Päätin laittaa tämän viestin tänne, kun tuolla uskottomuuspuolella on niin paljon kaikkea paskanjauhajia..
Tämä tarina on hankala ja monimutkainen kertoa. Lähdetään nyt ensin siitä, että kerron taustat; "seurustelu" alkaa kolme vuotta sitten; nainen 18v. mies 19v., molemmille suhde ensimmäinen "vakavampi", mies nuori, epäkypsä ja seurustelupelkoinen. Tapailevat, tajuavat että pitävät toisistaan paljon, suhde vakavoituu nopeaa vauhtia satunnaisesta tapailusta kunnon seurusteluksi. Miestä ahdistaa; vaikka hän pitää naisesta, hän ei olisi elävänsä tällä tyylillä, kiinni suhteessa vielä näin nuorena. Muut kaverit iskevät naisia, kuittailevat miehelle seurustelusta. Mies on joskus ahdistunut suhteesta, näyttää ajatuksensa varsinkin humalassa "vittulemalla" naiselle (vaikka pitääkin hänestä todella paljon, mutta ainoa tapa saada ilmaa on tehdä etäisyyttä olemalla "ilkeä").
Eräänä yönä mies tekee "katoamistemput" baarissa, nainen menee yksin kotiiin (vanhempiensa kotiin, molemmat asuvat vielä kotona). Seuraavana aamuna mies soittaa, on pahoillaan että "lähti vaan menemään". Sanoo menneensä kotiin. Suhde jatkuu, nainen antaa anteeksi miehen törppöilyt, koska on niin ensirakkauden huumassa. Mies ei ole kertonut mitä katoamisyönä tapahtui. Hän ei ole vieläkään varma onko vieläkään valmis näin sitoutuneeseen seurusteluun. Mies kokee olevansa nuori ja ajattelee, että elämän pitäisi vielä olla vapaampaa. Hän ei pohdi asioita kovin järkevästi ja vuoden päästä katoamisesta kertoo humalapäissään pettäneensä tyttöystäväänsä tuona yönä.
Suhde saa melkoisen kolauksen tästä. Nainen on todella surullinen, vaikka hänestä yhä tuntuu että rakastaa miestä. Mies ei tiedä tekikö nyt oikean ratkaisun. Kertoessaan hänestä tuntui, että ratkaisu on hyvä, mutta suhteen mentyä "jäähylle" hän kaipaa naista. Kolme päivää "tauon" jälkeen nuoret palaavat yhteen- molemmilla on ollut ikävä. Miehestä on alkanut tuntua, että syvällä sydämessään hän rakastaa tätä naista, ettei hän halua tehdä naiselle enää mitään inhottavaa ja että hän haluaa viettää loppuelämänsä naisen kanssa. He viettävät upean kesän ja syksyn, jonka päätteeksi mies ehdottaa että he muuttaisivat yhteen. Nainen on ihmeissään että mies haluaa saada suhdetta tähän suuntaan. Hän on kuitenkin onnellinen koska viimeiset reilu puoli vuotta on ollut kuin vastarakastuneiden aikaa. Tuntuu kuin he olisivat löytäneet toisensa uudelleen. Mies sanookin rakastuneensa naiseen uudelleen.
Vuoden lopussa he muuttavat yhteen. Elämä sujuu hyvin, mutta pari kuukautta yhdessä asumisen jälkeen naista alkaavat vaivaamaan petetyksi tulleen tunteet. Hän piilotti kesän ja syksyn aikana tunteensa, jotta suhde saataisiin kuntoon. Vaikka nainen rakastaakin miestä, on hän surullinen. Mies taas tekee kaikkensa tehdäkseen naisesta onnellisen. Hän on todella rakastunut ja kestää miljoonat itkut ja raivopuuskat.
Miehellä on kuitenkin yksi totuus yhä kertomatta. Noin vuosi "pettämisestä" kertomisen jälkeen mies kertoo naiselle että hän ei ole pettänyt naista. Hän kertoi lähteneensä bussista hetken mielijohteesta jonkun naisen kanssa, jonka kanssa sattui keskustelemaan kotimatkalla. Bussista jäädessään mies tajusi, että tapahtuma oli virhe, hänen olisi pitänyt jatkaa matkaa kotiin.
Nuorena ja vähärahaisena hänella ei ollut varaa taksiin, joten hän jatkoi matkaa naisen kotiin. Kotonaan nainen yritti lähestyä miestä, jolloin mies torjui naisen. Hän sanoi vieraalle naiselle, että ei halua seksiä, koska mies on varattu. Vieras nainen oli kovin ihmeissään mutta antoi miehen nukkua kotonaan yön. Hetken aikaa he kuuntelivat musiikkia ja juttelivat, sitten menivät nukkumaan. Mies nukkui patjalla lattialla. Mies tunsi pahaa oloa, koska oli ollut ihan väärässä paikassa. Hän halusi kuitenkin kertoa tyttöystävälleen että ei ole petturi, koska mitään fyysistä ei ollut tehnyt tämän vieraan naisen kanssa. Hän ei edes pitänyt naisesta eikä tiennyt miksi oli mennyt ulos bussista. Mies sanoi alkaneensa valehdella pettämisestä, koska hän tunsi olonsa säälittäväksi ja halusi erota naisesta. Hän ajatteli että kertomalla pettäneensä nainen olisi halunnut varmasti jättää hänet, koska mies ei itse olisi pystynyt. Sitten mies kuitenkin rakastui uudelleen, mutta inhottava valhe jäi päälle. Elämä tuntui sujuvan silti hyvin pitkän aikaa, ja mies ei halunnut pilata sitä kertomalla taas valheesta, eikä ollut tajunnut että se olisi saattanut parantaa naisen oloa, koska mies ei ollutkaan pettänyt.
Nainen on häkeltynyt että mies on antanut hänen uskoa petokseen vuoden ajan. Mies anelee armoa, kertoo että nyt kaikki totuus on tullut ilmii ja miljoona kertaa sanoo rakastavansa naista. Nainen uskoo sen, mutta hänen on vaikea ymmärtää asioita, hänen maailmansa on juuri mennyt taas ihan mullin mallin. Voiko tällainen suhde jatkua?
Hän lupaa tyttöystävälleen todistaakseen puhuvansa totta, että he voivat mennä käymään tämän vieraan naisen asunnolla, jotta tyttöystävä kuulee tältä vieraaalta naiseltakin totuuden että mitään ei tapahtunut. Jos siis tyttöystävä näin haluaisi tehdä.
Miehenhän ei olisi tarvinnut enää kertoa tätä viimeisintä "totuutta", koska nainen oli antanut tämän yhden petoksen hänelle anteeksi. Nainen ei olisi häntä kuitenkaan hylännyt, vaikka olisi elänyt loppuelämänsä miehen kanssa ajatellen, että mies on häntä kerran pettänyt. Nainen ajatteli ilmeisesti että yhden virheen saa anteeksi, vaikka se olikin miehen osalta kovan työn takana.
Molemmat haluaisivat saada suhteen kuntoon, mutta nainen miettii onko tässä enää mitään järkeä. rakkautta on, mutta järki on kovin epävarma.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä uskon poikaystävää täysin. Meinasin itse kerran valehdella tyttöystävälleni, että olen pettänyt häntä. Ja juuri samasta syystä. Kaduin pelkkää ajatusta myöhemmin.. Tuohonko pisteeseen se olisi vienyt. Hui!
Minä olen siis se naisosapuoli tästä tragediasta. Sitä virhettä ei kannata ikinä tehdä, varsinkaan jos on vielä epävarma. Luottamushan siinä menee. Vaikea on kyllä poikaystävää olla uskomatta, koska veisi mut vaikka tapaamaan sitä naista ja kaikilla miljoonilla tavoilla yrittänyt todistella asiaa. Itse en sitä halua tehdä. Tosin sydätä riipaisee että yöpynyt jossain muualla (mutta luojankiitos ei seksiä tms, ei edes suutelua tai mitään "romanttista") ja miksi valehdellut koko vuoden...
Mies sanoo, että hän ei ollut tajunnut kuinka pahalta musta tuntui, kun ei todellisuudessa ollut tehnyt koko asiaa. Ja kun tuntui menevän niin hyvin, niin miksi siitä maailmaan mustaamaan taas ikävyyksillä. Täytyisi kai painaa villaisella, mutta vaikeeta on. Tosin sielussa helpotti kun kuulin ettei ole nyt sitten sekaantunut muihin naisiin suhteemme aikana.
Tarinasi kertoo epävarman nuoren miehen kasvusta pikkuhiljaa mieheksi ja toivotaan, että on myös oppinut läksynsä. Nyt teillä kummallakin on ikää ja elämänkokemusta lisää, joten nuoruuden harharetkien jälkeen on hyvä perusta alkaa rakentaa suhdetta kahden nuoren aikuisen suhteeksi, joten nyt ei ole aika luovuttaa.
Nyt kun on tullut selville, että pettämistä ei ole ollut ja siinä mielessä kaikki hyvin, niin putsatkaa "pöytä" ja laatikaa yhteiset pelisäännöt, millä tästä eteenpäin. Onnea teille!
Kiitos paljon rohkaisusta!
Monet joutuvat perustamaan elämänsä paljon heppoisimmille perustuksille kuin kukkopojan "uskottomuudelle". Voi olla, että tuo tapahtuma on kasvattanut pojan mieheksi. Unohda koko juttu ja suuntaa tulevaisuuteen. Ilmeisesti rakastatte toisianne ja rakentamalla tulevaisuutta, saamme yhteiskuntaan vastuuntuntoiset vanhemmat. Älä tärvele sitä todella pienen asian vuoksi. Elämä tuo myös isoja alamäkiä, kaikki ei voi olla täydellistä, kuinkahan kertoisin sinulle, kuinka tärkeätä on pitää suhteesta huolta eikä kiukutella mitättömistä.
Onnellista kesää ja hellikää toisianne.