Korallien tuhoutuminen on jo varmaa ja peruuttamatonta

30424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tuo on itse asiassa varsin hyvä uutisjuttu. Siinä käydään läpi, mitä asioita on tapahtumassa kun ilmastonmuutos on edennyt tietyn lämpötilan verran - ja mihin ja keihin se vaikuttaa. Jos siis edes yksi denialistivajakki jaksaisi lukea tuon loppuun saakka, niin ehkäpä hän tajuaisi, että se onkin se hänen peilistä takaisin katsova, joka kiihkoilee. Tuossa siis esitellään ongelmia ja uhkia. Siinä ei esitetä, että tulossa olisi maailmanloppu. Ei liioin sitä, että ihmiskunta katoaisi tuon vuoksi tms. Siinä vaan esitetään se, että joillakin ihmisillä katoaa mahdollisuus tulla toimeen alkuperäisellä kotipaikkakunnallaan ja joitakin eliölajeja tullee häviämään tuon vuoksi.

Sellaiset sekoilut, että olisi muka ennustettu jotain maailmanloppua, on tietysti hihhuleiden ihan itse keksimiä idiotismeja.

Samoin esim. Suomen tilanne on denialistihihhuleilla melkoisesti hakusessa: arctic amplification tekee sen, että Suomen keskilämpötila voi nousta esim. reilun sadan vuoden skaalalla 8 astetta. Ja vaikka nimenomaan talvien lämpötilat nousee eniten, niin siltikään talvien keskilämpötilat eivät tule olemaan kovin kummoisia. Kesäiset parin kympin lämmöt ovat ihan sekopäistä idiotismia odotella Suomen talviin. Jos talvien keskilämpötila on ollut esim. -4 astetta, niin kun siihen lisätään kahdeksan astetta, siitä tulee +4. Se tarkoittaa siis pakkaisia välillä (esim. yöllä) ja kurakeliä - ja pimeää aikaa.

Äänestä
  • Hihhuli🤡 levittää täyttä kuraa ja elää täysin pimeässä.

    Äänestä

  • Taas jotakin ihme tarinaa sepitetty. Miksi näitä sekopäitä päästetään edelleen uutisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hihhuli🤡 levittää täyttä kuraa ja elää täysin pimeässä.

    << Hihhuli🤡 levittää täyttä kuraa ja elää täysin pimeässä. >>

    No, mikset sitten ole hiljaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Taas jotakin ihme tarinaa sepitetty. Miksi näitä sekopäitä päästetään edelleen uutisiin?

    << Taas jotakin ihme tarinaa sepitetty. Miksi näitä sekopäitä päästetään edelleen uutisiin? >>

    Niin siis, tuo on tieteen kanta.

    Oliko se vaikea tajuta ?

    Äänestä

En ole nähnyt eläissäni koralliriuttoja. Eiköhän niiden luokse pääseminen vaadi hyvää elintasoa. Menkää ihmeessä katsomaan.

Äänestä

Pronssikaudella keskilämpötila oli kolme astetta nykyistä keskilämpötilaa korkeampi, tuolloinkaan korallit eivät tuhoutuneet vaan ne menestyivät hyvin.
Jos ne olisivat jo tuolloin tuhoutuneet lämmön takia ei niitä enää olisi.

Äänestä
  • << Pronssikaudella keskilämpötila oli kolme astetta nykyistä keskilämpötilaa korkeampi >>

    Minkä lähteen mukaan näin olisi ollut ?

    Tieteellinen tieto on nimittäin aivan toinen:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg

    Jep, pronssikaudella keskilämpötila ei ole ollut lähelläkään sitä, mitä se nykyisin on.

    Lopeta tuo idioottimainen valehtelu. Jäät siitä joka kerta kiinni.
    Vai johtuiko tuo idiotismisi siitä, ettet ole jaksanut tarkistaa jonkun huuhaablogin väitteitä ? Eli että tuo on pelkästään henkistä laiskuuttasi, ettet tiennyt keskilämpötilan olevan selkeästi korkeimmillaan vähintään kymmeniin tuhansiin vuosiin ?
    Vai miksi valehtelit ?

    Niin, ei ole siis kovin suuri ihme, että denialistivajakkeja todella pidetään vähä-älyisinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    << Pronssikaudella keskilämpötila oli kolme astetta nykyistä keskilämpötilaa korkeampi >>

    Minkä lähteen mukaan näin olisi ollut ?

    Tieteellinen tieto on nimittäin aivan toinen:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg

    Jep, pronssikaudella keskilämpötila ei ole ollut lähelläkään sitä, mitä se nykyisin on.

    Lopeta tuo idioottimainen valehtelu. Jäät siitä joka kerta kiinni.
    Vai johtuiko tuo idiotismisi siitä, ettet ole jaksanut tarkistaa jonkun huuhaablogin väitteitä ? Eli että tuo on pelkästään henkistä laiskuuttasi, ettet tiennyt keskilämpötilan olevan selkeästi korkeimmillaan vähintään kymmeniin tuhansiin vuosiin ?
    Vai miksi valehtelit ?

    Niin, ei ole siis kovin suuri ihme, että denialistivajakkeja todella pidetään vähä-älyisinä.

    Ethän sinä vajakki🤡 edes tiedä milloin pronssikausi on ollut. Mutta ethän sinä mistään muistakaan asioista ole perillä 🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ethän sinä vajakki🤡 edes tiedä milloin pronssikausi on ollut. Mutta ethän sinä mistään muistakaan asioista ole perillä 🤡

    Noo, ei tuo kuvaaja tosiaan aivan pronssikaudelle yllä, mutta kun kukaan teistä vajakeista ei kykene esittämään mitään tieteellistä todistetta noille huru-ukkovammailuillenne, niin miksi ihmeessä tuollaisia sekoiluja voisi edes teoreettisella tasolla ottaa edes keskusteluun ?

    Samoja todisteettomia idiotismeja vaan uudelleen ja uudelleen - eikä kertaakaan tieteellisiä todisteita mukana. Ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

    Tosiaan, pronssikaudella globaali lämpötila ei ole ollut kolmea astetta nykyistä korkeampi. Sellaisesta ei ole mitään todisteita, joten siihen joutuisi uskomaan uskonnollisesti. Ja jos se ei ole vajakkimaista sekoilua, niin mikä sitten olisi.

    Äänestä

LUVATAAN SUOMEN ILMASTON PARANEMISTA

"Arktisilla alueilla kuten Suomessa lämpeneminen on selvästi nopeampaa ja näillä alueilla keskilämpötilan nousu voisi olla jo 8 astetta"

Äänestä

Evoluutio vain sopeuttaa ympäristönmuutoksiin

Äänestä
  • << Evoluutio vain sopeuttaa ympäristönmuutoksiin >>

    No ei ole sopeuttanut, kun kuitenkin aivan hurja määrä eliölajeja on kuollut sukupuuttoon viimeisten parin sadan vuoden aikana.

    Äänestä

Kiistäminenkö tuhoaa korallit? Olen luullut että aivan muut asiat.

Äänestä
  • Ja myöntäminenkö estää tuhon, mitä.

    Äänestä

Nyt eletään virallisen valheen aikaa, ei kannata uskoa mihinkään uutiseen.

Näin hiljakkoin Tv ohjelman Korallien tuhoutuisesta. mmin tutkittaessa huomattiin joidenkin korallien muuttuneen ja jatkavan kasvua edelleen. Vie kuitenkin aikaa koko riutan uudistmiseen.

Laittaisn linkin jos se olisi tiedossa. Ulkomainen ohjelma.

Äänestä
  • Evoluutio toimii

    Äänestä

Poliittis-ideologis-kaupallistetussa "ihmisenaiheuttamassailmastonmuutoksessa" tehdään soveltavaa jälkikäteislaskentaa. Ts. sovelletaan teoreettisesti nykytilanteen perusteella mallinnuksia, jonka tulokseksi saadaan yhteensopivat lukemat "ihmisenaiheuttamanilmastonmuutoksen" kanssa. Kun tämän perusteella kirjoitetaan "analyysi" tieteellisellä retoriikalla, se kuulostaa erittäin uskottavalta. IImastonmuutosuskovaisille se on kuin raamatun jakeet uskovalle. "Totuus". Ja kuten tiedämme, teistit ovat äärimmäisen vihamielisiä ateisteja kohtaan, niin tämä sama mentaalinen pyIIähdys tapahtuu myös ilmastonmuutosuskovaisuudessa; "denialistit" on kuin ateistit. Ilmasto muuttuu, se on fakta. Mutta poliittis-ideologis-kaupallistettua versiota ei tapahdu.

Äänestä
  • << Ts. sovelletaan teoreettisesti nykytilanteen perusteella mallinnuksia, jonka tulokseksi saadaan yhteensopivat lukemat "ihmisenaiheuttamanilmastonmuutoksen" kanssa. >>

    Ok. Ja siis missä tuollaisia on tehty ?

    Anna ihmeessä linkki.

    << a kuten tiedämme, teistit ovat äärimmäisen vihamielisiä ateisteja kohtaan, niin tämä sama mentaalinen pyIIähdys tapahtuu myös ilmastonmuutosuskovaisuudessa; "denialistit" on kuin ateistit >>

    Heh, tuo menee vaan toisin päin: kreationistit väittävät tieteellisen tiedon olevan väärässä, koska he uskovat, että vanha muuttumattomuus olisi totta. Sama pätee tuossa ilmastotieteen kieltämisessä: tieteellinen tieto ei saa hihhulin mielestä olla totta, koska se murskaa hänen uskonnollisen vanhakantaisuuteen perustuvan uskomuksensa.

    Muista koko ajan, että nimenomaan sinä olet nyt kieltämässä tieteellisen tiedon.

    Ja tosiaan, tieteelliseen tietoon luottaminen ei ole uskontoa. Sen kieltäminen liittyy aina uskonnolliseen uskomiseen.

    Lopeta siis tuo itsestäsi liian suuria kuvitteleminen: sinä olet uskovainen hihhuli, joka ei vaan pysty tajuamaan, että tieteellinen tieto murskaa uskontosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    << Ts. sovelletaan teoreettisesti nykytilanteen perusteella mallinnuksia, jonka tulokseksi saadaan yhteensopivat lukemat "ihmisenaiheuttamanilmastonmuutoksen" kanssa. >>

    Ok. Ja siis missä tuollaisia on tehty ?

    Anna ihmeessä linkki.

    << a kuten tiedämme, teistit ovat äärimmäisen vihamielisiä ateisteja kohtaan, niin tämä sama mentaalinen pyIIähdys tapahtuu myös ilmastonmuutosuskovaisuudessa; "denialistit" on kuin ateistit >>

    Heh, tuo menee vaan toisin päin: kreationistit väittävät tieteellisen tiedon olevan väärässä, koska he uskovat, että vanha muuttumattomuus olisi totta. Sama pätee tuossa ilmastotieteen kieltämisessä: tieteellinen tieto ei saa hihhulin mielestä olla totta, koska se murskaa hänen uskonnollisen vanhakantaisuuteen perustuvan uskomuksensa.

    Muista koko ajan, että nimenomaan sinä olet nyt kieltämässä tieteellisen tiedon.

    Ja tosiaan, tieteelliseen tietoon luottaminen ei ole uskontoa. Sen kieltäminen liittyy aina uskonnolliseen uskomiseen.

    Lopeta siis tuo itsestäsi liian suuria kuvitteleminen: sinä olet uskovainen hihhuli, joka ei vaan pysty tajuamaan, että tieteellinen tieto murskaa uskontosi.

    Tieteellinen tieto ja poliittis-ideologis-kaupallistettu tieto eroaa toisistaan. Tieteellistä tietoa ei korruptoi esim. alarmismi, kun taas jälkimmäisessä se on yleinen tehokeino. Alarmistisessa retoriikassa on tyypillistä paisuttelu ja kontekstin vääristely, jotta saadaan aikaan myyvempiä iskulauseita ja fraaseja. Lopeta siis tuo itsestäsi liian suuria kuvitteleminen: sinä olet uskovainen hihhuli, joka ei vaan pysty tajuamaan, että kuvitelmasi "tieteellisestä tiedosta" onkin alarmistista mökäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    [Et sitten pystynyt esittämään todistetta.]

    << Lopeta siis tuo itsestäsi liian suuria kuvitteleminen: sinä olet uskovainen hihhuli, joka ei vaan pysty tajuamaan, että kuvitelmasi "tieteellisestä tiedosta" onkin alarmistista mökäämistä. >>

    Ja siis sinäkö nyt asetut tiedeyhteisön yläpuolelle esittämällä, että sinä olisit se auktoriteetti, joka päättäisi, mikä tieteellinen julkaisu on todellista ilmastonmuutosta tutkiva ja mikä olisi tätä sinun "ilmastonmuutos-kakkosta" ?

    Ja nyt selität, että minä kuvittelisin itsestäni liikoja.

    Ei saatana, mikä vajakki. Tuo on megalomaanista ylivertaisuusvinoumaa. Säädäs nyt vajakkiparka tuota sekoiluasi vähän pienemmälle.

    Muista: sinä asetut nyt asemaan, että sinä pystyisit omalla tietämykselläsi "tietämään", että tieteelliset tutkimukset olisivatkin kokonaan virheellisiä - ihan kuin kreationisti kuvittelee, että tutkimustulokset olisivat vääriä, jos ne osoittavatkin hänen uskomuksensa olevan väärässä. Jep, sinä kuvittelet, että tieteellinen tieto on väärässä kreationistien tavoin. Sinun uskomuksesi saa sinut kuvittelemaan, että todisteellinen tieto olisi väärässä. Sinä olet hihhuli.

    Ei voi mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Niih. Hihhuli jopa. IIIIK! XD Näin siinä käy, kun aito tiede lyö aIarmistiteistiä faktoilla räksyttimeen. Ottiko kipiästi? XD

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Niih. Hihhuli jopa. IIIIK! XD Näin siinä käy, kun aito tiede lyö aIarmistiteistiä faktoilla räksyttimeen. Ottiko kipiästi? XD

    << Niih. Hihhuli jopa. IIIIK! >>

    Juuri niin. Luepas tuosta, mitä evoluutioteoriasta kirjoitetaan kun kirjoittajana on luomiseen uskova uskovainen:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/19064145/evoluutio-on-ideologia-ei-tiede
    "Nykyajan valtavirta puhuu ”evoluutiotieteestä”, ikään kuin evoluutio olisi neutraali, objektiivinen ja kokeellinen tutkimusala. Todellisuudessa kyse on ideologiasta, joka on puettu tieteelliseen kaapuun.".

    Nyt sinä selität tuota ihan samaa: ilmastotiede olisi muka ideologiaa eikä tiedettä.

    Pitäisikö minun nyt siis uskoa jompaa kumpaa tai molempia, että ilmastotiede ei olisikaan tieteellistä tietoa ja/tai että evoluutio ei olisi tieteellistä tietoa ? Ja vain koska joku uskovainen palstavajakki niin kirjoittaa ?

    Eikö ihminen tekisi itsestään tyhmän, jos uskoisi tuollaista uskonnollista kiihkoilua ?

    << Näin siinä käy, kun aito tiede lyö aIarmistiteistiä faktoilla räksyttimeen. >>

    Mitä faktoja olet esittänyt ? Ja siis missä tieteellisessä lähteessä nuo esittämäsi "faktat" olisi julkaistu ?

    En ole nähnyt ensimmäistäkään.

    Et ole esittänyt mitään muuta kuin uskonnolliskiihkoilusi: mielikuvituksellisen deluusiosi.

    << Ottiko kipiästi? >>

    Minuunko ?

    Mikä tuossa ihan aidosti miettien edes voisi jotenkin ottaa minuun kipeästi ?

    Ihan oikeasti: luulitko, että sinun uskonnollisfanaattinen luulottelusi, että tieteellinen tieto olisi täysin väärässä, olisi minulle joku kova isku ? Että nyt tuon täysin todisteettoman uskonnollisen purkauksesi jälkeen minä jotenkin tajuaisin, että "kyllä, niinhän sen täytyykin olla" ? Vai mitä oikein ajattelit ?

    En minä alkanut uskoa tuon kreationistin purkauksen jälkeen, että evoluutioteoria olisi totaalisen virheellinen ja vain ideologinen sepitelmä. Enkä ala myöskään sinun hihhulointisi jälkeen uskoa samaa ilmastotieteestä. Todisteettomiin kuvitelmiin uskominen ei oikein ole minun juttuni.

    Äänestä

Noloja on olleet nämä alarmistien keikauspisteet, joilla ihmisiin syötetään pakkoajatuksia, aivan kuten GoebbeIs aikoinaan teki. Jos palataan takaisin todellisuuteen, niin korallien haalistumiseen ja kuolemiin on syynä saasteet. Merivesien lämpeneminen on niin äärimmäisen vähäistä, että levät ja korallit ei erota sitä normaalista lämpövaihtelusta, joka on luonnollista vaihtelua merivesissäkin. Sen sijaan teollisuuden, kaupunkien, maatalouden ja merenkulun aiheuttamat päästöt on leville ja koralleille haitallisia. Oli miten oli, näitä järjellisen ajattelun keikauttavia uutisroiskeita tulee jatkossakin, koska ihmisten halutaan väkisin siirtävän huomion kaikesta muusta pois "ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen".

Äänestä
  • "Merivesien lämpeneminen on niin äärimmäisen vähäistä, että levät ja korallit ei erota sitä normaalista lämpövaihtelusta,"

    Lähde tälle väitteelle, ole hyvä. Aivan, sitä ei ole.

    Äänestä

Korallit voi vaihtaa paikkaa, mutta historia osoittaa että ei ne mihinkään ole tuhoutumassa.

Äänestä
  • Korallikadosta on puhuttu jo 50 vuotta.
    Voidaan olettaa että Ydinkokeet niitä tuhosi!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Korallikadosta on puhuttu jo 50 vuotta.
    Voidaan olettaa että Ydinkokeet niitä tuhosi!

    Korallikadosta on puhuttu vuosikymmeniä yhdessä merien saastumiseen liittyvissä aiheissa. Vasta nyt ilmastonmuutokseen liittyvässä retoriikassa puheenaiheet on siirretty saasteista ilmastonmuutokseen ja vesien lämpenemiseen. Saastevaikutukset on laajasti sivuutettu aihe.

    Äänestä

Pohjoisaimaalta norpat katoaa!

Äänestä

Korallit voi siirtyä jäämerelle kasvamaan niin ei ainakaan ole liian lämmintä vettä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Noniin, ilmastonmuutoksen kiistäjät on nyt varmaan tosi ylpeitä itsestään:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maailma-saavutti-ensimmaisen-keikahduspisteen-korallien-tuhoutuminen-on-jo-lahes-varmaa/9238760

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu