Tarvitsen neuvoja. Miten saada pakkomielteeksi yltynyt ajatusten kulku hellittämään? Rakastumiskuvio erään kanssa päättyi hänen yllättävään vetäytymiseen ja mulla hyvin ristiriitaiset tunteet päällä. Kaipaan, ärsyttää, olen surullinen, v*itt* ihan jumissa. Vaikea hyväksyä se päättyi, helpotus se päättyi, niin päättyikö se, niin syvät tunteet molemminpuolin ja toinen pelkojensa vuoksi vetääntyi. Tältä pohjalta tiedän, meillä vois joku päivä vielä kenties olla mahdollisuus, mutta miten päästää irti nyt ja antaa olla? Auttakaa. Siis jäin kiinni johonkin levottomuuteen ja tämä ei ratkea millään. Kävelin jo 10 km sateessa, mutta jumittaa vaan. En vaan pääse tästä ulos.
Tulen hulluksi
Anonyymi-ap
40652
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Voi eiihh
Niinpä juuri😬
Naiselle vai miehelle
Fiksusti kirjoitettu, veikkaan että aloittaja on nainen ja mies säikähti, kun ei pysty samaan avoimuuteen. Mustasukkainen mies?
Kiitos tästäkin🙏 Sukupuolella ei merkitystä. Mutta aloin miettiä tuota mustasukkaisuus ajatusta ja että hän siks olis säikähtänyt. Mikä ajatus tässä, että vetäytyy mustasukkaisuutensa vuoksi?
Riittämättömyyden tunne?
Oisko jollakin nyt jotain näkökulmaa?
Kohtaa se tunne. Anna sen kaiken tulla ja itse se pois
Kiitos🙏 mutta miten. Jos kohtaan tämän, se on vaan yhtä itkua ja sitten saattaa hellittää. Mutta alkaa levottomana jumina uudelleen.
Ennen kuin tänne tulee kaiken maailman hullut riehumaan, niin ihan oikea vastaus ihmiseltä toiselle:
Tuttua varmaan tosi monelle, eikä auta tietää että kyllä se siitä, ja ajan myötä helpottaa. Mutta niinhän se tekee. Koeta tukeutua läheisiin, ja kirjoita vaikka ylös päivittäisiä fiiliksiä. Vastusta halua ottaa jatkuvasti toiseen yhteyttä - sitä on kuin addikti kun kelaa koko ajan että "entä jos kuitenkin" eikä voi muuta ajatella kuin sitä joka tuntuu AINOALTA ja elämän rakkaudelta. Tuntuu että ei voi löytyä ikinä ketään joka olisi niin täydellinen, ja kuin olisi täysin autiolla merellä virran vietävänä.
Tiedän miten hirveeltä toi tuntuu, mutta sä pääset tästä yli ja elämällä saattaa olla jotain vielä parempaa odottamassa.
Kiitos paljon🙏
Joo, en ole ottanut yhteyttä. Jätin hänelle mahdollisuuden ottaa yhteyttä kun tajusin, että teki pelkopohjaisen paniikkiratkaisun.
Ei helpota se, että tämä tuntuu, ainoalta ja oikealta rakkaudelta. Olen ollut suhteessa ennenkin ja treffaillut, 40+ ikäinen olen, mutta eka kerran tämä tilanne, että vaisto sanonut vahvasti tämä on se. Ei ole itselle yhtään tyypillistä tämmöinen ja toki haluan päästä tästä irti riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa hänen suhteen tulee tapahtumaan tai ei tapahdu. En tajua miten koukutuin näin.
Luotan tämä menee ohi, mutta tässä on melko kauhua nyt kohdattavissa itsellä. Mun omaa pelkoahan se on.
Ymmärrän erittäin hyvin, etenkin jos tuli tavallaan täysin puskista ja se oli menoa. Täällä ketjussa näköjään tosi hyviä ja empaattisia vastauksia, eli tänne ainakin voi purkaa tuntoja!
Kiitos, 🙏 joo on tullut hyviä vastauksia täällä. Tuli se puskista, kun oli niin vahva molemminpuolinen tunne ja kiinnostus. Tiesimme omat taustat ja sen, että tämmöisiä tilanteita voi tulla, että pelot herää. Oli myös sellainen olo, että näitä voidaan kohdata ja opetella. Ja ei helpota mun oloa nyt kun on mahdollista, että kun tai jos hän pääsee pelkonsa yli, hän näkee tilanteen toisin. Mutta siihen voi mennä aikaa, enkä halua kärvistellä ja pysäyttää omaa elämää tällaiseen jumiin. Osa minusta jää ehkäpä odottamaan häntä. Mutta haluan irti tästä jumista.
Tämmöisen 70+ ikäisen pitkässä liitossa olleen näkökulmasta tuo kertomasi tilanne on hyvin ymmärrettävä ja toisaalta vaikea käsittää. Me rakastuimme aikoinaan syvästi ja ei ollut epäilystäkään eikö siihen aleta vaikka pelotti. Ajatus oli, että tunne oli vahva ja toinen kiehtova, ettei semmoista halunnut ohittaa. Siinä mielessä tuntuu käsittämättömältä, jos kaksi rakastunutta ja toisensa sopivaksi vaistoavat ohittavat toisensa. Sinun turhautuminen on taas siinä mielessä ymmärrettävää, että kun kaksi on jo rakastunut tai ihastunut, teidän yhteinen juttuhan on jo sydämessä niin sanotusti käynnissä ja eihän siinä kohtaa voi olla säikähtämättä tai olematta levoton, kun toinen katoaa siitä, mikä on muodostunut. Minäkin miettisin vielä, onko se todella ohi? Toivon kuitenkin, että pääset levottomasta odotuksesta. Sehän vain näännyttää sinut. Voisiko ajatella, että aika näyttää sinulle ja hänelle miten käy.
Kiitos tarinastasi, kuulostaa ❤️ En ainakaan vielä usko, että on ohi, sen vaistoan ja sen kumpikin tunnisti, että tässä olis mahdollisuus, mutta hänen pelot... . mutta pakko on itsensä irrottaa.
Koet ehkä kivuliaita sydänsurua mitä on. Helpompaa olisi surra toisen kuolemaakin, jos se antaa perspektiiviä. Ei ole muuta kuin sun on vain käytävä läpi tämä. Usko että lopulta surun toisella puolen olet vahvempi ihminen, toki erilainen kuin ennen. Voimia!
Kiitos🙏 On tämä kyllä😥 Surun lisäksi jokin todella kalvava ja epämiellyttävä tunne tässä.
Miksi et itse ota naiseen yhteyttä? Laita kirje. Soita. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Jos tulee hylsy niin pääsetpähän irti. Se ei pelaa joka pelkää. Elämä on totta
se on nyt ja tässä
Kiitos näkökulmasta🙏 Tuo on kyllä totta, rakkaudessa kaikki sallittua ja katuisinko, jos jätän tähän. Toistaiseksi joku ylpeys tai oma pelko estää itse lähestymättä. Kai aavistelen, että jossain vaiheessa puhumme tai jotain. Kuitenkin useampi kuukausi ehditty tuntea ja kumpikaan ei ole sellainen ihminen, että ihmiset tai asiat vaan jätettäisiin. Eikä pelureita kumpikaan, ihan hirveällä tykkäämisen voimalla tässä mentiin ja sitten.... Huokaus.
(joo enkä paljasta sukupuoltani tässä)
Jos koet, että toisella pelot sai vetäytymään eikä tunteiden ja kiinnostuksen puute, miksi et itse ota yhteyttä?
Hyvä kysymys🙏 Toistaiseksi oma pelko estää. En halua pelon pohjalta alkaa lähestymään.
Ehkä molemmilla on sitä pelkoa ja on siksi vaikea lähestyä toisiamme, koska tiedämme molemmat miten voimakkaasti kohtaaminen meihin ja elämäämme vaikuttaisi.
Vaikuttaisihan se ja tietysti molemmilla osapuolilla epävarmuutensa, kuuluu asiaan mutta siitä se rakentuu, voimakkaasta tykkäämisestä ja pelkojenkin kohtaamisesta. Mitä sitten haluaa elämältä, kumppanuutta vai yksinoloa. Yksinolo on helpommin hallittavissa, yhteyden rakentaminen toiseen taas on aina hyvin monisäikeinen juttu. Tosin jos tykkäämistä löytyy, se lopulta kantaa, pitää vaan uskaltaa. Jos koskaan ei todella uskalla alkaa tällaiseen matkaan, sitten jää yksin. Täällä joku vanhempi kirjoitti hyvin, aletaan vaikka pelottaa.
Fomoa se vaan on. Pelkäät että jäät jostain ihmeellisestä paitsi, todellisuudessa siitä ei vaan olisi tullut mitään ja siksi jompikumpi yleensä lähtee.
Itsellä kävi taas niin että olin itse se joka lähti, mutta alkoi kaduttamasn. Saatiin me silti yhteys lopulta uudelleen (omasta sinnikkyydestä johtuen) ja puhuttua, mutta toinen oli jo loukattu eikä voinut antaa anteeksi,
Näin jälkikäteen ajatellen, vaikka olisin halunnut takaisin yhteen, luulen että sama kuvio olisi lopulta toistunut, mun syyt lähdölle oli lopulta hyvät ja validit. Asiaa helpotti sekin että toinen oli jo löytänyt uuden.
Yllättäen siitä ei noussut mustasukkaisuuden tunteet, vaan oli enemmänkin helpotus, olin tulkinnut tilanteen oikein ja ehkä se kertoi itselle lopulta kaiken tarvittavan. En olisi voinut lopulta olla sellaisen ihmisen kanssa, joka heti hankalan tilanteen noustessa eteen takertuu uuteen, ja se kertoo ettei toinen ollut lopulta minuun aidosti sitoutunut, vaikka esittikin loukkaantunutta. Tavallaan tietämättäni tilanne siis lopulta osoittautui edukseni.
Vaikeaa se silti oli ja ajoittain tulee edelleen muistot pintaan, rakastumisen tunteet ja alkuhuuma oli ihanaa, mutta lopulta voi lohduttautua sillä, ettei se vaihe kuitenkaan voi kestää loputtomiin.
Kiitos näkökulmasta 🙏 Itse mietin tässä, että jos toinen hankalan tilanteen, tässä tapauksessa omien epävarmuuksien takia vetäytyy, että oisko aina tiedossa on offia. Tässä tapauksessamme ei ole kyse uuteen suuntautumisesta, vaan vaikuttais siltä, että jos hän uskaltais, se olisin edelleen minä.
Jos itsellä asiat tapahtuu tietyllä tavalla, ei tosiaan jokaisella. Jokainen ihminen on erilainen, toiset ihmiset elävät paljon voimakkaammin tunteilla kuin toiset, jotkut sitten järjellä, mutta ei kannata sanoa toisten puolesta mitään.
Luin aloituksen ja muut. Melkoiselta luupilta vaikuttaa. Oli se tuleva mitä hyvänsä sinun ja hänen suhteen, pakkohan sun on irti päästää ja antaa olla ja antaa ajan näyttää, että kuinka oikea se toinen sitten onkaan. Voihan olla, että selkeyttä tulee ja näet tilanteen paremmin. Ja ainahan voi olla, että joku muu tulee yllättäen. Ei yhteen kannata tällaisessa tilanteessa ripustautua,kun jos on kadonnut kuvioista.
Kiitos🙏 joo eipä kannata yhteen ripustautua. Tälleen ne nyt mun tunteet ja ajatukset tänään on jämähtäneet. Toki joku voi tulla elämääni ja päästä yllättämään. Voin olla sillekin avoin. Ja yks osoitti jo kiinnostusta, mutta mulla vielä tämä kesken. Enkä ole siinä mielessä mihinkään epätoivoon vaipumassa kumppanin löytämisen suhteen. Ois vaihtoehtoja tarjolla, mutta haaleampia ja ei niin mun juttuja. No nyt vertaan tähän olevaan tunteen vahvuuteen. Mahdollisuuden antaminen jollekin muulle tuntuu vielä mahdottomalta.
Kurja tilanne ja joskus olen kokenut vastaavaa. Ehkä ei kannata liikaa ajatella menetyksen kannalta vaan siten, että olet uskaltanut elää ja tuntea. Sehän on hieno asia ja jos toinen jotain teidän ainutlaatuista ohittaa, sille ei voi mitään.
Hyvä näkökulma, kiitos🙏 Olen uskaltanut😥
Rakastumisia tulee ja menee.
Ei niitä kyllä tule. Ihan sellaiset aidot vahvat ettei oo epäilystäkään että tässä se on, hyvin harvassa yhden ihmisen elämässä.
Kannattaisko sun kysyä toiselta mikä on?
Ehkä ei olekaan vetäytynyt vaik niin luulet.
Kertoi viestillä ettei pysty.
Mutta myöhemmin vois kysyä?
Mitä itse haluat? Tuli vaan mieleen kysyä tätä. Kun jos sulle olis selvää, että haluat suhteen tai mahdollisuuden just teille, etkö sitten toimisi sen mukaan? Että oletko itsekään varma ja jos et, miksi? Voi sun omien epävarmuuksien kautta tulla tuo levottomuus.
Hyviä kysymyksiä🙏 Just tällä hetkellä suru ja hämmennys sekä pelko itsellä päällä, että juuri nyt en tiedä itsekään, mitä haluan. Annan itseni rauhoittua ja mennä tämän oman tunnetilan yli.
Suoraan tulta päin, tuli mitä tuli. Muuten ei pääse yli ja jatkamaan elämää.
Helpompi jatkaa kun ei tarvitse vältellä.
Positiiviset tunteet eivät koskaan loukkaa ketään, ei ihastumisen kertominenkaan.
>Ihastuin suhun, jos sulla on toinen olen onnellinen sun ja hänen puolesta joka sut sai.
Totta, ei näillä tykkäämisillään ketään loukata voi🙏 ja noin ajattelen kyllä, että ei näissä asioissa varovainen tartte olla. Emmekä ole tunteiden näyttämisessä olleetkaan varovaisia. Hän tietää tunteeni, minä tiedän hänen tunteensa. Ne tulivat tuossa muutaman kuukauden aikana selväksi molemmille❤️ Isoin "ongelma" vissiin sitten tunteiden syvyys, josta seurasi jonkinlainen menneisyyteen pohjautuvien pelkojen herääminen ja haluttomuus/kyvyttömyys kohdata niitä.
Pääsin levottomuuden yli, löysin pelkoni, sekin hellitti. Hän tietää tunteeni ja sen hyvän erityisen, mitä meillä on ollut. Olen kertonut hänelle, että voimme puhua jossain vaiheessa. Kiitollisuudella muistan sitä millaista meillä oli. Olen valmis vielä meille, jos hän pääsee peloistaan yli ja osoittaa haluavansa meidät. Mutta jatkan elämääni. Suuntaudun hänestä poispäin, mutta kuitenkin syvällä sisimmässä hieman odottaen. En haluaisi luopua, mutta en voi muutakaan.
Kiitos näkökulmista joita täällä sain❤️🙏