Kirjoitin jo parisuhde-palstalle saman, mutta kai se tännekin sopii eli olen kahden lapsen eronnut yh-äiti. 37-vuotias, hoikka, sopusuhtainen ja ns. hyvin säilynyt. Minulla on pitkät vaaleanruskeat hiukset ja ihan sievät kasvot. En ole kuitenkaan löytänyt uutta rakkautta eron jälkeen. En ole kyllä etsinytkään. Aika on mennyt töissä ja kotia ja lapsia hoitaessa, ystäviä tavatessa. En kerta kaikkiaan näe uusia (vapaita) miehiä. En ole myöskään halunnut edes mitään epävarmaa satunnaissuhdetta, koska lasten hyvinvointi on ollut minulle tärkeää, en halua että heidän elämässään miehet vaihtuvat tiuhaan tahtiin.
Haluaisin kuitenkin rakastaa, helliä miestä, harrastaa seksiä, matkustella ja nauttia kivoja viini-illallisia rakkaan kanssa. Puhua elämästä ja toiveista, jakaa ja kokea asioita yhdessä.
Kun luen kuitenkin näitä palstoja, tuntuu, että ihmiset ovat kovin katkeria, pettyneitä ja toisaalta esim. seksipalstalla asettavat niin kovia vaatimuksia, etten usko kykeneväni niitä edes täyttämään. Olen kuitenkin suhteellisen ujo, ihan tavallienn nainen, en mikään seksipapitar.
Onko neuvoja miehet ja naiset? Onko toivoa? Olenko tuomittu yksinäisyyteen yh-äitinä?
Haluaisin kuitenkin rakastaa, helliä miestä, harrastaa seksiä, matkustella ja nauttia kivoja viini-illallisia rakkaan kanssa. Puhua elämästä ja toiveista, jakaa ja kokea asioita yhdessä.
Kun luen kuitenkin näitä palstoja, tuntuu, että ihmiset ovat kovin katkeria, pettyneitä ja toisaalta esim. seksipalstalla asettavat niin kovia vaatimuksia, etten usko kykeneväni niitä edes täyttämään. Olen kuitenkin suhteellisen ujo, ihan tavallienn nainen, en mikään seksipapitar.
Onko neuvoja miehet ja naiset? Onko toivoa? Olenko tuomittu yksinäisyyteen yh-äitinä?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Aina joskus on ollut näillä palstoilla kysymyksiä parisuhteen ongelmatilanteista, ja ohjeina,että heitä se pihalle, sä ansaitset paremman, ota uusi. Olen toisinaan kritisoinut noita ohjeita juuri sen takia, että parisuhdemarkkinoilla realiteetit on vähän muuta. Minä hieman vanhempana ja ehkä muutaman muunkin raskauttavan tekijän omaava kahteen kertaan eronnut yh-äiti olen nähnyt omalla kohdallani saman mitä sinä kyselet nyt. Näyttää siltä, että minä olen tuomittu elämään itsekseni, vaikka olenkin luonteeltani tasapainoinen ja suht täysipäinen. Hyvää energiaa joskus jopa helliä ja palvoa omaa kultaa olisi, mutta eipä tuota ole kohdallee osunut.
On annettu näytille muutamia erittäin sopivan oloisia,mutta eivät ole olleet minulle tarkoitettuja. Varattuja pääosin, vapaat kaihtavat lapsilaumaani, ehkä myös rauhoittunutta,vastuuntuntoista,ei niin bilettävää eikä riehakasta ajatusmaailmaani. Tiedä pitäiskö ottaa vastaan seuraava ukkomies,joka kyselee tarjouksia, vaikka vielä toistaiseksi olen pitänyt kiinni siitä,etten mene kenenkään liittoihin hämmentämään väliin, ajatellut, etten voi tehdä kellekään mieheensä ja elämäänsä luottavalle naiselle niin. Ehkä pitäisi luopua tästä konservatiivisesta asenteesta, koska näyttää ettei ukkomiehien lisäksi ole tarjolla muuta kuin omat sormet. Tosin etukäteen jo tietää, ettei suhteesta varattuun saa muuta kuin murhetta itselleen ja kenties muille, mutta jos olisi vähemmän ajattelevainen, ja nauttisi siitä mitä saa, eikä miettisi liian pitkälle, tai edes siihen saakka kun nousee jonkun toisen naisen puolison syleilystä. Silloin tietäisi kelpaavan edes jollekin,tietäisi ettei ole mikään nunnaluostariin tuomittu hylkytavara, vaan joku edes hetken välittäisi ja näkisi minut naisena, jota olen huolimatta siitä, miten elämä minut on tähän pisteeseen tuonut.
En ymmärrä miten yht on joutuneet paarialuokkaan, ikäänkuin avioero(t)olisi pelkästeen omaa syytä, kuin leima kelvottomasta ihmisestä, vaikka hyvin monelle, tai ainakin itselleni, tämä viimeinen avioliitto oli paitsi se, jonka uskoi täysin ja vakain aikein lopulliseksi, mutta jossa kävikin toisin mitä uskalsi edes pahimmissa painajaissa kuvitella, niin myös se,jonka jälkeen on oppinut jotain niistä virheistä joita edesmenneessä parisuhteessa tapahtui. Merkillistä, ettei kellekään aikuiselle suurinpiirtein samanikäiselle miehelle kelpaa tälllainen nainen, vaan he hakevat kumppaninsa omien tyttärien ikäisistä nuorista naisista. Omituista ettei miehille kelpaa nainen, joka järjenkäyttönsä ja elämän asenteensa puolesta olisi sitä mitä mies tarvitsee rakentaakseen parisuhteen, joka toimisi vielä kiikustuolissa ja rollaattorilla. Mutta kun ei.
miksi loppui ihmissuhde lastesi isän kanssa eli exäsi kuten täällä sanotaan?
Oliko se niin loppuunkulunut ja kyllästynyt ettei romantiikka kelvannut vai muuten väkivaltainen?
Minä erosin justiinsa kun kuulin exäni seonneen yksinhuoltaja naiseen ja en kyllä ymmärrä miksi todisteli minulle ettei ole mitään aikomuksia sen naisen kanssa ja halusi jatkaa. Minä en, ja nyt seurustelen onnellisesti vapaan miehen kanssa.
Kumma ettei vapaita löydy ja kunnioitan asennettasi, vapaa mies on vapaa ja toisen oma joutaa kaatopaikalle tai kierrätykseen.
Onnea ja menestystä.
olla aiheuttamassa, vaikka voihan olla, että sekoamalla johonkin toiseen exäsi avasi sinulle tien parempaan elämään. Minä en vaan halua olla kellekään silta yli synkän virran.
Nuorempi vapaa ja lapseton nainen vei minulta miehen. Mieheni oli johtavassa asemassa, aina ylitöissä, ollut aina sellainen. Hän ei jaksanut ollenkaan elämää lasten synnyttyä, aina oli sekaista, aina oli meluista, aina piti auttaa. Olisi halunnut vain lapset muttei sitä vaivaa, mitä niistä oli, nyt elää mukavaa elämää lapsettomassa suhteessa, paljon matkustelua etc.
Jos haluaa elää lapsellista elämää, siehen on vaikea sovittaa lapsellista elämää.
Minä - lapsellinen eläjä - elän lapsellista elämää lasteni kanssa ja kyllä minua sitten lapselliseksi sanotaankin.
Eikä syyttä, sillä onhan se nyt ihan lapsellista, että aikuinen mies käyttää kesälomansa siihen, että kiikkuu uimarenkaan päällä kilpaa lasten(sa) kanssa.
Voisi myös kysyä, mikä on lapsellisempaa kuin hiekkalaatikkoleikit työpaikalla tai ihmissuhteilla? Ei nyt tule mieleen!
Viimeinen lomapäivä ja tämän aion käyttää aivan erityisen lapsellisesti. Ainakin kohta, kun nuoriso virkoaa yöpuulta :)
Minä olen vuosi sitten eronnut yh-äiti, joka ei myöskään ole uutta löytänyt eikä etsinytkään. Joskus tulee asia mieleen ja käyn täällä "kuuntelemassa" muita samassa asemassa olevia. Olen kuitenkin niin iloinen lapsistani ja elän täyttä elämää ilman parisuhdettakin.
Työni on vaativaa, olen yliopistolla töissä, tohtoroitunutkin, siksi elämä lasten kanssa tuntuu olevan juuri sitä, mitä kaipaan vastapainoksi.
Työ on elämän suola ja lapset sen sokeri.
Liika-annos kumpaa tahansa saa aikaan pahoinvointia. Senhän saat lukea näiltä palstoilta koska tahansa.
Nauttikaamme herkullisesta elämästä :)
Itse painiskelen samanlaisten ongelmien kanssa. Se on varmastikin normaalia, kun lapset on tärkeimpiä ja pelaa lasten ehdoilla.
Olen 44-vuotias mies, tumma, nuorekas,ulkonäkö ok, normaalivartaloinen eli kaikki suurinpiirtein kohdallaan. Kaikki sanoo, että kyllä sinä uuden löydät nopeasti. Kyse ei ole siitä, vaan tuntuu ettei pysty esittelemään lapsille uutta ystävyyttä. Juuri kuin kirjoitit, että jos suhteita alkaa olla enemmäkin, kun ei tiedä onnistuuko ne.
Itselläni on kolme lasta ja ovat vuoroviikoin luonani, mutta käyvät kuitenkin päivittäin ja ovat aamusta iltaan. Joten sellaista aikaa, että vois rakentaa suhdetta ei ole, niin kuin sinullakin. Mutta tsemppiä, kyllä meidänkin aika tulee!
Hienoa kuulla, että on myös yh-isiä, jotka ottavat vastuuta lapsistaan siinä määrin kuin sinä. Kuulostat mukavalta. Miksiköhän sinä päädyit eroon? Vaan taitaa olla niin, ettei näihin kysymyksiin ole koskaan yksiselitteisiä vastauksia, syyt ovat aina molemmissa puolisoissa, olosuhteissa, elämänvaiheessa jne. Joskus omat kriisit voivat ajaa parisuhteen karille. Meidänkin tapauksessa mieheni oli selvästi vaikeassa keski-iän kriisissä, jossa oli ahdistunut siitä, että onko enää muuta elämää kuin ikuinen lapsiperheen kaaos, halusi olla yhä se komea nuori mies, jota kaikki naiset aikoinaan halusivat :-D - ja onhan hän sellainen yhä, ei tosin enää nuori.
En itse haikaile ex-mieheni perään, ymmärrän, että ero oli hyvä ja varmasti jotain vielä parempaa on odotettavissa, jos jaksaa olla kärsivällinen. Olen samaa mieltä monien tässä kirjoittaneiden kanssa, ettei katkeruus tai mennessä rypeminen ole hyvää. Entistä elämää en ottaisi takaisin, olin siinä aika yksin, varsinainen kodinkone, jolla ei ollut enää omaa elämää. Nyt kelpaisi tasaveroinen elämä lasten kanssa ja hyvän tasapainoisen, perhe-elämästä tykkäävän miehen rinnalla.
Toivotan meille yh-ihmisille onnea ja lapset ovat onneksi niin ihania.
Oli hienoa lukea, että sinulla on elämänarvot kohdallaan.Kuulostat myös mukavalta.Olet oikeassa, ei nämä asiat ole yksiselitteisiä ja vikoja löytyy kaikista. Mutta sinun tarinasi on myös minun tarinani. En tiedä käykö naisille usein näin? Väsyy kaikkeen,viihde-elämä ja vapaus alkaa maistua hyvemmälle kuin perhe-elämä. Olen samaa mieltä kanssasi, ettei vanhoja haikailla ja paluuta vanhaan ei ole, nyt kun taas elellään suht tasapainoisesti ja etenkin lapset. Kyllähän nämä asiat tietenkin myös arpensa jättää. Ikävöivätkö lapsesi? Mutta jos lapsilla on asiat hyvin,niin mennään pää pystyssä eteenpäin kohti parempaa. Ja tsemppiä edelleenkin!
Äläpäs synkisty suotta.Meille tuli ero viime syksynä exän tahdosta.Muutin lasteni kanssa omaan asuntoon ja aika kului talven yli opetellessa uutta elämäntyyliä ( entistä olikin kestänyt yli 20v).
Mutta pistinpäs profiilin tänne ja sieltä löytyi mukava viisikymmpinen,jonka kanssa niitä viini-illallisia ja kyljessä kyhjäämisiä on nyt harrastettu.Ja elämä maistuu mukavalta.
Itse totesin,että jos haluaa nauttia elämästä mukavan ihmisen seurassa,pitää jättää nuorempana niin tärkeät ulkonäkö- ja ikäkriteerit sivuun.Ei ole merkitystä pituudella,painolla eikä iällä,jos mies on mukava,kiltti,eikä hermostu helpolla (meillä naisilla kun on kuitenkin joitain päiviä,jolloin tarvitaan pitkäpinnaista kaveria).
Eli todennäköisesti sinulla on edessäsi mukavia hetkiä jonkun aikuisen miehen kanssa,jolla ovat elämänarvot jo kohdallaan.Sellaisiakin miehiä löytyy,kunhan ei ole liian kranttu.Älä hättäille,sinuakin odottaa jossain joku,joka ei vielä tiedä,että sinä olet olemassa häntä varten.
Toit esiin asian pointin: liki 40v tai hieman yli oleva nainen, yh, VOI löytää kumppanin jos suostuu olemaan vähemmän kranttu, jota adjektiivia itse käytit! On otettava reippaasti itseä vanhempi äijä...
Itse en näe sellaisessa järkeä omalle kohdalleni sillä en tuijottele pelkästään nykyhetkeen, jolloin se "uus onni" on vielä kondiksessa vaan ajattelen tilannetta esim. siinä väiheessa kun itse olen n.60v ja se mieshän onkin jo siinä vaiheessa 70v! Aika vanha... Se vanheneminen kun on siitä inhaa että se kiihtyy mitä lähemmäks 60 ikävuotta lähestytään.
Mutta, on toki naisia, -40 joille vanhempi hemmo on ihan ok. Kaikille se ei käy ja siksipä saammekin odotella oman ikäistemme miesten järkiintymistä kun ovat selvinneet omasta keski-iän kriisistään ja lopulta huomanneet olevansa sittenkin liian vanhoja niille parikymppisille tytöille...
voi löytää...
Tosin epäilen. olen ollut yh 2 vuotta.
Eikä ole tullut vielä vastaan ketään miestä:(
Mutta kaikelle on aikansa:)
Olen etsinyt,ollut etsimättä.Ollut tyytyväinen yksin,tullut tyytymättömäksi yksin oloon.Toivonut,odottanut.Mitään ei tapahdu,yksin saa olla.Baarista tai tanssilattialta en ole löytänyt sopivaa tasaveraista suhdetta.Mutta elän silti toivossa.En vain tiedä minkälainen asenne minulla pitäisi olla,tai missä minun pitäisi liikkua että sopiva löytyisi.T: nainen48v.
Kyllä yh-äiti voi löytää uuden onnen.Rakkaus astuu elämään silloin kun sitä vähiten odottaa ainakin minulle on näin kerrottu.Ehkäpä miehillä ja naisilla on nykyään kovat vaatimukset elämänkumppanin suhteen.
Tuo on totta että välillä tuntuu että ihmisillä on aivan epärealistiset odotukset suhteista.
Kun seuraa esim. netin treffipalstoja ja lukee ihmisten ns. vaatimuksia kumppanille niin tuntuu välillä että se ulkonäkö ja paino ja pituus on melkeenpä ainoat kriteerit sille uudelle suhteelle!Harvoin näkee naista joka on 180cm pitkä ja painaa 35kg :) Ehkä vähän karrikoitua mutta kuitenkin.
Naisten tulisi olla vähemmän kranttuja jotta se uusi rakkaus löytyisi ja miehet esittävät tällaisia vaatimuksia.Eipä oikein taida nämä kaksi maailmaa kohdata,surullista sinällään.
Itse vuosi sitten eronneena ja kolmen lapsen,jotka tosin asuvat isällään joka toinen viikko,kanssa elämää eteenpäin menevänä olen sitä mieltä että kaippa se rakkaus vastaan tulee jos on tullakseen.Monta esimerkkiä nähnyt kun eronneet epätoivoisesti etsivät sitä uutta suhdetta ja sitten otetaan ensimmäinen vastaantulija,sopii sitten yhteen tai ei,vain sen takia että olisi se joku siinä.
Ehkä sitten olen sen verran erakko tai itseriittoinen että sellaiseen epätoivoiseen etsintään ei ole tarvetta.Toisekseen se rakkaus ei taida elämään tulla sillä väkisin etsimällä.
Ja jos ei hyvää löydä niin ei sitä huonoakaan kannata ottaa.
Ihmissuhteet on kummallinen kuvio joidenka viidakossa itsekunkin on vaan koitettava selvitä.Varmin tapa omasta mielestä saada hyvä elämä,yksin tai kaksin,on mennä eteenpäin positiivisella asenteella ja huumorilla.Jättää menneet menneiksi ja katsoa eteenpäin avoimin mielin!
...siksi, että se on saanut liikaa syötävää...
Miksi ihmiset eivät löydä hyvää ihmissuhdetta... siksi, että joka tuutista vyöryy hehkutusta suhteen tärkeydestä ja kyllä niitä suhteita sitten kierrätetään ja käytetään...
Ja kuinkas sitten kävikään...
runsauden pula hautaa alleen ajan tutustua itseen ja toiseen - määrä pullistuu yli sulatuskyvyn ja laatu jää maahan haudatun happanevan luun tasolle. Yäk!
Ööö
Ihan eri mieltä. AInakin minun makuuni olevat miehet netin treffipalstoilla ovat heittäneet naisen pituus/paino ihanteeksi 50-90kg ja 120-200cm :). Riippuu varmaan millä kriteereillä hakee :D...
fiksulle yh-äidillekin ottaja. Viestistäsi päätellen olet fiksu ja huomioonottava nainen.
Ainoa ongelma lienee, mistä sopivan miehen voi löytää. Netin välityksellä? Oletko työelämässä, ehkä sitä kautta?
Tsemppiä, äläkä luovu toivosta! Aivan sama mitä tuolla seksipalstalla kirjoitettaisiinkin, suurin osa fiksuista miehistä etsii varmasti kuitenkin aivan "tavallista" sympaattista naista.
Samaa mietin minäkin. Olen kohta 28-vuotias, yhden kaksivuotiaan yh. Ulkonäkö on kuulemma todella kohdallaan. Itse en niin sen varaan luota. Luonnetta olen muilta kuullut kuvailtavan herttaiseksi, lämpöiseksi, fiksuksi ja vaikka mitä kivaa. Kaksi vuotta olen nyt ollut "sinkkuäitinä". Olenhan vielä nuori, kuulee kaikkien sanovan. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Ikäiseni miehet ovat aika kakaroita suurimmaksi osaksi. Itse melkeinpä haluaisinkin tavata miehen, jolla olisi vaikkapa kaksi tyttöä :) Unelmakuvassa meidän uusperhe-elämämme onnistuisi hienosti, vaikka totuus taitaa olla tarua ihmeellisempi näissäkin suhteissa. Itsellä on aika erikoinen ero takana. Tai sen syy. Tulevan mahdollisen miehen pitäisi olla älykäs, erittäin sopeutuvainen ja ymmärtäväinen.
Itsekin kaipaan juuri kuvailemiasi asioita. En usko löytäväni miestä baareista. Sieltä kaikki etsivät vain pikaseuraa. Itse en ole koskaan harrastanut yhdenillan juttuja, enkä näe siinä olevan mitään järkeä vieläkään. Kaverini ujuttivat minut deiteille kaverinsa kanssa ja minä onneton menin ihastumaan. Hänkin kyllä myönsi ihastuneensa. Mutta siitä ei tullut mitään. Tässä iässä on kamalaa, kun joutuu kilpailemaan samanikäisten sinkkunaisten kanssa, jotka luovat uraa. Minä olen vielä vuoden kotona hoitamassa tytärtäni ja opiskelen siinä sivussa. Se nyt vaan on täysin oma ja vakaasti harkittu valintani, että haluan antaa edes jotain turvallisempaa lapselleni, kun joutuu alusta asti olemaan vain yhden vanhemman varassa. Toisaalta nautin elämästäni näin. Itsenäisyydestä ja vapaudesta. Silti ihminen on luotu parisuhteeseen, joten kai sitä puuttuvaa kaipaa...
Suhtaudun parisuhteeseen äärimmäisen vakavasti. Ehkä liiankin... Luen "huvikseni" parisuhdeoppaita ja kaikenmaailman elämänparannuskirjoja. Lieneekö orastava 30-kriisi tuloillaan. Selvästi vielä haen sitä tyyppiä, minkälaisen ihmisen kanssa haluaisin elämääni jakaa. Deittailu tuntuu niin turhalta. Olen kuitenkin mennyt ennakkoluulottomasti treffeille uusien ihmisten kanssa. Samalla siinä selkiytyy kuva siitä "unelmamiehestä".
Kranttuna oleminen on ristiriitaista. Toisaalta ei pitäisi olla, jotta mahdollisuudet löytää kumppani, olisivat suuremmat. Toisaalta en halua viettää elämääni sellaisen ihmisen kanssa, jota en todella voi kunnioittaa. Siinä mahdollisuudet karisevat. En etsi itse mitään kuuta taivaalta kuitenkaan. Kiltti, mukava, huumorintajuinen, leppoisa, älykäs mies varustettuna kivalla ulkonäöllä ja pituudella on vain jossain tuolla.
Mutta kai se onni vielä meitäkin potkii. Se vaan todella iskee, kun vähiten sitä odottaa. Ystäväni meni vuosi sitten naimisiin miehen kanssa, joka bongasi hänet hiekkalaatikolta. Toinen ystäväni saa toisen yhteisen lapsen miehen kanssa, jonka tapasi työpaikalla, jossa henkilökunnan väliset suhteet ovat kiellettyjä. Naimisiin he menivät kolme vuotta sitten. Molemmilla oli yksi lapsi ennestään. Kummankin miehet ovat "ihania". Siis siten, että ovat ottaneet puolisonsa lapsen kuin omakseen. Molemmat itseasiassa olisivat jopa halunneet adoptoida, mutta isä ei yllättäen antanut. Että kai niitä onnellisia tarinoita vielä riittää. Itselläkin valitettavasti on usko alkanut hiipumaan ja toivo jättämään, kun on lukenut näitä keskustelupalstojen mielipiteitä yh-äideistä. Onhan niitä kamaliakin esimerkkejä toki olemassa. Mutta varmasti suuri osa on rautaisia, arvonsa tuntevia, sisukkaita, älykkäitä, joustavia, elämän realiteetit ja todellisen onnen tunnustavia ihmisiä :) Tsemppiä meille kaikille!
Vaikka olen sinua 10 vuotta vanhempi oli tekstisi kuin olisi omia ajatuksia lukenut. Ajattelen ihan niin kuin sinä. Toivon onnea ja lämpöä elämääsi, ansaitset ja hyvä tulee hyvälle. Saat vielä kaiken sen rakkauden mikä sinulle kuuluu.
Uteliaisuuttani kysyn, millä tavalla erosi oli erikoinen? Ei tarvitse vastata, mutta erotarinat sattuvat kiinnostamaan, kun on itse eronnut. Oma eroni oli minulle aikoinaan täysi yllätys, aviomies ei ollut ilmaissut tyytymättömyyttään suhteeseen vaan minä olin pikemminkin nääntynyt kaiken arjen alle, ihan lopussa ja sitten hän vain ilmoitti löytäneensä uuden ja lähti.
hei! vähän kritisoit tekstiäsi, sanoit että ikäisesi miehet ovat aika kakaroita. Mitähän sillä tarkoitat? Ehkä siksi että heillä ei ole vielä omia lapsia, ajatukset voi tuntua kakaroiden ajatuksilta. Olen ikäisesi ja eronnut, mutta sanon mitä olen mieltä ajatuksistasi. Asetat miehellesi aikamoisia vaatimuksia, jos hänen pitää ollla älykäs ja sopeutuvainen (sinun mielestäsi, en haluaisi sinun mieheksi!). Jokaisella ihmisellä on oma luonteensa, ja se on hyväksyttävä. Sitä ei voi muuttaa, ei ainakaan kannata. Siitä ei hyvää seuraa. Olemme jokainen erilaisia, ja se on hyväksyttävä ja elettävä sen mukaisesti. Se on myös rikkaus! Hyvää kesää sinulle!
Heippa! Kuulosti aika shokkimaiselta tuo teidänkin ero. Tippuu aika tyhjän päälle, kun toinen vain ilmoittaa tuollatavoin tyytymättömyytensä. Tai osoittaa.
Meidän eromme syy oli se, että mieheni "löysi" seksuaalisuutensa kaapista, eli syy ei ollut toinen nainen, vaan toinen mies - hänellä. Tämä tapahtui aivan samaan aikaan, kun tyttäremme syntyi. Koko raskausaika kyllä oli todellista ahdistusta, koska hän paini tämän kriisinsä kanssa jo silloin. Todennäköisesti hän on tullut suoraan sairaalaan toisen miehen luota... Olin itse lähellä menehtyä leikkaukseen ja toipuminen vei kauan. Kun pääsimme kotiin sairaalasta vauvan kanssa, mies ilmoitti ennen baariin lähtöään, että haluaa muuten muuttaa pois. En vieläkään löydä sanoja edes kuvailemaan niitä tunteita ja sitä olotilaa, mitä silloin tunsin... Muutos hänessä oli totaalinen. Toisaalta epäilen, että hänellä on jonkinasteinen narsistinen luonnehäiriö, joka oli pahassa vaiheessa tuolloin. Hän on aiemmin nimittäin kuitenkin ollut hellä, huomioonottava ja meillä oli aina hyvät keskusteluyhteydet. Olimme hyvin läheisiä ja pystyin arvaamaan, mitä hän ajatteli. Olimme kuin paita ja peppu. Eikä hän ollut baareissa viihtyvää sorttia.
Hän sitten muutti pois, kun tytär oli 6-viikkoinen. Aikamoista sumua tuo aika oli. Vieläkin on ajanjaksoja, joista on aika hataria muistikuvia... Sain onneksi kuitenkin ammattiapua, mikä oli todellinen pelastus. Sain prosessoida tapahtunutta samantien. Ja onneksi olin kotona. Sain keskittyä vain vauvanhoitoon ja kriisinhoitoon, eikä tarvinnut keskittyä vielä töihin. Ehkä sen vuoksi tunnen päässeeni asian kanssa jo hyvin sinuiksi. Nautin elämästäni hyvin paljon! Menin nuorena naimisiin, vaikkakin suuresta rakkaudesta. Nyt olen oikeastaan ensimmäistä kertaa todella itsenäinen. Ja nautin myös vapaudesta, että ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä toinen tykkää ja ajattelee. Exäni oli henkisesti hyvin vaativa ihminen. Aina oli elämä yhtä vuoristorataa. Siksi osaan nauttia tästä seesteisyydestä.
Kävin minä kieltämättä kamalan vuoristoradan läpi tuossa eroprosessissa. Siinä asettui kyseenalaiseksi kaikki arvotkin. Olen saanut syntymälahjaksi hyvin positiivisen luonteen. Uskoin jossain vaiheessa tuota prosessia, että nyt ainakin musta tulee kyyninen ja kylmä. Ei tullut :) Annoin tunteiden tulla sellaisina kun ne tulivat ja käsittelin asiaa sitä kautta. Hyväksyin myös sen, että voin hyväksyä tämän koko asian, eikä minun tarvitse tapella sitä vastaan. Ja voin myös hyväksyä homouden.
Tällä hetkellä olemme hyvissä väleissä kaikki. Exä seurustelee miehen kanssa ja olen tavannut tämän pari kertaa. Exä soittaa vieläkin mulle joskus, kun tarvitsee parisuhdeneuvoja... Tunnen hänet parhaiten ja olen kai ainut, joka voi sanoa hänelle ihan suoraan asiat, kuten ne ovat ja hän ehkä jopa kuuntelee... Sikäli olen säilynyt hänelle ainoana tärkeänä naisena hänen elämässään.
Mutta kaikilla asioilla on aina kaksi puolta... Ei mene päivääkään, etten surisi sitä, mitä tyttäreni joutuu käymään elämässään läpi täysin syyttömänä. Yritän suojella häntä, mutta ei se loputtomiin onnistu. Jossain määrin luotan melkein enemmän tähän exäni poikaystävään, kuin häneen itseensä. Hän on häilyväinen ja manipuloiva. Ajattelee aina ensin itseään ja sitten vielä itseään. Hän haluaisi, että suostun allekirjoittamaan paperin, että tytär asuisi luonamme vuoroviikoin. Vain siksi, että saisi asumistukea ja muita hyötyjä. Todellisuudessa hän ei sitä käytännössä toteuttaisi, eikä ymmärrä, mitä se myös käytännössä vaatisi. Asumme eri kaupungeissakin. Hyvä, jos hän ottaa tyttöä yhdeksi yöksi kuukaudessa, silloin kun hänelle ei kertakaikkiaan satu parempaa tekemistä ja kun poikaystävä on matkoilla.
Itse en ehkä voi hankkia lisää lapsia. Ehkä niitä saisin, mutta se ei ole fyysisesti terveellistä. En ole koskaan saanut kokea sitä perhettä, mitä aina halusin. Ihan normaalia perhe-elämää, kun yhdessä hoidetaan ja ihastellaan lasta. Käydään tila-autolla cittarissa perjantai-iltana ostamassa ruokaa ja mennään saunaan :) Jos tapaisin uuden miehen, suhde tulee todennäköisesti kaatumaan siihen, kun emme voi tehdä yhteistä lasta. Jos ajattelee siis tällaista mun ikäistä, jolla ei vielä omia lapsia ole siunaantunut. Ja sen miehen pitäisi olla aika avarakatseinen, jotta ymmärtää myös sen, että vaikka tuo exä tuossa pyörii, niin emme koskaan palaisi yhteen. Tiedä mitä hän muuten keksii sitten, kun ja jos joskus miehen löydänkin... Asettuu poikkiteloin ja vaikeuttaa elämää. Olen itse huomannut, että exää on helpompi käsitellä, kun on sen kanssa hyvissä väleissä. Elatusmaksut ovat joka kuukausi vähintään myöhässä. Mutta jotta saan hänestä jotain irti, siis että hän kertoo elämästään, on parempi olla kiltti... Luonnehäiriötä on vaikea edes diagnosoida, saati todistaa, joten mun on jollain tasolla pakko luottaa, kun tyttö on hänen luonaan. Milläs voisin tapaamiset edes kieltää? Että ei ole helppoa kenelläkään, mutta tässä lyhykäisyydessään mun tarina. Varhaiskypsä olen ollut aina, vaikka en olisi halunnut :) Tämä kriisi on kyllä avartanut ja kypsyttänyt ihmisenä liikaakin. Mutta ihan en ole siltikään menettänyt sitä toivoa siitä prinssistä :) Että jos minäkin joskus vielä löydän, niin kyllä sinäkin :)
No luepa tuo väsäämäni kertomus, niin ymmärrät, miksi pitää olla suvaitsevainenkin. Miksi ei saisi olla kranttu, vaikka onkin elämässä tapahtunut paljon? Miksi sen pitäisi jotenkin madaltaa vaatimustasoa. Luit varmasti senkin, millaista miestä loppujenlopuksi EHKÄ haluaisin. Sellaisia on varmasti paljonkin. Naimattomat, lapsettomat sinkkunaiset hakevat monesti paljon ulkoisiin asioihin perustuvia ominaisuuksia. Uraa,näköä, kokoa, statusta... Näihin törmää, kun lukee vaikka netin deitti-ilmoituksia.
Taisi nyt aiheetta osua jokin osa tekstistäni johonkin arkaan paikkaan, vaikka en mitään loukkaavaa sillä kenellekään tarkoittanut. Ehkä sinä sitten määrittelet ihmisen sen mukaan onko lapsia vai ei. Ehkä se kakara-nimitys oli vähän liiallinen nimitys sitten. Elämä nyt vaan kohtelee ihmisiä eri tavalla ja jotkut ovat kokeneet tahtomattaankin sellaisia asioita, jotka pakostakin kypsyttävät eri tavalla, kuin sellaista, jolle elämä on onneksi ollut helpompaa. Enkä nyt todellakaan sitten mitenkään yritä eriarvoistaa. Jos tapaamani mies haluaa asunnon Yrjönkadulta, jossa voi pitää isoja bileitä vaimonsa kanssa, niin hienoa. Jos luulee, että elämän onni tulee vain rahasta, asemasta ja ulkoisista asioista, niin painin ihan eri sarjassa. Nuoresta iästä huolimatta sen on joutunut tahtomattaan todistamaan, että elämän onni tulee pienistä asioista ja joka ei sitä ymmärrä, hänellä on vielä pitkä matka edessään. Niin ja se älykkyys ei tarkoita tohtorintutkintoa, se voi olla ihan elämänkoulusta hankittua, tai havukka-ahon ajattelijamaisuutta :) Tämänkin me arvotamme niin eritavalla.
En todellakaan halua muuttaa ketään, miksi ihmeessä niin kuvittelit... Mistäköhän kohdasta sait tekstistäni sen kuvan... No mutta kuitenkin. Olen erilaisuutta tässä viime vuosina kohdannut aika paljon, joten enköhän ole oppinut arvostamaan sellaisiakin asioita, jos en jo aiemmin osannut. Mutta turhaan mä tässä sulle perustelen, kun jostain syystä pelästyit mun kirjoitusta.
Kyllähän se tosiasia on että ikäisiäsi
yh-äitejä on ihan jonoksi asti. Itse olen
saman ikäinen kuin sinä, eronnut mies ja lapset
ovat jääneet äitinsä luo asumaan. Kyllä
minä ainakin etsin hiukan nuorempaa naista ja
mielellään lapsetonta.
Minä kun etsin netistä uutta emäntää, pidin jalat maassa ja yli 45-vuotiasta etsin. Hyvän löysinkin, vaikka kyllä piti monta naista "käydä läpi", siis meileillä.
Valikoimaa kyllä on, siinä olet oikeassa. Minä itse kuitenkin olen riittävän erikoinen, joten etsin ihan tavallista naista. Saan tohtoreista ja maistereista töissäni jo tarpeekseni.
Nettiin kehotan tarinamme naistakin turvautumaan.
Hyvä että löysit itsellesi sopivan.
Totesinpahan vain että neljäkymppisellä
vapaalla miehellä on lähinnä vaikeuksia
potkia liian innokkaita 35-45 v. yh-äitejä
pois nilkoista roikkumasta. Näin se vaan on.
Oli minullakin vaikeuksia muutaman naisen kanssa. Olisivat halunneet väkisin aloittaa lähemmän tuttavuuden kanssani.
Toinen vaikeuteni oli joidenkin mukavien naisten "rimakauhu". Tuollainen ja tuossa asemassa oleva mies.. Suotta säikkyivät.
Todellisia vaikeuksia olisi tullut, jos asuisin pk-seudulla. Usein jäin jo nettivaiheessa kakkoseksi maantieteellisen etäisyyden takia.
Hohoijaa, etsit siis nuorempaa ja lapsetonta. Taidat olla kyllä kovasti lapsirakas mies, sillä kohta nainen haluaa jo lapsia kanssasi. Minulle ainakin riittävät nykyiset lapseni ja eronnut lapsellinen nainen olisi oikein mukava kumppani. Ovathan ne lapset aina sillöin tällöin isälläänkin, joten omaa keskinäistä aikaakin jäisi ja toisaalta lapset saisivat toisistaan kavereita.
No joo, epätoivoisia sinkkuja, lapsettomia, miehiä ja naisia kyllä riittää. Mukavia yh-äitejä mieluummin kuin lasta vonkaavia sinkkunaisia.
hei et ole tuomittu ja on oikeus sullakin ihan varmasti.t.jone68
Hei hallooo. En jaksanut lukea muiden viestejä, joten tämä voi olla kertausta mutta: Harva asia on niin hienoa seurattaavaa, kuin välittävä äiti lastensa kanssa. Itse olen aikanani päättänyt elellä itsekseni, ja olenkin toteuttanut päätöstäni jo monia vuosia. Mutta seurailtuani ohimennen erään kohtalotoverisi elämää en voinut muuta kuin kutsua seurueen syömään. Ja voin vakuuttaa että teen sen täysin itsekkäistä syistä, koska todellakin nautin jonkin niin hienon asian kokemisesta vaikka edes ulkopuolisena. Oloni on kuin olisin sulanut jonkinsortin ikiroudasta. Ruokailu on vielä edessäpäin, mutta odotan sitä innolla. Niinkuin itsekkin kirjoitit, niin muista aina pistää lapsesi etusijalle. Aina se ei varmasti ole helppoa, mutta.......... Mikään muu ei ole niin tärkeää. Meitä miehiähän muuten tulee ja menee. Ja mitä se joku mainitsi "tarjonnasta", kyllä meitä ruskeasilmäisiäkin on paljon, mutta minua ja sinua on vain yksi. Ja vielä suuri viisaus joka minulle on kerrottu, ja minua auttanut eteenpäin. Muista että"Tuhkasta nousee Fenix lintu"
Nauti (lapsistasi), älä nöyristele, toivo hyvää itsellesi ja vaadi parasta lapsillesi.
Se mitä elämältä on saanut, kuten lapset,ovat
ensiarvoisen tärkeitä, sinun elämäsi jatkuu
heissä.
Sinun ei pidä vaipua epätoivoon etsiessäsi sinun
tulevaa onneasi, koska se saattaa tipahtaa koska
vaan.
Netissä pitää olla varovainen koska kaikki
voivat ottaa kantaa ja " yrittävät ymmärtää ".
ÄLÄ LUOTA SEKSIPALSTOIHIN .
NEUVO!
YH-äiti voi löytää uuden onnen kun vain
jaksaa hakea.
VINKKI!
Sinun prioriteetit
ovat kohdallaan.Kuka tahansa NORMAALI mies
hyväksyisi SINUT koska tahansa kumppanikseen,
jo sinun toiveitesi vuoksi, koska on myös
miehiä joilla on samat toiveet,mutta eivät osaa
tuoda niitä esille kuin sinä.
T:[email protected]
Anteeksi mutta huomasin juuri
viestisi päiväyksen ,joten toivotan onnea
kiva kuulla asiallisen järkevän ihmisen kommentti. Samoin itse huomasin että vähän vanhaa juttua luen, taitaa olla ikuisuuskysymys. Jokainen ihminen on arvokas ja jos on tarkoitus/tullakseen, niin kyllä se rakkaus tulee elämään. Itse en tosin ole sillä kannalla että yh- tai kenekään muun naisen pitäisi sitä niin kovasti etsiä, eiköhän se ole kuitenkin sen miehen tehtävä metsästää (provo?!), no, jokainen tyylillään. Naisten päivää!
Kalajoelta löytöisi lapsista tykkäävä ja lastenhoidon osaava. 19v nuorimies joka tahtoisi löytää parin tositarkoituksella.
(yksin huoltajuus ei ole vika vaan asia muiden joukossa joka ei haittaa ainakaan minua)
yh mammoissa aika paljon mielenvikaisia tapauksia,kiitos ei! ymmärtäisivät edes pyytää rahaa tavarastaan kun sitä niin tarjoavat...
yh=yhteisön horo
No tämä yh ei sulle antaisi, vaikka olisit ainoa kyrpä maanpäällä, ennemmin vaikka harjanvarrella kutinan sutisin.. ;))))
ompas negatiivisia kirjoituksia aika paljon, joten tässä minun tarina
olen eronnut yli 40 v nainen jolla yksi tytär , erosin noin kaksi vuotta sitten 25v kestävästä liitosta, lähinnä miehen juomisen vuoksi, tokihan syitä oli myös monia muita ja vikaa minussa kanssa;)
olin melkein vuoden yksikseni ja viime syksynä löytyi "puun takaa" mies ei mikään adonis, mutta ihana ja kiva ja mikä parasta hyvä juttu toveri, eli kaikesta voi puhua ja tapaillaan aina kun ehditään.
Siitä on nyt melkein 10 kk aikaa ja suhde sen kun syvenee ,luottamus on molemmilla hakusessa ymmärrettävistä syistä, kun kerran pettyy elämässä
on tosi vaikeaa oppia luottamaan joten päivä kerrallaan niin on sovittu, joten helppoa ei ole ollut ja kun on sinun lapset ja minun lapset on siinä sovittamista, mutta kun on halua ja huumori riittää kyllä tästä vielä hyvä tulee;)
viime kesä oli minulle yhtä helvettiä ex:N pitäessä siitä asiasta huolta ja nyt kun tätä kesää eletään niin en koskaan olisi uskonut olevani näin onnellinen ja tasapainoinen ihmisenä,
olisin toki pärjännyt yksinkin on sen verran laaja tuo ystävä piiri,ettei sen vuoksi miestä tartte, mutta kun sopiva osuu kohdalle, niin mitä siitä miettimään sen syvemmin aika näyttää miten käy;)
tyttö pitää miehestä ja pikkuhiljaa tutustellaan molempien sukulaisiin , ei ollut tällaista suunnitelmaa kummallakaan mutta joskus elämä vain kuljettaa ja jos suunta on tämä niin täysin purjein tässä mennään ja katsotaan mihin riittää tovottavati hyvinkin pitkälle;)
onnellinen : kyllä ja kaikki vielä edessä , en koskaan olisi uskonut että voi elää näin onnellista elämää mutta sellaista se joskus on;)
joten lippu korkealle ja tsemppiä;)
Kiva lukea, että edelleen menee sulla hyvin!
Kyllä ero on joskus näköjään se oikea teko, jos on oikeat syyt.
Toivotaan, että jatkosi on edelleen myönteistä!