Hallitus tiukentaa jälleen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä osana hallitusohjelman toimeenpanoa. Hallitus haluaa parantaa integraatiota, vahvistaa kansalaisuuden arvoa ja varmistaa, että hakijat sitoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tämä on hyvä uutinen.
4
114
Vastaukset
- Anonyymi
"Näin vaatimus toimeentulosta muuttuu
Ehkä merkittävin muutos liittyy toimeentuloon.
Lähtökohtana Suomen kansalaisuuden saamiseksi on ollut, että toimeentulon tulee olla laillista ja se voi perustua palkkatyöhön, yritystoimintaan, etuuksiin tai muuhun tulonlähteeseen.
Toimeentulo on näin ollen voinut perustua esimerkiksi yhteiskunnan myöntämiin tukiin ja etuuksiin.
Kansalaisuuden hakijalta edellytetään jatkossa turvattua toimeentuloa. Käytännössä edellytetään nykyistä enemmän toimeentulon ja kotoutumisen osoittamista esimerkiksi työnteolla tai yritystoiminnalla.
Uusi toimeentuloedellytys ei pääsääntöisesti täyty, jos hakijan toimeentulo perustuu pelkästään viimesijaiseen yhteiskunnan myöntämään tukeen.
Euromääräistä rajaa ei ole asetettu, koska etuudet vaihtelevat esimerkiksi paikkakunnan ja perhekoon mukaan.
Päätösharkinnassa tarkastellaan toimeentuloedellytyksen täyttymistä arvioitaessa rajattua kahden vuoden ajanjaksoa välittömästi ennen kansalaisuushakemuksen ratkaisemista. Vaikka hakija on saanut näiden kahden vuoden aikana erilaisia etuuksia, hän voi täyttää toimeentuloedellytyksen, jos työttömyysetuuden ja/tai toimeentulotuen saamisen kesto ei ole ylittänyt yhteensä kolmea kuukautta.
Toimeentuloedellytys ei koske alle 18-vuotiasta eikä 65 vuotta täyttänyttä henkilöä."- Anonyymi
Tämä hallitus ei jakele ilmaisia puhelimeja eikä muutakaan eikä jonojen etuilua...
- Anonyymi
Ulkomaalaisille alkupaketti, jossa korillinen viinaa, salmiakkia, vihtoja ja tynnyrillinen anaaliliukastetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1002603Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201002- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe43897Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736