Sokliuutiset.

Anonyymi-ap

Uusin uutinen antaa toiveita, että lähes 60 vuoden odotus palkitaan.
Savukoskilaiset ovat uskollisesti odottaneet kaivoksen toteutumista.
Nyt on toiveissa koerikastamo joka ehkä työllistää paikallisia ihmisiä.
Siellähän on kultaesiintymiäkin joten olisiko mahdollista, että tavallinen ihminen voisi alkaa siellä kultaa huuhtomaan, kun hintakin on jo noussut pilviin.

9

970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      elhän levittele perättömiä tai haaste tulee oikeuteen

      Varsinainen mineraalivarantoarvio valmistuu vuoden lopussa
      Soklissa on harvinaisten maametallien ja niobin lisäksi mm. myös fosfaattia, rautaa, mangaania, vermikuliittia, uraania ja kuparia.

      ”Kairaustulosten analysointi on vielä kesken, mutta olemme havainneet yksittäisissä kairausnäytteissä jopa yli 10 prosentin pitoisuuksia harvinaisia maametalleja. Jatkamme vielä mineraalivarantoarvion työstämistä, ja sen valmistuttua meillä on kattavampi kuva esiintymän kokonaispitoisuuksista ja hyödynnettävyydestä”, kertoo Soklin projektijohtaja Pasi Heino.

      Varsinainen mineraalivarantoarvio valmistuu vuoden 2025 lopussa, kun kaikki vuosien 2024–2025 kairaus- ja analyysitulokset on käsitelty.

    • Anonyymi

      ja ei sinne ole mitää asiaa kaivos alueelle kellään muille kuin omistajille ja työtekijöille niin että lopeta paskan levittämine,

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä teille jotka protestoitte kaikesta tässä hiukan lisätietoja.
      Siellä on paikka jossa kultaa ja arvokkaita korukiviesiintymiä.
      Nehän tulivat kaikkien tietoon työntekijöiden kertomana mutta en paljasta tarkempaa paikkaa.
      Tulppion ympäristö on kiinnostanut jo -30 luvulla alan ammattilaisia.
      Eräs maametalleista kiinnostunut geologi vietti jo tuolloin kesät siellä kairassa.
      Hän löysi jotain arvokasta koska tuli samaan paikkaan vuosikausia hakullaan kiviä murentamaan.
      Tämä on historiaa joka on vain harvojen tiedossa. En luokittele tätä rikokseksi.

    • Anonyymi

      Tässä vielä tietoa Tulppion kairan rikkauksista.
      1800 luvun lopulla jolloin Suomi oli vielä Venäjän vallan alainen tapahtui kaikenlaista.
      Tuolloin venäläiset kulkivat Nuorttijokea pitkin Suomessa kauppaamassa kaikenlaista tavaraa.
      Paluumatkalla heillä oli veneet täynnä tavaraa jolla suomalaiset maksoivat ostoksensa.
      Eräs paluumatka oli näille laukkukauppiaille epäonninen.
      Silloin jo oli monien tiedossa, että jotkut maksoivat ostoksensa kullalla joka peräisin Tulppion kairasta.
      Kun nämä kaupparatsut laskettelivat Nuorttijokea pitkin takaisin Venäjälle heille sattui onnettomuus Voitinkönkäällä. Vene kaatui ja miehet hukkuivat. Kulta joka oli arvokkain tavara jota oli kilokaupalla painui pohjaan ja on yhäkin Voitinkönkään syvänteessä.

    • Anonyymi

      toivotaan parasta, että Sokli avataan...

    • Anonyymi

      ap..kaivos ei työllistä yhtään paikallista työtekijät tullee firman mukana muualta ..näin on näreet ei ole ammatti miehiä siellä.. kaivos miehiä nääs nääs.

    • Anonyymi

      Eikö siellä ole jo nyt paikallisia työssä.
      Ne joille kaukana erämaassa sijaitseva malmio on ikuinen kiistakapula voisivat käydä ajelemassa siellä kairassa.
      Jos tapaat jonkin elävän otuksen mm. Martin ja Tulppion välillä saat ihmetellä.
      Ikinä siellä et tapaa sutta, ahmaa, karhua, ilvestä, näätää, saukkoa, hirveä ja lohikin on Nuorttijoessa historiaa.

    • Anonyymi00009

      Uutiset kertovat, että Sokliin aletaan rakentamaan jonkinlaista rikastamoa.
      Pitääkö tämä paikkansa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      21
      5268
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      39
      3495
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      30
      3419
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3211
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      41
      3148
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2631
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      124
      2122
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      54
      2089
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1347
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      180
      1217
    Aihe