Kepu hoiti homman kotiin. Teknisen johtajan paikka petattu E.P. -reppanalle. Todella kuvottavaa hommaa kepulta vielä tämän päivän kemijärvessä. Puoluetoveria pidetään hengissä hinnalla millä hyvänsä vaikka normi evoluutio olisi tyypit heittäneet työmarkkinoilta ajat sitten. Luojan lykky eletään aikoja jolloin hakijoista ei ole pulaa ja kun kyse on virasta käytännössä ansioitunein on otettava eli varmaa on, että erittäin hyviä hakemuksia tullaan saamaan.
Luultavaa kuitenkin on, että henkilö valitaan jääräpäisesti silläkin riskillä, että valitetaan ja tolkuttomat käsittelyajat ho:ssa hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä.
Tekninen johtaja valittu
21
664
Vastaukset
- Anonyymi
Nythän Esan kannattaa hakea virkaa kun täällä niin kehotetaan. Sama valittaja aina täällä valittaa varmaan liikelaitoksen puolelta tämä heppu. Katkera ihminen.
- Anonyymi
Esa kannataisi valita ihan kutsumusmenettelyllä. Turhaa aloittaa hakukierros.Jos valitaan joku muu ummikko muualta. Hän tulee ensin opiskelemaan "kemppaa" muutamaksi vuojeksi. Ja sit nostaa kytkintä ja häipyy. Näitä on nähty jopa ihan äskettäin.
Esan ei tarvi opetella "kemppaa ". Tuntee sen tekniikan ja rakennukset ja niiden kunnot jo nyt. Pääsee suoraan työn ääreen. - Anonyymi
Joutaisi kyllä jo hyvinki eläköityä!
- Anonyymi
Se jos on parempi koulutus ja työ historia .
Silloin paikka menee lain mukaan hänelle.
Vai päteekö tämä pykälä Kempassa?
Mielenkiintoista seurata mikä lopputulos. - Anonyymi
Jos paikkaa halutaan pedata tietylle, silloin hakuehdot muokataan sopiviksi halutulle henkilölle. Opettajien valinnassa tätä menetelmää on käytetty kautta-aikain.
Silloin valitukset on turhaa koska asiat voi järjestellä näin.
Empä tiedä ollaanko tässä räätälöimässä paikkaa. Kun kuuntelin kokousta ihmettelin miksi ylin korkeakoulu tutkinto ei kelpaa. Nyt jos koskaan on paljon yliopisto koulutettuja ylemmän korkeakoulututkinnon, ja kokemuksen omaavia tarjolla.- Anonyymi
Huom. YAMK on ylempi ammattikorkeakoulu.
Paikallispoliitikoilla ei suurimmalla osalla ole tietoa tai käsitystä asiasta. Mielipide kuitenkin löytyy.
- Anonyymi
Ihme homma. Niin kauan kuin kaupungissa on ollut tekninen johtaja se on ollut diplomi-insinööri. Nyt kelpaa joku työnsä ohessa kirjekurssilla opiskellut opistoinsinööri, jotka jo yleisen tiedon mukaan pääsevät puolet helpommalla kuin esim edes päiväopiskelijat. Toiseksi kokemusta ei ole kun tierakennuksesta ja kunnossapidosta. Taitaa olla jotku muut avut oikeasti tarpeen vaikka tehtävät oikeasti tippuneet puoleen.
Tekussa ei kuulemma pysty vaatimaan työn ohessa opiskelijoilta läheskään samaa niin mitättömillä opetusmäärillä. No. Hakijoita varmaan riittää vaivaksi asti vaikka akateemisuus olisi minimikelpoisuusehtona ollutkin. - Anonyymi
Kaikkien tulisi lukea totuuden kirja ja herätä tosiasioihin. 🔥
https://intokustannus.fi/kirja/keskustan-valtakunta-kertomus-rahasta-vallasta-ja-korruptiosta/ - Anonyymi
voi tuota kemijärven peri kateutta, mutta sit vaan hakemaan paikkaa kun täällä näitä asiantuntioita on
- Anonyymi
Olihan kaupungin johtajakin sitä mieltä että pelkkä korkeakoulu tutkintp on riittävä. Muistaakseni joku edustaja kertoi että joissakin kunnissa kunnanjohtaksikin on riittänyt alemmat tutkinnot. Sitä en tiedä mikä tutkinto on kaupunginjohtajalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan kaupungin johtajakin sitä mieltä että pelkkä korkeakoulu tutkintp on riittävä. Muistaakseni joku edustaja kertoi että joissakin kunnissa kunnanjohtaksikin on riittänyt alemmat tutkinnot. Sitä en tiedä mikä tutkinto on kaupunginjohtajalla.
Fil. tri Helsingin yliopistosta on Dina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan kaupungin johtajakin sitä mieltä että pelkkä korkeakoulu tutkintp on riittävä. Muistaakseni joku edustaja kertoi että joissakin kunnissa kunnanjohtaksikin on riittänyt alemmat tutkinnot. Sitä en tiedä mikä tutkinto on kaupunginjohtajalla.
Dina puhui pelkän ammattikorkeakoulututkinnon riittävän. Ei pelkän korkeakoulun siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dina puhui pelkän ammattikorkeakoulututkinnon riittävän. Ei pelkän korkeakoulun siis.
Ihmetellä pitää kauoungin johtajan lausuntoa, eikö hän halua ylimpiin johtaviin virkoihin parhaiten koulutettua henkilökuntaa. Onko hän alistunut jo joidenkin painostukseen, sitä en haluaisi uskoa.
Varmasti kaupunginjohtajat ovat vaikeassa asemassa, jos toiselle poliittiselle ryhmälle kumartaa toiselle pyllistää. Ehkä tässä on syy miksi johtajat on joko lähenee, tai toiset on lähetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetellä pitää kauoungin johtajan lausuntoa, eikö hän halua ylimpiin johtaviin virkoihin parhaiten koulutettua henkilökuntaa. Onko hän alistunut jo joidenkin painostukseen, sitä en haluaisi uskoa.
Varmasti kaupunginjohtajat ovat vaikeassa asemassa, jos toiselle poliittiselle ryhmälle kumartaa toiselle pyllistää. Ehkä tässä on syy miksi johtajat on joko lähenee, tai toiset on lähetty.Solatie on niin pihalla että ei halua joukkoon yhtään täysijärkistä ja vielä koulutettua. Solatien ei kuuluisi johtaa edes 3000 asukkaan Sobetsua mutta toivotaan hartaasti että haluaisivat blondin keulakuvaksi ja tarjoavat jotain. Ei tarvitsisi perustaa valiokuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Solatie on niin pihalla että ei halua joukkoon yhtään täysijärkistä ja vielä koulutettua. Solatien ei kuuluisi johtaa edes 3000 asukkaan Sobetsua mutta toivotaan hartaasti että haluaisivat blondin keulakuvaksi ja tarjoavat jotain. Ei tarvitsisi perustaa valiokuntaa.
Eiköhän testata kaikkien luottamus. 10 tilapäistä valiokuntaa pystyyn ja sitten on hyvä jatkaa, ku on selevitetty.
- Anonyymi
mistä ilmoitus tämän viran hakemiseen löytyy?
- Anonyymi
Eikö valinnan tee valtuutetut, eikä siis joku puolue.
- Anonyymi
Taistelu vastaavasya työpaikasta on käyty EsaP.n ja MarkkuT.n välillä jo aikaisemmin pari kertaa. Ja Markku on tuoksesta valittanut. Niin tulee käymään nytkin.
- Anonyymi
Taavosta ei siihen ole senkään vertaan. Nivalan aloite ja painostus taitaa olla alhainen koulutustasovaatimus. Ehkäpä siksi kun itsekin pörrää peruskoulupohjalta.
- Anonyymi
Ei nyt sentään peruskoulupohjalta. Kuusamossa oli 60...luvulla vielä kansakoulu.
- Anonyymi
Tämän alikoulututettujen suosiminen on aloitettu lämmöstä ja vedestä. Veräjän raosta luikahtanut kirjekurssi lvi-teknikko on vesiosaston pomo. Käsittämätöntä. Kaupungin aikana samaa tehtävää hoiti diplomi-inssi kymmenien vuosien kokemuksella. Hyvin menee niin kauan kuin menee. Isomman vahingon jälkeen pätevyyksiä selvitellään sitten käräjillä. Hessun ja Timpan jäljiltä uudella hallituksella menee tovi jos toinenkin sotkujen siivoamisessa. Tulihan kaksikon ansioksi muutaman vuoden yhteistyön tuloksena historian suurin liiketappio (eri kuin tilikauden tappio). Syy on kuulemma lämpimän talven ja liian suuret polttoainevarastot. Eli kuoripäällistä koivua ostettu mätänemään. Esimerkillistä talousosaamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051532Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 891185
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 471025