perhanan Lance

Eikö sitä teksasilaista saa kuriin millään? Nytkin olisi varmasti kyennyt lyömään Valverden, jos olisi halunnut, mutta taas Lancen piti esittää reilua.

Jokainen mahdollinen kärkivastustaja petti yksi toisensa jälkeen. Beloki, Heras, Botero, Moreu, Ullrich, Vinokourov, Klöden, Basso. Rasmussen oli harvoja valopilkkuja.

Vuodesta toiseen saa katsella Ullen väsynyttä naamaa tuskissaan kärjen takana. Joko se on tunnustettava, ettei Ulle ole enää vuosiin ollut muuta kuin häviäjä.

Jos huomenna Lance-show ei lopu, niin voi olla viimeinen etappi tämän vuoden Tourilla, jonka jaksan katsoa...no ei vaiskaan en pysty olemaan irti töllöstä kuitenkaan.
5689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lance on myöhemmällä iällä oppinut jo olemaan reilu, kuten tänäänkin. Ennen syöpää Lancellä oli hieman taipumuksia kukkoiluun, mutta sen jälkeen Lance on osannut yhdistää fyysisesti rajuun ajoon myös taktisen ja luovemman puolen.
Sen ansioista Lance voi hyvinkin päättää uransa arvolleen sopivalla tavalla; ottamalla Tourin seitsemännen voiton.
Nuo pahimmat uhkaajat osoittivat taas tänään, että polkevat paria pykälää alemmalla tasolla kuin Lance, mukaanlukien Ulle väsyneine naamoineen sekä välimeren miehet, joista ei monistakaan ole Tourissa ollut viime vuosina muuhun kuin suun soittoon.

Äänestä
  • Lancen entinen hieroja piilotti 100 ampullia Lancen
    kylpyhuoneeseen viime vuoden Ranskan ympäriajossa,
    kertoo Lancen ex-hieroja.Mies on mätä kuin Venäjä!

    Ranskan viranomaisethan on koko ajan ollut Lancen
    kintereillä.

    Hienoa että Ullen arvolistalta löytyy olympiavoitto
    ja maailmanmestaruus EPO Lancea enemmän.

    Tapasin Janin pari vuotta sitten Sveitsissä kun olin pyörälenkillä.Tervehdin häntä,ja sanoin,että
    kannustan sua ensi vuonna voittamaan Tourin.
    Hän oli hieman ylipainoinen.
    Hän kysyi mistä tulen ja mitä harrastan.
    Hän mm.sanoi,että tänään oli polkenut "vain" 80km.

    Äänestä

  • Francois kirjoitti:

    Lancen entinen hieroja piilotti 100 ampullia Lancen

    Joskus jollakin voisi olla hieman konkreettista faktaakin puheidensa lisäksi. Lance lienee viime vuodet ollut ehkä maailman testatuin urheilija, mutta mistään hän ei ole kärähtänyt. Oikeusvaltion peruspilari lienee se, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan.
    Mitä Etelä-Eurooppalaiseen mediaan tulee, niin se saa haistaa pitkän vitun -sektorilla kuin sektorilla. Ovat vaan kateellisia, kun mannereuroopan yhtä perinteisimmistä lajeista hallitsee amerikkalainen. Lance on kuitenkin henkisesti sen verran oliiviöljylettejä edellä, että ei jaksa kaikkeen provokaatioon lähteä mukaan, saati antaa sen häiritä ajoaan. Tulokset puhukoot puolestaan. Tietenkin Lancella on tukenaan loistava tiimi, mutta se on osa lajissa menestymistä eikä se paska tiimi ole T-mobilekaan.

    Äänestä

  • Francois kirjoitti:

    Lancen entinen hieroja piilotti 100 ampullia Lancen
    kylpyhuoneeseen viime vuoden Ranskan ympäriajossa,
    kertoo Lancen ex-hieroja.Mies on mätä kuin Venäjä!

    Ranskan viranomaisethan on koko ajan ollut Lancen
    kintereillä.

    Hienoa että Ullen arvolistalta löytyy olympiavoitto
    ja maailmanmestaruus EPO Lancea enemmän.

    Tapasin Janin pari vuotta sitten Sveitsissä kun olin pyörälenkillä.Tervehdin häntä,ja sanoin,että
    kannustan sua ensi vuonna voittamaan Tourin.
    Hän oli hieman ylipainoinen.
    Hän kysyi mistä tulen ja mitä harrastan.
    Hän mm.sanoi,että tänään oli polkenut "vain" 80km.

    Lance piilotteli Androgeenejä, ei EPOa.

    Äänestä

  • ei EPO kirjoitti:

    Lance piilotteli Androgeenejä, ei EPOa.

    Onko Lancen testosteronituotanto vähentynyt syövän seurauksena? Saako hän siitä syystä käyttää testosteronia tai samalla tavalla vaikuttavia anabolisia aineita harjoittelussaan? Mikä on olennaisin Doping-aine kestävyysurheilussa, steroiditko?

    Minun mielestäni olisi tietyllä tavalla lääketieteelliseseti perusteltua sallia huippu-urheilijan kasvuhormonien, streoidien sekä EPOn ja vastaavien käyttö, koska sillä tavalla saataisiin varmasti lisää lääketieteellistä tietoa.

    Tavallisella urheilijalla ei liene mahdollisuutta saada tuota tietoa ja viimeisintä lääketieteellistä apuvälineistöä, joten Doping tekee kisoista tylsempiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuodesta 1997 touria seurannut kirjoitti:

Eikö sitä teksasilaista saa kuriin millään? Nytkin olisi varmasti kyennyt lyömään Valverden, jos olisi halunnut, mutta taas Lancen piti esittää reilua.

Jokainen mahdollinen kärkivastustaja petti yksi toisensa jälkeen. Beloki, Heras, Botero, Moreu, Ullrich, Vinokourov, Klöden, Basso. Rasmussen oli harvoja valopilkkuja.

Vuodesta toiseen saa katsella Ullen väsynyttä naamaa tuskissaan kärjen takana. Joko se on tunnustettava, ettei Ulle ole enää vuosiin ollut muuta kuin häviäjä.

Jos huomenna Lance-show ei lopu, niin voi olla viimeinen etappi tämän vuoden Tourilla, jonka jaksan katsoa...no ei vaiskaan en pysty olemaan irti töllöstä kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu