Työeläkkeesi nousee ensi vuonna

Anonyymi-ap

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut ensi vuoden työeläkeindeksin ja palkkakertoimen.
Työeläkkeet nousevat ensi vuonna 0,88 prosenttia, tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Ensi vuoden työeläkeindeksi on 3104, mikä merkitsee siis indeksiin 0,88 prosentin korotusta tähän vuoteen verrattuna. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Korotuksen pienenemisen syynä on odotettua hitaampi inflaatio. Merkittävin inflaatiota hidastava tekijä on tänä vuonna ollut asuntolainojen ja kulutusluottojen korkojen lasku. Sen lisäksi inflaatiota on laskenut energian eli sähkön ja polttoaineiden halventuminen viime vuoteen verrattuna.

Eläkkeelle jäämisen ajoituksella voi olla nyt tavallista suurempi merkitys. Tammikuussa 2026 eläkkeelle jäävä voi palkkakertoimen ansiosta saada jopa satoja euroja suuremman vuosieläkkeen kuin joulukuussa 2025 eläköityvä.

Työeläkeindeksin korotukset ovat vaihdelleet viime vuosina paljon. Vuonna 2021 korotus oli noin 0,5 prosenttia, kun taas vuonna 2023 se oli lähes 7 prosenttia korkean inflaation vuoksi.
Marinin hallituksen aikaan luulivat punavihreät kun laitetaan hinnat korkealle mm polttoaineisiin, että saadaan "vihersiirtymää, jota hokivat korkeiden hintojen taustalla. Joka olikin JUJUA vain. Nyt tankkasin muutama päivä sitetn diesel autoni, oli litra 1,49 €. Silloin Marinin hallituksen aikaan 2,55 € litra, jäänyt mieleen.

Sähköautoissa hyvää sähkömoottorit, muu sitten ympärillä onkin huonoa, jopa ala-arvoista. -pari poistia siihen; akut maksaa niin paljon, ettei kannata vanhempaan sähköautoon uusia, toinen suuri pointi sähköauton nopea arvon aleneminen. Autot ei kelpaa vaihdossa, tulee raatoja ennen aikojaan, verraten vanhaan malliin. Sama mikä "takuu tai muu korvaus, nekin maksaa. Hybridi mallit jo tuhoon tuomittuja, myynnisssä pilvin pimein vajailla akku tehoilla, pakasilla nollassa akku käyttö. Järetöntä n200-300 kg kuljettaa aina mukana "vihreää siirtymää", joka jo se syö polttoainetta.

10

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ossi voi saada pellavarehuun lisäksi puolukoita.

    • Anonyymi

      Marin hallitus korotti eläkkeitä roimasti ja bensakin maksoi ainoastaan 1,30 litra.
      Vasta sota Ukrainassa mylläsi energiat ihan uusiksi hinnoiltaan, kuten maakaasu, sähkö ja polttoaineet.

      Onneksemme Suomessa oli sellainen pääministeri kuten Marin - johon voi luottaa.
      Siitä olemme kansakuntana ikuisesti kiitollisia.
      Marin on paras.

      Tästä nykyhallituksesta en kehtaa mainita mitään.

      • Anonyymi

        Suomalaiset ovat ikuisesti kiitollisia Niinistölle ja Marinille pysyvämmän luontoisesta köyhtymisestään, täysin ainutlaatuisesta koko Euroopassa.


    • Kyllä se diesel taisi maksaa Marinin hallituksen alkupuolella jopa alle 1,30 euron. Hinta nousi pilviin Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Suomen hallituksethan eivät paljon dieselin hintoihin voi vaikuttaa muuten kuin veropolitiikalla. Siinä kohden eikä myöskään jakeluvelvoitesäännöksissä ole tapahtunut isompia muutoksia Marin eikä Orpon hallituskausilla. Jakeluvelvoitehan on perua Sipilän oikeistohallitukselta.

      Punavihreillä ei sentään niin suurta valtaa ollut, että he olisivat saaneet koko EU-alueen ja puolen maailman polttoaineiden hinnat nousuun. Siinä kohdin taidat vähän yliarvioida Marinin merkitystä, vaikka hän muutoinkin oli kova flicka kuten sanotaan. Vei Suomen ja siinä sivussa Ruotsinkin Natoon että heilahti. Ruotsin kuningas sitten palkitsi Marinin ja ulkoministeri Haaviston korkeimmalla mahdollisella mitalilla. Presidenttimme sen sijaan taisi jäädä ilman tätä mitalia. Ruotsin kunkulla lienee ollut selvä näkemys siitä, ketkä vaikuttavimmin toimivat Natoon liittymisen puolesta.

      Marinin jämäkkyyttä tarvittaisiin tänä aikana Euroopassa ja lännessä. Moni muistaa hänen sanansa ja naurahduksena toimittajan kysymykseen siitä, milloin rauha saadaan Ukrainaan. Marin sanoi, että tietysti sitten kun Venäjä lopettaa sotimisen ja vetää joukkonsa omalle puolelle rajaa. Englannin silloinen konservatiivinen puolustusministeri ei voinut peittää ihastustaan ja toivoi, että Marin olisi britti. Sellaista churchillimäistä otetta olisi tarvittu.

      • Anonyymi

        Eli, mukaasi Sipilän ja Orpon vika marinin 2,55 € litra dieselin hinta.


      • Anonyymi

        Suomen valtiojohto on nyt levittänyt sen oman "jämäkkyytensä" koko Eurooppaan, eli toisin sanoen haluttomuutensa kantaa mitään itselleen epämieluista poliittista vastuuta.


    • Anonyymi

      Jää rosentit saamatta kun nostavat sitä mukaa eläke ikää kun pitäisi päästä eläkkeelle ja eläke ikä on jo niin korkea että moni kerkee kuolemaan enne ku eläkepäivät koittaa.

      • Anonyymi

        Eläke sekin kun ollaan maankuuntelukomppaniassa. Vajaat 65 v itse jäin eläkkeelle.
        Olisin voinut jatkaa, mutta katsottiin hallituksen kanssa että se siinä. Nyt haemme infulenssa ja koronarokotteet huomennissa. Oikeastaan isompaa valittamista ei ole, kuin vain köyhät on mielessä säälittävinä. Sikäli säälittävinä, että saisivat jokapäiväisen ruuan syötäväkseen, kun vasemmisto painaa ettei saa ruokaa maassa kasvattaa.


    • Anonyymi

      Joo, 18 €/kk miinus verot, yhtä tyhjän kanssa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      505
      1455
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe