Lähellä selvitystilaa käynyt Kemijärven talous seilaa mukavassa myötäisessä, ylijäämää koossa lähes 18 miljoonaa
Kyse oli vesiyhtiön myynnistä omalle tytäryhtiölle.
Rahavirtaa ei todellisuudessa syntynyt, mutta kaupungin tuloslaskelma sai “piristysruiskeen” myyntivoitosta ja saamisen kirjauksesta.
Tätä voidaan pitää “yhden kerran keinona” näyttää talous paremmassa valossa – mutta konsernin ja kassavirran tasolla vaikutus on paljon pienempi
Kotilappi hehkuttaa: Temppu ja sen tekijät:
12
417
Vastaukset 12
- Anonyymi
No mutta tuohan on kannattavaa, myyntivoitoista toki joutuu maksamaan veroja. Sehän kuittautuu sillä kun myy hyvällä voitolla takaisin.
- Anonyymi
Niinpä. Ilman vesiyhtiön kauppaa olis kaupunki mennyt jo v. 2015 aikoihin valtiovarainministeriön ohjaukseen. Jos kauppaa ei ois tehty vosi olla et lämpöyhtiö ja sähköyhtin osakkeet ois pakotettu lyömään "lihoiksi ".
Eli ei kannata elvistellä liikoja ylijäämällä.
Toisekseen ylijäämää on kartuttanut jokiyhtiön tuloutukset koska sähkön hinta oli korealla. Ns. sopeuttamistoimilla on ollu hyvinkin minimaalinen merkitys ylijäämän karttumisessa.- Anonyymi
Juu, sopeuttamistoimina kasvoi poikeuksellisten pölkkypäiden hallinnon kustannus miljoonan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, sopeuttamistoimina kasvoi poikeuksellisten pölkkypäiden hallinnon kustannus miljoonan.
Palkkajärjestelmän muutos sen aiheutti, ja sitä oli Alatalo oli sitä tekemässä, mutta oli hänelle liian vaikeaa.
Tässäkin kannattaisi pysyä totuudessa.
- Anonyymi
ap..tämähän on silmäkääntö temmu mitää ei tullut rahaa vaihdettii vaan rahta muka muka jonnekki eli suuri hämäyss eli kirjan pitokikkailulla
- Anonyymi
Velkoja ja velallinen sama = ei hätää...
- Anonyymi
Voi voi pikkuisia..
Kyse oli kokonaisvaltaisesta talouden tervehdyttämisestä.
Osa toimista oli teknisiä ja pikaisesti tehtäviä ratkaisuja, ja sopeutusohjelma pitkänajan suunnitelma.
Nuo talouden sopeutusohjelman ratkaisut näkyvät edelleen kaupungin taloudessa.
Laesteräkin totesi lehtien sivuilla, että Kemijärvi suoriutui raskaasta ohjelmasta esimerkillisesti ja omin voimin.
Pysytään totuudessa. - Anonyymi
Ja nyt ei ole kyse Kelloniemen tai Alatalon esittämistä perudteettomista väitteistä.
- Anonyymi
Jos joku ymmärtää miten Itä-Lapin Energialta tuli 344.000 poikkeama kaupungin tulovirtaan, miinusmerkkinen, miten poikkeama ei näy mitenkään yhtiön talousarvion ja tilinpäätöksen vertailussa?
- Anonyymi
Vesiyhtiössä on sellainen tilanne, että pumpatusta vedestä jää 30% laskuttamatta. Saako jotkut vettä ilmaiseksi vai mistä on kyse? Tulee mieleen Pekka Iivarin tekemä rikosilmoitus tietosuojarikoksesta. Nivala meni avustajiensa kanssa kaupungin työntekijän lukittuun huoneeseen hakemaan asiakastietoja. Asia tuli julkisuuteen ehkä kuukausi sen jälkeen, kun yhtiön työntekijät vaativat Nivalan eroa. Omistaja, kaupunki viisveisasi työntekijöiden vaatimuksista.
- Anonyymi
naivat siellä komerossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551