_Luotettava_ korjaamo Jyväskylästä? Vinkkejä.

Auto on sen verran iäkäs, ettei ihan merkkikorjaamolle viitsi viedä.
Vetoakseli pitäisi vaihtaa, kun Huisman -niminen korjaamo Jyväskylän kupeessa tunaroi sen rikki vaihdelaatikon vaihdon yhteydessä (suosittelen välttämään ko. korjaamoa). Muutenkin on hinnat nousseet kesken työn "yllättävän kireiden" pulttien takia -meni kuulemma niin hirveästi enemmän aikaa kuin mitä arvioi, joten ei innosta viedä enää samalle takaisin harjoitteluautoksi ja varmasti hinta sen kun kasvaisi vaan taas ja tuskin tulisi edes kuntoon.
Auto on tärissyt nyt kaksi viikkoa etenkin kiihdytettäessä ja vikaa on tuttujen kanssa veikkailtu. Viasta ilmoitettiin heti aluksi korjaamolle, mutta käski ajella viikon, niin pitäisi mennä ohi. No, ei mennyt ohi ja nyt sanoikin itse rikkoneensa vetoakselin vaihdon yhteydessä. Vahinkojahan sattuu, mutta kokonaisuus herättänyt vahvan epäluulon koko korjaajaa kohtaan ja ehdottomasti jollekin toiselle tekisi mieli viedä.
5694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Huono tuuri, ainahan sattuu inhimillisiäkin virheitä mutta silloin katsotaankin kuinka hyvin ne paikkaillaan kuntoon.
Auto Mäenpää on minun ehdotus, kerran huollattanut auton siellä eikä valittamista. Enemmän kavereilta kuullut positiivisiä asioita.
Löytyy luettelosta.

Äänestä
  • Taitaa kuulua ad-ketjuunkin, joten sekin ehkä lisää vähän luotettavuutta.

    Äänestä

Se että ne kuluneet vetarit on purettu ja laitettu takaisin voi kyllä tuon aiheuttaa, toki niiden vaihtoa olisi huismanninkin pitänyt esittää. Mutta sehän kasvattaa aina hintaa, ongelmallistahan tuo aina on. Onko autossa yksi vetoakseli, vai ajattelitko vain yhden vaihdattaa?

Äänestä
  • Auto siis ei tärrissyt tms. lainkaan huoltoon vietäessä, vaan oli vaihdelaatikon vaihdon tarpeessa eikä vetoakseleiden osalta pitänyt olla tarvis tehdä mitään. Harmi vain ettei vaihto sitten sujunutkaan kuten piti.
    Ko. korjailija kertoi itse, että nimenomaan oikea vetoakseli meni häneltä vaihdon yhteydessä rikki. Eli vika on nyt tiedossa (tai ainakin pitäisi olla).

    Lupasi vaihtaa uuden ja antaisi omien jälkiensä parsimiseen liittyvästä työstä alennusta. Siitä huolimatta en ole enää vakuuttunut että tulee kuntoon juuri hänelle vietynä tai että hinta pysyy siinä mitä sanoi (70euroa sanoi maksavan työn vetoakselin vaihdosta, en tiedä lieneekö tavanomainen hinta).
    Tuntuu tässä vaiheessa turvallisemmalta vaihtaa korjaamoa, koska nyt jo tullut paljon kalliimmaksi kuin alunperin kyseisen miehen puheiden mukaan piti.

    Äänestä

minkä merkkinen auto on kyseessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vedätetty kirjoitti:

Auto on sen verran iäkäs, ettei ihan merkkikorjaamolle viitsi viedä.
Vetoakseli pitäisi vaihtaa, kun Huisman -niminen korjaamo Jyväskylän kupeessa tunaroi sen rikki vaihdelaatikon vaihdon yhteydessä (suosittelen välttämään ko. korjaamoa). Muutenkin on hinnat nousseet kesken työn "yllättävän kireiden" pulttien takia -meni kuulemma niin hirveästi enemmän aikaa kuin mitä arvioi, joten ei innosta viedä enää samalle takaisin harjoitteluautoksi ja varmasti hinta sen kun kasvaisi vaan taas ja tuskin tulisi edes kuntoon.
Auto on tärissyt nyt kaksi viikkoa etenkin kiihdytettäessä ja vikaa on tuttujen kanssa veikkailtu. Viasta ilmoitettiin heti aluksi korjaamolle, mutta käski ajella viikon, niin pitäisi mennä ohi. No, ei mennyt ohi ja nyt sanoikin itse rikkoneensa vetoakselin vaihdon yhteydessä. Vahinkojahan sattuu, mutta kokonaisuus herättänyt vahvan epäluulon koko korjaajaa kohtaan ja ehdottomasti jollekin toiselle tekisi mieli viedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu