Havainnot kaikkeudesta

Jokainen paikallinen alkuräjähdys muodostaa oman galaksien supersuperklusterin tai vaikka vain yhden galaksin. Oman galaksipopulaationsa. Osauniversumin. Niiden galaksit voivat myös sekoittua toisiinsa, rajat hämärtyvät syvän taivaan näyssä.

Pitäisi tietää jokaisen galaksin ikä, niin nähtäisiin mihin joukkoon se kuuluu. Nyt ikä lasketaan yhteisestä alkuräjähdyksestä, jota ei ole.

Se puuttuu.

Toivottavasti mitään maailmanloppuja ei enää koskaan tule vaan tästä ikuisuuteen ihmiskunta kehittyy paremmaksi ja paremmaksi.

Jos tuhotaan tai tuhoutuu, se on aina osa vaan. Tuo on universumi-sanan väärinkäyttöä. Universumi on kaikki mitä on olemassa, myös ne jumalat ja enkelit ja niiden maailmat. Universumi ei tuhoudu eikä ala eikä lopu.

Kiinnostaa myös ikuisuudet ja äärettömyydet. Miten ne sopivat teoriaasi?

Anonyymi kirjoitti:

Kiinnostaa myös ikuisuudet ja äärettömyydet. Miten ne sopivat teoriaasi?

Ikuisuus ja äärettömyys ovat sellaisia kuin ne todellisuudessa ovat. Eivät absoluuttisia kuten normaalisti logiikassa ja matematiikassa. Niistä täytyy kehittää vähitellen paremmin ja paremmin todellisuutta vastaava malli. Ja nimenomaan kaikkeudessa. Erikseen sitten osauniversumeissa.

Millainen on kaikkeuden aika? Sellainen, että sitä tulee lisää, eikä tilaa, BB, eikä materiaa, Steady State. Se voi olla absoluuttinen. Joka paikasta katsottuna ja joka mittarilla tulee havaintojen raja, mutta todellisuudessa rajaa ei ole sillä tavoin. Ei ole alkua eikä loppua, ja kehitys on osissa, kokonaisuus on ikuisessa galaksitilassa ja paikallisten fäjähdysten tilassa. Osauniversumit alkavat.

Millaista on kaikkeuden äärettömyys? On koko, muttei rajaa. Minimi havaittava universumi, maksimi äärettömyys. Ei laajene vaan on aina suunnilleen samankokoinen. Materia voi laajeta, tila ei. Osauniversumit laajenevat räjähdyksen lakipisteeseen.

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-903)

santtunen2: "Yhteistä alkua ei ole. On vain ikuisuus."

Olen samaa mieltä siitä, että luontevimmalta oletukselta vaikuttaisi se, että universumi - ulkopuolettomana kokonaisjärjestelmänä - tosiaan olisi ikuinen.

Mutta, ikuisen universumin täytyisi olla reaalisesti absoluuttisen ääretön, jotta tapahtumat eivät toistuisi, eli joko universumi on energeettisesti ääretön tai kaikki toistuisi periaatteessa saman kaavan mukaan, sikäli siis, mikäli energia siihen ylipäätään riittäisikään ja ilmeisesti se ei riittäisi äärellisen universumin tapauksessa ja on myös vaikea keksiä syytä sille, että miksi sinällään rajoittamattoman ja oletustesi mukaisesti ulkopuolettoman kokonaisjärjestelmän tilasiirtymien joukko olisi nimenomaan jokin, sen sijaan, että se olisi jokin muu, miltä dilemmalta toisaalta vältytään, jos se joukko ei ole äärellinen.

Mielestäni sinun siis kannattaisi luopua universumin äärellisyysoletuksestasi, koska silloin mallisi olisi johdonmukaisempi ja myös paljon mielenkiintoisempi. Aristoteles perusteli äärellisyysoletusta aikoinaan sillä, että luonto muka ns. kammoksuisi äärettömyyksiä, mutta hän ei ymmärtänyt sitä, että kyse ei ole siitä, että luonto kammoksuisi niitä, vaan mm. siitä, että niitä ei kyetä mittaamaan aisteilla ja järki kammoksuu niitä.

Kyse ei myöskään ole siitä, että absoluuttinen äärettömyys liittyisi vain matematiikkaan, vaan vain siitä, että äärettömyyttä ei kyetä havaitsemaan mitattavissa olevalla tavalla, vaikka se olisikin olemassa ja jos se siis on olemassa, niin universumia ei kyetä mallintamaan tieteellisesti luotettavasti.

Pyrit kuitenkin mallintamaan nimenomaan kokonaisjärjestelmää filosofisesti, etkä havaittavissa olevaa universumia tieteellisesti ja on siis ristiriitaista, jos/kun teet äärettömyysoletuksen ajan osalta, mutta et tee sitä energian osalta ja etenkin, koska kaiketi tapahtumien jatkuminen oletustesi mukaisesti loputtomasti siis edellyttäisi äärettömän määrän energiaa.

Lisäksi, kuten moneen kertaan aiemminkin on yritetty selittää, laajentumattomassa ikuisessa universumissa aivan kaikki olisi jo romahtanut gravitaation seurauksena kasaan aikoja sitten, eikä kyse olisi vain ns. paikallisesta tapahtumasta, kun sen sijaan ääretön universumi tuottaisi paljon paremmin toivomiasi ns. paikallisia räjähdyksiä jne.

Myös nagualismin näkökulmasta tilanne on hyvin selvä, eli universumi on ilmeisesti absoluuttisen ääretön, koska kaikki sen osatkin, eli emanaatiot, ovat potentiaalisesti äärettömän reaalisen energian lähteitä, mikä ei olisi mahdollista, jos universumi ei olisi absoluuttisen ääretön.

Nagualismin näkökulmasta on ilmeistä, että ns. tonaali, eli lähinnä järki, pyrkii luontaisesti - rajoitteisuudestaan johtuen - kutistamaan reaaliset äärettömyydet mentaalisesti käsiteltävissä oleviksi suhteellisesti mitättömiksi äärellisyyksiksi, joita se sitten kuitenkin kutsuu esim. vaikka suhteellisiksi mahtavuuksiksi, mutta tuossa on kyse vain mallintamistoiminnasta, eikä universumin suinkaan tarvitse olla minkään äärellisen mallin mukainen, sen ei suinkaan tarvitse olla äärellinen, eikä sen suinkaan tarvitse olla käsitettävissä oleva, koska itseasiassa sen osatkaan eivät oikeasti ole käsitettävissä olevia...

Järjelle käsitettävissä olevaa on kaikenkaikkiaan lähinnä vain se, että miten tiettyjen sääntöjen puitteissa käsitellään symboleita osana malleja, mikä on pohjimmiltaan laskentaa, jotka symbolit sitten voivat tietysti viitata esim. universumiinkin, mutta universumista sinällään ei voi olla suoria havaintoja ja tietenkään se ei ole lainkaan alisteinen ihmisen järjelle, eikä välitä siitä pätkääkään, eikä edes tahdostakaan, vaikka sen toiminta-ala on paljon laajempi kuin järjen.

Lisäksi, sekin, että miten havainnot ylipäätään mielletään ja tulkitaan ja mitkä säännöt vaikuttavat mielekkäiltä, muuttuu välittömästi jo, jos ihminen havaitsee eri emanaatioita, kuin ne, joita hän tavallisesti havaitsee, vaikkakaan sitä ei yleensä tapahdu, koska ihmisellä ei yleensä ole siihen riittävästi käyttökelpoista energiaa, mikä energia kuitenkin on välttämätöntä, jotta edes universumin osiakaan kyettäisiin havaitsemaankaan sellaisina, kuin ne oikeasti ovat ja olisi kaikenkaikkiaan järjetöntä olettaa, että universumi olisi etenkään pelkän järjen kautta edes oikeasti käsitettävissä olevakaan ja vaikka äärellisetkin asiat voivat taatusti olla käytännössä käsittämättömissä olevia, niin tuo ilmeinen käsittämättömyys ei tietenkään myöskään ole ristiriidassa äärettömyysoletuksen kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-903)

santtunen2: "Yhteistä alkua ei ole. On vain ikuisuus."

Olen samaa mieltä siitä, että luontevimmalta oletukselta vaikuttaisi se, että universumi - ulkopuolettomana kokonaisjärjestelmänä - tosiaan olisi ikuinen.

Mutta, ikuisen universumin täytyisi olla reaalisesti absoluuttisen ääretön, jotta tapahtumat eivät toistuisi, eli joko universumi on energeettisesti ääretön tai kaikki toistuisi periaatteessa saman kaavan mukaan, sikäli siis, mikäli energia siihen ylipäätään riittäisikään ja ilmeisesti se ei riittäisi äärellisen universumin tapauksessa ja on myös vaikea keksiä syytä sille, että miksi sinällään rajoittamattoman ja oletustesi mukaisesti ulkopuolettoman kokonaisjärjestelmän tilasiirtymien joukko olisi nimenomaan jokin, sen sijaan, että se olisi jokin muu, miltä dilemmalta toisaalta vältytään, jos se joukko ei ole äärellinen.

Mielestäni sinun siis kannattaisi luopua universumin äärellisyysoletuksestasi, koska silloin mallisi olisi johdonmukaisempi ja myös paljon mielenkiintoisempi. Aristoteles perusteli äärellisyysoletusta aikoinaan sillä, että luonto muka ns. kammoksuisi äärettömyyksiä, mutta hän ei ymmärtänyt sitä, että kyse ei ole siitä, että luonto kammoksuisi niitä, vaan mm. siitä, että niitä ei kyetä mittaamaan aisteilla ja järki kammoksuu niitä.

Kyse ei myöskään ole siitä, että absoluuttinen äärettömyys liittyisi vain matematiikkaan, vaan vain siitä, että äärettömyyttä ei kyetä havaitsemaan mitattavissa olevalla tavalla, vaikka se olisikin olemassa ja jos se siis on olemassa, niin universumia ei kyetä mallintamaan tieteellisesti luotettavasti.

Pyrit kuitenkin mallintamaan nimenomaan kokonaisjärjestelmää filosofisesti, etkä havaittavissa olevaa universumia tieteellisesti ja on siis ristiriitaista, jos/kun teet äärettömyysoletuksen ajan osalta, mutta et tee sitä energian osalta ja etenkin, koska kaiketi tapahtumien jatkuminen oletustesi mukaisesti loputtomasti siis edellyttäisi äärettömän määrän energiaa.

Lisäksi, kuten moneen kertaan aiemminkin on yritetty selittää, laajentumattomassa ikuisessa universumissa aivan kaikki olisi jo romahtanut gravitaation seurauksena kasaan aikoja sitten, eikä kyse olisi vain ns. paikallisesta tapahtumasta, kun sen sijaan ääretön universumi tuottaisi paljon paremmin toivomiasi ns. paikallisia räjähdyksiä jne.

Myös nagualismin näkökulmasta tilanne on hyvin selvä, eli universumi on ilmeisesti absoluuttisen ääretön, koska kaikki sen osatkin, eli emanaatiot, ovat potentiaalisesti äärettömän reaalisen energian lähteitä, mikä ei olisi mahdollista, jos universumi ei olisi absoluuttisen ääretön.

Nagualismin näkökulmasta on ilmeistä, että ns. tonaali, eli lähinnä järki, pyrkii luontaisesti - rajoitteisuudestaan johtuen - kutistamaan reaaliset äärettömyydet mentaalisesti käsiteltävissä oleviksi suhteellisesti mitättömiksi äärellisyyksiksi, joita se sitten kuitenkin kutsuu esim. vaikka suhteellisiksi mahtavuuksiksi, mutta tuossa on kyse vain mallintamistoiminnasta, eikä universumin suinkaan tarvitse olla minkään äärellisen mallin mukainen, sen ei suinkaan tarvitse olla äärellinen, eikä sen suinkaan tarvitse olla käsitettävissä oleva, koska itseasiassa sen osatkaan eivät oikeasti ole käsitettävissä olevia...

Järjelle käsitettävissä olevaa on kaikenkaikkiaan lähinnä vain se, että miten tiettyjen sääntöjen puitteissa käsitellään symboleita osana malleja, mikä on pohjimmiltaan laskentaa, jotka symbolit sitten voivat tietysti viitata esim. universumiinkin, mutta universumista sinällään ei voi olla suoria havaintoja ja tietenkään se ei ole lainkaan alisteinen ihmisen järjelle, eikä välitä siitä pätkääkään, eikä edes tahdostakaan, vaikka sen toiminta-ala on paljon laajempi kuin järjen.

Lisäksi, sekin, että miten havainnot ylipäätään mielletään ja tulkitaan ja mitkä säännöt vaikuttavat mielekkäiltä, muuttuu välittömästi jo, jos ihminen havaitsee eri emanaatioita, kuin ne, joita hän tavallisesti havaitsee, vaikkakaan sitä ei yleensä tapahdu, koska ihmisellä ei yleensä ole siihen riittävästi käyttökelpoista energiaa, mikä energia kuitenkin on välttämätöntä, jotta edes universumin osiakaan kyettäisiin havaitsemaankaan sellaisina, kuin ne oikeasti ovat ja olisi kaikenkaikkiaan järjetöntä olettaa, että universumi olisi etenkään pelkän järjen kautta edes oikeasti käsitettävissä olevakaan ja vaikka äärellisetkin asiat voivat taatusti olla käytännössä käsittämättömissä olevia, niin tuo ilmeinen käsittämättömyys ei tietenkään myöskään ole ristiriidassa äärettömyysoletuksen kanssa.

Lue lisää

Todellisuus on sellainen kuin on. Kun universumi ei kerran romahda kasaan painovoiman vaikutuksesta, niin se ei romahda.

Eli meidän on lähdettävä siitä, että teoriamme ovat alustavia. Sitten kun ne vastaavat todellisuutta, ristiriitoja todellisuuden kanssa ei ole.

Universumin tila, avaruus, ei ole ääretön, eikä BBn mukainen, vaan sellainen kuin on, ja lähestymme tietoa siitä, mutta se ei vielä ole koko totuus, mitä nyt luulemme ja tiedoksi katsomme.

Tarvitaan uusi sana, joka määrittelee avaruuden, luettelemalla ne asiat, jotka jo tiedetään, osa tietysti kiistanalaisia:
- kaikenkäsittävä
- ei ulkopuolta
- suhteellinen aikaan ja materiaan
- ei laajene eikä supistu suuressa määriin vaan on enemmänkin aina suunnilleen samankokoinen
- ei reunaa
- pallomainen, muttei pallo, pallopintaa ei ole, vaan jokainen piste on ikäänkuin keskipiste, meni minne tahansa, aina on ympärillä samankokoinen pallomainen tila, jonka ulkopuolta ei ole olemassakaan universumin säteen jälkeen
- minimi tunnetaan tähtitieteestä, havaittava universumi, maksimi on ääretön, eli alle sen kuitenkin.

Rajaton, ei ääretön. Sanotaan klassisesti.

Uusi sana voisi olla vaikka mahtava.

Universumin avaruus on mahtava, ei äärellinen eikä ääretön.

Osauniversumimme on ne galaksit, jotka ovat samasta alusta kuin Linnunrata alunperin, ja se alue, mille ne galaksit ovat levinneet. Sekoittuu muiden osauniversumien kanssa. Ei ole tutkittu vielä tätä mahdollisuutta.

Anonyymi kirjoitti:

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-903)

santtunen2: "Yhteistä alkua ei ole. On vain ikuisuus."

Olen samaa mieltä siitä, että luontevimmalta oletukselta vaikuttaisi se, että universumi - ulkopuolettomana kokonaisjärjestelmänä - tosiaan olisi ikuinen.

Mutta, ikuisen universumin täytyisi olla reaalisesti absoluuttisen ääretön, jotta tapahtumat eivät toistuisi, eli joko universumi on energeettisesti ääretön tai kaikki toistuisi periaatteessa saman kaavan mukaan, sikäli siis, mikäli energia siihen ylipäätään riittäisikään ja ilmeisesti se ei riittäisi äärellisen universumin tapauksessa ja on myös vaikea keksiä syytä sille, että miksi sinällään rajoittamattoman ja oletustesi mukaisesti ulkopuolettoman kokonaisjärjestelmän tilasiirtymien joukko olisi nimenomaan jokin, sen sijaan, että se olisi jokin muu, miltä dilemmalta toisaalta vältytään, jos se joukko ei ole äärellinen.

Mielestäni sinun siis kannattaisi luopua universumin äärellisyysoletuksestasi, koska silloin mallisi olisi johdonmukaisempi ja myös paljon mielenkiintoisempi. Aristoteles perusteli äärellisyysoletusta aikoinaan sillä, että luonto muka ns. kammoksuisi äärettömyyksiä, mutta hän ei ymmärtänyt sitä, että kyse ei ole siitä, että luonto kammoksuisi niitä, vaan mm. siitä, että niitä ei kyetä mittaamaan aisteilla ja järki kammoksuu niitä.

Kyse ei myöskään ole siitä, että absoluuttinen äärettömyys liittyisi vain matematiikkaan, vaan vain siitä, että äärettömyyttä ei kyetä havaitsemaan mitattavissa olevalla tavalla, vaikka se olisikin olemassa ja jos se siis on olemassa, niin universumia ei kyetä mallintamaan tieteellisesti luotettavasti.

Pyrit kuitenkin mallintamaan nimenomaan kokonaisjärjestelmää filosofisesti, etkä havaittavissa olevaa universumia tieteellisesti ja on siis ristiriitaista, jos/kun teet äärettömyysoletuksen ajan osalta, mutta et tee sitä energian osalta ja etenkin, koska kaiketi tapahtumien jatkuminen oletustesi mukaisesti loputtomasti siis edellyttäisi äärettömän määrän energiaa.

Lisäksi, kuten moneen kertaan aiemminkin on yritetty selittää, laajentumattomassa ikuisessa universumissa aivan kaikki olisi jo romahtanut gravitaation seurauksena kasaan aikoja sitten, eikä kyse olisi vain ns. paikallisesta tapahtumasta, kun sen sijaan ääretön universumi tuottaisi paljon paremmin toivomiasi ns. paikallisia räjähdyksiä jne.

Myös nagualismin näkökulmasta tilanne on hyvin selvä, eli universumi on ilmeisesti absoluuttisen ääretön, koska kaikki sen osatkin, eli emanaatiot, ovat potentiaalisesti äärettömän reaalisen energian lähteitä, mikä ei olisi mahdollista, jos universumi ei olisi absoluuttisen ääretön.

Nagualismin näkökulmasta on ilmeistä, että ns. tonaali, eli lähinnä järki, pyrkii luontaisesti - rajoitteisuudestaan johtuen - kutistamaan reaaliset äärettömyydet mentaalisesti käsiteltävissä oleviksi suhteellisesti mitättömiksi äärellisyyksiksi, joita se sitten kuitenkin kutsuu esim. vaikka suhteellisiksi mahtavuuksiksi, mutta tuossa on kyse vain mallintamistoiminnasta, eikä universumin suinkaan tarvitse olla minkään äärellisen mallin mukainen, sen ei suinkaan tarvitse olla äärellinen, eikä sen suinkaan tarvitse olla käsitettävissä oleva, koska itseasiassa sen osatkaan eivät oikeasti ole käsitettävissä olevia...

Järjelle käsitettävissä olevaa on kaikenkaikkiaan lähinnä vain se, että miten tiettyjen sääntöjen puitteissa käsitellään symboleita osana malleja, mikä on pohjimmiltaan laskentaa, jotka symbolit sitten voivat tietysti viitata esim. universumiinkin, mutta universumista sinällään ei voi olla suoria havaintoja ja tietenkään se ei ole lainkaan alisteinen ihmisen järjelle, eikä välitä siitä pätkääkään, eikä edes tahdostakaan, vaikka sen toiminta-ala on paljon laajempi kuin järjen.

Lisäksi, sekin, että miten havainnot ylipäätään mielletään ja tulkitaan ja mitkä säännöt vaikuttavat mielekkäiltä, muuttuu välittömästi jo, jos ihminen havaitsee eri emanaatioita, kuin ne, joita hän tavallisesti havaitsee, vaikkakaan sitä ei yleensä tapahdu, koska ihmisellä ei yleensä ole siihen riittävästi käyttökelpoista energiaa, mikä energia kuitenkin on välttämätöntä, jotta edes universumin osiakaan kyettäisiin havaitsemaankaan sellaisina, kuin ne oikeasti ovat ja olisi kaikenkaikkiaan järjetöntä olettaa, että universumi olisi etenkään pelkän järjen kautta edes oikeasti käsitettävissä olevakaan ja vaikka äärellisetkin asiat voivat taatusti olla käytännössä käsittämättömissä olevia, niin tuo ilmeinen käsittämättömyys ei tietenkään myöskään ole ristiriidassa äärettömyysoletuksen kanssa.

Lue lisää

Wetterichin slow freeze -mallissa (tai "emerging universe" -mallissa) universumin kokonaisenergia lähestyy asymptoottisesti nollaa, kun kosminen aika lähestyy miinus ääretöntä. Tähän ei liity paradoksia että kaikki olisi jo tapahtunut äärettömän monta kertaa, vaan jokainen ajanhetki menneisyydessä on yksilöllinen ja vähäenergisempi.

Tällöin menneisyys olisi ikuinen, mutta Ollin multibang-vaihetta olisi jatkunut vasta äärellisen ajan verran, ja universumin kokonaisenergia ja tilavuus olisivat myös äärellisiä.

santtunen2 kirjoitti:

Todellisuus on sellainen kuin on. Kun universumi ei kerran romahda kasaan painovoiman vaikutuksesta, niin se ei romahda.

Eli meidän on lähdettävä siitä, että teoriamme ovat alustavia. Sitten kun ne vastaavat todellisuutta, ristiriitoja todellisuuden kanssa ei ole.

Universumin tila, avaruus, ei ole ääretön, eikä BBn mukainen, vaan sellainen kuin on, ja lähestymme tietoa siitä, mutta se ei vielä ole koko totuus, mitä nyt luulemme ja tiedoksi katsomme.

Tarvitaan uusi sana, joka määrittelee avaruuden, luettelemalla ne asiat, jotka jo tiedetään, osa tietysti kiistanalaisia:
- kaikenkäsittävä
- ei ulkopuolta
- suhteellinen aikaan ja materiaan
- ei laajene eikä supistu suuressa määriin vaan on enemmänkin aina suunnilleen samankokoinen
- ei reunaa
- pallomainen, muttei pallo, pallopintaa ei ole, vaan jokainen piste on ikäänkuin keskipiste, meni minne tahansa, aina on ympärillä samankokoinen pallomainen tila, jonka ulkopuolta ei ole olemassakaan universumin säteen jälkeen
- minimi tunnetaan tähtitieteestä, havaittava universumi, maksimi on ääretön, eli alle sen kuitenkin.

Rajaton, ei ääretön. Sanotaan klassisesti.

Uusi sana voisi olla vaikka mahtava.

Universumin avaruus on mahtava, ei äärellinen eikä ääretön.

Osauniversumimme on ne galaksit, jotka ovat samasta alusta kuin Linnunrata alunperin, ja se alue, mille ne galaksit ovat levinneet. Sekoittuu muiden osauniversumien kanssa. Ei ole tutkittu vielä tätä mahdollisuutta.

Lue lisää

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-904)

Universumi tosiaan on sellainen, kuin se on, mutta esittämieni perusteluiden vuoksi on siis mielestäni luontevinta olettaa, että se on absoluuttisen ääretön, eli merkityksessä: ääretön energiamäärä jakautuneena äärettömän laajaan aika-avaruuteen.

Miksi olet sen sijaan takertunut äärellisyysoletukseen, kun siitä ei vaikuta olevan hyötyä mallisi kannalta ja siitä lisäksi seuraa aiemmin kuvaamiani ongelmia? Olet kuvaillut oletuksen, että universumi olisi äärellinen, mutta et antanut perustelua tuolle oletukselle.

Mistä tuo oletus on peräisin? Aristoteleen intuitiostako? Miksi universumi mielestäsi olisi äärellinen? Miten ihmeessä se ylipäätään voisi olla mahdollista? Mikä pakottaisi sen olemaan äärellinen, kun sille kuitenkaan ei olisi mitään vastavoimaa? Ns. osa-universumit ovat äärellisiä, mutta kuten aiemmin olet itsekin todennut, universumi on erilainen.

Mielestäni onkin siis kaikenkaikkiaan järkevintä olettaa, että jos/kun universumi on olemassa, niin se on väistämättä ääretön aiemmin kuvaamassani merkityksessä, koska mikään ei voi rajoittaa sitä. Mielestäni tuo on varsin ilmeistä, mutta kysessä on silti oletus, koska sitä ei voida todistaa.

Mitä tulee universumin havaitsemamme osan tilanteeseen, niin ilmeisesti syy siihen, että universumi ei romahda kasaan on joko se, että: 1) universumi (siis ainakin sen tänne näkyvä osa) laajenee (mitä ajatusta kaiketi vastustat tai ehkä et, jos siis kyse on vain kyseisen osan laajenemisesta) tai 2) se, että universumi on absoluuttisen ääretön, koska absoluuttisen ääretön ei ehdi koskaan romahtaa kasaan, vaikka sen osat ehtivätkin.

Eli, absoluuttisen ääretön universumi (ei siis vain rajaton, vaan aktuaalisesti ääretön) olisi itseasiassa mallisi kannalta hyvin tarkoituksenmukainen, koska se tuottaisi luontaisesti, uskottavasti ja loputtomasti kaipaamiasi paikallisia romahduksia ja räjähdyksiä.

Mitä taas tulee äärellisen ja äärettömän väliseen eroon, niin kyseessä ei ole vain aste-ero, vaan ääretön on äärettömän paljon suurempi kuin mikä tahansa äärellinen, eikä niille siis ole välimuotoa. Äärellinen ja ääretön ovat siis aivan eri kategorioissa, hyvin samaan tapaan, kuin esim. tonaali ja naguaalikin ovat aivan eri kategorioissa, eikä niillekään siis ole mitään välimuotoa.

Anonyymi kirjoitti:

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-904)

Universumi tosiaan on sellainen, kuin se on, mutta esittämieni perusteluiden vuoksi on siis mielestäni luontevinta olettaa, että se on absoluuttisen ääretön, eli merkityksessä: ääretön energiamäärä jakautuneena äärettömän laajaan aika-avaruuteen.

Miksi olet sen sijaan takertunut äärellisyysoletukseen, kun siitä ei vaikuta olevan hyötyä mallisi kannalta ja siitä lisäksi seuraa aiemmin kuvaamiani ongelmia? Olet kuvaillut oletuksen, että universumi olisi äärellinen, mutta et antanut perustelua tuolle oletukselle.

Mistä tuo oletus on peräisin? Aristoteleen intuitiostako? Miksi universumi mielestäsi olisi äärellinen? Miten ihmeessä se ylipäätään voisi olla mahdollista? Mikä pakottaisi sen olemaan äärellinen, kun sille kuitenkaan ei olisi mitään vastavoimaa? Ns. osa-universumit ovat äärellisiä, mutta kuten aiemmin olet itsekin todennut, universumi on erilainen.

Mielestäni onkin siis kaikenkaikkiaan järkevintä olettaa, että jos/kun universumi on olemassa, niin se on väistämättä ääretön aiemmin kuvaamassani merkityksessä, koska mikään ei voi rajoittaa sitä. Mielestäni tuo on varsin ilmeistä, mutta kysessä on silti oletus, koska sitä ei voida todistaa.

Mitä tulee universumin havaitsemamme osan tilanteeseen, niin ilmeisesti syy siihen, että universumi ei romahda kasaan on joko se, että: 1) universumi (siis ainakin sen tänne näkyvä osa) laajenee (mitä ajatusta kaiketi vastustat tai ehkä et, jos siis kyse on vain kyseisen osan laajenemisesta) tai 2) se, että universumi on absoluuttisen ääretön, koska absoluuttisen ääretön ei ehdi koskaan romahtaa kasaan, vaikka sen osat ehtivätkin.

Eli, absoluuttisen ääretön universumi (ei siis vain rajaton, vaan aktuaalisesti ääretön) olisi itseasiassa mallisi kannalta hyvin tarkoituksenmukainen, koska se tuottaisi luontaisesti, uskottavasti ja loputtomasti kaipaamiasi paikallisia romahduksia ja räjähdyksiä.

Mitä taas tulee äärellisen ja äärettömän väliseen eroon, niin kyseessä ei ole vain aste-ero, vaan ääretön on äärettömän paljon suurempi kuin mikä tahansa äärellinen, eikä niille siis ole välimuotoa. Äärellinen ja ääretön ovat siis aivan eri kategorioissa, hyvin samaan tapaan, kuin esim. tonaali ja naguaalikin ovat aivan eri kategorioissa, eikä niillekään siis ole mitään välimuotoa.

Lue lisää

Ei se ole äärellinen, vaan mahtava ja lisäksi tuntematon. Sellainen kuin on. Mutta nuo luetellut asiat tiedetään jo. Jotain muutakin tarvitsisi ilmeisesti tietää, ettei tulisi noita turhia, mekaanisia seurauksia, jos vain näin olisi. Tai jokin niistä on väärin.

Sillai tiede kehittyy. Teoria, tutkimus, mietiskely, uusi teoria jne.

Meillä analyyttisen filosofian kasvateilta puuttuu dialektinen ja holistinen ymmärrys. Mutta täsmällisyys ja loogisuus ja selkeys pysyy. Sinä sorrut sugjektiiviseen idealismiin koko ajan, vaikka koet olevasi realisti. Sen realismin olen oppinut marxismista. Lisäksi olen teisti enkä ateisti. Sinäkin olet saanut valaistuksen henkimaailman asioista tuosta nagualismista.

Anonyymi kirjoitti:

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-904)

Universumi tosiaan on sellainen, kuin se on, mutta esittämieni perusteluiden vuoksi on siis mielestäni luontevinta olettaa, että se on absoluuttisen ääretön, eli merkityksessä: ääretön energiamäärä jakautuneena äärettömän laajaan aika-avaruuteen.

Miksi olet sen sijaan takertunut äärellisyysoletukseen, kun siitä ei vaikuta olevan hyötyä mallisi kannalta ja siitä lisäksi seuraa aiemmin kuvaamiani ongelmia? Olet kuvaillut oletuksen, että universumi olisi äärellinen, mutta et antanut perustelua tuolle oletukselle.

Mistä tuo oletus on peräisin? Aristoteleen intuitiostako? Miksi universumi mielestäsi olisi äärellinen? Miten ihmeessä se ylipäätään voisi olla mahdollista? Mikä pakottaisi sen olemaan äärellinen, kun sille kuitenkaan ei olisi mitään vastavoimaa? Ns. osa-universumit ovat äärellisiä, mutta kuten aiemmin olet itsekin todennut, universumi on erilainen.

Mielestäni onkin siis kaikenkaikkiaan järkevintä olettaa, että jos/kun universumi on olemassa, niin se on väistämättä ääretön aiemmin kuvaamassani merkityksessä, koska mikään ei voi rajoittaa sitä. Mielestäni tuo on varsin ilmeistä, mutta kysessä on silti oletus, koska sitä ei voida todistaa.

Mitä tulee universumin havaitsemamme osan tilanteeseen, niin ilmeisesti syy siihen, että universumi ei romahda kasaan on joko se, että: 1) universumi (siis ainakin sen tänne näkyvä osa) laajenee (mitä ajatusta kaiketi vastustat tai ehkä et, jos siis kyse on vain kyseisen osan laajenemisesta) tai 2) se, että universumi on absoluuttisen ääretön, koska absoluuttisen ääretön ei ehdi koskaan romahtaa kasaan, vaikka sen osat ehtivätkin.

Eli, absoluuttisen ääretön universumi (ei siis vain rajaton, vaan aktuaalisesti ääretön) olisi itseasiassa mallisi kannalta hyvin tarkoituksenmukainen, koska se tuottaisi luontaisesti, uskottavasti ja loputtomasti kaipaamiasi paikallisia romahduksia ja räjähdyksiä.

Mitä taas tulee äärellisen ja äärettömän väliseen eroon, niin kyseessä ei ole vain aste-ero, vaan ääretön on äärettömän paljon suurempi kuin mikä tahansa äärellinen, eikä niille siis ole välimuotoa. Äärellinen ja ääretön ovat siis aivan eri kategorioissa, hyvin samaan tapaan, kuin esim. tonaali ja naguaalikin ovat aivan eri kategorioissa, eikä niillekään siis ole mitään välimuotoa.

Lue lisää

"2) se, että universumi on absoluuttisen ääretön, koska absoluuttisen ääretön ei ehdi koskaan romahtaa kasaan, vaikka sen osat ehtivätkin."

Ystävämme Copilot kommentoi tätä väitettä, ettei loppurysäystä muka voisi tapahtua äärettömässä avaruudessa.

---

Loppurysäys laakeassa äärettömässä avaruudessa
Kosmologian peruskysymyksiin kuuluu universumin kohtalo: jatkuuko laajeneminen ikuisesti vai voiko se kääntyä supistumiseksi ja päättyä niin sanottuun loppurysäykseen. Usein loppurysäys liitetään suljettuun, positiivisesti kaareutuneeseen maailmankaikkeuteen, mutta kysymys voidaan esittää myös laakean ja äärettömän avaruuden tapauksessa.

Laakea avaruus tarkoittaa, että sen geometrian kaarevuus on nolla. Tämä ei kuitenkaan yksin ratkaise universumin tulevaisuutta. Ratkaisevaa on aineen ja energian kokonaismäärä sekä erityisesti pimeän energian luonne. Jos gravitaatio voittaisi laajenemisen ja saisi sen hidastumaan ja lopulta kääntymään supistumiseksi, myös laakea ja ääretön universumi voisi päätyä loppurysäykseen.

Tällöin ei kuitenkaan olisi kyse koko avaruuden romahtamisesta yhteen ainoaan pisteeseen. Äärettömässä avaruudessa ei ole yhtä erityistä keskusta, johon kaikki tiivistyisi. Sen sijaan jokainen kohta avaruudessa alkaisi supistua, ja lopputulos olisi kaikkialla samanaikaisesti tapahtuva tiheyden ja kaarevuuden kasvu kohti ääretöntä. Toisin sanoen syntyvä singulariteetti ei olisi paikallinen piste, vaan koko avaruuden kattava tila, jossa fysiikan nykyiset lait menettävät merkityksensä.

Maailmanviivojen kohtalo
Yleisessä suhteellisuusteoriassa maailmanviivat – hiukkasten ja havaitsijoiden aikajanat – päättyvät tällaisessa singulariteetissa. Ne ovat epätäydellisiä: jokainen havaitsija saavuttaa äärellisessä omassa ajassaan absoluuttisen loppupisteen, eikä jatkumoa ole. Tämä on klassisen fysiikan näkökulmasta lopullinen loppu.

Kvanttigravitaatioteoriat kuitenkin avaavat toisenlaisen mahdollisuuden. Niiden mukaan singulariteetti ei välttämättä ole todellinen loppu, vaan merkki siitä, että klassinen teoria menettää pätevyytensä. Esimerkiksi silmukkakvanttigravitaation ja muiden mallien mukaan universumi voisi "pompahtaa" uuteen faasiin, jossa avaruus on jälleen tilavuudeltaan ääretön, mutta sen energiajakauma, rakenteet ja tapahtumat poikkeavat aiemmasta. Tällöin maailmanviivat eivät päättyisi, vaan jatkuisivat uudessa kosmisessa vaiheessa.

Uudet tutkimuslinjat
Viime vuosina on julkaistu tutkimuksia, joissa on hyödynnetty esimerkiksi DESI DR2 -aineistoa ja tarkasteltu dynaamisen pimeän energian malleja. Näiden analyysien perusteella on esitetty, että pimeä energia ei välttämättä ole vakio, vaan sen vaikutus voi muuttua ajan myötä. Jos pimeä energia heikkenisi tai muuttaisi luonnettaan, se voisi kääntää universumin kohtalon kohti supistumista ja loppurysäystä. Tämä avaa mahdollisuuden, että klassinen loppurysäys ei ole pelkkä teoreettinen kuriositeetti, vaan todellinen vaihtoehto.

Johtopäätös
Loppurysäys laakeassa äärettömässä avaruudessa on siis mahdollinen skenaario. Klassisen fysiikan mukaan se merkitsisi maailmanviivojen absoluuttista loppua ja kaiken päättymistä. Kvanttigravitaation näkökulmasta se voi kuitenkin olla vain siirtymä uuteen faasiin, jossa syntyy uusia rakenteita, energian vaihteluita ja tapahtumia. Näin ollen universumin kohtalo ei riipu pelkästään sen muodosta, vaan ennen kaikkea sen sisällöstä ja energian dynamiikasta – ja siitä, kuinka syvälle onnistumme ymmärtämään fysiikan lait singulariteettien tuolla puolen.

Anonyymi kirjoitti:

"2) se, että universumi on absoluuttisen ääretön, koska absoluuttisen ääretön ei ehdi koskaan romahtaa kasaan, vaikka sen osat ehtivätkin."

Ystävämme Copilot kommentoi tätä väitettä, ettei loppurysäystä muka voisi tapahtua äärettömässä avaruudessa.

---

Loppurysäys laakeassa äärettömässä avaruudessa
Kosmologian peruskysymyksiin kuuluu universumin kohtalo: jatkuuko laajeneminen ikuisesti vai voiko se kääntyä supistumiseksi ja päättyä niin sanottuun loppurysäykseen. Usein loppurysäys liitetään suljettuun, positiivisesti kaareutuneeseen maailmankaikkeuteen, mutta kysymys voidaan esittää myös laakean ja äärettömän avaruuden tapauksessa.

Laakea avaruus tarkoittaa, että sen geometrian kaarevuus on nolla. Tämä ei kuitenkaan yksin ratkaise universumin tulevaisuutta. Ratkaisevaa on aineen ja energian kokonaismäärä sekä erityisesti pimeän energian luonne. Jos gravitaatio voittaisi laajenemisen ja saisi sen hidastumaan ja lopulta kääntymään supistumiseksi, myös laakea ja ääretön universumi voisi päätyä loppurysäykseen.

Tällöin ei kuitenkaan olisi kyse koko avaruuden romahtamisesta yhteen ainoaan pisteeseen. Äärettömässä avaruudessa ei ole yhtä erityistä keskusta, johon kaikki tiivistyisi. Sen sijaan jokainen kohta avaruudessa alkaisi supistua, ja lopputulos olisi kaikkialla samanaikaisesti tapahtuva tiheyden ja kaarevuuden kasvu kohti ääretöntä. Toisin sanoen syntyvä singulariteetti ei olisi paikallinen piste, vaan koko avaruuden kattava tila, jossa fysiikan nykyiset lait menettävät merkityksensä.

Maailmanviivojen kohtalo
Yleisessä suhteellisuusteoriassa maailmanviivat – hiukkasten ja havaitsijoiden aikajanat – päättyvät tällaisessa singulariteetissa. Ne ovat epätäydellisiä: jokainen havaitsija saavuttaa äärellisessä omassa ajassaan absoluuttisen loppupisteen, eikä jatkumoa ole. Tämä on klassisen fysiikan näkökulmasta lopullinen loppu.

Kvanttigravitaatioteoriat kuitenkin avaavat toisenlaisen mahdollisuuden. Niiden mukaan singulariteetti ei välttämättä ole todellinen loppu, vaan merkki siitä, että klassinen teoria menettää pätevyytensä. Esimerkiksi silmukkakvanttigravitaation ja muiden mallien mukaan universumi voisi "pompahtaa" uuteen faasiin, jossa avaruus on jälleen tilavuudeltaan ääretön, mutta sen energiajakauma, rakenteet ja tapahtumat poikkeavat aiemmasta. Tällöin maailmanviivat eivät päättyisi, vaan jatkuisivat uudessa kosmisessa vaiheessa.

Uudet tutkimuslinjat
Viime vuosina on julkaistu tutkimuksia, joissa on hyödynnetty esimerkiksi DESI DR2 -aineistoa ja tarkasteltu dynaamisen pimeän energian malleja. Näiden analyysien perusteella on esitetty, että pimeä energia ei välttämättä ole vakio, vaan sen vaikutus voi muuttua ajan myötä. Jos pimeä energia heikkenisi tai muuttaisi luonnettaan, se voisi kääntää universumin kohtalon kohti supistumista ja loppurysäystä. Tämä avaa mahdollisuuden, että klassinen loppurysäys ei ole pelkkä teoreettinen kuriositeetti, vaan todellinen vaihtoehto.

Johtopäätös
Loppurysäys laakeassa äärettömässä avaruudessa on siis mahdollinen skenaario. Klassisen fysiikan mukaan se merkitsisi maailmanviivojen absoluuttista loppua ja kaiken päättymistä. Kvanttigravitaation näkökulmasta se voi kuitenkin olla vain siirtymä uuteen faasiin, jossa syntyy uusia rakenteita, energian vaihteluita ja tapahtumia. Näin ollen universumin kohtalo ei riipu pelkästään sen muodosta, vaan ennen kaikkea sen sisällöstä ja energian dynamiikasta – ja siitä, kuinka syvälle onnistumme ymmärtämään fysiikan lait singulariteettien tuolla puolen.

Lue lisää

Loppurysäyksen jälkeinen universumi: paradoksi vai mahdollinen tila?

Loppurysäys on yksi kosmologian dramaattisimmista skenaarioista. Se kuvaa tilannetta, jossa universumin laajeneminen kääntyy supistumiseksi ja päättyy singulariteettiin. Erityisen kiinnostavan tästä tekee se, että jos universumi on laakea ja ääretön, se voi päätyä tilaan, jossa sen laajuus on edelleen ääretön mutta sen tilavuus on nolla. Tämä yhdistelmä vaikuttaa ensi silmäyksellä paradoksaaliselta: kuinka jokin voi olla yhtä aikaa ääretön ja olematon?

Tämän näennäisen ristiriidan ratkaisu löytyy siitä, että äärettömyys ja nolla viittaavat eri tasoihin. Laajuus kuvaa avaruuden rajattomuutta: jos universumi on ollut ääretön ennen rysähdystä, se ei muutu äärelliseksi supistumisen myötä. Tilavuus puolestaan riippuu mittakaavakertoimesta a(t). Kun a(t) → 0, jokainen äärellinen alue kutistuu olemattomiin, ja näin tilavuus menee nollaan. Universumi voi siis olla ääretön laajuudeltaan mutta nollatilavuinen ilman loogista ristiriitaa. Kyse ei ole paradoksista, vaan matemaattisesti johdonmukaisesta mutta fysikaalisesti äärimmäisestä tilanteesta.

Kaarevuuden näkökulmasta tilanne on vielä jyrkempi. Vaikka universumi olisi globaalisti laakea, mittakaavan romahtaessa kaarevuuteen liittyvät suureet, kuten Riccin skalaarikaarevuus, kasvavat äärettömiksi. Tämä on singulariteetin tunnusmerkki: tila, jossa fysiikan nykyiset lait menettävät merkityksensä. Kaarevuus ei siis pysy nollassa, vaan ”räjähtää” äärettömäksi, mikä tekee loppurysäyksestä klassisen teorian näkökulmasta todellisen päätepisteen.

Maailmanviivojen kannalta tämä merkitsee, että jokaisen hiukkasen ja havaitsijan aikajana päättyy äärellisessä omassa ajassa. Yleisessä suhteellisuusteoriassa maailmanviivat ovat epätäydellisiä: ne eivät jatku singulariteetin tuolle puolen. Tämä on klassisen fysiikan mukaan kaiken loppu. Ontologisesti voidaan sanoa, että universumi saavuttaa olemisen rajan, jossa käsitteet kuten tila, aika ja rakenne menettävät merkityksensä.

Kvanttigravitaation näkökulmasta tilanne voi kuitenkin olla toinen. Monet teoriat, kuten silmukkakvanttigravitaatio, ehdottavat, että singulariteetti ei ole todellinen tila, vaan klassisen teorian raja. Nollatilavuus ja ääretön kaarevuus eivät tällöin koskaan toteudu, vaan ne korvautuvat uudella faasilla, jossa avaruus jatkaa olemistaan jollakin toisella tavalla. Tämä voi tarkoittaa kosmista pomppua, jossa universumi siirtyy uuteen laajenemiseen, tai jotakin vielä tuntemattomampaa rakennetta, jossa energia ja kentät järjestyvät uudelleen. Ontologisesti tämä tarkoittaisi, että universumi ei koskaan saavuta ”paradoksaalista” tilaa, vaan siirtyy uuteen olemisen muotoon.

Näin ollen loppurysäyksen jälkeinen universumi voidaan nähdä kahdella tavalla. Klassisen fysiikan mukaan se on fysikaalisesti mahdollinen mutta äärimmäinen tila: ääretön laajuus, nollatilavuus ja ääretön kaarevuus, jossa maailmanviivat päättyvät. Kvanttiteorioiden mukaan taas tämä tila ei ole todellinen loppu, vaan merkki siitä, että todellisuus jatkuu jollakin toisella tasolla, jota emme vielä tunne. Kyse ei siis ole aidosta paradoksista, vaan siitä, että olemme kosketuksissa teoreettisen fysiikan rajapintaan, jossa matematiikka ja ontologia törmäävät toisiinsa.

santtunen2 kirjoitti:

Ei se ole äärellinen, vaan mahtava ja lisäksi tuntematon. Sellainen kuin on. Mutta nuo luetellut asiat tiedetään jo. Jotain muutakin tarvitsisi ilmeisesti tietää, ettei tulisi noita turhia, mekaanisia seurauksia, jos vain näin olisi. Tai jokin niistä on väärin.

Sillai tiede kehittyy. Teoria, tutkimus, mietiskely, uusi teoria jne.

Meillä analyyttisen filosofian kasvateilta puuttuu dialektinen ja holistinen ymmärrys. Mutta täsmällisyys ja loogisuus ja selkeys pysyy. Sinä sorrut sugjektiiviseen idealismiin koko ajan, vaikka koet olevasi realisti. Sen realismin olen oppinut marxismista. Lisäksi olen teisti enkä ateisti. Sinäkin olet saanut valaistuksen henkimaailman asioista tuosta nagualismista.

Lue lisää

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-905)

santtunen2: "Sinä sorrut sugjektiiviseen idealismiin koko ajan, vaikka koet olevasi realisti."

Miksi valehtelet vai etkö ymmärrä mitä subjektiivinen idealismi tarkoittaa? Olet aiemmin saanut kritiikkiä siitä, että tapanasi on vältellä kysymyksiä ja korvata vastaukset perustelemattomilla, virheellisillä ja epämääräisillä heitoilla liittyen olettamiisi muiden näkökantoihin, kuten nytkin taas kävi.

Esim. tuossa väitteessäsi ei ole mitään järkeä, koska jokainen näkee kirjoitushistoriastani, että olen nimenomaan argumentoinut subjektiivista idealismia vastaan tällä palstalla mm. loputtomissa väittelyissäni B(elisario)n kanssa, joka kaiketi lähinnä edustaa sitä subjektiivisen idealismin näkökantaa täällä, vaikka ei ehkä koekaan edustavansa sitä, vaan väittää ns. pitävänsä kaikki vaihtoehdot avoimina.

Subjektiivisen idealismin mukaan vain mentaaliset asiat ovat todellisia, kun taas itse olen johdonmukaisesti korostanut sitä, että niitä mentaalisia asioita ei ole edes olemassakaan ilman reaalista energiaa, eikä näkemyksiäni siis saada mitenkään väännettyä subjektiivisen idealismin kuosiin. Subjektiivinen idealismi on monistinen oppi, kun taas itse olen korostanut sitä, että tietoisuus ja energia ovat kietoutuneet toisiinsa emanaatiotasolla.

Nagualismi ei ole idealistinen oppi, sillä nagualismin mukaan kyse ei ole siitä, että kaikki olisi harhaa, vaan siitä, että reaalinen energia tuottaa havainnot ja myös havainnot ovat reaalisia. Kuten aiemmin olen kuvaillut, nagualismin mukaan energia on se, mikä on mahdollistaa tietoisuuden, mutta pitää silti paikkansa, että tietoisuus on elämän tunnusmerkki, kuten myös se, että subjektiivisesti todellista tosiaan on vain se, minkä ne havainnoijan emanaatiot mahdollistavat jotka ovat energisoituneita.

Eli, esim. kun tietäjä havaitsee epätavallisia asioita siirtämällä kokoomapistettään, kyse ei ole siitä, että hän havaitsisi epäreaalisia asioita, jos hän siis havaitsee niitä asioita, jotka omaavat energiaa, mutta ei myöskään siitä, että vain ne asiat olisivat todellisia, jotka hän havaitsee, sillä nagualismin mukaan ei ole syytä olettaa, etteikö olemassa olisi myös sellaisia asioita, joita ei ylipäätäänkään kyetä havaitsemaan, vaan nagualismissa nimenomaan varoitetaan pyrkimyksistä havaita tuollaisia asioita, koska niillä on taipumus kuluttaa käyttökelposta energiaa. Subjektiivisen ja objektiivisen todellisuuden välillä ei ole nagualismissa todellista ristiriitaa, koska se, mikä on subjektiivista riippuu kokoomapisteen sijainnista, mutta se sijainti puolestaan riippuu objektiivisesta energiasta jne.

Olen itseasiassa kanssasi samaa mieltä siitä, että todellisuus on juuri sellainen, kuin se on, mutta on silti ilmeistä, että havainnoilla tosiaan on aivan erityinen merkitys eläville olennoille ja etenkin jos ne elävät olennot omaavat runsaasti käyttökelposta energiaa, mutta se ei siis suinkaan tarkoita sitä, että olettaisin, että havainnot olisivat riippumattomia energiasta, vaan olen korostanut nimenomaan päinvastaista kantaa.

Anonyymi kirjoitti:

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-905)

santtunen2: "Sinä sorrut sugjektiiviseen idealismiin koko ajan, vaikka koet olevasi realisti."

Miksi valehtelet vai etkö ymmärrä mitä subjektiivinen idealismi tarkoittaa? Olet aiemmin saanut kritiikkiä siitä, että tapanasi on vältellä kysymyksiä ja korvata vastaukset perustelemattomilla, virheellisillä ja epämääräisillä heitoilla liittyen olettamiisi muiden näkökantoihin, kuten nytkin taas kävi.

Esim. tuossa väitteessäsi ei ole mitään järkeä, koska jokainen näkee kirjoitushistoriastani, että olen nimenomaan argumentoinut subjektiivista idealismia vastaan tällä palstalla mm. loputtomissa väittelyissäni B(elisario)n kanssa, joka kaiketi lähinnä edustaa sitä subjektiivisen idealismin näkökantaa täällä, vaikka ei ehkä koekaan edustavansa sitä, vaan väittää ns. pitävänsä kaikki vaihtoehdot avoimina.

Subjektiivisen idealismin mukaan vain mentaaliset asiat ovat todellisia, kun taas itse olen johdonmukaisesti korostanut sitä, että niitä mentaalisia asioita ei ole edes olemassakaan ilman reaalista energiaa, eikä näkemyksiäni siis saada mitenkään väännettyä subjektiivisen idealismin kuosiin. Subjektiivinen idealismi on monistinen oppi, kun taas itse olen korostanut sitä, että tietoisuus ja energia ovat kietoutuneet toisiinsa emanaatiotasolla.

Nagualismi ei ole idealistinen oppi, sillä nagualismin mukaan kyse ei ole siitä, että kaikki olisi harhaa, vaan siitä, että reaalinen energia tuottaa havainnot ja myös havainnot ovat reaalisia. Kuten aiemmin olen kuvaillut, nagualismin mukaan energia on se, mikä on mahdollistaa tietoisuuden, mutta pitää silti paikkansa, että tietoisuus on elämän tunnusmerkki, kuten myös se, että subjektiivisesti todellista tosiaan on vain se, minkä ne havainnoijan emanaatiot mahdollistavat jotka ovat energisoituneita.

Eli, esim. kun tietäjä havaitsee epätavallisia asioita siirtämällä kokoomapistettään, kyse ei ole siitä, että hän havaitsisi epäreaalisia asioita, jos hän siis havaitsee niitä asioita, jotka omaavat energiaa, mutta ei myöskään siitä, että vain ne asiat olisivat todellisia, jotka hän havaitsee, sillä nagualismin mukaan ei ole syytä olettaa, etteikö olemassa olisi myös sellaisia asioita, joita ei ylipäätäänkään kyetä havaitsemaan, vaan nagualismissa nimenomaan varoitetaan pyrkimyksistä havaita tuollaisia asioita, koska niillä on taipumus kuluttaa käyttökelposta energiaa. Subjektiivisen ja objektiivisen todellisuuden välillä ei ole nagualismissa todellista ristiriitaa, koska se, mikä on subjektiivista riippuu kokoomapisteen sijainnista, mutta se sijainti puolestaan riippuu objektiivisesta energiasta jne.

Olen itseasiassa kanssasi samaa mieltä siitä, että todellisuus on juuri sellainen, kuin se on, mutta on silti ilmeistä, että havainnoilla tosiaan on aivan erityinen merkitys eläville olennoille ja etenkin jos ne elävät olennot omaavat runsaasti käyttökelposta energiaa, mutta se ei siis suinkaan tarkoita sitä, että olettaisin, että havainnot olisivat riippumattomia energiasta, vaan olen korostanut nimenomaan päinvastaista kantaa.

Lue lisää

Olet naturalismin, siis empirismin kannalla. Kyllä siinä on subjektiivinen idealismi pohjalla aina kuitenkin.

Se tuoli on siellä huoneessa, jos on, ihan siitä riippumatta, onko kukaan sitä havaitsemassa. Kaikki muu on selittämistä havaintojen ylitärkeydestä, eli subjektiivisesta idealismista. Realismi on se totuus, eikä ole mitään naivia realismia pysyä realismissa tieteessä ja filosofiassa. Se asenne vaan on realismia, muu on subjektiivista idealismia.

Realismi ei kiellä subjektiivisten asioiden eikä havaintojen merkitystä millään tavoin. Mutta silti voidaan pysyä realismissa. Ei tarvita idealismin selityksiä..

Realismi pystyy selittämään kvanttiteorian kummallisuudet: todellisuuskäsityksemme mikromaailmasta on ollut väärä. Tutkijan havaitsemistapahtuma ei ole syy, sellainen syy on subjektiivista idealismia.

Naturalismissa on edelleen ne kaikki empirismin kumarrukset subjektiiviselle idealismille, vaikka se väittää olevansa realistista. Se ei lähde siitä, että todellisuus on sellainen kuin on, vaan havainnoista. Ei voi muka tutkia asioita, joista ei ole havaintoja.

Kuitenkin sitten tutkitaan, esim. alkupamaus, ja sitten taas kielletään etukäteen asioita, joita voi olla olemassa, esim. Jumala. Eli naturalismi on käytännössä myös epäjohdonmukaista. Se ei johdu enää subjektiivisesta idealismista, vaan tiedeuskosta ja ateismista ja sinulla liittyy nagualismiin.

Jumala on olemassa, jos todellisuudessa on sellainen asia kuin Jumala. Ei riipu siitä, onko havaintoa Jumalasta vai ei, eikä siitä hyväksyykö naturalismi Jumala- oletuksen vai ei.

santtunen2 kirjoitti:

Olet naturalismin, siis empirismin kannalla. Kyllä siinä on subjektiivinen idealismi pohjalla aina kuitenkin.

Se tuoli on siellä huoneessa, jos on, ihan siitä riippumatta, onko kukaan sitä havaitsemassa. Kaikki muu on selittämistä havaintojen ylitärkeydestä, eli subjektiivisesta idealismista. Realismi on se totuus, eikä ole mitään naivia realismia pysyä realismissa tieteessä ja filosofiassa. Se asenne vaan on realismia, muu on subjektiivista idealismia.

Realismi ei kiellä subjektiivisten asioiden eikä havaintojen merkitystä millään tavoin. Mutta silti voidaan pysyä realismissa. Ei tarvita idealismin selityksiä..

Realismi pystyy selittämään kvanttiteorian kummallisuudet: todellisuuskäsityksemme mikromaailmasta on ollut väärä. Tutkijan havaitsemistapahtuma ei ole syy, sellainen syy on subjektiivista idealismia.

Naturalismissa on edelleen ne kaikki empirismin kumarrukset subjektiiviselle idealismille, vaikka se väittää olevansa realistista. Se ei lähde siitä, että todellisuus on sellainen kuin on, vaan havainnoista. Ei voi muka tutkia asioita, joista ei ole havaintoja.

Kuitenkin sitten tutkitaan, esim. alkupamaus, ja sitten taas kielletään etukäteen asioita, joita voi olla olemassa, esim. Jumala. Eli naturalismi on käytännössä myös epäjohdonmukaista. Se ei johdu enää subjektiivisesta idealismista, vaan tiedeuskosta ja ateismista ja sinulla liittyy nagualismiin.

Jumala on olemassa, jos todellisuudessa on sellainen asia kuin Jumala. Ei riipu siitä, onko havaintoa Jumalasta vai ei, eikä siitä hyväksyykö naturalismi Jumala- oletuksen vai ei.

Lue lisää

Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-909)

santtunen2: "Olet naturalismin, siis empirismin kannalla."

Olen empirismin kannalla, mutta naturalismin kannalla vain siltä osin, kuin sillä tarkoitetaan sitä, että todellisuus määrittää itse toimintansa - ilman ulkopuolista ohjausta. Sen sijaan, en ole sillä kannalla, että kaikki ilmiöt olisivat tieteellisesti selitettävissä olevia, vaikka olenkin sillä kannalla, että ne ovat luonnollisia, eli siis, että ne eivät ole yliluonnollisia, tarkoittaen sitä, että siitä, että todellisuus ei sisällä yliluonnollisia elementtejä, ei seuraa, että se olisi kaikilta osin selitettävissä tieteellisesti - tai muutenkaan, kattavasti, oikeellisesti jne.

"Kyllä siinä on subjektiivinen idealismi pohjalla aina kuitenkin."

Minusta vaikuttaa siltä, että olet sekoittanut subjektiivisen idealismin ja empirismin osin toisiinsa, eli subjektiivisessa idealismissa on kyse paljon radikaalimmasta näkökannasta, kuin empirismissä. Empirismissä korostetaan havaintojen merkitystä luotettavan tiedon alkuperäisenä lähteenä, kun taas subjektiivisessa idealismissa oletetaan, että vain mentaaliset konstruktiot ovat todellisia.

On toisaalta hyvin luontevaa olettaa, että luotettava tieto on peräisin viime kädessä nimenomaan havainnoista, koska tieteen historia osoittaa selvästi relevantin datan merkityksen ja esim. nagualismissa korostetaan vahvasti havaintojen merkitystä, mutta tuo siis ei suinkaan tarkoita sitä että energia olisi tietoisuuden luoma harha, vaan nagualismin mukaan energia on se, mikä on todellista, mutta tietenkin havainnotkin ovat todellisia ja nagualismin kanta ei siis ole joko/tai, vaan sekä/että - molemmat ovat todellisia ja kuten aiemminkin olen todennut, nagualismi ei ole tyypillisiin summamutikka-filosofioihin, vaan käytännössä toimiviksi havaittuihin menettelytapoihin perustuva maailmankatsomus.

"Se tuoli on siellä huoneessa, jos on, ihan siitä riippumatta, onko kukaan sitä havaitsemassa."

Nagualismi on käytännöllistä ja käytännön kannalta voidaan olettaa hyvin luottavaisesti, että se tuoli tosiaan on siellä, missä se viimeksi on havaittu, jos siis sitä ei olla sieltä siirretty muualle sen jälkeen, kun se viimeksi siellä havaittiin, eikä nagualismi siis suinkaan ole subjektiivista idealismia, joskin voi tosiaan olla, että jotkut ovat virheellisesti tulkinneet sen edustavan subjektiivista idealismia, jos ovat lukeneet niistä Castaneda:n kirjoista vain ne osuudet, jotka kuvaavat erityisiä havaintoja ja jättäneet lukematta ne osat, jotka korostavat energian merkitystä.

Yleisessä katsannossa nagualismin mukaan se, että mitä havaitaan ja mitä korostetaan, riippuu ns. kokoomapisteen sijainnista ja esim. tietyssä sijainnissa havaitaan energia ja tietyissä muissa sijainneissa muotoja jne., mutta se siis ei tarkoita, sitä että esim. objektit muuttuisivat objektiivisesti tuon seurauksena tai, että havaitsemattomuudesta seuraisi olemattomuus.

Kannattaa kuitenkin huomata, että havaitsemisella ei tarkoiteta nagualismissa vain sitä, että mitä sillä tarkoitetaan tavallisessa katsannossa, koska tavallisesti ihminen ei kykene havaitsemaan energiaa suoraan, eikä sitä energiaa pyritä nagualismissa havaitsemaan huvin vuoksi, vaan koska se energia on reaalista ja hyödynnettävissä olevaa ja käänteisesti, jos jotain ei kyetä havaitsemaan, niin sitä ei kyetä myöskään hyödyntämään.

"Realismi pystyy selittämään kvanttiteorian kummallisuudet: todellisuuskäsityksemme mikromaailmasta on ollut väärä. Tutkijan havaitsemistapahtuma ei ole syy, sellainen syy on subjektiivista idealismia."

Tuo pitää paikkansa, eli kvanttimekaaninen dekoherenssi ei ole seurausta tietoisuuden erityisestä vaikutuksesta, vaan siihen riittää mikä tahansa termodynaamisesti palautumaton vuorovaikutus kvanttijärjestelmän ja sen ympäristön välillä.

"Naturalismissa on edelleen ne kaikki empirismin kumarrukset subjektiiviselle idealismille, vaikka se väittää olevansa realistista. Se ei lähde siitä, että todellisuus on sellainen kuin on, vaan havainnoista. Ei voi muka tutkia asioita, joista ei ole havaintoja."

Naturalismilla tarkoitetaan kaiketi yleensä fysikalismia tai materialismia ja olisi harhaanjohtavaa luokitella nagualismi materialistiseksi, koska materialismissa korostetaan aineen merkitystä, kun taas nagualismissa korostetaan energian ja havaintojen merkitystä ja toisaalta nykyfysiikassa kenttien merkitystä. Todellisuus on sellainen, kuin se on ja nagualismin tavoitteena on havaita se sellaisena, kuin se on, eli energiana, eikä energian havaitseminen ole kumarrus idealismille, vaan optimaalinen tasapainotila havaintojen ja energian korostuksen välillä.

"Jumala on olemassa, jos todellisuudessa on sellainen asia kuin Jumala. Ei riipu siitä, onko havaintoa Jumalasta vai ei, eikä siitä hyväksyykö naturalismi Jumala- oletuksen vai ei."

Niin, "Jumalaa" ei kyettäisi todentamaan "Jumalaksi" edes havaintojenkaan avulla, koska "Jumalan" jumalallisuutta ei kyettäisi varmistamaan tieteellisesti...