TM:
"Vaikka autolla oli ajettu reilusti yli puoli miljoonaa kilometriä, ajoakun SoH- eli State of Health -arvo oli edelleen 87,7. Luku on vaikuttava etenkin sen takia, että pitkillä matkoillaan Lee oli käyttänyt pääosin pikalatausta, jonka tiedetään rasittavan ajoakkua vaihtovirralla lataamista enemmän.
Lee puolestaan kiitteli sähköauton alhaisia käyttökustannuksia. Hän kertoi, että ajaessaan polttomoottorisella autolla hänen piti vaihtaa moottoriin öljyt kahden viikon välein. Lisäksi huolellisesta huollosta huolimatta moottorin ja voimalinjan osia piti uusia jatkuvasti.
Ioniq 5:een piti sen sijaan vaihtaa vain normaaleja kuluvia osia. Hyundai laski, että 660 000 kilometrin ajossa Tucsoniin olisi tehty 66 öljynvaihtoa, uusittu sytytystulpat 8 kertaa ja vaihdettu vaihteiston öljyt 11 kertaa. Huoltokustannukset olisivat olleet (Koreassa) yli 8 000 euroa, kun vastaava kulu Ioniq 5:lle olisi vain tuhannen euron luokkaa.
Energiakuluissa Lee saavutti myös valtavan säästön, sillä Hyundain arvio 1,6-litraisella bensiiniturbolla varustetun Tucsonin bensiiniin kuluneesta summasta oli yli 50 000 euroa. Lataukseen meni rahaa vain puolet tuosta määrästä euroja."
https://tekniikanmaailma.fi/myyntitykki-ajoi-sahkoautolla-660-000-kilometria-kolmessa-vuodessa-rahaa-saastyi-muhkeasti/

Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko tämä yleistettävissä? Hybridin akku on vaihtokunnossa 10 vuoden jälkeen.
Ei ole jos ei lataa joka päivä, hybridillä ei ole tarkoitus ajaa pelkällä sähköllä...
Hybridi kyllä on välikauden tuote.
Sähköautoiluun liittyy aina akkulotto, joillekin osuu parempi akku kuin toisille eikä kestoa pysty ennakoimaan lyhyellä aikajänteellä mitenkään.
Juuri näin !
Akuston uusinta on niin hintava suhteutettuna Suomalaisten keskivarallisuuteen, että
kaapeliauton riskit ovat liian suuret omistajan roolissa !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208
Aivan puhdasta roskaa valehtelijalta. Akuissa on erittäin harvoin ongelmia, ja takuut ovat paljon pidempiä kuin polttomoottorien. Tyypillisesti 15 vuotta.
Ja mikä parasta, CO2-päästöjä ei ole ajon aikana syntynyt lainkaan ja vaikka käytetty sähkö olisi jauhettu kivihiilellä, päästöt oli siltikin jääneet murto-osaan bensiinin poltosta.
Kukahan täälläkään kirjoittelevista ajaisi sähköautollaan 660 000 kilometriä kolmessa vuodessa?
Aika akun tappaa, ei niinkään kilometrit.
Satavarmasti ei kukaan.