Pitämällä riittävä turvaväli ehkäiset myös tuulilasivauriot

https://www.is.fi/autot/art-2000011566080.html
"Lasivahinkojen riskiä kun lisäävät tutkimuksen mukaan varsinkin terävät, rengasuraan kiinni juuttuvat sorasirut. Kun tällainen kivenpala lähtee renkaasta ammuksen lailla liikkeelle, on takana ajavalle autolle tiedossa helposti isojakin lasi- ja maalivaurioita.
Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa selvästi pienempi keskimääräinen takaylitys, minkä myötä takapyörien takana ei ole enää juurikaan kivien lentämistä estävää peltipintaa. Samoin yhdessäkään uudessa autossa ei ole enää kuraläppiä takana."

Kuraläppien poistoa perusteltiin, että auto kuluttaa vähemmän polttoainetta, kun ilmanvastusta aiheuttavia kuraläppiä ei ole.
Ei kyllä vaikuta kuraläpät auton polttoaineen kulutukseen.
Syyt taisi olla, että saadaan myytyä uusia tuulilaseja.
Silloin, kun autoissa oli kuraläpät, niin ei silloin edes uutisoitu kiveniskemistä tuulilaseissa, kuten nykyään.
Kuraläpistä on muutakin hyötyä, ne estävät renkaista lentävän loskan ja veden pääsyn auton alustaan ja helmapelteihin, joka taas vähentää helmapeltien ruostumista eli kuraläpistä olisi enemmän hyötyä, kuin haittaa.

Yleensä tulee talvirenkaista nuo kivensirut poistettua, kun vaihtaa autoon kesärenkaat ja paljon niitä kivensiruja renkaiden urissa on.
Suomalaisilla on erikoinen tapa ajaa maantiellä autolla.
Harvemmin vastaan tulee yksittäisiä autoja ja useammin muutaman auton tiiviitä jonoja.
Suomalaisethan tykkää jonottaa, joten autoillessakin jäävät jonottaman edessä ajavan perään, vaikka jonossa ajaminen ei tuo mitään nautintoa ajamiseen, vaan vaatii keksittymistä.
Aika usein, kun maantiellä perään tulee auto, niin auto ei lähdekään ohittamaan, vaan jää perään roikkumaan, vaikka nopeus, jolla auto perään tuli on suurempi ja olettaisi, että auto ohittaisi ja jatkaisi suuremmalla nopeudella matkaansa.
Miksi pitää ajaa perään kiinni, jopa alle 10 metrin etäisyydelle, jollei ole tarkoituskaan ohittaa.
Sitten ihmetellään, kun tuulislasissa on kiveniskemiä, jotka voidaan välttää riittävällä turvaväliä.
Jos edessä on rekka, eikä minulla ole tarkoituskaan lähteä ohittamaan, kun rekka ajaa 85-90km/h nopeutta, niin jätän suosiolla 100-150 metrin turvavälin rekkaan.
Ei sitä ole montaa minuuttia nopeammin perillä vaikka rekan ohittaisi ja rekan ohituksessa on aina oma riskinsä.
14206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tottahan kuraläpät lisää kulutusta, mutta kuinka paljon ja onko se tärkeää?
Jokainen voi hankkia autoonsa läpät jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Läpät auttaa hieman kivisateeseen, mutta ei poista sitä kokonaan, vaan ne kivet lentävät enemmän sivuille. Tuurista se on tietenkin kiinni ja jos ei halua kiveniskemiä, niin voihan sitä jättää todella pitkän välin edellä ajavaan, mutta se tietää yleensä sitä, että pitää ajella muita hiljempaa ja se tietää sitä, että sinua ohitellaan paljon ja ohittajan renkaista lentää kiviä suhteellisesti paljon enemmän kun ne kivet ja kura kertyy enimmäkseen siihen kaistojen väliin.

Äänestä
  • Miten niin pitää ajaa hiljempaa jos molemmat ajavat esim, 80km/h ja väliä 80m.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten niin pitää ajaa hiljempaa jos molemmat ajavat esim, 80km/h ja väliä 80m.

    Koska vauhdit eivät ole koskaan tasaisia ja takaa tulee aina joku lujempaa jos ajaa tasan rajoituksen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Koska vauhdit eivät ole koskaan tasaisia ja takaa tulee aina joku lujempaa jos ajaa tasan rajoituksen mukaan.

    Onko sitten 10m väli parempi kun saa jarrutella, jokaisen edellä menevän, pieniin nopeuden muutoksiin.

    Äänestä

  • Ei ne lisää paljoa...

    Äänestä

Lyhyet turvavälit Lahdessa 18.10. Liukkaalla sumussa kymmeniä autoja ainakin 2 nipussa.

Äänestä
  • Saatoi olla muutakin syytä osallisena.

    Äänestä

Tuo ei ole suuri ongelma, mutta sitä ihmettelen että tuulilasi naarmuuntuu nopeasti vaikka edes talvisin en raaputa tuullilasia. Toki pyyhkimien käyttö naarmuttaa lasia. Itsellä pieniä pistemäisiä iskeytymiä on lasi tuulilasi täynnä, enkä edes pääteillä juuri ajele. Ilmassa täytyy olla runsaasti kivipölyä mikä tuulilasissa selvästi näkyy iskeytyminä. Tuulilasien materiaalit laatuineen ovat pahasti heikentyneet muutaman vuosikymmenen aikana. Samaa ihmetteli naapuri, vaikka ajelee vain kauppaväliä enimmäkseen. 1 km per suunta

Äänestä

Suurin syylinen on nykyajan tiesora ja hiekoitus kauppojen edessä...auton kun ajaa kaupan pihaan tai jossain taloyhtiön parkkiapaikoila niin auton renkaat ovat täynnä kiviä kuin pommikone joka on nousemassa ilmaan . Meidän hiekkatielle laitetettiin mursketta 0-16...tiellä kun ajelee niin ropina kuuluu ja renkaat kerää uriinsa mursketta..eikä tahdo edes tie jäätyä talvella vaan lumilinko nakkaa osan mursketta pellolle...ennenvanhaan oli hiekoitusaineet hienompia ja teille ajettiin luonnon soraa...itse laitoin kuraläpät eteen ja taakse,,maalivaurioita on paljon vähemmän ovissa ja kyljissä..

Äänestä
  • Jostain kumman syystä hiekoitusmerskeen koko on muuttunut suuremmaksi...miksi..

    Äänestä

Kun asfaltoinnin jäljiltä alkaa köröttelyn jälkeen (silloin ollaan vielä tiiviissä jonossa) 80 km/h rajoitus ja vielä erikseen varoitusmerkki irtokivistä… et ehdi tehdä yhtään mitään kun edellä ajava Bemarikuski polkaiseekin nastan lautaan ja murskaa tuulilasisi irtokivellä, kaasutellen n. 110 km/h nopeudella tiehensä. Aivan kaikkeen ei voi itse ikävä kyllä vaikuttaa.

Äänestä

Tietenkin se on noin. Jos ei ole ketään lähelläkään edessä ajamassa, niin ei sieltä niitä kiviä silloin tuulilasiin lennä. Täysin loogista.

Äänestä

Ei onnistu turvavälien pitäminen kiitos muiden. Noita kiviä on tullut ikkunaan myös minua ohittaneiden autojen pyöristä.

Äänestä

Pitkät turvavälit onnistuu käytännössä vain todella hiljaisilla teillä ja aikoihin.
Autoiluun kuuluu vaan tietyt kulut ja menot ja jos siihen ei ole varaa, niin kannattaa vaihtaa julkisiin.. Ei niitä lasirikkoja yksittäiselle autoilijalle yhtenään osu kohdalle.
Itse ajan vähän, enkä pidä mitään 100merin välejä ja nykyisellä autollani olen ajanut 6 vuotta ja yksi lasi on mennyt rikki ja kaksi pientä reikää on korjattu, kulu 200 euroa yhteensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/autot/art-2000011566080.html
"Lasivahinkojen riskiä kun lisäävät tutkimuksen mukaan varsinkin terävät, rengasuraan kiinni juuttuvat sorasirut. Kun tällainen kivenpala lähtee renkaasta ammuksen lailla liikkeelle, on takana ajavalle autolle tiedossa helposti isojakin lasi- ja maalivaurioita.
Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa selvästi pienempi keskimääräinen takaylitys, minkä myötä takapyörien takana ei ole enää juurikaan kivien lentämistä estävää peltipintaa. Samoin yhdessäkään uudessa autossa ei ole enää kuraläppiä takana."

Kuraläppien poistoa perusteltiin, että auto kuluttaa vähemmän polttoainetta, kun ilmanvastusta aiheuttavia kuraläppiä ei ole.
Ei kyllä vaikuta kuraläpät auton polttoaineen kulutukseen.
Syyt taisi olla, että saadaan myytyä uusia tuulilaseja.
Silloin, kun autoissa oli kuraläpät, niin ei silloin edes uutisoitu kiveniskemistä tuulilaseissa, kuten nykyään.
Kuraläpistä on muutakin hyötyä, ne estävät renkaista lentävän loskan ja veden pääsyn auton alustaan ja helmapelteihin, joka taas vähentää helmapeltien ruostumista eli kuraläpistä olisi enemmän hyötyä, kuin haittaa.

Yleensä tulee talvirenkaista nuo kivensirut poistettua, kun vaihtaa autoon kesärenkaat ja paljon niitä kivensiruja renkaiden urissa on.
Suomalaisilla on erikoinen tapa ajaa maantiellä autolla.
Harvemmin vastaan tulee yksittäisiä autoja ja useammin muutaman auton tiiviitä jonoja.
Suomalaisethan tykkää jonottaa, joten autoillessakin jäävät jonottaman edessä ajavan perään, vaikka jonossa ajaminen ei tuo mitään nautintoa ajamiseen, vaan vaatii keksittymistä.
Aika usein, kun maantiellä perään tulee auto, niin auto ei lähdekään ohittamaan, vaan jää perään roikkumaan, vaikka nopeus, jolla auto perään tuli on suurempi ja olettaisi, että auto ohittaisi ja jatkaisi suuremmalla nopeudella matkaansa.
Miksi pitää ajaa perään kiinni, jopa alle 10 metrin etäisyydelle, jollei ole tarkoituskaan ohittaa.
Sitten ihmetellään, kun tuulislasissa on kiveniskemiä, jotka voidaan välttää riittävällä turvaväliä.
Jos edessä on rekka, eikä minulla ole tarkoituskaan lähteä ohittamaan, kun rekka ajaa 85-90km/h nopeutta, niin jätän suosiolla 100-150 metrin turvavälin rekkaan.
Ei sitä ole montaa minuuttia nopeammin perillä vaikka rekan ohittaisi ja rekan ohituksessa on aina oma riskinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu