Putinin on väitetty omistavan jopa 75 prosenttia Gunvor-yhtiöstä. Näin kertoi perjantaina Guardianissa venäläinen politiikan tuntija Stanislav Belkovski.
"Putinin nimi ei tietystikään näy osakkeenomistajien listalla", Belkovski mainitsi.
"Kyse on läpitunkemattomasta verkostosta, johon kuuluu ulkomailla toimivia yhtiöitä ja rahastoja. Päätepiste on Zug Sveitsissä ja Liechtenstein."
Belkovskin mukaan Putinin todellinen henkilökohtainen omaisuus olisi euroissa noin 28 miljardia.
Tämä tekisi presidentistä ilmeisesti Euroopan varakkaimman miehen.
Väitteitä Putinin omistuksesta Gunvorissa on liikkunut jo pitkään maailman lehdistössä.
Asiasta ovat kertoneet muiden muassa myös amerikkalainen Washington Post ja venäläinen Moscow Times.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Timtshenko on palvellut KGB:ssä yhtä aikaa Putinin kanssa, on saman judoklubin jäsen ja Putinien mökkinaapuri.
Omistushuhuissa myös suomalaiskytkentä
Suomalaisittain väitteet tekee mielenkiintoiseksi se, että Gunvorin perustaja Timtshenko on johtanut Espoossa toimivaa öljytuotteiden kauppaa harjoittavaa IPP-yhtiötä.
Hän oli Suomen verokalenterissa vuonna 2001 eniten ansainneiden listalla sijalla 28.
Palkkatuloja Timtshenkolle kertyi tuolloin 2,4 miljoonaa, pääomatuloja hieman enemmän.
Hänet tunnetaan IPP:n kautta myös suomalaisen tenniksen tukemisesta. IPP eli International Petroleum Products sponsoroi nimeään kantavaa vuosittaista IPP Open-turnausta. Se pelataan Helsingin Talissa.
Helsingin Sanomien siteeraaman, öljymarkkinoita seuraavan Nefte Compass -lehden mukaan Gunvor on Venäjän johtava öljytuotteiden vientiyritys.
Yhtiön toiminta ulottuu Murmanskista Kaspianmerelle, mutta painopiste on lehden mukaan Itämerellä.
Yhtiö myy noin kaksi kolmannesta Koiviston eli Primorskin sataman kautta päivittäin kulkevista 1,3 miljoonasta öljybarrelista.
Lähipiiristä tuli miljonäärejä
Julkinen keskustelu Putinin varallisuudesta oli aiemmin kielletty aihe Venäjän viestimissä. Siitäkin on alettu keskustella, kun valtataistelu Putinin manttelista kiihtyi Kremlissä.
Taistelun osapuolina on nähty toisaalta turvallisuuspalvelun entiset ja nykyiset johtajat sekä toisaalta liberaaliksi luonnehdittu Kremlin ryhmittymä.
Ideologisiin kysymyksiin ei valtataistelu liity, vaan kyse on enemmänkin liiketoiminnasta ja sen avaamista mahdollisuuksista, arvioi ruotsalainen uutistoimisto TT.
Putinin lähipiirin jäsenet ovat rikastuneet miljoonamiehiksi suuryritysten yksityistämisen myötä, ja he haluavat varmistaa taloudellisen vaikutusvaltansa Putinin siirtyessä syrjään presidentin tehtävästä keväällä.
Järjestelmällistä korruptiota?
Kansainvälisen Transparency International -järjestön Venäjä-tuntijan Elena Panfilovan mukaan Boris Jeltsinin kauden satunnainen korruptio on muuttunut Putinin kaudella järjestelmälliseksi.
Venäjän talouden tärkeimmät sektorit, öljy, kaasu ja infrastruktuuri, ovat presidentin lähipiirin valvonnassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
teboil ja gunvor sama peli jatkuu
kyllä trump lataa gunvorinkin pakotelistalle