Ensi kertaa rakastuminen

Luitteko HESArista B12. Siis lauantai päivän. (Sunnuntai ei vielä tullu). Niin siinä kerrotaan ja monipuolisesti esille otettu, kun on erisukupuolista, samasukupuolista, muusukupuolinen. Mutta ehkä toi mikä eniten kiinnostaa, itseensä rakastunut. Voisinko mä tai te kokee rakkauden tätä kautta? Me nyt tietenkin ollaan vanhoja, mutta silti!

10

254

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terveellä tavalla itsensä rakastaminen, siis niin, että tietää omat rajansa, on mielestäni sen edellytys, että pystyy olemaan tasavertainen kumppani toiselle. En lukenut artikkelia, tuli vain otsikosta mieleen.

      • Tää "itserakastaja" niin luonnehtii itseensä rakastumisen olevan vaikeampaa kuin muihin ihmisiin. Ja sain tekstistä semmosen käsityksen, että pohti asiaa vasta tapahtuneen eron jälkeen. Oli kuulemma vihannut itseään pitkään, eikä halunnut olla enää itselleen ilkeä.


      • JeroP kirjoitti:

        Tää "itserakastaja" niin luonnehtii itseensä rakastumisen olevan vaikeampaa kuin muihin ihmisiin. Ja sain tekstistä semmosen käsityksen, että pohti asiaa vasta tapahtuneen eron jälkeen. Oli kuulemma vihannut itseään pitkään, eikä halunnut olla enää itselleen ilkeä.

        Tuo on varmasti totta, koska suomalaisen itsetunnon turvin tuppaamme näkemään itsestämme ne negatiiviset asiat ja vähemmän poseja, mutta onneksi sitä voi työstää. ☺️


    • Anonyymi

      Ihminen joka ei voi hyvin, ei voi jakaa hyvinvointia ympärilleen. Ihminen joka ei itseään rakasta, ei voi jakaa rakkauttaan, koska sitä ei oikeasti ole olemassa?
      On vain kuviteltua harhaa...eipä noita kumpaistakaan kai tarvitse ollakseen parisuhteessa, tai siihen ryhtyäkseen:)

      AV

      • Mutta tää pointti, kun hän oli ollut jo suhteessa, mutta kertoi vihanneen itseään. No voihan se olla, tähän haastateltu nuoria ihmisiä, elämäntilanne erilainen kuin vaikka meillä. Ehkä se suhde siksi loppuikin.


    • Anonyymi

      Ehdottomasti. Rakastu itseesi. Se kannattaa aina.

      • Tää itseensä rakastuminen näköjään kiinnostaa teitä. Haastateltava kehuu sen tuntuvan lempeydeltä ja alkaneen tekemään samoja asioita mitä tykkäsi tehdä lapsena. Mihin voisin välikommenttina huomauttaa, että mä ite en oikeestaan mistään asiasta luopunut, mistä oisin lapsena pitäny. Enkä oo nähny lapsuutta mitenkään erillisenä vaiheena, vaan rakentanut kaiken sen päälle. Ainakin mulla toi asia on toiminut ja oon pysynyt tasapainossa vastoinkäymisistä huolimatta. Että kai mäkin sitten oon itteeni rakastunut.


      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Tää itseensä rakastuminen näköjään kiinnostaa teitä. Haastateltava kehuu sen tuntuvan lempeydeltä ja alkaneen tekemään samoja asioita mitä tykkäsi tehdä lapsena. Mihin voisin välikommenttina huomauttaa, että mä ite en oikeestaan mistään asiasta luopunut, mistä oisin lapsena pitäny. Enkä oo nähny lapsuutta mitenkään erillisenä vaiheena, vaan rakentanut kaiken sen päälle. Ainakin mulla toi asia on toiminut ja oon pysynyt tasapainossa vastoinkäymisistä huolimatta. Että kai mäkin sitten oon itteeni rakastunut.

        Aivan, ihminen on jatkumo siitä mitä lapsena. Ainakin jollain tavalla, tietysti pitää huomioida millainen lapsuus ja nuoruus on ollut - siihen ei kovin paljon voi vaikuttaa. Aikuisena voi tehdä valintoja huomattavasti enemmän.

        - Sheena


    • Anonyymi

      Rakkaus = Himo? Oikeasti se tarkoittaa muutakin eli lähimmäisenrakkautta. Mitä himoon tulee, niin jossain dokumentissa esiteltiin tieteeseen testiin perustuva kokeilu jossa selvisi että bi:t saavat parhaat kiksit kliimaksivaiheessa.

      Avasin tv:n. Sieltä tuli 90 päivää morsiamena jossa lepso puhui. Puhui siihen tyyliin että bdsm on sille arkipäivää. Yksityiskohtiin ei sentään mennyt. Eli ne saa eniten kiksejä keille käy kaikki. On mulla vahva epäilys että yks sukulaiseni saattaa olla sellanen.

    • Anonyymi

      Toki ihmisen täytyy rakastaa ensin itseään, sitten vasta voi rakastaa muita.

      - Sheena

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      42
      2918
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      976
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      961
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      931
    Aihe