Prismassa tänään noin kello 20.50

Anonyymi-ap

Pitäisikö nauraa?
Olin kassalla, ostoksia laittelin kärryyn kun kassa rouva oli ne käynyt läpi. Sitten myyjä alkoi hetken tauon jälkeen ottaan takaa tulevan oikein iäkkään näköisen miehen ostokset. Jo aivan alkuun ihmettelin hänen ostosten suuruutta, loppu lasku oli aika suuri siihen nähden mitä ostokset oli. Sanoin siihen ystävällisesti miten tuossa voi olla noin paljon rahaa, kassa rouva ei välittänyt käänsi vähän päätä todeten ihmettelevä sitä myös.
Sen jälkeen kusyin kassa rouvalta paniko hän miehen maksettavaksi minun ostoksen, jonka jälkeen rouva otti pitkän kuittilistan ja sanoi:"rouva sanoi panin."
Sitten rouva alkoi kuitista lajitteleen ostoksia, ensin laskutti miehen kortilta (mies ei kiitellyt minua vaikka säästi rahaa). Miehen jälkeen kassa rouva pisti koneelle huonon laskutaidon lopuksi 40,05 euroa. Johon totesin ei pidä paikkansa (kassalla oli jo jonoa, jotku oli imeisesti kiinostuneet miten tämä tilanne loppuu?), sanoin ostosten laskun olevan alle 29euroa. Sitten vasta kassa rouva otti ostokset uudestaan läpi kassan jolloin tulos oli jotakin yli 30euroa. Siihen rouva jämäkkäästi totesi tämä on loppusumma, siihen vastasin pullonpalautuskuitti vielä (joka oli jo kassarouvan hallussa). Rouva kaivoi sen ja arvatkaa loppusumma se oli alle 29 euroa. Kassa rouva olisi siis ottamassa yli 11euroa + pullonpalautuskuitin arvo liikaa siinä vaiheessa ennen kuin ostokset ei ollut uudelleen kääyneet kassan läpi. Maksan kuten aina ennenki käteisellä.

17

734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin se vain on henkilökunta saa tehdä virheitä, asiakkat ei. Ahvenanmaalla joskus markan aikaa olin työssä, siellä pienessä marketissa kassa työntekijä varasti ihmisiltä rahaa pistämällä kymmenen markan kolikon tilalle 50ören (ruotsin rahan, pikaisesti sivusta katsottuna näytti 10markan kolikolta. Sitten vasta ulkona huomasi sen oleen 50ören) ja kassa odotteli kättäni johon nipun kolikoita laski. Hän onnistui huijaamaan kyseisenä aikana kolmekertaa. Siinä Ahvenanmaalla kassa henkilö oli keksinyt täydellisen menetelmän varastaa asiakkailta rahaa. Asiakkaalla ei ollut todisteita väärin palautetusta rahasta.

      (Miettikääpä jos hän tienasi joka päivä satamarkkaa niin hän tienasi ylimääräistä verovapaata rahaa noin 3000markkaa)?

      • Anonyymi

        Kirjoitin tästä siksi kun on niin monta kertaa elämässä kohdanut kauppojen toiminnassa epäkohtia, on täysin outoa että toiminnan annetaan nykyäänki jatkua kun nykyisin on olemassa viivakoodit, turvakamerta. Ne ovat tietysti turhia kun ovat ehkä vain kaupan omat valvonnassa, joiden tarkoituksena on estää vain asiakkaiden tekemät ja käytökset?

        Tuo Ahvenanmaan pienen automarketin toiminta oli huippuosaamista kun ainaki teki minulle kolmesta, siinä kyseinen rouva kassalla teki ilmeisesti paljon lisätuloja. Jos asiakas olisi huomannut, olisi virhe korjattu oletettavasti mutta ei olisi estänyt tehdä uusia rahan varastamisyrityksia joillekki toisille?

        Kun ilmeisesti kauppojen järjestelmä on niin joukkuehenkisisäpiiri, ei kauppias uskalla lähteä kysymään poliisilta apua henkilökunnan käytöksien tutkimisiin.


    • Anonyymi

      Kannattaa laittaa se "seuraava asiakas kapula" aina omien ostostavaroitten jälkeen.

      • Anonyymi

        Ei sekään aina auta. Kerran olin Km:aan CM:ssa ja kassalla kerrottiin, ettei pankkikortit toimi, joten niillä ei voi maksaa. Edelläni ollut asiakas ilmeisesti lähti hakemaan rahaa jostain .
        Minulla oli käteistä ja arvioin, että ne riittävät näihin ostoksiin. Yllätyin, kun ostokseni tekivät melkein 100 e ja olin hakemassa vain täydennystä viikonlopulle. Maksoin ja tutkin kuittia. Ihmettelin, kun kuitissa oli ihan eri tuotteita omieni lisäksi. Pyysin ohi kulkenutta myyjää avuksi, mitä teen. Hän käski mennä uudelleen kassalle ja nostaa tavarat ja käydä ne läpi, yllätys oli, että ostokseni maksoi alle 50 e. Virheen tehnyt kassavirkailija ei pyytänyt edes anteeksi. Tosin sain rahat takaisin ja minun pankkikorttini toimi. Kassa unohti sanoa, että Nordean kortti ei toiminut. Olen aina tarkastanut kassakuitit ja aika usein eri liikkeiden kassoilla noita vääriä hintoja on ollut.


      • Anonyymi

        Eipä se kapulakaan auta. Olin kerran naapurikaupungissa eräässä kaupassa asioimassa, aika oli markka-aikaa. Tavaraa kertyi kärryihin enemmän, pesuaineita, jokunen riepukin. Kassalla ihmettelin, että olipas kallis lasku, mutta ajattelin, että onhan tota tavaraakin. Kotona sitten aloin tutkailemaan kuittia ja kävin kuittia läpi rivi riviltä ostosten kanssa. Löytyihän se pirulainen, hammastahna 99,50 mk! Näppäilyvirheenä ymmärsin.
        Samoin on tullut ostettua 48 maksalaatikkoa! Todellisuudessa niitä oli 4. Tätä en ummärtänyt näppäilyvirheenä.
        Ajat on tuosta muuttunut lukijaan, vaan ei suinkaan parantuneey. Tarjoustuotteet ei aina "ehdi" kassalle asti, joten suosittelen ottamaan kuitin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se kapulakaan auta. Olin kerran naapurikaupungissa eräässä kaupassa asioimassa, aika oli markka-aikaa. Tavaraa kertyi kärryihin enemmän, pesuaineita, jokunen riepukin. Kassalla ihmettelin, että olipas kallis lasku, mutta ajattelin, että onhan tota tavaraakin. Kotona sitten aloin tutkailemaan kuittia ja kävin kuittia läpi rivi riviltä ostosten kanssa. Löytyihän se pirulainen, hammastahna 99,50 mk! Näppäilyvirheenä ymmärsin.
        Samoin on tullut ostettua 48 maksalaatikkoa! Todellisuudessa niitä oli 4. Tätä en ummärtänyt näppäilyvirheenä.
        Ajat on tuosta muuttunut lukijaan, vaan ei suinkaan parantuneey. Tarjoustuotteet ei aina "ehdi" kassalle asti, joten suosittelen ottamaan kuitin.

        Hienoa kertokaa enemmän.

        Vielä sen havainnut: Tiedotusvälineissä aika usein uutisoidaan pienempienki poliisin tekemien tapauksien tutkinnasta joka on hieno asia?

        Eikö olisi jo aika kauppojenki toimintaa tarkkailla kun pienistäki "virheistä" voi kehittyä melkoinen määrä tuloja kaupalle tai työntekijälle?

        Tiedän tuon samanlaisen kokemuksen markan ajalta. Ruokakaupan kassan työntejiä oli viereisen ravintolan tanssipuolen kassassa. Hän ilmeisesti seurasi illanvietossa keikkuvat ja jos tulivat seuraavana päivänä kauppaan niin teki ihan vahingossa vähän alle 60 markan ylihinnoittelun. Olin tuolloin tietysti nuori ja aina sitämukaan kun kärryyn ruokaa kertyi laskin ajatuksissani. Kassalla tyttöystäväni kanssa kuulessamme loppulaskun sanoi:"ei varmana pidä paikkansa." Kassa rouva nappasi heti ison kassan keskeltä hedelmäpurkin josta vähensi nooin 60 markan purkista 6markkaan. Samoissa sekunneissa tajusun tuon saman henkkilön illalla olevan ravintolan tanssipuolella kassassa.

        Tyttöystävä vain myöhemmin ihmetteli:"kuinka sinä uskalsit kassalla sanoa noin?"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se kapulakaan auta. Olin kerran naapurikaupungissa eräässä kaupassa asioimassa, aika oli markka-aikaa. Tavaraa kertyi kärryihin enemmän, pesuaineita, jokunen riepukin. Kassalla ihmettelin, että olipas kallis lasku, mutta ajattelin, että onhan tota tavaraakin. Kotona sitten aloin tutkailemaan kuittia ja kävin kuittia läpi rivi riviltä ostosten kanssa. Löytyihän se pirulainen, hammastahna 99,50 mk! Näppäilyvirheenä ymmärsin.
        Samoin on tullut ostettua 48 maksalaatikkoa! Todellisuudessa niitä oli 4. Tätä en ummärtänyt näppäilyvirheenä.
        Ajat on tuosta muuttunut lukijaan, vaan ei suinkaan parantuneey. Tarjoustuotteet ei aina "ehdi" kassalle asti, joten suosittelen ottamaan kuitin.

        Kassoilla saattaa olla hyvinki paljon myyjiä jotka mielellään ottavat asiakkaiden ruuat jos asiaks unohtaa ne? Tavarat jotka yleinsä unohtuu ainaki jotku kaupat palauttaa ne takaisin hyllylle, lihaiskiin, kylmätilaan,...
        Kerran kävi kassalla kun osti grillituotteita, kassa rouva pisti tuotteen heti siihen reunaan eikä hihnalle johon totesin että ostos voi siinä jäädä huomaamatta (kassan omien tavaroden vieressä). Siihen hiukan ilkeellä ilmeellä kassa rouva sanoi: " kyllä se minullen kelpaa jos siihen sen nohdat."


    • Anonyymi

      Jep,ei tarvi täällä vaikeroida.

      • Anonyymi

        Onko tuo kaupanalan yritys estää kirjoittelua aihesta?


      • Anonyymi

        😅🤣😂


    • Anonyymi

      Kapula on syystä ostosten välissä.

      • Anonyymi

        Niin kaupan työntekijöiden tekemiset taitaa harvoin yltää kaupan ulkopuolisiin tutkimuksiin?


    • Anonyymi

      Ei väite että täällä, noin yleisesti on mahdollista?

      Esmerkiksi seuraavasti:
      Olette ehkä joskus kohdannut tilanteen jossa henkilö lähteekin hakee vielä jotain vaikka kassa jo käynyt läipi ostoksesi. Tuolloin kassa voi kuitenki ottaa väliin seuraavan ostokset ja jatkaa sen jälkeen ensimmäisen kanssa.

      Tuolloin ensimmäisen ensimmäiset läpikäynyt tavara voi kassa pistää väliin tulleet ostokset samaan ja laskuttaa kaiken sille välissä olevalle. Jos ostaja huomaa, niin kassa oikaisee. Jos ei asiakas vain lähtee tyytyväisenä pois ostoksineen. Sitten ensimmäinen palaa lisäostoksineen ja maksaa laskun käteisellä ja hänkin on tyytyväinen.
      Kassa tekee heti virhe kuitin oikaisun siitä summasta joka piti ottaa vain ykkösasiakkaalta minkä kakkosasiakkaat maksoivat kortilla.

      Kun kassa vaihtuu, jokaisella on oma kassa jonka vie jonnekki toimistoon, matkalla hän voi ilman kameravalvontaa alueella nostaa aiemmin virhesuorituskorjauslaskun verran kassasta viiden sentin tarkkuudella taskuunsa? Jos hän ei nosta, kassassa on liikaa rahaa ja talo tyytyväinen.

      Tietysti jos asiakas ei halua kuittia ja maksaa käteisellä, on mahdollista tehdä virhekorjaus, jolloin kassa voi jälleen nostaa jossain käteistä? Siinä vain sitten on se mahdollisuus tehdä hävikkitarkistus jota verrata oikaisukohteen kuittiin. Mikäli hyllystä puuttuu vain yksi tuote jolla on kassan viivakoodi, on kutakuinki varmaa kysyttävää mihin tuotteen hinta on kadonnut kassasta kun kyseistä viivakoodi pakkausta ei enää ole?

      Se mitä voi kadota varaston takakautta voi olla esimerkiksi irtoruoka jossa eräpäivä vanhenee (lihatiski, kalat, vihannekset, salatit, muut)?

      Sitten muualla toiminnassa kuten korjaus ja purkutehtäissä. Purettava laudoitukset kun puretaan yleinsä roskalavaan joka ei ehkä menekkään ongelmajätelaitokseen vaan "kaupungin jonkun pomon" pihalle polttopuiksi tai muuhun?"

      Kerran hauskasti K-raudan työntekijä piti todennäköisenä Kemin Uimahallin purkutavaran menevän (meni tolloin) jonkun korkeamman asemassa olevan pihalle? Että noin Kemissä kemiläisillä kokemusta miten asiat saattaa mennä?

      Jos meni yksityisen pihalle, kukahan maksoi kuljetusmaksun tai useamman kuljetusmaksun?

    • Anonyymi

      Jossakin vaiheessa lakkasin ostamasta tarjous-tuotteita eräästä kaupasta, koska tarjouksen saaminen edellytti myyjän esimiehen käymistä kassalla kuittaamassa alennuksen. Pahimmillaan tätä sai odotella parikin minuuttia - ja jono seisoi.
      Toinen kauppa taas ei muistanut laittaa koskaan kassaan tarjous-hintaa vaan siitä joutui aina valittamaan palvelupisteeseen, missä sai alennuksen, mutta he taas eivät pystyneet korjaamaan hintaa. Kerran kävin ostamassa 25 sentin alennustuotetta yhden kappaleen kerralla ja odottelin, koska hinta saadaan kuntoon - kymmenen kierroksen kohdalla luovutin, eli ei saatu korjattua..

      • Anonyymi

        Vaikka tämä on hyvin vanha juttu.

        Oli mies muistaakseni muurari, oli tilannut kaksikurmaa multaa aivan uuden talonsa pihalle. Myyjä sanoi hinnan puhelimessa. Kun sitten hän sama myyjä oli toimittanut kuormat pihalle olivat tekemässä käteiskaupat. Myyjä kertoikin paljon suuremman hinnan kuin oli muurarin kanssa sopinut, johonka muurari vastasi ettei sellaista puhelimessa sovittu. No sitten myyjä - kuorma-autokuljettaja sanoi :"antaa sitten se mikä oli puhelimessa sovittu." No siihen sitten muurari sanoi:"ei anna mitään kutsuu poliisin." Siihen myyjä sanoi: "antaa olla saat ilmaiseksi multakuormat."


    • Anonyymi

      Tunnettu suomalainen vankila psykiatri joskus kertoi ettei ihmiset aina tiedä tulleensa huijatuksi, esimerkki.

      Joku ottaa kadulla naiselta käsilaukun juosten karkuun. Tilanteen huomannut lähtee juoksian perään ja palauttaa rouvalle käsilaukun. Rouva palkitsee käsilaukun palauttaneelle rahaa.
      Rouva ei voinut tietää kummanki henkilön olleen varkaita.

    • Anonyymi

      Ei kannata asioida lestojen s-mafian liikkeessä. Äitini erosi leeviläisistä ja samoin enoni, nyt minun kolikot ei kelpaa s-mafian liikkeeseen, vaikka SUOMEN LAIN MUKAAN RAHA PITÄÄ KELVATA. Vaan minun rahat ei kelpaa kuin kilpailijalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45241
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25996
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11203
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      171
      10805
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9681
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe