Eräs Englantilainen lääkäri snoi minulle, että neuroleptejä ei pitäisi pakottaa syömään jatkuvasti.
Neuroleptien pakkosyötöstä
Anonyymi-ap
31427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Otit varmaan vinkistä vaarin, ja muutit englantiin?
Suomessa on Suomen pakkohoitolaki
Kyllähän ne lääkkeitä tuputtaa, mutta pakko niitä ei ole käyttää avohoidossa ainakaan.
Jos ihminen ei suostu lääkkeitä käyttämään, vaikka hoitava taho niin käskisi, niin sitten ihminen on otettava pakkohoitoon, siellä voidaan lääkitä pakolla.
Vaihtoehtojen puute rajoittaa
Mikä vaihtoehtojen puute ? Mitä ovat ne vaihtoehdot ?
No noiden tilalla ei oo vaihtoehtoja. Ei yhyään mitään
Siis lääkkeiden ?
Muitakin hoitomuotoja on. Mutta riittääkö kenellä motivaatio hakeutua niihin ?
Lääkkeiden tilalla ei usein ole vaihtoehtoa. Toki lääketiede ei oo onnistunu kehittämään niitä.
Ja joo, terapian saanti tehty vaikeeks
On olemassa myös vertaistukea, vertaistoimintaa, erilaisia vaihtoehtoja.
Toki on siitäkin kiinni, missä asuu, millaiset ovat mahdollisuudet mihinkin osallistua.
Isommilla paikkakunnilla löytyy vielä vaihtoehtoja.
Ja usein psykiatrian poliklinikoillakin on erilaisia ryhmiä, yhteistä toimintaa, tms.
Joo. Olin tällasessa nuorempana. Maalattiin kiviä ja juteltiin mikä paras tee. Hyödytti tosi paljo
Olit nuorempana, mutta oletko kokeillut vanhempana ?
Ei joka paikassa puhuta tee-laaduista tai maalata kiviä.
Vaikka itsestähän se on kiinni, haluaako johonkin osallistua vai ei. Mutta sitten on turhaa sanoa, ettei ole mitään, jos itseä ei vaan huvita.
Paljon riippuu myös muista osallistujista. Ikähaarukkaan 15-29 mahtuu aika isoa heitäntä. Ei vaan ollut paljoa yhteistä psykoosipotilailla ja ahdistus/trauma/anoreksia. Toki tästä on 10v ja en onneksi enään ite tartte. Säästöjen takia en usko asioiden muuttuneen.
Niin ja Tampere kyseessä
Toki tää on mun kokemus. Ajankohta voi vaikuttaa ja henkilökunta ja ikä. Olin luonnollisesti nuorena aika lailla sen polin vastuulla ja riippuvainen siitä mitä ne kertoo. En osannut itse oikein ettiä mikä toki ongelma. Siellä valitettavasti oli sellasta henkilökuntaa jota ei kiinnostanut tai sitten.. Tuo kivi/tee juttelu homma oli niiden ohjaamaa missä hoitaja. En oo ihan varma mikä virallinen nimi, toteutus kuitenkin oli noh.. Ei oikeastaan kuin aikuisille päiväkerho toimintaa
Onko sulla millainen tilanne ?
On olemassa myös vapaaehtoistyön mahdollisuuksia, jos kiinnostaa osallistua johonkin.
Tamperekin on sen verran iso paikka, että siellä on varmaan myös jotain yhdistyksiä, järjestöjä. Vaikkakin paljon taitaa olla hallituksen leikkurin alla.
Jos mulla ei olisi mitään tekemistä, niin menisin vaikka leipäjonoon auttelemaan kassien lajittelussa ja jaossa.
Aina jotakin löytyy, jos haluaa tehdä jotain. Ja osallistuminen, yhdessä tekeminen on yksi parhaista hyvinvoinnin lähteistä.
En joo nuorena osannu ite ettiä. Nykyään oon onneksi työelämässä. (tosin kiitos ei kuulu terveydenhoidolle tästä) ja yhden lapsen äiti. 10v kerkeää tapahtua paljon :) itelle vaan jäi paskat kokemukset mt-puolen hoidosta ja olen onnekas kun kuitenkin "lieviä" ongelmia. Mulle ehkä suurin apu oli seurakunta
Se oli varmaan jotain toimintaterapiaa, niissähän yleensä jotain askarrellaan, tms.
Ja onhan kaikki nuorena aika lailla erilaista, kuin sitten kun tulee ikää lisää.
Hyvä että seurakunnasta oli apua. Meinasinkin sitä jo tuossa aiemmin ehdottaa, mutten vielä ehtinyt.
Onhan se hienoa, että ole työelämässä, ja sinulla on lapsikin.
Lapsi tuo varmaan paljon valoa elämään, niin voisin ajatella. Itselläni ei ole lapsia.
Paskoja kokemuksia voi tulla elämän varrella, mutta toisaalta, niitä on turha jäädä murehtimaan. Etenkään jos tilanne on nykyään jo parempi.
Tiedän itsekin, että mt-puolella voi saada, ja saakin, kokemuksia laidasta laitaan. En ole itse jäänyt harmittelemaan huonoja kokemuksia. Tulipahan nekin koettua.
Jokaisella on elämässään ongelmia, enemmän tai vähemmän. On kyllä pakko todeta, että ollaan me ihmiset kumman vahvoja, kun ongelmista huolimatta menemme eteenpäin.
Mun mielikuva terapiasta on vähän eri kuin niillä :D Muutenkin oli tosi ahdistavaa olla örisevien miesten mukana se ainut nuori mimmi. Osa oli oikeesti tosi pelottavan olosta sakkia.
Valitettavasti terveydenhuollosta jäi paskoja kokemuksia mitkä nuorena jäänyt tietenkin mieleen. Ja lääkkeiden pakkosyöttö ainoana ratkaisuna. Kaikkea muuta saikin sitten puristella ja jos sait jotain niin.. Noh ainakaan mulle niistä ei apua ollut. Pahin oli venäläinen lääkäri joka aina huus kaiken. Joku kulttuurijuttu vissiin
Ja joo,seurakunta auttoi pahimman yli. Sieltä sain parisuhteen mikä ehkä se kaikista tärkein asia ollut mikä auttoi
Totta. Se on ikävää, jos puhe ei mene perille eikä avohoito auta, niin eipä siinä silloin paljoa jää vaihtoehtoja, kuin lääkkeitä.
Onhan se ironiaa, että pakko joka tiedetään huonoksi vaihtoehdoksi, on sitten kuitenkin se ainoa vaihtoehto.
Tietysti on sairaudentunnottomia "narskuja" jotka haaveilee, että heidän kohteleminen "jumalina" olisi vaihtoehto, mutta...
Terapiaa saa rahalla, samalla tavalla kuin vaikka viinaa, tupakkaa, tai suklaata.
Jos kivien maalaamisessa ei ole tarpeeksi haasteita, niin sitten on aika siirtää katseita haastavampiin ryhmiin.
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveys-ja-toimintakyky/ips-tyohonvalmennus-auttaa-kuntoutujaa-tyollistymaan
Tämä olisi oikeastaan oman ketjunsa aihe, että miksi niin moni palvelu on niin psykoosisairaus keskeistä.
Aika moni joka on tossa tilanteessa kuten mä 10v sitten, etenkin nuorena on niiden hoitotahon antamien tiedon varassa. Mulle ei ikinä tollasia tarjottu. Olis ehkä voinu auttaakin, sen sihaan menin normaalin hae kouluun->koulutus->töihin tien kautta.
Musta tuntuu jopa, ettei siellä oleva henkilökunta jopa itekkään tiedä näistä. Osa nimittäin tuntui siltä ettei kiinnosta vähääkää työ. Tai sit henkilökunta vaihtu vähän turhan usein
Varmaan määrän takia osittain. Olis varmaan ollu vaikeaa saada muuten ryhmää kasaan. Minimi kun oli 10 osallistujaa tai sitä ei pidetä.
Terapia vaan maksaa ihan eri summia kuin tupakka ja suklaa ja viina. Oliks se parhaimmillaan melkein 160e tunnilta. Kiva jos sulla varaa tähän, aika monella ei ole
Uskallan olla eri mieltä. Harvempi kavaltaa firman kassaa vain päästäkseen terapiaan, mutta riippuvuus sairauksissa lähtee vähintään asunto alta.
Se on tosi että jokainen joutuu sitten miettimän minkälaiseen terapiaan lähtee, esimekiksi millä intensiteetillä sitä pystyy käymään ja / tai voiko riittäviä tuloksia saada netti tai lyhytterapioilla.
Lyhytterapioissa se tärkein työ tehdään ennen terapiaa ja se on se halu lähteä ratkomaan omia ongelmia.
Lisäksi kela on myöntänyt ennätysmääriä tukea terapiaan.
Minulla on myös omakohtaista kokemusta käydä pennittömänä terapiassa, joten ihan kaikkia selityksiä en niele.
No työtön+tuet niin terapia on aika iso summa. Ja jonot on pitkät. Ite odotin 2v Helsingissä. Kun niitä aikoja ei vain ollut. Sain siis kelaterapian, mutta en terapiaa koska ei ollut ketään jolla aikoja. Ne kun pitää ite ettiä ja monella oli ei oota tai kelaterapiaa ei oteta vastaan. En nyt kuitenkaan ihan randomille viittiny mennä, joten seurasin polin antamaa 50-70 listaa
Tekstisi ja kommenttisi on yleistämistä. Kuvittelet taas olevasi jokin selvänäkijä, joka tietää jokaisen kohdalla, mikä on heidän diagnoosinsa ja että kaikki psykiatriaa vähänkin kritisoivat ovat mielestäsi sairaudentunnottomia.
Viimeisen lauseesi oli kyllä alta riman ja paha provo.
Ei ainakaan minulla ole ollut koskaan mitään "jumalsyndroomaa", tai kompleksia. Joku muu saa kyllä ottaa sellaisesta itselleen kunnian, tai tuollaisen nimikkeen.
Vaikka sitten Sinä itse.
Kritisoida voi monesta syystä. Itse en kiistä etten tarvinnut hoitoa ja lääkkeitä. Lähinnä koko toteutusta ja osittainhan kyse on resurssipulasta. Eli ehkä koko systeemiä
Söpöä kun jotkut uskoo kirouksiin 👻👻
Kuka niitä on "pakottanut" syömään?