Ikuisuus on pitkä aika

Ikuisuus (sanat nitya, sanātana) ei ole vain loputon aika, vaan ajattomuuden ja olemassaolon perusluonne.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ikuisuus (sanat nitya, sanātana) ei ole vain loputon aika, vaan ajattomuuden ja olemassaolon perusluonne.

Milloin ikuisuus alkoi?
Ei milloinkaan.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Milloin ikuisuus alkoi?
Ei milloinkaan.

Ikuisuus ei synny ajassa, vaan aika syntyy ikuisuudessa.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ikuisuus ei synny ajassa, vaan aika syntyy ikuisuudessa.

Se mikä alkaa, ei ole ikuista. Ikuisuus ei siis ala, koska alku on ajallinen käsite.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Se mikä alkaa, ei ole ikuista. Ikuisuus ei siis ala, koska alku on ajallinen käsite.

Milloin ikuisuus päättyy?
Ei koskaan. Mutta kokemuksemme ikuisuudesta voi peittyä. Materiaalinen olemassaolo (saṁsāra) on ajallinen ja syklinen – luominen, ylläpito ja tuho toistuvat. Sielu itse ei tuhoudu, mutta sen tietoisuus voi unohtaa todellisen luontonsa.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Milloin ikuisuus päättyy?
Ei koskaan. Mutta kokemuksemme ikuisuudesta voi peittyä. Materiaalinen olemassaolo (saṁsāra) on ajallinen ja syklinen – luominen, ylläpito ja tuho toistuvat. Sielu itse ei tuhoudu, mutta sen tietoisuus voi unohtaa todellisen luontonsa.

Lue lisää

Onko ikuisuutta olemassakaan?
Kyllä, ja se on perimmäinen todellisuus.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Onko ikuisuutta olemassakaan?
Kyllä, ja se on perimmäinen todellisuus.

Ikuisuus ei ole abstrakti tyhjyys, vaan täynnä olemista.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Ikuisuus ei ole abstrakti tyhjyys, vaan täynnä olemista.

Voivatko tunteet ja ajatukset syntyä jostain, missä ei ole tunteita tai ajatuksia?
Eivät voi.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Voivatko tunteet ja ajatukset syntyä jostain, missä ei ole tunteita tai ajatuksia?
Eivät voi.

Tietoisuus ei synny tiedottomasta. Rakkaus ei synny rakkaudettomasta. Persoonallisuus ei synny persoonattomasta nollasta.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Tietoisuus ei synny tiedottomasta. Rakkaus ei synny rakkaudettomasta. Persoonallisuus ei synny persoonattomasta nollasta.

Miksi ikuisuus tuntuu meille käsittämättömältä?
Koska mieli on sidottu aikaan.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Miksi ikuisuus tuntuu meille käsittämättömältä?
Koska mieli on sidottu aikaan.

Ajattelemme: alku - kesto - loppu.
Ikuisuus ei ole “äärimmäisen pitkä aika”, vaan tila, jossa aika ei hallitse.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Ajattelemme: alku - kesto - loppu.
Ikuisuus ei ole “äärimmäisen pitkä aika”, vaan tila, jossa aika ei hallitse.

Ikuisuus on todellisuus, joka muistetaan rakkauden kautta.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Ikuisuus on todellisuus, joka muistetaan rakkauden kautta.

Kun tietoisuus puhdistuu, ikuisuus ei tunnu enää abstraktilta – se tuntuu kodilta.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Kun tietoisuus puhdistuu, ikuisuus ei tunnu enää abstraktilta – se tuntuu kodilta.

Länsimaisessa ajattelussa ikuisuus ymmärretään usein äärimmäisen pitkäksi ajaksi.
Mutta tämä on jo virheellinen lähtökohta. Ikuisuus (nitya) ei ole ajan jatke, vaan ajan vastakkainen kategoria.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Länsimaisessa ajattelussa ikuisuus ymmärretään usein äärimmäisen pitkäksi ajaksi.
Mutta tämä on jo virheellinen lähtökohta. Ikuisuus (nitya) ei ole ajan jatke, vaan ajan vastakkainen kategoria.

Lue lisää

Aika (kāla) kuuluu vain materiaan.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Aika (kāla) kuuluu vain materiaan.

Siksi ikuisuus ei ole “ajassa loputon”, vaan ajaton mutta elävä. Aika on väline muutokselle.
Ikuisuudessa ei ole tarvetta muutokselle, koska täyteys on jo läsnä.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Siksi ikuisuus ei ole “ajassa loputon”, vaan ajaton mutta elävä. Aika on väline muutokselle.
Ikuisuudessa ei ole tarvetta muutokselle, koska täyteys on jo läsnä.

Aika ei synny tyhjästä eikä ole itsenäinen todellisuuden peruspilari. Se ei ole jokin neutraali virta, jossa kaikki tapahtuu, vaan seuraus tietoisuuden tilasta. Alku ei ole ensimmäinen hetki kellossa, vaan kokemus erosta.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Aika ei synny tyhjästä eikä ole itsenäinen todellisuuden peruspilari. Se ei ole jokin neutraali virta, jossa kaikki tapahtuu, vaan seuraus tietoisuuden tilasta. Alku ei ole ensimmäinen hetki kellossa, vaan kokemus erosta.

Lue lisää

Alku syntyy vasta, kun tietoisuus kääntyy pois tästä kokonaisuudesta.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Alku syntyy vasta, kun tietoisuus kääntyy pois tästä kokonaisuudesta.

Tietoisuus voi katsoa itseään erillisenä lähteestään. Tästä erillisyyden kokemuksesta syntyy tarve järjestykselle. Järjestys vaatii syyn ja seurauksen. Syy ja seuraus vaativat ajan. Näin aika syntyy, ei kosmisena räjähdyksenä, vaan kokemuksellisena rakenteena.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tietoisuus voi katsoa itseään erillisenä lähteestään. Tästä erillisyyden kokemuksesta syntyy tarve järjestykselle. Järjestys vaatii syyn ja seurauksen. Syy ja seuraus vaativat ajan. Näin aika syntyy, ei kosmisena räjähdyksenä, vaan kokemuksellisena rakenteena.

Lue lisää

Aika on siis suhde, ei substanssi. Se mittaa muutosta, mutta ei luo sitä. Muutos puolestaan on mahdollista vain siellä, missä on puute. Materia on puutteen kenttä: mikään ei ole pysyvää, mikään ei ole täydellistä, mikään ei riitä itsessään. Tässä kentässä aika saa vallan, koska kaikki liikkuu kohti hajoamista. Tämä ei ole sattumaa vaan ajan varsinainen tehtävä: paljastaa väliaikaisuus.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Aika on siis suhde, ei substanssi. Se mittaa muutosta, mutta ei luo sitä. Muutos puolestaan on mahdollista vain siellä, missä on puute. Materia on puutteen kenttä: mikään ei ole pysyvää, mikään ei ole täydellistä, mikään ei riitä itsessään. Tässä kentässä aika saa vallan, koska kaikki liikkuu kohti hajoamista. Tämä ei ole sattumaa vaan ajan varsinainen tehtävä: paljastaa väliaikaisuus.

Lue lisää

Silti aika ei ole vihollinen. Se on armollinen opettaja. Se näyttää, että mikään mikä alkaa, ei voi kantaa ikuisuutta harteillaan. Jokainen menetys, jokainen rapistuminen, jokainen loppu osoittaa kohti jotakin, joka ei ole menetyksen alainen. Aika pakottaa kysymään, mikä minussa ei kulu.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Silti aika ei ole vihollinen. Se on armollinen opettaja. Se näyttää, että mikään mikä alkaa, ei voi kantaa ikuisuutta harteillaan. Jokainen menetys, jokainen rapistuminen, jokainen loppu osoittaa kohti jotakin, joka ei ole menetyksen alainen. Aika pakottaa kysymään, mikä minussa ei kulu.

Lue lisää

Sielu kokee ajan, mutta ei ole sen tuote. Siksi ihminen aavistaa ikuisuuden, vaikka ei pysty sitä käsitteellisesti hallitsemaan. Muisti, kaipaus ja merkityksen etsintä ovat jälkiä tilasta, jossa aikaa ei tarvittu. Kun ihminen kysyy “milloin kaikki alkoi”, hän ei oikeastaan kysy kosmologiaa, vaan omaa alkuperäänsä.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Sielu kokee ajan, mutta ei ole sen tuote. Siksi ihminen aavistaa ikuisuuden, vaikka ei pysty sitä käsitteellisesti hallitsemaan. Muisti, kaipaus ja merkityksen etsintä ovat jälkiä tilasta, jossa aikaa ei tarvittu. Kun ihminen kysyy “milloin kaikki alkoi”, hän ei oikeastaan kysy kosmologiaa, vaan omaa alkuperäänsä.

Lue lisää

Alku ei ole takanapäin ajassa, vaan verhottuna tietoisuudessa. Kun suhde lähteeseen palautuu, aika menettää otteensa. Se ei katoa maailmasta, mutta se lakkaa hallitsemasta kokemusta. Silloin ikuisuus ei näyttäydy loputtomana jatkumona, vaan syvyytenä, jossa jokainen hetki on täysi.

Alku ei siis ole piste menneisyydessä. Se on hetki, jossa erillisyys koetaan. Ja sen vastakohta – paluu – ei ole myöskään ajallinen tapahtuma, vaan muistaminen. Siinä muistamisessa aika lakkaa olemasta kysymys.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Alku ei ole takanapäin ajassa, vaan verhottuna tietoisuudessa. Kun suhde lähteeseen palautuu, aika menettää otteensa. Se ei katoa maailmasta, mutta se lakkaa hallitsemasta kokemusta. Silloin ikuisuus ei näyttäydy loputtomana jatkumona, vaan syvyytenä, jossa jokainen hetki on täysi.

Alku ei siis ole piste menneisyydessä. Se on hetki, jossa erillisyys koetaan. Ja sen vastakohta – paluu – ei ole myöskään ajallinen tapahtuma, vaan muistaminen. Siinä muistamisessa aika lakkaa olemasta kysymys.

Lue lisää

"Voivatko tunteet ja ajatukset syntyä, jostain missä ei ole tunteita tai ajatuksia?"

Eivät voi. Mutta tämä ei ole iskulause, vaan syvä ontologinen väite todellisuuden rakenteesta.

Tunne ja ajatus ovat tietoisuuden liikkeitä. Ne eivät ole vain kemiallisia reaktioita tai informaatiovirtoja, vaan merkitystä kokevaa olemista. Missä ei ole tietoisuutta, ei ole myöskään kokemusta. Ja missä ei ole kokemusta, ei voi syntyä mitään, mikä koetaan tunteena tai ajatuksena.

Anonyymi00026 kirjoitti:

"Voivatko tunteet ja ajatukset syntyä, jostain missä ei ole tunteita tai ajatuksia?"

Eivät voi. Mutta tämä ei ole iskulause, vaan syvä ontologinen väite todellisuuden rakenteesta.

Tunne ja ajatus ovat tietoisuuden liikkeitä. Ne eivät ole vain kemiallisia reaktioita tai informaatiovirtoja, vaan merkitystä kokevaa olemista. Missä ei ole tietoisuutta, ei ole myöskään kokemusta. Ja missä ei ole kokemusta, ei voi syntyä mitään, mikä koetaan tunteena tai ajatuksena.

Lue lisää

Syy ei voi olla laadullisesti köyhempi kuin seuraus.

Jos maailmassa on rakkautta, merkitystä, moraalista kipua, kauneuden kokemusta ja tietoista reflektiota, niiden lähteen täytyy sisältää nämä ominaisuudet vähintään potentiaalina. Täysin tiedoton ei voi synnyttää tiedollista, aivan kuten kuuro ei voi opettaa kuulemista.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Syy ei voi olla laadullisesti köyhempi kuin seuraus.

Jos maailmassa on rakkautta, merkitystä, moraalista kipua, kauneuden kokemusta ja tietoista reflektiota, niiden lähteen täytyy sisältää nämä ominaisuudet vähintään potentiaalina. Täysin tiedoton ei voi synnyttää tiedollista, aivan kuten kuuro ei voi opettaa kuulemista.

Lue lisää

Materia (jaḍa) on itsessään passiivista. Se liikkuu vain ulkoisen voiman vaikutuksesta. Se ei tiedä, että se liikkuu. Kun materia järjestyy monimutkaiseksi, se voi toimia tietoisuuden välineenä, mutta ei sen lähteenä. Aivot eivät tuota tietoisuutta, vaan suodattavat ja ilmentävät sitä, kuten soitin ilmentää musiikkia ilman että luo sävellystä.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Materia (jaḍa) on itsessään passiivista. Se liikkuu vain ulkoisen voiman vaikutuksesta. Se ei tiedä, että se liikkuu. Kun materia järjestyy monimutkaiseksi, se voi toimia tietoisuuden välineenä, mutta ei sen lähteenä. Aivot eivät tuota tietoisuutta, vaan suodattavat ja ilmentävät sitä, kuten soitin ilmentää musiikkia ilman että luo sävellystä.

Lue lisää

Ajatus ei ole sama asia kuin hermoston tapahtuma, eikä tunne ole sama asia kuin kemiallinen reaktio. Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole identtisiä. Ajatus on merkityksellinen, tunne on koettu. Merkitys ja kokemus edellyttävät kokijaa.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Ajatus ei ole sama asia kuin hermoston tapahtuma, eikä tunne ole sama asia kuin kemiallinen reaktio. Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole identtisiä. Ajatus on merkityksellinen, tunne on koettu. Merkitys ja kokemus edellyttävät kokijaa.

Lue lisää

Materiaalinen rakkaus, ilo ja suru eivät ole illuusioita siksi, etteivätkö ne olisi todellisia, vaan siksi, että ne ovat epätäydellisiä versioita jostakin alkuperäisestä. Ne syntyvät, muuttuvat ja katoavat, koska niiden ilmenemisen väline on ajallinen. Mutta itse tunnekyky ei ole ajallinen.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Materiaalinen rakkaus, ilo ja suru eivät ole illuusioita siksi, etteivätkö ne olisi todellisia, vaan siksi, että ne ovat epätäydellisiä versioita jostakin alkuperäisestä. Ne syntyvät, muuttuvat ja katoavat, koska niiden ilmenemisen väline on ajallinen. Mutta itse tunnekyky ei ole ajallinen.

Lue lisää

Jos tunteet ja ajatukset todella syntyisivät jostain, missä niitä ei ole lainkaan, silloin merkitys olisi sattumaa, rakkaus olisi harha ja totuuden etsintä biologinen virhe.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Jos tunteet ja ajatukset todella syntyisivät jostain, missä niitä ei ole lainkaan, silloin merkitys olisi sattumaa, rakkaus olisi harha ja totuuden etsintä biologinen virhe.

Lue lisää

Se, että ihminen ylipäätään kysyy tällaisen kysymyksen, on jo todiste siitä, että tietoisuus ei ole materiaalin sivutuote vaan sen ylittävä periaate.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Se, että ihminen ylipäätään kysyy tällaisen kysymyksen, on jo todiste siitä, että tietoisuus ei ole materiaalin sivutuote vaan sen ylittävä periaate.

Tunteet ja ajatukset ovat muistijälkiä ikuisesta tietoisuudesta. Ne eivät synny tyhjästä, vaan pyrkivät palaamaan lähteeseensä.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Tunteet ja ajatukset ovat muistijälkiä ikuisesta tietoisuudesta. Ne eivät synny tyhjästä, vaan pyrkivät palaamaan lähteeseensä.

Jos lähdemme väitteestä, että tunteet ja ajatukset syntyvät jostain, missä ei ole lainkaan tunteita tai ajatuksia, joudumme hyväksymään, että tietoisuus on laadullinen hyppy olemattomasta.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Jos lähdemme väitteestä, että tunteet ja ajatukset syntyvät jostain, missä ei ole lainkaan tunteita tai ajatuksia, joudumme hyväksymään, että tietoisuus on laadullinen hyppy olemattomasta.

Lue lisää

Pidämme tätä ontologisesti mahdottomana. Ei siksi, etteikö materia voisi järjestyä monimutkaisesti, vaan siksi, että monimutkaisuus ei selitä kokemusta. Miljoona reaktiota ei muutu kokemukseksi pelkällä määrällä.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Pidämme tätä ontologisesti mahdottomana. Ei siksi, etteikö materia voisi järjestyä monimutkaisesti, vaan siksi, että monimutkaisuus ei selitä kokemusta. Miljoona reaktiota ei muutu kokemukseksi pelkällä määrällä.

Lue lisää

Ajatus ei ole vain tapahtuma, vaan jostakin olevaa. Se viittaa, erottaa, ymmärtää. Tunne ei ole vain reaktio, vaan koettua merkitystä. Näitä ei voi johtaa pelkästä liikkeestä tai energiasta, koska liike ei tiedä liikkuvansa. Energia ei tiedä olevansa energiaa. Tiedottomasta ei synny tietoista, koska tietoisuus ei ole yksi ominaisuus muiden joukossa, vaan se, jonka varassa ominaisuudet ylipäätään ilmenevät.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Ajatus ei ole vain tapahtuma, vaan jostakin olevaa. Se viittaa, erottaa, ymmärtää. Tunne ei ole vain reaktio, vaan koettua merkitystä. Näitä ei voi johtaa pelkästä liikkeestä tai energiasta, koska liike ei tiedä liikkuvansa. Energia ei tiedä olevansa energiaa. Tiedottomasta ei synny tietoista, koska tietoisuus ei ole yksi ominaisuus muiden joukossa, vaan se, jonka varassa ominaisuudet ylipäätään ilmenevät.

Lue lisää

Vertaus peiliin ja valoon. Materia on peili, joka voi heijastaa, mutta ei loistaa itsestään. Kun tietoisuus on läsnä, peili näyttää elävältä; kun tietoisuus poistuu, sama rakenne on yhä olemassa, mutta mikään ei enää koe. Tämä näkyy kuolemassa: keho on kemiallisesti lähes sama, mutta ajatukset ja tunteet ovat poissa. Jos ne olisivat puhtaasti materian tuote, niiden ei pitäisi kadota näin absoluuttisesti.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Vertaus peiliin ja valoon. Materia on peili, joka voi heijastaa, mutta ei loistaa itsestään. Kun tietoisuus on läsnä, peili näyttää elävältä; kun tietoisuus poistuu, sama rakenne on yhä olemassa, mutta mikään ei enää koe. Tämä näkyy kuolemassa: keho on kemiallisesti lähes sama, mutta ajatukset ja tunteet ovat poissa. Jos ne olisivat puhtaasti materian tuote, niiden ei pitäisi kadota näin absoluuttisesti.

Lue lisää

Onko siis tietoisuus perusominaisuus vai sivutuote? Ei, vaan perusominaisuus. Todellisuus ei ala aineesta, vaan tietoisuudesta. Materia on tietoisuuden kenttä, ei sen lähde. Siksi tunteet ja ajatukset eivät “synny” tiedottomasta, vaan ilmenevät tiedollisen koskettaessa tiedotonta.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Onko siis tietoisuus perusominaisuus vai sivutuote? Ei, vaan perusominaisuus. Todellisuus ei ala aineesta, vaan tietoisuudesta. Materia on tietoisuuden kenttä, ei sen lähde. Siksi tunteet ja ajatukset eivät “synny” tiedottomasta, vaan ilmenevät tiedollisen koskettaessa tiedotonta.

Lue lisää

Mutta mistä tämä tietoisuus sitten tulee? Tässä eroamme sekä materialismista että abstraktista mystiikasta. Se ei sano, että tietoisuus on persoonaton kenttä, vaan että se on persoonallinen lähde. Persoonallisuus ei ole myöhempi kehitysvaihe, vaan alkuperäinen muoto. Rakkaus, tahto ja merkityksellinen suhde ovat todellisuuden perusrakenteita.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Mutta mistä tämä tietoisuus sitten tulee? Tässä eroamme sekä materialismista että abstraktista mystiikasta. Se ei sano, että tietoisuus on persoonaton kenttä, vaan että se on persoonallinen lähde. Persoonallisuus ei ole myöhempi kehitysvaihe, vaan alkuperäinen muoto. Rakkaus, tahto ja merkityksellinen suhde ovat todellisuuden perusrakenteita.

Lue lisää

Jos todellisuuden perusta olisi persoonaton, persoonallisuus olisi poikkeama. Mutta poikkeama ei voi tulla säännöksi.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Jos todellisuuden perusta olisi persoonaton, persoonallisuus olisi poikkeama. Mutta poikkeama ei voi tulla säännöksi.

Tunteet ja ajatukset ovat alkujaan ikuisia suhteita, eivät tilapäisiä kemiallisia sivutuotteita. Materiaalinen mieli ei luo niitä, vaan vääristää ja rajoittaa niitä, kuten likainen ikkuna vääristää maiseman.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Tunteet ja ajatukset ovat alkujaan ikuisia suhteita, eivät tilapäisiä kemiallisia sivutuotteita. Materiaalinen mieli ei luo niitä, vaan vääristää ja rajoittaa niitä, kuten likainen ikkuna vääristää maiseman.

Lue lisää

Tämä selittää myös sen, miksi tunteet ovat aina vajaita. Miksi ilo ei kestä, miksi rakkaus sattuu, miksi merkitys pakenee. Ne eivät ole “liian heikkoja”, vaan väärässä ympäristössä.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Tämä selittää myös sen, miksi tunteet ovat aina vajaita. Miksi ilo ei kestä, miksi rakkaus sattuu, miksi merkitys pakenee. Ne eivät ole “liian heikkoja”, vaan väärässä ympäristössä.

Lue lisää

Ajallinen maailma ei pysty kantamaan ikuisen tietoisuuden painoa. Siksi tunteet täällä syntyvät ja katoavat, vaikka niiden lähde ei synny eikä katoa.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Ajallinen maailma ei pysty kantamaan ikuisen tietoisuuden painoa. Siksi tunteet täällä syntyvät ja katoavat, vaikka niiden lähde ei synny eikä katoa.

Jos tunteet ja ajatukset todella syntyisivät jostain, missä niitä ei ole, miksi ne jatkuvasti viittaavat johonkin enemmän? Miksi ihminen ei tyydy ärsykkeisiin, vaan etsii totuutta, rakkautta ja pysyvyyttä?

Anonyymi00044 kirjoitti:

Jos tunteet ja ajatukset todella syntyisivät jostain, missä niitä ei ole, miksi ne jatkuvasti viittaavat johonkin enemmän? Miksi ihminen ei tyydy ärsykkeisiin, vaan etsii totuutta, rakkautta ja pysyvyyttä?

Lue lisää

Tunteet ja ajatukset eivät ole sattumanvaraisia kipinöitä tyhjyydessä, vaan kaiku ikuisesta tietoisuudesta, joka yrittää tulla tunnistetuksi.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Tämä selittää myös sen, miksi tunteet ovat aina vajaita. Miksi ilo ei kestä, miksi rakkaus sattuu, miksi merkitys pakenee. Ne eivät ole “liian heikkoja”, vaan väärässä ympäristössä.

Lue lisää

Väärä ympäristö ei anna sitä mahdollisuutta, että jotain hyvää voisi tapahtua, koska joku ei ole sitä mikä saa aikaan hyvän reaktion toisessa ihmisessä.

>>Tämä on yksi Jumalan ominaisuuksista.>>
Mikä?

Tämä viestiketju on varsinainen idealistien pesäpaikka.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Tämä viestiketju on varsinainen idealistien pesäpaikka.

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Anonyymi00051 kirjoitti:

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

Jos ihminen ei pidä idealismista (usko siihen, että asiat pitäisi olla parempia, puhtaampia tai moraalisesti yleviä), synkkyys ei yleensä tule “pimeyden rakastamisesta” vaan toisista lähteistä.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Jos ihminen ei pidä idealismista (usko siihen, että asiat pitäisi olla parempia, puhtaampia tai moraalisesti yleviä), synkkyys ei yleensä tule “pimeyden rakastamisesta” vaan toisista lähteistä.

Lue lisää

Synkkyys on suojamekanismi - En usko liikaa, jotta en pety.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Synkkyys on suojamekanismi - En usko liikaa, jotta en pety.

Kyynisyydestä. Kun idealismi tuntuu: naiivilta, tekopyhältä, irti todellisuudesta, syntyy kyyninen suhtautuminen: Kaikella on hintansa, kukaan ei ole täysin vilpitön.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Kyynisyydestä. Kun idealismi tuntuu: naiivilta, tekopyhältä, irti todellisuudesta, syntyy kyyninen suhtautuminen: Kaikella on hintansa, kukaan ei ole täysin vilpitön.

Tämä on usein älykästä, tarkkaa havainnointia — ei pahuutta.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Tämä on usein älykästä, tarkkaa havainnointia — ei pahuutta.

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Ihminen, joka ei pidä idealismista, ei yleensä käänny synkkyyteen siksi, että haluaisi pimeyttä. Hän kääntyy sinne, koska valo on luvannut liikaa. Idealismi puhuu siitä, millainen maailman pitäisi olla, mutta synkkyys syntyy siinä hetkessä, kun ihminen katsoo ympärilleen ja huomaa, ettei todellisuus suostu tottelemaan ihanteita. Siinä ei ole katkeruutta vielä, vain tarkka katse ja hiljainen päätös.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Ihminen, joka ei pidä idealismista, ei yleensä käänny synkkyyteen siksi, että haluaisi pimeyttä. Hän kääntyy sinne, koska valo on luvannut liikaa. Idealismi puhuu siitä, millainen maailman pitäisi olla, mutta synkkyys syntyy siinä hetkessä, kun ihminen katsoo ympärilleen ja huomaa, ettei todellisuus suostu tottelemaan ihanteita. Siinä ei ole katkeruutta vielä, vain tarkka katse ja hiljainen päätös.

Lue lisää

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Synkkyys voi kasvaa kokemuksista. Jokainen rikottu lupaus, jokainen moraalinen puhe, joka murenee käytännössä, syventää varjoa. Ihminen oppii, ettei hyvyyttä kannata olettaa, vaan se on ansaittava. Hänestä ei tule kylmä, vaan varautunut. Toivoa ei kielletä, mutta sille asetetaan rajat, jotta se ei satuttaisi uudelleen.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Synkkyys voi kasvaa kokemuksista. Jokainen rikottu lupaus, jokainen moraalinen puhe, joka murenee käytännössä, syventää varjoa. Ihminen oppii, ettei hyvyyttä kannata olettaa, vaan se on ansaittava. Hänestä ei tule kylmä, vaan varautunut. Toivoa ei kielletä, mutta sille asetetaan rajat, jotta se ei satuttaisi uudelleen.

Lue lisää

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________


Kun idealismi tuntuu naiivilta tai tekopyhältä, tilalle astuu kyynisyys. Se ei huuda eikä julista, vaan hymyilee vinoa hymyä ja näkee rivien väliin. Kyyninen ihminen ei välttämättä usko pahaan, mutta hän uskoo motiiveihin. Hän näkee, että jokaisella teolla on taustansa, jokaisella hyveellä hintansa. Synkkyys on silloin älykästä epäluuloa, ei vihaa.

Joillekin synkkyys on tapa ottaa maailma hallintaan. Kun ei luota ihanteisiin eikä yhteiseen hyvään, luottaa omaan valppauteensa. Pahimpaan varautuminen tuo rauhaa. Se on kuin pimeässä kulkemista taskulamppu kädessä: ei siksi, että rakastaisi pimeää, vaan siksi, että haluaa nähdä mihin astuu.

Toisille synkkyys on estetiikkaa. He löytävät kauneutta varjoista, hiljaisuudesta, melankoliasta. Siinä missä idealismi etsii kirkasta ja puhdasta, synkkyys viipyy säröissä. Tragediassa, katoavaisuudessa ja keskeneräisyydessä on heille enemmän totuutta kuin kiillotetussa optimismissa. He eivät kaipaa valheellista lohtua, vaan rehellistä tunnetta.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________


Kun idealismi tuntuu naiivilta tai tekopyhältä, tilalle astuu kyynisyys. Se ei huuda eikä julista, vaan hymyilee vinoa hymyä ja näkee rivien väliin. Kyyninen ihminen ei välttämättä usko pahaan, mutta hän uskoo motiiveihin. Hän näkee, että jokaisella teolla on taustansa, jokaisella hyveellä hintansa. Synkkyys on silloin älykästä epäluuloa, ei vihaa.

Joillekin synkkyys on tapa ottaa maailma hallintaan. Kun ei luota ihanteisiin eikä yhteiseen hyvään, luottaa omaan valppauteensa. Pahimpaan varautuminen tuo rauhaa. Se on kuin pimeässä kulkemista taskulamppu kädessä: ei siksi, että rakastaisi pimeää, vaan siksi, että haluaa nähdä mihin astuu.

Toisille synkkyys on estetiikkaa. He löytävät kauneutta varjoista, hiljaisuudesta, melankoliasta. Siinä missä idealismi etsii kirkasta ja puhdasta, synkkyys viipyy säröissä. Tragediassa, katoavaisuudessa ja keskeneräisyydessä on heille enemmän totuutta kuin kiillotetussa optimismissa. He eivät kaipaa valheellista lohtua, vaan rehellistä tunnetta.

Lue lisää

Lopulta synkkyys voi syntyä eksistentiaalisesta hyväksynnästä. Kun ihminen lakkaa uskomasta, että elämällä on automaattinen tarkoitus tai moraalinen kaari, hän kohtaa tyhjyyden. Se on synkkä hetki, mutta myös vapauttava. Kun mitään ei ole luvattu, jokainen valinta painaa enemmän. Merkitys ei tule ylhäältä, vaan syntyy teoista.

Tällainen synkkyys ei ole sairautta eikä toivottomuutta. Se on maailmankuva, joka kieltäytyy kaunistelusta. Se katsoo elämää sellaisena kuin se on: rajallisena, ristiriitaisena ja usein epäoikeudenmukaisena. Ja juuri siksi se voi olla syvää, rehellistä ja jopa eettistä. Varjo ei silloin peitä totuutta – se tekee siitä näkyvämmän.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Lopulta synkkyys voi syntyä eksistentiaalisesta hyväksynnästä. Kun ihminen lakkaa uskomasta, että elämällä on automaattinen tarkoitus tai moraalinen kaari, hän kohtaa tyhjyyden. Se on synkkä hetki, mutta myös vapauttava. Kun mitään ei ole luvattu, jokainen valinta painaa enemmän. Merkitys ei tule ylhäältä, vaan syntyy teoista.

Tällainen synkkyys ei ole sairautta eikä toivottomuutta. Se on maailmankuva, joka kieltäytyy kaunistelusta. Se katsoo elämää sellaisena kuin se on: rajallisena, ristiriitaisena ja usein epäoikeudenmukaisena. Ja juuri siksi se voi olla syvää, rehellistä ja jopa eettistä. Varjo ei silloin peitä totuutta – se tekee siitä näkyvämmän.

Lue lisää

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Synkkyys syvenee vasta silloin, kun ihminen lakkaa vastustamasta sitä. Kun hän ei enää yritä korvata idealismia uudella uskomuksella, vaan antaa todellisuuden olla paljas. Tässä kohdassa synkkyys ei ole mieliala vaan asento maailmaan, tapa seistä sen edessä ilman suojaväitteitä.

Idealismi lupaa merkityksen etukäteen. Se sanoo: jos toimit oikein, maailma vastaa oikein. Kun ihminen hylkää tämän, hän joutuu kohtaamaan epäsuhdan tekojen ja seurausten välillä. Hyvyys ei takaa palkintoa, pahuus ei aina rangaistusta. Tästä syntyy syvä synkkyys: ei siksi, että elämä olisi paha, vaan siksi, että se on välinpitämätön. Maailma ei selitä itseään, eikä se tunne syyllisyyttä.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Mitä haluat siis? Synkkyyttä?

Vähän enemmän sitä mitä täällä oli liian vähän.

_______________

Synkkyys syvenee vasta silloin, kun ihminen lakkaa vastustamasta sitä. Kun hän ei enää yritä korvata idealismia uudella uskomuksella, vaan antaa todellisuuden olla paljas. Tässä kohdassa synkkyys ei ole mieliala vaan asento maailmaan, tapa seistä sen edessä ilman suojaväitteitä.

Idealismi lupaa merkityksen etukäteen. Se sanoo: jos toimit oikein, maailma vastaa oikein. Kun ihminen hylkää tämän, hän joutuu kohtaamaan epäsuhdan tekojen ja seurausten välillä. Hyvyys ei takaa palkintoa, pahuus ei aina rangaistusta. Tästä syntyy syvä synkkyys: ei siksi, että elämä olisi paha, vaan siksi, että se on välinpitämätön. Maailma ei selitä itseään, eikä se tunne syyllisyyttä.

Lue lisää

Tässä kohdassa ihminen voi kääntyä sisäänpäin. Ei etsiäkseen lohtua, vaan totuutta. Hän huomaa, ettei myöskään itse ole yhtenäinen, moraalisesti kirkas olento. Hän löytää itsestään ristiriitoja, haluja ja pelkoja, joita idealismi olisi yrittänyt siistiä pois. Synkkyys syvenee, kun ihminen lakkaa jakamasta itseään hyvään ja pahaan ja hyväksyy olevansa molempia yhtä aikaa.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Tässä kohdassa ihminen voi kääntyä sisäänpäin. Ei etsiäkseen lohtua, vaan totuutta. Hän huomaa, ettei myöskään itse ole yhtenäinen, moraalisesti kirkas olento. Hän löytää itsestään ristiriitoja, haluja ja pelkoja, joita idealismi olisi yrittänyt siistiä pois. Synkkyys syvenee, kun ihminen lakkaa jakamasta itseään hyvään ja pahaan ja hyväksyy olevansa molempia yhtä aikaa.

Lue lisää

Kyynisyys kehittyy reflektiiviseksi asenteeksi, jossa pilkan tilalle astuu tarkkaileva ymmärrys. Idealismi nähdään funktionaalisena mutta epistemologisesti ongelmallisena rakenteena: monille psykologisesti välttämättömänä, mutta ei universaalisti sitovana. Synkkyys saa tällöin myötätuntoisen, ei-normatiivisen luonteen.

Synkkyyden alkuvaiheessa tarjoama hallinnan kokemus osoittautuu rajalliseksi. Ennakoivuus ei kykene neutraloimaan kontingenssia, kuolevaisuutta eikä menetystä. Syvempi synkkyys syntyy rajallisuuden hyväksymisestä ilman kompensoivia merkitysrakenteita.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Kyynisyys kehittyy reflektiiviseksi asenteeksi, jossa pilkan tilalle astuu tarkkaileva ymmärrys. Idealismi nähdään funktionaalisena mutta epistemologisesti ongelmallisena rakenteena: monille psykologisesti välttämättömänä, mutta ei universaalisti sitovana. Synkkyys saa tällöin myötätuntoisen, ei-normatiivisen luonteen.

Synkkyyden alkuvaiheessa tarjoama hallinnan kokemus osoittautuu rajalliseksi. Ennakoivuus ei kykene neutraloimaan kontingenssia, kuolevaisuutta eikä menetystä. Syvempi synkkyys syntyy rajallisuuden hyväksymisestä ilman kompensoivia merkitysrakenteita.

Lue lisää

Synkkyys ei tällöin merkitse negatiivisuutta, vaan ontologista painavuutta: hiljaista kantavuutta ilman lunastuksen lupausta.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Synkkyys ei tällöin merkitse negatiivisuutta, vaan ontologista painavuutta: hiljaista kantavuutta ilman lunastuksen lupausta.

Idealismi ja idealismi, tarkoitin tietenkin idealistista ontologiaa.
En mitään synkkyyksiä, kyllä se olisi pitänyt huomata, kun kerran
ollaan filosofiapalstalla.

Kriittisessä diskurssissa kristillinen usko voidaan kuvata kokemuksena, jossa aivot jätetään narikkaan ja ilman ajattelua olo koetaan turvalliseksi. Eksistentiaaliset ja filosofiset kysymykset määrittyvät jonninjoutaviksi, koska niiden käsittely ei ole välttämätöntä opillisesti valmiiksi jäsennellyssä maailmankuvassa. Ajattelu ei toimi autonomisena arvonmuodostuksen välineenä, vaan alistuu turvallisuutta tuottavalle uskomusjärjestelmälle, jossa kriittinen reflektio voidaan sivuuttaa ilman koettua menetystä.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Kriittisessä diskurssissa kristillinen usko voidaan kuvata kokemuksena, jossa aivot jätetään narikkaan ja ilman ajattelua olo koetaan turvalliseksi. Eksistentiaaliset ja filosofiset kysymykset määrittyvät jonninjoutaviksi, koska niiden käsittely ei ole välttämätöntä opillisesti valmiiksi jäsennellyssä maailmankuvassa. Ajattelu ei toimi autonomisena arvonmuodostuksen välineenä, vaan alistuu turvallisuutta tuottavalle uskomusjärjestelmälle, jossa kriittinen reflektio voidaan sivuuttaa ilman koettua menetystä.

Lue lisää

Kristillinen usko voidaan kriittisesti kuvata kokemuksena, jossa aivot jätetään narikkaan ja ilman ajattelua olo koetaan turvalliseksi. Opillisesti suljettu maailmankuva tarjoaa valmiit vastaukset eksistentiaalisiin kysymyksiin, minkä seurauksena filosofinen pohdinta ja epävarmuuden sietäminen näyttäytyvät jonninjoutavina. Ajattelun sivuuttaminen ei tällöin ole satunnaista, vaan rakenteellisesti tuotettua: kognitiivinen luopuminen toimii keinona ylläpitää psykologista ja moraalista vakautta ilman reflektiivistä riskiä.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Kristillinen usko voidaan kriittisesti kuvata kokemuksena, jossa aivot jätetään narikkaan ja ilman ajattelua olo koetaan turvalliseksi. Opillisesti suljettu maailmankuva tarjoaa valmiit vastaukset eksistentiaalisiin kysymyksiin, minkä seurauksena filosofinen pohdinta ja epävarmuuden sietäminen näyttäytyvät jonninjoutavina. Ajattelun sivuuttaminen ei tällöin ole satunnaista, vaan rakenteellisesti tuotettua: kognitiivinen luopuminen toimii keinona ylläpitää psykologista ja moraalista vakautta ilman reflektiivistä riskiä.

Lue lisää

Juuri niin.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Kristillinen usko voidaan kriittisesti kuvata kokemuksena, jossa aivot jätetään narikkaan ja ilman ajattelua olo koetaan turvalliseksi. Opillisesti suljettu maailmankuva tarjoaa valmiit vastaukset eksistentiaalisiin kysymyksiin, minkä seurauksena filosofinen pohdinta ja epävarmuuden sietäminen näyttäytyvät jonninjoutavina. Ajattelun sivuuttaminen ei tällöin ole satunnaista, vaan rakenteellisesti tuotettua: kognitiivinen luopuminen toimii keinona ylläpitää psykologista ja moraalista vakautta ilman reflektiivistä riskiä.

Lue lisää

Aivan.