Jazz on lahjattomien musiikkia

Onpa mielenkiintoinen väite jazzin olemuksesta. Kiinnostuin itse jazzista aivan 40-luvun lopussa lähteinä ns. non-stop-filmikoosteiden Big-Band-esitykset. Myöhemmin BBc, AFN ja the Voice of American jazz-hour lähetykset. Jaazlevyjä ei maahamme juurikaan niihin sodanjälkeisiin aikoihin saanut, koska pula-ja sotakorvausaikana oli paljon tärkeämpiä asioita hoidettavina. Lisäksi n.s. " korkeakulttuuripiirit" inhosivat jazzia jopa kirosanaksi asti.
Kuitenkin sieltä täältä sai pieniä vinkkejä tähän kiehtovaan maailmaan.-Itse soittelin vielä niihin aikoihin maniskaa tulkiten radion lauantain toivottujen antia korvakuulolla. Saatuani klarinetin alkoi opiskelujen ohella kokeilut pääasiassa swingin tasolla osoittautuen sekin pahuksen vaikeaksi. - Enpä liittäisi intellektuelli-sanaa niihin räpistelyihin.
Joka tapauksessa k.o. musiikin laji alkoi ikäänkuin itsestään painua selkäytimeen, mitä pidän tärkeimpänä tyylillisenä asiana jos haluaa perehtyä lajiin, eikä vain kertakuuleman jälkeen suoraan nuijia maan rakoon.
Bänditouhujen alkaessa materiaalin puute kuten nuottien, levyjen saanti oli nollapisteessä, joten ainoa linja oli korvakuulokopiointi radiosta, elokuvista ja hesalaisbändien keikkaohjelmistosta, joka usein sisälsi ajalle tyypillistä ohjelmistoa, eli jazzia lattareiden ja muiden seassa. Sinä aikana aiemmin mainittu N.s. "intellektisuus" kaivautui selkäytimeen, eikä lähde sieltä koskaan, kun taas klassisen puolen muusikoiden on tavattoman vaikeata myöhemmin sisäistää aidontuntuista tulkintaa itseensä.
Tämä pitkä alkuvuodatus siksi,että kuuntelija alkaisi ymmärtää tien, jota kautta voi olla mahdollisuus ymmärtää jazzia ja silloinkin vain ja ainoastaan kuuntelemalla valtavia määriä levyjä. -Jos niistä joku ikäänkuin herättää positiivisia tunteita, kannattaa k.o. levy ottaa lähemmin kuultavaksi. - Siinä tie....
Myöhemmin sitten nousivat esiin sointujen opettelu ja tekniset jutut ja eri tyylien mieltymykset, jotka ovat henkilökohtaisia ja kullekin yksilölle sallittuja, mutta tässä sisäpiirin joukossa todellakin valitettavasti löytyy ahtaisiin lokeroihin jääneitä muusikoita, joita voisin kutsua n.s. intellektueiksi tyypeiksi. - He eivät todellakaan hyväksy muuta kuin oman ihannetyylinsä ja antavat muiden kuulla kunniansa halventamalla mutt tyylit maan rakoon.
Jazz on lahajkkaiden muusikoiden ja harrastajien musiikkia. Sillä ovat omat määritteensä ja hyvä muusikko voi esim. jammattavasta kappaleesta kesken soolon kuulla mikä stanrdisävelmä on menossa. - Tämä koskee n.k. perusjazzia, jossa soitetaan muusikoiden tuntemia " ikivihreitä" jotka kuuluvat muusikoiden aapiseen.
Vastineeksi lahjattomuuden kirjoittajalle ilmoitan, että jazzbiiseissä saattaa olla 2 sointua ja enemmänkin yhdessä tahdissa, kun taas populaaripuolella joskus tyydytään 3-4 sointua koko kappaleessa. Tästä voi kenties päätellä lahjakkuuden ja lahjattomuuden määritteitä. - Toisaalta taitava jazzmuusikko saattaa yhden soinnun kappaleessa saada hämmästyttäviä tuloksia aikaiseksi.
Kehottaisin helpohkon kuuloisen Benny Goodmanswingin lisäksi tutustumaan esimerkiksi The Modern Jazz Quartetin tuotantoon. ( kokoonpano toimi yli 40 vuotta) Heistä on joskus keski-euroopassa sanottu heidän tuotantonsa olevan hienostuneinta länsimaista musiikkia.
Tässä kunnioittava vastineeni!

Jazzissa on paljon hienoa musiikkia ja vielä enemmän sitä taidepaskaa jolla ei ole musiikin kanssa yhtään mitään tekemistä.
Se simppelimpi peruskama menee kansaan aina, jopa vähän kimurantimpikin vielä mut nämä fuusiosotkut, rockjazz , avantgardet sun muut ovat lahjattomien tuubaa, olen samaa mieltä. Siinä vaan halutaan tuoda esille omaa "daideellisuutta" ennemmin kuin viihdyttää, sillä viihdettä se jazzikin on. Jos sillä yritetään jotain muuta, se ei ole jazzia vaan tekotaiteellista caccaa. näin se vaan on.

Riittää kun kuullostaa korvissa hyvältä.

Jazz on lahjattomien musiikkia
-Viisasmies-

Huh, huh sentään!
Et taida olla ihan nimesi mukainen
Viisasmies, päinvastoin!
Tuskin olet koskaan Jazzia edes
kunnolla kuunnellut, Jazzista
löytyy laidasta laitaan ja Jazzihan
on täynnä todellisia musiikkivirtuooseja,
jotka luovat tunnelmia: rakkaudesta, yksinäisyydestä, ilosta ja surusta...
Eikä mielestäni mikään muu musiikki pysty
kuvaamaan suurkaupungin sykettä ja tunnelmaa,
niinkuin Jazz sen tekee.
Katsohan joskus tv:stä PoriJazzin lähetyksiä,
niin saatat yllättyä.
Jazz rules :)

Jazzista harva mitään tietää, eikä siis voi mitään ymmärtääkään. Jazzia ei missään kuule, eikä sitä missään esitellä. Jotain säälittävää "viihdejazzia" joskus TV:ssä esitetään. Tai sitten jotain kerrassaan kokeilevaa, harvojen makuhermoihin osuvaa.

Jos paikkakunnallani esitettäisiin jazzia, kävisin kuuntelemassa joka viikko, ja maksaisin. Ehkä Turussa esitetäänkin, ravintoiloissa joskus. En vaan ravintolaelämää seuraa.

vitun vaikeeta ymmärtää,puhumattakaan että osaisit sitä soittaa.

Todellakin Suomessa on eräs laitos josta suorastaan pursuaa näitä apurahajazzin pioneereja. He eivät uskalla käyttää lahjakkuuttansa kaikkia puolia vaan tyytyvät vanhojen kaavojen toistamiseen ja kilpailevat toistensa kanssa. Näin Sibelius-Akatemian jazz-osasto kilpailee itsensä kanssa ja koko talo on täynnä itseään enemmän omahyväisiä egostelijoita jotka ajattelevat vain itseään. Jokaisen on jatkuvasti pädettävä että minä minä minä olen paras jne.

Jazzilla vallitseekin koko ajan pelkoo keskeytynyt tunnelma. Tällainen opiskeluilmapiiri ei ole kovinkaan tervettä henkeä. Se on aivan kuten eräs jazzin opiskelija totesi 1999 vuonna Sibelius-Akatemian jazz-osastolle lähettämässään kirjeessä että:

"Tämä johtaa siihen, että ihmiset istuvat eri hiekkalaatikoilla rakentelemassa pieniä linnoja yhden ison ja vahvan yhteisen sijaan. Muusikot eivät pidä toistensa puolta, vaan olevat kateellisia toisten saamista keikoista. Tämä on pienen maamme erityisongelma."

Ei minulla ole mitään näitä apurahajazzmuusikoita vastaan. Mutta kun näistä lahjakkuuksista muokkaantuu usein erittäin kyynisiä itseensä pettyneitä muusikoita jotka eivät voi myöntää sitä tosiasiaa itselleen että Suomessa ei voi elää jazzilla. Sen takia onkin vaikea saada tyydytystä elämälleen yrittämällä jatkuvasti päteä joka paikassa. Egokeskeisyys varjostaa jokapaikkaa ihan jokapuolella. Suomessa sattumoisin on aivan pirusti muusikoita ja kovia sellaisia mutta musiikki jota löytyy joillekin onnekaille elääkseen soittamalla on edelleen lippukomppitäytteinen huttupaska jota turakaisille myydään että oksat paukkuu. Ilmankos se jazz-muusikoita vituttaa niin armottomasti ja vituttaa minuakin.

Suomen kaikkien tanssimuusikoiden pitäisi järjestää kokonainen lakko niin saataisiin näille kvartaalikapitalistisille ohjelmatoimistoille se luu sinne kurkkuun. Jonkun tässä täytyy tämä kissa sinne pöydälle nostaa. Ei helvetti tässä nyt ikuisesti voi tilanne olla sama että joka toinen muusikko ilman keikkaa näiden paskahousuvedättäjien takia.

Sanotaanko nyt ytimekkäästi että musiikkimarkkinoilla edelleenkin humppa myy, pop myy, rock myy ja jazz ei.

Paistaa läpi että alan tuntemus ei ole kovin laajaa. Jazzin kenttä on NIIN laaja että siellä on PAKKO olla myös lahjakkaita seassa. Itsekkin olen vasta raapaissut pintaa, silti löytänyt huimat sfäärit. Viisaanmiehen purkauksessa lieneekin kysymys tästä surullisen kuuluisasta asenteesta. Tarkistappa vaikka tällainen uusi kotimainen kuin The Five Corner Quintet.

Joka väittää jazzia lahjattomien musiikiksi on itse lahjaton. Eihän musiikista voi mitään ymmärtää jos ei ole musikaalinen ja sitten luulee että muutkin vain muka ymmärtää. Eikä lahjaton ihminen itse käsitä olevansa lahjaton eikä osaa mieltää sellaista ajatusta että joku toinen tosiaan kuulee jotain sellaisessa jota itse pitää vain ihme vetkutuksena. Lahjaton luulee että tuo toinen vain snobbailee ja on olevinaan daideellinen.

Itse olen vuosikymmeniä soittanut mm. jazzia, lähinnä kaikkien tuntemia standardeja ja olen sitä mieltä kuten moni muukin että jazzissa on paljon skeidaa mutta en enää ole automaattisesti sitä mieltä että vika olisi siinä skeidassa, se kun voi olla yhtä hyvin minun korvieni välissä. Mutta mitä sillä on väliä, ei kaikesta tarvitse pitää eikä kaikkea ymmärtää, ei vain pidä luulla itse olevansa täydellinen ja että vika on aina muualla.

Jazzin soittamisen ohessa olen soittanut paljon muutakin ja työtarjouksien määrästä ja laadusta päätellen minua pidetään varteenotettavana käyttömuusikkona. Siinä varmaan auttaa myös se että olen onnekseni sillä tavalla vammainen että ihan oikeasti pidän vuosienkin jälkeen myös humpan ja iskelmän soittamisesta eli minulla ei naama mene heti norsunvi..lle jos ja kun niitä pitää soittaa. Pitemmän päälle se näkyy olemuksessa ja kuuluu soitossa. Ja parantaa elämänlaatua kun koko ajan ei vi..ta.