Olen kuunnellut LP:ltä aluksi varsin kevyellä kädellä sävelletyltä vaikuttanutta ja tyylillisesti moniaineksista, mutta sittenkin näköjään taidokkaasti punottua, vaikkakin sävelkieleltään aikaansa nähden huomattavan perinteistä ja jopa paikoin kansanomaista, mutta aina kontrapunktisesti ajateltua suurten kuorosinfonioiden ja sinfonisten runojen säveltäjänäkin kunnostautuneen unohdetun säveltäjän, v. 1935 Riihimäellä syntyneen Antti Toivolan uusklassista Concertinoa noin v. 1987, ja jossa ilmeisesti Bachin vaikutuskin on selvästi kuuluvilla, ja jota vain harvakseltaan maustavat Bartokin mieleen tuovat kirpeän dissonoivat ainekset, mutta muuten piano-osuuden hallitsema teos on joistakin mieleenpainuvista ja hyvin kauniistakin tonaalisista melodioista huolimatta tai juuri niistä johtuen täysin anakronistista musiikkia modernismin aikakaudella ja jotakin nuoruuden pianoteosta kritiikki kutsuikin säyseäksi Bartokin pianokoulun jatkeeksi, vaikka 2-osaista teosta kuunteleekin varsin mielellään.
Toivola aloitti säveltämisen jo 15 vuotiaana ja koulussa hänen kiinnostuksensa suuntautui taidemusiikkiin ja Beethoveniin. Hän valmistui ylioppilaaksi 1954. Hän opiskeli pianonsoittoa ja pääsi Sibelius akatemiaan, jossa hän opiskeli musiikin teoriaa mm. Laitisen ja Merikannon johdolla ja kontrapunktia Fougstedtin opastuksella. Toivola suoritti yliopistolla humanististen aineiden kandidaatin tutkinnon pääaineenaan musiikkitiede. Opintojensa ohella hän joutui huolehtimaan lukuisista pianistin tehtävistä viihdemusiikkia myöten. Säveltäjästä ei ole mitään mainintaa Suomalaisia säveltäjiä eikä Suomen säveltäjiä kirjoissa. Nyt kun olen kuunnellut mainittua teosta lukuisat kerrat olen sitä mieltä, että Toivola on/oli suuri säveltäjä. Hänen eräitä myöhäisimpiä teoksiaan on divertimento pasuunalle ja pianolle ja divertimento kamariyhtyeelle v. 1993.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Teos alkaa pianon nopeilla forte kuvioilla ja virtuoosimaisilla juoksutuksilla, kunnes siirrytään hitaammin liikkuvaan kauniisti laulavaan sivuteemaan, jota seuraavan myrskyisemmän ja trumpetin ja patarummun kajauttamien mahtipontisten marssirytmien ryydittämän kehittelyn jälkeen kuohunnan tasaantuessa ilmestyy jos mahdollista, edellistä vielä kauniimpi klassissävytteinen ja ilmeeltään hillityn jalopiirteinen mollisävytteinen teema ennen alun aiheiden kertautumista avausosan voimallisessa pianon runsaita juoksutuksia viljelemässä päätöksessä.
Oikukkaassa Caprice osassa huomio kiinnittyy aitoa tunnetta huokuvaan laveaan romanttiseen teemaan keskellä osaa, mutta jota ei kehitellä, vaan tekstuuri muuttuu monimutkaisemmaksi asteikkojuoksutuksia myöten, ja jonka jälkeen viitataan hetkellisesti avausosan sivuteemaan ja kiirehditään joutuisasti ja lopulta tempon hidastuessa ja musiikin hiljentyessä ja tyyntyessä osan rauhalliseen päätökseen pianon loppusointujen myötä.
Säveltäjä Antti Toivolan Concertino
4
271
Vastaukset
- Anonyymi
Rautavaara on säveltänyt huonompaa musiikkia kuin Antti Toivola
- Anonyymi
Pidän Toivolaa parempana säveltäjänä rytmismotorisen työntövoiman ja melodisen kauneuden takia kuin staattisen stabiilisti lilluvaa Rautavaaraa, mutta musiikin löysällä vetelyydelläkin voi suosiota saada. Ei paras aina voita urheilussakaan suosion kalastelusta nyt puhumattakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidän Toivolaa parempana säveltäjänä rytmismotorisen työntövoiman ja melodisen kauneuden takia kuin staattisen stabiilisti lilluvaa Rautavaaraa, mutta musiikin löysällä vetelyydelläkin voi suosiota saada. Ei paras aina voita urheilussakaan suosion kalastelusta nyt puhumattakaan.
Toivolan sävelkieli perustuu perinpohjaiseen klassiseen ja romanttiseen piano-ja säveltäjäkoulutukseen ja se kuuluu selvästi myös hänen Bachin ankarampaa, mutta Haydninkin niukkaa kontrapunktin kaltaista satsia viljelevästä perinteitä vaalivasta sävelkielestään mm. jäljittelevässä polyfoniassaan, ja vastamelodioina, ja joka vähäisemmässä määrin tekee myönnytyksiä 1900-luvun modernimmalle säveltaiteelle muuten kuin laajennettuun tonaalisuuteen pyrkimisenä, mutta reipas rytminen pulsaatio on ominaista hänenkin rehevälle pianotekstilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719