Kun seuraa nykypäivän parisuhdekeskusteluja nuorten keskuudessa, pitää todeta, miten fiksusti osaavat ajatella ja toimia. Tietenkään tämä ei päde kaikkiin. Omasta nuoruudestani muistan, miten onnellinen oli, kun löysi jonkun miehen joka oli kiinnostunut. Ei ollut väliä, johtiko se kiinnostus pelkkään seksiin. Ajateltiin, että kun seksi toimii, niin sitä on valmis avioliittoon tämän kumppanin kanssa. Eihän siitä seuraa välttämättä oikeaa aviosuhdetta, sellaista, jossa keskustellaan, asetetaan yhdessä tavoitteita ja suunnitellaan tulevaisuutta. Ainakin omassa avioliitossani seksi on näytellyt aivan liian suurta roolia. Nimittäin kun syntyivät lapset, rakennettiin talo ja liitto muuttui arkiseksi puurtamiseksi, ei sitä seksiä aina jaksanut harrastaa. No, mitä teki mies? Hän hakee sitä muualta ja ottaa kenet vain, välittämättä mitä minä ajattelen. Luottaa siihen, että en nosta meteliä - sen normaalin arjen jatkuminen on tärkeintä. Vuosien jälkeen tuli hänen harrastamansa suhde julki, mikä loukkasi eniten. Hän oli pitänyt siskoni kanssa seksisuhdetta monta vuotta - sisareni sen kertoi. Tästä suhteesta ei saa keskustella, mies kieltää sen tyystin. Ei ole väliä, miltä minusta tuntuu. Hän sanoo menneiden olevan menneitä eikä niitä saa tekemättömäksi. Eli häntä ei saa muistuttaa niistä. Minusta asioista pitää voida keskustella. Ja kun ei voi on pakko purkaa itseään tälle palstalle. Sen neuvon haluan antaa, että jos suhteessa päällimmäisenä on seksi - eli kaikki hyväilyt päätyvän aina itse aktiin - juoskaa sellaisesta suhteesta eroon!
Alistunut nainen
Anonyymi-ap
20382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Itelles tuo seksi näyttää olevan suuressa osassa. Big deal jos pitkässä suhteessa tulee syrjähyppyjä
Millä tavalla tämä palstasedän sexuaalisuus tursuaa esiin rivien välistä? Avaa toki körttiläinen mikä lie ja facepalm myös.
Oletko koskaan miettinyt hankkivasi mielentasaajat?
No voi että.
Et taida keksiä oikein mitään sutkautettavaa mitä tulee näihin palstaäijän erikoisiin pillityksiin, mutta tahto on paha ja yritys kova. Sivusta pärjäilehän
Mitenkä kiivashenkinen palstasetä nämä hyväilyt omalla kohdallasi- onko johtanut aktiin? Lasketaan nämä sinun verbaaliset ihanat irtokarkit myös lukuun. Aika misogyyninen ribuleisson
Niin se monesti käy, että se järki tulee kuvioon myöhemmin kuin pitäisi. Varmasti tuonkaltaisia aviomiehiä taitaa löytyä ihan enemmistönä. Olennaisinta on kuitenkin, ettei nyt pitäisi sukuun kuuluvia ruveta naiskentelemaan, oli syy, tilaisuus mikä tahansa. Olen samaa mieltä, nykyajan naiset ovat viisaampia ja osaavat vaatia suhteessa muutakin kuin pelkkää panoa. Aikana, jolloin ei ollut avoliittoja ja seksi katsottiin kuuluvan avioliittoon, tuli monelle muullekin varmaan näitä epäonnen avioliittoja. Ei muuta kuin ajatukset pois menneistä!
Jäi ihan epäselväksi että miten olet alistettu?
Varmaan mies pakottaa luonnottomuuksiin kuten kultaisiin suihkuihin yms
No yäk🤮🤮🤮 Täysin sairasta! Ei ihme että aloittaja tuntee itsensä alistetuksi jos mies pakottaa tuollaiseen😔😔😔
Meillä jos isäntä alkaisi yöllä päälleni ruiskimaan niin saisi lähdöt mielisairaalaan ja avioeropaperit perässä! Suosittelen niin aloittajalle kuin muillekin jotka tälläisestä kärsivät;
Suomalainen mies alistaa näin! Ja varmaan hakkaakin!!impotentti!!sitä purkaa naiseen alistamalla!!!!!
Äkkiä turvakotiin aloittaja! Ei tuollainen mies muutu eikä ansaitse sinua jos välittäminen on hakkaamista ja päälle virtsaamista!
Samaa mieltä! Kohta hiipii mukaan kättä pidemmät, ruoskat ja nipistimet ja kaviaarileikit (kakkaleikit)! Sitten vasta mies saa löysän elimensä edes vähän nytkähtämään!!
Ei suomalaismiehen itsetunto kestä tasa-arvoa ja vahvaa naista. Alistus, hakkaaminen ja nöyryytys saa suomalaismiehen tuntemaan itsensä mieheksi vaikka oikeasti on säälittävä pelle
Totta 🥺🥺
Yksinkertaisesti mies kieltää keskustelut asioista, jotka ovat tapahtuneet aiempina vuosina yhteisen elämämme aikana. Ja kuten arvata saattaa ne koskevat hänen seikkailujaan naisen kanssa, joka oli minun läheiseni. Seikkailu tuli esiin, kun tämä nainen tunnusti. Nyt pitäisi olla kuin noita vuosia olisi elämässämme ollutkaan. Minusta tämä on mielivaltaista alistamista. Eli "pidä turpasi kiinni ja jatketaan elämää". Minusta olisin oikeutettu saamaan selityksen, miksi teki kuten teki.
Sinun ei ole pakko olla siinä liitossa. Voit erota jos haluat.
Tuo mistä kerroit ei ole kunnioittavaa kohtelua miehesi eikä sisaresi suunnalta. Myöskään se ei ole kunnioittavaa, että mies ei arvosta sinussa muuta kuin seksiä.
Voit pyytää selitystä, mutta ellei sellaista tule, voit myös päättää lähteä liitosta.
Minusta mies arvostaa suhdetta tosi korkealle. SeksiVAIN ei toimi enää. No kelläpä 20 vuoden jälkeen jos vielä ottaa eteen/ kostuu. Toi on kyl vähän outoa että siskoon päin menevä. Ehkä sitten tykkää just tuon suvun lookista.
Kukaan nainen ei ole alistettu since 69 ellei itse itseään alista. Puhun siis parisuhteesta. Olet siis tosi vanha jo.