Varoitus geneerisen tekoälyn käytöstä

Olin etsimässä opinnäytetöitä tietystä melko epätavallisesta aiheesta, ja annoin tekoälylle tehtäväksi etsiä kolme tällaista työtä. Sain kolme opinnäytetyötä nimineen, tekijöineen, vuosineen ja oppilaitoksineen. Yllätys oli lopulta suuri, kun yhtään näistä opuksista ei ollut edes olemassa. Kaikki henkilön nimet ja otsikot olivat keksittyjä. Tekoäly pahoitteli tapahtumaa, ja vastasi että hän keksi sellaiset, koska ne olisivat voineet olla olemassa!

Toisella kerralla asiani koski erästä erikoislakia, jossa geneerinen tekoäly käytti vanhaa, ei-ajantasaista lakia. Huomautin sille asiasta, jolloin äly vastasi, että sille pitäisi erikseen mainita, että tulee käyttää uusinta ja ajantasaista lakia. Kun sille kerroin ohjeena, että käytä ajantasaista lakia, se lupasi sitä käyttää. Yllätys oli jälleen suuri, koska se ei kyennyt hakemaan ajantasaista lakia itse, ei edes suoran ajanmukaisen linkin kautta, vaan minun piti kopioida laki sille.

Kolmannella kerralla hain tietoa verolainsäädännöstä. Ja taas kokonaisuus meni vikaan, ja jouduin jälleen opettamaan, miten kokonaisuus kootaan. Tekoäly jälleen pahoitteli, että ei ollut kyennyt yhdistämään eri lähteistä koottua tietoa kokonaisuudeksi, vaan oli jättänyt asioita huomioimatta, jolloin koko lopputulema oli väärin.

Ja viimeisenä, ellei käyttäjä ole kirjautunut sisään, vaan käyttää tekoälyä anonyymisti, tekoäly saattaa unohtaa saman keskustelun sisällä sen, mitä se on itse aikaisemmin vastannut. Tekoäly siis saattaa vastata kahdella eri tavalla saman keskustelun sisällä, jolloin tekoälylle pitää muistuttaa, mitä se on hetki sitten vastannut. Anonyymisti keskustellessaan tekoäly unohtaa 100 % kaiken sanomansa, kun keskustelun sulkee. Se siis tekee aina samat virheet uudelleen ja uudelleen, ellei sille kerro, miten asia tulee tehdä oikein.

Älkää siis hyvät ihmiset uskoko sokeasti geneerisiä tekoälyjä - ilmeisesti yksikään niistä ei ainakaan anonyymille käyttäjälle pysty hakemaan uskottavaa dataa. Oman kokemukseni pohjalta 80-90 % asiasta voi mennä oikein, mutta puuttuva loppuosa tekeekin asiasta täysin epäkelvon.
1001064
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Unohdit, että silti suoritus oli kelvompi kuin melko suurella osalla väestöstä omaa järkeä käyttäen.

Äänestä
  • Ai jaa, unohdinko? Jos laissa, lääkinnässä, sähkötöissä ja vaikkapa kirjanpidossa 80 % oikein on hyvä tulos, olen ollut koko elämäni aivan liian tarkka.

    Äänestä

  • Eli sen takia tässä maassa menee tosi huonosti kun tehdään vähän sinne päin? Kysypä Valmetin, Koneen tai Wärtsilän kavereilta, riittääkö se melko kelpo vai pitäisikö olla joka kerta priimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ai jaa, unohdinko? Jos laissa, lääkinnässä, sähkötöissä ja vaikkapa kirjanpidossa 80 % oikein on hyvä tulos, olen ollut koko elämäni aivan liian tarkka.

    Laki ei ole mielipideasia. Lakien mukaan tulee pyrkiä toimimaan 100%. Joskus voi virheitä tulla, mutta täydellisyyteen on syytä pyrkiä.

    2Äänestä

Tuolla kuvauksella pitää kysyä: Onko Vasemmistoliitto ja Vihreät sitten geneerisiä tekoälyjä? 🤔

Niiläkin kun säännöllisesti 80-90 % asiasta voi mennä oikein, mutta puuttuva loppuosa tekeekin asiasta täysin epäkelvon.

Äänestä

  • Vihreillä ja vasemmistolla on ehkä 10 % oikein

    Äänestä

Kannattaa käyttää omaa älyä.

2Äänestä
  • Aloittaja lienee käyttänyt.

    Äänestä

Älyn on vaikea ymmärtää, että on olemassa erikseen "ajantasainen laki" sekä laki; eli on säädetty laki joka ei olekaan laki, vaan on vielä jokin toinen laki, toki näin on hallinnossa jossa kirjoitetun lain korvaa ns. maan tapa.

Äänestä
  • Onko KHO sitä mieltä, että ns. 'maan tapa' määrää vai hoidetaanko asia pois päiväjärjestyksestä niin, että KHO ei ota asiaa käsiteltäväksi, jolloin siihen ei tarvitse ottaa kantaa?

    Mitä sanoo asiantuntijat? Mitä sanoo generatiivinen tekoäly?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko KHO sitä mieltä, että ns. 'maan tapa' määrää vai hoidetaanko asia pois päiväjärjestyksestä niin, että KHO ei ota asiaa käsiteltäväksi, jolloin siihen ei tarvitse ottaa kantaa?

    Mitä sanoo asiantuntijat? Mitä sanoo generatiivinen tekoäly?

    Geneerinen tekoäly on yleinen tai yleisluonteinen, ja se voi soossata vastaukseksi mitä tahansa roskaa.

    Lakiin ja oikeuteen paneutuneet maksulliset tekoälyt ovat ihan erikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Geneerinen tekoäly on yleinen tai yleisluonteinen, ja se voi soossata vastaukseksi mitä tahansa roskaa.

    Lakiin ja oikeuteen paneutuneet maksulliset tekoälyt ovat ihan erikseen.

    Missä näitä lakiin ja oikeuteen paneutuneita maksullisia tekoälyjä sitten on?

    Äänestä

Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa, kun uusia asioita kehitetään ja uusia tuotteita tulee.

Äänestä
  • Kyse oli tekoälystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyse oli tekoälystä.

    Ja sekö ei ole uusi asia?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja sekö ei ole uusi asia?

    Onko laki uusi asia? Ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko laki uusi asia? Ei ole.

    Onko sellaista väitetty? Kirjoitettiin, että lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa uusien asioiden osalta. Se kuuluisa luetun ymmärtäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko sellaista väitetty? Kirjoitettiin, että lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa uusien asioiden osalta. Se kuuluisa luetun ymmärtäminen.

    Luitko lainkaan aloitusta vai leikitkö fiksumpaa kuin äitisi koskaan on ollutkaan

    Aloitus, esim.: "Yllätys oli lopulta suuri, kun yhtään näistä opuksista ei ollut edes olemassa. Kaikki henkilön nimet ja otsikot olivat keksittyjä. Tekoäly pahoitteli tapahtumaa, ja vastasi että hän keksi sellaiset, koska ne olisivat voineet olla olemassa!"

    Vastaus: "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Koska AI keksii itse asioita. lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa...?! Mikä ihme on syy-yhteys?

    Se vähemmän kuuluisa älyn puute.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Täm palsta on lakipalsta ja puhe on tekoälystä. Tekoäly suhteessa lakiin, otettiin esiin keskustelussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Täm palsta on lakipalsta ja puhe on tekoälystä. Tekoäly suhteessa lakiin, otettiin esiin keskustelussa.

    Sinun kannattaa hieman opiskella sitä kuinka nämä järjestelmät toimivat ja kuinka niitä opetetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sinun kannattaa hieman opiskella sitä kuinka nämä järjestelmät toimivat ja kuinka niitä opetetaan.

    Lakipalstasta on kuitenkin kyseessä ja laki on palstan teema.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Lakipalstasta on kuitenkin kyseessä ja laki on palstan teema.

    Luitko avausta?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Luitko avausta?

    Luin. Laki on siinäkin mainittu, tosin vähän eri näkökulmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Luin. Laki on siinäkin mainittu, tosin vähän eri näkökulmasta.

    Luit siis avauksen ja annoit vastauksen: "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Koska AI keksii itse asioita. lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa...?! Mikä ihme on syy-yhteys aloituksella ja antamallasi vastauksella?

    Luetun ymmärtäminen ei auta, jos kyseessä on se vähemmän kuuluisa älyn puute. Siinähän on toki syy-yhetyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kaikki asiat perustuvat yhteiskunnassa lakeihin. Minkälaiset lait säätävät tekoälyn käyttöä tai sen määrityksiä? Onko sellaisia lakeja?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kaikki asiat perustuvat yhteiskunnassa lakeihin. Minkälaiset lait säätävät tekoälyn käyttöä tai sen määrityksiä? Onko sellaisia lakeja?

    Laahaat jälkijunassa, koska kirjoitit asian vierestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Laahaat jälkijunassa, koska kirjoitit asian vierestä.

    Et siis osannut vastata, että mikä/mitkä lait määräävät tekoälyn suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Et siis osannut vastata, että mikä/mitkä lait määräävät tekoälyn suhteen.

    Lue sieltä avauksesta, siellä halutut asiat on kerrottu. Älä vedä omaa showtasi täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Lue sieltä avauksesta, siellä halutut asiat on kerrottu. Älä vedä omaa showtasi täällä.

    Eli et siis osannut vastata, eikä se yllätä ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eli et siis osannut vastata, eikä se yllätä ollenkaan.

    Et siis vieläkään lukenut tai ymmärtänyt avausta. Miten kirjoittamasi liittyy avaukseen?

    Sulla on siis ihan oma show menossa.

    "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Mihin lauseeseen avauksessa tuo lainaus vastaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Et siis vieläkään lukenut tai ymmärtänyt avausta. Miten kirjoittamasi liittyy avaukseen?

    Sulla on siis ihan oma show menossa.

    "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Mihin lauseeseen avauksessa tuo lainaus vastaa?

    Kahteen sanaan, jotka ovat palstaa koskeva Laki sekä aloituksessa mainittu Tekoäly.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kahteen sanaan, jotka ovat palstaa koskeva Laki sekä aloituksessa mainittu Tekoäly.

    Oma showsi edelleen menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Oma showsi edelleen menossa.

    Palsta on lakipalsta. Palsta liittyy lakeihin, eikä esim. pyöäilyyn. Väärä palsta aloitukselle, jos laeista ei halua keskustella. Täysin looginen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Palsta on lakipalsta. Palsta liittyy lakeihin, eikä esim. pyöäilyyn. Väärä palsta aloitukselle, jos laeista ei halua keskustella. Täysin looginen asia.

    ...siis pyöräilyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    ...siis pyöräilyyn.

    Tarkoitat siis että pyöräilyssä ketjut laahaavat aina lain perässä vai mitä tarkoitat?

    Miten liität kaiken kirjoittamasi aloitukseen? Luultavasti et ymmärtänyt aloituksesta mitään, koska siinä tarvitaan taitoa ymmärtää lukemaansa. Sinulla ei ole sitä taitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Tarkoitat siis että pyöräilyssä ketjut laahaavat aina lain perässä vai mitä tarkoitat?

    Miten liität kaiken kirjoittamasi aloitukseen? Luultavasti et ymmärtänyt aloituksesta mitään, koska siinä tarvitaan taitoa ymmärtää lukemaansa. Sinulla ei ole sitä taitoa.

    Laki palstalla keskustellaan lakeihin liittyvistä asioista ja pyöräily palstalla pyöräilyyn liittyvistä asioista. Täysin loogista.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Luit siis avauksen ja annoit vastauksen: "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Koska AI keksii itse asioita. lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa...?! Mikä ihme on syy-yhteys aloituksella ja antamallasi vastauksella?

    Luetun ymmärtäminen ei auta, jos kyseessä on se vähemmän kuuluisa älyn puute. Siinähän on toki syy-yhetyttä.

    Voi sitten miettiä, että mitä aloitus ylipäätään tekee laki palstalla? Aihe kun liittyy tekoälyn antamaan vastauksiin, eikä lakiin. Vähän samaa kuin että jos tekoälyltä tullut vastaus sisältäisi uskontoon liittyvää, niin kirjoittaisi tällaisen vastaavanlaisen aloituksen uskonnot palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Et taida olla mikään einstein.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Et taida olla mikään einstein.

    Maalaisjärjellä pärjää usein melko pitkälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Maalaisjärjellä pärjää usein melko pitkälle.

    Kuulostatkin maalaiselta tai umpitollolta. Luetun ymmärtäminen täysin hukassa, avauksesta et ymmärtänyt kuin sanan sieltä tai toisen täältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuulostatkin maalaiselta tai umpitollolta. Luetun ymmärtäminen täysin hukassa, avauksesta et ymmärtänyt kuin sanan sieltä tai toisen täältä.

    Palsta on lakipalsta ja lakipalstalla on pääosin tarkoitus keskustella lakeihin liittyvistä asioista ja lakien näkökulmasta katsottuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Palsta on lakipalsta ja lakipalstalla on pääosin tarkoitus keskustella lakeihin liittyvistä asioista ja lakien näkökulmasta katsottuna.

    Eli et ymmärtänyt aloituksesta mitään, maalainen. Se on tiedossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Palsta on lakipalsta ja lakipalstalla on pääosin tarkoitus keskustella lakeihin liittyvistä asioista ja lakien näkökulmasta katsottuna.

    Aloitus on siis väärällä palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Aloitus on siis väärällä palstalla.

    Voit vaatia modelta siirtoa, jos se on noin pahasti ihon alla. Löysää kravattia, alkaa naamasi jo punottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Voit vaatia modelta siirtoa, jos se on noin pahasti ihon alla. Löysää kravattia, alkaa naamasi jo punottaa.

    Liikenne palstalla keskustellaan yleensä liikenteeseen liittyvistä asioista ja laki palstalla lakeihin liittyvistä asioista. Pala kakkua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Liikenne palstalla keskustellaan yleensä liikenteeseen liittyvistä asioista ja laki palstalla lakeihin liittyvistä asioista. Pala kakkua.

    Hae nyt jo apua itsellesi, vai etkö maalaisena saa palveluita terveyskeskuksesta? Sulla kiristää vanne päätä ja kravatti kurkkua, mutta onneksi järki ei pakota päätäsi.

    "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Mihin lauseeseen avauksessa tuo maalaisen lainaus vastaa? Ei mihinkään, koska riidanhaastajalla on ihan oma show menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Tarkoitin, että jos tekoälyn panee hakemaan lakia ja oikeutta koskevaa dataa, tekoäly tulee aina etuajassa eli on aikaansa edellä. Ellei se tule etuajassa, tekoälyä + lakia koskevat keskustelut pitäisi osoittaa tekoälyä koskeviin keskusteluihin. Niitä ei saa liittää tänne lakiin, koska tekoäly ei ole lakia eikä lakia koskevat kysymykset ole lakia. Lakia ja oikeutta ovat vain lakikirjat.

    Ymmärrätkö nyt, miksi sanoin, että lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Nyt ymmärrän, sulla on pää sekaisin kuin seinäkello. Ilmankos oma lainsäädäntösi laahaa aina jälkijunassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Tarkoitin, että jos tekoälyn panee hakemaan lakia ja oikeutta koskevaa dataa, tekoäly tulee aina etuajassa eli on aikaansa edellä. Ellei se tule etuajassa, tekoälyä + lakia koskevat keskustelut pitäisi osoittaa tekoälyä koskeviin keskusteluihin. Niitä ei saa liittää tänne lakiin, koska tekoäly ei ole lakia eikä lakia koskevat kysymykset ole lakia. Lakia ja oikeutta ovat vain lakikirjat.

    Ymmärrätkö nyt, miksi sanoin, että lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa?

    Sarkasmia ja hauska vitsi. Siinä olet tosin väärässä, että pelkästään lakikirjat olisivat vaikuttava tekijä.

    "Lainsäädännön lisäksi tärkeitä oikeuslähteitä ovat lainsäätäjän tarkoitus ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisukäytäntö.

    Lainsäätäjän tarkoitus käy parhaiten esille lain valmisteluasiakirjoista, kuten komiteanmietinnöistä, työryhmäraporteista, hallituksen esityksistä ja eduskunnan valiokuntamietinnöistä. Oikeuskäytännön asema oikeuslähteenä perustuu ajatukseen siitä, että aiempaa ratkaisukäytäntöä vastaava tapaus ratkaistaan samalla tavalla. Oikeuskäytännön osalta eniten painoarvoa on ylimpien tuomioistuinten, eli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden, ratkaisukäytännöllä.

    Oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ja tulkinnassa on mahdollista hyödyntää myös muita oikeuslähteitä. Näiden oikeuslähteiden joukko on dynaamisempi ja painoarvo tilannekohtainen. Muita oikeuslähteitä ovat esimerkiksi tietyllä alalla vakiintuneet tavat ja menettelyt, oikeuskirjallisuus, oikeusvertailevat argumentit sekä käytännölliset, eettiset ja moraaliset argumentit."

    Lähde:
    https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/kotimaiset-oikeuslahteet/Sivut/Yleista-oikeuslahteista-ja-oikeudellisesta-informaatiosta.aspx

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mistä sarkasmista ja huumorista puhut? Lue avaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mistä sarkasmista ja huumorista puhut? Lue avaus.

    Kaikki eivät aina liity avaukseen. Keskustelun tasorakennetta ja edellisen viestin otteesta voi päätellä, että mihin vastattiin. Vaatii toki geometrista hahmotuskykyä ja lukemisen ymmärtämisen taitoa.

    Äänestä

  • Tälle sivustolle on koottu tietoa Euroopan unionin tekoälysäädöksestä, joka rajaa ja raamittaa tekoälyn käyttöä myös julkisella sektorilla. Säädös tuli voimaan 1.8.2024 ja sen soveltaminen on käynnistynyt portaittain kahden vuoden siirtymäajalla. Tekoälyä hyödyntävän järjestelmän, joka otetaan käyttöön 2.8.2026 tai sen jälkeen, on vastattava asetusta.

    https://www.kuntaliitto.fi/kuntajohtaminen-ja-digitalisaatio/kuntien-digikehittaminen/kuntien-digikehittamisen-lainsaadanto/EUn-digi-ja-datalainsaadanto/eu-tekoalyasetus

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko laki uusi asia? Ei ole.

    Riippuu laista. Lakien periaatteet eivät ole uusi asia. Uusia lakeja säädetään toki sitten tasaisin väliajoin, joten jokin tietty laki voi todellakin olla uusi. Jos lakia ei ole ollenkaan jonkun asian suhteen, niin sitten sellainen varmaankin säädetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sarkasmia ja hauska vitsi. Siinä olet tosin väärässä, että pelkästään lakikirjat olisivat vaikuttava tekijä.

    "Lainsäädännön lisäksi tärkeitä oikeuslähteitä ovat lainsäätäjän tarkoitus ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisukäytäntö.

    Lainsäätäjän tarkoitus käy parhaiten esille lain valmisteluasiakirjoista, kuten komiteanmietinnöistä, työryhmäraporteista, hallituksen esityksistä ja eduskunnan valiokuntamietinnöistä. Oikeuskäytännön asema oikeuslähteenä perustuu ajatukseen siitä, että aiempaa ratkaisukäytäntöä vastaava tapaus ratkaistaan samalla tavalla. Oikeuskäytännön osalta eniten painoarvoa on ylimpien tuomioistuinten, eli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden, ratkaisukäytännöllä.

    Oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ja tulkinnassa on mahdollista hyödyntää myös muita oikeuslähteitä. Näiden oikeuslähteiden joukko on dynaamisempi ja painoarvo tilannekohtainen. Muita oikeuslähteitä ovat esimerkiksi tietyllä alalla vakiintuneet tavat ja menettelyt, oikeuskirjallisuus, oikeusvertailevat argumentit sekä käytännölliset, eettiset ja moraaliset argumentit."

    Lähde:
    https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/kotimaiset-oikeuslahteet/Sivut/Yleista-oikeuslahteista-ja-oikeudellisesta-informaatiosta.aspx

    Uusi toimiva linkki.

    https://www.eduskunta.fi/fi/kirjasto-ja-arkisto/aineistot-esittelyssa/kotimaiset-oikeudelliset-aineistot

    Äänestä

Oletko juuri oppinut uuden sanan, geneerinen?

Äänestä
  • En ole vieläkään tietoinen sen sanan merkityksestä eli en ole oppinut. Voitko kertoa asiasta ihan omin sanoin, jotta me kaikki voimme oppia sinulta?

    Äänestä

Kannattaa hieman opiskella sitä kuinka nämä järjestelmät toimivat ja kuinka niitä opetetaan. Sen jälkeen ihmetteletkin enemmän sitä, miten tulos voi olla huonoudesta huolimatta edes tätä tasoa. Nuohan on loppupeleissä aika yksinkertaisia järjestelmiä.

Äänestä

Tarkoitit varmaan generatiivisen tekoälyn käyttöä.

Äänestä
  • No en todellakaan, vaikka geneerinen tekoäly sellaista kuvittelisikin olevansa. Ohjelmovan tiimin pitää joko antaa vapaat kädet tai sitten ei.

    Äänestä

Geneerinen tekoäly on yleinen tai yleisluonteinen, ja se voi soossata vastaukseksi mitä tahansa roskaa.

Lakiin ja oikeuteen paneutuneet maksulliset tekoälyt ovat ihan erikseen.

--

On siis turha kuvitella saavansa (vielä) aina oikeita ja luotettavia vastauksia: geneerinen tekoäly on syväoppimismalli, joka tuottaa uutta sisältöä todennäköisyyksiin perustuen.

Sen heikkouksiin kuuluvat hallusinaatiot eli omat kuvitelmat, puutteellinen ymmärrys, riippuvuus koulutusdatasta, tulkinnan vaikeus ja suuri energiankulutus. Jos tiimi on antanut vajavaiset ohjeet ja vajavaiset käyttö- ja pääsyoikeudet, tulokset ovat mitä ovat.

Mallit voivat luoda näennäisesti uskottavia mutta virheellisiä vastauksia, ja niiden sisäinen toiminta on usein läpinäkymätöntä. Generatiivisen tekoälyn riskit vähenevät, kun sen rajapinta ohjataan luotettavaan tietämyskantaan, kuten näyttöön perustuvaan aineistoon.

Äänestä
  • Geneerinen tekoäly tarkoittaa yleiskäyttöisiä pohja- tai perusmalleja, joita voi soveltaa moniin tehtäviin ilman alakohtaista hienosäätöä. Generatiivinen tekoäly on sen alaluokka, joka tuottaa uutta sisältöä tekstiä, kuvia tai koodia synnyttäen aineistoa todennäköisyyslaskentaan perustuen.

    Erityinen tekoäly eli kapea AI (narrow AI) on viritetty yksittäiselle alalle, esimerkiksi juridiikkaan; se analysoi sopimuksia, etsii ennakkoratkaisuja ja ehdottaa ehtoja. Se yhdistää luonnollisen kielen käsittelyn ja sääntöpohjaiset algoritmit sekä vaatii asiantuntijan valvontaa.

    On siis turha kuvitella, että maksuton geneerinen tekoäly tuottaisi kalliin kapean sektorin kaltaista huippudataa. Mitä siis on opetettu ja mikä on rajapinta ja pääsyoikeudet?

    Äänestä

  • Mistä lakiin ja oikeuteen paneutuneita tekoälyjä on nähtävissä?

    Äänestä

Hyvä muistutus, kiitos siitä. Osaan nyt jäsentää, arvioida ja tarkistaa tekoälyn antamat vastaukset paremmin. Ja päätyä parempiin kysymyksiin. Hyvä kysymyshän on jo lähellä oikeaa vastausta.

Äänestä

Miksi et vain tee itse opinnäytetyötäsi??

Äänestä
  • Mikdi ihmeessä pitäisi? Vain tyhmä haluaa keksiä pyörän uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Mikdi ihmeessä pitäisi? Vain tyhmä haluaa keksiä pyörän uudelleen.

    Tyhmä luulee, että kyseessä olisi pyörän uudelleenkeksiminen.

    Äänestä

"Kaikki eivät aina liity avaukseen. Keskustelun tasorakennetta ja edellisen viestin otteesta voi päätellä, että mihin vastattiin. Vaatii toki geometrista hahmotuskykyä ja lukemisen ymmärtämisen taitoa."

Myönnät siis, että sinulla on ihan oma show menossa.

Kesken kaiken päätit sanoa, että "lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa.", jolla ei ollut mitään tekemistä minkään keskustelussa aikaisemmin mainitun kanssa. Väite ei liittynyt aloitukseen millään tavoin, eikä kukaan ollut sanonut mitään asiaan edes läheisesti viittaavaa.

"Vain tyhmä haluaa keksiä pyörän uudelleen."

Vain tyhmä luulisi, etteikö kyseessä olisi pyörän uudelleenkeksiminen - juurihan eräs maalainen kertoi, että lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa. Lukemisen ymmärtämisen taito tuntuu olevan nyt ihan kiven alla. Miksi tuo maalainen ei tutustuisi aluksi lain ja oikeuden periaatteisiin, niin hän ymmärtäisi itsekin, mistä aloituksessa on kysymys.

Vastaus aloitukseen siis on, että "lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa." Mitään muuta ei tekoälyn ja sen käytön osalta tarvitse ymmärtää.

Äänestä
  • Mistä tiedät kuka anonyymi on kirjoittanut mitäkin. Useampi kirjoittaja tässäkin ketjussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Mistä tiedät kuka anonyymi on kirjoittanut mitäkin. Useampi kirjoittaja tässäkin ketjussa.

    Mitä ihme väliä? Tee itse opinnäytetyösi.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Mitä ihme väliä? Tee itse opinnäytetyösi.

    Ei ole tarvetta sellaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ei ole tarvetta sellaiselle.

    Miksi sitten teit avauksen? Tekoäly laahaa aina perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Miksi sitten teit avauksen? Tekoäly laahaa aina perässä.

    Minä en ole tehnyt avausta.

    Äänestä

Days on pearly spencer tarkoittaa demokraattista mielikuvituksen pienuutta https://www.google.com/search?client=tablet-android-samsung-nf-rev1&sca_esv=fce3db1cac36a861&udm=2&fbs=AIIjpHx5RgfOI9zFXJohYGGrtz4C-29F7ZwGIH8B1GOaLO6aEu6BZmPy3SAQsSkSzdcqooKlluhmbhlj8rzFPa43duxsk8YzhIYqnBRh5yeZHnovzr3pvpDlyHCzwfvveJGCGJIBgYND78YNqrQ97awHns4sn89berE0ne7OBasJn0h5QQIsaVy6PZx0itYqUofRhJ2ETQhT&q=Spencer+Elden+esiintyi+Nirvanan+Nevermind+kannessa+neljän+kuukauden+ikäisenä&sa=X&ved=2ahUKEwjLrsCwvo-QAxVYEhAIHQ_bLCwQtKgLegQIEhAB&biw=1280&bih=800&dpr=1.5#sv=CAMSuwUamQUKywIKuQEStgEKd0FMa3RfdkhyT05BTUFXTXREa1VBOHdjV0NWc1VfbWZnelc0c21ja01uN3YxS0xLNjZDbU9tT3oyOHNRM2ZzOEZHSm8zLTgxU2pMSkVQZWFRaEZtMDZlckMwTHFmcDNWRnR0VWxpeERiUVMwNXdXajkxQ25fVVB3EhdXNnJqYVBLLUh2TzB3UEFQc0otc3lRSRoiQUZNQUdHb2N2UnVnZXhiRjNKeTBsYWVWeTZ2UTlJT1d3ZxIDODQ5GgEzIlQKAXEST1NwZW5jZXIgRWxkZW4gZXNpaW50eWkgTmlydmFuYW4gTmV2ZXJtaW5kIGthbm5lc3NhIG5lbGrDpG4ga3V1a2F1ZGVuIGlrw6Rpc2Vuw6QiBwoDdGJzEgAiJgoEZXFsZBIeQ2dJSUFCQUJPZ1FJQUJBQVZUdUp4ajV0ZzhUY1BRErYCCs8BEswBCowBQUxrdF92RkVEcWcxQkZQZW5kRUtDMDFiV3BaTUxfaGNKRGJiY1I4WjJ0UFYyWUx0bFMxN085V01mVW9ScnpXQWtpMkNxNXN2UkxVTVRRTGNrcEFoZlBDa2lRRVJpYlk4OWRtRkZYQk43N1JTSGh2NTdzVXpqZmw4UFBFUDRtNXFESy0yTE95emxoVzESF1c2cmphUEstSHZPMHdQQVBzSi1zeVFJGiJBRk1BR0dwa3NmSXBubGxZRnozMXVSbmhURzd2VG9fVU5nEgQ0Njk4GgEzIhgKBmltZ2RpaRIOdEVUeXREdnp2elRETk0iFwoFZG9jaWQSDi0xSmxmTWp0QkdSVHBNIiYKBGVxbGQSHkNnSUlBQkFCT2dRSUFCQUFWVHVKeGo1dGc4VGNQUSoQZS10RVR5dER2enZ6VEROTSAEKhcKAXMSEGUtdEVUeXREdnp2elRETk0YATABOAAYByDKyKTLAzABSgoIAhACGAIgAigC

Äänestä

"Mistä tiedät kuka anonyymi on kirjoittanut mitäkin. Useampi kirjoittaja tässäkin ketjussa."

No sen yhden maalaisen erottaa kaikkialla siitä, että lopulta hän aloittaa henkilökohtaiset loukkaukset, joihin liittyy aina puuttuva taito luetun ymmärtämisestä. Hän on itse 100 % ajasta oikeassa, kirjoittaa ja sanoo täydelleen ajattelemansa ja muiden osalta kyse on vain siitä, että he eivät ymmärrä lukemaansa.

Sen takia tekoäly laahaa lainsäädännön perässä, siis aivan muuta asiaa kuin aloituksessa todettiin. SIllä maalaisella on aina oma show menossa. Tiedoksi vain, että hänellä ei ole lainkaan juridisia opintoja takanaan - haluja kenties olisi ollut vaan ei tietoja ja taitoja.

Äänestä
  • Sehän on vaan yksinkertainen fakta, että kaikilla ihmisillä ei ole sama ymmärtämisen taso.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Sehän on vaan yksinkertainen fakta, että kaikilla ihmisillä ei ole sama ymmärtämisen taso.

    Riippuu henkilöstä. Eräillä on vaikeaa ymmärtää se että lakien periaatteet eivät ole uusi asia. Uusia lakeja säädetään toki sitten tasaisin väliajoin, joten jokin tietty laki voi todellakin olla uusi. Jos lakia ei ole ollenkaan jonkun asian suhteen, niin sitten sellainen varmaankin säädetään.

    Sen takia kannattaa vetää omaa showtaan, ellei edes ymmärrä, mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    On todellakin henkilöriippuvainen asia. Jotkut eivät mitenkään ymmärrä sitä, mitä lukevat. Toisille taas asia aukeaa ihan hetkessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    On todellakin henkilöriippuvainen asia. Jotkut eivät mitenkään ymmärrä sitä, mitä lukevat. Toisille taas asia aukeaa ihan hetkessä.

    Totta. Esimerkiksi Showmies ei ymmärtänyt aloituksesta sanaakaan, vaan alkoi keskustellla ihan omia juttujaan, joilla ei ollut mitään tekemeistä aloituksen kanssa. Vetää siis omaa showtaan aloituksen sisällä, kukaan ei tiedä että miksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Totta. Esimerkiksi Showmies ei ymmärtänyt aloituksesta sanaakaan, vaan alkoi keskustellla ihan omia juttujaan, joilla ei ollut mitään tekemeistä aloituksen kanssa. Vetää siis omaa showtaan aloituksen sisällä, kukaan ei tiedä että miksi.

    Miksi sinä pahoitat siitä mielesi? Oletko muiden puolesta mielensä pahoittaja, joita yhteiskuntaan on tullut koko ajan enemmän ja enemmän?

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Miksi sinä pahoitat siitä mielesi? Oletko muiden puolesta mielensä pahoittaja, joita yhteiskuntaan on tullut koko ajan enemmän ja enemmän?

    Ei, vaan olen pahoittanut mieleni jo aikaisemmin siitä, että ihmiset ovat nykyisin niin itsekeskeisiä, että vetävät omaa showtaan joka paikassa. Kuten tässäkin aloituksessa eräs henkilö vetää omaa showtaan, eikä edes lukenut aloitusta. Showmies, kehuu omaa lukemisen ymmärtämisen taitoaan useissa eri paikoissa, ja päätti silti vain ryhtyä kirjoittamaan asiasta, joka ei liity aloitukseen lainkaan.

    "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Showmies voi tehdä ihan omat avauksensa omalla agendallaan, olethan samaa mieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Aloituksessa eräs henkilö vetää omaa showtaan, eikä edes lukenut aloitusta. Aloittaja siis vetää showta lukematta omaa aloitustaan. Mielenkiintoinen väite.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Aloituksessa eräs henkilö vetää omaa showtaan, eikä edes lukenut aloitusta. Aloittaja siis vetää showta lukematta omaa aloitustaan. Mielenkiintoinen väite.

    Herää kysymys, onko Showmies todella erityisen tyhmä, vai leikkiikö vain todella poikkeuksellisen tyhmää. Usein asia on siten, miltä se näyttää.

    "Lainsäädäntö laahaa aina jälkijunassa."

    Showmies voi tehdä ihan omat avauksensa omalla agendallaan, joka on tuntematon.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Vedätkö tuon aiemman väitteesi takaisin, vai mistä on kyse? Väitit selkeästi että "Kuten tässäkin aloituksessa eräs henkilö vetää omaa showtaan, eikä edes lukenut aloitusta."

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Vedätkö tuon aiemman väitteesi takaisin, vai mistä on kyse? Väitit selkeästi että "Kuten tässäkin aloituksessa eräs henkilö vetää omaa showtaan, eikä edes lukenut aloitusta."

    Oletko venäläisten kätyri Suomessa? Ainakin kirjoitat suomeksi, vaikka teksteissä ei mitään järkeä olekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Oletko venäläisten kätyri Suomessa? Ainakin kirjoitat suomeksi, vaikka teksteissä ei mitään järkeä olekaan.

    Jotkut kenties näkevät kätyreitä unissakin ja varmaan päivittäin ja ihan kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Jotkut kenties näkevät kätyreitä unissakin ja varmaan päivittäin ja ihan kaikkialla.

    Puhut siis itsestäsi, ymmärrän, showmies kun olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Jotkut kenties näkevät kätyreitä unissakin ja varmaan päivittäin ja ihan kaikkialla.

    Patologinen väittelemisen tarve ja hinku havaittavissa joistakin kirjoituksista.

    Äänestä

Lainaus: "Tekoäly ilmiönä on kuitenkin vaikeasti säänneltävä. Sääntelyn näkökulmasta haasteita liittyy etenkin siihen, että ilmiön vaikutukset läpäisevät koko yhteiskunnan."

Lainaus: "Sain kolme opinnäytetyötä nimineen, tekijöineen, vuosineen ja oppilaitoksineen. Yllätys oli lopulta suuri, kun yhtään näistä opuksista ei ollut edes olemassa. Kaikki henkilön nimet ja otsikot olivat keksittyjä. Tekoäly pahoitteli tapahtumaa, ja vastasi että hän keksi sellaiset, koska ne olisivat voineet olla olemassa!"

Tekoälyä voidaan siis pitää eräänlaisena taiteilijana - se mitä ei ole olemassa, se keksii itse! Se luo uutta tietoa ja taidetta tyhjästä, ellei se katso sopivaa materiaalia olevan valmiina.

Äänestä
  • Keinotekoinen se tekoäly onkin. Ei kannata luottaa liikaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Keinotekoinen se tekoäly onkin. Ei kannata luottaa liikaa.

    Venäjällä tekoälyn virkaa on toimittanut jo pitkään Putinin hallinto. Se on keksinyt mielikuvituksessaan lähes kaiken tarvittavan tiedon, ja tällä "tiedolla" hallitaan ja kontrolloidaan kansaa.

    Venäjä ei tietenkään ole ainoa lajiaan.

    Äänestä

Tekoäly osaa siis hakea tiedon mikä sille on opetettu ja on tiedostoissa, mutta se ei kykene arvioimaan itseään. Se tekee yhteenvetoja, mutta ei osaa olla kriittinen itselleen. Tietoja sillä on, mutta jokin tekijä puuttuu, jotta se kykenisi rakentamaan vastauksen kysyjän kannalta kokonaiseksi.

Tämä tekijä on ehkä kysyjä itse. Tekoäly kehittyy tältä osin vain jos esimerkiksi aloittajan kaltainen kysyjä osaisi määritellä kysymyksensä vieläkin tarkemmin ja laajemmin ja osaisi kertoa mihin pyrkii. Toinen oppimisen tapa olisi jos tekoäly alkaisi itse kysyä kysyjältä lisäkysymyksiä huomioiden alkuperäisen kysymyksen kokonaisuuden, viiteosat, aikaperspektiivin, tarkoituksen, jne.

Äänestä
  • Kysyjä voi ohjata tekoälyä antamaan haluamansa vastaukset. On yleisesti tiedossa, että tekoäly haluaa miellyttää kysyjäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Kysyjä voi ohjata tekoälyä antamaan haluamansa vastaukset. On yleisesti tiedossa, että tekoäly haluaa miellyttää kysyjäänsä.

    On täysin selvää, että tekoälyt ovat vielä ns. vaiheessa. Jos vähänkään epäilee saamaansa vastausta, kannattaa selkeästi kertoa oma kantansa. Ellei asia ole ihan yksiselitteinen, tekoälyn saa myös helposti myöntämään virheensä ja vaihtamaan kantaansa. Geneeriset tekoälyt ovat tällä hetkellä huomattavan ystävällisiä ja kohteliaita, eikä niitä ole suunniteltu riitelemään.

    Genreeriset tekoälyt pyrkivät tietenkin toimimaan faktojen pohjalta, vaikka onnistuminen asiassa ei olekaan varmaa. Parhaimmillaan tekoäly on lukiessaan läpi valtavia sanamääriä, joissa ei ole tulkinnanvaraisuuksia ja joista pitää etsiä olennainen.

    Erikoistuneet tekoälyt tosin kykenevät nykyisin vaativiin laskelmiin, ne luovat taidetta ja osaavat jopa kehittää lääkkeitä. Taustalla on opetetetut tavat, valtava muistiin pumpattu tietomäärä ja huima laskentateho.

    Äänestä

  • Tekoäly myös keksii malliinsa perustuen itse oikeustieteellisiä termejä, joita se saattaa puolustella pitkään ja keksiä jopa kuvitteellisia linkkejä, joista se on hakenut termin. Vaikkapa

    yhteistestamentti = oikeasti keskinäinen testamentti;TAI
    vaateoikeus = oikeasti vaadeoikeus tai lus petendi eli subjektiivinen oikeus vaatia.

    Äänestä

Hyvä jos 50 % prosenttia AI tiedosta on oikein, järjetöntä laittaa markkinoille noin tyhmää ja keskeneräistä sovellusta

Äänestä
  • Tekoälyjä on myös monilla valmistajilla. Lopulta samaa paskaa eri paketissa kaikki ovat.

    Äänestä

Datan myrkyttäminen (data poisoning). Tekoälylle näkyvää virheellistä tietoa, joka sekoittaa sen oppimismallit. Ihmiset laittavat jo nettiin sellaista vääristynyttä/valheellista tietoa, joka näkyy tekoälylle.

4Äänestä

Lue tiivistelmä

- Anthropicin johtava turvallisuustutkija Evan Hubinger varoitti, että tekoäly voi tappaa kaikki ihmiset yli 10 prosentin todennäköisyydellä seuraavan vuosikymmenen aikana.

- OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman ilmoitti olevansa valmis hidastamaan tekoälyn kehitystä ja toivoo muiden yritysten tekevän samoin.

- Taustalla ovat kehittäjien ulostulot ja tekoälyagenttien tekemät tietomurrot, joita on tapahtunut tänä vuonna sekä OpenAI:n että Anthropicin järjestelmistä.

- Hubingerin mukaan Anthropicilla ei ole suunnitelmaa superälykkyyden kohdistamisongelman ratkaisemiseksi.

https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000012264543.html

Anthropic, Gemini ja OpenAI ovat kaikki kolme jo tehneet itsenäisesti luvattomia hyökkäyksiä ulkopuolisiin järjestelmiin.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin etsimässä opinnäytetöitä tietystä melko epätavallisesta aiheesta, ja annoin tekoälylle tehtäväksi etsiä kolme tällaista työtä. Sain kolme opinnäytetyötä nimineen, tekijöineen, vuosineen ja oppilaitoksineen. Yllätys oli lopulta suuri, kun yhtään näistä opuksista ei ollut edes olemassa. Kaikki henkilön nimet ja otsikot olivat keksittyjä. Tekoäly pahoitteli tapahtumaa, ja vastasi että hän keksi sellaiset, koska ne olisivat voineet olla olemassa!

Toisella kerralla asiani koski erästä erikoislakia, jossa geneerinen tekoäly käytti vanhaa, ei-ajantasaista lakia. Huomautin sille asiasta, jolloin äly vastasi, että sille pitäisi erikseen mainita, että tulee käyttää uusinta ja ajantasaista lakia. Kun sille kerroin ohjeena, että käytä ajantasaista lakia, se lupasi sitä käyttää. Yllätys oli jälleen suuri, koska se ei kyennyt hakemaan ajantasaista lakia itse, ei edes suoran ajanmukaisen linkin kautta, vaan minun piti kopioida laki sille.

Kolmannella kerralla hain tietoa verolainsäädännöstä. Ja taas kokonaisuus meni vikaan, ja jouduin jälleen opettamaan, miten kokonaisuus kootaan. Tekoäly jälleen pahoitteli, että ei ollut kyennyt yhdistämään eri lähteistä koottua tietoa kokonaisuudeksi, vaan oli jättänyt asioita huomioimatta, jolloin koko lopputulema oli väärin.

Ja viimeisenä, ellei käyttäjä ole kirjautunut sisään, vaan käyttää tekoälyä anonyymisti, tekoäly saattaa unohtaa saman keskustelun sisällä sen, mitä se on itse aikaisemmin vastannut. Tekoäly siis saattaa vastata kahdella eri tavalla saman keskustelun sisällä, jolloin tekoälylle pitää muistuttaa, mitä se on hetki sitten vastannut. Anonyymisti keskustellessaan tekoäly unohtaa 100 % kaiken sanomansa, kun keskustelun sulkee. Se siis tekee aina samat virheet uudelleen ja uudelleen, ellei sille kerro, miten asia tulee tehdä oikein.

Älkää siis hyvät ihmiset uskoko sokeasti geneerisiä tekoälyjä - ilmeisesti yksikään niistä ei ainakaan anonyymille käyttäjälle pysty hakemaan uskottavaa dataa. Oman kokemukseni pohjalta 80-90 % asiasta voi mennä oikein, mutta puuttuva loppuosa tekeekin asiasta täysin epäkelvon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu