Markku jaksaa olla niin katkera

Anonyymi-ap

Valtuutettu, Markku jaksaa olla katkera suuren valtansa menetyksestä. Kotilappiläpyskässä ex-hallituksen puheenjohtaja paheksuu kuinka hänen kuntansa, joka siis oli hänen, on menossa konkkaan. Kunnan talouden sekasortoon vasemmalla, suvun kädellä ohjannut haukkuu nyt uusia päättäjiä. Make hommasi kunnalle 9 miljoonaa velkaa, eikä muistanut että velassa on korot. Korkoihin ei Maken osaaminen enää riittänyt, jos puhutaan muusta kuin venakkojen korkojen korkeudesta Moskovassa, muinoin. Maken koko vaalikausi meni penkin alle, epäpätevien valinnat kaatui mutta sentään 2,5 miljoonan päiväkoti, ilmaispalvelu turisteille saatiin, ja tietysti muutama suvun kaava. Mutta mikä ikävintä, uusi hallituksen puheenjohtaja ehti avata kauan odotetun Pumpputrakki radan. Kun se homma oli varattu Anna-Kaisalle. Arvaa vituttaako, sanoo Make ja Tero.

28

1257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä pitääkin olla katkera. Kaikki män persiille. Ihan kaikki. Nyt vaan vaelletaan raappahousut jalassa ja joutuu akkaa kattoon.

    • Anonyymi

      Ukko parka. Toiset elää menneessä toiset tekee tulevaisuutta.

    • Anonyymi

      Hän kirjoittaa nuorten toiveesta. Kyllä pumppirata oli 40-vuotiaitten miesten toive. Ei enempää eikä vähempää. Se niistä lapsista ja nuorista.

      • Anonyymi

        Onneksi se rata on kuitenkin tunturissa ,eikä esim kiemuravaarassa.Ku siellä niitä lapsia ei ole ,vaan onneksi tunturissa on.Me täällä syrjäkylissä ollaan jo niin homeessa,ettei me pystytä enää muuhun ku suu auki toljottamaan ja muistelemaan menneitä meheviä aikoja
        Kaikki oli liukasta ja kovaa.Kuten keväinen jää pilkkireiän vieressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi. Edellisessä kunnanhallituksessa oli asiantuntija mies joka kusetti 30 tonnia omilta kavereilta. Se kertoo Kankaanrannan porukan tason.

    • Anonyymi

      Älä Markku höpäjä. Matkailuinvestointihan se pyörärata on, ei mikään nuorten toive..

      • Anonyymi

        Miksi se ei voisi olla nuorten toive? Eikö nuorilta kysytä toiveita? Toivoiko nuoret kilpiaapa kameraa tai hiihtolatuja kirkolle ? Kuntoportaita? Ne on kaikki ihan ok.Mutta tuskin nuorten toiveita..
        Miksi pitää vääntää selkeistä asioista,että nuorillakin pitää olla harrastus paikkoja?? Minkälaisia vanhuksia täällä on? Eiköhän lasten vanhemmat voi sitä paremmin ,mitä enemmän mahdollisuuksia nuorilla on.? Pitääkö kieltää turisteilta radan käyttö? Samalla laitettais maksumuurin taka kilpilive ja hiihtoladulle käyttömaksu ulkomailla kuntalaisille. Oikeastaan kaikki nuo vapaa-ajan hommelit vois laittaa maksulliseksi ja korottaa hintaa entisistään.

        Saihan nuoret kakkaroskikset tienposkiin, hyvä nuoret!

        Onko Annikilla toiveita, onko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saihan nuoret kakkaroskikset tienposkiin, hyvä nuoret!

        Mikä kääkkäkikkare se siellä vinkuu? Ei se auta enää selitellä kuinka ennenvanhaan hevonpaskaa oli pihamaa täynnä.Ei vaikka kuinka kippurakärkiset nahkapieksut heiluis.

    • Anonyymi

      Onko mahdollista saada hevosen kuivalihavellin keittolive?

      • Anonyymi

        Kysy rahoitusta.Voi kuinka paljon Toivon että toivottavasti se myönnetään!!

    • Anonyymi

      Antakaa ihmisille rauha.Jos olisin Markku nostaisin syytteen solvaamisesta.
      Nimet kyllä löytyy kun tekee rikosilmoituksen.
      En ole pelkosenniemellä asuva

      • Anonyymi

        Pyhä on edelleen Pelkosenniemeä.

      • Anonyymi

        Markkua itseään vastaan on jo yksi rikosilmoitus olemassa kunnianloukkauksesta.

      • Anonyymi

        Et asuva, mutta jo yli kymmenen vuotta tuleva Aapajärviläinen!?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et asuva, mutta jo yli kymmenen vuotta tuleva Aapajärviläinen!?!

        Nyt osu väärin😂

      • Anonyymi

        Kyllä tutkintoja on käynnissä useampia näitä nyky poliitikoja koskien. Odotellaan milloin päästään kirjoittamaan mediaan mitä paiseita siellä on.

    • Anonyymi

      hallikainen moro! :)

    • Anonyymi

      Kumpi on katkera Markku vai keskusta Anonyyminä

    • Anonyymi

      Todella mielenkiintoinen iltama tiedossa

      • Anonyymi

        Laulettiinko ja tansittiinko iltamissa? Tarjoiltiinko juustoja ja viinejä? Nythän voi vielä kerätä marjoja ja laittaa viinipöntön pöhisemään. Olisiko hyvä nimi "Vino Niemi" ? Olisiko?

    • Anonyymi

      Mistä lähtien on tällä miehellä kiinnostunut nuorten asiat. Kyllä Riitan asiat on ja pysyy kaiken keskiössä.

    • Anonyymi

      Minua kiinnostaa lähinnä hevosen kuivalihavelli! Se on tosi asia se!

    • Anonyymi

      Kilimanjaro on tarjolla

    • Anonyymi

      Kaikkihan ne härskien pyöräkauppiaiden rikastumisen tietää ja vävypoika tekee kaikkensa että saa pesämunan tuottamaan. Voi tätä ahneuden määrää.

    • Anonyymi

      Kankaanranta kunnostautui valtuustossa moittimalla pelsavun toimintakertomusta, siis sitä toimintakertomusta jonka on itse allekirjoittanut! Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Ja Nenonen pettyi kun kukaan ei kannattanut häntä edes keskusvaalilautakuntaan jäseneksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      9
      1513
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      112
      865
    Aihe