Ylikunto

Mistä tietää että harjoittelu on ollut liian tiivistä tai liian rankkaa? Siis omin konstein ilman maitohappomittauksia tms. Joskus toki tuntee itse jaloissaan,että välipäivä olis paikallaan ja sykerajojakin yritän vaihdella pikien matalasykkeisten ja lyhyempien kovempien lenkkien välillä.Lisäksi joukkoon muutama intervalli vauhtia luomaan.

Toisinaan kuitenkin tuntuu,että työ olisi voinut olla hedelmällisempää,mutta ei pysty itse ennakoimaan milloin pitää painaa jarrua jotta kannettu vesi jäisi kaivoon.

Kertokaa maallikot ja kokeneemmat vinkkejä.
2599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa aamuisin mitata leposykettä. Viikon parin jälkeen näkee mihin suuntaan syke kehittyy. Yleensä sykkeen nousu kertoo liikarasituksesta ja huonosta palautumisesta. " harjoittelussa " voi / kannattaa 2 viikon välein pitää 3 päivän totaalinen lepo ylikuntotilan ehkäisemiseksi. Kuntoiljan kannattaa myös panostaa enein aika harjoittelusta ns. peruskestävyysaluelle, sillä huonolla pohjakunnolla tehdyt " intervallit " syövät lopunkin kunnon.

Äänestä
  • puhua ylikunnosta, kyse on vain ja pelkästään ylirasitustilanteesta. Keho ei siis pysty palautumaan edellisistä rasituksista ennen uutta harjoitetta. Tällöin olo on myös levossa rasittuneen tuntuinen, harjoittelu tuntuu vaikealta ja raskaalta, eikä tahdo päästä normaalivauhtiin. Yksi hyvä merkki tosiaan lepopulssin nousu noiden yleistuntemusten lisäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


musta... kirjoitti:

Mistä tietää että harjoittelu on ollut liian tiivistä tai liian rankkaa? Siis omin konstein ilman maitohappomittauksia tms. Joskus toki tuntee itse jaloissaan,että välipäivä olis paikallaan ja sykerajojakin yritän vaihdella pikien matalasykkeisten ja lyhyempien kovempien lenkkien välillä.Lisäksi joukkoon muutama intervalli vauhtia luomaan.

Toisinaan kuitenkin tuntuu,että työ olisi voinut olla hedelmällisempää,mutta ei pysty itse ennakoimaan milloin pitää painaa jarrua jotta kannettu vesi jäisi kaivoon.

Kertokaa maallikot ja kokeneemmat vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu