Maksoin melkein 200 euroa seisoskelusta

Mitä olen tuota Matin ja Kristan hommaa aikoinaan Vuokatissa seurannut, niin aluksi kun hakivat rajoja mentiin tuon tauon kautta. Nykyään ottavat useamman näytteen eri tauotuksilla.

Jos haetaan ihan olympiatason optimia, niin noita mittauksia pitäisi useita sykevälien välissä. Nopeallakin aikataululla.

Kävit siis Akin pajalla testattavana. Akikin testaa kynnyksensä seisoskellen.

RH tai Elektrofit, ainoat joilla on osaaminen hapotuksen tieteessä.

Johan oli kallista.

Päätin kysyä tekoälyltä, miltä tämä laktaattitesti todellisuudessa näytti. Testattava sai ilmeisesti nimekseen Pepe, ja testaaja on Hansu. Olkaapa hyvät.

Juoksijan Matala – Laktaattitestin loppu

Pepe oli viimein päättänyt ottaa juoksuharrastuksensa vakavasti. Oli aika mitata laktaattikynnykset, selvittää missä kulkee hänen aerobis-anaerobinen rajansa ja optimoida treenit. Hän oli googlaillut testipaikkoja, kunnes törmäsi palveluun nimeltä Juoksijan Matala. Nimi oli erikoinen, mutta nettisivut näyttivät asiallisilta: valkoiset taustat, sininen fontti ja vakavailmeinen mies valkoisessa liivissä hölkkäsi bannerissa.

Testiä tekemään oli merkitty henkilö nimeltä Hansu. Kun Pepe saapui testipaikalle – vähän liian pieneen teollisuushalliin, jossa haisi hienoinen home – Hansu otti hänet vastaan virne suupielessä.

– Moro, sä oot Pepe vai? Kengät pois, sukat saa olla, sanoi Hansu ja heilautti kättään kohti testimattoa.

Testi alkoi tutulla tavalla. Neljän minuutin juoksukuormia, välissä kahden minuutin seisoskelupalautuksia. Hansu kirjasi jotain vanhaan kansioon, jonka kannessa luki Laktaatit & Mehut.

Ensimmäinen kuorma meni kevyesti. Pepe pysähtyi kellon soidessa, jäi seisomaan ja odotti seuraavaa vetoa. Silloin Hansu kääntyi ja mulkaisi.

– Mitä sä siinä seisot? Eiks syke ehdi laskemaan tuossa. Tuo pilaa testin.

Pepe kurtisti kulmiaan. – Siis... Tää on se protokolla, mitä sä mulle lähetit? Kaks minsaa seisoskelua välissä?

Hansu ei vastannut, vain pudisti päätään pettyneenä ja teki merkinnän kansioonsa.

Toinen kuorma. Kolmas. Sama juttu. Joka kerta Hansu naputti kelloa, pyöritteli silmiään ja mutisi jotain siitä, kuinka seisoskelu on "menneisyyden jäänne" ja "pohjoiskorealaista testiajattelua".

Pepe alkoi turhautua. Pulssi hakkasi, ja mielessä alkoi käydä kysymys: missä hemmetin testissä mä oikeen oon?

Viidennen kuorman jälkeen Hansu katosi. Yhtäkkiä. Yhtäkkinen hiljaisuus laskeutui halliin. Pepe seisoi hikisenä ja hengästyneenä, sydän hakkasi vielä tuhatta. Kului minuutti. Kaksi. Ovi kävi.

Hansu palasi. Mutta nyt hänellä oli päässään alumiinifoliohattu ja kädessään mehujää.

– Kuule Pepe, nyt voidaan olla rehellisiä. Ei tässä mitään laktaattia mitattu. Ei edes sykettä. Tää oli lähinnä koe siitä, kuinka tyhmältä ihminen näyttää kun se seisoo paikallaan.

Pepe ei sanonut mitään. Katsoi Hansua. Sitten kansiota. Sitten lattialla lojuvaa sykemittaria, jonka johto ei ollut ollut kiinni missään.

– Poistu tiloistamme, sanoi Hansu virallisesti ja otti pitkän imaisun mehujäästään.

Pepe käveli ulos hiljaa, lenkkarit kainalossa. Syksyinen sade piiskasi kasvoja. Hän ei vieläkään tiennyt, missä hänen laktaattikynnyksensä kulkivat, mutta ainakin nyt hän tiesi, miltä tuntuu seisoa paikallaan niin, että joku tekee siitä muistiinpanoja.

Ehkä hän alkaisi vaan juosta fiiliksen mukaan.

Kai pyysit kuitin jotta tiedät kuka oli asialla?