Minua on aina ahdistanut

Minua äiti ahdisti joskus niin paljon, että vaihdoin lääniäkin. Äidin kun menettää kuoleman kautta, lähtee osa sydämestä jonnekin pois. Eli kun sinulla on äiti vielä elossa, niin koita jollain lailla sietää häntä. Äiti on aina äiti ja rakas, se hankalampikin ❤️😥

Mun äiti kuoli jo nuorena, olin vain kolmekymppinen kun hänen aikansa oli täynnä. Siihen ikään mennessä en ehtinyt ahdistua hänestä, mutta poislähdettyä tuntui että kamalan paljon olisi ollut vielä sanottavana ja että olisi tarvinnut häntä edelleenkin.
Jälkeenpäin tajusin myös että minulla olisi ollut paljon tiedonhalua, olisin halunnut saada vastauksen moniin kymyksiin, mutta se oli myöhäistä. Jos olisin edes aavistanut hänen aikaisesta poismenonsa, niin olisin ottanut nämä kaikki mieltä vaivanneet asiat esille.
Koko aika pitäisi elää kuin viimeistä päivää, koska ei voi tietää milloin se eron hetki koittaa. :(

Ymmärrän, itsellä oli hyvä äiti, mut alistettu isäni toimesta ja siksi ei osannut olla paras äiti lapsilleen. Tunsin, että ajatteli lapsiensa parasta, mut läheinen ei osannut olla varmaankin omien pelkojensa vuoksi, johon isäni oli suurin syypää.

Arvostin häntä, mutta en osannut olla läheinen hänelle omien pelkojen vuoksi. Halusin uskoa silti, että ymmärsi minut vaikeudet häntä kohtaan? Vanhempana sain tuntea ja tietää, että arvosti minua paljonkin. Pyysi apuja, jos oli pulassa ym. Olin hänen luotto poika siinä mielessä.

Jälkeenpäin miettinyt, että miten olisin voinut olla vielä parempi poika hänelle? Äitihän on ylpeä lapsistaan aina, jos kokee onnistuneen kasvatuksessa ja et on hyvät välit lapsiinsa elämänsä loppuun asti. Koskaan en riidellyt äitini kanssa, olin enemmän se äitini puolustaja ja siitä olen ylpeä. Äitini oli paras äiti minulle.

Olisiko syy: ahdisteleva äiti?