulat ovat ensin poistuneet ilmakehästä)
Jaha. Suomi24:n sensuuri täydessä touhussa. Mutta tietänette keitä olette ... epä-heterot
Voitaisiin kenties puhua rappiosta, mutta tämä olisi lievästi sanottuna kaunistelua
Mutta mitäpän väliä; jos joku kehtaakin ilmaista vähäisenkin totuuden, se sensuroidaan.
Olemme (maallisesti ajatellen ainakin) tuomittuja tuhoon. Kikkelis kokkelis.
Pahoittelen typoja; valitettavasti hermosto ei toimi luonnon tarkoittamalla tavalla, kun h0m0t änkevät olohuoneeseen väkisin. Kikkelis kokkelis.
Tiesin jo ennen kuin heräsin, että te olette kirjaimellisesti pelkkää paskaa.
Ette ole ihmisiä; ja siten eivät ihmisten asettamat lait käsittääkseni koske teitä.
Ette myöskään ole elukoita.
Pelkkää ulostetta-
Ainoa päämääränne onhaista pahalle, levittää tauteja sekä vastustaa sitä mikä on luonnonmukaista, inhimmillistä, elollista ja kaunista.
Olette elon ja kauneuden irvikuva. No, hyvä. Nyt kun tiedämme tämän (vaikka olettekin aivokuolleita), mitäpä jos jättäisitte minut rauhaan? Olette jo pilanneet elämäni ja koko Suomen siinä ohella. Eihän teillä enää ole todistettavaa. Vai mitä?
Sattumoisin, lupaukseni pitää. Kikkelis kokkelis.
Retardikin tajuaa, että sinä olet silkkaa ulostetta.
Ei ole tarvetta todistella mitään. Me tiedämme jo.
Aika hyvä monologi, vaikka itse sanonkin.
Toisaalta 98 % saattoi olla aliarvio.
Sillä toki ymmärrän, ette te ette voi koskaan ymmärtää, että minä jo ymmärrän (ja olen ymmärtänyt jo vuosikausia), että te olette pelkkää paskaa, ettekä osaa mitään muuta kuin haista pahalle, kun seuraavan kerran käyn hakemassa tupakkaa, ja te, joilla ei ole emätintä (eikä sattumoisin kiveksiäkään), ja lähestytte minua pelaten haamutaskubiljardia, osoitan teitä etusormella ja ilmaisen "hämmästystäni" jälleen kerran sanomalla: "kato, paskapussi!"
Katsokaa kuinka paljon paskaa! Minä tukehdun! Kuinka kiehtovaa!
Mitä olemme tähän asti oppineet?
1. Elämän tarkoitus on juosta håmåja karkuun, jotta aamukahvit edes teoriassa voisivat maistua kahville.
2. Suomessa ei ole hengittäminen sallittua.
3. Håmåja ei voi eikä saa koskaan päästä karkuun.
4. Suomessa on vastoin lakia olla olematta totaalinen paskaläjä.
5. Kun kivekset lakkaavat toimimasta, hienomotoriikka kärsii ja viinat loiskuvat näppäimistölle, josta seuraa kirjoitusvirheitä, Kerron teille, koska teillä on sontaa aivoiksi. Ettekä siltikään voisi moista asiaa käsittää.
Oikeastaan se ei taida olla varsinainen syy ("se" on kertominen ja "syy" käsittäminen).
Voisitte sonnan kyllästämillä silmillänne yrittää absorboida moista ajatusmallia ja välittää pirun riivaamiin hermokeskuksiinne. Vaikka se taitaakin uhmata fysiikan lakeja.
6. #5 on sikäli väärin, että "se" ei merkinnyt kertomista vaan sitä joka estää kertomisen sisällön käsittämistä.
Kato, paskapussi!
Eikö olekin mielenkiintoista! Kato! Paskapussi!
Eikä helpottanut.
En ole edes aloittanut vielä.
Oikeastaan tämä ei ollut verryttelyn harkintaakaan. Kunpa tietäisitte, mitä oikeastaan ajattelen. Valitettavasti esteenä on suomen kielen rajallisuus (ja se, että te olette pelkkää paskaa).
Esteenä on osittain myös tukehtuminen (= olette pelkkää paskaa)
Tiedättekö mitä Suomi on?
Suomi on universumin WC-istuin.
Ja te olette paskaa.
Tule, Putin, tänne ja teurasta kaikki.
Mutta muista tarjota minulle pullo vodkaa.
No joo, toista oli vielä 90-luvulla.
"Ennen oli ennen, nyt on nyt" (eräs läski kauan sitten).
Tosiasiahan on se, että jos teissä ei ole alkeellisintakaan inhimmillisyyttä (esim. siitin kuulu emättimeen) eikä vähintäkään ymmärrystä alkeellisimpienkaan asioiden luonnosta eikä vähintäkään harkitsevaisuutta kanssaolentoan kohtaan, ei teitä voi kuvailla kuin sanalla: paska.
Tavallaan "huvittavaa", että siinä missä vielä jokunen vuosi sitten partavetenne (joka jäi pahimmissa tapauksissa päiväkausiksi leijumaan sen jälkeen kun poistuitte paikalta) saattoi jotakuinkin muistuttaa hyttysmyrkkyä, jotkut cocktaileista haisevat kirjaimellisesti paskalle.
Paskaahan se on silti - aivan kuten te!
Hei, antakaas kun minä kerron teille kuinka SAATANAN KIEHTOVAA on mielestäni se, että te osaatte peräti olla pelkkää paskaa.
7. Kun pierutkin haisevat pallihielle (ja purukumille), tiedät että käsillä on ongelma.
8. Toisaalta tiedät sen myös siitä, että aivot kiehuvat, hikoilu ei pääty eikä laka kirvelemästä.
9. Oikeastaan olisit tiennyt sen kumminkin, mutta håmåt eivät anna periksi. Heidän on osoitettava sinulle vielä uudelleen, että - totta tosiaan - he ovat pelkkää paskaa! Bravo! Mikä saavutus!
Kato! PASKAPUSSI! JEEEEEEEEEEEEE!!!!!!111111111111
Nytkö?`Alkaako vähitellen valjeta? Saattaisiko olla niinkinpäin etteivät ihmiset seurustele sontasäkkien kanssa? Voisiko olla mitenkään mahdollista?
Minua ei vieläkään kiinnosta, ei ole koskaan kiinnostanut, eikä tule koskaan kiinnostamaan håmåsontanne!
Ja jos "luulette" tämän olevan jotenkin vitsikästä, te olette vallan erehtyneet.
Minä en julistanut sotaa. Olisin vain halunnut olla rauhassa. Te (håmåt) julistitte.
Ja nyt joudutte kärsimään mittaamattoman vihani ja raivoni.
Haistakaa kusinen, tautinen, paskanen vittu-
Sieltä sinäkin olet kotoisin,kuten kaikki maailmamme nisäkkäät.
Ja nyt seuraa päivän saarna. Kun näette väliviivan, tiedätte, että on teidän vuoronne.
Mitä te olette? - PELKKÄÄ PASKAA!
Mitä te olette? - PELKKÄÄ PASKAA!!
Mitä te olette? - PELKKÄÄ PASKAA!!!
Noh. saattaisitte tietää, jos ette olisi PELKKÄÄ PASKAA
Kuten sanoin, minä jo tiedän, että te olette pelkkää paskaa.
Teidän ei tarvitse tulla minulle todistamaan, että te olette paskaa.
Minä tiedän sen jo.
Eikö olekin sangen mielenkiintoista, että te olette PELKÄÄ PASKAA`?
No? Onko mielenkiintoista`?
Saako ihminen koskaan juoda aamukahvinsa tulematta raiskatuksi, vai täytyykö aina todeta: "kyllä, te olette pelkkää paskaa. Ai ku saatanan kiva juttu."