Meillä olisi firmassa kaikki muuten ihan kohtalaisesti mutta paikassa häärii vallanhaluinen 50 mies työkaveri joka kokoajan kyttäilee mitä muut tekee siviilissäkin. Facebookin ym kautta tutkii parisuhteita ja tekee omia analyysejä hän nuoleskelee jatkuvasti johtajien perseitä tarjoilee jotain alkupaloja ja kutsuu lounaille vaikka on lattiatason työntekijä. Omasta mielestään hän on toimihenkilö ja pyörii pomojen työpaikalla koputtelemassa ovia ja kertomassa omia näkemyksiään ja yllätyksekseni saa niitä myös läpi. Hän tekee jatkuvasti myyräntyötä eli takanapäin sahailee oksaasi poikki edessäpäin olet paras ystävä hänelle. Hän muuntautuu aina sen mukaiseksi minkä kuulija haluaa nähdä ja samalla utelee tietoja joita sitten joko levittää tai käyttää hyväkseen. Pahinta on että hän saattaa myös keksiä omia juttuja toisesta ja levitellä niitä ympäriinsä. Omasta mielestään hän on firman älykkäin henkilö joka on lahja ja selkäranka koko firmalle. Todellisuudessa hänen juttunsa on kuin alakoululaisen tasolla niissä ei ole päätä eikä häntää. Sekavaa jorinaa ja aina välillä lähtee joku sivistyssanoilla höystetty mambo jambo käyntiin jossa silmät pyörii päässä ja hän luulee puhuvansa korrektisti ja asiallisesti sekä hyvin jostain asiasta mutta kukaan paikallaolija ei käsitä mitä hän puhuu eikä käsitä itsekkään. Syyt on aina jonkun toisen jos jotain sattuu. Kiertää niin kaukaa kuin tarvitsee että omaan vikaan saadaan joku toinen syylliseksi. Jos kritisoit häntä millään tavalla hän haukkuu ja puhuu paskaa sinusta selän takana monta viikkoa. Hän päivät pitkäs soittelee ympäri kylää ja jos et vastaa hänen moniin soittoihinsa per päivä tulee vihaisia tekstiviestejä.
Erikoinen tyyppi täysin selkärangaton loiseläjä. En tiedä mikä tällaisen diagnoosi olisi.
Erikoinen työkaveri
Anonyymi-ap
2
183
Vastaukset
- Anonyymi
Helsingin kaupungilla on tuollainen nainen työssä. Jonkinlainen esimies tai päällikkö. Työnhakijat käy läpit Facebookista ennen työhaastattelua ja katsoo ketä on tykännyt jne. Itse työhaastattelu on outo, ei muistiinpanovälineitä, ei mitään, pelkkä tyhjä pöytä ja tyhjä huone.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741244- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180978Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47876- 60829
- 47809
- 45732
- 40721
- 39688