Onko mut mustamaalattu?

Mun elämästä on lähtenyt monta läheistä ystävää ilman mitään syytä. Koko lapsuuden minulla ei ollut oikee kavereita, kun vasta yläkoulussa sain muutamia.
Yks johon olin ihastunut, ja samoin oli kuulemma muhun myös. Mutta silloin myöhemmin tuntui siltä, että joku oli musta kertonut jotain tälle, koska ei tuosta tullut mitään. Ja nyt tässä myöhemmin katsoin hänen fb niin melkeinpä kaikki muut tällä on kavereina, minut aikoinaan poisti sieltä.

Toinen kenen kanssa oli vähän jotain juttua ja julkaistiin nuorina parisuhde fb ja tälle tuli äkkiä kiire seuraavana päivänä laittaa poikki. (ilmeisesti samasta paikkakunnasta joku hänelle kertoi musta ihme juttuja)

Myös serkut eivät pidä yhteyttä. Ainostaan lapsuus- ja nuoruusvuosina pitivät. Mutta loppui noin vaan.

Lisäksi muutama muu ystävä näin aikuisiällä eivät halua olla mun kanssa tekemisissä.
Ainoa asia mitä oon huomannut, että pystyn pitämään uusia tuttavuuksia yllä vain ja ainoastaan etteivät tunne mun tapaamisista ihmisistä ketään että ei oo heidän korviin kuulunut mitään.
Nämä uudet kaverit ottavat aktiivisesti muhun kontaktia jne. Oon laittanut merkille onko tuossa jotain perää.
Myös parisuhteen oon lisäksi onnistunut saamaan vain ja ainoastaan että se on ihan uusi ja kauempaa Suomea. Ei ainakaan porukka voi tuntea mun piiristä tätä. Ja just nämä uudet keihin luotan eivät käyttäydy näin että pitää lopettaa näkeminen jne.

Tässä vaan oon analysoinut asioita, että olisko näin mulle käynyt.
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minua mustamaalattiin takavuosina eräällä nyt jo suljetulla foorumilla valheilla.
Stalkkerit lienevät seuranneet elämääni edelleen, kun yksi rakas ystäväni lopetti yhteydenpidon kanssani alkukesällä. Se tuntuu pahalta, mutta tiedän itse mikä on totta, ja mikä ei ole.....

Äänestä

Onko muilla tämän tyyppisiä kokemuksia

Äänestä
  • Toivottavasti kenelläkään muulla ei ole kokemusta "perässähiihtäjistä", koska sinnikkäät stalkkerit eivät jätä rauhaan vuosienkaan kuluttua...

    1Äänestä

Voisiko he kokea ettet ole itse heistä tarpeeksi/ahkerasti kiinnostunut. Odotatko yhteyden ottoja muttet itse ota. Miksi et voisi kysyä miksi koet ystäväsi sinut hyljänneen. Monesti asiat on väärinymmärryksiä.🤷‍♀️

Äänestä
  • Stalkkerit tuskin tarvitsevat kenenkään "stalkattavan" kiinnostusta, mutta he kyllä ottavat huomion itselleen tavalla tai toisella, useimmiten negatiivisia tapoja käyttäen, kuten mustamaalaamalla.

    Äänestä

Hei ap! Sinä tuot viestissäsi esille meistä monia muitakin koskettavia kipeitä asioita kuten yksinäisyyden, ns. "ystävien" lähtemiset sanoitta ja selityksittä elämästä sekä ilmeiset takanapäin puhumiset ja mustamaalaamisen, mikä on erittäin alhaista toimintaa! Oikeassa elämässä stalkkerit on ehkä helpompi jäljittää, mutta somessa lähes mahdotonta.

Tuolla toisella osiolla toistuu useissa viesteissä se tilanne, missä jonkun tärkeä ystävä tai rakastettu on lopettanut ykskaks yhteydenpidon ja viesteihin vastaamisen, mikä jättää helposti vastapuolen vellomaan syyllisyydentunnossa siitä, mitä väärää hän on sanonut tai tehnyt. Ei se vaatisi paljon vaivaa lähettää asiallinen ja rehellinen viesti esim. kännykkään tai whatsappiin, jossa yhteydenpitoon kyllästynyt henkilö kertoisi oikean syynsä lopettamiselle...
Aikuinen normaali ihminen ymmärtää kyllä, saamatta raivokohtauksia tms.

Uuden mies/naisystävän löytyminen, uusi työ tai harrastukset yms. eivät ole mielestäni päteviä syitä itsekkäälle ja välinpitämättömälle käytökselle, ja toisen ihmisen epätietoisuuden tilaan jättämiselle. Ei mikään sairauskaan, varsinkaan jos henkilö näyttäytyy irl:issä tai somessa reippaana ja toimintakykyisenä.

Herää kysymys, onko tuollaisilla ihmisillä lainkaan omaatuntoa? Tai jos se on, niin uudet kuviot ja kivemmat ystävät sammuttavat tehokkaasti omantunnon äänen.

2Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mun elämästä on lähtenyt monta läheistä ystävää ilman mitään syytä. Koko lapsuuden minulla ei ollut oikee kavereita, kun vasta yläkoulussa sain muutamia.
Yks johon olin ihastunut, ja samoin oli kuulemma muhun myös. Mutta silloin myöhemmin tuntui siltä, että joku oli musta kertonut jotain tälle, koska ei tuosta tullut mitään. Ja nyt tässä myöhemmin katsoin hänen fb niin melkeinpä kaikki muut tällä on kavereina, minut aikoinaan poisti sieltä.

Toinen kenen kanssa oli vähän jotain juttua ja julkaistiin nuorina parisuhde fb ja tälle tuli äkkiä kiire seuraavana päivänä laittaa poikki. (ilmeisesti samasta paikkakunnasta joku hänelle kertoi musta ihme juttuja)

Myös serkut eivät pidä yhteyttä. Ainostaan lapsuus- ja nuoruusvuosina pitivät. Mutta loppui noin vaan.

Lisäksi muutama muu ystävä näin aikuisiällä eivät halua olla mun kanssa tekemisissä.
Ainoa asia mitä oon huomannut, että pystyn pitämään uusia tuttavuuksia yllä vain ja ainoastaan etteivät tunne mun tapaamisista ihmisistä ketään että ei oo heidän korviin kuulunut mitään.
Nämä uudet kaverit ottavat aktiivisesti muhun kontaktia jne. Oon laittanut merkille onko tuossa jotain perää.
Myös parisuhteen oon lisäksi onnistunut saamaan vain ja ainoastaan että se on ihan uusi ja kauempaa Suomea. Ei ainakaan porukka voi tuntea mun piiristä tätä. Ja just nämä uudet keihin luotan eivät käyttäydy näin että pitää lopettaa näkeminen jne.

Tässä vaan oon analysoinut asioita, että olisko näin mulle käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu