Hamas kuopataan ja tunnelit tuhotaan

Miten KTS ja muut islamistit surette?
Ketä sitten fanitatte?
112771
15Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Hamas on perustettu tuhoamaan Istael. Nyt sen taru on ohi mutta edelleen Israel ja juutalaiset!

1Äänestä
  • Se onkin jännää, että he neuvottelevat rauhasta.

    Äänestä

Hamas voi neuvotella kun Israel jätti rajat vartioimatta.

Siitä syystä pitää neuvotella piskuisen järjestön kanssa, jotka muut klaanit syrjäyttää.

Ja kaikki Trumpin ansioita.

Siksi Israelin murhanhimo loputtava ja Hamas nöyrästi luovuttaa panttivangit.

Trump pannut kaikki aisoihin ja muu lässytystä.

Äänestä

Kohta nähdään lisää kuvia tunneleista.

Äänestä

Vihdoinkin!

Äänestä

Onhan maakellareista jo ollut kuvia.

Äänestä

KTS suree?

Äänestä

Hamas myös tietää mitä Trumpin syvyyspommit tekee tunneleille ja niiden suuaukoilla ja ilmastointiaukoille.

Äänestä
  • Maanpäällä ei ole muuta kuin pommin mentävä reikä mutta syvällä maan alla jälki on legendaarista ja se täräys vaikuttaa kilometrien päähän maan alla. Iranin ydinvoima tietävät jo alustavasti millaista jälkeä ne tekee- katsomaan eivät uskalla mennä koska säteily on valtaisaa kuten he itsekin totetisivat että maan alla on paljon ydinjätettä. Niin on ja siellä pysyy ...

    Äänestä

Kuinka tämä liittyy Lutterin oppiin? Hamas on sitäpaitsi mossadin luomus aiheuttamaan palestiinalaisissa sekasortoa

Äänestä
  • Ei Luther pitänyt kansanmurhaa pahana.

    Joskin ei olisi osannuut odottaa, että Israel sen tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei Luther pitänyt kansanmurhaa pahana.

    Joskin ei olisi osannuut odottaa, että Israel sen tekee.

    Voi sinua itsesi trollaaja.

    Äänestä

Juhlin kun tuo on tehty.

Äänestä

Missä ne miljoonat kuutio maata on mitkä tulivat tunneleiden kaivuussa?

1Äänestä
  • Kyllä KTS keksii aina uuden kohteen, johon voi purkaa pahaa oloaan.
    Kirkon hajaannus ja herätysliikkeet on yksi sellainen.

    1Äänestä

Koko kristinusko jäänne pimeiltä keskiajoilta.

Äänestä

Et kai ole niin tyhmä, että kuvittelet kenenkään surevan Hamasin kohtaloa.
Israelin säälittä murhaamat lapset ja muut siviilit surettavat - tietenkin vain niitä, joilla on jäljellä kyky empatiaan eivätkä ole sitä esimerkiksi ääriuskonnollisuudella rapauttaneet.

Äänestä
  • Trump taisi jo tulla katumapäälle eikä enää vaadikkaan Hamasin tuhoamista. Alkoi neuvottelemaan terroristien kanssa.
    Hänhän muuttaa mielidettään päivittäin.

    Siitähän seuraa, että sota jatkuu vielä kauan.

    Äänestä

Puhutko tässä kansan tuhoamisesta kutsumalla tätä hamasiksi?

Äänestä
  • "Puhutko tässä kansan tuhoamisesta kutsumalla tätä hamasiksi?"

    Kyllä. Hamasin tarkoituksena on tuhota juutalaiset . Heiltä jäi homma kesken, kun IDF tuli hätiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Puhutko tässä kansan tuhoamisesta kutsumalla tätä hamasiksi?"

    Kyllä. Hamasin tarkoituksena on tuhota juutalaiset . Heiltä jäi homma kesken, kun IDF tuli hätiin.

    Aha eli pidät palestiinalaisia ja hamasia samana asiana. Ymmärretty.

    Äänestä

Luterilainen jumala nauttii mitä enemmän ihmisiä tapetaan. Jumalanne on Saatanan kätyri. Nyt kaikki luterilaiset ottavat sieltä raamatustaan sen viidennen käskyn ja pyykivät sillä persiinsä.

Äänestä

Hamas on terroristijärjestö, jota 80% palestiinalaisista äänestäisi, jos siellä pidettäisiin vapaat vaalit.

1Äänestä
  • Siksi Trump ottaa vallan ja sinne perustetaan Gasan riviera, turistikohde.

    1Äänestä

  • Johtuu siitä, että Hamas on mennyt eikä meinannut.

    KTS

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Johtuu siitä, että Hamas on mennyt eikä meinannut.

    KTS

    Mihin Hamas menee kun se on riisuttu aseista ja tunnelit tuhottu?

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mihin Hamas menee kun se on riisuttu aseista ja tunnelit tuhottu?

    Mihin Isis on mennyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mihin Isis on mennyt?

    Et siis osaa vastata!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mihin Hamas menee kun se on riisuttu aseista ja tunnelit tuhottu?

    Eiköhän ne lähde Eurooppaan niin kuin kaikki muutkin ovat lähteneet. Suomihan on luvannut ottaa kaikki pakolaiset vastaan mitä Gazasta tulee. Varokaapa vain. Kohta alkaa terrori-iskuja tulemaan kotinurkillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Eiköhän ne lähde Eurooppaan niin kuin kaikki muutkin ovat lähteneet. Suomihan on luvannut ottaa kaikki pakolaiset vastaan mitä Gazasta tulee. Varokaapa vain. Kohta alkaa terrori-iskuja tulemaan kotinurkillekin.

    Terroristit eivät ole pakolaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Johtuu siitä, että Hamas on mennyt eikä meinannut.

    KTS

    Joo, kuviteltujen neitsyiden luo ovat päässeet ja loputkin pääsevät, elleivät ymmärrä hävitä omin avuin.
    Toisaalta eipä noita terroristeja taida oikein kukaan kontolleen haluta.
    Bibin 20- kohdan suunnitelmassa ei ole kahden valtion mallia, eikä tule.

    Äänestä

Hyvä niin.

Äänestä

Jiiihaaa!

Äänestä

Siinä onkin hommaa kun tunnelit tehdään turvallisiksi.

Äänestä
  • Hamas EI suostu luopumaan aseistaan, joten Trump joutui taas taipumaan terroristien tahtoon.
    Joten sotakin jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Hamas EI suostu luopumaan aseistaan, joten Trump joutui taas taipumaan terroristien tahtoon.
    Joten sotakin jatkuu.

    Mitä ihme harhaista horinaa täällä taas pidetään. Tuonnehan tulee Usan joukot ja hyvin todennäköisesti jotain Nato joukkoja. Väliaikaishallintoa johtaa itse Trump ja vapaat vaalit pidetään kunhan on ensin saatu ihmisille säälliset elinolot joten ajallisesti tuo tarkoittanee n. kaksi vuotta. Hamasilla ei ole oikeutta osallistua vaaleihin ehdokkaana ja todennäköistä onkin että suurin osa heistä siirtyy naapurimaihin jonka Trump on heillä mahdollistanut.
    Gazan jälleenrakennus alkaa ja sille on kerätty jo ihan mukavasti sijoitusmarkkinoilta rahaa.

    Äänestä

KTS vaikenee….

Äänestä

Maata täyteen.

Äänestä

Vihdoinkin!

Äänestä

Miksi kristityt puolustavata Herransa murhaajia? Kristus tapettiin juutalaisten toimesta ja sama meno tuntuu jatkuvan.

Äänestä

Hienoja marsseja oli Suomessakin,

Äänestä
  • Uutisissa näytettiin juuri Hamasin pääneuvottelijan uhoa, että Israelin on antauduttava ja vetäydyttävä pois koko Gazasta.
    Kauankohan Trumpin pinna kestää noiden terroristien äksyilyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Uutisissa näytettiin juuri Hamasin pääneuvottelijan uhoa, että Israelin on antauduttava ja vetäydyttävä pois koko Gazasta.
    Kauankohan Trumpin pinna kestää noiden terroristien äksyilyä?

    Trump saa niin hyvät kylkiäiset arabeilta kestämiselle että todennäköisesti tulee vielä hoputtamaan Israelia.

    Äänestä

Niin se pitää tehdä.

Äänestä

Aamen!

Äänestä

Reikäjuusto tukitaan.

Äänestä

KTS ON SURUN MURTAMA.

Äänestä

Niin pitääkin.

Äänestä

KTS ON HILJAA……

1Äänestä
  • Kyllä KTS:ssällekin vielä ilonpäivä koittaa, kun Trump hyväksyy Hamasin kotkottelun ja antaa sille luvan jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kyllä KTS:ssällekin vielä ilonpäivä koittaa, kun Trump hyväksyy Hamasin kotkottelun ja antaa sille luvan jatkaa.

    Tulet pettymään kuten KTS.

    1Äänestä

Reikäjuusto romahtaa!

1Äänestä

kts on lentsussa kun unohti villasukat tunneleihin mennessään.

kosteus on niin petollista.

1Äänestä
  • Hiljaiseksi vetää kun loppu lähenee…

    Äänestä

EU on antanut huomattavia summia Palestiinaan. Kenen rahoilla tunnelit on tehty. Euroopan maidenko ????

Äänestä
  • Erään arvion mukaan Gazaan on annettu n 10 miljardia euroa alueen kehittämiseksi, mutta Hamas otti nuo varat käyttöönsä ja rakensi valtavan tunneliverkoston ja armeijan.
    Mutta nyt unelma Gazan Rivieresta voi toteutua, jos terroristit saadaan eliminoitua Hamasin hallinnosta.
    Pelkään vaan, että kyllä Hamas tavalla tai toisella pääsee taas sanelemaan sen, miten Israel tuhotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Erään arvion mukaan Gazaan on annettu n 10 miljardia euroa alueen kehittämiseksi, mutta Hamas otti nuo varat käyttöönsä ja rakensi valtavan tunneliverkoston ja armeijan.
    Mutta nyt unelma Gazan Rivieresta voi toteutua, jos terroristit saadaan eliminoitua Hamasin hallinnosta.
    Pelkään vaan, että kyllä Hamas tavalla tai toisella pääsee taas sanelemaan sen, miten Israel tuhotaan.

    Sitäkö sinä haluat?

    Äänestä

Tunnelien tuhoaminen on vuosien juttu mutta nyt se voidaan jo panna alulle. Tuskin tuleva Palestiinan hallinto tulee tarvitsemaan näitä muuhun kuin siviilien väestönsuojaksi.

1Äänestä
  • Ennen tunneleiden tuhoamista ei ole turvallista rakentaa mitään uutta.

    1Äänestä

ei kai niihin tunneli-juttuihin kannattaisi sisälle mennä kun ulospääsyt tukiraan niin kuolevat runnwlwihin muuramassa vuodessa, tai niin kuin joku ryöminisreri niin kyllähän rytörön elää 12 vuorrakin ydellä kuivarulla makoeilla ilman verrä (kalja)

Äänestä

Siinä onkin homma kun 700 km tunneleita täytetään.

Äänestä
  • Vedellähän se onnistuisi hienosti. Niistä voisi tehdä turistinähtävyys siihen Rivieraan, vesitunneliseikkailu. 20 dollaria/ kerta.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Vedellähän se onnistuisi hienosti. Niistä voisi tehdä turistinähtävyys siihen Rivieraan, vesitunneliseikkailu. 20 dollaria/ kerta.

    olisi aika halpamaista

    Äänestä

Se onkin kova homma.

Äänestä

Se on oikeaa peliä!

Äänestä

Islam on kuoleman kultti, pelkkää hengellistä saastaa. Onneksi on Raamattu, Oikea Jumala ja Israel, muutoin kenelläkään ei olisi toivoa eikä Jumalaa.

Äänestä

Hieno ranta!

Äänestä

Nyt on asiaa.

Äänestä

Jännää tulee.

Äänestä

Hamas tullaan loppujen lopuksi kuoppaamaan Jumalan toimesta. Eläköön hummus! Ja siitäkin kiistelään, kumman herkku se on alunperin. Veljessota, ah.

Äänestä

Nyt on asiaa!

Äänestä

Siihen mihin kansanmurha ei kykene, Jumala kykenee.

Äänestä

Mahtava uutinen!

Äänestä

Hyvä!!!!!!!

Äänestä

Jiiihaaa!

Äänestä

”Hamas kuopataan ja tunnelit tuhotaan”

Tuskin kukaan sitä suree, että Hamas saadaan voimattomaksi.
Tuo tunnelien tuhoaminen sen sijaan voi olla jo vaikeampaa. Israelin armeija ei usko, että niitä koskaan saadaan kokonaan tuhottua.

Sen vuoksi he keskittyivät tunnelien suuaukkojen (arvion on että niitä on 5000) etsimiseen sekä tuhoamiseen. Työ on kuitenkin vaarallista. Tunneleita on paljon, ne haaratuvat ja niitä on monessa kerroksessa. Siksi käytetään robotteja, drooneja ja koiria.
Maatutkillakaan niitä ei aina löydetä, koska niitä saattaa olla jopa 70 metrin syvyydessä.

”Anonyymi” 2025-10-07 22:06:08 kirjoitti:
”Trump saa niin hyvät kylkiäiset arabeilta kestämiselle että todennäköisesti tulee vielä hoputtamaan Israelia.”

Niin, samalla Trump tekee niitä diilejään myös eri arabimaiden kanssa. Tiedä sitten, miten se vaikuttaa lopputulokseen.

Äänestä

Sionistit tappaa viattomia naisia ja lapsia eihän ne tapa Hamasia ollenkaan ja maailma katsoo vierestä kansanmurhaa: Kuinka viatonta verta vuodatetaan, eipä siellä ole Jeesusta joka niitä kuriin saattaisi ja Herran nuhteen.

kun tappamisesta iloitaan niin sisäinen maailma on täysin turmeltunut ja kelpaamaton eettisesti ja moraalisesti se on sairasta, ja sitä media vie suoltaa ja kirkko siunaa

Äänestä
  • Pimeä keskiaika on palannut.

    Äänestä

Nyt on oikeaa tekemistä.

Äänestä

Metkaa - Hamas on perustettu tuhoamaan vain Israel ja koko ajan se tuhoaa vain palestiinalaisia ja Gazaa?! Jokin teidän yhteenlaskussanne ei toimi.

Äänestä
  • Onko se sitä, jos se ei edes siltä näytä?!

    Äänestä

  • israel on hamasin käsikassara ihmisten ja viattomien lasten ja naisten veren vuodattaja, tappaja pitää ihmisiä teurasuhreina.
    saatanallista rituaalia ja noituutta todellista jumalattomuutta, ja eksyneet kristityt siunaa

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    israel on hamasin käsikassara ihmisten ja viattomien lasten ja naisten veren vuodattaja, tappaja pitää ihmisiä teurasuhreina.
    saatanallista rituaalia ja noituutta todellista jumalattomuutta, ja eksyneet kristityt siunaa

    Onko tuo vihevasemmiston käsikirjasta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Onko tuo vihevasemmiston käsikirjasta?

    ei kun se on tullut taivaasta se on syyn ja seurauksen laki joka on ihmisen yläpuolella
    siinä todetaan tapahtumien luonne, se he henki mikä tuottaa hirveää kärsimystä

    Äänestä

Hamas nousee tuhkasta ja tappaa jälleen.
Pitäähän arabeillakin olla jotain huvia ja tekemistä.

Äänestä
  • "Pitäähän arabeillakin olla jotain huvia ja tekemistä."

    Eikö se huivi riitä?

    Äänestä

Nahistelevat Israel ja Hamas, mutta Trump sanoo, että rauha säilyy, joten on uskominen.

Äänestä

Sementtiä tunneleihin!

Äänestä
  • Näkymättömiin tunneleihin sitä ei paljo tarvitse varata. Sillä asiassahan on vain kaksi vaihtoehtoa eikä kumpikaan mairittele Israelia . Joko Israel valehtelee tai sitten se on todella surkea. Aikaa on ainakin ollut riittävästi.

    Äänestä

OU jee!

Äänestä

Se niitä samoja juttuja että Hamas oli tuhottu.

Pystyi kuitenkin hyväksymään rauhansopimuksen vaikkei ollut olemassa.

Äänestä

Tajuatko vati kun rääkätään 2 miljoonaa ihmistä, sieltä tulee koko ajan lisää vastarintaliike Hamaksen upeita taistelijoita. I. S. R. A. E. Lin leikki valtion pitää vain poistua PALESTIINASTA.

En ymmärrä miten aivan yksinkertaista asiaa ei ymmärretä.
Tänne ei pitäisi kirjoittaa jos ei pysty johdonmukaisia päätelmien.

Jos olet uskovainen, olet psykoosissa,
Hakeudu äkkiä hoidon piiriin. HETI

Äänestä
  • Ja jos ei ollut niin ton luettuaan meni.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ja jos ei ollut niin ton luettuaan meni.

    Eli olet uskovainen,
    Se on mielen häiriö,
    Joka on joskus korjattavissa.

    Äänestä

Jos sotaa menee vituralleen, niin sitähän antaudutaan sekä muutetaan suuntaa eikä vain entistä enemmän aleta puskea päin tuulimyllyjä.

Kyllähän Saksakin antautui kun sitä pommitettiin armottomasti eikä kansan vituuntunut, että nyt kyllä loputkin juutalaiset pitää listiä kun näin huonosti ovat asiat ja meidän päälle kylvetään pommeja.

Holokausti tosin alkoi kristalliyöstä siitä kun juutalainen oli tehnyt salamurhan, että kyllä asiassa sinällään on vinha perä, kyllä tappaminen synnyttää vihaa, mutta jos niin kävisi että terroristi sikiää sitä enemmän mitä enemmän pommitetaan, niin sitä ei olisi pitänyt koskaan edes aloittaa siinä tapauksessa.

Äänestä
  • Varsinaisia huru-ukkoja tänne kirjoittelee.
    Israel aloitti olemassa olonsa kansan murhalla 280 teloitettua palestiinalaista, n.750 tuhatta kantapalestiinalaista ajettiin
    Kodeistaan v.1948.
    Yleistietoa on olematon joillakin. Kuitenkin kovasti mielipiteitä asioista mistä ei tiedetä yhtään mitään. Jehu on määrätty pidätettäväksi jo yli vuosi sitten ICCssä.

    Äänestä

Tosiaan pitää aika huru-ukko olla jos Hamas on ensin tuhottu ja sitten tekee olematon järjestö rauhansopimuksen sekä vielä voisi tehdä kansanmurhan ja ajaa Israelin mereen.

Mutta huru-ukot pelkästään valehtelee. He ovat vihkiytyneet siihen oikein toden teolla, että vääristelevät kaikki asiat jopa aivan mahdottomalla tavalla. Ei heidän mielestään Israel edes ole pommittanut Gazaa tuusan nuuskaksi, vaan kaikki talot ovat olleet täynnä Hamasin räjähteitä ja siksi tullut suunnatonta tuhoa. Israel vain katsonut vierestä, että kylläpä siellä paukkuu.

Sellaisia setiä ne ovat. Ei yhtään voi tietää mitä keksivät.

Äänestä
  • Terrorismi kannattaa.
    Abbasin hallinto maksoi vankilavuosien aikana 70 miljoonaa dollaria viime viikolla vapautetuille terroristeille!
    JNS -sivusto uutisoi Palestinian Media Watch-järjestön raportista, jossa todetaan että PA:n "pay for slay" -ohjelma, jonka kautta juutalaisia tappaneille terroristeille maksetaan palkkoja on tehnyt 160:stä viime viikolla vapautetusta terroristista miljonäärejä.
    "Palestiinan itsehallinto varmistaa, että tappaminen on erittäin kannattavaa", Palestinian Media Watch sanoi.
    Yhdysvaltojen välittämän Israelin ja Hamasin välisen tulitauon yhteydessä, joka astui voimaan viime viikolla, Israel on vapauttanut 250 palestiinalaista terroristia, jotka suorittivat ainakin yhtä elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Näistä 160 on nyt miljonäärejä Palestiinan itsehallinnon "pay for slay" -ohjelman ansiosta, sillä heille on maksettu yli miljoona sekeliä vankeutensa aikana, Palestinian Media Watchin kertoo.
    PMW:n mukaan 160 vapautettua terroristia saivat yhteensä vähintään 229,5 miljoonaa sekeliä (70 miljoonaa dollaria) PA:lta. Myös muut 90 saivat merkittävän summan.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Terrorismi kannattaa.
    Abbasin hallinto maksoi vankilavuosien aikana 70 miljoonaa dollaria viime viikolla vapautetuille terroristeille!
    JNS -sivusto uutisoi Palestinian Media Watch-järjestön raportista, jossa todetaan että PA:n "pay for slay" -ohjelma, jonka kautta juutalaisia tappaneille terroristeille maksetaan palkkoja on tehnyt 160:stä viime viikolla vapautetusta terroristista miljonäärejä.
    "Palestiinan itsehallinto varmistaa, että tappaminen on erittäin kannattavaa", Palestinian Media Watch sanoi.
    Yhdysvaltojen välittämän Israelin ja Hamasin välisen tulitauon yhteydessä, joka astui voimaan viime viikolla, Israel on vapauttanut 250 palestiinalaista terroristia, jotka suorittivat ainakin yhtä elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Näistä 160 on nyt miljonäärejä Palestiinan itsehallinnon "pay for slay" -ohjelman ansiosta, sillä heille on maksettu yli miljoona sekeliä vankeutensa aikana, Palestinian Media Watchin kertoo.
    PMW:n mukaan 160 vapautettua terroristia saivat yhteensä vähintään 229,5 miljoonaa sekeliä (70 miljoonaa dollaria) PA:lta. Myös muut 90 saivat merkittävän summan.

    Miksihän tuokin kirjoittaja on terroristien puolella?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Miksihän tuokin kirjoittaja on terroristien puolella?

    Häh: "Miksihän tuokin kirjoittaja on terroristien puolella?"

    Miksihän sinä et tajua mitään?

    1Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Häh: "Miksihän tuokin kirjoittaja on terroristien puolella?"

    Miksihän sinä et tajua mitään?

    Tarkoitatko että ihailet terroristeja?

    Äänestä

Hamaisilta oli rahat loppu jo keväällä, niin mistä nyt rahaa miljooniin?

Terrorismi on tietenkin sellaista että se nielee rahaa. Juuri rahalla siihen houkutellaan ja he ovat kuin liivijengiläisiä, että järjestö pystyy kasassa vain rikollisella rahalla ja vain rahaa houkuttaa siihen liittymään. Helppo raha.

Terrorismin kytkeminen on yhtä kuin taistelua pimeää rahaa vastaan, koska ei terrorisimia pidä voida rahoittaa millään laillisella keinoillla ja siten tehokkain keino on pyrkiä tyrehdyttämään sen rahavirtoja. Aivan kuten Venäjän pyritään samaan lopettamaan sota kun sen kassa tyhjenisi jos öljytulot sakkaavat. Ei kansanmurhaa eikä muutakaan sotaa käydä jos kassa on tyhjä. Jonkin täytyy aina rahoittaa sekä kansanmurha että terrorismi. Siksi tulee iskeä rikollisuuden ytimeen, sen rahavirtoihin.

Äänestä
  • Ei Hamasilta rahat lopu.
    Qatar ja Iran ovat avokätisiä. Lisäksi sillä on bisneksiä eri puolilla maapalloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ei Hamasilta rahat lopu.
    Qatar ja Iran ovat avokätisiä. Lisäksi sillä on bisneksiä eri puolilla maapalloa.

    Sitten on turha jatkaa kansanmurhaa. Ei se tule johtamaan yhtään mihinkään ennen kuin rahahanat saadaan kuriin.

    Äänestä

  • "Siksi tulee iskeä rikollisuuden ytimeen, sen rahavirtoihin."

    Näyttää siltä, että ovat osanneet hyvin peitellä ja salata, joita on todella vaikeaa jäljittää.

    Äänestä

Oikein!

Äänestä

"Hamas voi neuvotella kun Israel jätti rajat vartioimatta."
Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä vaikka rajat olisivat ihan aukikin jos on rauhaa rakastava ja ystävällinen maa. Rajathan on rikollisia varten.
Suomen ja Ruotsin välistä rajaa sanotaan maailman rauhallisimmaksi. Ei tänne Ruotsista hyökätä vaikka rajat on auki

Äänestä

Hamas on muslimien terroristi järjestö. Islam on sodassa juutalaisia ja kristittyjä vastaan. Siitä ei Suomen media kerto, että sota on uskonnollinen. Mitään "rauhaa" ei muslimien kanssa tehdä. Ne vain pelaavat aikaa ja teeskentelevät, se on nähty. Muslimit pitävät raivopäisiä kokouksia, jossa huutavat naama punaisena kuolemaa Israelille ja Amerikalle. Tätäkään ei Suomessa näytetä. Täällä aivottomat pitävät pro-palestine mielenosoituksia. Muslimien päämäärä on yrittää tuhota myös Suomi.

1Äänestä
  • Viimeisten tietojen mukaan Hamas kasvattaa taas valtaansa Gazassa ja teurastaa kilpaileivia klaaneja. Se on vannonut, että se ei tule luovuttamaan aseitaan.
    On siinä Trumpilla taas pähkäiltävää.

    Äänestä

  • "Siitä ei Suomen media kerto, että sota on uskonnollinen. "

    Ei, koska sota ei ole uskonnollinen vaan nationalistinen.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    "Siitä ei Suomen media kerto, että sota on uskonnollinen. "

    Ei, koska sota ei ole uskonnollinen vaan nationalistinen.

    Mummonmuori ei tunne muslimien ajatustapaa. Heille Palestiinan kysymys on USKONNOLLINEN kysymys, sillä islamin opin mukaan sellainen maa, joka on JOSKUS ollut islamin hallinnassa, kuuluu IKUISESTI muslimeille.
    Iranin ajatolla Khomeini julistaa lähes päivittäin, että "juutalainen syöpäpesäke poistetaan Islamin pyhältä maalta"!

    Outoa, että YK tai länsimaat eivät reagoi mitenkään tuollaiseen retoriikkaan, vaikka Iran on YK:n jäsenmaa. Jos vaikka Suomi julistaisi, että Ruotsi pitää poistaa maailmankartalta, niin YK:n turvallisuusneuvosto kutsuttaisiin kiireesti koolle ja se tuomittaisiin tai erotettaisiin YK:sta.
    Mutta muslimeille sallitaan erivapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Mummonmuori ei tunne muslimien ajatustapaa. Heille Palestiinan kysymys on USKONNOLLINEN kysymys, sillä islamin opin mukaan sellainen maa, joka on JOSKUS ollut islamin hallinnassa, kuuluu IKUISESTI muslimeille.
    Iranin ajatolla Khomeini julistaa lähes päivittäin, että "juutalainen syöpäpesäke poistetaan Islamin pyhältä maalta"!

    Outoa, että YK tai länsimaat eivät reagoi mitenkään tuollaiseen retoriikkaan, vaikka Iran on YK:n jäsenmaa. Jos vaikka Suomi julistaisi, että Ruotsi pitää poistaa maailmankartalta, niin YK:n turvallisuusneuvosto kutsuttaisiin kiireesti koolle ja se tuomittaisiin tai erotettaisiin YK:sta.
    Mutta muslimeille sallitaan erivapaus.

    Niin, muslimit ovat ihmisiä kuten kristityt ja muiden uskontojen edustajat. Sinä puhut valheita muslimeista aika lailla samaan tapaan kuin ennen puhuttiin juutalaisista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten KTS ja muut islamistit surette?
Ketä sitten fanitatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu