Israelin armeija lähteenä. Kertoo 83 prosentin sodan uhreista olleen siviilejä. Kun virallinen sotapropaganda kertoo tapetun 23 000 Hamasin terroristia, kertoo armeijan salainen raportti luvuksi 8900, loput siviilejä, lähinnä naisia ja lapsia.
Salainen raportti vuoti julkisuuteen
64
327
Vastaukset
- Anonyymi
Lukujen valtavaa eroa kuvaili tiedusteluviranomainen siten, että monet ylennetään kuolemansa jälkeen terroristeiksi. Sanatarkasti noin.
- Anonyymi
Oikea pros on lähes sata
- Anonyymi
Puskurista käytetään monia nimityksiä. Zap! Noh, polle...
- Anonyymi
Vain juutalaiset voivat tehdä jotakin tällaista.
- Anonyymi
Israelissa on äärioikeistohallitus ja sitä syytetään aivan aiheesta sorarikoksista. Israelin kansan parissa sotaa vastustetaan yhä voimakkaammin.
- Anonyymi
Tämä oli isku aitouskovien valheille.
- Anonyymi
Kohta multinikki keskijohtoa ja Archie tule puolustamaan sotarikoksia. Semmoinen on aitouskovan moraali. Alhaista laatua.
- Anonyymi
Pitää olla uskossaan sokea, ellei sitä ilmiselvää tosiasiaa kykene uskonsa vuoksi tunnustamaan, että Israel syyllistyy sotarikoksiin jatkuvasti.
- Anonyymi
Taitaa olla niin salainen ,ettei siitä tiedä kuin harvat ja valitut koska ei ole linkkiäkään mistä laittaa.
- Anonyymi
Aika helposti löytyy. Tässä lainaus: "Israelin asevoimat ei kiistänyt tietokannan olemassaoloa tai tietojen paikkansapitävyyttä israelilaismedioille."
Ohops hups hops, tapamme pääasiassa naisia ja lapsia. - Anonyymi
Lukisit uutisia? Älä uskovaisten vaihtoehtomediaa kuitenkaan, se tietenkin vaikenee. Eli et löydä aitouskovien valehtelevasta Oikeasta Mediasta mitään
Uutisoitu monissa lehdissä, myös Israelissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukisit uutisia? Älä uskovaisten vaihtoehtomediaa kuitenkaan, se tietenkin vaikenee. Eli et löydä aitouskovien valehtelevasta Oikeasta Mediasta mitään
Uutisoitu monissa lehdissä, myös Israelissa.Miksihän Hamas oli salannut tuota propagandaviestiään näin kauan?
Yleensä Hamas julkaisee Israelia solvaavat tiedot heti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän Hamas oli salannut tuota propagandaviestiään näin kauan?
Yleensä Hamas julkaisee Israelia solvaavat tiedot heti.Voi raasua. Hamas ei tätä julkaissut. Ja tämähän aivan juuri vuodettu asiakirja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi raasua. Hamas ei tätä julkaissut. Ja tämähän aivan juuri vuodettu asiakirja.
Mutta linkkiä ei vain löytynyt, mistä jakaa vai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukisit uutisia? Älä uskovaisten vaihtoehtomediaa kuitenkaan, se tietenkin vaikenee. Eli et löydä aitouskovien valehtelevasta Oikeasta Mediasta mitään
Uutisoitu monissa lehdissä, myös Israelissa.Sitten ei varmaan olisi vaikeaa ollut laittaa linkkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ei varmaan olisi vaikeaa ollut laittaa linkkiä.
Uusavuton? Pitääkö teidät viedä potallekin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta linkkiä ei vain löytynyt, mistä jakaa vai?
Tässä muutama:
https://www.theguardian.com/world/ng-interactive/2025/aug/21/revealed-israeli-militarys-own-data-indicates-civilian-death-rate-of-83-in-gaza-war
https://www.972mag.com/israeli-intelligence-database-83-percent-civilians-militants/
Jos osaat hebreaa:
https://www.mekomit.co.il/חשיפה-מנתוני-אמן-עולה-כי-83-מההרוגים-בעז/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusavuton? Pitääkö teidät viedä potallekin?
Kyllä sitä yleensä jos ei ole mitään salattavaa voi laittaa linkin pyytämättäkin.
Ja kyllä, katsoin linkit. Ainakin ensimmäinen vaikutti olevan poliittisesti vasemmistoliberaalinen toinen palestiinamyönteinen.
Heprean kielistä en viitsinyt alkaa kääntämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä yleensä jos ei ole mitään salattavaa voi laittaa linkin pyytämättäkin.
Ja kyllä, katsoin linkit. Ainakin ensimmäinen vaikutti olevan poliittisesti vasemmistoliberaalinen toinen palestiinamyönteinen.
Heprean kielistä en viitsinyt alkaa kääntämään.Aina vaan tuo vasemmisto. Meidän oikeistommekon tuomitsee jyrkästi Israelin toimet pl. tietenkin KD, jolle asia on fanaattisen uskonnollinen ja jotkin persut.
Ei tämä ole oikeisto vasemmisto kysymys, vaikka sellaiseksi yritätte sen vääntää, vaan sotarikos kysymys. Eikä vain Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä yleensä jos ei ole mitään salattavaa voi laittaa linkin pyytämättäkin.
Ja kyllä, katsoin linkit. Ainakin ensimmäinen vaikutti olevan poliittisesti vasemmistoliberaalinen toinen palestiinamyönteinen.
Heprean kielistä en viitsinyt alkaa kääntämään.Se on kuitenkin täysin selvä asia, että Gazan siviiliuhrien määrä on suhteettoman suuri vrt. muihin konflikteihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kuitenkin täysin selvä asia, että Gazan siviiliuhrien määrä on suhteettoman suuri vrt. muihin konflikteihin.
Näin taitaa olla sillä Hamas myös tappaa ja tapattaa siviileitä saadakseen länteen isoja lukuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina vaan tuo vasemmisto. Meidän oikeistommekon tuomitsee jyrkästi Israelin toimet pl. tietenkin KD, jolle asia on fanaattisen uskonnollinen ja jotkin persut.
Ei tämä ole oikeisto vasemmisto kysymys, vaikka sellaiseksi yritätte sen vääntää, vaan sotarikos kysymys. Eikä vain Suomessa.Näinpä. Tuo ohitetaan, ei sovi näiden hokijoiden omaan agendaan ja hoetaan vain vasemmisto, vasemmisto, mutta vasemmistoko maamme nykyiset linjaukset Israelia kohtaan on määritellyt? Ei ole, kun ei ole vallassakaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä yleensä jos ei ole mitään salattavaa voi laittaa linkin pyytämättäkin.
Ja kyllä, katsoin linkit. Ainakin ensimmäinen vaikutti olevan poliittisesti vasemmistoliberaalinen toinen palestiinamyönteinen.
Heprean kielistä en viitsinyt alkaa kääntämään."Ainakin ensimmäinen vaikutti olevan poliittisesti vasemmistoliberaalinen toinen palestiinamyönteinen."
Jahas. Vaikeneekohan oikeistokonservatiivinen ja palestinnalaisvastainen media asiasta?
- Anonyymi
Onhan siellä tietenkin siviilejä lähes kaikki, terroristitkin. Rätti kasvoilla kun ei kenestäkään tee vielä sotilasta. Ensin rätti kasvoilla pyssyn kanssa heiluvat ja sitten kun pommitus on ohi juoksevat ensimmäisenä siviilinä itkemään kuolleita.
- Anonyymi
YK on taas puolueellinen:
"“Israelin ulkoministeriö puolestaan sanoi, että raportti on "vääristelty" ja "keksitty", ja syytti IPC:tä siitä, että se oli muuttanut omia standardejaan ja vähentänyt nälänhädän määrittelyyn vaadittavien akuuttien aliravitsemustapausten määrän puoleen. (Mittari pudotettiin 30%:sta 15%:iin).
"Koko IPC:n asiakirja perustuu Hamasin VALHEISIIN , jotka on pesty organisaatioiden kautta, joilla on omia etuja. Gazassa ei ole nälänhätää", ministeriö lisäsi ja sanoi, että raportti "heitetään poliittisten asiakirjojen halpamaiseen roskakoriin".
“COGAT, joka koordinoi humanitaarisia asioita Gazan kaistalla, julkaisi vastaraportin, jossa se kiisti IPC:n raportin sisällön:
"Sen sijaan, että raportissa tehtäisiin ammattimainen, puolueeton ja vastuullinen arviointi, siinä käytetään puolueellista lähestymistapaa, joka on täynnä vakavia metodologisia puutteita, mikä heikentää raportin uskottavuutta ja kansainvälisen yhteisön luottamusta siihen", ilmoitti COGATin päällikkö kenraalimajuri Ghassan Alian.”
“COGATin vastaraportin mukaan IPC:n varoitus "on väärä ja perustuu osittaisiin, puolueellisiin tietoihin ja Hamasilta peräisin oleviin pinnallisiin tietoihin".
- Anonyymi
". Kertoo 83 prosentin sodan uhreista olleen siviilejä. "
Uskoisin että tätä luokkaa Hamas on käyttänyt ihmiskilpinä!! Israelin armeijahan pääsee raunioihin ja sen perusteella kuinka paljon raunioista löytyy rakenteisiin sidottuja siviileitä voidaan päätellä Hamasin käyttämien ihmiskilpien määrä.- Anonyymi
Tietenkin tässä luvussa ovat kuolemansa hetkellä siviilivaatteissa olleet terroristit, sillä on aina joku porukka on lepovuorossa ja sitten moni terroristi on siviilivaatteissa koko ajan mutta ase kädessä.
- Anonyymi
Kyllä sinä sitten olet sekaisin kuin käkikello kuutamolla. Hae apua harhoihisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinä sitten olet sekaisin kuin käkikello kuutamolla. Hae apua harhoihisi.
Jännää kun YLE uutisoi tuosta IPC:n Hamasin tietoihin perustuvasta paikkansapitämättömästä raportista, mutta EI UUTISOI Israelin virallista tiedotusta, jossa kumotan nuo tiedot.
Sellaista "puolueettomuutta"! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jännää kun YLE uutisoi tuosta IPC:n Hamasin tietoihin perustuvasta paikkansapitämättömästä raportista, mutta EI UUTISOI Israelin virallista tiedotusta, jossa kumotan nuo tiedot.
Sellaista "puolueettomuutta"!Määritelmistä vääntämällä yritätte häivyttää sen tosiasian että Israel on aiheuttanut humanitaarisen katastrofin kohdistamalla toimensa siviiliväestöön. Ja nythän Israel on ilmoittanut jo etukäteen tekevänsä etnisen puhdistuksen. Kiistaton sotarikos.
- AnonyymiUUSI
Olet esimerkki miten hulluja juttuja voi esittää, kun vain on kristitty sionistinen fanaatikko.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olet esimerkki miten hulluja juttuja voi esittää, kun vain on kristitty sionistinen fanaatikko.
Onhan se vähän outoa, että terroristijärjestön uutisointi uppoaa länsimaisen sivistyksen saaneisiin ihmisiin.
Terroristithan ALOITTIVAT tuon sodan ja murhaamisen tarkoituksena hävittää juutalaiset pois maan päältä.
Ymmärrysky näköjään häviää, kun haukkuu toista siionistiksi. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se vähän outoa, että terroristijärjestön uutisointi uppoaa länsimaisen sivistyksen saaneisiin ihmisiin.
Terroristithan ALOITTIVAT tuon sodan ja murhaamisen tarkoituksena hävittää juutalaiset pois maan päältä.
Ymmärrysky näköjään häviää, kun haukkuu toista siionistiksi.Höpö höpö. Teihin uppoaa kaikki mitä Usrael sanoo. Normaali ei UUsrael-uskovainen ymmärtää, että molemmat valehtelevat. Sodassa aina käydään myös informaatiosotaa.
Lue nyt tuon yhden juttuja raunioihin käytetyistä palestiinalaisista? Onkohan ihan objektiivista? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Teihin uppoaa kaikki mitä Usrael sanoo. Normaali ei UUsrael-uskovainen ymmärtää, että molemmat valehtelevat. Sodassa aina käydään myös informaatiosotaa.
Lue nyt tuon yhden juttuja raunioihin käytetyistä palestiinalaisista? Onkohan ihan objektiivista?" Teihin uppoaa kaikki mitä Usrael sanoo."
Israel ei sano vielä mitään sillä sen aika tulee vasta sodan jälkeen. Ilmatilaa hallitsee nyt Hamas mitä länsimedia uskoo tällä suodattamatta ja ilman lähdekritiikkiä. - AnonyymiUUSI
"". Kertoo 83 prosentin sodan uhreista olleen siviilejä. "
Uskoisin että tätä luokkaa Hamas on käyttänyt ihmiskilpinä!! "
Hamasin propagandaanhan on edullista että saadaan vaikka sitten tappamalla siviilejä mahdollisimman paljon että voidaan länteen tuottaa propagandaa Israelia vastaan. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Määritelmistä vääntämällä yritätte häivyttää sen tosiasian että Israel on aiheuttanut humanitaarisen katastrofin kohdistamalla toimensa siviiliväestöön. Ja nythän Israel on ilmoittanut jo etukäteen tekevänsä etnisen puhdistuksen. Kiistaton sotarikos.
"Määritelmistä vääntämällä yritätte häivyttää sen tosiasian että Israel on aiheuttanut humanitaarisen katastrofin kohdistamalla toimensa siviiliväestöön."
Olet vihan vääristämä ihminen joka olet vaaraksi myös itsellesi. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
" Teihin uppoaa kaikki mitä Usrael sanoo."
Israel ei sano vielä mitään sillä sen aika tulee vasta sodan jälkeen. Ilmatilaa hallitsee nyt Hamas mitä länsimedia uskoo tällä suodattamatta ja ilman lähdekritiikkiä.Ei hallitse. Usrael hallitsee. Vai onko Hamas enää kyennyt Israeliin iskemään? Ei ole.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei hallitse. Usrael hallitsee. Vai onko Hamas enää kyennyt Israeliin iskemään? Ei ole.
Kyllähän Hamas on yrittänyt iskeä.
Toissapäivänä 14 terroristia yritti ottaa vangiksi IDF:n sotilasta, mutta tuo yritys epäonnistui. Yhdeksän terroristia pääsi paratiisiin mutta viisi onnistui pakenemaan. Tosi urheasti he pakenivat, kun Israelin sotilaat avasivat tulen.
Allahu Akkbar! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän Hamas on yrittänyt iskeä.
Toissapäivänä 14 terroristia yritti ottaa vangiksi IDF:n sotilasta, mutta tuo yritys epäonnistui. Yhdeksän terroristia pääsi paratiisiin mutta viisi onnistui pakenemaan. Tosi urheasti he pakenivat, kun Israelin sotilaat avasivat tulen.
Allahu Akkbar!Gazan alueella. Rajan yli ei ole isketty. Israel kuitenkin käy nyt sotaa siviilejä vastaan, sehän on suunnitelma: etninen puhdistus. Sotarikos.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se vähän outoa, että terroristijärjestön uutisointi uppoaa länsimaisen sivistyksen saaneisiin ihmisiin.
Terroristithan ALOITTIVAT tuon sodan ja murhaamisen tarkoituksena hävittää juutalaiset pois maan päältä.
Ymmärrysky näköjään häviää, kun haukkuu toista siionistiksi.Eikö teidän hyväksyvä näkemyksenne lsraelin siviileihin kohdistuvista toimista perustu kuitenkin loppupeleissä Raamattuun?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eikö teidän hyväksyvä näkemyksenne lsraelin siviileihin kohdistuvista toimista perustu kuitenkin loppupeleissä Raamattuun?
Kyllä se perustuu siihen mitä Israel tekee ja siihen mitä terroristijärjestö tekee.
Eikö teidän vihanne Israelia kohtaan johdu siitä, kun ette voi hyväksyä uskovia ja heidän arvomaailmaa, joka perustuu Raamattuun.
Jopa terroristien teot menee sen edelle. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se perustuu siihen mitä Israel tekee ja siihen mitä terroristijärjestö tekee.
Eikö teidän vihanne Israelia kohtaan johdu siitä, kun ette voi hyväksyä uskovia ja heidän arvomaailmaa, joka perustuu Raamattuun.
Jopa terroristien teot menee sen edelle.Ei uskovaisuus voi olla sotatikosten puolustelua.
Ne on perkeleen tekoja. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se perustuu siihen mitä Israel tekee ja siihen mitä terroristijärjestö tekee.
Eikö teidän vihanne Israelia kohtaan johdu siitä, kun ette voi hyväksyä uskovia ja heidän arvomaailmaa, joka perustuu Raamattuun.
Jopa terroristien teot menee sen edelle.Virhepäätelmä: empatia ja sääli Gazan siviilien kärsimyksiä kohtaan ei ole tuen osoitus Hamasille.
Luultavasti tuon ajattelun taustalla, että näin olisi on se ettette itse kykenee vähäisintäkään empatiaa tai sääliä heitä kohtaan tuntemaan.
Vaikea tuolle ajattelutavalle on muutakaan järjellistä selitystä keksiä.
-a-teisti- Anonyymi kirjoitti:
Virhepäätelmä: empatia ja sääli Gazan siviilien kärsimyksiä kohtaan ei ole tuen osoitus Hamasille.
Luultavasti tuon ajattelun taustalla, että näin olisi on se ettette itse kykenee vähäisintäkään empatiaa tai sääliä heitä kohtaan tuntemaan.
Vaikea tuolle ajattelutavalle on muutakaan järjellistä selitystä keksiä.
-a-teisti-Varmaan tuo kertoo lähinnä noiden omasta ajattelumaailmasta. Kaikki nähdään jonain poliittisena tai sellaisena jonain vääntönä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Virhepäätelmä: empatia ja sääli Gazan siviilien kärsimyksiä kohtaan ei ole tuen osoitus Hamasille.
Luultavasti tuon ajattelun taustalla, että näin olisi on se ettette itse kykenee vähäisintäkään empatiaa tai sääliä heitä kohtaan tuntemaan.
Vaikea tuolle ajattelutavalle on muutakaan järjellistä selitystä keksiä.
-a-teisti-Jokainen tuntee empatiaa Gazan siviilien kärsimyksille, mutta se EI AUTA YHTÄÄN Hamasin julmaa terroria vastaan.
Vasta, kun Hamas on tuhottu, voivat gazalaisetkin nauttia vapaudesta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei uskovaisuus voi olla sotatikosten puolustelua.
Ne on perkeleen tekoja.Sotarikokset pitää tutkia. Nyt ei nähdä ollenkaan niitä tekoja mitä terroristijärjestöt ovat vuosikausia kohdistaneet Israelin siviileille. Se ei ole pelkästään 7.10.23 isku vaan se miksi Israelin on pitänyt rakentaa niin voimakas turvallisuus järjestelmä, että jokaisessa kodissa pitää olla turvahuone. 7.10 isku oli vain viimeinen pisara jatkuville iskuille Israelin siviiliväestöä kohtaan.
Kyllä minä tunnen sääliä myös Gazan siviilejä kohtaan jotka myös joutuvat jatkuvasti elämään näiden terroristijärjestöjen puristuksissa. Sota on julmaa, mutta julmaa on myös se mitä terroristijärjestöt aiheuttavat omille siviileillee kiduttaen ja kurjistaen heidän elämäänsä. Tästä ei kukaan tunne olevan huolissaan. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sotarikokset pitää tutkia. Nyt ei nähdä ollenkaan niitä tekoja mitä terroristijärjestöt ovat vuosikausia kohdistaneet Israelin siviileille. Se ei ole pelkästään 7.10.23 isku vaan se miksi Israelin on pitänyt rakentaa niin voimakas turvallisuus järjestelmä, että jokaisessa kodissa pitää olla turvahuone. 7.10 isku oli vain viimeinen pisara jatkuville iskuille Israelin siviiliväestöä kohtaan.
Kyllä minä tunnen sääliä myös Gazan siviilejä kohtaan jotka myös joutuvat jatkuvasti elämään näiden terroristijärjestöjen puristuksissa. Sota on julmaa, mutta julmaa on myös se mitä terroristijärjestöt aiheuttavat omille siviileillee kiduttaen ja kurjistaen heidän elämäänsä. Tästä ei kukaan tunne olevan huolissaan.No ei sinuakaan asia haittaa ja vielä haluat että Israelkin tappaa noita siviilejä vai eivätkö mielestäsi ole kärsineet tarpeeksi ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No ei sinuakaan asia haittaa ja vielä haluat että Israelkin tappaa noita siviilejä vai eivätkö mielestäsi ole kärsineet tarpeeksi ?
Israel tarkoitus ei ole tappaa siviilejä vaan tuhota terroristijärjestö Hamas, että myös Gazan kansa voisi elää vapaana, rauhassa ja pelkäämättä .
Anonyymi kirjoitti:
Israel tarkoitus ei ole tappaa siviilejä vaan tuhota terroristijärjestö Hamas, että myös Gazan kansa voisi elää vapaana, rauhassa ja pelkäämättä .
Nyt kannattaa herätä todellisuuteen kun Israel itsekin jo myöntää tilanteen. Ei tuolla ole siviiliuhreja suuremmin varottu ja nythän tilanne on jo nälkään näännyttämistä. Kovin kummoinen vastus ei Hamas tulivoimaltaan ole siitä kertoo Israelin erittäin pienet tappiot.
Eikä taida olla edes Israelin oman politiikan mukaista, että Hamas saataisiin kokonaan hävitettyä sillä Israeliahan suunnittelee alueen valtaamista mikä tarkoittaa nyt alueella olevien ihmisten häätöä tai jopa hävitystä ja nuohan on Israel ihan julkisesti kertonut. Täytyy myös muistaa, että Israel oli aikanaan perustamassa Hamasia ja sen idea oli saada aiheutettua alueella epävakautta, jotta ihmiset eivät järjestäydy. Hamas tosin käänsi sitten kelkkansa ruokkivaa kättä vastaan eli Israelia mutta yhtä kaikki heidän oma luomus eikä miksikään rakentavaksi voimaksi. Tarkoitus oli jo tuolloin siis jollain tapaa estää alueen kehittymistä. On myöskin melko typerä ajatus, että terrorismi joka kumpuaa nimenomaan ihmisten surkeista oloista ja katkeruudesta miehittäjää vastaan saataisiin loppumaan tappamalla. Sanomattakin lienee selvää, että se vai kasvattaa lisää katkeruutta. Terrorismi tukahdutaan ainoastaan yhteiskunta kehityksellä ja ihmisten oloja parantamalla.- AnonyymiUUSI
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Nyt kannattaa herätä todellisuuteen kun Israel itsekin jo myöntää tilanteen. Ei tuolla ole siviiliuhreja suuremmin varottu ja nythän tilanne on jo nälkään näännyttämistä. Kovin kummoinen vastus ei Hamas tulivoimaltaan ole siitä kertoo Israelin erittäin pienet tappiot.
Eikä taida olla edes Israelin oman politiikan mukaista, että Hamas saataisiin kokonaan hävitettyä sillä Israeliahan suunnittelee alueen valtaamista mikä tarkoittaa nyt alueella olevien ihmisten häätöä tai jopa hävitystä ja nuohan on Israel ihan julkisesti kertonut. Täytyy myös muistaa, että Israel oli aikanaan perustamassa Hamasia ja sen idea oli saada aiheutettua alueella epävakautta, jotta ihmiset eivät järjestäydy. Hamas tosin käänsi sitten kelkkansa ruokkivaa kättä vastaan eli Israelia mutta yhtä kaikki heidän oma luomus eikä miksikään rakentavaksi voimaksi. Tarkoitus oli jo tuolloin siis jollain tapaa estää alueen kehittymistä. On myöskin melko typerä ajatus, että terrorismi joka kumpuaa nimenomaan ihmisten surkeista oloista ja katkeruudesta miehittäjää vastaan saataisiin loppumaan tappamalla. Sanomattakin lienee selvää, että se vai kasvattaa lisää katkeruutta. Terrorismi tukahdutaan ainoastaan yhteiskunta kehityksellä ja ihmisten oloja parantamalla.” Terrorismi tukahdutaan ainoastaan yhteiskunta kehityksellä ja ihmisten oloja parantamalla.”
Missö niin on tehty?
- AnonyymiUUSI
Homoutta voi kyllä uskovakin puolustaa, mutta ei tappamista.
- AnonyymiUUSI
Molemmat syntiä.
Maanpuolustus on silti oikeutettua,
syntymättömien lasten surmaaminen äitiensä kohtuihin ei.
Ihan kiva "collateral damage". Näyttää melkein siltä, kuin siviiliväestö olisi kohteena ja Hamasin taistelijat sivullisia uhreja.
- AnonyymiUUSI
Niin onkin kun tehdään kansanmurhaa eikä kyse ole maanpuolustuksesta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin onkin kun tehdään kansanmurhaa eikä kyse ole maanpuolustuksesta.
Ja höpöt siitä kansanmurhasta. Ja mitähän kansaa se Israel sitten murhaa. Arabeja on niin paljon, että sen murhaamiseen ei taida Israelinkaan kyvyt yltää.
- AnonyymiUUSI
Palestiinalaiset siviilit pyrkii tappamaan pommein ja nälkään ja loput pakkosiirtämään.
Siinä sotarikos poikineen ja hvvä kansanmurhan alku.
Maanpuolustuksesta ei ole kyse, vaan kostosta kun ei puolustanut rajojaan. - AnonyymiUUSI
Jumalatonta ihmisten tappamista, jota vain paatuneet saatanan palvelijat puolustaa.
- AnonyymiUUSI
Jännää, kun eräiden täytyy paljastaa tietämättömyytensä ja keksiä jatkuvasti uusia valheita, joilla yritetään haukkua Israelia:
"Täytyy myös muistaa, että Israel oli aikanaan perustamassa Hamasia"????
Tuskin sheikki Yassin oli juutalainen. Hän perusti Hamasin v 1988.
Netanjahu sanoi osuvasti: "Jos Israel haluaisi tehdä kansanmurhan Gazassan, niin siihen menisi yksi iltapäivä." - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jännää, kun eräiden täytyy paljastaa tietämättömyytensä ja keksiä jatkuvasti uusia valheita, joilla yritetään haukkua Israelia:
"Täytyy myös muistaa, että Israel oli aikanaan perustamassa Hamasia"????
Tuskin sheikki Yassin oli juutalainen. Hän perusti Hamasin v 1988.
Netanjahu sanoi osuvasti: "Jos Israel haluaisi tehdä kansanmurhan Gazassan, niin siihen menisi yksi iltapäivä."Juuri siksi ei kyse ole maanpuolustuksesta, eikä Hamas ole ajamassa Israelia mereen, vaan puhtaasti sotarikoksista.
Sen puolustaminen jumalattomien syntiä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Juuri siksi ei kyse ole maanpuolustuksesta, eikä Hamas ole ajamassa Israelia mereen, vaan puhtaasti sotarikoksista.
Sen puolustaminen jumalattomien syntiä.Et taida tajuta, mitä merkitsee: "From the river to the sea."!
Sitähän Suomen vihervasemmistokin huutaa.
- AnonyymiUUSI
Kyse siitä, että Israel tekee sotarikoksia eikä se ole Israelin ystävä, joka puolustaa niitä. Niin Israel joutuu kadotukseen. Pelastuu kun kääntyy pahoilta teiltä Jeesuksen puoleen.
On Israelin vihollisuuttaa puolustaa sen syntejä.- AnonyymiUUSI
Kyse on siitä, että YKSIKÄÄN TUOMIOISTUIN EI ole tuominnut Israelia kansanmurhasta.
Sota itsessään on aina sotarikos ja sen rikoksen aloitti Hamas. Miksi sitä ei tuomita? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä, että YKSIKÄÄN TUOMIOISTUIN EI ole tuominnut Israelia kansanmurhasta.
Sota itsessään on aina sotarikos ja sen rikoksen aloitti Hamas. Miksi sitä ei tuomita?Kukaan ei puolusta Hamasin iskua vartioimattomalle rajalle. Niin syntinen ei kukaan sentään ole.
Israel tekee mielin määrin sotarikoksia eikä sota selitä sitä, vaan mielivalta. Sen puolustaja ei ole Israelin ystävä, vaan synnin ystävä.
Ei ole homonkaan ystävyyttä puolustaa homoutta.
- AnonyymiUUSI
Synnin puolustaja aina perkeleen eikä Jumalan asialla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5892316Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101832Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221670Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641438JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191276- 581176
- 1221164
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16908Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13888Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66833