TolikkaTV esittää

Sirpa iivari vetää jälleen tuttuun omaan pesään tyyliinsä Kemijärven kaupunginvaltuuston kokouksen. Youtube TolikkaTV Kemijärvi on kansan syvien rivien mielenkiinnon kohteena. Hölmöläisten ryhmä on tehnyt mahtipontisen aloitteen perustaa työryhmä joka erottaa itse itsensä. Erottamisen jälkeen kaikki hölmöläiset jatkavat sovituilla paikoillaan kuten ennenkin. Syvähuutaja Risto Korkalon toiveesta puhujat puhuvat pöntöstä. Risto toi oman pöntön jo salin edustalle. Ihmisvirtoja ei tule mutta muuta syvää virtaa riittää sanoo Risto. Hölmölä taputtaa myös tälle. Paapero tekee paidat Save Hölmölö. Kirjoitusvirhe on tarkoituksella. Se on taidetta
7445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joku jaksaa jauhaa aamuin illoin tätä. Eikö ole töitä, kun kirjoittaa samaa asiaa koko ajan?

1Äänestä

Nyt on jännää. Mitä huutaa Risto Korkalo. Kuinka Juhana haukkuu ihmisiä. Saako Aatu sanan suustaan.

Äänestä

Matti on koko Lapin dropperi. Säälittävää lukea ex ylen toimittajan nimettömänä kirjoitettua roskaa. Nyt seuraavksi kunnialoukkausjuttua värkkäämään.

Äänestä
  • Siikalatvalta on hyvä ulkopaikkakuntalaisten huudella.

    Äänestä

  • Jättäkää jo Urpot Matti rauhaan. Hoitakaa hyvät ihmiset jo vihdoin ja viimein riitanne, ilman reilua Stetson Miestä. Perussuomalaiset on likasanko joka ei kykene yhteistyöhön eikä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin Kemijärvellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jättäkää jo Urpot Matti rauhaan. Hoitakaa hyvät ihmiset jo vihdoin ja viimein riitanne, ilman reilua Stetson Miestä. Perussuomalaiset on likasanko joka ei kykene yhteistyöhön eikä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin Kemijärvellä.

    Kemijärvi ei kykene hoitamaan omia asioitaan niin kauan kuin perussuomalaisten likasanko jota yhteinen Kemijärvi kannattelee, heittää paskaa tuulettimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jättäkää jo Urpot Matti rauhaan. Hoitakaa hyvät ihmiset jo vihdoin ja viimein riitanne, ilman reilua Stetson Miestä. Perussuomalaiset on likasanko joka ei kykene yhteistyöhön eikä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin Kemijärvellä.

    Onneksi Stetson mies ei päässyt valtuuston. On niin katkeraa, että….Sitä saa mitä tilaa. Onnea ja menestystä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sirpa iivari vetää jälleen tuttuun omaan pesään tyyliinsä Kemijärven kaupunginvaltuuston kokouksen. Youtube TolikkaTV Kemijärvi on kansan syvien rivien mielenkiinnon kohteena. Hölmöläisten ryhmä on tehnyt mahtipontisen aloitteen perustaa työryhmä joka erottaa itse itsensä. Erottamisen jälkeen kaikki hölmöläiset jatkavat sovituilla paikoillaan kuten ennenkin. Syvähuutaja Risto Korkalon toiveesta puhujat puhuvat pöntöstä. Risto toi oman pöntön jo salin edustalle. Ihmisvirtoja ei tule mutta muuta syvää virtaa riittää sanoo Risto. Hölmölä taputtaa myös tälle. Paapero tekee paidat Save Hölmölö. Kirjoitusvirhe on tarkoituksella. Se on taidetta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu