Intia on sillisalaattimaa

Anonyymi-ap

Kaikki on sekaista ja kaaottista. Ei mitään järkeä missään.

170

320

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Olen entinen idän oppien ja kiinan oppien asiantuntija ja voin todistaa että ne on huijausta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Suurempaa huijausta kuin kristinusko ei ole ollut koskaan historian aikana.
        Ja tässäkö on järkeää?

        Raamatun kronologian mukaan ihmiskunta ei voi olla 6000 vuotta vanhempi. Jos niin olisi, Raamattu ei olisi totta.

        Siksi kristityt ovat kehittäneet uuden ”tieteellisen” teorian, jonka mukaan (allegorinen)Saatana laittoi dinosaurusten luut maahan, koska sillä tavoin ihmiset eivät "pelastu", jos uskovat ihmiskunan olevan yli 6000 vuotta vanha

        Mutta nyt, kristittyjen kehittämän ”tieteellisen teorian” myötä Raamattu vaikuttaa olevan totta, kristityt sanovat, että dinosauruksia ei ole koskaan edes ollut olemassa, että se on Saatanan salajuoni ihmisten eksyttämiseksi, jotta kukaan ei "pelastuisi".

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos otat Raamatun sanan käänteisesti, sinua petetään vähemmän

        Myös vuorisaarna on sepitetty, sitä ei ole edes koskaan ollut.

        "Jeesus puhui paljon helvetistä.."

        Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan.

        Jeesuksen sanat ovat aivan toisenlaisia, ne löytyvät kirjoista, jotka on jätetty pois Raamatusta. Apokryfikirjat.

        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/

        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        RISTO K. JÄRVINEN
        Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia. Otava, 2023.

        Haluatteko kristityiksi, silloin teistä tulee sellaisia.
        Ja se ei ole huijausta?

        "Verenvuodatus uskonnosta tuli lastentarha"

        Ei lastentarha, vaan eläintarha.

        Koska kuten kristillisten videoista voi huomata, kristittyjen käytös ei ole inhimillistä tai edes lapsenomaista, vaan se on selvästi eläintarha.

        Kyseessä ei ole edes lastentarha, kyseessä on eläintarha.

        Videolla ei ole ihmiset, vaan eläimet.

        Tämän videon kautta voit tarkastella, miltä maailman ainoa oikea uskonto näyttää ja miten kristityt, joiden uskonto on ainoa oikea uskonto, käyttäytyvät.

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Miten kristityt, joiden uskonto on ainoa oikea uskonto, käyttäytyvät. Ja se on sellainen oikea uskonto, johon kaikkien ihmisten on käännyttävä. Se on kristittyjen tavoite. He ”pelastavat” vääräuskoisia idän palstoilla. Mutta miltä he pelastavat heidät? Normaaliudelta, he haluavat kaikkien muuttuvan sellaisiksi kuin heidät videolla kuvataan.
        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg
        Helluntailaiset / Karismaattiset lattian pyörittämistä haukkuvat kuin koirat

        https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA
        Hengestä humalassa, pyhää naurua

        Pyhä rätti.

        https://www.youtube.com/watch?v=tVT9COKC4P0

      • Anonyymi
        UUSI

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurempaa huijausta kuin kristinusko ei ole ollut koskaan historian aikana.
        Ja tässäkö on järkeää?

        Haluatteko kristityiksi, silloin teistä tulee sellaisia.
        Ja se ei ole huijausta?

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA

        Suurempaa huijausta kuin kristinusko ei ole ollut koskaan historian aikana.
        Ja tässäkö on järkeää?

        Haluatteko kristityiksi, silloin teistä tulee sellaisia.
        Ja se ei ole huijausta?

        Anonyymi
        2025-03-16 19:43:56

        Itse olen uskossa ollut yli 10 vuotta ja vaino uskoani kohtaan kiihtyy päivittäin, on koko kylä jo mukana, ja ihan sama minne meneekin niin vainotaan. Näkevät hengessä jo kaukaa Jumalanpalvelijan valon joka ärsyttää näitä pohjasakka satanisteja, niin perään heidän vaan pitää lähteä kun ovat saatanan orjia. Jos eivät lähde niin heitä kiristetään siihen.

        Koitan pysyä vahvana Herrassa rukoilemalla ja paastoamalla, hyvä on myös olla huomioimatta vainoojia, ikinä ei kannata heidän kanssaan keskustella ja antaa energiaansa heille, he yrittävät imeä sinusta valoa pois, ovat energia vampyyreitä.

        Hyvä on joskus kulkea silmät kiinni ja laput korvilla ettei nämä satanistit saa psykologista otetta, kaikkea seuraavat ja lukevat ajatuksia, ja minne mennään niin perään lähetetään vaikka naapurin toimesta, kissat ohjelmoidaan ikkunoista sisään tuijottamaan tai monitorointi henget variksissa seuraavat myös uskovia ulkona rääkyen ja seuraten, pihalla voi odottaa vainooja autossa istuen ja lähtee heti perääsi kun ulko-ovesi avaat.

        Kaupungilla seuraa nuoret vainoajat uskovien perässä, saavat palkkansa varmaan supolta tai muilta satanisti järjestöiltä kuten vapaamuurarisatanisteilta.
        Eivät tykkää yhtään jos alat Julistaa siinä vainon aikana Jumalan sanaa ja ylistät Herraa samalla, alkavat repimään itseltään hiuksia päästä siinä vaiheessa.
        Kun sinä nouset ja kehityt hengessä yhä ylemmäksi niin sitä aktiivisemmaksi tulevat,
        koska sinä olet lähellä läpimurtoasi hengellisessä sodassa ja loistat valoa yhä kirkkaammin.

        Visualisointi on myös tärkeää kun yrittävät syöttää mieleesi traumoja vainosta, niin ohjelmoit päälle enkeliarmeijaa tuhoamaan nämä vainoojat Jeesuksen nimessä, toimii kuin junan vessa ja on oiva apu hengellisessä taistossa, Jumalan koko sota-asua unohtamatta. Nyt näyttää siltä että satanisteilta alkaa aika loppumaa ja vauhti on kiihtynyt selvästi vainon osalta täällä Suomessakin. Joka päivä pitää rukoilla, kuunnella rukouksia, ylistystä ja minimoida kaikki saatanallinen hyökkäys ja media aivopesu, aika on todella paha nyt. Vahvana pitää olla.

        monitorointi henget variksissa seuraavat myös uskovia ulkona rääkyen ja seuraten, pihalla voi odottaa vainooja autossa istuen ja lähtee heti perääsi kun ulko-ovesi avaat.

        KRISTINUSKOSSA TAAS EI OLE MITÄÄN REALISTISTA - EI MITÄÄN.

        Onko Raamattu uskottavaa?

        Kun joku, joka kuvittelee olevansa Raamatun asiantuntija, alkaa käydä pitkiä teologisia keskusteluja edistääkseen ja vahvistaakseen omaa käsitystään ja tulkintaansa tästä juutalaisten uskonnollisten myyttien kokoelmasta, hän tuskin ymmärtää, että itse asiassa eri historiallisina aikoina ja eri maantieteellisillä alueilla tämän uskonnollisen kokoelman teksti ja tulkinnat sekä sen koostumus poikkesivat merkittävästi toisistaan. Tähän seikkaan kiinnitti huomiota kääntäjä , joka on kirjoittanut useita Tooran hepreankielisestä alkuperäiskappaleesta tehtyyn käännökseen perustuvia kirjoja. Ja tämä käännös eroaa merkittävästi Vanhan testamentin perinteisistä käännöksistä eurooppalaisille kielille

        Tähän seikkaan kiinnitti huomiota kääntäjä , joka on kirjoittanut useita Tooran hepreankielisestä alkuperäiskappaleesta tehtyyn käännökseen perustuvia kirjoja. Ja tämä käännös eroaa merkittävästi Vanhan testamentin perinteisistä käännöksistä eurooppalaisille kielille
        Raamattu on ollut kolossaalisen petoksen kohteena - salailutyön kohteena, jonka ovat vuosisatojen kuluessa tehneet ne, jotka halusivat käyttää Raamattua tarkoituksiin, joilla ei ollut mitään tekemistä hengellisyyden kanssa (sanan laajassa merkityksessä).

        Tiedämme Vanhasta testamentista vain sen, mitä kunkin aikakauden hallitsijat, alkaen juutalaisista teologeista, jotka aloittivat monoteistisen opin, aina nykyisiin rakenteisiin, jotka toimivat jonkinlaiseen perustaan perustuvien teologisten ja ideologisten ajatusjärjestelmien kautta.

        Raamatun tekstien leviämistä vauhdittivat yksinomaan sitä koskevat huijaukset.

        Katoliset uskovat, että Vanhassa testamentissa on 46 oikeaa kirjaa (toisin sanoen Raamatun Jumalan vaikutuksesta kirjoitettuja).

        Sitä vastoin juutalaisessa kaanonissa tunnustetaan vain 39 kirjaa, eikä niissä tunnusteta oikeiksi niitä, jotka kristityt tunnustavat - Tobit, Juudit, Salomon sananlaskut, Baruk, Saarnaaja ja Qoheel, Makkabein ensimmäinen ja toinen kirja sekä joitakin otteita Esteristä ja Danielista.

        "Raamattu riittää tietolähteeksi.!

        Ei riittää.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/

        Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

        https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"

        https://www.youtube.com/watch?v=Z2JZ-ySZ82s
        Ville Mäkipelto | Miten idea Jumalasta syntyi? #530

        Raamattua ei ole olemassa
        ARVOSTELU

        Risto K. Järvisen arvostelu Ville Mäkipellon & Paavo Huotarin kirjasta: Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia. Otava, 2023.

        Ville Mäkipelto on psykologi ja teologian tohtori. Paavo Huotari on väitöskirjatutkija ja Raamatun moniäänisestä tekstihistoriasta innostunut evankelis-luterilaisen kirkon pappi. He ovat työskennelleet yhdessä tutkijoina Helsingin yliopiston huippuyksikössä, jossa tutkittiin muutoksia pyhissä teksteissä. Kirjassa esitellyt tulokset perustuvat tieteelliseen eksegeettiseen tutkimukseen. Hieno ja rohkea kirja teologeilta!

        Mäkipelto on erittäin pätevä. Hän on myös psykologian maisteri.
        Tutkija, Helsingin yliopisto, 8/201412/2019. Ensin tohtorikoulutettava ja sitten tutkijatohtori. Työ koostui enimmäkseen itsenäisestä tutkimustyöstä osana laajempaa Suomen Akatemian huippuyksikköä.
        Münsterin yliopistossa (10 kk), Oxfordin yliopiston alaisessa juutalaisuuden ja heprean tutkimuslaitoksessa (5 kk) ja British Kolumbian yliopiston antiikin tutkimuksen laitoksella Vancouverissa (3 kk).
        Mäkipelto on väitellyt teologian tohtoriksi Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta Vanhan testamentin eksegetiikan alalta.
        Hänen väitöskirjansa käsitteli varhaisissa käsikirjoituksissa havaittavia muutoksia, joita muinaiset juutalaiset kirjurit tekivät Vanhan testamentin sisältämiin teksteihin ja erityisesti Joosuan kirjaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mäkipelto on erittäin pätevä. Hän on myös psykologian maisteri.
        Tutkija, Helsingin yliopisto, 8/201412/2019. Ensin tohtorikoulutettava ja sitten tutkijatohtori. Työ koostui enimmäkseen itsenäisestä tutkimustyöstä osana laajempaa Suomen Akatemian huippuyksikköä.
        Münsterin yliopistossa (10 kk), Oxfordin yliopiston alaisessa juutalaisuuden ja heprean tutkimuslaitoksessa (5 kk) ja British Kolumbian yliopiston antiikin tutkimuksen laitoksella Vancouverissa (3 kk).
        Mäkipelto on väitellyt teologian tohtoriksi Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta Vanhan testamentin eksegetiikan alalta.
        Hänen väitöskirjansa käsitteli varhaisissa käsikirjoituksissa havaittavia muutoksia, joita muinaiset juutalaiset kirjurit tekivät Vanhan testamentin sisältämiin teksteihin ja erityisesti Joosuan kirjaan.

        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"

        https://www.youtube.com/watch?v=Z2JZ-ySZ82s
        Ville Mäkipelto | Miten idea Jumalasta syntyi? #530

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"

        https://www.youtube.com/watch?v=Z2JZ-ySZ82s
        Ville Mäkipelto | Miten idea Jumalasta syntyi? #530

        Kristinuskon saatanallisuus paljastettu.

        Kiitos terroristänne.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut, eikä ole enää yllättävää, että Hitler oli kristitty ja että kristityt ovat aktiivisia terroristejä hindulaisilla foorumeilla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinuskon saatanallisuus paljastettu.

        Kiitos terroristänne.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut, eikä ole enää yllättävää, että Hitler oli kristitty ja että kristityt ovat aktiivisia terroristejä hindulaisilla foorumeilla.

        Kiitos terroristänne.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut,

        Jos te ette olisi terrorisoineet, kukaan täällä ei olisi koskaan saanut tietää Mäkipellon mahtavasta kirjasta, nyt teidän terrorinne ansiosta tieto leviää, kaikkialle, jopa Suomen ulkopuolelle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos terroristänne.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut,

        Jos te ette olisi terrorisoineet, kukaan täällä ei olisi koskaan saanut tietää Mäkipellon mahtavasta kirjasta, nyt teidän terrorinne ansiosta tieto leviää, kaikkialle, jopa Suomen ulkopuolelle.

        Toivottavasti Mäkipellon kirja käännetään maailman muille kielille, Mäkipellon johtopäätös tulee lähes samaan johtopäätökseen kuin muutkin älykkäät tutkijat ympäri maailmaa, johtopäätös viittaa siihen.

        Hindupalstopissa ei koskaan olisi puhuttu mitään kristinuskosta, mutta nyt terroristien ansiosta sen synkkä, väkivaltainen, dogmaattinen, mielisairas puoli paljastuu yhä enemmän ja enemmän.

        Ainoa tapa päästä eroon terroristeista on sallia vain ne, jotka rekisteröityvät ja vannovat valan: en ole kristitty, en usko Jeesukseen enkä Raamattuun, kristityt eivät uskalla tehdä niin helvetin pelossa - näin pääsemme eroon kristityistä kokonaan.

        Sinun on palvottava "Jumalaa", jotta et joutuisi ikuiseen kidutukseen, mutta pelko ei ole kelvollinen motiivi uskoon tulemiselle. Täydellinen idioottimaisuus, on noloa, että ”normaalit” ihmiset puhuvat tällaisista asioista.
        En puhu edes ”paratiisista”, kuinka noloa, sen motiivin mukaan ihmiset ovat alhaisimpia olentoja, joita motivoivat niin epäjalot motiivit.

        Terroristi kristitty alkaa opettaa meidän omaa filosofiaamme, joka perustuu tekoälyyn ja wikipediaan, niille, jotka ovat oppineet aihetta vuosikausia. Ymmärrätkö edes kuinka älytöntä yrityksesi opettaa meille filosofiaamme ovat, tekstit ovat koodattuja, ne on tarkoituksella kirjoitettu koodikielellä, jotta kaltaisesi epäpätevät terroristit eivät pääse niihin käsiksi, miten tekoäly voisi ymmärtää koodikielellä kirjoitettua tekstiä?

        Tekoälyn vastaukset Vedoista ovat vääriä

        On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa.

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Tekoälyn vastaukset sekä Vedoista että idän filosofiasta ovat vääriä

        Kristitty, oletko ja opiskellut kaikkea, JOTTA VOISIT EDES ALOITTAA PUHUMISEN TÄSTÄ AIHEESTA?

        Jos et ole opiskellut aihetta intensiivisesti 20 vuoden ajan, sinulla ei ole mitään pätevyyttä edes alkaa puhua siitä.
        JA ILMAN SANSKRITIN KIELEN TÄYDELLISTÄ TAITAMISTA EI PÄÄSE EDES LÄHELLEKÄÄN SITÄ FILOSOFIAA,
        Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.

        Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.

        Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.

        Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.

        Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.

        Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.

        Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.

        Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).

        Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.

        Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.

        Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.

        Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.

        Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
        Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
        Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.

        Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.

        KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.

        TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien taviu ja kirjain on lausuttava sekunnin miljoonasosan tarkkuudella.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien tavu ja kirjain on lausuttava oikein sekunnin miljoonasosan tarkkuudella. Muuten tulos muuttu päinvastaiseksi.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        Vedangan seuraava osa on vyakarana eli kielioppi, joka kuvaa, miten sanskritin aakkosten eri äänteet yhdistetään sanoiksi ja miten sanat yhdistetään lauseiksi ja miten ne kuvaavat jotakin tämän maailman kokonaisuutta tai kohdetta.
        Lopuksi kolmas Vedanga, joka käsittelee äänen tiedettä, on Chhandas, joka kuvaa vedalaisten mantrojen eri kokoja ja kertoo, miten säkeiden eri koot on lausuttava oikein, jotta syntyy oikea melodia. Kun taas se, mitä me nyt voimme lausua, on heikko, kalpea, säälittävä jäljitelmä oikeista Veda tiedosta

        TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, NE ON KIRJOITETTU KOODIKIELELLÄ, NE OVAT KRYPTISIÄ, NIITÄ EI VOI YMMÄRTÄÄ VAIN LUKEMALLA SANOJA, TEJOÄLY EI PYSTY SIIHEN.

        JOS ET OSAA SANSKRITIA, EI KANNATA EDES YRITTÄÄ, KOSKA TEKOÄLY EI OSAA KÄÄNTÄÄ SANSKRITIA OIKEIN.

        OLETKO EDES PÄTEVÄ PUHUMAAN TÄLLAISTA, OLETKO TÄYSIN PÄTEVÄ SANKRITISSA?

        Sanskritissa kielen rakenne itsessään on looginen.
        Otetaan nyt esimerkiksi leksikaalinen rikkaus. Yksi leksikaalisen rikkauden ominaisuuksista on synonyymisarjan pituus. Sanskritissa monien usein käytettyjen sanojen synonyymien määrä on yksinkertaisesti huikea. Otetaan esimerkiksi sana "vesi".
        Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.

        Sanskritin kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta lauseen sanajärjestys voi olla lähes mikä tahansa, mikä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten, mutta erilaisten metristen kuvioiden luomiseen runoudessa. Esimerkiksi englannissa on vain yksikkö ja monikko. Sanskritissa on kaksoissana, joka on ilmaisuvoimaisempi ja kauniimpi. Sanskritin kielen konjugaatiossa on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan lajia.

        Sanskritissa on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voi ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä, tai ne voi kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.

        Sanskritin kieli on kieli, joka tekee kaikesta tiedettä. Nykymaailmassa ihmiset jaetaan tiedemiehiin ja runoilijoihin, fyysikoihin ja sanoittajiin. Sanskritin veda-perinteessä tällaista jakoa ei ollut.

        Tosiasia on, että sama lause, säe tai mantra sanskritiksi ilmaisee monia merkityksiä OLEMASSAOLON ERI TASOILLA. Ilman avainta on mahdotonta saada selville alkuperäistä merkitystä.

        Mikä tämä avain on?
        Ne ovat tiettyjä peruskäsitteitä, jotka ovat periytyneet opettajalta oppilaalle pitkin oppilasperintöketjua. Nämä käsitteet muodostavat ... jonka prisman läpi teksti saa kokonaisvaltaisen merkityksen.

        Jokainen aääni on lausuttava sekunnin miljoonasosan tarkkuudella.

        Kun taas se, mitä me nyt voimme lausua, on heikko, kalpea, säälittävä jäljitelmä oikeista
        Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.

        Jokaisella sanalla on lukemattomia eri merkityksiä, joten miten tekoäly voi valita oikean sanan, joka sopii tekstin kokonaisuuteen? Jos et tunne tekstin taustalla olevaa filosofiaa, kaikki käännökset ovat vääriä tai jopa käänteisiä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien tavu ja kirjain on lausuttava oikein sekunnin miljoonasosan tarkkuudella. Muuten tulos muuttu päinvastaiseksi.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        JOS ET OSAA SANSKRITIA, EI KANNATA EDES YRITTÄÄ, KOSKA TEKOÄLY EI OSAA KÄÄNTÄÄ SANSKRITIA OIKEIN.

        OLETKO EDES PÄTEVÄ PUHUMAAN TÄLLAISTA, OLETKO TÄYSIN PÄTEVÄ SANKRITISSA?

        TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, NE ON KIRJOITETTU KOODIKIELELLÄ, NE OVAT KRYPTISIÄ, NIITÄ EI VOI YMMÄRTÄÄ VAIN LUKEMALLA SANOJA, TEJOÄLY EI PYSTY SIIHEN.

        Jokainen aääni on lausuttava sekunnin miljoonasosan tarkkuudella.

        Kun taas se, mitä me nyt voimme lausua, on heikko, kalpea, säälittävä jäljitelmä oikeista
        Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.

        Jokaisella sanalla on lukemattomia eri merkityksiä, joten miten tekoäly voi valita oikean sanan, joka sopii tekstin kokonaisuuteen? Jos et tunne tekstin taustalla olevaa filosofiaa, kaikki käännökset ovat vääriä tai jopa käänteisiä.

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Tekoälyn vastaukset sekä Vedoista että idän filosofiasta ovat vääriä

        On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa.

        Kristitty, oletko ja opiskellut kaikkea, JOTTA VOISIT EDES ALOITTAA PUHUMISEN TÄSTÄ AIHEESTA?

        Jos et ole opiskellut aihetta intensiivisesti 20 vuoden ajan, sinulla ei ole mitään pätevyyttä edes alkaa puhua siitä.

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien taviu ja kirjain on lausuttava sekunnin miljoonasosan tarkkuudella.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien tavu ja kirjain on lausuttava oikein sekunnin miljoonasosan tarkkuudella. Muuten tulos muuttu päinvastaiseksi.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        Vedangan seuraava osa on vyakarana eli kielioppi, joka kuvaa, miten sanskritin aakkosten eri äänteet yhdistetään sanoiksi ja miten sanat yhdistetään lauseiksi ja miten ne kuvaavat jotakin tämän maailman kokonaisuutta tai kohdetta.
        Lopuksi kolmas Vedanga, joka käsittelee äänen tiedettä, on Chhandas, joka kuvaa vedalaisten mantrojen eri kokoja ja kertoo, miten säkeiden eri koot on lausuttava oikein, jotta syntyy oikea melodia. Kun taas se, mitä me nyt voimme lausua, on heikko, kalpea, säälittävä jäljitelmä oikeista Veda tiedosta

        Lisäksi ei riittä teksti, pitää tietää ääntämystä, lisäksi jokaien tavu ja kirjain on lausuttava oikein sekunnin miljoonasosan tarkkuudella. Muuten tulos muuttu päinvastaiseksi.

        TEKOÄLY SIIHEN EI PYSTY.

        JOS ET OSAA SANSKRITIA, EI KANNATA EDES YRITTÄÄ, KOSKA TEKOÄLY EI OSAA KÄÄNTÄÄ SANSKRITIA OIKEIN.

        OLETKO EDES PÄTEVÄ PUHUMAAN TÄLLAISTA, OLETKO TÄYSIN PÄTEVÄ SANKRITISSA?

        Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?

        Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

        Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää.

        Dogmaterroristeilla ei ole tarvetta kirjoittaa tänne, jokaisella terrori-iskullanne moninkertaistatte teille niin vastenmielisten ”idän saatanallisten oppien” määrän.

        "Poistoon tämä ketju."

        kaikki on tallennettu ja laitetaan satoihin muihin ketjuihin .

        Poistaminen tarkoittaa, että tämä poistettu tieto moninkertaistuu sadankertaiseksi, että sinä et voita mitään terroristi mutta sinä menetät.

        VIESTIKETJUJEN POISTAMINEN AIHEUTTAA POISTETTUJEN VIESTIKETJUJEN MÄÄRÄN SATAKERTAISTUMISEN.

        Kiitos terroristänne.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut, eikä ole enää yllättävää, että Hitler oli kristitty ja että kristityt ovat aktiivisia terroristejä hindulaisilla foorumeilla.

        Paljastukset tulevat jatkumaan, ja syvenevät yhä enemmän kristinuskon turmeltuneisuuteen ja synkkyyteen, sitä enemmän mitä enmmän täällä kiusaatte.

        Sitä enemmän mitä enmmän täällä kiusaatte.

        Tulokset ovat päinvastaiset kuin odotit.
        Mitä uutta voitte sanoa hindupalstoilla, mitä ei jo tiedetä Raamatusta, olemme kaikki kristinuskon kokeneet koko elämämme, ette voi kertoa meille mitään uutta, mitä emme jo tietäisi, miksi ette mene saarnaamaan moskeijaan, muslimit eivät tiedä kristinuskosta, miksi saarnaatte täällä, jossa Raamattu tunnetaan paljon paremmin kuin te tiedätte. Sinä opetat Raamatun ihmisille, jotka tuntevat Raamatun paljon, paljon paljon paremmin kuin sinä.

        Sinä opetat Raamatun ihmisille, jotka tuntevat Raamatun paljon, paljon paljon paremmin kuin sinä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Te itse olette aiheuttaneet kristinuskon alasajon terrorillanne.

        Tieto leviää nyt kaikkialla maailmassa teidän terrorinne ansiosta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Te itse olette aiheuttaneet kristinuskon alasajon terrorillanne.

        Tieto leviää nyt kaikkialla maailmassa teidän terrorinne ansiosta.

        Te itse olette aiheuttaneet kristinuskon alasajon terrorillanne.

        Tieto leviää nyt kaikkialla maailmassa teidän terrorinne ansiosta.
        VIESTIKETJUJEN POISTAMINEN AIHEUTTAA POISTETTUJEN VIESTIKETJUJEN MÄÄRÄN SATAKERTAISTUMISEN.

        Kiitos terroristänne.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Te itse olette aiheuttaneet kristinuskon alasajon terrorillanne.

        Tieto leviää nyt kaikkialla maailmassa teidän terrorinne ansiosta.
        VIESTIKETJUJEN POISTAMINEN AIHEUTTAA POISTETTUJEN VIESTIKETJUJEN MÄÄRÄN SATAKERTAISTUMISEN.

        Kiitos terroristänne.

        "Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

        Jokaisella sanalla on lukemattomia eri merkityksiä, joten miten tekoäly voi valita oikean sanan, joka sopii tekstin kokonaisuuteen? Jos et tunne tekstin taustalla olevaa filosofiaa, kaikki käännökset ovat vääriä tai jopa käänteisiä.

        KAIKKI ON SYMBOLISTA JA ALLEGORISTA

        ONGELMAT SYNTYVÄT, KUN KAIKKI OTETAAN KIRJAIMELLISESTI

        KAIKKI ON TÄYNNÄ SYMBOLEITA, KAIKKI ON KRYPTOGRAFISTA, KAIKKI ON KOODATTUA, KAIKKI ON PIILOTETTU, JA IHMISET, JOTKA EIVÄT OLE PÄTEVIÄ, EIVÄT PYSTY YMMÄRTÄMÄÄN SYMBOLIEN TAKANA OLEVAA FILOSOFIAA.

        ALLEGORIAN TAKANA PIILOTTAUTUU SYVÄ FILOSOFIA.

        Terroristi kristitty alkaa opettaa meidän omaa filosofiaamme, joka perustuu tekoälyyn ja wikipediaan, niille, jotka ovat oppineet aihetta vuosikausia.

        Ymmärrätkö edes kuinka älytöntä yrityksesi opettaa meille filosofiaamme ovat, tekstit ovat koodattuja, ne on tarkoituksella kirjoitettu koodikielellä, jotta kaltaisesi epäpätevät terroristit eivät pääse niihin käsiksi, miten tekoäly voisi ymmärtää koodikielellä kirjoitettua tekstiä?

        "Intia on sillisalaattimaa"

        Synnyt seuraavaksi Intiassa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Intia on sillisalaattimaa"

        Synnyt seuraavaksi Intiassa.

        "Intia on sillisalaattimaa"

        Synnyt seuraavaksi Intiassa.

        "Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

        Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa

        Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä.

        Jos jatkuvasti ajattelet Intiaa vihalla, synnyt siihen maahan.

        Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.

        Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä. Esimerkiksi natsi-ajan kiihkomieliset Venäjän vihaajat syntyivät Venäjällä, johon heillä oli edellisessä elämässä niin suuri pakkomielle ja joita kohta tunsivat vihaa. Tässä elämässä he ovat rasistisia fanaatikkoja, mutta nyt he ovat venäläismielisiä ja muita kansoja vihaavia. Jos vihaat jotain paljon, huomiosi keskittyy niin paljon tuohon vihaan, että synnyt kansakuntaan, jota vihaat jne. Sama juttu joidenkin Kiina-Tibet, ja monia muita esimerkkejä.

        Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.

        Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa.

        Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.

        Se, mitä sinä ajattelet, ei muuta maailmassa mitään, maa pyörii edelleen riippumatta siitä, mitä ajattelet, vuodenajat vaihtuvat, kaikki luonnonlait toimivat edelleen. Se, mitä ajattelet, ei horjuta maailmankaikkeutta millään tavalla, ihmiskunta ei menetä mitään, ajattelittepa mitä tahansa.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"

        Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.

        JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.

        Tuntuu siltä, että joku vetää sinua kuin magneetti "idän saatanallisten oppien" palstoille, kun et pysty lähtemään täältä, tunnet suurta vetovoimaa tätä kohtaan, muuten olisit lähtenyt jo vuosia sitten.

        Pitääkö saatana sinut täällä väkisin? Kun on jo tullut empiirisesti selväksi, ettei kukaan täällä palaa takaisin kristinuskoon, alemmalle tasolle.

        "Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

        OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

        Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

        Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

        On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".

        Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

        Kaikki on jo tullut selväksi.

        Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

        Mitä sitten?

        Hankkikaa itsellenne elämä.

        "Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

        Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

        Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.

        "Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

        POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

        "Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

        Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

        "Raamattu käskee karttamaan harhaoppista ihmistä varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti. Harhaoppinen edustaa harhaoppia, sitä kartamme. Karta harhaa!"

        Miksi et sitten karta meitä, harhaoppisia ja jätä muita rauhaan, kun on jo selvää, että kukaan ei enää käänny kristinuskoon, sinä olet jo "varoittanut" muita tuhansia kertoja ja tuhansia kertoja harhaoppiset ovat kieltäytyneet "avustasi".

        Miksi jatkat raamatun varoituksista huolimatta häirintää, en tietenkään lukenut viestiäsi, vaan vain sen alun, kun on jo selvää, kuka sen kirjoitti.

        On todellakin outoa, että kristityt laittavat ”pelastuksensa” vaaraan vain olemalla täällä, lukemalla meidän pahojen ja harhaoppisten viestejä, onko se sen arvoista menettää ”pelastuksensa” Miksi olette täällä, vaaravyöhykkeellä?

        Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

        Tunnet selvästi vetoa intian epäjumaliin.

        Saatana pitää sinusta väkisin kiinnil, sen taki olet täällä.

        Ole sitten varovainen yöllä, sillä saatana ottaa sinut kiinni ja käskeä sinua palaamaan hindupalstoille joka kerta ilkkumaan.

        Saatana kuiskaa taas yöllä korvaasi: mene taas huomenna hindupalstoille kiusaamaan, koska minä, Saatana, tykkään sitä, ja sinusta tulee myös minun uhrini, Saatanan uhri - Saatana ei jätä sinua rauhaan, vaan käskee sinua, etkä huomaa, kun jo olet Saatanan kynsissä - se kertoo, ettet kykene - olet selvästi Saatanan kynsissä. . Kuuntele saatanan puhetta yöllä.

        Sitten et edes tajua - ja eräänä päivänä huomaat, että olet menettänyt pelastuksesi - nyt olet jo saatanan otteessa - ja nyt on liian myöhäistä palata takaisin Jumalan luo, koska saatana pitää kiinni.

        Se on hindupalstojenn vaara, epäjumialien vaara, - joten sinä olet menossa helvettiin kanssamme - menossa helvettiin. Tervetuloa helvettiin kanssamme.

        Se on hindupalstojen vaara, epäjumalien vaara, - joten sinä olet menossa helvettiin kanssamme - menossa helvettiin. Tervetuloa helvettiin kanssamme.

        Se johtuu siitä, että he eivät jättäneet hindujen palstaa ajoissa, epäjumalanpalvojien seuraa - nyt voitte syyttää vain itseänne - mutta älkää huoliko, Saatana on siellä kanssamme. Kärsikäämme kaikki yhdessä tulessa. Helvetin porukka siis nyt laajenee entisestään, nyt jo kristittyjen kanssa, jotka suorittavat lähestyskäskyä.

        Nuo intian miehet on täysin saatananpalvojia, nyt jo myöntävät että yrittävät vetää muita kadotukseen. Tehkää parannus!

        Totta kai, saatananpalvojat, tai toisin sanoen tuulimyllyn palvojat - Ja teidänkin tulisi liittyä meihin - tervetuloa helvettiin - mukavaa, että siellä on iso porukka tulessa.

        TERVETULOA HELVETTIIN KANSSAMME.

        https://www.gotohellmi.com/uploads/1/4/2/7/14272932/s392132127561607837_p28_i2_w1008.jpeg

        https://www.google.com/imgres?q=welcome to hell&imgurl=https://m.media-amazon.com/images/I/51X2vhXBQrL._UXNaN_FMjpg_QL85_.jpg&imgrefurl=https://www.amazon.co.uk/Welcome-Hell-David-Hawkins/dp/B07WHFBZ2G&docid=L5v0iHBIMaqb8M&tbnid=WccOf_tjtYcYXM&vet=12ahUKEwjwu_nj-9iOAxWmKRAIHbisLwEQM3oECA8QAA..i&w=500&h=500&hcb=2&ved=2ahUKEwjwu_nj-9iOAxWmKRAIHbisLwEQM3oECA8QAA

        Yhdesasä aina kivempi olla helvetissä.

      • Anonyymi
        UUSI

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Welcome to Hell

        Tervetuloa helvettiin, hindupalstojen väkisin käännyttäjät.

        Lämpimästi tervetuloa teille kaikille. Yhdessä siellä ollaan.

        Koska ette päässyt pois täältä ajoissa, siis hindupalstoilta.

        Lämpimästi tervetuloa.

        Helvetissä tavataan, kristityt terroristit.

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUtVmlsbGUgTcOka2lwZWx0byBKdW1hbGFuIHN5bnR5LiAtIEdvb2dsZS1oYWt1

        https://www.youtube.com/watch?v=Z2JZ-ySZ82s
        🔴 LIVE: Jutellaan uutuuskirjastani "Jumalan synty" - YouTube

        Miten idea Jumalasta syntyi? #530

        https://www.youtube.com/results?search_query=Ville+Mäkipelto+Jumalan+synty.+-+Google-haku

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUtVmlsbGUgTcOka2lwZWx0byBKdW1hbGFuIHN5bnR5LiAtIEdvb2dsZS1oYWt1

        https://www.youtube.com/watch?v=Z2JZ-ySZ82s
        🔴 LIVE: Jutellaan uutuuskirjastani "Jumalan synty" - YouTube

        Miten idea Jumalasta syntyi? #530

        https://www.youtube.com/results?search_query=Ville Mäkipelto Jumalan synty. - Google-haku

        Jumalan synty on ensimmäinen suomenkielinen yleistajuinen teos juutalaiskristillisen Jumalan kehityksestä ja varhaishistoriasta. Se avaa kiehtovan arkeologisen aineiston ja kriittisen tekstintutkimuksen kautta uuden näkökulman juutalaisuuden ja kristinuskon syntyyn ja muinaiseen maailmaan.
        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooe_JdlrV-AOAHHMWc_7nVD5xK8XJguoQ1Lz2OKcHkhJSt-_1Fp
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8e227347-26a1-4ed0-80c1-68503e148ab7
        Tutkijat julkaisivat niin pöyristyttävän tietokirjan, että se poltettiin jo takassa
        Tietokirja jumalakäsityksen muutoksista ei ole miellyttänyt kaikkia.

        *Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.*
        Kristinuskon Jumala on Saatana.

        Sitä sanomaa pitää jakaa kaikille. Jaetaan linkkejä ympäri Suomea.
        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty?srsltid=AfmBOorzU4A6D2d7X5rUPe2I9Oi3GiBPV84O1KDz35ylVykLGBT5zQKA
        Jumalan synty
        Äänikirja, suomi
        Isän ja Pojan kätketty historia
        Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

        Kiitos terroristänne, kristityt.

        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut, eikä ole enää yllättävää, että Hitler oli kristitty ja että kristityt ovat aktiivisia terroristejä hindulaisilla foorumeilla.

        >>Näinkö lyhyt on ihmisten muisti, huh, teologi Ville Mäkipelto Jumalan synty.>>
        Tilasin sen juuri äänikirjana, yli 10 tuntia kuuntelemista. Miellyttävä ääni lukijalla.
        Kiitos sinulle vinkistä! Sitä sanomaa pitää jakaa kaikille. Jaetaan linkkejä ympäri Suomea.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13229529/mita-mielta-gematriasta#comment-136811055

        Juu, se onkin mielenkiintoista gematriaa, kun kuningas Salomo keräsi lasten ja karjan urospuolten hengen säästämisellä 666 talenttia kultaa kansalta vuodessa Baal-jumalalla kiristämällä, joka on VT puhuva Pedon kuva (5.Moos.4:10 alkaen) ja juutalaisuuteen perustuen myös kristinuskon ja Islamin Jumalana, joka vaatii uhreja. Israelin Jumala, jota Jeesus opetti kielsi viattoman veren vuodattamisen (Jeremia 7 luku).

        Allah on ihan sama Jumala kuin kristinuskossa juutalaisuuteen perustuen eli puhuva Pedon kuva, lapsia uhrikseen vaativa Baal-jumala.

        Ja ilmestyskirja lisää vielä - siitä on löydetty kaikkien veri, jotka maanpäällä ovat tapetut.

        Ilmestyskirja 13. Luku, myös 2.Moos.13, sekä 5..Moos.13, myös Gal.3:13 sekä 1.Kor.13.

        Se sai kaikki kumartamaan itseään niin köyhät kuin rikkaat, vapaat sekä orjat ja panemaan merkin otsaansa ja käteensä, ja ne jotka evät kumartaneet Mooseksen suulla puhuvaa Pedon kuvaa, ne tapettiin.

        Äänestä

        Ja sitten - mikä helvetti on tämä koko maailman idioottien vääntö Pedon luvusta, kun se lukee tietysti Raamatussa, koska se on koko Raamatun juoni, kun Saatana varastaa uskovaisen sielun?!
        Jo Jeesus Raamatussa sanoo, että juutalaisten Jumala on SAATANA JA KAIKEN VALHEEN ISÄ, ei tarvinnut kuin uskoa Jeesusta ja etsiä tuo huijauskuvio, joka oli tehty varsin helpoksi jopa näin numeroituna ilman mitään mystiikkaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Suomessakin sama homma persujen takia

        Kuningas Salomo rakensi Baal-jumalalle Jerusalemin temppelin, mutta se laitettiin Israelin Jumalan nimiin, josta syntyi kuvitelma, että Baal-jumala olisi ollut muinainen Israelin Jumala.

        Ei ollut, ja tällä huijauksella juutalaiset saivai 6 miljoonalla kokonaan poltetulla ihmisuhrilahjallaan Baal-jumalalle (sana holokausti VT,:sta) myös palestiinalaisten maat itselleen - Raamatussa on 66 kirjaa.
        Ja tämän päivän maailma nyt kysyy, että KUINKA PALJON NÄITÄ LAPSIA ON UHRATTU VIELÄ MEIDÄN AIKANA JUUTALAISTEN JUMALALLE, mutta juutalainen Epstein (Walt Disneyn pojanpoika) ehti hirttäytyä ennen vastausta - nyt sitä on etsitty muualta, mutta hänen jalanjäljissään.

        Kyseessä on siis juutalaisten jumalahuijaus, jonka Raamattu todistaa - heidän Jumala ei ole muinainen Israelin Jumala, vaan ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva

        >>Ri, se onkin tarinan Saatana Baal-jumala - pahempi kuin jos ei olisi mitään Jumalaa.>>
        Kiitos vinkistä, onko myös äänikirjana?

        Se on äänikirjana myös , aion tilata sen tänään. Kiitos paljon vinkistä, se on erittäin hyödynnettävää tietoa. Vallankumouksellista suorastaan, kiitos!

        Ilmeisesti koko se Israel on vapaamuurarien perustama valtio eikä siinä ole missään mitään Jumalaa,

        Ri, se onkin tarinan Saatana Baal-jumala - pahempi kuin jos ei olisi mitään Jumalaa.

        Mikä ihmeen Ri?

        >Oletko vielä tilanteesta niin pihalla, ettet tiedä edes sitä, etteivät juutalaiset ole mikään Israelin Jumalan valittu kansa?! >
        En, mutta kristityt ei usko sinua.
        >Tästä julkaisivat juuri teologit kirjansa.>
        Linkki? Nimet?

        Näinkö lyhyt on ihmisten muisti, huh, teologi Ville Mäkipelto Jumalan synty.

        Ja nyt tuo sama Baal-jumala, ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva (luku 13) on myös kristinuskon Jumalana.

        Oletko Suomessa ainoa, joka niin uskoo?

        Se valitun kansan juttu kuulostaa yhä enemmään ihmismäiseltä tai paljon pahemmalta.

        Ilmeisesti koko se Israel on vapaamuurarien perustama valtio eikä siinä ole missään mitään Jumalaa,

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt tuo sama Baal-jumala, ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva (luku 13) on myös kristinuskon Jumalana.

        Oletko Suomessa ainoa, joka niin uskoo?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13229529/mita-mielta-gematriasta#comment-136811055
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13229529/mita-mielta-gematriasta#comment-136811055
        Se valitun kansan juttu kuulostaa yhä enemmään ihmismäiseltä tai paljon pahemmalta.

        Ilmeisesti koko se Israel on vapaamuurarien perustama valtio eikä siinä ole missään mitään Jumalaa,

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13229529/mita-mielta-gematriasta#comment-136811055
        Ja nyt tuo sama Baal-jumala, ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva (luku 13) on myös kristinuskon Jumalana.
        Ja nyt tuo sama Baal-jumala, ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva (luku 13) on myös kristinuskon Jumalana.

        Tästä julkaisivat juuri teologit kirjansa.

        Oletko vielä tilanteesta niin pihalla, ettet tiedä edes sitä, etteivät juutalaiset ole mikään Israelin Jumalan valittu kansa?!

        Raamatun mukaan juutalaiset tappoivat Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle, jonka Jumala oli muinainen uhrikulttijumala Baal, Raamatun Saatana, joka on juutalaisten Jumala.

        Koko juttu on juutalaisten jumalahuijaus kristinuskoa hyväksikäyttöen.

        Sain kirjasuosituksen toiselta foorumilta. Se on vallankumouksellinen, uutisarvoinen, ja juutalaisten jumala on todella Saatana? Ja he todella palvovat Saatanaa?

        Tämä on laitetav eteenpäin se vihje, kaikilla on saatava tietää se.

        Voidaanko Israelille antaa kaikki lupaukset, mukaan lukien tehdä julmuutta lupaus, koska se on ”valittu kansa” ja ”Jumala” on sen puolella?

        Ihan samanlaiset ihmiset kuin muutkin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko juttu on juutalaisten jumalahuijaus kristinuskoa hyväksikäyttöen.

        Sain kirjasuosituksen toiselta foorumilta. Se on vallankumouksellinen, uutisarvoinen, ja juutalaisten jumala on todella Saatana? Ja he todella palvovat Saatanaa?

        Tämä on laitetav eteenpäin se vihje, kaikilla on saatava tietää se.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13229529/mita-mielta-gematriasta#comment-136811055
        Voidaanko Israelille antaa kaikki lupaukset, mukaan lukien tehdä julmuutta lupaus, koska se on ”valittu kansa” ja ”Jumala” on sen puolella?

        Ihan samanlaiset ihmiset kuin muutkin.

        Koko juttu on juutalaisten jumalahuijaus kristinuskoa hyväksikäyttöen.

        Kiitos terroristänne.
        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut, eikä ole enää yllättävää, että Hitler oli kristitty ja että kristityt ovat aktiivisia terroristejä hindulaisilla foorumeilla.

        Laitamme myös eteenpäin linkit siitä että jälleensyntyminen on huijausta..valkeus aina voittaa lopulta.

        Laita vaan, että jos reinkarnaatio ei olisi totta, se ei olisi mitään verrattuna kauhuun, että kristittyjen Jumala on Saatana ja että he ovat tietämättään Saatanan palvojia.

        Laita vaan, jos vaikka reinkarnaatio ei olisi totta, se ei olisi mitään verrattuna kauhuun, että kristittyjen Jumala on Saatana ja että he ovat tietämättään Saatanan palvojia.

        Jos kristityt eivät olisi tunkeutuneet tälle alueelle, tätä ei olisi koskaan tiedetty, joten hyökkäyksessä on ollut myös hyviä puolia. Totuus kristinuskon petollisuudesta on paljastunut, eli nykyisestä.

        >>Laitan linkin eteenpäin. Pidän myös peukkua. Jos tämä on totta, on tuhannet ihmiset suuressa vaarassa.>>
        Alan levittittää, tee sinäkin niin, itse sain linkin toiselta foorumilta.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19032969/reinkarnaatio-eli-jalleensyntyminen-buddhalais-ja-hindu-uskonnossa-

        "Ikonit ja kirkolliset kuvatukset eivät edusta aitoa kristinuskoa."

        Sen sijaan terroristinen väkivaltakristitty edustaa edusta aitoa kristinuskoa.

        Sana kuvatus on sinulle arkipäivää. Oletko värma, että pääset "taivaaseen"?

        'HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen

        TERRORISTI, OLET ANSAINNUT HELVETINTULEN.

        TERVETULOA HELVETTIIN KANSSAMME.

        TILAA RIITTÄÄ SIELLÄ.

        'HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS...

        Viimeisenä tuomiona sinut tuomitaan helvettiin, ja ”jumalasi” kutsuu sinua siksi, mikä sinä todella olet -kuvatukseksi.

        ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen

        ja joka sanoo: 'Sinä kuvatus', on ansainnut helvetin tulen

      Kristinusko on paras perusta yhteiskunnalle. Raamattu on Elävän Tosi Jumalan Sana. Jokainen näkee, miten surkeita muslimimaat ovat. Eikä hindujen Intia juuri sen parempi ole.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Jos tulee idän palstalle idän oppia lukemaan, on se kuin menisi saatanan seuraan."

        Mutta et voi poistua tästä paikasta, mikä tarkoittaa, että Saatana pitää sinua täällä väkisin eikä päästä sinua menemään – siksi olet ollut täällä jo vuosia. Saatana pitää sinusta kiinni eikä päästä sinua pois idän saatanallisilta kentiltä, joten olet täällä Saatanan rautaisessa otteessa, koska sinulla ei ole voimaa lähteä, kristitty terroristi.

        Joten olet jäänyt kiinni, koukussa idän saatanallisiin opetuksiin. Se on erittäin vaarallista, sillä se voi saastuttaa, kristityt. Olet jo menettänyt pelastuksesi täällä. Tervetuloa helvettiin kanssamme.

        Koska luet täällä Saatanan seurassa idän saatanallisia oppeja, se on jo saanut sinut valtaansa, joten olet jo sanonut hyvästit pelastuksellesi. Pelastusvarmuus ei enää auta, kerran pelastettu – aina pelastettu – et voi enää uudestaan pelastua,

        Olet jo menettänyt pelastuksesi täällä. Tervetuloa helvettiin kanssamme.

        "Et ole koskaan edes ollut poissa täältä, joten et voi tulla tänne lukemaan, koska et ole koskaan edes ollut poissa täältä, joten älä vaivaudu valehtelemaan, olet ollut täällä vuosikausia tauotta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Saatana ei jätä sinua rauhaan, vaan käskee sinua, etkä huomaa, kun jo olet Saatanan kynsissä - se kertoo, ettet kykene - olet selvästi Saatanan kynsissä. .

        Kuuntele saatanan puhetta yöllä.

        "Ei mitään järkeä missään."

        Ja tässäkö on järkeää:

        Raamatun kronologian mukaan ihmiskunta ei voi olla 6000 vuotta vanhempi. Jos niin olisi, Raamattu ei olisi totta.

        Siksi kristityt ovat kehittäneet uuden ”tieteellisen” teorian, jonka mukaan (allegorinen)Saatana laittoi dinosaurusten luut maahan, koska sillä tavoin ihmiset eivät "pelastu", jos uskovat ihmiskunan olevan yli 6000 vuotta vanha

        Mutta nyt, kristittyjen kehittämän ”tieteellisen teorian” myötä Raamattu vaikuttaa olevan totta, kristityt sanovat, että dinosauruksia ei ole koskaan edes ollut olemassa, että se on Saatanan salajuoni ihmisten eksyttämiseksi, jotta kukaan ei "pelastuisi".

        Ja tässä

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA

        Ja tässä:
        kaikkea seuraavat ja lukevat ajatuksia, ja minne mennään niin perään lähetetään vaikka naapurin toimesta, kissat ohjelmoidaan ikkunoista sisään tuijottamaan tai monitorointi henget variksissa seuraavat myös uskovia ulkona rääkyen ja seuraten, pihalla voi odottaa vainooja autossa istuen ja lähtee heti perääsi kun ulko-ovesi avaat.

        Kaupungilla seuraa nuoret vainoajat uskovien perässä, saavat palkkansa varmaan supolta tai muilta satanisti järjestöiltä kuten vapaamuurarisatanisteilta.

      • Anonyymi
        UUSI

        AP.

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

        Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        AP.

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

        Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

        Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.

        JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.

    • Anonyymi
      UUSI

      Venäjä on hyvää pataa Intian kanssa. 🫡

    • Anonyymi
      UUSI

      videossa kertoivat, että Punjab olisi silliä

    • Anonyymi
      UUSI

      Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
      Anonyymi-ap
      2025-02-27 17:49:45

      Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävät väärin hengellisiä lahjojaan. Se saa heidät tuntemaan itsensä vanhurskaiksi, kun muut eivät ole.

      Jotkut rakastavat juoruilua. He saavat kiksejä kuunnellessaan tarinoita siitä, miten muut ovat mokanneet, ja sitten taputtavat itseään selkään siitä, etteivät ole syyllistyneet samanlaiseen rikkomukseen. Rakkaus ei tee niin.

      Usko toimii rakkauden kautta. Rakkaus ei koskaan häviä.
      ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 1 Korinttilaiskirje 13:13

      • Anonyymi
        UUSI

        "Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa."

        Otitko sen Hitlerin puheesta, kun se puhui ihan samaa.

        Ne ei ole Jeesuksen sanoja lainkaan.

        Nämä eivät ole lainkaan Jeesuksen sanat.

        Kuten ei myös ”tie, totuus ja elämä”, ”alku ja loppu” jne.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 1 Korinttilaiskirje 13:13

        Nämä eivät ole lainkaan Jeesuksen sanat.

        Kuten ei myös ”tie, totuus ja elämä”, ”alku ja loppu” jne.

        Nämä eivät ole lainkaan Jeesuksen sanat.

        Kuten ei myös ”tie, totuus ja elämä”, ”alku ja loppu” jne.

        Myös vuorisaarna on sepitetty, sitä ei ole edes koskaan ollut.

        "Jeesus puhui paljon helvetistä.."

        Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan.

        Jeesuksen sanat ovat aivan toisenlaisia, ne löytyvät kirjoista, jotka on jätetty pois Raamatusta. Apokryfikirjat.

        Myös vuorisaarna on sepitetty, sitä ei ole edes koskaan ollut.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä eivät ole lainkaan Jeesuksen sanat.

        Kuten ei myös ”tie, totuus ja elämä”, ”alku ja loppu” jne.

        Myös vuorisaarna on sepitetty, sitä ei ole edes koskaan ollut.

        "Jeesus puhui paljon helvetistä.."

        Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan.

        Jeesuksen sanat ovat aivan toisenlaisia, ne löytyvät kirjoista, jotka on jätetty pois Raamatusta. Apokryfikirjat.

        Myös vuorisaarna on sepitetty, sitä ei ole edes koskaan ollut.

        "Jotkut rakastavat juoruilua."

        Juuri sitä sinä teet, kun aloitat jatkuvasti uusia keskusteluja, joissa puhut siitä, kuinka pahoja kaikki hindut ovat ja kuinka paha Intia on, etsien syytä puhua pahaa kaikista muista uskonnoista paitsi kristinuskosta, eli juuri sinä vain juoruat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jotkut rakastavat juoruilua."

        Juuri sitä sinä teet, kun aloitat jatkuvasti uusia keskusteluja, joissa puhut siitä, kuinka pahoja kaikki hindut ovat ja kuinka paha Intia on, etsien syytä puhua pahaa kaikista muista uskonnoista paitsi kristinuskosta, eli juuri sinä vain juoruat.

        Kiitos terroristänne.
        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut,
        Jos te ette olisi terrorisoineet, kukaan täällä ei olisi koskaan saanut tietää Mäkipellon mahtavasta kirjasta, nyt teidän terrorinne ansiosta tieto leviää, kaikkialle, jopa Suomen ulkopuolelle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos terroristänne.
        Teidän terrorisminne ansiosta kristinuskon paheellinen luonne on nyt paljastunut,
        Jos te ette olisi terrorisoineet, kukaan täällä ei olisi koskaan saanut tietää Mäkipellon mahtavasta kirjasta, nyt teidän terrorinne ansiosta tieto leviää, kaikkialle, jopa Suomen ulkopuolelle.

        MIKSI ISLAM ON REHELLISEMPI USKONTO KUIN KRISTINUSKO? KOSKA MUSLIMIT EIVÄT EDES TEESKENTELE OLEVANSA HYVIÄ JA RAKASTAVIA, MUTTA KRISTITYT TEESKENTELEVÄT OLEVANSA, VAIKKA HEILLÄ EI OLE RAKKAUTTA. HITLER PUHUI MYÖS RAKKAUDESTA JA SITEERASI RAAMATTUA.

        Ymmärrättekö, itseään kristityiksi tituleeraavat, että toimintanne on diktatorista ja henkistä väkivaltaa? Ymmärrättekö, että haluatte riistää ihmiskunnalta kaiken arvokkaimman lahjan - valinnanvapauden?

        Kun muslimi tulee luoksesi miekka kädessään, osaat juosta karkuun. Mutta kun kristitty tulee ja puhuu rakkauden sanoja, kukaan ei voi edes epäillä, että hän on viemässä itsemääräämisoikeutesi ja valinnanvapautesi pois

        Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

        Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

        Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

        Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?

        Sitaatti Raamatusta, joka on todettu humpuukiksi. Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan

        Jos otat Raamatun sanan käänteisesti, sinua petetään vähemmän.

        Miksi ihmeessä kristityt ei mene moskeijaan muslimien rukousaikana?

        Miksi ihmeessä kristityt ei mene moskeijaan muslimien rukousaikana, täällä ette voi kertoa mitään uutta, muslimeille voitte.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

        "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia:

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jo pelkästään tämä kirous osoittaa, että Raamattu on ihmisten tekemä, Jumala ei koskaan sanoisi niin.
        Jälleen kerran, se on ihmisen kirjoittama, ei jumalallinen.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin.

        Ilmestyskirjan lopussa oleva uhkaus kiteyttää sen pakanallisen alkuperän, se ei ole lainkaan Jumalan sana, vaan jäljennös pakanuudesta.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.

        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        2Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        2Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat

        Vain ihminen puhuu niin ei Jumala.
        Ilmestyskirjassa ja muinaisissa kiroustauluissa on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä kielen, kuvien ja rituaalisten elementtien käytössä, erityisesti siinä, miten niissä kuvataan vihollisten kukistumista ja lupausta jumalallisesta väliintulosta. Molemmissa käytetään voimakasta, usein väkivaltaista kuvastoa herättämään tunne jumalallisesta voimasta ja tuomiosta, kun taas kiroustauluissa sitä käytetään yksilöiden kiroamiseen ja Ilmestyskirjassa pahojen voimien tuhon ja Jumalan valtakunnan perustamisen kuvaamiseen.

        ”Sitominen” ja ‘vapauttaminen’:
        Sekä kiroustaulut (jotka tunnetaan myös nimellä defixiones) että Ilmestyskirja käyttävät käsitettä ”sitominen” ja ”vapauttaminen” kuvaamaan yliluonnollista vaikutusta. Kiroustauluissa tämä viittaa henkilön sitomiseen tiettyyn toimintaan tai lopputulokseen, kun taas Ilmestyskirjassa se viittaa Jumalan voimaan sitoa tai vapauttaa Saatana ja hänen joukkonsa.

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Mainzin Johannes Gutenbergin yliopiston (JGU) tutkijat ovat havainneet, että Ilmestyskirjassa on joitakin kuvauksia ja lauseita, jotka muistuttavat muinaisia kiroustauluja.

        Ilmestyskirja on Uuden testamentin viimeinen kirja, joka käsittää kolme kirjallisuuden lajia: kirjeenomaisen, apokalyptisen ja profeetallisen. Perinteisesti kirjan uskotaan kirjoitetun joskus 1. vuosisadalla jKr., vaikka kirjoittajan (joka nimeää itsensä yksinkertaisesti ”Johannekseksi”) tarkka henkilöllisyys on ollut pitkään akateemisen keskustelun aihe.

        Antiikin aikana kiroustaulut olivat hyvin yleisiä kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, jossa niitä käytettiin pyytämään jumalia, henkiä tai vainajia suorittamaan jokin teko henkilölle tai esineelle tai muulla tavoin pakottamaan kirouksen kohde.

        Kiroukset raaputettiin ohuille lyijylevyille, jotka sitten joko rullattiin, taitettiin tai lävistettiin nauloilla, ja sitten ne sijoitettiin maan alle: joko haudattiin hautoihin tai hautakammioihin, heitettiin kaivoihin tai altaisiin, suljettiin maanalaisiin pyhäkköihin tai naulattiin temppeleiden seiniin.

        Kirottuja tauluja käyttivät kaikki yhteiskunnan jäsenet taloudellisesta tai luokka-asemasta riippumatta, ja eri puolilta roomalaista maailmaa on löydetty noin 1 700 taulua, jotka ovat peräisin pääasiassa vuodelta 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta.

        Tutkimushanke nimeltä ”Disenchanted Rituals. Traces of the Curse Tablets and Their Function in the Revelation of John” on tutkinut kiroustaulujen roolia roomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä, miten ne ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin Johanneksen ilmestyskirjassa.
        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäis
        ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher korostaa kiroustaulukulttuurin vaikutusta.

        Hankkeessa on tutkittu näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.

        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz
        https://www.heritagedaily.com/2023/02/book-of-revelation-has-terminology-similar-to-ancient-curse-tablets/146163

        Book of Revelation has terminology similar to ancient curse tablets

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/

        Echoes of ancient curse tablets identified in the Book of Revelation

        Kirousrituaalit olivat osa jokapäiväistä elämää laajoilla alueilla Rooman valtakunnassa tuhannen vuoden ajan.

        Kiroustauluja alettiin koota ja tutkia järjestelmällisesti 1800-luvulla. Pienille lyijytauluille kirjoitetuista loitsuista löydetään kuitenkin jatkuvasti aiemmin tuntemattomia versioita, jotka on tulkittu. Niitä on tähän mennessä koottu noin 1700 kappaletta, ja ne tarjoavat tietoa niiden muinaisten ihmisten kulttuurista ja kielestä, jotka luottivat niihin. Arkeologiset löydöt ovat peräisin ajalta noin 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta. Toisin sanoen rituaaleja suoritettiin noin 1 000 vuoden ajan alueella, joka ulottuu Välimereltä Euroopan pohjoisimpaan osaan. Kiroustaulut oli suunnattu vastapuolille oikeudenkäynneissä, urheiluvastustajille hippodromilla tai kilpakumppaneille rakkaussuhteissa. Lyijytaulut ja niihin kaiverretut kiroukset talletettiin usein tiettyihin paikkoihin, kuten hautoihin tai pyhien paikkojen läheisyyteen, joissa oletettiin olevan manalan henkiä, jotka varmistivat kirouksen tehokkuuden. ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut vain loitsun sanamuotoon, vaan siihen olisi kuulunut myös loitsun kirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli säädetty Rooman laissa.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan tekstin väliset yhtäläisyydet
        Hölscher on tutkinut kiroustauluja käyttäneiden tahojen käyttämiä sanamuotoja ja heidän odotuksiaan siitä, miten kirousten oli tarkoitus toimia, ja hän on tutkinut, miten nämä ovat jättäneet jälkensä Johanneksen ilmestystekstiin. Se on kirjoitettu 1. vuosisadalla jKr. ja osoitettu Vähä-Aasian länsirannikon kristityille. ”Ilmestyskirjasta löytyy sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluilla esiintyneet, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti. Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki Babylon on väkivalloin kaadettava, eikä sitä enää löydetä.” Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.
        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään. ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        DFG:n rahoittamassa hankkeessa ”Disenchanted Rituals” etsitään analogioita Ilmestyskirjan ja kiroustaulujen välillä ja analysoidaan, miten ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat saattoivat tulkita Raamatun tekstiä. ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher sanoi ja korosti kiroustaulukulttuurin vaikutusta. Hankkeessa tutkitaan näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa

        Teksti täältä:

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/
        Äänestä

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa

        Teksti täältä:

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/
        Äänestä

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ JUMALAN KANSSA, VAAN SEN KANSSA, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.
        TODELLINEN JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA KETÄÄN USKOMAAN HÄNEEN ITSEENSÄ JA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS HÄNTÄ EI HALUTA TUNTEA, EI KOSKAAN KOSTA, EI KOSKAAN UHKAILE.

        Mutta kun lukee ”evankeliumia”, siellä on vain yksi surkeuden yllätys. Kristinusko on tarkoitettu hyvin yksinkertaisille ihmisille. Hyvin vähän kehittyneille ja vähän koulutetuille ihmisille. Muualla on valtava määrä kaikenlaisia suuntia, ja siellä ihminen voi löytää tiensä Jumalan luo.

        Kristinusko kieltää ihmiskunnalta kaikkien tulevien aikojen ajan mahdollisuuden ja oikeuden ajatella itse.

        Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

        Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

        Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

        He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamiseen juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

        Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

        Vielä nykyäänkin on kannibaalien heimoja, heille ei voi viedä korkeampaa tietoa heti, mutta voi vaikka sanoa, että älä tapa ihan kaikkia ihmisiä, vaan valikoivasti, koska he ovat eläimen tasolla, he eivät voi ottaa korkeampaa tietoa vastaan lainkaan, paitsi jos heillä on tarpeeksi sukritia edellisistä elämistä, silloin he voivat ottaa vastaan enemmän.

        Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

        Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

        Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

        KRISTINUSKOSTA JÄÄ JÄLJELLE KARSITTU VERSIO.
        TEKSTIÄ ON MYÖS LISÄTTY.

        ALKUPERÄINEN KRISTINUSKO OLI ERILAINEN.

        Vedoissakin on niin monia eri tasoja.

        Ne, jotka eivät esimerkiksi pysty noudattamaan puhtaussääntöjä jne., heille se on aivan eri taso, elämästä toiseen he nousevat korkeammalle tasolle, ketään ei koskaan pakoteta.

        Toisaalta, jos joku kohtaa todella aidon ja nykyään hyvin harvinaisen pyhän Vaishnavan, nousu tasolta toiselle voi viedä hyvin vähän aikaa, voi saavuttaa kaiken hyvin nopeasti, mutta silloin kyseessä täytyy olla todella pyhä Vaishnava, jota kohtaa.

        Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.

        Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki

        Kristillinen obskurantismi - tiedon tai valistuksen vastustaminen, Obskurantismi johtaa tietämättömyyteen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki

        Kristillinen obskurantismi - tiedon tai valistuksen vastustaminen, Obskurantismi johtaa tietämättömyyteen.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        TOTUUS EI KOSKAAN SAA KETÄÄN TUNTEMAAN OLOAAN EPÄVARMAKSI TAI KYLVÄMÄÄN PELKOA YMPÄRILLEEN. TOTUUS EI LEVITÄ PELKOA.

        Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        TOTUUS EI KOSKAAN SAA KETÄÄN TUNTEMAAN OLOAAN EPÄVARMAKSI TAI KYLVÄMÄÄN PELKOA YMPÄRILLEEN. TOTUUS EI LEVITÄ PELKOA.

        Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

        KRISTINUSKOSTA

        Miten luoda suosittu uskonto

        Jos haluatte luoda suositun uskonnon, kertokaa kaikille, että Jumala antaa teille kaikki syntinne anteeksi, jos vain hyväksytte tämän uskonnon.

        Mutta miettikää ensin tätä: jos hyväksymme, että on olemassa tuomioistuin, rikoslaki ja jopa syyttäjä, mitätöikö se kaikki rikoksemme?

        Nykyaikainen kristillinen uskonnollisuus on raskainta harhaa.

        Se on mahdollisuus olla ottamatta vastuuta teoistasi, saada jotain tekemättä mitään, nauttia umpimähkään kaikesta.

        Illuusio on vaarallinen, koska se saa meidät pelkäämään kuolemaa enemmän.

        Katsokaa, miten mielenkiintoisesti tämä ilmenee uskonnollisen filosofian miljöössä.

        Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

        Kristitty kirjoitti:

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

        https://www.linkedin.com/pulse/mathematical-miracle-quran-definitive-empirical-zarif-mohammed-m-s--oxv6e

        The Mathematical Miracle of the Qur’an: A Definitive Empirical Analysis
        https://www.zygonjournal.org/article/id/14956/

        Tämä artikkeli on ensimmäinen osa kolmiosaisessa sarjassa, joka käsittelee Koraania ja tiedettä, ja se alkaa kirjoittajan henkilökohtaisista ja tieteellisistä kokemuksista, joiden avulla hän osoittaa Koraanin tieteellisen tulkinnan ja Koraanin tieteellisen ihmeellisyyden kaksoissuuntausten merkityksen, mukaan lukien sen, miten molemmat toimivat muslimien teologisina työkaluina. Sen jälkeen käsitellään teologian ja tieteellisen tiedon läheistä suhdetta islamin historiassa. Pääpaino on siinä, miten tiede sijoittuu ja määritellään islamilaisessa kirjallisuudessa, ja siinä viitataan erityisesti perinteisiin muslimikommentteihin ja -traktaatteihin. Se koskee myös sitä, miten muslimien eksegeettisiä henkilöitä ja traditionalisteja kannustetaan tai lannistetaan ottamaan tiede huomioon Koraanin ja profeetallisten traditioiden perusteella.
        Brandon Petersonin havaintoja ilmaisohjelmalla purebiblesearch. Tulokset löytyvät hänen sivultaan kjvcode:

        Raamatussa (KJB, ei satanistiset kaupalliset katoliset väännökset) on 823543 sanaa, eli 7x7x7x7x7x7x7. Seitsemän on Jumalan luku. Raamatussa paholaiseen ja antikristukseen viittaavat sanat taas esiintyvät kuudella jallosia kertoja. Jeesus-sanan 666. maininta koskee väärää profeettaa.

        _________________

        Myös muualla:

        The Torah Codes

        https://www.math.toronto.edu/~drorbn/Codes/Chance.pdf

        https://www.morasha.com.br/en/mysticism/the-log-codes.html

        https://www.youtube.com/watch?v=dtLicsTCSfo
        https://www.youtube.com/watch?v=hfmF5Rh6gwQ
        https://www.youtube.com/watch?v=11dDOBdQobQ&pp=ygUKcXVyYW4gY29kZQ==

        KORAANI ON TODISTETTU MATEMAATTISESTI.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Quran_code
        KORAANIN KOODI

        https://eudl.eu/pdf/10.4108/eai.22-3-2017.152404
        Talmudic Foundations of Mathemati

        Monta vuotta sitten tutustuin Ivan Paniniin ja Raamatun koodiin.
        Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen, muuta aloin miettiä: jos Raamatussa on koodi, onko koodi myös muiden uskontojen kirjoituksissa, ja onko koodi myös muualla? Niinpä aloin tutkia asiaa.

        Koodia on muuallakin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta vuotta sitten tutustuin Ivan Paniniin ja Raamatun koodiin.
        Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen, muuta aloin miettiä: jos Raamatussa on koodi, onko koodi myös muiden uskontojen kirjoituksissa, ja onko koodi myös muualla? Niinpä aloin tutkia asiaa.

        Koodia on muuallakin.

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

        SAMALLA LOGIIKALLA VOIDAAN TODISTAA MYÖS KORAANIN JUMALALLINEN ALKUPERÄ, KOSKA SE VOIDAAN TODISTAA MYÖS MATEMAATTISESTI, JA KORAANISSA SE KAIKKI ON PALJON EKSPRESSIIVISEMPÄÄ.

        TIEDÄN JO KRISTITTYJEN VASTAUKSEN TÄHÄN:

        Ainoastaan Raamatun koodi on Jumalasta ja Koraanin ja muiden kirjoitusten koodi on saatanasta, (vaikka saatana ei ole edes olemassa).
        Mutta he jättävät sujuvasti huomiotta sen, että myös Koraanissa on numerologiaa, siis koodi.

        Kulttuurisidonnaisuus
        Anonyymi-ap
        2024-10-24 14:54:07

        Kristitty kirjoitti toisella palstalla:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulttuurisidonnaisuus
        Anonyymi-ap
        2024-10-24 14:54:07

        Kristitty kirjoitti toisella palstalla:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        RISTIINNAULITUT PELASTAJAT

        Luettelo kuolemattomista kuolevaisista, jotka ovat kärsineet ihmisen puolesta, jotta tämä voisi saada iankaikkisen elämän lahjan, on vaikuttava.

        Säilyneiden fragmentaaristen kertomusten mukaan kaikki nämä sankarit antoivat elämänsä ihmiskunnan palvelukseen ja kuolivat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta marttyyreina ihmiskunnan edistyksen puolesta. Heidän kuolintapansa on salattu monin salaperäisin tavoin, mutta on mahdollista, että useimmat heistä ristiinnaulittiin ristille tai puuhun. Ihmisen ensimmäinen ystävä, kuolematon Prometheus, ristiinnaulittiin Kaukasusvuoren huipulle, ja hänen maksansa päälle asetettiin korppikotka, joka kidutti häntä ikuisesti kynsimällä ja repimällä hänen lihaansa kynsillään. Prometheus ei totellut Zeuksen käskyä tuomalla tulta ja kuolemattomuutta ihmisille, joten hän kärsi ihmisten puolesta, kunnes Herkules vapautti hänet piinasta.

        Joissakin tapauksissa, ristiinnaulitsemismyytti on ymmärrettävä pikemminkin allegorisessa kuin kirjaimellisessa merkityksessä,

        Mitä tulee hätkähdyttäviin löytöihin, joita voidaan tehdä tällä tavoin, J. P. Lundy esittää teoksessaan Monumental Christianity seuraavat tiedot: ”Mistä persialaiset saivat käsityksensä tästä profetiasta, sellaisena kuin se on näin tulkittuna Kristuksen ja hänen ristillä osoitetun pelastavan armonsa ja rakkautensa osalta?

        Joihinkin pakanallisiin mysteereihin kuului vihkimisseremoniaan kokelaan ristiinnaulitseminen ristin päälle tai hänen ruumiinsa asettaminen ristinmuotoiselle alttarille. On väitetty, että Apollonius Tyanalainen (Antikristus) vihittiin Egyptin Arcanumiin Suuressa Pyramidissa, jossa hän roikkui ristillä tajuttomaksi asti ja sitten hänet laskettiin hautaan (arkkuun) kolmeksi päiväksi. Kun hänen ruumiinsa oli tajuttomana, hänen sielunsa uskottiin siirtyvän kuolemattomien valtakuntaan (kuoleman paikkaan). Kun sielu oli voittanut kuoleman (tunnustamalla, että elämä on ikuista), se palasi takaisin ruumiiseen, joka sitten nousi arkusta, minkä jälkeen papit tervehtivät häntä veljeksi, sillä he uskoivat, että hän oli palannut takaisin

        RISTIINNAULITSEMINEN - KOSMINEN ALLEGORIA

        Lukemattomat pelastajat ovat kuolleet ihmisten syntien tähden ja ihmisten käsissä, ja heidän kuolemansa kautta he ovat rukoilleet taivaassa teloittajiensa sielujen puolesta. Jumala-ihmisen marttyyrikuolema ja maailman lunastaminen hänen verensä kautta on ollut monien suurten uskontojen olennainen periaate. Lähes kaikki nämä tarinat voidaan jäljittää auringonpalvontaan, sillä loistava päivänkehä on Vapahtaja, joka kuolee vuosittain jokaisen maailmankaikkeudessa olevan luodun puolesta, mutta joka vuosi toisensa jälkeen nousee jälleen voitokkaana talven haudasta. Ristiinnaulitsemisoppi perustuu epäilemättä muinaisen viisauden salaisiin traditioihin; se on jatkuva muistutus siitä, että ihmisen jumalallinen luonto on jatkuvasti ristiinnaulittuna eläimelliseen organismiin.

        RISTI PAKANALLISESSA SYMBOLIIKASSA

        Thomas Macall Fallow valottaa Encyclopædia Britannican ristiä ja ristiinnaulitsemista käsittelevässä artikkelissaan paljon tämän ideografian muinaisuutta. "Ristin käyttö uskonnollisena symbolina esikristillisinä aikoina ja ei-kristillisten kansojen keskuudessa

        Myös japanilaiset ja kiinalaiset kunnioittavat ristiä suuresti. Pythagoralaisille kaikista luvuista pyhin oli 10, jonka symboli on X eli risti. Sekä japanin että kiinan kielissä numeron 10 merkki on risti. Buddhalainen elämänpyörä koostuu kahdesta päällekkäin asetetusta rististä, ja sen kahdeksan pistettä on yhä säilynyt kristinuskolle temppeliritareiden erikoisesti muotoillussa ristissä, joka on pohjimmiltaan buddhalainen. Intia on säilyttänyt ristin paitsi kaiverruksissaan ja maalauksissaan myös arkkitehtuurissaan; suuri osa sen temppeleistä - kuten kristinuskon kirkot ja katedraalit - on pystytetty ristinmuotoisille perustuksille.

        ALEKSANDRIAN KADONNEET KIRJASTOT

        Ennen kristinuskon aikaa kerättiin kaikkialta antiikin maailmasta seitsemänsataa tuhatta arvokkainta pergamentille, papyrukselle, pergamentille ja vahalle kirjoitettua kirjaa sekä kivi-, terrakotta- ja puutauluja, ja ne sijoitettiin Aleksandriaan, erityisesti tätä tarkoitusta varten valmisteltuihin rakennuksiin. Tämä upea tietovarasto tuhoutui kolmessa tulipalossa. Kristityt tuhosivat noin vuonna 389 jKr. ne osat, jotka välttyivät Cæsarin satamassa olleen laivaston tuhoamiseksi sytyttämältä tulipalolta, tottelemalla Theodosiuksen määräystä, joka oli määrännyt Serapeumin, Serapikselle pyhän rakennuksen, jossa niteitä säilytettiin, tuhoamisesta. Tämän tulipalon oletetaan tuhonneen kirjaston, jonka Marcus Antonius oli lahjoittanut Kleopatralle korvaamaan osittain vuoden 51 tulipalossa palaneen kirjaston.

        KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

        Mithralainen teksti:

        "He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)

        Kristinuskon teksti:

        Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

        Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.

        QUETZALCOATLIN RISTIINNAULITSEMINEN

        Yksi merkittävimmistä ristiinnaulituista maailmanpelastajista on Keski-Amerikan tuulen eli auringon jumala Quetzalcoatl, jonka toimintaa Meksikon ja Keski-Amerikan intiaanipapit pitivät hyvin salassa. Tämä outo kuolematon, jonka nimi tarkoittaa höyhenpeitteistä käärmettä, näyttää tulleen merestä mukanaan salaperäinen risti. Hänen vaatteissaan oli koristeltuja pilviä ja punaisia ristejä. Hänen kunniakseen eri puolille Meksikoa sijoitettiin suuria kivestä veistettyjä käärmeitä.
        Quetzalcoatlin rististä tuli mayojen keskuudessa pyhä symboli, ja saatavilla olevien tietojen mukaan maya-intiaanien enkeleillä oli otsaansa maalattu eri pigmenttejä sisältäviä ristejä. Samanlaisia ristejä asetettiin mysteereihin vihittyjen silmien päälle. Kun Cortez saapui Meksikoon, hän toi mukanaan ristin. Tunnistaessaan sen alkuasukkaat uskoivat, että hän oli Quetzalcoatl, joka palasi, sillä Quetzalcoatl oli luvannut palata äärettömässä tulevaisuudessa ja lunastaa kansansa.

        Kun Cortez saapui Meksikoon, hän toi mukanaan ristin. Tunnistaessaan sen alkuasukkaat uskoivat, että hän oli Quetzalcoatl, joka palasi, sillä Quetzalcoatl oli luvannut palata äärettömässä tulevaisuudessa ja lunastaa kansansa.

        Lukemattomia ”pelastajia” ovat kuolleet ihmisten syntien puolesta, ja heidän kuolemansa kautta he ovat rukoilleet teloittajiensa puolesta. Jumala-ihmisen marttyyrius ja maailman lunastaminen hänen verensä kautta on ollut monien suurien religioiden keskeinen perusperiaate.

        Säilyneiden fragmentaaristen kertomusten mukaan kaikki nämä sankarit antoivat elämänsä ihmiskunnan palvelukseen ja kuolivat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta marttyyreina ihmiskunnan puolesta.

        Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengelliseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.

        Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen

        Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.

        Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
        Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.

        Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.

        Ja sen takia.

        Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

        Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

        Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
        Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.

        Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.

        Ja sen takia.

        Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

        Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

        Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

        Jeesuksen ristiinnaulitsemisen osalta hänen oletetaan kuolleen, laskeutuneen helvettiin ja nousseen kolmantena päivänä kuolleista.

        Jos kuitenkin tarkastelemme muita kulttuureja, joista monet ovat paljon vanhempia kuin kristinusko, tämä tuskin on yksittäinen tapahtuma. Persialaisen Zarathustran, egyptiläisten Osiriksen, Horuksen, Adoniksen, Bacchuksen, Herkuleksen ja skandinaavisen Baldurin sekä meksikolaisen Quetzalcoatlin oletetaan viettäneen kolme päivää helvetissä kuolemansa jälkeen ja nousseen sen jälkeen ylös.

        Kaikki nämä henkilöt tekivät myös monia ihmeitä, joita voidaan verrata Jeesuksen tekemiin ihmetekoihin.

        Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä.

        Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen

        KRISTINUSKO ON SILLISALAATTIUSKONTO.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        KRISTINUSKO ON SILLISALAATTIUSKONTO.

        KRISTINUSKO ON SILLISALAATTIUSKONTO.

        kristinusko on jakautunut 2000 vuoden aikana noin 2000 eri haaraksi, joista eri haarat ovat haarautuneet edelleen eri haaroiksi jne.

        Jokainen noista haaroista, väittävät, että juuri se haara (kultti) on ainoa ja oikea, missä julistajakin on.

        Ja kaikki nämä eri lahkot taistelevat vihaisesti ja raivokkaasti keskenään oikeellisuudesta, vaikka ne kaikki edustavat jollain tavalla kristinuskoa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        KRISTINUSKO ON SILLISALAATTIUSKONTO.

        kristinusko on jakautunut 2000 vuoden aikana noin 2000 eri haaraksi, joista eri haarat ovat haarautuneet edelleen eri haaroiksi jne.

        Jokainen noista haaroista, väittävät, että juuri se haara (kultti) on ainoa ja oikea, missä julistajakin on.

        Ja kaikki nämä eri lahkot taistelevat vihaisesti ja raivokkaasti keskenään oikeellisuudesta, vaikka ne kaikki edustavat jollain tavalla kristinuskoa.

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA

        KRISTINUSKO ON SILLISALAATTIUSKONTO.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      230
      7676
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5160
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4802
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3458
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1951
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1697
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1639
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      151
      1408
    Aihe