Tilanne tämä, mies halusi eron 5 kk sitten, hän oli silloin 100%:sen varma asiasta. Itse yritin tuoda esiin vaikka mitä näkökulmia ja että antais aikaa itselleen ja meille jos vaikka mielipide muuttuisi, lastenkin takia.(meillä 2 lasta, alle kouluikäisiä)
Mutta mies pysyi tiukkana, nyt on talo myyty, itse myin sormukset ja olin aivan asennoitunut että tämä on lopullista. Nyt asumme molemmat vuokra-asunnoissa.
Miehellä oli joku nainen kuvioissa,jo meidän avioliiton aikana.Eron jälkeen he tekivät muutaman reissun ja kävivät harrastamassa yhdessä jotain urheilulajia, koko ajan mies on sanonut että he ovat vain ystäviä, mulla hieman ollu vaikeeta uskoa koska hän itsekin joskus totesi ihan suoraan että on kiinnostunut tästä naisesta, mutta on viime aikoina perunut puheitaan. Tiedän että tällä naisella myös tuli ero samaan aikaan kun meillä, en tiedä olisiko hän palannut yhteen entisen miehensä kanssa nytten.
No, nyt sitten mies ei olekaan enää varma asioista, kirjoitti kirjeen mulle ja nyt hän on sitten alkanut kelaamaan tosissaan asioita ja miten hyvin meillä kaikki oli jne.
Mä arvasin että hän tulee katumaan josssain vaiheessa koska laittoin eron niin hätäisesti vireille ja olen varmaan kymmenen kertaa aikasemmin yrittänyt saada häntä pariterapiaan tai ylipäänsä että antaisi vielä mahdollisuuden meille.
Olemme nyt sitten käyneet kahdestaan uimassa ja huvipuistossa tai olleet ihan kotona ja jutelleet. Olemme kyllä eronkin jälkeen paljon puheneet asioista ja välit on säilyneet suht hyvinä koko ajan.
Mies nyt haluisi antaa mahdollisuuden meille, mutta häntä vaivaa nyt yksi asia kauheasti, mun vanhempien suhtautuminen häneen kaiken tämän jälkeen, koska vanhempani tietävät että toinen nainen on ollut kuvioissa ja että exä halusi eron.
Nyt hän miettii saako ikinä mun vanhempien, ystävien ja sukulaisten luottamusta takaisin.
Itse koen että pystyisin jälleen luottamaan, aikaa se vaatii ja sitä terapiaakin ja olen sitä mieltä että tämä on meidän kahden välinen asia, ei sillä ole merkitystä mitä muut ajattelevat.
Jos jollain on kokemusta yhteen palaamisesta niin miten vanhemmat ja sukulaiset suhtautuivat teihin?
Ja miten kaikki lähti rullaamaan?
Tiedän että on suuri riski palata yhteen, mutta haluan kuitenkin yrittää ja niin mieskin, koska kuitenkin ero tuli siitä että riitelimme paljon, kaksi pientä lasta, ei aikaa parisuhteelle jne. Eli jos syyt olisivat alkoholismi tai väkivalta niin silloin en miettisi todellakaan palaamista.
Ja näen myös omat virheeni mitä olen tehnyt, huomaan että me molemmat jätettiin parisuhteen hoitaminen ja keskityttiin kaikkeen muuhun, tietysti minä lapsiin aika pitkälti.
Ja mies on todennut itse että hänellä taitaa olla joku kolmenkympin kriisikin, hän vaan alkoi kelaamaan kaikkia asioita, mitä haluaa elämältä ja mitä ei.
Mutta mies pysyi tiukkana, nyt on talo myyty, itse myin sormukset ja olin aivan asennoitunut että tämä on lopullista. Nyt asumme molemmat vuokra-asunnoissa.
Miehellä oli joku nainen kuvioissa,jo meidän avioliiton aikana.Eron jälkeen he tekivät muutaman reissun ja kävivät harrastamassa yhdessä jotain urheilulajia, koko ajan mies on sanonut että he ovat vain ystäviä, mulla hieman ollu vaikeeta uskoa koska hän itsekin joskus totesi ihan suoraan että on kiinnostunut tästä naisesta, mutta on viime aikoina perunut puheitaan. Tiedän että tällä naisella myös tuli ero samaan aikaan kun meillä, en tiedä olisiko hän palannut yhteen entisen miehensä kanssa nytten.
No, nyt sitten mies ei olekaan enää varma asioista, kirjoitti kirjeen mulle ja nyt hän on sitten alkanut kelaamaan tosissaan asioita ja miten hyvin meillä kaikki oli jne.
Mä arvasin että hän tulee katumaan josssain vaiheessa koska laittoin eron niin hätäisesti vireille ja olen varmaan kymmenen kertaa aikasemmin yrittänyt saada häntä pariterapiaan tai ylipäänsä että antaisi vielä mahdollisuuden meille.
Olemme nyt sitten käyneet kahdestaan uimassa ja huvipuistossa tai olleet ihan kotona ja jutelleet. Olemme kyllä eronkin jälkeen paljon puheneet asioista ja välit on säilyneet suht hyvinä koko ajan.
Mies nyt haluisi antaa mahdollisuuden meille, mutta häntä vaivaa nyt yksi asia kauheasti, mun vanhempien suhtautuminen häneen kaiken tämän jälkeen, koska vanhempani tietävät että toinen nainen on ollut kuvioissa ja että exä halusi eron.
Nyt hän miettii saako ikinä mun vanhempien, ystävien ja sukulaisten luottamusta takaisin.
Itse koen että pystyisin jälleen luottamaan, aikaa se vaatii ja sitä terapiaakin ja olen sitä mieltä että tämä on meidän kahden välinen asia, ei sillä ole merkitystä mitä muut ajattelevat.
Jos jollain on kokemusta yhteen palaamisesta niin miten vanhemmat ja sukulaiset suhtautuivat teihin?
Ja miten kaikki lähti rullaamaan?
Tiedän että on suuri riski palata yhteen, mutta haluan kuitenkin yrittää ja niin mieskin, koska kuitenkin ero tuli siitä että riitelimme paljon, kaksi pientä lasta, ei aikaa parisuhteelle jne. Eli jos syyt olisivat alkoholismi tai väkivalta niin silloin en miettisi todellakaan palaamista.
Ja näen myös omat virheeni mitä olen tehnyt, huomaan että me molemmat jätettiin parisuhteen hoitaminen ja keskityttiin kaikkeen muuhun, tietysti minä lapsiin aika pitkälti.
Ja mies on todennut itse että hänellä taitaa olla joku kolmenkympin kriisikin, hän vaan alkoi kelaamaan kaikkia asioita, mitä haluaa elämältä ja mitä ei.
Vastaukset 8
Vanhimmat
.. mikäli palautuu, vain ja ainoastaan ajan kanssa. Mutta tehän tässä olette päähenkilöitä, joten turhaa laittaa liikaa painoarvoa muiden ihmisten mielipiteille, eiväthän he kuulu teidän jokapäiväiseen elämään kuten te itse. Eli keskittykää te vain yhdessäoloon toistenne ja lastenne parhaaksi, se on teidän kahden valinta kuinka paljon yhdessä haluatte aikaa viettää. Sun läheiset ovat tietysti huolissaan sinusta, ettet tulisi enempää satutetuksi. Itse teet kuitenkin valintasi!
Itse ajattelen juuri noin, eli tämä on meidän kahden välinen asia, mutta mies kokee kai että paineet olisivat liian kovat hänelle tulla meidän sukuun ja kaveripiiriin mukaan.
Pelkään vaan että hän ei anna meille todella mahdollisuutta palata yhteen kun hän pelkää tätä ympäristön reaktiota niin paljon.
Mä kuitenkin tiedän että mun vanhemmat kyllä ottaisivat hänet takaisin sukuun, tietenkin aluksi voisi olla pientä epäilystä mutta uskon että he kuitenkin tukisivat meitä ja perhettä koska olisihan se kaikkien etu että perhe säilyisi kasassa.
Kiitos kommenteista tähän asti.
sinulta ajatella miehesi tunteita tällaisessa tilanteessa.
Miehen pitää kuitenkin kantaa vastuu omista tekemisistään, toinen vaihtoehto on paeta tilannetta.
Ehkä te molemmat tarvitsette aikaa käsitellä tapahtunutta; eihän teidän suhde kuitenkaan ole sama kuin ennen eroa.
Onko niitä sukulaisia välttämätöntä heti kohdata? Ja onko tarkoitus siis nyt hätäisesti muuttaa takaisin yhteen vai aloitatteko "seurustelupohjalta" eli pidätte vielä omat asunnot?
Mulla on vielä sitä rakkautta ja välittämistä niin paljon sisällä, sen takia otan miehen tunteet huomioon, joskus ehkä vähän liikaakin kun miettii miten kovan kokemuksen hän periaatteessa laittoi mut käymään, mutta otan tämän elämänkouluna ja kuten totesin niin mussa on varmasti yhtä paljon vikaa, jos nyt syyllistää ketään haluaa.
Miehellä ne tunteet on alkanut heräämään ja huomaan että hänen teoista ja elekielestä että hän välittää tosi paljon vielä, ääneen hän ei pysty tuomaan sitä esiin mutta annan tekojen näyttää.
Pidämme vielä omat asunnot ja pikkuhiljaa tutustumme toisiimme uudestaan.
Ei sukulaisia ole pakko heti kohdata, mutta mun äidin mies on joutunut muutaman kerran näkemään ihan pakosta (lasten takia) ja ne on ollu aika kiusallisia tilanteita, vaikka mun äiti on ollu ihan ystävällinen, mun isä ei ole miestä nähnyt ja olen ymmärtänyt ettei oikein kai haluakaan, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mun vanhemmat näki miten luhistuin eron tullessa, en syöny kahteen viikkoon mitään ja joudun lähtemään omasta kodista nopeesti pois.
Mutta haluisin nyt unohtaa kaiken tämän ja alkaa miettimään positiivisia asioita ja rakentamaan uudestaan, koska meillä on niin paljon hyvää kuitenkin olemassa ja paljon yhteisiä asiota.
itse omat valintasi. Muista kuitenkin huolehtia ensisijaisesti itsestäsi, koska lastenkin hyvinvointi riippuu sun hyvinvoinnista.
Ei kannata koko elämäänsä rakentaa toisen ihmisen varaan, koska yllätyksiä tulee aina ja kaikille.
Toivottavasti sun elämään sisältyy jotain, joka on täysin sun omaa, eli harrastus tms.
Meillä oli vähän samankaltainen tilanne, mutta minä olin se lähtijä. Kaksi kuukautta peräti asuttiin eri osoitteissa, omaisuus ehdittiin osittaa ja eron ykkösvaihe oli päällä. Taloa ei kuitenkaan myyty vaan se jäi miehen nimiin.
Meillä ei ollut kolmansia osapuolia kuvioissa vaan kyse oli lähinnä minun omasta kasvukriisistä, joka oli alkanut jo muuan vuosi ennen erilleen muuttamista.
Kovasti sain kritiikkiä miehen sisarilta silloin erossa ollessamme. Sain jopa tuolla kylillä korviini mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita minusta itsestäni, siis näiden siskojen levittelemiä, ihan tuulesta temmattuja juttuja.
No, palasimme kuitenkin siis yhteen, sen enempiä yksityiskohtia siitä nyt mainitsematta. Paluu tapahtui aivan yhteisymmärryksessä, ei siis mitään kerjäämistä tai anelua kumminkaan puolin.
Toki minullakin tuli mieleen nuo miehen sukulaiset ja heidän suhtautumisensa, mutta yllätyksekseni sieltä ei ole kuulunut yhtään poikkipuolista sanaa - päinvastoin, onnentoivotuksia ja kaikkea hyvää vain.
Eihän tällaiset asiat sukulaisille kuulu! Minun sisarukseni pysyttelivät viisaasti vaiti eromme aikana ja myös nyt sen jälkeen. Enkä mitenkään tuomitse mieheni siskojen reaktioita - ainoa veli ja vähän sellainen "lellikki", siskot aina pitäneet hänen puoliaan, ymmärtäähän sen.
Eli siis tällä hetkellä minua ei (eikä miestänikään) hetkauta mihinkään, mitä sukulaiset mahtavat omissa piireissään puhua. Pääasia että antavat meidän nyt rauhassa aloitella uudelleen suhdettamme. Kaipa ovat sitten sen verran "sivistyneitä", että ymmärtävät olla puuttumatta. Ja uskon kyllä, että sinunkin läheisesi ovat loppujen lopuksi fiksua porukkaa ja antavat teillekin rauhan.
Rohkaise siis miestäsi olemaan välittämättä toisten ihmisten suhtautumisesta. Setvikää omat asianne ihan kaksin tai ammatti-ihmisen kanssa, ei sukulaisten. Asiat kun ei niille kuulu!
Meillä kävi reilu vuosi sitten niin, että samaisena aamuna kun olin menossa ultraan katsomaan ensimmäistä kertaa vauvaamme jäi mieheni kiinni toisesta naisesta. Ennestään meillä oli 3 vuotias poika. Mies lähti samantien toisen naisen luoksi. Eropaperit vireille, huoltajuussopimukset ym.
Ei mennyt kuin muutama kuukausi kun mieheni rupesi katumaan uutta suhdettaan ja aneli minulta anteeksi pyyntöä ja mahdollisuutta palata suhteeseen.
Omat vanhempani ja siskoni olivat miehelleni erittäin vihaisia ymmärrettävästi ja tämänkin vuoksi minua arvelutti pitkään mitä tehdä. Minua kuitenkin pelotti tuleva synnytys yksin ja elämä yh-äitinä kahden pienen lapsen kanssa. eikä rakkaus aviomieheen ollut kadonnut. Kävimme muutamia kertoja pariterapiassa ja palasimme takaisin yhteen.
Saimme ihanan tytön ja elämä palautui "normaaliksi". Olemme tavanneet sukulaisia ja heidän suhtautuminen mieheeni on jo lähes ennellään alun erittäin kylmien ja hiljaisten tapaamisten jälkeen.
Oma luottamukseni mieheeni ei ole vieläkään palautunut ja ikäväkseni huomaan yhä useammin pohtivani, voinko sittenkään elää tässä suhteessa ja antaa hänelle anteeksi. Kauanko pitää odottaa että omat tunteet palautuisivat? Aluksi koin tunteen kuin olisin uudelleen vasta rakastunut, seksi sujui ja olin onnenhuumassa uudesta mahdollisuudestamme. Nyt kuitenkin tuntuu että elämämme on pelkkää tappelua ja mikään ei tunnu miltään.
Onko tämä vain normaalia suhteen alamäkeä vai pitäisikö luovuttaa? Minua lähinnä ahdistaa mieheni jatkuva vakuuttelu rakkaudestaan eikä hänen kosketuksensa tunnu hyvältä. Kauhistuttaa ajatus, että minun pitäisi taas mennä hänen viereensä kun tiedän hänen odottavan seksiä. Ajatuksissani on vain että mitä ja miten hän teki toisen naisen kanssa? jne..
Yhteistä elämää olemme viettäneet jo yli kymmenen vuoden ajan.
syy ajatella nyt erottua, että takaisin emme koskaan palaa. Tosin kahden aikuisen liitto on heidän omansa, eikä siihen pitäisi muiden mielipiteet vaikuttaa. Itse en ole valmis tekemään itsestäni pelleä toista kertaa sukulaisten ym silmissä. Hampaat irvessä eteenpäin ja luottaen, että asiat järjestyvät.