Erosin virallisesti keväällä, sitä ennen vuosi asumuseroa. Liitto oli minusta hyvä, toisesta ei, 9 vuotta yhdessäoloa kesti. Ennen joulua löysin uuden ihmisen, joka tuli vähän 'puun takaa' enkä ehkä ollut vielä valmis vakiintumaan. Mutta ei voi siinä tilanteessa sanoa että palaa asiaan puolen vuoden päästä kun olen päässyt erosta yli... joten täysillä vaan mukaan. Ei elämän pelkääminen mihinkään johda. Ensimmäiset kuukaudet oli ihanaa, en muistanut että jotain ihmistä voi haluta niin paljon ja tulla hyvälle tuulelle vain hänen näkemisestään. Miehessä tuntui olevan kaikki se mitä mieheltä ja parisuhteelta halusin. Nyt on alkanut kuitenkin tuntua että kuvittelin kaiken koska vain halusin niin paljon sitä että elämä on taas raiteillaan. Huomaan, että kaipaan entistä aviomiestäni, ja se, että eron myötä koko elämä meni uusiksi, on ollut yllättävän rankkaa. Meille oli ehtinyt muodostua yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja intohimon kohteet, yhteinen huumori... mitään näistä ei ole nykyisen kanssa. KUinka voisikaan, ei sellaista sielujen sympatiaa voi osua tielle toista kertaa. Nyt koko tää vanha elämä on mennyttä, lienee pakko lopettaa yhdessä aikoinaan aloitettu harrastuskin, jota olen nyt jatkanut yksin, koska se vain muistuttaa hänestä ja tulee ikävä fiilis. Nykyinen elämäni on niin paljon ankeampaa, siitä puuttuu niin paljon asioita jotka on mulle tärkeitä. Nykyinen suhde taitaa olla vain ns. laastari, en tiedä mitä teen. En haluaisi loukata nykyistä, jonka kanssa asummekin jo yhdessä. Siinä suhteessa nimittäin on seksi kuivunut kokoon ja käymme toistemme hermoille selvästi. Hän kuitenkin väittää olevansa kanssani tosissaan, mutta en pysty luottamaan varmaan enää kehenkään. ahdistaa todella. En tiedä mitä pitäisi tehdä, yksinolokin kauhistuttaa, ja tuntuu että tämä on viimeinen mahdollisuuteni, ei tässä iässä kunnollisia miehiä enää vapaana kulje. Now or never. Haluaisin onnellisen perheen ja lapsia vielä, mutta aika alkaa loppua.
KOKO ELÄMÄ REMONTTIIN
ahdistaa
52059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka avioerosi ei ollut sinun tahdosta kiinni, niin tämän uuden kanssa tehdyistä valinnoista olet vastuussa. Vajaassa vuodessa olet heittäytynyt suhteeseen ja asuttekin yhdessä ja nyt tuntuu jo kurjalta. Siis vajaassa vuodessa olette yrittänyt pyrkiä samaan, kuin edellisessä suhteessa yhdeksän vuoden aikana.
Sinulla tuntuu olevan niin kova halu perustaa perhe ja saada elämä hymyilemään, että haluat kaikki, sulle heti. Valitettavan harvoin se onnistuu ja uuden ihmissuhteen luominen vie aikaa. Vanhassa on kuitenkin turha roikkua, mutta nykyisenkään kanssa ei taida tulla mitään, jos näin piaan tuntuu jo tuolta.
Mieti ja pohdi asioita rauhassa ja muista, että sinä itse olet elämäsi onnesta vastuussa, ei kukaan muu. Tsemppiä jatkoon!
Niin, lienee kuitenkin inhimillisesti ymmärrettävää että tuossa iässä (oletan iäksi jotain lähempänä neljääkymppiä koskapa vihjaat että perheen perustamisella on kiire) haluaa jo tiettyjä asioita eikä minusta pitäisi ihmistä siitä syyllistää. Monilla on kodit ja perheet ja elämä mallillaan jo alle kolmekymppisinä, joten minusta saa aivan luvalla ahdistaa jos tuossa iässä käy noin. Sitä kasaa niin paljon odotuksia ja toiveita uuteen suhteeseen ja räpiköi vielä edellisestä selviämisen kanssa. Voimia.
Itse olin 12 vuotta naimisissa, sen jälkeen pitkälti sama tarina kuin sinullakin. Ajattelin kai takaraivossani että pehmennän putoamista kuten varmaan kävikin, mutta samalla sain uusia ongelmia roppakaupalla. Ei sillä etteikö uudesta suhteesta olisi paljon iloakin, mutta rakastunut en ole enkä voi kuvitella viettäväni loppuelämääni tämän henkilön kanssa.
Hankala tilanne, yksinolo ei ole minua varten, mutta kyllä pitkä suhde muokkaa elämää niin paljon, että ei siitä ole helppoa enää aloittaa alusta kenenkään "uudenkaan" naisen kanssa.
Jos haluat vaihtaa kokemuksia niin laita jokin yhteystieto tähän ketjuun.
mäkin erosin vuos sitte mutta olin miettinyt sitä jo vuosia.olen varma että se oli suuri rakkautenui mutta tunnistan myös milloin asia ei toimi(päihteet).yritin kovasti ja siitä olen iloinen.tiedän tehneeni kaikkeni.ero o iso ja kipee juttu.etenki ku o lapsia ja yhteinen firma.välillä tuntui etten saa happea.mutta olen tapaillut miehiä ja iloinnut,ei mitäänn vakavaa.nyt on yks aika vakavakin juttu menossa mutta olen rauhallinen ja hyvä olokin.ota iisisti ja kyllä :seksin pitää toimia ja muutenki pitää olla iloa.ehdit tekemään lapsia ,älä panikoi.oletko varma että ero oli välttämätön?jos olet nii sitte eteenpäin rohkeesti ja ilolla.kaipailen minäkin välillä jotain ex-elämään kuuluvaa ja niin pitää ollakin.sehän kertoo hyvästä muistosta mutta tätä päivää eletään.ja usko pois ,elän parasta aikaa.on ihanaa olla 40 vee nainen ja nauttia ja osata.positiivisuus on tärkeää
Mielestäni perustavaa laatua on ensin tuntea itsensä! Toiseksi toinen ja kolmanneksi tarpeeni!
Asiat jotka olisi aina syytä selvittää itselle!
Tästä voi siten paremmin edetä... Tärkeää olisi myös muistaa sekin tosiasia, miten suhdetta tulisi kumpaisenkin vaalia ja miten? On kaiketi maalaisjärjellä ymmärrettävä, että se arki hiipii
ja yllättää jokaisessa suhteessa. Ennemmin tai myöhemmin. Mitä seksiin tulee... On toki hienoa molemminpuolinen aktiivisuus... vaan miten se arkena toimii, noin niin kuin molemminpuolisesti?
Tarkoittanen sitä, kun arki yllättää ja se yllättää aina jokaisen! Toki se kismittää, kun tekee mieli ja toinen ei ole tietääkseen vai onko se näin yksinkertaista? Olisiko sittenkään näin? Asioilla voi olla puolensa, joka olisi mielestäni syytä tutkia perin pohjin? Miksikö, koska vaarana käydä samalla tavalla seuraavassakin suhteessa! Mikä olisi perin harmillista, pettyä jälleen kerran…