kultsi lähti armeijaan

Samoin minunkin poikaystäväni lähti. Itku siinä tuli mutta eiköhän se tästä. Toivottavasti aika menee nopeesti... Vaikka vaikeeta varmasti tulee oleen.
Minä näen kultani sitten vasta lauantaina "tyttöystävien päivänä". Ja vasta parin viikon päästä varmaankin lomille pääsee.
:(

Poikaystäväni on ollut tammikuusta lähtien armeijassa, pääsee kolmen kuukauden päästä pois. Armeijan alkuun mennessä olimme seurustelleet reilun vuoden, josta vajaat puoli vuotta asuimme eri kaupungeissa opiskelujen takia, joten olimme hieman saaneet esimakua siitä miltä tuntuu, kun joka päivä ei nähdä.

Hän on armeijassa tässä ihan lähellä, joten joskus olemme pystyneet näkemään iltavapaillakin, tosin se on melko harvinaista. Toki on ollut rankkaa ja kova ikävä. Pahinta ikävässä on ehkä se, että hänellä on armeijassa koko ajan niin paljon tekemistä, ettei ehdi ikäväänsä ajatella, ja välillä tuntuu että minä vain yksin murehdin päivät pitkät, vaikka toki hänenkin ikävänsä on aivan yhtä suuri, vaikka tuleekin sen kanssa paremmin toimeen kuin minä.

Meillä oli juuri reilun kolmen viikon ero. Näin pitkiä ei onneksi ole ollut kuin pari kertaa, kahden viikon erot ovat tavallisempia, mutta onneksi on paljon niitäkin viikkoja, että hänellä on monta viikonloppuvapaata peräkkäin.

Yrittäkää ottaa kaikki "hyöty" irti siitä, että kultanne on poissa, älkääkä käyttäkö sitä aikaa pelkästään surkutteluun. Tehkää asioita joita ette ehtisi tehdä, kun olisitte kultanne kanssa, ja muistakaa, että erot vahvistavat :) Kyllä sen kestää, aika menee loppujen lopuksi hyvin nopeasti, ja jos teidät on toisillenne tarkoitettu, niin tämä yksi vuosi (tai kuinka kauan hän armeijassa onkaan) on teille hyvin lyhyt aika yhteisessä elämässänne. :D

Jaksamista, ja yrittäkää edes vaikuttaa hieman kiinnostuneilta, kun hän kuudennettatoista kertaa selittää, kuinka telamiina asennetaan tai muuta vastaavaa, sillä armeija on tällä hetkellä melkein heidän koko elämänsä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

vaikka se sillon alussa niin kirpaisikin ja tuntui ettei ikävä hellitä, niin pakko on kyllä minunkin kehoittaa nauttimaan omasta ajasta!!! Oma mies oli vuoden, mitä pidemmälle aika kului sitä paremmalta tuntui yksinolo ja oma aika, siis kyllähän ikävä oli, mutta oppi nauttimaan myös itsestään. Suurempi kriisi oli kun kulta tuli takaisin! Mutta niistä jos selviää niin on suhde hyvällä pohjalla...

Kyllä se siitä sotalesket!

Itekkään ei jaksais ku oma rakas sinne läks. Vaikka sen ties pitkän aikaa silti ei siihen osannut varautua. Nyt sitte ku oli tottunu siihen, että se nukkuu siinä vierellä joka yö jne. nyt se ei olekkaan siinä yöllä herää ja etsii rakastaan ja joutuu tajuamaan että se ei olekkaan siinä :( Päivisin pitäisi keksiä tekemistä. Se on rankkaa mutta pitää vaan koittaa jaksaa, onneks on ystävät sitte :)

Mun on nyt pakko kommentoida kun ärsyttää niin tommoset ei- nähdä- kahteen- päivään- jutut. Mun poikakaveri pääsi nyt heinäkuussa pois puolen vuoden jälkeen. Meillä oli pari kertaa kahden kuukauden tauko ettei nähty, poikakaverini pelaa nimittäin lätkää.. armeijassa hän ei montaakaan vkonloppua viettänyt, vaan pelaamassa. Välimatkaa meillä on muutenkin 200 km. Ollaan seurusteltu kohta neljä vuotta, ja nyt paistaa tännekkin.. syksyllä muutetaan nimittäin yhteen. Ja täytyy sanoa, että meillä on aika vahva suhde, kaikkea on koettu.. mutta jaksamista muillekki, toisille se viikko voi olla pitkä aika..