Napapiirille tulossa pieniä lyhyeksi aikaa vuokrattavia koppeja, joissa voi käydä esim. "tekemässä temput" suuren maailman tuntihotellien malliin. Onko Napapiirillä tosiaan niin paljon maailman vanhimman ammatin harjoittajia että tällainen tuntihotellitoiminta on tarpeen?
Siitähän kärsii koko paikkakunnan maine. Pitäisi ottaa huomioon, että osa turisteista varsinkin jouluna on lapsia.
Siitähän kärsii koko paikkakunnan maine. Pitäisi ottaa huomioon, että osa turisteista varsinkin jouluna on lapsia.
Vastaukset 45
Vanhimmat
tonttuopistossa koulutetaan jatkuvasti sinne
LAPPIA KOULUTTAA SINNE JA VERONMAKSAJIEN RAHOILLA EIKÖS SILLOIN PITÄS SAADA ILMAISEKSI PIPARIA
Ilotaloja on kaikissa länsimaissa ja
nyt siis meilläkin.
Ei tarvitse poikamiesten enää
Thaimaaseen matkustella.
Päinvastoi! Kunnia meni, mutta mainen vain kasvaa niinkuin entisellä piikalikalla, kun a.u. lapsen teki.
Sannohan tuo nimikin jotai Piparkakku talo ..piparia siellä saa ..lapsilta
sairasta ja lappia koulutta sinne hookerssit mamuu islamismii lapsi sexii
piparia tarjolla hyi saatana pervoa.
osuuskunta niillähän on yhteinen kondoomikin joka käytön jälkeen on pestävä ja annettava seuraavalle käyttöön ,, sitä on osuuskunta jokaisella osuus siitä kondoomista ja listalla aina käyttö vuoro ja kondoomi palautettava pestynä ettei tuu naapurin näköiseksi lapsi yms..
piparia tarjolla
no missä se noita on joka laittaa leivin uuniin niitä lapsia ja syö ne .
tämä onkin uuden sukupolven noita se ottaa jo siittiöinä ne lapset suuhun ei jaksa oottaa et ne kavaa isoksi nykyaikaa nääs nääs..
tehokasta toimintaa, onko robotti imua vai oikee tonttu imemässä
ja lisä palveluna drooni dildo tilaat sen olet jalat ja ikkuna auki drooni dildo lentää ikkunasta sisääsi jyystää kunnolla vulvaas ja tekkee temput
tilaa heti.
– Osa tontuksi opiskelleista on korkeasti koulutettujakin. Joukossa on ollut esimerkiksi lääkäri, joka on ottanut kuukaudeksi virkavapaata ja halunnut tulla tontuksi Lapin matkailuun.
ei ihme ettei lääkäriin pääse kun lääkäri tonttuna imeekö
ja hätäkeskuksesta saa nykyste parempaa lääkäri palvelua kuin oikeelta lääkäriltä
soittakaa sinne hätäkeskukseen ne heti antaa oikeen diagnoosti vaivaan kuin vaivaan ,
se on nykyste sote lääkäri hätäkeskus päivystys siellä..soittakaa.
Väärä diagnoosi, väärät johtopäätökset
Taulavuori ihmettelee lisäksi sitä, että sairaalassa tehty väärä diagnoosi ohjasi vääriin johtopäätöksiin.
Miten sairaalassa saatu diagnoosi vaikuttaa avun tarpeen arviointiin hätäkeskuksessa?
– Jos kyse on samantyyppisestä ja samanlaisesta vaivasta, mihin on hoitoa jo saanut, niin kyllä se varmasti ohjaa hätäkeskuspäivystäjien harkintaa. Jos hoitolaitoksessa on jotain tutkittu ja todettu, niin sitä ei voi päivystäjä puhelimessa muuttaa, Vainio sanoo.
Riskiarviota tehdessään päivystäjän täytyy Vainion mukaan toimia puhelussa kerrottujen asioiden perusteella.
Taulavuorien tapauksessa Leea oli kertonut puhelussa tulleensa samana päivänä sairaalasta.
hätäkeskuksen päivystäjä on pätevämpi kuin oikeesti koulutettu LÄÄKÄRI ANTAMAAN OHJEITA
Ylilääkäri yritti tilata ambulanssia puolisolleen – Hallintokantelua pukkasi
Teemu Taulavuori teki kantelun Hätäkeskuslaitokselle, sillä ambulanssin saaminen oli vaikeaa hänen vaimonsa vakavista kivuista huolimatta. Hätäkeskuslaitos katsoi päivystäjän toimineen ohjeiden mukaan.
hätäkeskuksen työtekijät kaikki juoppoja johtoporrasta myöte diagnosoitu
Iltalehti kysyi merkittäviltä suomalaisilta yrityksiltä, suorittavatko he kohuttuja PEth-testejä kesälomalta palaaville työntekijöilleen. Tietyillä aloilla viite runsaasta alkoholin käytöstä voi aiheuttaa toimenpiteitä.
zzz
Rivoutta ei tarvita, vaan uuden ajan hotelli elämää!
Näkymä 2100 Rovaniemi
Ylväs ihminen, jalo luonne, joka ei tarvitse rivoutta, vaan saa nautinnon luonnon äärellä kulkemisesta, tulee Rovaniemelle ympäri maailmaa luotijunilla, jotka kulkevat tunnissa koko maapallon ympäri. Rauha on tullut eikä ole sotia, joten ihmiskunta on keskittänyt teknologian kehityksen rauhanomaisiin asioihin eikä saastuttavaa lentoliikennettä ole, vaan luotijunat kulkevat jopa vettä pitkin. Amerikkaan pääsee puolessa tunnissa. Rovaniemen matkailun nousu on perustunut siihen, että Suomessa 2020-luvulla jo kaukonäköinen hallitus vapautti ns. lyhytvuokrauksen ja jokainen saa vuokrata asuntoa miten haluaa. Suuryhtiöiden hotelliketjujen vastustuksesta huolimatta persoonallinen asuntovuokraus tuli matkailun perustaksi. Samalla voi tutustua isäntäväkeen ja saa uusia kontakteja. Rovaniemen ainutlaatuinen luonto ja Lapin portti pohjoiseen asema kartalla johti Rovaniemen matkailun räjähdysmäiseen kasvuun. Lainaanranta on muuttunut Rivieraksi, jossa hiekkarannalla miljonäärit lepäilevät arjen vaivoistansa. Elämä on muuttunut kaikin puolin täydellisen ihanaksi, Rovaniemen keskusta on rakennettu täyteen huippupilvenpiirtäjiä, joiden asuntoja omistajat vuokraavat. Kaikki Rovaniemellä asuntoja omistavat ovat rikkaita, koska ottavat manit pois turisteilta. Kaupungista on tullut Euroopan uusi "Monte Carlo".
Kaupungin asukkaat eivät ole silti ylpistyneet, vaan muinaista esikuvaa seuraten kenttäkeittiöstä yhä keitetään ruokaa ja jaetaan sitä köyhille. Hyvyys on edelleen Rovaniemen asukkaiden voima. Ounasvaaraa ei ole rakennettu, vaan se on jätetty suojelluksi luonnon alueeksi. Onni ja rauha vallitsee. Lyhytvuokrauksesta käytyä sotaa ihmetellään, voiko olla totta? Niin, toinen vastaan, kannattihan joku ennen litteää maata ja suuttui, kun sanottiin, että maa on pyöreä.
Rovaniemellä Lordi-aukiolla on suuri muistomerkki, jolla kunnioitetaan lyhytvuokraus-yrittäjyyden uranuurtajia. Siihen on kaiverrettu sanat:
JOKAINEN SAA KÄYTTÄÄ OMAISUUTTAAN, OMISTUSOIKEUS ON VAPAAN YHTEISKUNNAN PERUSTA
ja sen alla lukee pienemmällä tekstillä:
Sankari-taistelijoiden, lyhytvuokra-elinkeinon perustajien ja uudisraivaajien muistolle tämän kiven pystytti:
kiitollinen jälkimaailma
HAAVEMAILMASSA ELÄÄ TÄMÄ LAITONTA MAJOITUSTOIMINTAA PYÖRITTÄVÄ TORVELO.
Lordin aukealle tulee Tennilän patsas.
Ei Tenttusen muistomerkkejä.
ERITTÄIN HYVÄ JA VARMASTI HYVÄSSÄ KÄYTÖSSÄ OLEVA JUTTU.Täysin normaali asiahan tuo jörniminen elämässä on.
Uuden aikakauden henkistynyt ihminen ei kaipaa parittelua, vaan saa nautinnon luonnon äärellä liikkumisesta, kuten vaeltaminen ja hölkkä metsässä.
Ei nuo kunnon panoa päihitä.
Harva uros,joutuu toteamaan olevansa Ruuna. Jo silloin kuin vasta tosimiehet alkavat todella nauttimaan naisesta.56v.
MUTTA...Nauttiiko naiset silloin miehestä?...
Kyllä nauttii.
Rahaa ne siitä tienaa.
Hyvä homma. Saan minäkin salarakkaani kanssa käväistä lemmenleikeillä, kun ei kummankaan kotiin voi mennä lempimään. Kunnon päiväpanolla jaksaa taas monta päivää.
Niin tätä se on, käydään naimisissa olevan naisen luona, kun aviomies on lähtenyt auto parkkipaikalta, sitten huudetaan että kauhiaa se lyhytvuokraus, taloyhtiön vakituiset asukkaat (asunnon omistajat) voi tehdä myös todella pahoja asioita, mutta ei siitä välitetä. Haukutaan kyyläksi, juoruakaksi ym jos ei hyväksy aviorikosta! Onko oikein, että poikamies käy toisen vaimon luona omistusasunnossa!?
Eikö sillä naisella ole
mitään vastuuta?
Ihan oikein. Suomessa on vapaus liikkua ja jos poikamies päästetään ovesta sisälle niin se ei kuulu ulkopuolisille. Omistusasunto ei asiaa muuksi muuta. Minunkin omistusasunnossa käy poikamies, sisaret, siskojen miehet ja entiset ja nykyiset työkaverit ja joskus silloinkin kun mieheni ei satu olemaan kotona - eikä siinä ole mitään väärää. Minua inhottaa ja puistattaa tuollainen sairas kyttääjä joka vahtii muiden elämää, miten se sinulta on pois jos poikamiehellä on hyvät suhteet naapureihin? Sinua ei taida kukaan päästää kyläilemään ja katkeruuttasi märiset, häpeä tollo! Ei pelkkä naapurissa käynti ole aviorikos!!!!!!
Ei kaikki kyläilyt ole tietenkään pahoja, mutta joskus voi olla.
sinähän nait kaikkia tuo on jo sairautta
Taitaa olla niin, ettei tämä yksilö ole lahnamaisella libidollaan kyennyt toteuttamaan viettiään muuta kuin senverran että on saanut jälkeläiset aikaan. Ja näinollen purkaa katkeruuttaan tälläkin elämän osa-alueella.
aaaa
Tuntihotellin tontin keskelle kuuluu ja sopii (kun aikanaan avautuu...) mikäs muu kuin energinen SOPPATYKKI JA MATTI KAUHASSA!
Taitaa olla ivallinen kommentti. Oikeasti se on hyvää keittoa, mutta ei siitä tarvitse pilkkaa tehdä. Sitä kannattaa tilata myös ruoaksi erilaisiin yleisöjuhliin, häihin ja hautajaisiin sekä tietenkin kylätapahtumiin.
paskat ja kuset housuissa höyryää kirkolta varastettua vanhaa mtöä jakkaa..ja nyt ei ole kyse sen akasta
Kuinka voit tietää, että oli housuissa?
Kävitkö nuuhkimassa ?
Ei,ei ollu ilkeyttä,pyrkimys oli hymyilyttää,oishan se hauskaa mutta totta,että jos ravitsevaa soppaa on lähellä saatavilla heiluu peitot ja mökkien suosio säilyy,ku ei tarvi nälissään ryskätä...
ddd
tontuille alkaa oma koulutus syksyllä – matkailualan yrityksillä on selvää tarvetta sexuaalisesti turisteja viihdyttäville henkilöille
ddd
vvv
eee