Vaikka verotus näillä seuduilla on korkea niin ainaki hyvä tuloisilla menee hyvin. Kivasti näkee monenlaista perhettä pieniä lapsia ja vähän isompiaki lapsia ostoksilla, uimahallilla ja muualla. Ei ole niin kiirettä ettei perheen lapset voi olla mukana.
Näillä seuduilla voi parhaiten toteuttaa se mikä isommissa kaupungeissa vaikeampaa asuntojen kalleuden vuoksi. Rahaa riittä myös leikkeihin. Kemi nyt näyttää viihtyisämmältä kun ranta alueet siistitty, asfaltoitu laajasti, alkaa näyttää jo pikkuisen uudistuneelta kaupungilta.
Tuo lapsi asia hauska kun lapset saa olla äänekkäitä liikunnassa, kauppojen pienissä leikkipaikoissa ja muualla. Isommissa kaupugeissa erityisesti äidit hätääntyy, jos hänen oma lapsiki haluaa sanoa äänekkäästi jotain tai -ja väsyy pitkiin kaupunki kulkemisiin alkaen vääntelehtiä (väsyy). Kemissä harvemmn kaiketi lapset joutuu rasittuu kun keskusta alueet on pieniä?
Kemi Kemin seutu on ilmeisesti joillekki ihan onnela
12
367
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan hirveä aavekaupunki, hamppeja vain kulmilla
- Anonyymi
Aloittaja onkin käynyt paikoissa, joissa on siistiä ja käy lapsiperheitä. Tuu sieki pois niiltä kulmilta, niin näät asiat toisin. Ihanaa syksyä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

On se silti kvoja asioia katella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja onkin käynyt paikoissa, joissa on siistiä ja käy lapsiperheitä. Tuu sieki pois niiltä kulmilta, niin näät asiat toisin. Ihanaa syksyä!
On hiukan kokemusta huonommistaki oloista tämän vuoden alussa kun henkilökortti oli vanhentunut, kotia ei ollut, asuin autossa josta selkänojan alas päälle korokkeita ja pehmusteita. Ei ollut ihana tasainen ja pakksasella sisällä. Kun yöllä heräsi pää jäässä vaikka oli pipo 2-3 minuuttia joutokäyntiä piti piti niin tuli poliisi raivoon "ei joutokäyntiä", yllättävästi sitten lähtivät pois (olisikohan ollut syy aiemmalla kerralla pyysin polisia etteivät tee elämääni vaikeammaksi). Aiemminki kävivät poliisit ei paikassa katsomassa paikalliset kun olivat huolissaan (he olivat ystävällisiä). Ensin se oikeastaan oli ihan kivaa noin 19vuotokautta kuin olisi retkellä, sitten ihmiset ei enää haluneet nähkä autoani vaikka olin autopeiton alaa autossa. Päivisin satunnaisesti kuuli kun lenkkeilijät jutteli "tuo asuu tuossa autossa." Yllättävää oli kun kävin kitkon invawc:ssä jossa oli suihku niin aika äkäinen vahtimestari kielsi minun käyttää sitä (tuli han uusi näkökulma kirkosta: "ottavat vaan ei edes suihkuun saanut mennä." ) Peseytyminen olikin hankalaa löytää. Entiset opiskelupaikatki olivat muuttuneet kuin kameralinnoitukset, juuri kun oli pukuhuoneessa tuli vartia estään menon suihkuun. Kahville sai mennä ja wc:seen jossa käsienpesutilan yläosassa oli kuutelulaitteet jotta ilmeisesti voivat salakuunella "pieruja"?
Lopulta sattumalta löysin hyvän paikan oikein merimaisemalla, talossa hyvällä palvelulla (asuttuani ensin autossa kylmimmän osan talvea noin 2,5kuukautta).
Myöhemmin huomasi miten paljon oli aivan lähellä opiskelijoiden ruokaloita joissa isot wc, joissa ei vahtimestari kulkeneet perässä. Roskatki vein aina turhan kauaksi. Ruokia säilytin autopeiton sisäpuolella katolla, jääkaappi siis oli vain ikkunan avauksen päässä.
Sitä oli vain asunut huoneistossa joka jakoon kun vanhemmat kuoli, sitä joutui kadulle. Olisihan siinä ollut vaihtoehtoja yksi kalustettu koti joka olisi ollut vuokrattavissa heinäkuun loppuun mutta kun hissitön oli talo (siis ei Kemi). Kaikki huonekalut paloittelin sahalla, lahjoitin laatutavaraakin naapureille, lisäki taloyhtiöllä oli tilat johon asukkaat saivat viedä tavaroita ja jos joku tarvitsi niin vei.
Tavoite oli ostaa omakotitalo mutta kun valtio poisti asumistuet yksityisiltä joten noin 150-200euronki asumistuella olisi lämmittäny taloa kivasti, lisäksi joutui maksaa suuriasummia rahaa lakimiehelle, perintöveroakin meni törkeästi. Palautukset perintöverosta kestivät kauan kun huoneiston arvo laski ennen kuin saatiin myytyä. Kevät talvella siis oli vain auto jossa katto pään päällä ei muuta.
Pankki oli törkeän hidas joten lakimies joutui usein heille soitteleen.
Sekamelska oli kaikkiaan hirmuinen, tässä nyt olen ja seuraa pysyvää edelleen etsii. Aiempi "täydellinen" jo jokunen vuosia kuoli rintasyöpään. Sen jälkeen nähnyt monia kurjasti elännetä jotka toivoneet löytää elättäjä, heihinki moniin oli elämän "paska" kertynyt vaikka kävivät työssä. Hyvin monilla kovasti toivoivat lapsia. Kutsuttiin juhliin, parhaimillaan suurlähetystön puutarhajuhliin myös USA:n nimeltään "merijalkaväen" juhliin oli avoin meneminen josta vain iloitivat.
Niin sinne meni nuoruus. - Anonyymi

Niin sinne meni nuoruus.Siis tarkennus: 150-200euronki asumistuella kuukaudessa olisi lämmittänyt taloa kivasti.

Niin sinne meni nuoruus.On hiukan kokemusta huonommistaki oloista tämän vuoden alussa kun henkilökortti oli vanhentunut, kotia ei ollut, asuin autossa josta selkänoja alas, päälle korokkeita ja pehmusteita. Ei ollut ihana tasainen ja pakkasella sisällä. Kun yöllä heräsi pää jäässä vaikka oli pipo 2-3 minuuttia joutokäyntiä ehti pitää, niin tuli poliisi raivoon "ei joutokäyntiä", yllättävästi sitten lähtivät pois (olisikohan ollut syy aiemmalla kerralla pyysin poliisia etteivät tee elämääni vaikeammaksi kuin on jo). Aiemmin kun kävivät poliisit eri paikassa katsomassa, paikalliset kun olivat huolissaan (he poliisit olivat ystävällisiä, kaikki paikalliset ei enää lopulta olleet). Ensin se oikeastaan oli ihan kivaa noin 19vuorokautta kuin olisi retkellä, sitten ihmiset ei enää haluneet nähdä autoani, vaikka olin autopeiton alaa autossa. Päivisin satunnaisesti kuuli kun lenkkeilijät jutteli "tuo asuu tuossa autossa." Yllättävää oli kun kävin kirkon invawc:ssä jossa oli suihku niin aika äkäinen vahtimestari kielsi minun käyttää sitä (tuli-han uusi näkökulma kirkosta: "ottavat ihmisiltä mitä antavat vaan ei edes suihkuun saanut mennä." ) Peseytyminen olikin hankalaa löytää, uimahallit oli kaukana ja bussimatkat niihin olisi tarkoittanut kaksimatkaa, rahaa piti säästää kun kuluja oli mutta perintöä ei vielä ollut. Entiset opiskelupaikatki olivat muuttuneet kuin kameralinnoitukseksi, juuri kun oli pukuhuoneessa tuli vartia estään menon suihkuun. Kahville sai mennä vartian saattaessa ja wc:seen jossa käsienpesutilan yläosassa oli kuutelulaitteet (mikrofoni) jotta ilmeisesti voivat salakuunella "pieruja"?
Lopulta sattumalta löysin hyvän paikan asua oikein merimaisemalla, talossa hyvällä palvelulla, niin on hyvä ettei omakotitaloa enää haaveile, vaikka niitäkin joskus katselee (asuttuani ensin autossa kylmimmän osan talvea noin 2,5kuukautta). Myöhemmin huomasi miten paljon oli ollut aivan lähellä opiskelijoiden ruokaloita joissa isot wc tilat, joissa ei vahtimestari kulkeneet perässä. Roskatki vein aina turhan kauaksi.
Ruokia säilytin autopeiton sisäpuolella katolla, jääkaappi siis oli vain ikkunan avauksen päässä. Sitä oli vain asunut huoneistossa 30vuotta josta maksanut rahoitusvastikkeetki (vanhemmat oli tarjonneet sitä omistukseeni eläessään mutta en pitänyt sitä tareellisena koska perinnönjaossa asiat hoituisi, paha virhe (menetin noin 166tuhatta euroa kun vähennettynä perintöveron osuus) sitten myöhemmin kun en aiemmin eläessä tiennyt perintöjutuista tarkasti. Toinen periä oli saanut vanhempien maksaman lähes kokonaan ison huoneiston noin 1980-luvun alkupuolella, joten perintö lasketaan sen arvon mukaan milloin se siirtynyt). joka meni jakoon kun vanhemmat kuoli, sitä joutui kadulle. Olisihan siinä ollut vaihtoehtoja yksi kalustettu koti joka olisi ollut vuokrattavissa heinäkuun loppuun mutta kun hissitön oli talo ja toisaalta tuolloin halusi säästää vielä omaan taloon. Kaikki huonekalut paloittelin sahalla jotta mahtui roskiin, lahjoitin laatutavaraakin naapureille, lisäksi taloyhtiöllä oli tilat johon asukkaat saivat viedä tavaroita ja jos joku tarvitsi niin vei. Tavoite oli ostaa omakotitalo mutta kun valtio poisti asumistuet yksityisiltä, joten noin 150-200euronki asumistuella kuukaudessa olisi lämmittänyt taloa kivasti (talon tarkoituksena oli pitää itseni toimintakuntoisena, löytää kotiin naisen, naiset kun arvostaa jotain isoa kuten oikein talo? Lisäksi taloon olisi voinut siirtää mökiltä tavarat ja ehkä myöhemmin myydä kesämökki rantoineen. Oli hyviä taloja myynnissä silloin kun ei vielä ollut perintön joka siis oletetusta hinnasta putosi noin 55tuhatta euroa vuosien myyntiaikana. Sopivia taloja oli Hyviinkäällä, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Jyväskylässä, Hämeenkyrössä, Raahessa, Ivalossa, Asikkalassa 500 neliötä jossa olisi ollut kolme autohallia joita olisi voinut vuokrata talveksi yksityisten museoautojen säilytykseen. Nyt niitä sopivan hintaisia hyvin pidettyjä taloja ei ole näkynyt enää yhtään) lisäksi joutui maksaa suuriasummia rahaa lakimiehelle, perintöveroakin meni törkeästi. (Palautukset perintöverosta kestivät kauan siitä piti tehdä hakemus, ehti ajoissa) kun huoneiston arvo laski ennen kuin saatiin myytyä. Kevät talvella siis oli vain auto jossa katto pään päällä ei muuta.
Pankki oli törkeän hidas joten lakimies joutui usein heille soitteleen pankkiin eli jonottaan puhelimessa. Niin hidas pankki, että maksut viivastyivät verottajalle jolloin verottajalta tuli viivastyslaskuja. Vaikka lakimiehen kautta oli rahat käytettävissä niin viivytteli pankki niiden maksamisessa, koska perintöveron lasku kuiteissa oli sama viitenumero.
Ei mahtunut, jatkuu seuraavassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hiukan kokemusta huonommistaki oloista tämän vuoden alussa kun henkilökortti oli vanhentunut, kotia ei ollut, asuin autossa josta selkänoja alas, päälle korokkeita ja pehmusteita. Ei ollut ihana tasainen ja pakkasella sisällä. Kun yöllä heräsi pää jäässä vaikka oli pipo 2-3 minuuttia joutokäyntiä ehti pitää, niin tuli poliisi raivoon "ei joutokäyntiä", yllättävästi sitten lähtivät pois (olisikohan ollut syy aiemmalla kerralla pyysin poliisia etteivät tee elämääni vaikeammaksi kuin on jo). Aiemmin kun kävivät poliisit eri paikassa katsomassa, paikalliset kun olivat huolissaan (he poliisit olivat ystävällisiä, kaikki paikalliset ei enää lopulta olleet). Ensin se oikeastaan oli ihan kivaa noin 19vuorokautta kuin olisi retkellä, sitten ihmiset ei enää haluneet nähdä autoani, vaikka olin autopeiton alaa autossa. Päivisin satunnaisesti kuuli kun lenkkeilijät jutteli "tuo asuu tuossa autossa." Yllättävää oli kun kävin kirkon invawc:ssä jossa oli suihku niin aika äkäinen vahtimestari kielsi minun käyttää sitä (tuli-han uusi näkökulma kirkosta: "ottavat ihmisiltä mitä antavat vaan ei edes suihkuun saanut mennä." ) Peseytyminen olikin hankalaa löytää, uimahallit oli kaukana ja bussimatkat niihin olisi tarkoittanut kaksimatkaa, rahaa piti säästää kun kuluja oli mutta perintöä ei vielä ollut. Entiset opiskelupaikatki olivat muuttuneet kuin kameralinnoitukseksi, juuri kun oli pukuhuoneessa tuli vartia estään menon suihkuun. Kahville sai mennä vartian saattaessa ja wc:seen jossa käsienpesutilan yläosassa oli kuutelulaitteet (mikrofoni) jotta ilmeisesti voivat salakuunella "pieruja"?
Lopulta sattumalta löysin hyvän paikan asua oikein merimaisemalla, talossa hyvällä palvelulla, niin on hyvä ettei omakotitaloa enää haaveile, vaikka niitäkin joskus katselee (asuttuani ensin autossa kylmimmän osan talvea noin 2,5kuukautta). Myöhemmin huomasi miten paljon oli ollut aivan lähellä opiskelijoiden ruokaloita joissa isot wc tilat, joissa ei vahtimestari kulkeneet perässä. Roskatki vein aina turhan kauaksi.
Ruokia säilytin autopeiton sisäpuolella katolla, jääkaappi siis oli vain ikkunan avauksen päässä. Sitä oli vain asunut huoneistossa 30vuotta josta maksanut rahoitusvastikkeetki (vanhemmat oli tarjonneet sitä omistukseeni eläessään mutta en pitänyt sitä tareellisena koska perinnönjaossa asiat hoituisi, paha virhe (menetin noin 166tuhatta euroa kun vähennettynä perintöveron osuus) sitten myöhemmin kun en aiemmin eläessä tiennyt perintöjutuista tarkasti. Toinen periä oli saanut vanhempien maksaman lähes kokonaan ison huoneiston noin 1980-luvun alkupuolella, joten perintö lasketaan sen arvon mukaan milloin se siirtynyt). joka meni jakoon kun vanhemmat kuoli, sitä joutui kadulle. Olisihan siinä ollut vaihtoehtoja yksi kalustettu koti joka olisi ollut vuokrattavissa heinäkuun loppuun mutta kun hissitön oli talo ja toisaalta tuolloin halusi säästää vielä omaan taloon. Kaikki huonekalut paloittelin sahalla jotta mahtui roskiin, lahjoitin laatutavaraakin naapureille, lisäksi taloyhtiöllä oli tilat johon asukkaat saivat viedä tavaroita ja jos joku tarvitsi niin vei. Tavoite oli ostaa omakotitalo mutta kun valtio poisti asumistuet yksityisiltä, joten noin 150-200euronki asumistuella kuukaudessa olisi lämmittänyt taloa kivasti (talon tarkoituksena oli pitää itseni toimintakuntoisena, löytää kotiin naisen, naiset kun arvostaa jotain isoa kuten oikein talo? Lisäksi taloon olisi voinut siirtää mökiltä tavarat ja ehkä myöhemmin myydä kesämökki rantoineen. Oli hyviä taloja myynnissä silloin kun ei vielä ollut perintön joka siis oletetusta hinnasta putosi noin 55tuhatta euroa vuosien myyntiaikana. Sopivia taloja oli Hyviinkäällä, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Jyväskylässä, Hämeenkyrössä, Raahessa, Ivalossa, Asikkalassa 500 neliötä jossa olisi ollut kolme autohallia joita olisi voinut vuokrata talveksi yksityisten museoautojen säilytykseen. Nyt niitä sopivan hintaisia hyvin pidettyjä taloja ei ole näkynyt enää yhtään) lisäksi joutui maksaa suuriasummia rahaa lakimiehelle, perintöveroakin meni törkeästi. (Palautukset perintöverosta kestivät kauan siitä piti tehdä hakemus, ehti ajoissa) kun huoneiston arvo laski ennen kuin saatiin myytyä. Kevät talvella siis oli vain auto jossa katto pään päällä ei muuta.
Pankki oli törkeän hidas joten lakimies joutui usein heille soitteleen pankkiin eli jonottaan puhelimessa. Niin hidas pankki, että maksut viivastyivät verottajalle jolloin verottajalta tuli viivastyslaskuja. Vaikka lakimiehen kautta oli rahat käytettävissä niin viivytteli pankki niiden maksamisessa, koska perintöveron lasku kuiteissa oli sama viitenumero.
Ei mahtunut, jatkuu seuraavassa.Sekamelska oli kaikkiaan hirmuinen, tässä nyt olen ja seuraa pysyvää edelleen etsii. Aiempi "täydellinen" jo jokunen vuosia kuoli rintasyöpään. Sen jälkeen nähnyt monia kurjasti elänneitä 20-33 vuotiaita naisia (tyttöjä) jotka toivoneet löytää elättäjä, heihinki moniin oli elämän "paska" kertynyt vaikka kävivät työssä. Hyvin monilla kovasti toivoivat lapsia. Kutsuttiin juhliin, parhaimillaan suurlähetystön puutarhajuhliin myös USA:n nimeltään "merijalkaväen" juhliin oli avoin meneminen josta vain iloitivat (siis asuin (asun vieläki) pääkaupunkiseudulla), kesämökollä vain Kemissä. Nuoremmassa on monia hyviä asioita, oletettavasti paremmat jalat, innostus elämään niin että ihan iloitsee sitä ilosa itsekki, no mitäpä sitä enempää. Sitten näkee ja kuulee jos sellainen astuu elämääni?
- Anonyymi
Kyllä kemi on minulle onnela,pärjään todella hyvin rahallisesti ja muutenkin,jos matkoille menen taas niin Oulusta lennot toimii.en valita.
- Anonyymi
Oletko mies vai nainen?
- Anonyymi
Kyllä tässä kuppasessa käpykylässä kuolee sekä tylsyyteen että vitutukseen
- Anonyymi
Siitä on tehty tutkimuksia. Mitä nuorempi ja terveempi on sitä sitä enemmän turhautuu kun ei oikein ole mitää tekemistä. Siis mitä nuoremmista on kyse he ehtivät tekemään niin paljon vuorokaudessa että kokevat ettei ole mitään tekemistä. Sillä kaupunkikoolla ei käytännössä ole merkitystä, on vain tunne että tuolla muualla ihmisillä on kivaa vaikka niin asia ei ole.
Kaiken ikäiset voi kokea tunnetta muidenki kanssa ettei ole mitään tekemistä, tiedät ehkä tilanteita jossa porukalla kuljuttaa ajoittain kun ei ole oikein kivaactekemistä "aina vaan tätä samaa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä on tehty tutkimuksia. Mitä nuorempi ja terveempi on sitä sitä enemmän turhautuu kun ei oikein ole mitää tekemistä. Siis mitä nuoremmista on kyse he ehtivät tekemään niin paljon vuorokaudessa että kokevat ettei ole mitään tekemistä. Sillä kaupunkikoolla ei käytännössä ole merkitystä, on vain tunne että tuolla muualla ihmisillä on kivaa vaikka niin asia ei ole.
Kaiken ikäiset voi kokea tunnetta muidenki kanssa ettei ole mitään tekemistä, tiedät ehkä tilanteita jossa porukalla kuljuttaa ajoittain kun ei ole oikein kivaactekemistä "aina vaan tätä samaa."Tutkimus myös, tiedätkö miksi naiset meikkaa kun lähtevät illanviettoon etsimään mies seuraa?
Toisin kun luullaan, naiset eivät meikkaa siksi että miehet huomaisivat hänet. Naiset tietämättään meikkaavat siksi, että olisivat muita naisia paremman näköisiä.
Naisten alitajunta pyrkii olemaan parempi kuin muut naiset, meikkaamisella ei siis ole käytännössä miehiin merkittävää mekitystä. Miesten arvot naisesta on aivan muualla kuin meikatun naisen naamassa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pitkään kestänyt ihastuminen
Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen1291988Torniolainen Tiiliä lukemaan
Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.31626Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.
Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain2651385Kumpa kaikkeen vois palata
Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin281239- 58946
Yrittäjien ahdinko
Onko seuraava paikallinen yritys kaatumassa? Ensimmäinen protesti ja merkittäviä maksuviiveitä. Terveet firmat ei protes18867- 57853
Koska me sitten tavattaisiin?
Kerrothan, koska me sitten tavattaisiin? Vai meneekö liian vaikeaksi?44718Huvittaa tää
Välillä mä olen aivan varma, et säkin mies oot muhun ihastunut. Välillä mä mietin, et mitäköhän mä oikein kuvittelin. 😅39703- 233697